Oikeastaan tuntuu, että mieli on ollut koko viikon aika surullinen, välillä jopa toivoton, kun on seurannut tämän viikon uutisvirtaa. Siitä, kun reilu viikko sitten avauduin aiheesta, tilanne on vain pahentunut ja enää kai kukaan ei voi ummistaa silmiään siltä, että käsillä on pahin pakolaisongelma sitten toisen maailmansodan. Samanaikaisesti onneksi ne maltilliset ja suvaitsevaiset, jotka vielä viikko sitten olivat aika hiljaa, ovat avanneet suunsa ja sydämensä – ja vaikkei se vielä tilannetta täysin muuksi muutakaan, antaa se uskoa siihen, että meitä, jotka uskomme ihmisyyteen, inhimillisyyteen ja hädässä olevien kanssaihmisten auttamiseen, on kuitenkin enemmistö.
Melkein groteskia kirjoittaa blogipostausta kevyestä hömpästä ja kivoista elämänpilvien kultareunuksista, kun tietää, että niin monet taistelevat pysyäkseen hengissä. Toisaalta elämä on aina täynnä kaikkia sävyjä. Mikään onni ei ole puhdasta kultaa ja vain harva synkkyys on pelkkää mustaa. Se, että itse nauttii kohdalle tulevista ilon hetkistä, ei tarkoita sitä, etteikö samanaikaisesti voisi surra mielessään niiden kanssa, joita elämä potkii mahanpohjaan ihan kunnolla.
Yksi omista huippuhetkistäni oli viime viikonloppuna Helsingissä, Indiedaysin perinteisellä luokkaretkellä.

On monta syytä, miksi tykkään ihan älyttömästi blogata Indiedaysillä. Yksi niistä on tunne, että meitä bloggareita todella arvostetaan. Pari kertaa vuodessa meillä on palaveri, ihan normaaliin työpaikkatyyliin, jossa kerrotaan kaikista ajankohtaisista asioista, miten meillä menee ja puhutaan avoimesti kaikkia askarruttavista asioista. Kesälle osuva palaveri on kulkenut jo vuosia nimellä “luokkaretki” ja silloin on aina ohjelmassa virallisen osuuden lisäksi jotain muutakin hauskaa, team building -tyyppistä, ohjelmaa.
Viime lauantaina aloittelimme ihanan, runsaan brunssin merkeissä. Näin ulkosuomalaisena olin ihan nirvanassa varsinkin taivaallisten karjalanpiirakoiden kohdalla. Tosin kaikki ihanat juustot, hedelmät, tuoreet marjat, croissantit ja muut herkut maistuivat kyllä nekin. Ja suomalainen kahvi! Sanokoot mitä sanovat cappuccinoistaan ja caffe latteistaan, mielestäni mikään ei ole parempaa kuin kunnon suodatinkahvi!
Palaverin jälkeen suuntasimme ravintola Gaijiniin sake tastingiin. (Ensimmäinen kuva on Gaijinista ja vasta jälkeenpäin sain kuulla, että ravintolan omistaja, Tomi Björck, on Suomessa oikeasti julkkis ja hottis ja vaikka mitä! Onneksi en tiennyt sitä heti – en olisi varmaan tohtinut käydä pyytämässä kuvaa siinä tapauksessa! Haha!)

Kaikki ihanat pienet herkkupalat, joita maistelimme sake-tarjoilun ohella, tekivät todella suuren vaikutuksen! En muista, milloin viimeksi olisin syönyt jotain niin ihanaa! Monet kyselivät, että mikä oli suosikkini, mutta kaikki oli niin mahtavan hyvää, että on tosi vaikea sanoa. Jos pakotetaan, niin vastaan, että tuo metallilusikassa tarjoiltu tonnikalajutska oli kyllä niin ihanaa, että superlatiivit loppuu.
Sake oli myös miellyttävä yllätys. Aikaisemmin olen vain maistanut pienestä keramiikkakupista tarjottua lämmitettyä versiota, mutta kuulemma vain halpoja ja huonolaatuisia sakeja lämmitetään. Nyt maistelemamme oli maultaan yllättävän lähellä valkoviiniä – tosin täysin ilman rypäleen kirpeyttä tai hapokkuutta. Ainakin aiempi negatiivinen mielikuvani muuttui täysin – tosin sekä Alkon että täkäläisen Systembolagetin sake-valikoima on sen verran rajallinen, että tuskin siitä mitään varsinaista kilpailijaa meidän kodin “talon viiniksi” tulee.

On ihan superhauska olla liikkellä muiden bloggareitten kanssa! Kukaan ei ole nokka nörpällään, vaikka kaikki annokset pitää kuvata joka kulmasta ennenkuin niihin voi käydä käsiksi. Ja muutenkin se, että haluaa ikuistaa kaiken hauskasti asetellusta servetistä taivaalla lentävään lintuun, on ihan luonnollista.

Haha – BUSTED!
Tässä vielä koko meidän ihana maistelu-menu:
SQUID CRACKER & SALMON
rapea mustekalakeksi, lohisashimi, yuzumajoneesia, kirjolohenmätiä
SOFTSHELL BUN & RED DRAGON
rapeaksi paistettua pehmeäkuorista taskurapua, höyrytettyä mustekalanmusteleipää,red dragon-majoneesia
ALBACORE TUNA `TATAKI´ & CHARRED SHISO
Albacore-tonnikalaa, grillattu kevätsipuli-shisodressing,
omena-marinoitua daikonia, paahdettua shisoa, yuzumajoneesia, kirjolohenmätiä
BEEF TARTAR SHIZO & TRUFFLE
häränlihatartar shisolehdellä, tryffelimajoneesia, japanilaisia pikkeleitä
KALE & SPINACH GYOZA
höyrytetty japanilainen taikinanyytti, lehtikaalia,
pinaattia, lehtikaalituhkaa
Gaijinista suuntasimme seuraavaksi ratkomaan älyllisiä pähkinöitä aMazed Games Room Escape -mestaan.

Meidät jaettiin kolmeen eri joukkueeseen. Jokainen joukkue lukittiin omaan huoneeseen, josta piti tunnin aikana selvittää tie ulos nokkeluutta, älyä, hoksottimia ja ryhmätyötaitoja käyttäen.
Olin alunperin aavistuksen skeptinen tämän ohjelmanumeron suhteen. Ohjelmassa luki vain, että “escape room” ja näin mielessäni jonkun paint ball – katusotatyyppisen settingin, missä pitää hirmu ähräyksellä ja hiellä selvitä esteistä ja muista fyysisistä haasteista. Siitä ei todellakaan ollut kysymys, vaan tavoite oli tosiaan selvittää täysin älyllisesti, miten huoneen lukon saa auki annettuja vinkkejä hyväksi käyttäen.
Meidän tarinassa kahlekuninkaan viimeinen temppu oli mennyt pieleen ja meidät suljettiin hänen hotellihuoneeseen. Jos emme olisi selvittänyt tietämme ulos, kummittelevan kahlekuninkaan sielu olisi siirtynyt meihin. Hyytävää!! No, onneksi selvitimme tiemme ulos peräti 9 minuuttia ennen määräaikaa (tosin pienoisen onnenkantamoisen saattelemana…) – ja mikä tärkeintä – ensimmäisenä meistä kaikista kolmesta ryhmästä! 😀
Escape room -adrenaliinien jälkeen olikin sitten aika siirtyä aperitiiveille ja illalliselle.

Sanoinko jotain bloggareista ja kaiken kuvaamisesta? Haha!

Illallisella ihanassa ja inspiroivassa seurassa!
Toinen todella merkittävä syy siihen, että tykkään blogata Indiedaysissä on bloggareitten välinen ihana yhteishenki. Meidän ei tarvitse olla saman ikäisiä tai edes blogata samalta “alueelta” – yhteishenki, toista kannustava ilmapiiri ja todella mahtava samanhenkisyys on silti tosiasia! Tälläkin reissulla tuli taas tutustuttua uusiin bloggarikollegoihin, vaihdettua elämänkokemuksia ja kikatettua mahanpohjat kipeäksi. Kaikki kokemuksia, joita ilman en haluaisi olla.

Hotellin huikaisevan mukavassa sängyssä vietetyn yön jälkeen tein vielä pienen kiertokävelyn Helsingin keskustassa ennen lentokentälle lähtöä. Päätavoite oli käydä tsekkaamassa Karkin nykyiset hoodsit – ja hyvältähän ne näyttää!
Escape room -ryhmäkuva: aMazed Games Room Escape

Kesäloman jälkeinen ensimmäinen työviikko on alkanut sellaista haipakkaa, että hyvä, kun on ehtinyt vähän hengähtää välillä! Työpäivät on venynyt pitkälle iltaan ja Minttu on ollut sen jälkeen aikas slut. Tänään onneksi pääsin ajoissa kotiin ja kun sääkin muuttui kesken päivän yhtäkkiä sekä aurinkoiseksi että lämpimäksi, skippasin illaksi varatun joogan ja meninkin lenkille. Ai että kyllä teki hyvää! Lenkkipolun varteen on myös pykätty varsin kiva ulkoilmapunttisali – ja siellä on näppärä käydä vähän nostelemassa tukkeja hölköttelyn päätteeksi.
Tänään oli tosiaan illallakin vielä parisenkymmentä astetta lämmintä ja oikein aurinkoista. Tosin ei kuitenkaan ihan niin ihanaa kuin näissä pari viikkoa sitten otetuissa kuvissa, joissa ollaan Karkin ja Peetun kanssa juhlimassa, kun hyvä ystäväni täytti pyöreitä. Ihan mieletöntä, että tosiaan just oli niin kuuma, että tuskin edes yömyöhällä tarvitsi mitään pitkähihaista!
Aika mieletöntä on myös se, miten kuva paljastaa, että Peetu on äiskäänsä pidempi, vaikka jalassani on 11 cm korot ja toisella Birkenstockin läpsyt!

Romanttinen vanhaan Renuun tehty food truck toimi juhlien alkukuohuvien ja cocktail-palojen tarjoilupisteenä. Sen omistaa juhlakalun ystävä, joka vastasi muutenkin illan herkullisesta, Pohjanlahti-henkisestä tarjoilusta. Kaikki muut oli jo mennyt sisälle syömään ennen kuvien ottamista – siksi tässä on niin rauhallista.

Oma juhla-asuni koostui Gestuzin ihanasta helmijakusta (tosin hiukset jää koko ajan kiinni helmiin… Haha!), H&M:n hameesta, Primarkin topista, Lacosten sandaaleista ja Karen Millenin clutchista.

En ollut erikseen kysynyt lupaa juhlissa otettujen kuvien julkaisemiseen, joten tässä vain hiukan fiilistelyä. Yläkulmassa näkyy osa päivänsankarin kampausta, jonka on väsännyt yours truly. Tein myös juhlameikin, joten eiköhän tässä aletakin olla jo puolivalmiita ammattimeikkaaja-kampaajia! Haha!! No eivais! Ihan onnistunut look saatiin kuitenkin aikaiseksi, vaikka varsinkin kampaus piti tehdä alusta muutamankin kerran, ennenkuin sopivan huoleton sykerö oli valmis.

Peetulla oli juhlissa Mintun ompelimosta valmistunut mekko ja valkoiset Birkenstockit (aurinkolasit Bvlgari) ja Karkilla Filippa K:n silkkisatiinimekko, Mintun Alexander Wang for H&M läpysköiden kanssa.
Muuten aivan järkyttävän huonot ainakin minun jalkaani nuo Wangin yhteistyömallistolipokkaat. Tykkään niiden mallista ja ulkonäöstä tosi paljon, mutta vaikka olen koko kesän koittanut sinnikkäästi kesyttää niitä, saan edelleen aivan mielettömät rakot ihan pelkältä roskienvientimatkaltakin.

Maaginen kuumankostea loppukesän yö – täydellinen hetki iloisten ja lämminhenkisten juhlien järjestämiselle!
 

Kesä alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi on kaikki ihanat muistot. Fiilistelin juuri Tinnin ja mun alkukesän Riminin reissua. Olen niin iloinen, että tuli lähettyä tuolle matkalle, vaikka se olikin alunperin vähän suunnittelematon ex tempore -päätös. Niinkuin Tinni viisaasti totesi: “Kyllä se on itse varmistettava, että kesällä saa edes vähän aurinkoa ja lämpöä.”
Maailmassa ei ole mielestäni milloinkaan liikaa kuvia auringosta, merenrannoista, lomahymyistä tai hapsullisista rantakimonoista. Toivottavasti nämä Italian kuvat toimivat samalla niinä postikorttina, joita en tältäkään reissultani saanut oikeasti lähetettyä (sorry äiti!!).


Ihana ja aina niin tyylikäs matkaseuralaiseni Tinni. Tässä taidetaan olla ihan ensimmäisen illan aperitiiveja odottelemassa.

Tinni bongasi yllä olevan rautarouvan muutamankin kerran. Melkein teki mieli käydä kysymässä viestiltään coolin t-paidan alkuperää. Ei sitten kehdattu kuitenkaan…

Mielenkiintoista ja aika liikuttavaa, että monet tekevät rakkaistaan kuolinilmoituksia ja vielä useammin “in memorial” -julisteita, jotka sitten liimataan kaupungin aitoihin. Ihan kuin omassa nuoruudessani paikallisten punk-bändien keikkajulisteet – paitsi viesti on vähän eri. Tavallaan kai ihan kiva ja ajattelevainen tausta tällä, mutta itse en kyllä ehkä haluaisi, että muistokseni liisteröitäisiin julisteita kenenkään seinille.

Parasta Riminissä: ihana biitsi ja hyvä palvelu joka paikassa! Me tosiaan lähdettiin reissuun pohjoismaisen juhannuksen aattona. Samana viikonloppuna Riminillä alkoi virallisesti “high season”, mutta aika rauhallistahan siellä silti oli monessa paikassa. Me diggailtiin puolitäyttä, mutta täydessä valmiudessa olevaa turistikohdetta tosi paljon.
Joka paikassa oli niin siistiä ja järjestelmällistä, että on oikeasti tosi vaikea kuvitella, että tämä on joskus ollut sellainen paheen pesä, että siitä on oikein tehty lauluja! Hurjinta, mihin me törmättiin oli rannoilla kiertävät thai-hierojat. Tosin ainoa asia, mikä heissä oli hurjaa oli se, että heitä oli niin paljon vähemmän kuin Thaimaassa ja että hinnat olivat, no tietenkin, sovitettu eurooppalaiseen tasoon. Itse otin joka päivä, kun oltiin rannalla, ainakin jonkin hieronnan – ja oli kyllä joka pennin väärti!

Tinni tulee varmasti vähintään mördaan mut virtuaalisesti tämän kuvan julkaisemisen johdosta! Totuus on se, että ensimmäisenä meidän Rimini-päivänä aurinko meni pari kertaa pilveen. Hiukan saatoin hellästi mobata Tinniä siitä, että hän a) on yliherkkä kylmälle (tämä on kyllä tosiasia, kukaan ei ole niin herkkä lämpötilojen vaihtelulle kuin Tinni) b) niin epäuskoinen auringon välittömään paluuseen (se ei tosin palannutkaan ihan heti, taisin joutua laittamaan t-paidan päälle minäkin!).
Mutta heti lounaan jälkeen paistoi taas – ja todella lämpimästi!

Riminille matkustetaan varmaankin useimmiten seuramatkoilla tai vastaavilla. Jos nyt joku on meidän kaltainen omatoimimatkailija, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Tinnin  meidän reissua varten bongaaman neljän tähden hotellin: Erbavoglio Hotel.

Hotelli on aika uusi, vasta tälle sesongille avattu käsittääkseni, mutta kaikki toimii silti oikein mukavasti. Respassa on palvelualtista henkilökuntaa, jotka oikeasti haluavat ratkaista ongelmamme ja kun pyysimme lisää henkareita, niitä tuli kymmenen – eikä naurettavat kaksi niinkuin tavallisesti.
Hotellin kattoterassi on myös aivan tosi viihtyisä ja ihana – vaikkei uima-allas olekaan virallinen infinity-pool, emmekä saaneet ihan kaikkia sen pore-toimintoja päälle.

Erbavoglio hotellin aamiainen oli aivan mahtavan ihana. Ja siitäkin huolimatta, että jätimme ne kaikki törkimysihanan näköiset kakkuset ja piirakat syömättä. (Ei mitään laihdutuskuurinäkemyksiä, mutta aikuinen ruuansulatus ei vaan kestä herkkuja sekä aamulla että illalla! :D)
Hintatasoltaankin hotelli oli mielestäni vähintäänkin ok. Viikon yöpymiset maksoivat alle 350 euroa/hlö kahden hengen huoneessa, mikä on mielestäni neljän tähden hotellista varsin hyvä hinta.

Siinä se hapsukimono nyt sitten on. Jotenkin kuvittelin, että tähän kesään mahtuisi pilvin pimein tilaisuuksia ottaa parempia kuvia – ja etenkin mahdollisuuksia käyttää uutta hienoa kimonoani. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että näin ei käynyt.

Varmaan kaikki on ihan hirmu tietoisia siitä, miten rantsuhommat Italian turistikohteissa menee. Siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolella on joku kaltaiseni, ehkä paljonkin reissannut, mutta ekaa kertaa italialaiseen rantakohteeseen matkustava, tässä pienet pikaohjeet:

• Riminillä ranta on jaettu sektioihin, joilla on numero. Yleensä englanninkielisessä tekstissä näihin viitataan “Beach 1/2/56”
• Rantatuolirannoilla pitää maksaa päivämaksu. Rahan vastineeksi saa käydä sisävessassa, suihkussa, vaatteidenvaihtokopissa, lainata lukemista (italia, saksa ja ehkä englanti) ja tietty sen oman rantatuolin ja aurinkovarjon.
• Maksullisten rantojen ulkopuolella on aina vapaata, maksutonta aluetta. Ihan siistiä oli meininki sielläkin, mutta ilman maksullisten rantojen mukavuuksia.

Ensinnäkin pitää muistaa, että Italia ei ole Pohjoismaat, missä perussiisteyden katsotaan kuuluvan maksetuksi verovaroilla. Sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran käyn rantsupisulla rannalla 45 ja havaitsen, että siellä on sekä vessa- että käsipaperia, valo katossa ja puhdas peili, jo silloin tiedän, että en maksanut turhasta. Tosin itse ranta on kyllä siisti ja hyvin hoidettu myös maksullisten alueitten ulkopuolella.

Edellinen Rimini vinkki-postaukseni jäi vinkkien osalta vähän vajaaksi. Tepsuttelimme iltapäivällä myös Riminin vanhassa kalastajakaupunginosassa, joka on todella pittoreskia ja näkemisen arvoista aluetta. Valitettavasti Mintulla alkoi tässä vaiheessa sandaalit aiheuttaa jo sen verran pahoja viboja, että kauniiden talojen sijaan keskityin lähinnä mahdollisten paikallisten kissojen bongaamiseen. Eli kantsii valita pehmeäpohjaiset, hyvät kengät, kun lähtee tutustumaan Riminiin, sillä innokkaalle tutkimusmatkailijalle riittää kyllä käveltävää ja mukulakiviset kadut on varsin haasteellinen alusta!

Riminin kauppahalli. Onko se nyt joku ihme, että kaikki siellä rakastavat ruokaa?

Viimeisen illan selfie. Vain hetkeä ennen, kun Minttu sai nervous breakdownin, koska loma on nyt loppu ja kaikkia niitä ziljoonia asioita, jotka piti muka lomalla saavuttaa, ei sitten tälläkään kertaa tullut nähtyä tai koettua. Kävimme turistijuna-ajelulla, nähtiin hulppea ilotulitus ja Tinni pakkasi mun matkalaukun ja sen jälkeen kaikki oli taas ok!

Nyt onkin jo seuraava – ensi kesän – Italian reissu suunnitteilla. Tinni ehdotteli Pisaa tai siinä lähistöllä olevia rantakaupunkeja. Itseäni kiinnostelisi hiukan Capri, mutta siellä taitaa olla kallista eikä juurikaan mahdollisuuksia rantsuhengailuun. Toisaalta olen kuullut nyt niin paljon hyvää Mallorcasta, että sinnekin voisi mennä noin about 35 vuoden tauon jälkeen. Tosin Tinnin puolelta taitaa Italia olla ainoa vaihtoehto, joten Mallorca jäänee sitten pois tai mahdollisen äkkirikastumisen kohdatessa sinne voisi tehdä ensi kesän toisen reissun.
No, mutta eletään nyt ensin tämä kesä loppuun – ennenkuin aletaan enemmän puhua seuraavasta! Pari lomailuviikkoa on itselläni vielä edessäkin jopa. Toinen niistä menee Tukholman muotiviikoilla, mutta toiseksi olemme vuokranneet Karkin ja Peetun kanssa mökin saaristosta. Olemme kaikki kaivanneet tänä kesänä erityisen paljon luontoon ja pois kaupungista – mökkiloma tulee juuri sopivasti siihen tarpeeseen!

Uskaltaisikohan sen sanoa jo ääneen? Eipä taida… Mutta jos ihan hiljaa kuiskaisi – niin hiljaa, että se ei kuule, pelästy ja lähde karkuun. Laitan varmuuden vuoksi vielä sulkeet ympärille – enkä ainakaan käytä lempparivälimerkkiäni, huutomerkkiä. Tuntuu nimittäin pikkuisen siltä kuin se: (kesä olisi vihdoin tullut).
Säätiedotukset lupailevat lämpimiä ja aurinkoisia päiviä ainakin. Vielähän ne ehtivät muuttua, tietenkin, mutta tällaista se on optimistin elämä – aina uskomassa parempaan käänteeseen.

Mutta miten ihanaa, että tarkenee lounastaa töissä keväällä toimistolle valmistuneella kattoterassilla. Rakennusvaiheessa talvella kuvittelimme, että terassille tulee todella paljon käyttöä, mutta harvassa on ollut ne päivät, jolloin ulkona on tarjentunut tai sateen taikka kovan tuulen takia edes pystynyt lounasta syömään. Mutta tänään pystyi – ja kyllä olikin mukavaa!
Kuvaavaa on, että kaikki järjestään käänsivät tuolinsa lopulta kohti aurinkoa ja kasvonsa kohti valoa. Aivan normaali refleksihän tuo on huhti-/toukokuussa, mutta että sitä janoaa vielä näin elokuussa ahneasti auringon säteiden perään, on kyllä aika poikkeuksellista. Tänä kesänä ei todellakaan ole ehtinyt saamaan yliannostusta luonnon D-vitamiinia..

Kesäisen kelin kunniaksi kaivoin kaapin perukoilta vanhan palvelijan, Part Twon pellavaisen nappihameen. Pellava on leimautunut kesämateriaalien ykköseksi – varmaankin luontaisen vilpoisuutensa vuoksi, mutta hikisellä ilmalla vähintään yhtä luontainen ryppyyntyminen menee kyllä helposti varsin hulvattomaksi.
Itseäni ei kyllä rypistyminen erityisesti haittaa – etenkään tällaisessa mallissa, joka on jo valmiiksi olemukseltaan rento.  Joskus omistin fiksun malliset mustat pellavahousut, joiden oli tarkoitus olla toimistokelpoiset, mutta ne menivät jo töihinmenomatkalla niin pahasti mutkalle, että enpä niitä paljoa lopulta käyttänyt.

Sininen hamonen sai kaverikseen valkoisen kauluspaidan ja nyt jo viimeisiään vetelevät ruskeat puukenkäsandaalit. Peetun mielestä kokonaisuus on hiukan safari-henkinen – ja olen itseasiassa ihan samaa mieltä. Hassua sinänsä, sillä mitään varsinaista safari-juttua asussa ei kuitenkaan ole. 🙂

• paita, Cheap Monday
• hame, Part Two
• sandaalit, Moheda

Viikon kestänyt Stockholm Pride 2015 -tapahtuma huipentui viime lauantaina perinteisesti Tukholman keskustan läpi kulkevaan paraatiin. Aamulehtien arvion mukaan paikalla oli ennätysmäärä katsojia – melkein puoli miljoonaa – ja myös paraatiin osallistui enemmän väkeä kuin milloinkaan, yli 40 000 henkeä. Onneksi myös säänhaltijat olivat tajunneet, että on Pride-paraatipäivä. Lähes koko viime viikon vallinnut superkolea ja sateenharmaa keli muuttui lauantaina aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Niinkuin pitääkin! En muista yhtään paraatia, jolloin olisi ollut kurja ilma.
Olen käynyt niin kauan kuin muistan aina joka vuosi katsomassa Pride-paraatia. Ja ihan joka kerta yllätyn siitä rakkauden ja ilon ja yhteenkuuluvuuden aurasta, joka leijuu koko tapahtuman yllä niin vahvana, että katsojanakin sen tuntee mahanpohjassa asti. Joka kerta liikutun kyyneliin (onneksi aina on aurinkolasikelit…), kun näen, miten ihmiset tukevat toisiaan, ovat solidaarisia, hyväksyvät toisensa.
Tuntuu, että tänä vuonna tarvitsin tätä enemmän kuin koskaan. Niin paljon on ollut suoranaista p…tä konkreettisesti ilmassa, rasismia, suvaitsemattomuutta, avointa syrjintää, käsittämätöntä keskuskelua ihmisoikeuksien luvallisesta polkemisesta jne. Erityisesti tietty Suomessa (täällä meillä sentään avioliitto on tasa-arvoinen), mutta kyllä täällä Ruotsissakin vääryyttä riittää. Pääasiassa Romaniasta tulevat kerjäläiset on nyt viimeksi olleet tulilinjalla. Onneksi laki kuitenkin edes jossain määrin suojelee myös niitä kaikkein heikoimpia, jotka eivät varmasti osaa itse puolustautua.
Tiedän, että Pride on HBTQ-tapahtuma – eikä sinällään siis aja muiden vähemmistöjen asiaa. Silti olen sitä mieltä, että kun suvaitsevaisuus yhteiskunnassa lisääntyy, se vaikuttaa myös muihinkin osa-alueisiin. Eli, kun Pride levittää hyväksymisen sanomaa ja ilmapiiriä, se helpottaa myös muiden syrjittyjen asemaa epäsuorasti, kun ihmiset oppivat näkemään, että hei – ihmisiä me kaikki – ihon väriin, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen ja mitä näitä nyt on, katsomatta. Ainakin toivon niin.
Aikaisempina vuosina olen yrittänyt bongailla paraatista erikoisia asuja ja huikeita ilmestyksiä. Tänä vuonna halusin kuvata hymyjä ja iloa, tavallisia ihmisiä. Ja välittää sen viestin, että me ollaan kaikki yhtä!

 
Pride-paraatin jälkeen on aina jotenkin toiveikas olo. Jos kerran maailmassa on näin paljon rakkautta, iloa ja hyvää tahtoa, meillä ihan pakko olla vielä toivoa. Rakkaus voittaa #lovewins.
Tai niinkuin olen tainnut lopettaa kaikki tähänastiset Stockholm Pride -postaukseni:
“Suurin niistä on rakkaus”!

Eihän tämä kesä nyt ihan pelkästään säistä valittamiseksi ole mennyt. Esimerkiksi viime viikon lauantaina vietettiin Peetun kanssa aivan ihana minilomapäivä suloisen kesäisessä auringonpaisteessa. Ihan uskomatonta, miten yksi aurinkoinen, maaseudulle suuntaunut retki voikin elvyttää sateenharmaata toimistorottaa.

Peetu ilmoitti jo varmaan kuukausi sitten, että tahtoisi mennä poimimaan mansikoita jollekin maatilalle, missä se on mahdollista. Idea kuullosti tosi kivalta ja kun mukavan puolentoista tunnin ajomatkan päästä löytyi sopivan oloinen paikka, merkattiin välittömästi kalenteriin päivä, jolloin meille molemmille sopii – eli viime lauantai – bookattiin vuokra-auto ja pidettiin peukkuja, ettei sataisi ainakaan ihan kaatamalla.

Onneksi kävi ihan mieletön tsägä ja sadetta oli säätiedotuksen mukaan luvassa vasta illalla ja etelästä päin, joten Tukholman pohjoispuolella sijaitseva mansikkatila tuntui hyvältä ratkaisulta. Starttasimme reissuun varmuuden vuoksi heti, kun saimme auton haettua aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Halusimme olla poimintavalmiina mahdollisimman hyvissä ajoin, kun tosiaan sitä sadetta luvattiin jo iltapäivästä.
Ihan hyvä, että ei aikailtu lähdön kanssa. Eräs mestarisuunnistaja (and that will be me…) onnistui lähtemään moottoritielle tismalleen väärään suuntaan – eli etelään, kun piti lähteä pohjoiseen! Oh well. Onneksi autoissa on ihan vakiona kääntyvät pyörät. 😀


Tykkään nykyään ihan hillittömästi autolla ajamisesta! Aikaisemmin “edellisessä elämässä”, kun illat ja viikonloput olivat lähes silkkaa ratin takana kököttämistä lasten harrastusten ja muiden kuljetusvelvollisuuksien takia, istuin mieluiten repsikan paikalla aina, kun sain siihen mahdollisuuden. Nyt tilanne on ihan päinvastoin ja yksi tällaisten kivojen road trippien bonus onkin se, että voi hyvällä syyllä ottaa alle vuokra-auton ja lähteä tien päälle.

Mansikoiden kerääminen on näköjään melko nopsaa hommaa. Vajaassa puolessatoista tunnissa saalista oli kertynyt yli tuplasti sen verran, mitä etukäteen ajateltiin. Ja hyvä niin, kyllä meille marjat kelpaa!


Tilan yhteydessä oli myös pieni kauppa, josta sai ostaa mukaansa kaikenlaista ihanaa – ja taatusti lähituotettua! Keräsimme ison laatikollisen luomumunia, porkkanoita, perunoita, kesäsipulia, herneitä (mikä autuus!! En ole nimittäin löytänyt mistään täältä niitä tavallisia herneitä, mitä Suomessa aina on torilla heti siinä mansikoitten vieressä.) ja sellaisia tosi hyviä vaaleita papuja (vaxbönor, mitähän olisivat suomeksi?).

Lounaspiknikin aikana alkoi taivaalle kertyä vähän pilviä, mutta käytiin silti meressä uimassa. Vesi oli selkeästi kylmempää kuin meidän pienessä lähijärvessä, mutta merivedeksi silti yllättävänkin lämmintä.

Lounas- ja uintipaussin jälkeen alettiin metsästää mustikoita. Yllättävän vaikea tällaisen kaupunkilaiskakaran nähdä, että mille sivutielle kannattaisi kääntyä,  mihin auto parkkeerata ja minkälaista metsikköä tutkailla mahdollisten mustikka-apajien toivossa. Tosi paljon oltiin kuultu joka puolelta, että mustikoita on ihan älyttömästi metsät väärällään, joten sisu ei antanut peräksi palata tyhjin käsin kotiin.

Onneksi jo toisella yrittämällä osuttiin pienelle metsän laidassa olevalle hakkuuaukiolle, jossa mustikoita notkuvia risuja oli pilvin pimein. (“Mustikkarisut” oli reissun vitsi… Ruotsiksi mustikanvarpu on blåbärsris ja Peetu sen reippaana käänsi suoraan suomeksi. Ihmetteli varmaan ensin, että miksi äiskä putoaa nauramaan kaksinkerroin sen takia. No, nyt tietää tyttökin että varpu ja risu on hiukkasen eri asioita suomeksi! :D)

Mustikoiden poimiminen on aavistuksen hitaampaa puuhaa kuin mansikoiden. Parin tunnin jälkeen selät ja kyyköttämisestä puuduksissa olevat jalat ilmoittelivat siihen malliin, että päätimme tyytyä muutaman litran saaliiseemme. Aavistuksen kyllä kirveli jättää metsään niin hurjasti marjoja, mutta toivotaan, että samoille apajille löytää vielä joku muukin.

 

Iltapäivästä oli tosiaan alkanut pilvistellä ja kun olimme vajaan tunnin päässä Tukholmasta alkoi sataa. Päätimme tehdä pienen lenksun ennen kotiinpaluuta ja poikkesimme fancyksi kehutussa Täby Centrumissa. Normaalisti sinne ei tosiaankaan tulisi mentyä, sillä asumme aivan täysin toisella puolella kaupunkia. Nyt oli hyvä käyttää tilaisuus hyödyksi, kun reitti kulki jokatapauksessa Täbyn ohi ja autolla oli helppo kurvata paikalle.
Suurin syy siihen, että halusimme ostoskeskuksessa käydä, oli se, että olimme jostain syystä siinä käsityksessä, että Täby Centrumin Sephora myy ainoana Tukholmassa Urban Decay -meikkejä. Eihän sieltä niitä löytynyt, mutta tulipahan järkevänä ostettua kynsikoristeita. Peetu teki vähän paremmat löydöt: kaunis tumma harmaa kynsilakka ja huikean intensiivinen, lähes neon-oranssi huulipuna (ja joku kolmas asia, mutta en nyt juuri muista, että mikä…).

Mahdettiin olla näky fiinissä shopping centrumissa metsäläislookissa ja sormet mustikoiden mustaamina! Haha!
Retkipäivän illalla käytiin vielä suurshoppailemassa marketissa kaikkea painavaa ja isoa, mitä on hankala kuljettaa ilman autoa. Ja vasta pikkutunneilla päästiin nukkumaan kaiken marjojen putsaamisen, pakastamisen ja hillojenkeittelyn jälkeen.
Vielä pitkään jälkeenpäin on ollut olo kuin olisi ollut pidemmälläkin kesälomalla!