Jälleen yksi vuosi itsenäistä Suomea takana. Jokavuotinen merkkipaalu sille on kauniisti remontoituun presidentin linnaan palannut juhla: Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto – tuttavallisemmin Linnan juhlat. Kaiken pukujen rankkaamisen ja allien kauhistelun lomassa tärkeintä mielestäni on kuitenkin muistaa, miten fantastisen hienoa on saada olla vapaan Suomen kansalainen – ja minkä hinnan isovanhempamme saivat maksaa siitä.
Oma isoisäni kaatui sodassa, kun isäni oli vain pieni vauva. En usko, että pystyn ikinä käsittämään, millaisia tunteita muutama vuosi sitten yli 90-vuotiaana pois mennyt isoäitini joutui käymään läpi tuolloin. Kaksi vanhinta lasta lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, mutta isäni oli liian pieni, joten hän sai jäädä äidin luokse. Miltä mahtaa tuntua jättää kaikki, mitä omistaa, kaikki, mitä on pitänyt rakkaana ja turvallisena, lähettää kolmen lapsensa isä sotaan, kaksi lasta johonkin vieraaseen maahan, vieraiden ihmisten huolehdittavaksi, napata pienin kainaloon ja lähteä evakkoon? Kohti tulevaisuutta, josta ei tiedä yhtään mitään?
Isoäitini, mummuni, oli selviytyjä – mutta ei todellakaan mikään puhuja. Epäkäytännöllisenä taivaanrannanmaalarina tuskin olin hänen lempilapsenlapsensa, joten ei ole mikään suuri ihme, että en ikinä päässyt puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Kerran erehdyin kysymään jotain mummun makuuhuoneen seinällä olevasta, Viipuria esittävästä kuparireliefitaulusta. Vastaukseksi sain kipakan: “näistä asioista ei tarvitse puhua!”.
En kyllä usko, että yhdelläkään veteraanilla on mitään sitä vastaan, että me kaikki saamme osallistua itsenäisyyspäivän juhlaan, vaikka sitten presidentin vastaanoton juhlapukuja arvostelemalla. Kunhan nyt edes sivukorvalla muistetaan, miksi meillä on ilo ja kunnia näitä juhlia viettää.
Näiden saatesanojen myötä eilisten juhlien pukujen Top 5 – ja muutama muukin huomio…
 5. Satu Taiveaho

Kierrätysmateriaalista valmistettu todella kaunis merenneitohenkinen violetin ja vihreän sävyissä läikehtivä luomus. En ole aivan satavarma tuosta mustasta harsotsydeemistä, mutta muuten koko stailaus 20-lukuhenkistä kampausta ja tummanvihreällä lakattuja varpaankynsiä myöten on kyllä kaikkien mahdollisten pisteiden arvoinen. Tyylikäs, elegantti, huoliteltu ja kantaaottava. Jos ikinä milloinkaan saan kutsun Linnan juhliin, haluan, että tämän puvun luoja Outi Les Pyy toteuttaa mekkoni!
4. Sari Helin

Laserleikatuilla kuvioilla kauttaaltaan koristeltu kangas on tämän puvun juju. Täytyy sanoa, että suorastaan ihmettelen, että tätä ei ole näkynyt juuri missään juhlien kuvagallerioissa. Meikki ja kampaus tasapainottaa hyvin klassisuudessaan mekon elävyyttä. Ymmärrän myös, mitä neon-vihreillä korviksilla on yritetty tavoitella, mutta ne yhdessä väärästä maailmasta peräisin olevan laukun kanssa ovat kuitenkin asun heikko lenkki. Sen verran harvoin kuitenkin näkee luonnikkaasti ja tyylikkäästi toteutettuja, vähän peittävämpiä juhlapukuja, että mielestäni tämä anstaitsee kyllä kaikki kiitokset!
3. Maria Guzenina

Aivan Mielettömän Ihana Mekko! Tummansinisen ja pronssin yhteenliittymä, kimaltavan metallisen, läpikuultavan sifongin ja valuvien muotojen leikki aivan todella kaunista katseltavaa! Teräväkärkiset pronssiset kengät onvat ihan kymppivalinta, mutta laukku olisi mielestäni saanut olla pienempi ja vähemmän tursuileva. Ymmärrän, että kampauksella on haettu huoletonta nonchalanttia vastapainoa puvun kaikkinaiselle koreudelle, mutta äh – olisi laittanut sen edes ponnarille.
2. Tea Riihilahti

En edes tiedä kuka tämä kyseinen henkilö on, mutta klassisen puhtaanpunainen pitsimekko oli mielestäni ehdottomasti yksi juhlien kauneimpia. Sileän elegantti nutturakampaus ja diskreetit korut antavat juuri sopivasti tilaa upealle puvulle. Mustat asusteet, kengät ja laukku, on ehkä vähän turhankin yltiöturvallinen valinta, mutta toimiihan ne. Erityispisteet puvun leikkauksesta (pääntie, helma ja koko siluetti) ja upeasti kolmiulotteisesta pitsistä.
(EDIT: Piti nyt tulla oikein tänne lisäämään tietoa puvusta. Hesarissa Sami Sykkö kertoo käyneensä kysymässä Riihilahdelta, kuka mahtaa olla puvun takana – vastaus: Valentino. Olisihan se pitänyt arvata!!)
1. Hanna Koivu

Ihanin, tyylikkäin, hienoin ja kaikinpuolin ihastuttavin ja upein oli mielestäni Hanna Koivu. Musta, yksiolkaiminen mekko on linjakas ja tyylikäs, kultaiset asusteen just eikä melkein ja hurmaavan rento hymy täydentää asun täysin aseistariisuvasti. Kyllä se vaan niin on, että vaikka tässä pukuja ja tyylejä arvostellaankin, on kantajalla suuri merkitys kokonaisuuden onnistumiselle. Ryhti ja yleinen “olemisen helppous” (tai vaikeus) vaikuttaa ihan hurjasti siihen, millaisen mielikuvan asu antaa. Hanna Koivu on niin omassa elementissään ja säteilee niin positiivista energiaa, että hän olisi varmasti päätynyt linnan kuningattareksi melkein missä asussa tahansa.

Päinvastaista efektiä edustaa Elina Kiikko. Stella McCartneyn todella kauniisti leikattu keltainen mekko sopii periaatteessa tummalle ja hoikalle Kiikolle erinomaisen hyvin. Jostain kuitenkin tulee niin negikset fiilikset, että koko kokonaisuus menettää hohtonsa. Vaikka tässä kuvassa hän sentään melkein hymyilee.
Loppukevennykseksi vielä huikea Kike Elomaa!

Siis vaikka olisi miten huikea kroppa “ikäisekseen” tai ihan muuten vaan: jumppapukuyläosa ei ole koskaan okei! Ensin tunsin, että tästä white-trash hirvityksestä olisi paljonkin sanottavaa, mutta sitten tuli mieleen, että jos se tekeekin tämän tahallaan? Kike Elomaa parodioi Kike Elomaa -brändiä? Voisko olla?
Ja toinen kysymys on se, mihin suureksi ällistyksekseni kukaan ei ole puuttunut: eikös tuo presidentin rouvan puku ole selkeästi muutaman sentin liian pitkä? Siis ihan kuin sovitus olisi tehty toisilla, vähän korkeammilla, kengillä? Virallisissa ja asetelluissa kuvissa mekko näyttää sievältä sellaisella tyttömäisellä, herkällä ja kainolla tavalla, joka sopii Haukiolle hyvin, mutta telkkarissa ja näissä in-action kuvissa näkyy mielestäni aivan päivänselvästi, että 5 cm vähintään olisi pitänyt napsaista pituudesta pois…
Noniin, nyt taidan katsoa jotain kevyttä hömppää Netflixiltä ja ladata mielipideautomaattiakkuni Nobel Gaalaa ajatellen.
Kuvat: Helsingin Sanomat ja Iltalehti