VOTE!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Terveisiä äänestämästä!
Ihan ensimmäisenä pitää kertoa, että täällä meillä on tänään äitienpäivä. Karkki ja Peetu teki aivan mahtavan brunssin, parsaa, pekonia, paistettua munaa, kreikkalaista maalaisleipää, vadelmahilloa, goudaa, pikkutomaatteja (ja muita vihanneksia), pinkkiä greippimehua, tomaattimehua, kahvia… Ja varmaan unohdin puolet kaikesta muusta. Istuttiin pitkään parvekkeella ja juteltiin. Sellaisia onnellisia hetkiä elämässä, joiden ei toivoisi päättyvän ikinä.
Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, mutta siinä sivussa myös aika paljon politiikasta  – tai paremminkin demokratiasta ja äänestämisen merkityksestä.
EU vaalit 2
Tiedän monia, jotka ovat sitä mieltä, että ei jaksa äänestää, kun ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä. Siis että yhdellä äänellä ei maailmaa muuteta. Heille haluaisin sanoa kaksi asiaa:

  1. Jokainen käyttämättä jätetty ääni on oikeastaan ääni vastapuolelle. Jos et käytä äänioikeuttasi, niiden asema, joilla on erilainen näkemys asioihin, vahvistuu. Eli pitää äänestää, jos ei halua tukea vastustajiaan.
  2. Yhdellä äänellä ei ole suurta merkitystä – totta – mutta sehän juuri on demokratian pointti! Ei tarvitse kuin suunata katse hiukan Suomesta itään – sieltä löytyy erittäin hyvä esimerkki, mitä tapahtuu, kun yhdellä äänellä on suuri merkitys. Tosin silloin se “äänioikeus” ei voi olla kovin monella, pahimmillaan se on vain yhdellä henkilöllä. Silloin kyseisen henkilön äänellä on toki erittäin suuri merkitys – mutta mistään demokratiasta ei ole enää kyse.

EU vaalit 3
Äänestäminen on ainoa oikeasti tasa-arvoinen tapa vaikuttaa. Jokaisen ääni on samanarvoinen ja mitä useampi äänestää, sitä reilumpaa peli on. EU saattaa tuntua kaukaiselta ja vieraalta, mutta sitä tärkeämpi on, että sinne saadaan meidän itsemme näköinen edustajisto. Jos äänestysprosentti huitelee jossain 40 korvilla kasvaa riski, että protestiäänet saavat liian suuren merkityksen.
Äänestäminen on helppoa ja nopeaa – ja sen jälkeen saa hyvän syyn käydä vaalikaffella. Tänään ehtii vielä aivan mainiosti, jos ei ole tehnyt kuin Karkki ja käynyt ennakkoäänestämässä. Ainakin täällä meillä Svennelässä äänestyspaikat ovat auki iltayhdeksään asti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Reippaat äänestäjät!
Nyt jatkan äitienpäivän viettoa vaihtamalla bikinit päälle ja kaappaamalla uuden Ellen mukaani parvekkeelle. Pari tuntia ehtii hyvin pötkötellä auringossa ennenkuin pitää alkaa lämmitellä grilliä iltarillauksia varten.
Mukavaa sunnuntaita myös sinne ruudun toiselle puolelle! Ja muista käydä äänestämässä!!

4 Comments

  1. adelheid

    Ja tärkeää muistaa myös, että ellei äänestä niin sitten EI SAA MYÖSKÄÄN VALITTAA että asiat on huonosti. Kun se äänestäminen nyt tällä hetkellä on se ainoa tapa jolla tavallinen taliainen voi yrittää vaikuttaa asioihin.
    Mä olen vieläpä niin “vanhanaikainen” että jos vaan mahdollista, niin se äänestys myös tapahtuu sinä oikeana vaalipäivänä. Sehän tuntuu jopa vähän juhlalliselta kun joutuu virallisesti todistamaan henkilöllisyytensä, hipsitään koppiin äänestämään ja sitten leimataan äänestyslipuke joka sujautetaan sinne uurnaan. Ja koko toimitusta valvoo virallinen valvoja. Ja mulla ainakin on jälkeenpäin hyvä fiilis 🙂

    Reply
    • Minttu

      Ihan sama juttu – tykkään myös äänestää mieluiten itse vaalipäivänä. Se on, kuten sanot, jotenkin juhlallisempaa ja tunnen itseni tärkeäksi, kun olen osallistunut demokraattiseen päätöksentekoon. Ja juuri tällä hetkellä tuntuu, että olen myöskin tehnyt voitavani muukalaisvihamielisten voimien valtaanrynnimisen vastustamiseksi. Toisin sanoen katson, että minulla on myös oikeus avoimesti valittaa. 🙂

      Reply
  2. Emmi L.

    Mä oon ensimmäisen kommentoijan kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että samalla menettää oikeutensa valittaa jos ei äänestä! Mä jouduin lomailun takia käymään tosin äänestämässä ennakkoon, mutta sillä ei varmaankaan oo suurta merkitystä kunhan ääni tuli annettua!

    Reply
    • Minttu

      Ehdottomasti pääasia on se, että äänestää!!

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *