Tässä nyt poikkeuksellisesti asu, joka ei ole toimistoasuni. Vaikka ihan hyvin voisi kyllä ollakin – mikä tarkoittaa sitä, että tyylini ei kyllä mitenkään erityisesti vaihtele. Tai että muutokset johtuvat yleensä joko säästä tai vuodenajasta – ja hiukan tietty tapahtumasta riippuen, mutta pääosin mennään samoilla, toimistollekin sopivilla kamppeilla. Jos siis viikonloppuna ollaan niin energisiä, että hypätään ulos kotiverkkareista.
Eilen piti käydä vähän ihmisten ilmoilla tekemässä tonttuhommia ja hoitamassa pari muutakin asiaa. Poikkeuksellisesti siis kampasin naamani ja puin oikeat vaatteet päälleni myös sunnuntaina.

Tuntuu muuten aika hassulta julkaista kuvia omasta, varsin randomista asustaan, kun on juuri asettanut riviin vimpan päälle pukeutuneita upeuksia Linnan juhlissa. Oh well. Kyllä se arki koittaa heillekin ja olen aivan varma, että myös Sirpa Selänne omistaa kotiverkkarit. Ne tosin on varmaan laventelin väriset Juicy Couturet eikä tummansininen venähtänyt OnePiece, mutta ei kai sitä edes nuo ameriikan jääkiekkovaimot kulje täydessä tällingissä kotosalla?
Tässä kun julkkiksista puhutaan, tuli mieleeni viime viikolla blogosfääriä puhuttanut viestiketju Vauva.fi:n keskustelupalstalla. Juttu alkoi siitä, kun joku lahjakkaan oloinen kirjottaja teki lyhyet “parodiapostaukset” muutamista tunnetuista blogeista ja esitti kysymyksen, että tunnistaako kukaan. Jutut olivat aivan hillittömän hauskoja ja osuvasti ilkeilemättä (liikaa) toteutettu ja viestiketju sai valtavan suosion. Viestiketjun lomaan ilmestyi uusia, pidempiä parodiapostauksia ja kohta alkoi tuntua, että et ole kyllä yhtään mitään, jos et ole bloggarina mukana. Suljetuilla foorumeilla kuhistiin ja jotkut bloggarit kävivät jopa jättämässä viestiketjuun toiveen, että pääsisi parodioitavaksi.
En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä koko monta kymmentä sivua pitkä viestiketju poistettiin. Ehdin juuri käydä Indiedaysiläisten omalla sivulla valittamassa, että olen niin noubadi, että kukaan ei edes viitsi tehdä blogistani parodiaa. Yksi bloggarikollega väitti kyllä nähneensä minusta tehdyn jutun juuri ennenkuin koko homma poistettiin, mutta ehkä hän vain halusi olla kiltti. Jos se on totta niin, mahdettiinkohan Go 4 it vol. 2 -parodiassa puhua Tukholman säätilasta? Haha!

Mutta koskahan Linnan juhlissa nähdään ensimmäinen päätoiminen muoti-/lifestylebloggari – ja kukahan se mahtaisi olla… Oma veikkaukseni on Pupulandian Jenni tai Tyyliä metsästämässä Veera (vaikka Veera taitaa kyllä olla päätoimeltaan valokuvaaja eikä bloggari…) ja syy siihen, miksi he ovat saaneet kutsun on jokin kantaaottava, naisten, nuorten tai muuten ahtaalla olevien ihmisryhmien asemaa valottava/puolustava/helpottava puheenvuoropostaus, josta tulee valtava suomalainen viraali-ilmiö. Voi olla, että heille ei kolahda kutsua vielä ensi vuonna, mutta kuka tietää…

 

• kauluspaita, Whyred
• neuletakki, COS
• housut, Forever21
• kengät, Dr. Martens

Jälleen yksi vuosi itsenäistä Suomea takana. Jokavuotinen merkkipaalu sille on kauniisti remontoituun presidentin linnaan palannut juhla: Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto – tuttavallisemmin Linnan juhlat. Kaiken pukujen rankkaamisen ja allien kauhistelun lomassa tärkeintä mielestäni on kuitenkin muistaa, miten fantastisen hienoa on saada olla vapaan Suomen kansalainen – ja minkä hinnan isovanhempamme saivat maksaa siitä.
Oma isoisäni kaatui sodassa, kun isäni oli vain pieni vauva. En usko, että pystyn ikinä käsittämään, millaisia tunteita muutama vuosi sitten yli 90-vuotiaana pois mennyt isoäitini joutui käymään läpi tuolloin. Kaksi vanhinta lasta lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, mutta isäni oli liian pieni, joten hän sai jäädä äidin luokse. Miltä mahtaa tuntua jättää kaikki, mitä omistaa, kaikki, mitä on pitänyt rakkaana ja turvallisena, lähettää kolmen lapsensa isä sotaan, kaksi lasta johonkin vieraaseen maahan, vieraiden ihmisten huolehdittavaksi, napata pienin kainaloon ja lähteä evakkoon? Kohti tulevaisuutta, josta ei tiedä yhtään mitään?
Isoäitini, mummuni, oli selviytyjä – mutta ei todellakaan mikään puhuja. Epäkäytännöllisenä taivaanrannanmaalarina tuskin olin hänen lempilapsenlapsensa, joten ei ole mikään suuri ihme, että en ikinä päässyt puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Kerran erehdyin kysymään jotain mummun makuuhuoneen seinällä olevasta, Viipuria esittävästä kuparireliefitaulusta. Vastaukseksi sain kipakan: “näistä asioista ei tarvitse puhua!”.
En kyllä usko, että yhdelläkään veteraanilla on mitään sitä vastaan, että me kaikki saamme osallistua itsenäisyyspäivän juhlaan, vaikka sitten presidentin vastaanoton juhlapukuja arvostelemalla. Kunhan nyt edes sivukorvalla muistetaan, miksi meillä on ilo ja kunnia näitä juhlia viettää.
Näiden saatesanojen myötä eilisten juhlien pukujen Top 5 – ja muutama muukin huomio…
 5. Satu Taiveaho

Kierrätysmateriaalista valmistettu todella kaunis merenneitohenkinen violetin ja vihreän sävyissä läikehtivä luomus. En ole aivan satavarma tuosta mustasta harsotsydeemistä, mutta muuten koko stailaus 20-lukuhenkistä kampausta ja tummanvihreällä lakattuja varpaankynsiä myöten on kyllä kaikkien mahdollisten pisteiden arvoinen. Tyylikäs, elegantti, huoliteltu ja kantaaottava. Jos ikinä milloinkaan saan kutsun Linnan juhliin, haluan, että tämän puvun luoja Outi Les Pyy toteuttaa mekkoni!
4. Sari Helin

Laserleikatuilla kuvioilla kauttaaltaan koristeltu kangas on tämän puvun juju. Täytyy sanoa, että suorastaan ihmettelen, että tätä ei ole näkynyt juuri missään juhlien kuvagallerioissa. Meikki ja kampaus tasapainottaa hyvin klassisuudessaan mekon elävyyttä. Ymmärrän myös, mitä neon-vihreillä korviksilla on yritetty tavoitella, mutta ne yhdessä väärästä maailmasta peräisin olevan laukun kanssa ovat kuitenkin asun heikko lenkki. Sen verran harvoin kuitenkin näkee luonnikkaasti ja tyylikkäästi toteutettuja, vähän peittävämpiä juhlapukuja, että mielestäni tämä anstaitsee kyllä kaikki kiitokset!
3. Maria Guzenina

Aivan Mielettömän Ihana Mekko! Tummansinisen ja pronssin yhteenliittymä, kimaltavan metallisen, läpikuultavan sifongin ja valuvien muotojen leikki aivan todella kaunista katseltavaa! Teräväkärkiset pronssiset kengät onvat ihan kymppivalinta, mutta laukku olisi mielestäni saanut olla pienempi ja vähemmän tursuileva. Ymmärrän, että kampauksella on haettu huoletonta nonchalanttia vastapainoa puvun kaikkinaiselle koreudelle, mutta äh – olisi laittanut sen edes ponnarille.
2. Tea Riihilahti

En edes tiedä kuka tämä kyseinen henkilö on, mutta klassisen puhtaanpunainen pitsimekko oli mielestäni ehdottomasti yksi juhlien kauneimpia. Sileän elegantti nutturakampaus ja diskreetit korut antavat juuri sopivasti tilaa upealle puvulle. Mustat asusteet, kengät ja laukku, on ehkä vähän turhankin yltiöturvallinen valinta, mutta toimiihan ne. Erityispisteet puvun leikkauksesta (pääntie, helma ja koko siluetti) ja upeasti kolmiulotteisesta pitsistä.
(EDIT: Piti nyt tulla oikein tänne lisäämään tietoa puvusta. Hesarissa Sami Sykkö kertoo käyneensä kysymässä Riihilahdelta, kuka mahtaa olla puvun takana – vastaus: Valentino. Olisihan se pitänyt arvata!!)
1. Hanna Koivu

Ihanin, tyylikkäin, hienoin ja kaikinpuolin ihastuttavin ja upein oli mielestäni Hanna Koivu. Musta, yksiolkaiminen mekko on linjakas ja tyylikäs, kultaiset asusteen just eikä melkein ja hurmaavan rento hymy täydentää asun täysin aseistariisuvasti. Kyllä se vaan niin on, että vaikka tässä pukuja ja tyylejä arvostellaankin, on kantajalla suuri merkitys kokonaisuuden onnistumiselle. Ryhti ja yleinen “olemisen helppous” (tai vaikeus) vaikuttaa ihan hurjasti siihen, millaisen mielikuvan asu antaa. Hanna Koivu on niin omassa elementissään ja säteilee niin positiivista energiaa, että hän olisi varmasti päätynyt linnan kuningattareksi melkein missä asussa tahansa.

Päinvastaista efektiä edustaa Elina Kiikko. Stella McCartneyn todella kauniisti leikattu keltainen mekko sopii periaatteessa tummalle ja hoikalle Kiikolle erinomaisen hyvin. Jostain kuitenkin tulee niin negikset fiilikset, että koko kokonaisuus menettää hohtonsa. Vaikka tässä kuvassa hän sentään melkein hymyilee.
Loppukevennykseksi vielä huikea Kike Elomaa!

Siis vaikka olisi miten huikea kroppa “ikäisekseen” tai ihan muuten vaan: jumppapukuyläosa ei ole koskaan okei! Ensin tunsin, että tästä white-trash hirvityksestä olisi paljonkin sanottavaa, mutta sitten tuli mieleen, että jos se tekeekin tämän tahallaan? Kike Elomaa parodioi Kike Elomaa -brändiä? Voisko olla?
Ja toinen kysymys on se, mihin suureksi ällistyksekseni kukaan ei ole puuttunut: eikös tuo presidentin rouvan puku ole selkeästi muutaman sentin liian pitkä? Siis ihan kuin sovitus olisi tehty toisilla, vähän korkeammilla, kengillä? Virallisissa ja asetelluissa kuvissa mekko näyttää sievältä sellaisella tyttömäisellä, herkällä ja kainolla tavalla, joka sopii Haukiolle hyvin, mutta telkkarissa ja näissä in-action kuvissa näkyy mielestäni aivan päivänselvästi, että 5 cm vähintään olisi pitänyt napsaista pituudesta pois…
Noniin, nyt taidan katsoa jotain kevyttä hömppää Netflixiltä ja ladata mielipideautomaattiakkuni Nobel Gaalaa ajatellen.
Kuvat: Helsingin Sanomat ja Iltalehti

Aikaoptimistin juhlaanvalmistautumisesta täältä hei! Elikkä pitäis taas vaihteeksi olla jo kiitolaukkaa menossa työpaikan pikkujouluihin (oikein tuli erikseen tänään viesti, että tulkaa ajoissa), mutta tässä nyt pikaa vielä kuvat illan asusta.
Pikkiksien teema on 90-luku ja täällä vähän jo availinkin asutuumailujani. Tarkoitus ei siis ollut pukeutua ysäri-naamiaisasuun vaan kivasti siitä inspiroituen.

Meikissä ja asustuksissa pyrin tavoittamaan 90-luvun henkeä. “Tatuointi”-kaulakoru ja isot korvikset olivat juttu silloin, samoin tumma huultenrajaus vaalean huulipunan kanssa.
Hiukset olisivat varmasti olleet vielä autenttisemmat keskijakauksen kanssa, mutta siihen en pystynyt oikealla ysärillä ja siihen en pysty nytkään. Hyvän säväyksen olisi tehnyt, jos olisi raaskinut leikata otsalle muutaman otsis-tyyppisen haituvan. Sellaisia hämähäkinjalka-otsahiuksia näki silloin paljon. En sitten kuitenkaan viitsinyt.

Tatuointikaulakorun kanssa aidointa ysäriä edustaa käsilaukun virkaa toimittava minireppu alhaalla vyötäröllä keikkuen. Grunge-tyylin kanssa tulee flirttailtua silittämättömän ruutuflanellipaidan kanssa.
Grunge on siitä kiitollinen inspiraation lähde, että se toimii myös sumuisten pikkutuntien aikana. Haha!

No vitsi, vitsi!! Mutta ajattelin joka tapauksessa ottaa Dr. Martensit vaihtokengiksi.
Ainiin – se piti vielä sanoa, että tänä päivänä tuon pikkumustan pituus on mielestäni jo sillä rajalla lyhyytensä kanssa, että melkein en kehtaa sen kanssa ihmisten ilmoille lähteä. Ysärillä tuo olisi ollut mielestäni varmasti vähän turhankin reilu pituudeltaan…

 

• mekko, Lindex
• flanellipaita, Jack&Jones
• kengät, minimarket
• korvikset (saatu), Glitter

muu sälä kuvaus- ja juhlarekvisiittaa

Tänään aamulla mietin, että mikähän ihme siinä on, että sängystä ei pääse ylös ajoissa? Aina on jostain syystä pakko vetkua peiton alla viimeiseen sekuntiin asti – ja mielellään vähän ylikin. Sitten on aivan törkeä tulipalokiire, mikä ei luonnollisestikaan ole kovin hyvä vatsahapoille. Herätyskello soi kyllä ihan hyvissä ajoin, että sitä ei voi syyttää. Jollain ihmeellisellä aamulogiikalla sitä kuitenkin ajattelee järkevästi, että viisi ekstra minuuttia vaaka-asennossa on muka niin arvokkaita, että ne ovat kaiken sen aamuisen stressikiiresähläämisen arvoisia.
Tällä nyt lähinnä pohjustelen sitä, että toimistoasuihin panostaminen – tai sen vähyys – ei nyt viimeaikoina ole ollut mitenkään erityisesti kiinni innostuksen puutteesta. Syy siihen, että päälle valikoituu suunnilleen ensimmäiseksi käteen osuvia komboja on se, että kaiken torkuttamisen jälkeen mihinkään kokonaisuuksien koordinointiin ei todellakaan ole aikaa.

Mustat farkut, musta neuletakki (aijjettä olen iloinen, että vihdoinkin ymmärsin sijoittaa laadukkaaseen merinovillaiseen versioon!), mustat kengät ja joku paita. Suunnilleen siinä on toimistounivormuni perusta. Välillä farkut vaihtuvat hameeseen ja neuletakin sijaan kaappaan eteisen naulakosta päälleni jonkun muutamasta jakustani – yhtä musta-valkoista lukuunottamatta mustia nekin. Sinänsä aika helppoa, koska aamulla unenpöpperöisenä ei tarvise lainkaan keskittyä siihen, että mahtoikohan asun osat ollenkaan sopia toistensa kanssa yhteen.
Luonnonvalkoisen paidan pääntietä koristaa kiva korallinpunainen kaulakorumainen koriste. Mahottoman kätevää sekin – eipähän tarvitse uhrata myöskään koruille ajatustakaan. Todellinen laiskan torkutusaddiktin pelastus!

 

• neuletakki, Filippa K
• paita, Nelly
• farkut, Weekday
• kengät, Acne

Yritän kaikkeni, että saisin rajoitettua “itselle ostettujen joululahjojen” määrän minimiin. Ei nyt niin, että tapanani olisi antaa mopon karkailla mitenkään ylimitoitetusti, mutta kyllähän sitä kurinalaisuus helposti vähän löystyy tähän aikaan vuodesta. Kuka nyt ei olisi sitä mieltä, etteikö olisi ollut niin tavattoman kiltti, että muutamat shoppailut sinne ja tänne on ihan ansaitut? Jotain ihanaa, josta on haaveillut jo pidempään, voi kuitenkin joulun varjolla hankkia.
Acnen villainen Canada -huivi terrazzo black -sävyisenä on ollut ostoslistallani jo kesästä lähtien. Monta kertaa olen ollut jo melkein kassalla kaunokaisen kanssa, mutta sitten on kuitenkin tuntunut siltä, että kelit ovat vielä niin lämpimät, ettei sitä voisi kuitenkaan ottaa vielä käyttöön. Vieläkään ei ole mitenkään hurjan viileää ulkona, mutta toimistolla on sen verran taas ac:t täysillä, että villashaaliin kääriytyminen ei ole mitenkään liioiteltua.

Jonkin verran olen kuullut nurinaa siitä, että Acne nostaa samaan tahtiin hintojaan kuin mitä maailmanvalloitus etenee. Itse olen sitä mieltä, että 130 euroa lähes jättikokoisesta laatuvillahuivista on ihan kohtuullisesti, mutta kieltämättä esim. nahkatakkien hinnat ovat viidessä vuodessa vähintään tuplaantuneet. Toisaalta jos hintataso alkaa lähennellä luksusbrändien vastaavia, niin myös putiikissa saatava palvelu on aivan ensiluokkaista.
Ainakin Norrmalmstorgetin flag ship storessa on sellainen meininki, että huh huh. Myyjiä on paljon, he ovat superystävällisiä ja iloisia aidolla ja pakottomalla tavalla, heillä on aikaa sinulle ja ongelmallesi – vaikka se olisikin vain parhaimman huivin sävyn valinta. Ostokset kääritään nätisti paperiin, joka kiinnitetään sinettilogotarralla. Lisäksi kauppakuitti sujautetaan pieneen Acne-roosaan kirjekuoreen ennenkuin se annetaan käteen (eikä työnnetä ostokassiin – tapa, mitä en kertakaikkiaan jaksa käsittää!).

Yhteinen taipaleemme huivin kanssa on vasta alussa, mutta olen aivan varma, että siitä on tulossa pitkä ja onnellinen. Tosin tänään aamulla yksi riehuva metsästäjäkissanpentu teki kaikkensa saadakseen pyydystettyä pari herkullista hapsua. Kiljahdin varsin kovaäänisen “ein” (sori naapurit!), mutta toinen vain katseli viirusilmillään pää kallellaan. No, mitään pysyviä vaurioita en ole ainakaan toistaiseksi huivissa havainnut.

Luonnollisesti toivomuslistaltani löytyy  kaikenlaista muutakin, (mm. kyseinen Canada-huivi kaikissa mahdollisissa sävyissä…), mutta nyt tuntuu siltä, että enpä paljon muuta oikeasti tarvitse. Iso rasia suklaata on aina tervetullut, mutta lukemattomia kirjojakin on kertynyt aikamoinen pino, joten siitäkään kohdasta ei pistä. En nyt kuitenkaan vielä mene messuamaan, että joulu saa puolestani tulla. Muutama pikkujuttu pitäisi ehtiä hoitaa, ennenkuin on mahdollista kunnolla rauhoittua vapaiden viettoon.
Keittiön ikkunaan kuuluva adventtitähtikin on edelleenkin hukassa.

Tänään on yhden tosi hyvän kollegani syntymäpäivä. Sen kunniaksi käytiin oikein fiinisti ulkona syömässä lounasta toimistoamme lähellä sijaitsevassa fiksussa ravintolassa. Monet meiltä käy kyllä siellä melkein joka päivä, mutta itselleni noin 12 euroa on aika paljon – eli Restaurang S kuuluu omalla kohdallani vain erityistapauksiin. Tietty kollegan synttärit on oikein hyvä syy jättää lounaslaatikko (joka oli jokatapauksessa umpijäässä) odottamaan huomista.
Siinä pihan poikki kävellessämme aloimme puhua siitä, että mikä vuodenaika nyt oikein on, talvi vai vielä syksy? Siis jos vuosi jaetaan neljään, joulukuu on ensimmäinen talvikuukausi – eikö niin? No, kovin talviselta ei ole tuntunut, vaikka lämpötilat onkin laskenut jo vain muutamaan asteeseen plussan puolella. Tänään itseasiassa fiilis oli melkein keväinen, koska oli kuivaa ja jotenkin kirkasta, vaikka taivas olikin pilvessä, eikä mistään suunnasta vihmonut minkäänlainen kostea tuuli tai muu inhotus.

Osittain tuo vuodenaikojen hämäryys korvien välissä johtuu varmasti siitä, että tänne meille ei sitten vieläkään ole saatu sitä ensimmäistä ah-niin-ihanaa lumi-/räntämyräkkää, vaikka sitä sitkeästi aina parin-kolmen päivän päähän säätiedotuksissa ennustetaankin. Ensilumi toimii aina sellaisena shokkihoitona, että sitä tosiaankin tietää talven olevan täällä, vaikka lämpötila sitten kohoaisikin taas plussan puolelle. Niinkuin se täällä meillä usein tekee.
Leppoisat loppusyksyiset kelit on tietty siinä(kin) mielessä enemmän kuin mukavia, että pukeutuminen on paljon helpompaa. Kyllä, aamuisin on viileää ja kyllä, joskus tuuli menee luihin ja ytimiin, mutta ylipäätään vaatteiden miettiminen ei ole kovin hankalaa. Hameella ja sukkiksilla tarkenee toimistomatkat mainiosti ja kun ei ole lunta ja liukasta, myös korkeammat nilkkurit palvelevat ihan mainiosti.

Tämän päivän outfitin yhteydessä poikkeuksellisesti esittelyssä myös asuun kuuluva laukku! Normaalisti en pidä tärkeänä niiden kuvaamista toimistoasujeni yhteydessä, sillä en todellakaan pyöri officella laukku olalla.
Tässä on kuitenkin sellainen poikkeuksellinen tilanne, että olen tietoisesti luopunut suuresta arkilaukustani ja siirtynyt pikkuiseen olkalaukkuun. Ainakin nyt toistaiseksi. Toki kannan lisäksi kangaskassia, jossa kulkee lounaslaatikko, työn alla oleva kirja, sateenvarjo, aurinkolasit ja yhtä sun toista muuta tarpeellista, joka ei pikkulaukkuun mahdu. 😀

 

• jakku, H&M
• hame (Peetulta lainassa), H&M
• kengät, H&M
• laukku, Botkier