Kirpeänmuikea, suolareunuksella terästetty Margarita on ehdottomasti yksi kesädrinksusuosikeistani. Sitrushedelmän viilentävä kirpsakkuus ja koristeen suolaisuus on kuin luotu sammuttamaan hikisen päivän jano.
Margarita on ollut suosikkini jo ikiajoista alkaen ja matkan varrella on tullut saatua välillä mitä kummallisempia virityksiä drinkkitilauksen vastineeksi. Yksi mieleenpainuvimpia on noin ziljoona vuotta sitten Portugalissa tilaamani versio. Pöytään kiikutettiin isoon lasiin tehty ätläkän makea kirkkaanpunainen juoma. Voipi olla, ettei baarihenkilökunnalla ollut aavistustakaan, mitä olivat tekemässä. Yleisin “ongelma” Margarita-tilauksen kanssa on se, että puolipitkän lumisohjoisen Frozen Margaritan kuvitellaan olevan sama asia.
Ihan puritanistisimmillaan Margarita sisältää 2 cl tequilaa, 2 cl triple seciä ja 2 cl sitruunan tai limen vastapuristettua mehua. Pitkällisten testailujen jälkeen baarimikko-Peetu on päätynyt hiukan toisenlaisiin mittasuhteisiin – ja olen vilpittömästi sitä mieltä, että neidon valmistama Margarita on maailman paras!

MARGARITA á la PEETU
Ainekset yhteen drinkkiin

• 3,5 cl tequilaa (me käytetään mieluiten “Gold” versioita tequilasta, niiden maku on hiukan pehmeämpi, aromikkaampi ja vähemmän hyökkäävä)
• 2 cl Cointreau-likööriä
• 1/2 – 1 sitruunan mehu (aika usein Peetu tekee Margaritan myös limeen, silloin 1 kpl on hyvä määrä, vähän hedelmän mehukkuustasosta riippuen. Limeä ja sitruunaa voi myös yhdistellä, jos haluaa testailla erilaisia nyansseja)
• jäitä
• suolaa

Valmistus:
Aloita puristamalla mehu sitruunoista/limestä suoraan sheikkeriin. Sen jälkeen voi hedelmänpuolikasta käyttäen tehdä suolareunuksen laseihin. Perinteisesti Margarita tarjotaan jalallisesta cocktail-lasista tai erityisestä Margarita-lasista. Meillä ollaan tykästytty tuollaiseen mutkattomaan pieneen juomalasiin – fiilis on vähän kuin “kotona Mexasissa”.
Pyyhkäise lasin reuna sitruunanlohkolla, laita pieni määrä suolaa lautaselle ja pyöritä lasia, kunnes olet tyytyväinen koristereunukseen. Suolaa voi laittaa vain lasin toiselle reunalle, mikäli drinksun vastaanottaja ei ole suolaisen ystävä. Meillä on yleensä topakat reunukset – usein selkeästi paksummat kuin mitä näihin kuviin (hienostelusyistä) tehtiin.

Seuraavaksi mittaa alkoholi sheikkeriin ja heiluttele jäiden kanssa kunnes juoma on kylmää. Tässä vaiheessa ei kannata hosua, sillä parhaimmillaan Margarita on aivan jääkylmänä. Toisekseen juomalle on ihan hyväksi, jos mukaan sulaa pikkuisen vettä jäistä.
Lopuksi kaada herkkujuoma varovasti laseihin. Tässä vaiheessa tulee olla huolellinen, että suola ei sekoonnu juomaan. Makuristeytyksen tulee tapahtua vasta kielen päällä täydellistä elämystä tavoiteltaessa.

 
Ei sitten muuta kuin Skåååål!! Ja paljon aurinkoisia Margarita-kesäpäiviä toivoen!
PS. Olen seurannut hämmentyneenä ja pikkuisen kauhuissani Suomessa tapahtuneita käännöksiä tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla. Siis niinku oikeesti!? Ei uskoisi, että aikuiset ihmiset, meidän asioista päättävät, meidän rahoilla elävät poliitikot, voivat oikeasti olla sitä mieltä, että tämä ihmisoikeuskysymys olisi jotenkin mielipideasia tai asia, jonka välitöntä käsittelyä ja tilanteen korjaamista ei pidetä välttämättömänä. Toimikoon tuo meidän melkein sateenkaarivärityksinen drinksuntekoalusta symbolisena tukieleenä kaikille niille, joita tämä surrealistinen, mutta valitettavasti todellinen, nykyhetki koskettaa henkilökohtaisesti. Muutos on tulossa!

Terveisiä äänestämästä!
Ihan ensimmäisenä pitää kertoa, että täällä meillä on tänään äitienpäivä. Karkki ja Peetu teki aivan mahtavan brunssin, parsaa, pekonia, paistettua munaa, kreikkalaista maalaisleipää, vadelmahilloa, goudaa, pikkutomaatteja (ja muita vihanneksia), pinkkiä greippimehua, tomaattimehua, kahvia… Ja varmaan unohdin puolet kaikesta muusta. Istuttiin pitkään parvekkeella ja juteltiin. Sellaisia onnellisia hetkiä elämässä, joiden ei toivoisi päättyvän ikinä.
Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, mutta siinä sivussa myös aika paljon politiikasta  – tai paremminkin demokratiasta ja äänestämisen merkityksestä.

Tiedän monia, jotka ovat sitä mieltä, että ei jaksa äänestää, kun ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä. Siis että yhdellä äänellä ei maailmaa muuteta. Heille haluaisin sanoa kaksi asiaa:

1. Jokainen käyttämättä jätetty ääni on oikeastaan ääni vastapuolelle. Jos et käytä äänioikeuttasi, niiden asema, joilla on erilainen näkemys asioihin, vahvistuu. Eli pitää äänestää, jos ei halua tukea vastustajiaan.
2. Yhdellä äänellä ei ole suurta merkitystä – totta – mutta sehän juuri on demokratian pointti! Ei tarvitse kuin suunata katse hiukan Suomesta itään – sieltä löytyy erittäin hyvä esimerkki, mitä tapahtuu, kun yhdellä äänellä on suuri merkitys. Tosin silloin se “äänioikeus” ei voi olla kovin monella, pahimmillaan se on vain yhdellä henkilöllä. Silloin kyseisen henkilön äänellä on toki erittäin suuri merkitys – mutta mistään demokratiasta ei ole enää kyse.

Äänestäminen on ainoa oikeasti tasa-arvoinen tapa vaikuttaa. Jokaisen ääni on samanarvoinen ja mitä useampi äänestää, sitä reilumpaa peli on. EU saattaa tuntua kaukaiselta ja vieraalta, mutta sitä tärkeämpi on, että sinne saadaan meidän itsemme näköinen edustajisto. Jos äänestysprosentti huitelee jossain 40 korvilla kasvaa riski, että protestiäänet saavat liian suuren merkityksen.
Äänestäminen on helppoa ja nopeaa – ja sen jälkeen saa hyvän syyn käydä vaalikaffella. Tänään ehtii vielä aivan mainiosti, jos ei ole tehnyt kuin Karkki ja käynyt ennakkoäänestämässä. Ainakin täällä meillä Svennelässä äänestyspaikat ovat auki iltayhdeksään asti.

 
Reippaat äänestäjät!
Nyt jatkan äitienpäivän viettoa vaihtamalla bikinit päälle ja kaappaamalla uuden Ellen mukaani parvekkeelle. Pari tuntia ehtii hyvin pötkötellä auringossa ennenkuin pitää alkaa lämmitellä grilliä iltarillauksia varten.
Mukavaa sunnuntaita myös sinne ruudun toiselle puolelle! Ja muista käydä äänestämässä!!

Mielestäni on aivan mielettömän hienoa ja siistiä, että Peetu käyttää, on käyttänyt jo vuosikausia, nahkatakkia, jonka ompelin itselleni aikoinaan ammattikoulun pukuompelulinjaa käydessäni! Pidin sitä aikoinaan itsekin varmasti pari-kolme vuotta aina, kun oli rotsikelit, mutta nyt tuo aikoja sitten valmistunut luomukseni on ollut Peetun jakamattoman rakkauden kohde vähintään viimeiset viisi vuotta. Olin takintekohetkellä itseasiassa tismalleen saman ikäinen kuin armas lapsukaiseni on nyt. Aika hassu juttu, kun oikein alkaa ajatella.
Enemmän kuin nahkatakin ennalta-aavistamatonta elinkaarta olen kyllä tänään miettinyt vahvojen naisesikuvien merkitystä. Karkki kyseli joskus yläasteaikoina, että mistä löytäisi itselleen fiksun ja menestyneen naisen esikuvaksi. Muistelen, että taisin ehdottaa Hilary Clintonia (vaikka Madonna tuli varmastikin ensimmäisenä mieleen…), enemmänkin paremman puutteessa kuin että olisin varsinaisesti ollut ehdottomasti sitä mieltä. Silloin ei tullut mieleen suomalainen tasa-arvotaistelija, kirjailija, ajattelija, mielipidevaikuttaja, sanomalehtimies ja kauppias, tamperelaissyntyinen Minna Canth.

Tänään on Suomessa ollut liputuspäivä, käsittääkseni edelleenkin ainoa naiselle omistettu. Minna Canth on ehdottomasti liputuspäivänsä ansainnut ja ehdottomasti loogista on myös se, että samanaikaisesti vietetään tasa-arvon päivää. Toivoisin, että tasa-arvosta puhuttaessa sitä ajateltaisiin laajemmin kuin vain sukupuolten välisenä kysymyksenä. Vaikka Minna Canth olikin tulisieluinen naisasianainen, jonka ansiosta mm. yliopiston ovet avautuivat muillekin kuin vain miehille, näki hän tasa-arvon ja tasavertaisuuden myös laajemmin, yhteiskuntaluokkiin ja -rakenteisiin liittyvänä asiana.
Toinen asia, mikä on tänään askarruttanut on se, että titiVITUNtyy -blogin kirjoittaja on selvinnyt!

En ole aivan täysin vakuuttunut siitä, että olisinko halunnut salaisuuden paljastuvan. Bloggari-Reino alkoi olla jo niin kokonainen hahmo, että on suoraan sanottuna pikkuisen antikliimaksi saada tietää totuus. Vaikka siis JuFo “JuFo III” Peltomaa onkin varmasti livenä fiksu ja cool tyyppi. Eikä nyt voi täysin kieltää sitäkään, että kyllähän vanhan Raptori-fanin sydän vähän hypähti, että no niin tietty…
Kaikki muistot ei kyllä ehkä kestä ihan samalla tavoin päivänpaisteeseen retuuttamista. Flunssassa kuumeisena kärvistelevä Peetu on aivan kysymysmerkkinä ja pyörittää ihmeissään silmiään, kun yritän selittää, että Raptori ja Oi Beibi oli aikoinaan tosi hauska ja uudenlainen ja very hilarious. Kieltämättä ihmettelen vähän itsekin.

Peetu on tosiaan tänään kipeänä – eikä näitä tämän postauksen kuvia muutenkaan olisi voinut tänään ottaa. Eilen oli vielä kuivaa ja kylmänkirpeää, tänään aamulla tuntui kevyet tennarit ihan järkevältä vaihtoehdolta, mutta puoliltapäivin alkoi sellainen räntäsade, ettei mitään rajaa. Täytyy tunnustaa, että kotimatkalla tuli melkein itku, kun alijäähtyneet jalkarätit läiskähteli pitkin naamaa.

 

• takki, Mintun ompelimosta
• hame, Forever21
• huivi, Primark
• nilkkurit, minimarket

Naisten päivä on tältä vuodelta ohi ja edessä on taas 364 miesten päivää?
No ei, ihan niin kärjistetysti en ajattele. Olenhan sentään yksi niistä harvoista onnekkaista maailman naisista, jotka ovat saaneet syntyä yhteen maailman tasa-arvoisimmista maista. Toisaalta niin kauan kun naisen euro on vain 87 senttiä, näkymättömät lasikatot arkipäivää ja aktiivista ja osallistuvaa tyttölasta pidetään häirikkönä, niin kauan kun tasa-arvo on kysymys – eikä itsestäänselvyys – niin kauan riittää sarkaa työstettäväksi.
Ja jos elämä täällä pohjolassa alkaa tuntua riittävän oikeudenmukaiselta, ei tarvitse kuin nostaa katse ylös omasta navasta ja kurjia esimerkkejä löytyy ihan naapurista. En ymmärrä, että kukaan nainen voi sanoa, ettei ole feministi. Sehän on käytännössä ihan sama kuin sanoisi, että naiset ihan oikeasti ansaitsevat pienemmän palkan samasta työstä, vaatimattomamman urakehityksen, vähemmän vaihtoehtoja – ovat suoraan sanottuna vähän heikompia ja huonompia kuin miehet.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että kaikkien kunnon miestenkin tulisi olla feministejä.
En silti ole sitä mieltä, että Naisten päivän juhliminen on vääryys, kuten muutamat facebook-kaverini eilen julistivat. Siis, että on häpeällistä, että edelleen tarvitaan naisille omistettua päivää, jolloin toisaalta jaetaan kukkasia ja toisaalta puhutaan naisten asemasta ja tasa-arvosta. Päinvastoin kannatan ihan randomisti kaikenlaisia muitakin teemapäiviä, rintasyöpäkuukausia ja pride-paraateja. Ensinnäkin on aina mukavaa, kun tasaiseen arkeen on tiedossa jotain vaihtelua – oli se sitten vaikka kanelipullan päivä – ja toisekseen mitä väliä sillä on, mitä keinoja tärkeistä asioista tiedottamiseen ja keskusteluun käytetään, pääasia, että toimitaan. Ilman sitä ei tapahdu edistystä.

Itselläni oli kaikenlaisia kivoja suunnitelmia eiliselle. Aamupäivällä isku kuitenkin niin jäätävä migreeni, että vietin koko päivän ja illan pimennetyssä ja hiljennetyssä kämpässä kylmä kääre otsalla. Itseasiassa ahkerasta nappuloiden napsimisesta huolimatta tilanne ei ole tänään juurikaan parempi. Eli jos (ja kun) teksti on vähän tavallistakin töksähtelevämpää ja epäloogisempaa, syytän jyskyttävää päänsärkyä.
Mutta hei – aurinko on kuulemma paistanut ja ulkona on ollut lämmintä yli 10 astetta. Se tarkoittaa sitä, että kevät on täällä. Vähänkö siistiä! Sunshine the Cat nauttii täysillä.

Yhden tai kaksi kertaa olen valvonut koko yön seuratakseni aamuyöllä pohjoismaista aikaa alkavan Oscars gaalan monituntista suoraa lähetystä. Aika monena vuonna olen suunnitellut tekeväni saman – tai vähintäänkin herääväni pikkutunneilla muutaman tunnin unien jälkeen. Sunnuntain ja maanantain väliin osuva gaala ei ole kuitenkaan ihan helpoiten yhdistettävissä normaaliin toimistosuolakaivostyöhön, joten Oscarseista on tullut nautittua lähinnä jälkikäteen.
Pari päivää sitten jaettiin tuoreimmat kultapystit. Nyt tuntuu siltä, että tämänvuotiset juhlat olisivat olleet ehdottomasti valvomisen ja väsymyskooman arvoinen elämys. Puheet, puvut, juonto – eikä vähiten U2:n häkellyttävä live-esiintyminen Nelson Mandelan kunniaksi tekivät häppeningistä onnistuneimman aikoihin. Onneksi interwebs tulvii aiheeseen liittyviä kuvia, juttuja, filmejä etcetera, joten fiiliksiin pääsee mainiosti näin jälkikäteenkin.
Tuttuun tapaan jätän pystien jakamiseen liittyvät detaljit muiden kommentoitavaksi (vaikka en kyllä voi olla mainitsematta yhtä. Leonardo di Caprio. I say no more.) ja keskityn lähinnä mekko-osastoon. Parhaat asut mielestäni – ja tällä kertaa ei missään erityisessä paremmuusjärjestyksessä:

Samppanjan, vaalean beigen ja haalean nuden sävyt oli todella suosittu värivalinta. Muutama muukin saman väriskaalan puku oli mielestäni tosi kaunis, mutta upein kokonaisuus oli kuitenkin aina yhtä tyylikkään Cate Blanchettin yllä. Armani Privé -malliston luomus henkii oscarsmaista glamouria ja sopii Blanchettin luontaiseen eleganssiin aivan täydellisesti. Koko kokonaisuus on aivan häikäisevä, mutta ihan erityisesti ihastuin tuohon, miten puku ikäänkuin sulautuu ihoon dekolteella ja olkapäillä.

Periaatteessa en ole mikään valkoisten smokkitakkien ystävä. Siis miesten yllä – naisille ne kyllä sopii (se siitä tasa-arvosta… ;P). Jotenkin valkoinen smokkitakki-mustat housut -yhdistelmästä tulee välittömästi ei-niin-elegantit ruotsinlaivabändivibat. Jared Leton pitkä fleda voisi kyllä sopia samaisen bändin basistille, mutta jotenkin vain tämä kokonaisuus toimii. Ja tiedättekö mitä – olen aivan varma, että salaisuus löytyy leikkauksesta ja mittasuhteista. Hedi Slimane hallitsee nämä jutut ja siksi Jared Leto on kertakaikkiaan makea Saint Laurentin puvussaan, vaikka periaatteessa kaikki oddsit olikin sitä vastaan.

Olen niin rakastunut Jennifer Lawrenceen, että hän voisi varmasti laittaa päällensä ihan mitä tahansa – ja siitä huolimatta päätyisi Mintun Top 5 -pukeutujat listalle. No, oranssinpunainen superlinjakas pienillä peplum-kurveilla pimpattu Dior oli fantastinen mahtavan näyttelijän päällä – eli epävirallisen listaykkösen paikka tuli ihan ilman muita ihastuspisteitä.
Jennifer Lawrencen asua täydentää loistavasti lyhyt, hiukan maskuliinisesti taakse vedetty kampaus ja selkäpuolella roikkuvat timangit.

Eikä sille kyllä voi mitään, mutta valovoimaisimpien tähtien paras asuste ja upean kokonaisuuden salaisuus on usein myös sädehtivässä persoonallisuudessa.

Dimangit lähikuvassa.
Oscars on juhla, jonka yhteydessä arvostan perinteistä glamouria. Periaatteessa ihastun siis yleensä innovatiivisesta ja modernista pukeutumisesta, mutta Oscarseissa on ihana nähdä tuulahdus aitoa Hollywood-glamouria.

 
Ja sitä tarjoili viileän tyylikkäässä paketissa Kate Hudson. Atelier Versacen toteuttama gaala-mekko todistaa, että napaan asti ulottuva pääntie ei välttämättä ole yhtä kuin tyrkky. Ja toisaalta osoittaa päivänselvästi kaikille wanna-be-tähtösille, että pelkkä paljas pinta ei riitä tuomaan oikeaa fiilistä; tarvitaan myös tyyliä ja karismaa. Sekä mahdollisesti 40-lukuisilla olkatoppauksilla varustettu viitantapainen.
Illan epäviralliseksi kuningattareksi on kruunattu Oscars-voittaja Lupita Nyong’o.

 
Ja mikä ettei. Intensiivisen baby-vaaleansininen Prada-mekko on upea ja sopii Nyong’on ihonväriin aivan täydellisesti. Panta, korut ja puvun keveä olemus toimii saumatta yhdessä – eikä lihaksikkaitten käsivarsien ja selän luoma kontrasti ole ollenkaan hassumpi. Jotenkin vain olen tainnut lukea tästä mekosta – ja kokonaisuudesta – jo niin monta ylistyslaulua, että alkaa jo vähän itseänikin kyllästyttää…
Vaikka onhan tuo mekko aivan järkyttävän ihana! Katsokaa nyt, mikä helma!!

Ja sitten se maailmanhistorian – tai no, ainakin twitter-historian – kuuluisin selfie:

Ei, kyllä olen aivan varma, että tämä tulee jäämään vähintäänkin populäärikulttuurin historiaan yhtenä merkkihetkenä. Onhan tuo nyt aikas huikea kuva!

 
THE Selfie ja kuinka se tehtiin. 😀
Kaikki kuvat: Popsugar
 

Joululomat on sitten taas tältä vuodelta lusittu. Tänään tuli tehtyä ihan täysi työpäivä – tosin etänä suoraan konvehtirasian viereltä – mutta kuitenkin. Onneksi oli hirmu läjä riittävän rutiininomaisia tehtäviä pinossa odottamassa. Kovin strategisiin ponnisteluihin ei suklaa-aivot varmastikaan olisi kyennyt ja kiusaus ilmoittautua jälkikäteen lomalaiseksi olisi varmasti käynyt liian suureksi.

Onneksi nyt saa taas jatkaa loma-modessa. Oletteko milloinkaan huomanneet, miten uskomattoman helposti vuorokausirytmi pyörähtää aivan holtittomaksi? Yhtäkkiä ei tunnukaan enää lainkaan omituiselta syödä vähän “pientä palaa” puolilta öin – tai laittaa vielä yhtä jaksoa Hart of Dixietä pyörimään, vaikka kello on jo yli kolme aamuyöllä…

Vanhana leffateatterin lipunmyyjänä tiedän, että joulun tienoilla elokuvat on yksi niistä muutamista asioista, jotka saa ihmiset liikehtimään 50 metriä kauemmaksi kinkkuvadista. Karkki ja Peetu reippailivat ulkona enemmänkin (sekä reippailivat että “reippailivat”), Minttu tyytyi nauttimaan elokuvista sekä kotisohvalla että leffateatterissa.

Tässä meidän parhaat vinkit loma-vapaiksi hyvän-mielen-elokuviksi. Tavoitteena oli siis katsoa kivaa, hyvää, fiksua viihdettä, ei liian raskasta, surullista, haikeaa tai askarruttavaa, muttei myöskään katsojia aliarvioivaa kuraa.

En varmasti kuulu Nälkäpeli-leffojen primääriin kohderyhmään, mutta moisista lokeroinneista en ole ennenkään piitannut. Vihan liekit on trilogian toinen osa, ja vaikka tavallaan olisikin hyvä, että olisi nähnyt edellisen osan tai lukenut kirjat, toimii elokuva myös yksinään. Visuaalisesti toteutus on todella hieno ja kaunista katseltavaa.

Aina jotenkin kiehtovaa nähdä, miten tulevaisuutta tulkitaan erilaisissa elokuvissa. Kysymyksessä ei varsinaisesti ole mikään feel-good -leffa, mutta suosittelen sitä siltikin muillekin kuin tulevaisuus/seikkailu -genren ystäville. Elokuvan perusajatukset ihmisten välisestä solidaarisuudesta ja ystävällisyydestä, siitä, että aina on olemassa toivoa ja että nuoriso on helposti fiksumpaa kuin mitä kuvittelisi – on esitetty noileasti kulkevan kerronnan, skarpin kuvauksen, erinomaisen näyttelijätyön ja oivaltavan dialogin avulla todella nautittavasti. Koko kaksi ja puoli tuntia hujahti niin nopeasti, että lopputekstien ilmestyminen tuntui aivan yllätykseltä.

Bridesmaids ei ole mikään uutuuselokuva – ja varmaan moni on sen jo nähnytkin. Mutta jos ei, suosittelen lämpimästi! Periaatteessa Morsiusneidot on ihan perinteinen komedia/draama kommelluksineen, väärinkäsityksineen, riitoineen ja sopimisineen. Tarina etenee kuitenkin poikkeuksellisen nautittavalla tempolla eikä elokuvan superperinteisiä “opetuksia” tungeta aivan täysillä kurkusta alas.

Sitä vaan en ymmärrä, että miksi elokuvissa aina se onneton päänosan esittäjä, joka on sekoillut ja mokannut ja ollut muutenkin täynnä epäonnea ja epäonnistumista, kuitenkin aina löytää sen ihanan, ymmärtäväisen, kivan poikaystävän?

Nyt tunnustan jotain, mikä voi tulla jollekulle vähän yllätyksenä. Rrrakastan nimittäin hyviä seikkaluelokuvia, poliisi-/takaa-ajojuttuja, jamesbondeja ja näyttävää pyrotekniikkaa. Tarinan pitää silti olla edes jollain tasolla uskottava ja looginen, pahiksen paha ja sivujuonena (täyttymätön) rakkaustarina.

Kaikki tämä toteutuu aivan loistavasti Captain America – The First Avenger -elokuvassa. Ihana vaikeuksien kautta voittoon sankari, pahapaha pahis, superfiksu rakkaudenkohdekaunotar ja 40-lukujen estetiikka. Aivan täydellinen, adrenaliinin täyttämä visiitti pois arjesta! Ja paljon hienoa pyrotekniikkaa! 😀

Sarjassamme elokuvia, joita en ikinäkoskaan kuvitellut suosittelevani kenellekään. Poliisiränttätänttäkomedia, jonka pääosassa on Sandra Bullock. Seriously?

Kaikki syömäni konvehdit on varmaan pehmittänyt pääni, mutta en kertakaikkiaan kykene muistamaan, milloin olisin nauranut niin vedet silmissä kuin The Heatia katsoessani. Siis nauranut niin, että en pysty lopettamaan… Lähes kaikki kunnia kuuluu aivan mielettömälle Melissa McCarthylle. Miten kenelläkään voi olla niin järkyttävän hyvä timing? Ja muutenkin dialogi (tai no, “dialogi”) on pääosin niin herkullista, että se vähäinen tarina, mitä elokuvan juoneksi kutsutaan on ihan sivuseikka.

Tietty yhden läpikreisin ja yhden kunnollisen poliisin muodostostaman parin yhteenottoja ja sittemmin löytyvää ystävyyttä on kuvattu jo ziljoonassa eri elokuvassa ja tv-sarjassa – siinä ei ole mitään uutta. Eikä kai siinäkään, että pääosaparin molemmat osapuolet on naisia. The Heat on hämmästyttävän nautittava rämäpääkomedia, joka onnistuu kirvoittamaan hyvät naurut. Aina välillä se tekee niin hyvää!

Kuvat: Bridesmaids, Catching Fire, Captain America, The Heat