Tukholman ehkä hauskimmalle shoppailukadulle, Gamla Brogatanille, on ilmestynyt uusi suloinen putiikki. Kawaii Shop on, kuten terävimmät päättelee jo nimestäkin, japanilaiseen söpöilykrääsään erikoistunut liike.
Meidän piti Karkin kanssa vain kurkistaa nopsasti sisään, mutta tilpehööritaivas imaisi sisäänsä ja huomasimme viettävämme melkoisen siivun kiireisestä ja tavoitehakuisesta shoppailupäivästä erilaisia kimaltavia kisutarroja, kynsikoristeita ja pinkkejä karvakorvahattuja ihastellen.

Kawaii Shop myy myös vaatteita ja asusteita (mm. suloisia pitsin koristeltuja päivänvarjoja), jotka kuuluvat japani-alakulttuurien harrastajien rekvisiittaan. En edes yritä alkaa kuvailla Manga-Lolitoja ja kaikkia niitä ziljoonia alahaaroja, kun en niistä mitään tiedä. Siitä huolimatta tällaiselle noviisillekin oli varsin virkistävä kokemus tehdä visuaalinen pikavisiitti Tokioon kesken tavallisen Tukholma-lauantain.

Ihan tyhjin käsin emme kyenneet Kawaii Shopista poistumaan… Instagram-seuraajat ovat jo saaneet pikkuisen esimakua, mitä huikeaa kehittelimme Karkin ja Peetun kanssa löydöistämme. (Mintun Insta löytyy salaperäisellä koodinimellä: minnapaakkulainen. Vinkkinä voin sanoa, että tunnen oloni toimistolla erittäin aikuiseksi ja asialliseksi. Haha!)

Kawaii Shop sijaitsee ihan keskustassa, osoitteessa Gamla Brogatan 23. Eli poikkeaminen söpössä putiikissa kesken hektisen shoppailupäivän sujuu aivan mainiosti. Kawaii Shop löytyy myös netistä, jos ei jaksa odotella siihen asti, että pääsee tänne Tukholmaan asti ostoksille.

Naisten päivä on tältä vuodelta ohi ja edessä on taas 364 miesten päivää?
No ei, ihan niin kärjistetysti en ajattele. Olenhan sentään yksi niistä harvoista onnekkaista maailman naisista, jotka ovat saaneet syntyä yhteen maailman tasa-arvoisimmista maista. Toisaalta niin kauan kun naisen euro on vain 87 senttiä, näkymättömät lasikatot arkipäivää ja aktiivista ja osallistuvaa tyttölasta pidetään häirikkönä, niin kauan kun tasa-arvo on kysymys – eikä itsestäänselvyys – niin kauan riittää sarkaa työstettäväksi.
Ja jos elämä täällä pohjolassa alkaa tuntua riittävän oikeudenmukaiselta, ei tarvitse kuin nostaa katse ylös omasta navasta ja kurjia esimerkkejä löytyy ihan naapurista. En ymmärrä, että kukaan nainen voi sanoa, ettei ole feministi. Sehän on käytännössä ihan sama kuin sanoisi, että naiset ihan oikeasti ansaitsevat pienemmän palkan samasta työstä, vaatimattomamman urakehityksen, vähemmän vaihtoehtoja – ovat suoraan sanottuna vähän heikompia ja huonompia kuin miehet.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että kaikkien kunnon miestenkin tulisi olla feministejä.
En silti ole sitä mieltä, että Naisten päivän juhliminen on vääryys, kuten muutamat facebook-kaverini eilen julistivat. Siis, että on häpeällistä, että edelleen tarvitaan naisille omistettua päivää, jolloin toisaalta jaetaan kukkasia ja toisaalta puhutaan naisten asemasta ja tasa-arvosta. Päinvastoin kannatan ihan randomisti kaikenlaisia muitakin teemapäiviä, rintasyöpäkuukausia ja pride-paraateja. Ensinnäkin on aina mukavaa, kun tasaiseen arkeen on tiedossa jotain vaihtelua – oli se sitten vaikka kanelipullan päivä – ja toisekseen mitä väliä sillä on, mitä keinoja tärkeistä asioista tiedottamiseen ja keskusteluun käytetään, pääasia, että toimitaan. Ilman sitä ei tapahdu edistystä.

Itselläni oli kaikenlaisia kivoja suunnitelmia eiliselle. Aamupäivällä isku kuitenkin niin jäätävä migreeni, että vietin koko päivän ja illan pimennetyssä ja hiljennetyssä kämpässä kylmä kääre otsalla. Itseasiassa ahkerasta nappuloiden napsimisesta huolimatta tilanne ei ole tänään juurikaan parempi. Eli jos (ja kun) teksti on vähän tavallistakin töksähtelevämpää ja epäloogisempaa, syytän jyskyttävää päänsärkyä.
Mutta hei – aurinko on kuulemma paistanut ja ulkona on ollut lämmintä yli 10 astetta. Se tarkoittaa sitä, että kevät on täällä. Vähänkö siistiä! Sunshine the Cat nauttii täysillä.

Tai traveling woman olisi kai ehkä tismallisemmin sanottu. Periaatteessa olen kuitenkin sitä mieltä, että koska “man” -sanaa (ja sen erikielisiä vastineita) käytetään myös synonyyminä ihmiselle yleisemminkin, en aio antaa miespuolisten kaksilahkeisten omia koko sanaa omaan käyttöönsä.
Eli olen siis ollut reissussa elisen ja tämän päivän – nyt tosin töiden merkeissä enkä lomailemassa. Teoriassa tykkäisin olla yksi niistä cooleista business-naisista, jotka painelevat pitkin kansainvälisten lentokenttien kivilattioita kaksitoistasenttiset stiletot kopisten. Käytännössä valitsen kuitenkin aina mahdollisimman mukavat kengät matkustukseen – eihän sitä koskaan voi tietää, milloin on pakotettu vaihtamaan liikuskelun reippaaseen marssihölkkään mahdollisten kulkuvälinehässäköiden osuessa kohdalle. Työmatkani ovat yleensä lentomaileissa mitattuna lyhyitä, pääasiassa Pohjoismaiden pääkaupunkeihin tai korkeintaan Keski-Eurooppaan suuntautuvia pyrähdyksiä. Lyhyt lentokoneessa istuskelu ei muuten aseta mitään erityisiä vaatimuksia asulle – toisin kuin mannertenväliset lennot, joille yleensä sonnustaudun supertyylikkäästi verkkareihin. Tämänkertaisen matkan Osloon tein samaan teemaan liittyen kuin se Pump Up the Volume -häppeningi, mikä meillä oli omalla toimistolla parisen viikkoa sitten.
Käytännössä se tarkoitti jälleen kahta neon-keltaisessa treenipaidassa vietettyä päivää. Muuten tapahtuman dress code oli farkut ja tennarit – kuten viimeksikin. Tästä syystä siis matkustusasuksi valikoitui juurikin farkut ja tennarit. Kauluspaita ja neule olivat olevinaan pikkuisen skarpimmat – tai ainakin nyt jotensakin siistit matkustushommaan. Illaksi oli tällä kertaa varannut ihan toisen asun. Siitä ei tullut nyt kuvaa, mutta tykkäsin siitä sen verran, että varmasti uusiokäytän kokonaisuuden jossain toisessa yhteydessä vielä.
Oslo-asun pikantti yksityiskohta: Niken juoksusukkien varren sisäpuolella on oranssi raita, joka tulee käännettäessä hauskasti esiin.

• neulepaita, H&M
• kauluspaita, Cheap Monday
• farkut, H&M
• sneakersit, Karhu
• sukat, Nike

Hiihtoloma loppui ja tänään oli ohjelmassa oikeastaan ainoastaan ja vain kotiinpaluu. Noin kuuden tunnin ajomatka sujui yllättävänkin leppoisasti. Edes Sälenin hiihtokeskuksen kohdalla ei ollut mitään erityisiä ruuhkia. Lounaspaussi oli suunniteltu puolillepäivin pikkukaupunkiin Ludvikaan.
iPhonen kartta-appi ehdotti useampaakin lounaspaikkaa, mutta randomilla valitsemamme CocoThai oli ihan järkyn hyvä. Yhtä aitoa thai-muonaa saa kyllä Tukholmastakin, mutta ei todellakaan läheskään joka paikasta.
Ludvika yllätti myös toisella tavalla. Lounaspaikan vieressä oli paikallisen kirkon hyväntekeväisyyskirppis. Reissukaverini Suvi on kova tekemään löytöjä ja halusi ehdottomasti käydä tsekkaamassa tarjonnan. Itse en yleensä ikinä koskaan löydä yhtään mitään, mutta tänään kävi todella tuuri. Kirpparin kangahyllyssä oli lappu: “kaikki kankaat 10 kruunua/metri”. Satuin iskemään näppini kirkkaan fuksianpinkkiin, noin 5 metriä pitkään thai-silkkikankaaseen. Olin ihan varma, että tuo sama hinta ei päde kauniiseen silkkiin ja vein löytöni hieman epäillen kassalle. Yritin näyttää ihan vilpittömältä, kun kysyin, että mitähän kangasbiitti mahtaa kustantaa. Siinä vaiheessa, kun kassahenkilö ilmoitti, että se olisi sitten 20kr (noin 2 euroa), tuntui a) olen voittanut lotossa ja b) olen huijannut hyväntekeväisyyskauppaa.. Kangasostosten jälkeen heittäydyin vielä hurjaksi ja ostin nyssykän vanhoja superkauniita luu-, kristalli- ja korallinappeja. Kahdella kruunulla.

Mutta oikeasti tänä iltana tarkoitukseni ei ollut hölpötellä sen paremmin Ludvikan erinomaisesta thai-ruuasta tai samaisesta pikkukaupungista tekemästäni huikeasta silkkikangaslöydöstä. Tarkoitus oli kirjoittaa ihanasta Nytorget 6 -ravintolasta, jossa kävin Karkin ja Peetun kanssa nauttimassa synttäri-illalliseni reilu viikko sitten.
Editoin ja valkkailin kuvia jo autossa matkalla kotiin. Tuumasin, että kiva saada juttu nopeasti kotona valmiiksi ja päästä ajoissa nukkumaan, koska huomenna on taas työpäivä.
Toisin kävi…

Ihan erinomaisesti palvellut tietsani alkoi yhtäkkiä räpsyttämään kuvaa. Ihan kuin räpsyraita olisi kiertämässä alhaalta ylös. Ennenvanhaisissa analogisissa telkkareissa saattoi olla samaa vikaa. Tai se taisi silloin olla kyllä lähetyksessä??
Räppäsin samantien irtokovalevyn kiinni koneeseen ja toivon, että jotain tapahtuu. Itse tietokone ei ole reiluun pariin tuntiin vastannut minkäänlaiseen komentoon. Nyt vain ihmettelen, että onko tämä nyt Macin loppu?
Kaikki käytössäni olleet PC:t ovat kestäneet maksimissaan kaksi – kaksi ja puoli vuotta. Sikäli tämä suuresti diggailemani Mac on ollut superpitkäikäikäinen. Työvuosia on sille kertynyt jo yli neljä. Jotenkin kuitenkin olin siinä kuvitelmassa, että omppukoneet voivat kestää vieläkin pidempään.

Ihan hurjan hellävaraista kohtelua armas työvälineeni ei ole valitettavasti ihan aina saanut. Monet reissut on tullut tehtyä yhdessä ja sen tyyppistä retuutusta toki osunut kohdalle. Muuten yhteiselomme on ollut varsin rauhallista. Nyt tosiaankin ihmetyttää, että onko tämä nyt Macin ja minun yhteisen tien pää??
Tämä avunpyyntötyyppinen “postaus” on toteutettu alusta loppuun (uudella ja hienolla) iPhonella. Jotenkin voisin kuvitella, että ajatuskatkojen ja kirjoitusvirheiden määrä on normaaliakin suurempi. Sorry big time!
Nyt on enää pari kysymystä:
a) onko Mac nyt dead?
b) mistä tietää onko back up tehty vai ei, kun kone ei vastaa mihinkään komentoon?
c) voiko koneen nyt sulkea, vai onko kaikki sitten mennyttä?
d) why me??
Terkuin epätoivoinen Minttu iPhonen välityksellä…

Tiedän olevani patologinen säätilojen raportoija, mutta näin lomilla se kuuluu jotenkin erityisesti asiaan. Tällä lyhyellä hiihtolomallani olen kokenut sekä vesisadetta, pilvipoutaa, kirkasta auringonpaistetta, posketonta sumua, huikeana puhaltavaa pohjoistuulta että pieniltä kiviltä tuntuvaa miniraesadetta. Oikeastaan ainoa hiihtolomakeli, mitä ei ole ollut tämän lyhyen Branäs-visiitin aikana tarjolla, on käsittämättömiin miinuslukuihin vajoava pakkanen (terkuin yksi, joka on viettänyt kokonaisen viikon laskettelureissun kolmenkympin kieppeissä pyörivässä pakkasessa..).
Säätilojen ei itseasiassa tarvitse edes olla mitenkään ekstreme-hurjat tällaisella ulkoilulomalla. Jo pelkästään se, että ylipäätään 90 % hereilläoloajasta tulee vietettyä ulkosalla, asettaa etenkin kasvojen ihon ihan toisenlaiseen rasitukseen kuin normaali toimistoarkihässäkkä.

Tässä hiukan osviittaa, millainen keli täksi viimeiseksi mäkipäiväksi osui. Kuva on otettu parin ensimmäisen laskun jälkeen, joskus kymmenen aikaan aamupäivällä. Jokainen aamu täällä on ollut varsin sumuinen, mutta viimeistään puolilta päivin on kirkastunut.
Tänään oli toisin. Aamupäivällä sumu istui tiukasti ylärinteillä, mutta kun ensimmäiset vaiheet selvitti hengissä, alkoi alempana olla vähän selkeämpää. Lounaspaussin jälkeen matkaseurueeni jäi loikoilemaan ja katsomaan leffaa, mutta itse päätin lähteä katsomaan, että etteikö se näkyvyys olisi sitten kuitenkin hiukan parantunut. Ei ollut. Sen sijaan oli alkanut vihmoa alijäähtynyttä vettä/rakeita, jotka piiskasivat kivasti nassua. Sumun takia en voinut pitää laskettelulaseja, joten naatiskelin siinä sitten muutamat rinteet veden valuessa valtoimenaan silmistä. Mahdan olla upea näky tomaattisilmineni juuri nyt… Haha!
Silmät saattavat muistuttaa lähinnä jotain punakkaa vihannesta, mutta ihoni voi kaikesta rääkkäyksestä huolimatta yllättävän hyvin. Uskon vakaasti, että voin kiittää siitä kolmea loistavaa voidetta.

Vanha palvelija: Vitalis, mielletään helposti vain pakkassuojaksi. Voin kertoa, että ei ole parempaa voidetta turhaa ahavoitumista estämään, vaikkei miinusasteita olisi edes nimeksi. Kylmä tuuli, laskettelussa syntyvä viima ja ylipäätään runsas ulkoilu on koettelemus etenkin kasvojen iholle. Vitalis toimii kuin ohut Gore Tex -kuoritakki. Iho alla voi hyvin, kun voide pitää liialliset sään vaikutukset loitolla.

Huulivoide, kynsinauhavoide, hiertymävoide etc. Karkin Espanjan reissultaan viime kesänä tuoma Biopel näyttää, tuoksuu ja tuntuu aivan 8 Hour Creamilta. Ilmeisesti kuitenkin tuo on aikas paljon edullisempaa. Tuhannen taalan vinkki kaikille Espanjaan matkustaville: Biopel – best buy!

Uusin ihonpelastuskosmetiikkani on Lumenen SOS -voide. Sain ko. voiteesta vinkin lukijoiltani – ja sittemmin Lumenelta testiin tuon putelin. Hiihtolomakamppeita pakatessani tiesin heti, että SOS-voide on pakko ottaa mukaan. Ehdin vakuuttua sen tehokkuudesta jo tässä pari viikkoa sitten ikävässä talviflunssassa kipuillessani. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun on nuhassa ja niistänyt niin monta kertaa, että ajatus siitä, että proseduuri pitäisi vielä toistaa, tekee kipeää?
Juuri sellaisessa tilanteessa otin käyttöön tuon SOS-voiteen. Sen lisäksi, että olo nenänpielissä helpottui lähes välittömästi, koko hökötys (siis nenä) näytti aamulla, illan rasvaamisen jälkeen, ihan ihmismäiseltä. Mikä siis voisi olla parempi suositus hiihtolomakasvovoiteelle? Olen käyttänyt Lumenen SOS-voidetta joka ilta saunan jälkeen poskipäissä, leuassa ja nenässä – eli kaikkein ärtsymmin ahavoituvimmissa kohdissa. Ja täytyy sanoa, että ihoni ei ole millään aikaisemmalla hiihtolomalla voinut yhtä hyvin!

 
Tässä vielä virallinen päivän rinne-selfie. (Lupaan, että ilman meikinhiventäkään esiintyvästä bloggarista ei tule mitään tapaa… :P). Kuvassa ei ole käytetty mitään filttereitä tai pehmennyksiä. Takanani aukeaa ihan normaali laskettelurinne, mutta sumun takia näyttää kuin seisoisin jossakin pilvessä.
Tämän päivän kokemuksista vielä sen verran, että eilinen vitsi-oon-hyvä-snoukkaan -euforia laskeutui tänään aika hyvin sille huomattavasti realistisemmalle tasolle. Äärimmäisen rajallinen näkyvyys ja eilisen jälkeen pistaamatta jätetetyt mäet (=kumparemäen ja off-pisteen sekoituselämys…) olivat sen verran haasteellinen yhdistelmä, että tänään on tullut kynnettyä rinnettä sekä takaraivolla että leualla. Useasti. Saunassa tuossa katselin myös, että onpas se hyvä, ettei kesän ja avoimien vaatteiden aika ole ihan vielä – sen verran on muija mustelmilla. Haha!
Ihan mahtava reissu on ollut kaikin puolin. Nyt aletaan paistaa pizzaa illalliseksi ja sitten vielä ehkä hetki chillailua jonkun tarpeeksi kevyen leffan kanssa. Huomenna kotimatkalle ja perjantaina takaisin sorvin ääreen. No, loppuu ne pitkätkin lomat.

Hiihtolomailija tarvitsee tietty teemaan sopivat kynsilakkaukset – eikö vain? No täytyy tunnustaa, että vaikka fantsut kynnet on aina paikallaan, halusin myös tällätä kunnon tuen harvinaisen haperossa kunnossa oleville kynsilleni. Kimallelakalla tiukennettu peruslakka toimii kuin korsetti – vaikka joku paikka pyrkisikin repsottamaan, hyvä tuki pitää senkin kohdan kuosissa.
Ihan ensin pitää kyllä heittää pieni recap tämänpäiväiseen snoukkameininkiin.

Tai eipä tässä oikeastaan muuta kuin, että poskettoman sumuisen aamun jälkeen läpitunkemattomalta tuntunut pilvikerros alkoi rakoilla jo joskus siinä kymmenen aikoihin ja pikkuhiljaa kurkisti jopa aurinko esiin. Eikä siinä vielä kaikki. Lopulta lounasaikaan mennessä taivas oli aivan sininen ja aurinko paisteli iloisesti koko iltapäivän! Uskomatonta ja ihanaa – etenkin, kun kaikki säätiedotukset on luvannut vain sumua, tihkusadetta tai positiivisimmillaankin vain pilvistä mutta poutaa.
Rinteet ovat olleet erinomaisessa kunnossa ja muutamista mehevistä pannuista huolimatta olen tuntenut olevani varsinaisen ässä snoukkakissa tänään. Haha! (Lue: loman aiheuttamaa positiivis-utopistista vääristymää minäkuvassa.. :P).
Tosin noin ziljoona vuotta vanhan lautani toinen etuside kämähti tänään kesken laskun. Ehdin jo olla hiukan kauhuissani, että pitääkö tässä nyt ihan kokonaan uusia siteitä ryhtyä hankkimaan. Eikö mitä! Suksivuokraamon superystävällinen (ja superkuuma…) ruutupaitapoitsu vaihtoi rikkoontuneen tilalle odottaessa uuden lukon. Lysti maksoi naurettavat 20 kruunua (noin 2 euroa). Melkein toivoisin, että huomenna toinenkin side menisi rikki… Haha!

Lumihommiin sopivat kynnet fiksautuivat Ciatén minilakkojen sävyjen “ferris wheel” (vaaleansininen) ja kaikissa sateenkaaren väreissä välkkyvän isohileisen glitterilakan “snow globe” avulla.
Tykkään kovasti kombosta ja jos totta puhutaan, tämä ei ollut mikään spontaani yhdistelmä. Sillä hetkellä, kun sain tietää tästä hiihtolomastani, oli virallisten lumilautailukynsien sävyvalikoima tiedossa.

 
Nyt täytyy pinkoa auttamaan keittiöhommissa ja myöhemmin illalla, jos ei koko porukka ole jo siinä vaiheessa (eli klo ysiltä) unten mailla, olisi tarkoitus katsoa virallinen ruotsalainen hiihtolomareissuleffa, Sällskapsresan 2… I say no more! 😀