[mittaustagi]

Äkkiseltään ajateltuna sana ”ikänäkö” kuulostaa ihan sketsiltä. Tiedätte varmasti sen harmaantuneen stereotyypin, joka hilaa lukemaansa paperia, lehteä, tiedotetta tms. yhä kauemmaksi silmistä, mutta teksti ei vain muutu luettavaksi ja kohta käsienkin mitta loppuu. Voin kertoa, että siinä ei ole mitään hassua. Harmaapäiseltä vanhukselta haiskahtava ikänäkö tulee monille aikaisemmin kuin voisi kuvitellakaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa.

Olen ollut aina vähän tuuliviiri silmälasien käytön kanssa. Sain ensimmäiset kakkulani heti lukion jälkeen, mutta niitä käytin hädin tuskin koskaan, maksimissaan silloin, kun ajoin autoa.
Myöhemmin ompelijana kärsin aivan järkyttävistä migreenikohtauksista. Yleensä kohtaus alkoi niin, että aloin nähdä huonommin, mutta silmälasit auttoivat pitämään sekä katseen skarppina että sen takia (ainakin uskoin niin) migreenin vähän loitommalle. Aavistuksen aikaisempaa vahvempien kakkuloiden kanssa elämä muuttui siedettävämmäksi ja migreenikohtauksia ei tullut enää viikottain.

Myöhemminkin silmälasien käyttöni on ollut varsin mukavuushakuista: autoa ajaessa ja elokuvissa on ollut pakko pitää kakkuloita, mutta muuten olin monta vuotta lähes täysin ilman silmälaseja.
Koko aikuisikäni olen tasapainoillut skarpin näkemisen ja piilareiden tai silmälasien tuoman epämukavuuden välillä. Vaikka onhan se ollut vuosikausia jo ihan sääntö, että elokuvissa, seminaareissa ja autolla ajaessa pitää olla kakkulat mukana.

Mutta sitten tuli se hetki, kun ulkona oli vain vähän hämärää, olin matkalla töistä kotiin ja olin tupsahtaa kuonolleni jalkakäytävässä olevan pienen routakuopan takia. Ensin ajattelin, että olin vain huolimaton, mutta kun tämä toistui milloin väärin arvioidun rotvallin reunan, milloin matalan piharappusen kanssa, aloin huolestua.
Periaatteessa näköni ei edelleenkään ollut huono, mutta en todellakaan tajunnut, että olin alkanut kärsiä ikänäöstä. Selkeästi huonontunut näkökyky hämärässä ja puolipimeässä on monille ensimmäinen merkki alkavista ikänäköön liittyvistä ongelmista.
Seuraava – ja edellistä huomattavasti selkeämpi merkki itselleni oli se, kun en enää vanhat piilarit tai silmälasit päässä oikein kyennyt lukemaan tekstareita tai ylipäätään tekemään mitään lähinäköä vaativaa.

Kävin kolme vuotta sitten edelisen kerran näkötarkastuksessa ja silloin optikko suositteli monitehosilmälaseja. Periaatteessa oli jo ajatellutkin, että haluan sellaiset, mutta kun sain kuulla, että kerran moniteholasit valittuaan ei ole paluuta – niitä on sitten käytettävä aina – en enää voinutkaan tehdä sitä päätöstä.
Nyt, kolme vuotta tuon edellisen kokemukseni jälkeen sain tämä yhteistyön myötä kuulla, että en todellakaan ole sidottu käyttämään kakkuloita joka päivä, 24/7, kerran moniteholinssit valittuani. On olemassa myös piilareita, jotka auttavat ikänäköongelmien kanssa.

Kävin pari viikkoa sitten optikolla tarkistuttamassa silmäni ja näköni – ja nyt perjantaina kävin hakemassa kaksi erilaista ratkaisua ikänäköön. Molemmat on Alconin linssejä, joita olen kyllä aikaisemminkin käyttänyt ja silloinkin hyväksi todennut. Mutta aikaisempaa kokemusta on tosiaan vain normaaleista miinuslinsseistä – ei ikänäön korjaamiseen tarkoitetuista.
Testailen tässä nyt hetken molempia ratkaisuja – ja kerron sitten mitä mieltä olen. Kaikki me ollaan kuitenkin niin erilaisia – ja niinkuin optikkoni viimeksi perjantaina tähdensi – kaikkien “näkemistavoitteet” ovat erilaisia. Eli jo nyt voin sanoa, että kantsii mennä optikolle ja kysyä omanlaisia piilariratkaisuja ikänäköön!

Jätin ihan tarkoituksella edellisestä Tukholmavinkkipostauksestani pois yhden kotikaupungissa vietetyn lomaviikkoni kulinaarisista highlightseista. Grand Hotel -hotellin seisova lounaspöytä on niin poskettoman hyvä ja elämyksenä ihana, että se ansaitsee ihan oman juttunsa.
Etsiskelimme Tinnin kanssa ihan randomisti jotain kivaa brunssia, jonne olisimme voineet mennä kesälomani viimeisenä sunnuntaina, kun Tinnin äiti ja kummityttäreni, Tinnin tytär Peppi, olivat myöskin täällä viettämässä Tukholma-viikonloppua.
Tukholma on aivan kertakaikkiaan upea brunssikaupunki! Ravintolasta riippuen tarjolla on monia erilaisia kattauksia (sekä buffet että á la carte) ja useita tyylejä, jotka miellyttävät erilaisia brunssiporukoita lapsiperheistä jatsifaneihin ja tähtiravintoloihin tottuneisiin ravintolavieraisiin – kaikki tarpeet tulee yleensä täytettyä paremmin kuin hyvin.

Siinä sitten täkäläisiä brunssimestoja interwebsistä selaillessamme totesimme, että näin kesäloma-aikaan ei olekaan niin itsestäänselvää, että täällä pääsisi nauttimaan urbaanin suositusta aamiaislounas-ateriasta.
Aika uskomatonta sinänsä, että suurin osa täkäläisistä suosituista brunsseista on kesälomalla juuri, kun kaikki ziljoonat turisti ovat täällä! Myös Grand Hotellin varsinainen brunch on kesäaikaan pois ohjelmistosta, mutta heidän smörgåsbord (seisova lounaspöytä?) on niin loistavan herkullinen, että eipä siinä muuta enää osaa kaivata!

Eli siis päädyimme virallisen brunssin sijaan nautiskelemaan Grand Hotelin huippuherkullisesta lounasbuffetista. 
Ja hyvä niin! Niin ihanaa ja yltäkylläistä makuilotulitusta en ole kokenut aikoihin!
Rakastuin erityisesti kaikkiin kymmeniin itsetehtyihin silleihin ja kalapöydän antimet sai muutenkin kaikki nirvana-levelit varsin korkealle. Salaatteja ja leikkeleitä on myös tarjolla ihanan laajasti. Itseasiassa niin paljon, että sinänsä erittäin herkullisen näköiset lämpimät jäivät käytännöllisesti katsoen maistamatta. Lihapullat saivat kylläkin seurueeltani erittäin kiitettävät arvosanat.

Mikään erityinen kalafani – kuten allekirjoittanut – ei todellakaan tarvitse olla. Grand Hotellin smörgåsbord on niin laaja, että kasvissyöjäkin kokee runsauden pulaa. Vegaanille tuo tosin on aika haasteellinen, joten jos kaipaa täysin eläinvapaata brunssia/lounasta, silloin tuskin kannattaa sijoittaa Grand Hotellin smörgåsbordiin.
Myös Grand Hotellin miljöö on niin hurjan ihana, että ihan pelkästään vain sen vuoksi kantsii tuolla käydä edes kerran.

Tinni, järjestyksen ihminen, pitää epävirallista ja vain inhimilliseen muistiin perustuvaa kirjaa seisovassa pöydässä syötyjen lautasellisten lukumäärästä. Kuulemma joskus parikymppisinä varhaisaikuisina vedettiin ainakin kahdeksan kierrosta, kun oltiin Tukholman risteilyllä. Pitää todennäköisesti paikkansa, mutta nykyään samaan suoritukseen ei pysty mitenkään, vaikka kuinka haluaisi. Haha!
Itse olen aika huono noutopöytäasiakas. Haluan maistaa mieluiten kaikkea, mutta en osaa ottaa vain atomin kokoista nökärettä eri annoksista lautaselleni.
Grand Hotellin smörgåsbord sai myös toivomaan, että olisi mennyt sinne heti avaamisen jälkeen ja sitten kaikessa rauhassa chillaillen nautiskellut samaan putkeen sekä aamiaisen että lounaan.

Toisaalta, niinhän me kyllä melkein tehtiinkin. Itse en ehtinyt syödä aamiaista ollenkaan (varhaisaamiaiset jää kyllä muutenkin helposti väliin) ja ihan rauhassa ehdittiin istua. Jopa niin rauhassa, että ihan viimeiseksi lopuksi kävin hakemassa vielä kaksi (kyllä, kaksi, 2) pientä palaa ananasta. Ihan kuin siinä vaiheessa sitä ei jo olisi aivan supertäynnä.

Grand Hotel on aivan ihana paikka muutenkin! Parhaimmillaan siellä voi herkuttelun lisäksi bongailla julkkiksia. Kaikki Tukholmassa visiitillä olevat superstarat, kuninkaalliset ja Nobel-palkintojen saajat yöpyvät yleensä aina tuolla.
On melkein sanomattakin selvää, että paikan palvelu on aivan huippuluokkaa. Eikä sitä tosiaankaan tarvitse olla mikään celebrity tai muu merkkihenkilö – kaikki ne kerrat, kun olen Grand Hotellissa ollut, asiakaspalvelu on ollut vähintäänkin moitteetonta ihan tällaiselle tavalliselle random-vieraallekin.

Elokuu on vielä kesäkuukausi ja vaikka lomat olisikin pidetty, lyhyet viikonloppureissut saattavat hyvinkin kuulua vielä ohjelmaan. Itse vietin viime viikon lomafiiliksissä Tinnin kanssa Tukholmassa. Kotikaupunkikin voi olla aivan mahtava “matkakohde”, kun vain tekee normaalista arjesta poikkeavia asioita ja suuntaa kohti uusia seikkailuja.
Tässä muutama tuore vinkki Tukholmaan reissaajille – ja toki myös kaikille täällä asuville lukijoilleni!
1. Hornstulls STRAND

Södermalmin länsi-/etelärannalta löytyy kesäviikonloppuisin aivan mielettömän kivat markkinat. Lauantaisin ja sunnuntaisin aina syyskuun loppuun asti klo 11 – 17 avoinna oleva häppening tarjoaa kaikkea kivaa ja kiinnostavaa nuorilta taiteilijoilta ja käsityöläisiltä, yksityisten ihmisten kirpputoripöytiä, vintagea, kirjoja ja designia. Rantaan on parkkeerannut myös valtava määrä erilaisia Food Truckeja – eli ihanaa katuruokaa on joka makuun.
Strandin markkinoiden tunnelma on varsin urbaani ja jo pelkästään ihmisten katselu on hauskaa puuhaa. Miljöö on kaikinpuolin niin kiva, että nekin, joita kirppispöytien penkominen ei kiinnosta, viihtyvät rennossa menossa mukana.

Markkinoilta voi jatkaa rantaa pitkin pienen kivenheiton päähän Loopen-nimiseen karibialaiseen kesäravintolaan. Laiturin päälle rakennettu ulkoilmamesta tarjoilee suht edullista ja hyvää ruokaa, tunnelma on ihanan mutkaton ja iloinen – eikä mikään virkistä niin kuin vieressä liplatteleva ja kimalteleva järvi.
Mikäli rantaa jatkaa vielä pikkuisen eteenpäin, päätyy Tanton uimarannalle – joka on ehkä ainakin lapsiperheille kiva vinkki.
Väsäsin omin pikku kätösin tällaisen älyttömän hienon kartan Hornstulls strandin alueesta:

Markkina-alue löytyy kohdasta 1, karibialaisravintola Loopen kohdasta 2, uimaranta kohdasta 3 ja lisäksi merkkasin nelosella Aplacen viime keväänä avatun 2nd hand putiikin paikan (heti Hornstullin t-bana-aseman vieressä). Se on ehdottomasti pistäytymisen arvoinen, mikäli on kiinnostunut laadukkaasta fashion brand 2nd handistä.

Mm. aivan ihana Pradan mekko löytyi Aplacen 2nd handistä. Valitettavasti kokoa XS, joten ei ihan meikäläiselle tarkoitettu löytö. 😀
Kartassa näkyy myös heti Hornstulls strandin alkupäässä elokuvateatteri Bio Rio (en ole merkannut sitä erikseen). Leffaan ei ehkä lyhyellä Tukholman reissulla tee mieli, mutta teatterin bistroa voin suositella lämpimästi. Ainakin paikan salaatit on tosi hyviä ja miljöö huippukiva. Lisäplussat nopeasta ja hyvin toimivasta, ilmaisesta wi-fistä.
Noilla kieppeillä on muutenkin hurjasti kivoja ruokapaikkoja, mm. Vurma (Bergsunds strand 31) ja Bistro Barbro (Hornstulls strand 13).
2. Kulturhuset

Keskellä cityn shoppailualuetta, Sergelin torin laidalla, sijaitsee yksi omista suosikeistani Tukholmassa, Kulturhuset. Sinne kannattaa painua, kun tungeksiminen kaupoissa alkaa käydä hermoille tai muuten haluaa pienen hengähdyshetken kaupungin vilinästä. Tarjolla on aina maksuttomia taidenäyttelyitä (tällä kertaa tsekkasimme suomalaista designia ja V Ave Shoe Repairin pääsuunnittelijoiden Astrid Olssonin ja Lee Cotterin upeita tanssinäytöksiin luomia asuja).
Kulturhusetista löytyy myös kirjasto (erittäin mukavat tuolit!), jossa voi käydä hetken lepuuttamassa koipiaan ja korviaan sekä maksuton kulttuurihenkinen temmellyspaikka lapsille.
Pohjakerroksen Kulturhuset Stories -ravintolan lounasta voin suositella lämpimästi! Jo pelkästään salaattipöytä, joka ei ole kovin laaja, mutta sitäkin herkullisempi, on todella hintansa väärti. Annokset on aika isoja, mutta tarjolla on myös kevyempi keittovaihtoehto. Kahviloita ja lounasruokaa löytyy myös Kulturhusetin 3. kerroksesta sekä ylimmästä kerroksesta, lisäksi hyvällä säällä myös katolla on ravintola, jossa on tosi ihania ruoka-annoksia!
3. Hotelliaamiainen (ja tervetuloa Hammarby Sjöstadiin!)

Epäilemättä tämän listan epämääräisin vinkki… mutta harva asia antaa yhtä välittömät olen lomalla -fiilikset kuin kunnon hotelliaamiainen! Toimii aivan yhtä hyvin niin kotikulmilla kuin pikareissulla, johon varsinaisia hotelliöitä ei kuulu.
Etenkin Turusta laivalla Tukholmaan tulevien kantsii miettiä, onko järkeä syödä aamupalaa superaikaisin ja todennäköisesti kiireellä jossain laivan buffassa – vai olisiko sittenkin kivempi nousta maihin ja nauttia rauhassa ihanasta hotelliaamiaisesta.
Me kävimme kotini lähelle avatun uuden hotellin aamiaisella, joka olikin varsin mainio, mutta ei ehkä nyt aivan Hammarby Sjöstad -reissun väärti, jos ei muuten tänne meikäläisen kulmille ole asiaa. Tosin jos pieni maksuton lautta-ajelu kiinnostaa, voi retkeen yhdistää noin vartin kestävän elämyksen Södermalmilta Sjöstadiin. (Lähtö Barnängsbryggan Södermalm, hotelli on parin korttelin päässä laivan ekalta pysäkiltä Lumabrygganilta. Lumasta, ihan lauttalaiturin vierestä, löytyy myös paikkakunnan ylpeys, erinomaista olutta paneva Nya Carnegiebryggeriet -panimo. Oluthifistelijät: FYI).

Luma by night!
4. Fotografiska

Tiedetään, Fotografiska on aina kaikilla vinkkilistoillani. Ei voi mitään, sillä mielestäni siellä on aina enemmän kuin riittävästi mielenkiintoista katsottavaa.
Tällä kertaa odotin eniten Irving Pennin näyttelyä Resonance: Works from the Pinault Collection. Se olikin tosi kiinnostava ja opin, että itselleni lähinnä muotikuvista tutuksi tullut taiteilija oli huomattavasti monipuolisempi. Erityisesti jäi mieleen eri ammatinharjoittajista otetut studio-kuvat.
Fotografiskan Like a Horse -näyttely osoittautui huomattavasti ennakko-odotuksiani kiinnostavammaksi. Luin jostain arvostelusta, että tuo on ihan must kaikille entisille tai nykyisille hevostytöille. Itse en kuulu todellakaan kumpaankaan ryhmään, joten ajattelin, että sillä ei ole minulle mitään annettavaa. Kuinka väärässä olinkaan!

Myös Akseli Valmusen koirienkloonauskuvat ja Berning & Di Battistan muokatut muotokuvat ovat näkemisen arvoisia.
Fotografiskan kiitelty ravintola on juuri tällä hetkellä kesälomilla (jonkinlaista kahvilatoimintaa siellä kyllä näytti olevan), joten sitä en päässyt vieläkään testaamaan. Sen sijaan söimme lounasta pihaterassin grilliravintolassa. Päivän lounas oli ainakin tuolloin oikein mainio, joten sitäkin voi hyvin suositella, vaikka ravintolan/terassin sijainti ei ehkä niin maailman houkuttelevin olekaan.
Eikä pidä unohtaa Fotografiskan museokauppaa. Parempaa ja kiinnostavampaa valokuvaukseen, muotiin ja ylipäätään kaikkeen ajankohtaiseen kulttuuriin liittyvää (kirja)kauppaa saa hakea!
5. Saltsjöbaden, Grand Hotel & uimala

Yksi tämän kesän ehdottomia highlightseja on Tinnin kanssa tehty päiväretki Saltsjöbadeniin. Ihan vain yhden päivän Tukholmareissulle kohde on ehkä vähän kaukana – jos siis toiveissa on ehtiä myös shoppailla, käydä näyttelyissä etsetera. Kaukanahan tuo ei varsinaisesti ole – vain 20 min bussimatkan päässä Slussenilta.
Pidemmälle reissulle suosittelen Saltista kuitenkin oikein lämpimästi! Etenkin, jos hakusessa on paikka, jossa voi hiukan rauhoittua kauniissa ympäristössä, nauttia meren läheisyydestä, viettää rantaelämää ja ehkä vähän SUPpailla.
Saltsjöbadenin upea Grand Hotel tarjoaa hulppeat puitteet majoittumiseen (en ole kylläkään testannut) ja ruokaravintola oli lähes täyteen bookattu visiittimme aikaan (emme sitten edes syöneet siellä).

Vietimme lähes koko päivän kauniissa ja historiallisesti ihanassa uimalassa. Suojaisa paikka meren rannalla tarjoaa ihanat auringonottomahdollisuudet ja suomalaisittainkin pätevän oloisen saunan. Naisille ja miehille on omat alueet, joten bikinit voi halutessaan jättää naulaan roikkumaan. Hiekkaranta on tosin kaikille yhteinen ja siellä näyttikin viihtyvän erityisesti lapsiperheet.
Uimalan kahvila on myös tosi suloinen ja söimme siellä tämän reissun parhaat salaatit!

Silmänruokaa ja materiaalia mielikuvitukselle tarjoaa Saltsjöbadenin vierassataman lukemattomat upeat veneet. Ehkä sieltä voisi löytyä myös kesätöitä jollekin suomenkielentaitoiselle veneilystä kiinnostuneelle nuorelle. Ainakin Googlen kääntäjän avulla suomennetut, viestiltään erittäin hämäräksi jäävät ohjeistukset viittaisivat siihen suuntaan. 😀
Virallinen bonusvinkki:

Kaikki Tukholman alennusmyynnit on nyt loppusuoralla. Se tarkoittaa toisaalta sitä, että valinnanvaraa ja esmes kokoja on vähemmän, mutta myös toisaalta sitä, että alennukset on huippuluokkaa ja parhaimmillaan sitä voi tehdä ihan uskomattoman edullisia löytöjä!
Virallinen bonusvinkki nro 2:

Tukholmassa on lukuisia ihania jätskibaareja, joissa saa herkullista käsintehtyä jäätelöä. Vain yhtä suosikkia on lähes mahdoton valita, mutta Vasastanissa, lähellä St Eriksplania sijaitseva Stockholms Glasshus kuuluu ehdottomasti listalle.
Supersuositun jätskibaarin makuvalikoima on kattava, jännempiä sesonkiherkkuja unohtamatta. Mikäli jonkun oudomman maun testaaminen jännittää, kannattaa pyytää pieni maistiainen ennen lopullista valintaa.

Kuvassa näkyy ehkä noin kolmasosa Glasshusetin valikoimista. Ensi kerralla aion maistaa täysin pikimustaa lakritsijäätelöä… tosin riskinä on, että se ei ole suomalaiseen suuhun tarpeeksi suolaista.

Onko siellä vielä joku, joka ei just nyt haluaisi lähteä pikku lomaselle Tukholmaan!?

Ruisrock-viikonloppumme Turussa ei ollut aivan pelkkää festarointia. Lauantaina kävimme nauttimassa tukevan lounaan Blankossa ennen päivän hulinoita. Kyllä sitä yhden kerran festareitten aikana on ihana saada syödä oikein pöydän ääressä istuen. Haha!
Voin suositella erittäin lämpimästi Blankoa kaikille mutkattomasta mutta herkullisesta ruuasta pitäville. Huolella valitut raaka-aineet ja asiantunteva valmistus tekevät annoksista erittäin hintansa väärtejä.
Itse päädyin pitkähkön pohdinnan jälkeen puhvelimozzarella-tomaattipastaan, joka oli kaltaiselleni tomaatinrakastajalle aivan täydellinen nappivalinta. Jo pelkästään tuon pastan vuoksi hinkuan takaisin Turkuun mahdollisimman pian.

Tinni tilasi punaisen peston ryydittämän lammaspastan, vaikka olikin kahden vaiheilla, ottaisiko saman annoksen kuin minä. Aikaisemmat ihanat kohtaamiset lammaspastan kanssa painoivat valintahetkellä enemmän – eikä tälläkään kertaa ollut aihetta muuta kuin hyristä tyytyväisenä.
Seurueemme nuoriso tilasi lankkupihvin ja argentiinalaisen lammasvartaan. Molemmat vakuuttivat olevansa supertyytyväisiä valintaansa. Ja hyviltä ne näyttikin.

Palvelu rennosti ja mutkattomasti sisustetussa Blankossa on ystävällistä, asiantuntevaa ja siihen nähden, että paikka oli osin Ruisrockin ansiosta pullollaan väkeä, myös varsin rivakkaa.
Mitä enemmän laitan itse ruokaa kotona sitä tärkeämmäksi itselleni on tullut ravintolavisiitin kokonaiselämyksen toimivuus. Siinä mielessä kokonaisuus Blankossa on kyllä ihan huippuluokkaa. Miljöö, palvelu ja ruoka ovat kaikki linjassa keskenään ja ehdottomasti visiitin väärti.

Aika jännä, miten sitä alkaa nähdä asioita eri tavalla, kun on asunut pitkään ulkomailla. Siis tunnen itseni ihan täysin suomalaiseksi eikä kontrasti Suomen ja Ruotsin/Tukholman välillä ole mikään poskettoman suuri. Eroja toki on, mutta hienovaraisemmin havaittavia ja vaikeasti sormella osoitettavia verrattuna perustaltaan täysin toisenlaisiin kulttuureihin.
Olen myös sisäistänyt joidenkin pienten asioiden eroavaisuudet, enkä enää nykyään paukkaa kaupassa kassalle punnitsemattomien hedelmien ja vihannesten kanssa. Liikenteessä on hiukan hankalampaa, mutta aika pian palautuu mieleen, että autoilijat eivät todellakaan pysähdy suojatien eteen, vaan jalankulkijan kuuluu kiltisti odottaa niin kauan, että liikenteeseen tulee riittävä rako.


Suhtaudun pienellä huvittuneisuudella Suomessa asiakaspalvelijoiden keskuudessa ilmenevää piirrettä, että asiakasta “opetetaan” käyttäytymään oikein käyttämällä piilokettuilevaa ja holhoavaa sävyä. Yleisesti olen kyllä sitä mieltä, että suomalainen asiakaspalvelu on Ruotsin-vuosieni aikana kehittynyt aivan valtavasti ja suurin osa tapaamistani on iloisia, ammattitaitoisia, auttavaisia ja valmiita venymään tehdäkseen asiakkaan tyytyväiseksi.
Harmi vain, että yleisin palvelumuoto tuntuu olevan itsepalvelu. Mielestäni en ole kovin kranttu ja ymmärrän hyvin, että henkilökunnalla on usein paljon parempaakin tekemistä kuin pokkuroida joidenkin randomien asiakkaiden takia. Silti tuntuu ihan älyttömältä, että melkein jokaikisessä kahvilassa ja lounasravintolassa oletetaan, että asiakkaat vievät itse astiansa pois kouluruokalatyyliin.
Jotenkin on ihan  älytöntä, että maksettuaan sellaiset 15 euroa kahvista ja kakkupalasta, sitä pitää vielä alkaa siivota ennen lähtöään. Passiivisagressiiviset “viethän astiasi pois” -kyltit saavat fikausintoni putoamaan nopeasti lähelle nollaa. Toisaalta minkäs teet, kun kaikkialla on sama meininki…

Loistavista asiakaspalvelijoista pitää ihan erityisesti mainita Suomen taksit! Ai, miten ihanaa, kun joku tulee avaamaan oven, nostaa laukun takakonttiin ja hinnasta ei tarvitse alkaa neuvotella. Näin ei todellakaan ole meillä Tukholmassa.
Vain aniharva taksikuski tuntuu täällä olevan ylpeä ammatistaan ja kiinnostunut tekemään hyvää työtä. Jos nyt matkalaukun kanssa saattaakin saada nostoapua ilman eri pyyntöä, on muuten meininki se, että rahat pois keinolla millä hyvänsä – mieluiten mahdollisimman vähällä vaivalla toki.

Muutenkin Suomessa on mielestäni vielä tosi paljon jäljellä sellaista vanhaa kunnon reili meininki -ajattelua. Toisia ei yritetä vedättää, eikä sitä tarvitse olla mahdollisen huijaamisen varalta koko ajan varpaillaan. Se tuntuu tosi rentouttavalta!
Pieniä kulttuurieroja olen siis havaitsevani entisen ja nykyisen kotimaani välillä. Tosin usein kyllä mietin, että mahtaako erot johtua ennemminkin siitä, että muutin pienenpuoleisesta kaupungista Tampereelta selkeästi suurempaan Tukholmaan.

Aikuisena uuteen maahan muuttaminen on johtanut siihen, että sitä on vähän ulkopuolinen joka paikassa. Vielä 17 Tukholman-vuoden jälkeenkin tunnen, että olen uusi kaupungissa. En esimerkiksi tajua, mistä ihmiset vouhkaavat, kun Slussenia alettiin pistää uuteen uskoon. Tiedän, että se on ollut monille ikäisilleni todella tärkeä paikka heidän nuoruudessaan, mutta itselläni ei ole sellaista suhdetta kaupunkiin.
Toisaalta suomalainen meininki on muuttunut tosi paljon, enkä tunne olevani sisällä siinäkään. Sellaiset pienet asiat kuin esim. Kirkkopuiston muuttuminen Tampereella, korostaa ulkopuolisuuden tunnetta. Ei siellä ole enää niitä keinuja, joissa me Tinnin kanssa aina keinuttiin. Eikä edes niitä, missä keinuttiin Karkin ja Peetun kanssa, kun oltiin mummulassa käymässä.
Kaikki kuvat on ihanalta mökkisaunareissultamme Tinnin kanssa Saarikyliin. Kyllä Suomen luonto vaan on kertakaikkiaan upea!

Taisi olla tammikuu, kun pälätimme Tinnin kanssa yhtä ziljoonista maratonpuheluistamme. Kesken kaiken bestikseni luurin toisessa päässä huudahtaa: “Ultra Bra kokoaa rivinsä kesällä! Mennäänkö Ruisrockiin!?” Saatoin miettiä kokonaiset 3 sekuntia ennenkuin kiljahdin myönteisen vastaukseni. Asia oli sillä selvä ja lopulta joukkoon liittyi myös rakas ystävämme Tuike miehineen.
Tinnin kanssa asiat hoituvat yleensä varsin rivakkaan tahtiin ja nytkin liput oli ostettu ja majapaikka hoidettu muutamissa tunneissa päätöksen jälkeen.

Tämän vuoden Ruisrock oli itselleni viides (ehkä kuudes?). Silloin aikoinaan, virallisessa festari-iässä ollessani, Provinssi oli tärkein ja isoin tapahtuma, jonne oli pakko päästä joka vuosi ja Ruisrockiin mentiin vain, jos line up oli poikkeuksellisen houkutteleva. Nykyisin tilanne taitaa olla vähän toisinpäin, jos olen oikein käsittänyt.
Sen käsittämisen kanssa voi tosin olla vähän niin ja näin. Vaikka olenkin useampana vuonna viihtynyt tukholmalaisella Stockholm Music and Arts -festarilla (kaikki kerrat eivät näköjään ole päätyneet blogiin/tägin alle), havaitsin ensi silmäyksellä Ruisrockin “alueelle” (siis siihen, mistä 3 km vaellus kohti festareita alkoi…) päädyttyäni, että olen täysin pihalla nykyisestä virallisesta festivaalimeiningistä Suomessa.

Tinni kyseli etukäteen vinkkejä, mitä festarialueelle kannattaisi ottaa mukaan ja toimiiko valkoiset kangastennarit jalkineina. Myönnettäköön, että viimeisimmästä Ruisrock-visiitistäni on ehtinyt vierähtää jo pari vuotta (edellinen kerta taisi olla 1998. He he), mutta silti olin muka viisaana jakelemassa neuvoja.
Muistelin, miten meillä silläkin kerralla oli niin hurjan mukavaa, kun Karkki ja Peetu leikkivät rannan leikkipaikassa, kiipeilivät rosvolaivan narupurjeissa ja tekivät hiekkakakkuja, samalla, kun me aikuiset istuskelimme viltillä ja pysyimme täysin mukana päälavan (nyk. rantalava) tapahtumissa.
Niinpä tuumasin, että otetaan mukaan bikinit ja viltit rentoa chillailua ja rantaelämää varten. Eikä valkoisten tennareitten kanssa ollut mielestäni kummoistakaan hätää, kun ei kerran sadetta ollut tiedossa.

Noooh. Ihan niinhän se ei mennyt. Se, mikä ennen oli varsinainen Ruisrock-alue, oli nyt vain pieni nurkka giganttiseksi muuttuneessa tapahtumassa.
Kyllähän sitä sille väkimäärälle lääniä tarvittiinkin. Koko viikonlopun kestävään jonottamiseen saatiin hyvää esimakua jo Turun Kauppatorilla, kun kymmentuhatpäinen massa yritti mahduttaa itsensä festivaalimarssin alkupäähän vieviin busseihin.
Rivien välistä saa ihan vapaasti tulkita, että olin pikkuisen shokkaantunut siitä, millaiseksi karjalaumabusinekseksi Ruisrock on muuttunut.


Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin sujui, kun suhtautui jonottamiseen yhtenä festarielämyksenä ärsyyntymisen sijaan.
Onneksi päähän ei ollut myöskään iskostunut, että jonkin tietyn ravintolan tarjontaa olisi pitänyt päästä maistamaan. Naughty Brgrerit jäi meiltä kokematta (eikä ehditty Tampereellakaan testata), mutta muuten ei kyllä jääty nälkäisiksi. Ihan ihanaa, että paikalla oli niin paljon kaikkia hyviä ravintoloita. Takavuosien epämääräisiä festarimössömättöjä en kyllä todellakaan kaipaa!

Yhden kerran tungos väkijoukossa äityi niin pahaksi, että huomasin kunnon pakokauhun nostavan päätään. Taisi olla heti Haloo Helsingin jälkeen, kun kaikki yrittivät yhtäaikaa siirtyä kulkuväyliä pitkin kohti uutta (tai uutta ja uutta, mutta mulle uutta) päälavaa.
Sinänsä kävelytiet ovat mielestäni ihan riittävän leveät, mutta juuri tässä kohdin tuli raja vastaan. Reivikontin kohdalla tuntui väkijoukon mieletön paine jo sellaiselta, että alkoi pikkuisen pelottaa, miten tässä käy. Yhtäkkiä ymmärsin, miten helposti niitä lehdistä lukemiani, sydänjuuria myöten kammottavia tapahtumia, joissa ihmisiä tallautuu kuoliaaksi, pääsee syntymään.

Ruisrockissa tilanne ei riistäytynyt käsistä ja tämä täti-ihminenkin rauhoittui, kun sai riipaistua itsensä sivuun ihmismassasta. Lisättäköön nyt tähän vielä se, että en pienestä tungoksesta hätkähdä – päinvastoin – vanhan rokkidiggarin mielestä pieni lavanedustungos kuuluu ihan asiaan.
(yllä olevissa kuvissa Ruisrock-lauantain asuni: Primarkin musta perustoppi, Lindexin tummansiniset shortsit ja River Islandin hapsukimono plus Diorin sanikat)
Jonottaminen ja kaikki sellainen oli kuitenkin ihan sivuseikkoja (vaikka jotenkin olisi voinut kuvitella, että edes vesipisteelle, omaa vesipulloa täyttämään, olisi päässyt jonottamatta!). Musiikki oli kuitenkin pääasia, ystävien kanssa yhdessä hengailun lisäksi.

Alunperin en oikein osannut odottaa kuin Tove Lo:ta, Zara Larssonia, Michael Monroeta ja tietty sitä Ultra Brata. Peetu rengasti analogiseen ohjelma-appiini muutamia muitakin vinkiksi, mitä kannattaisi tsekata. Niistä tykästyin erityisesti Bastille-nimiseen bändiin.
Ystävieni johdattelemana päädyin löytämään paljon uutta (siis itselleni uutta) suomimusaa. Monien bändien/artistien nimet olivat etäisesti tuttuja erilaisista medioista, mutta en ollut tullut tutustuneeksi sen tarkemmin. Soittolistalleni päätyi välittömästi Haloo Helsinki, Disco Ensamble, Sanni ja Paula Vesala.

Valistumattomuuteni syvyys paljastui, kun Antti Tuiskun marssiessa lavalle puuskahdin spontaanisti, että “ai, eiks se ookaan tumma?”. Pienen selvittelyn jälkeen tajusin odottaneeni Lauri Tähkää.. Haha! Mutta onhan niillä vähän samanoloiset nimet ja kun ei ole hajuakaan kummankaan musiikista, niin vähemmästäkin sitä sekoilee.
Antti Tuiskusta nautimme hurmaavan kummityttöni seurassa. Mahtava fiilis, kun kaikki osasi biisien sanat ja bailasi musiikin mukana! Ja siitä vielä kunniamaininta, että kyllä on poika Madonnansa katsellut.

Kummityttöni ja Ausseista ostettu virallinen bile-kukkaro. Oikealla kummityttöni diggailee Antti Tuiskua yhdessä äitinsä, Tinnin, kanssa.
En nyt todellakaan aio kirjoittaa mitään erityistä musaraporttia, mutta se kyllä täytyy sanoa, että vanhan Hanoi-fanin sydän oli revetä riemusta, kun näki vanhat idolinsa lavalla!
Makkonen, jos kuka, on aivan älyttömän vetävä, tyylilleen uskollinen ja kaikkensa antava esiintyjä. Bändi oli muutenkin aivan mielettömässä iskussa. Ja kertakaikkiaan, on se Sam Yaffa edelleenkin aivan k ä s i t t ä m ä t t ö m ä n seksikäs. Huh huh.

Syömisen ja musiikin lomassa ehdittiin myös zoomailla hiukan muuta festivaalitarjontaa. Käsityöläisiä ja taidehommeleita olisi mielestäni saanut olla enemmänkin, mutta voin kuvitella, että kojujen hinnat on mikroyritysten ulottumattomissa.
Glitterimeikkejä, keppihevosratsastusta ja muuta kivaa ja erilaista. Tuiken kanssa rampattiin aikoinaan useammillakin festareilla ja oltiin molemmat yhtä mieltä, että tämän päivän Ruisrock muistuttaa eniten silloisen ajan Roskildea. Paitsi että Roskildesta en muista ainoatakaan jonoa, mutta voipi olla, että aika kultaa muistot.

Perjantain asusta ei tullut otettua mitään varsinaisia asukuvia, mutta näistä randomeista näpsyistä näkee varmasti tarkkaan harkitun (not!!) lookini. Acne Studion “Nevada” t-paita näyttää muodostuneen tämä kesän suosikkipaidaksi. Kesäfiilistä helposti?
Perjantai oli ainoa päivä, kun uskaltauduin festarialueelle tennareissa. Yhäkin mietin, miten ne saisi puhtaaksi… Ehkä testaan pesukonetta, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että se on tossujen tuho. Muuten asussa Lindexin farkut, Leviksen farkkutakki ja Ray Banin arskat.
Nyt tuli vähän sellainen olo, että olenkohan hiukan liikaa valittanut, mikä kaikki Ruisrockissa otti päähän? Se ei ole ollenkaan tarkoitukseni, eikä ollenkaan kuvaa festariviikonlopun fiiliksiäni! Niin monet asiat olivat juuri niin täydellisesti kuin toivoinkin: ystävät, fiilikset, bändit, leppoisa meininki ja yleinen oleminen. Ihmiset olivat pääosin tosi ystävällisiä toisilleen, samoin paikalla olevat asiakaspalvelijat. Koko tunnelman voisi kiteyttää yhteen sanaan: aurinkoinen.
Ja hei – nyt se tuli taas todistettua: Ruisrockissa paistaa aina aurinko!

Rivien välistä kuultava napina on suurelta osalta ihan silkkaa muutosvastarintaa. Olen viettänyt aikoinani Ruisrockissa niin mahtavia hetkiä ensin nuorena sinkkuna ja sitten vähän myöhemmin perheellisenä festarivieraana, että kai jotenkin kuvittelin löytäväni paikalta muistojeni muistomerkin. Mutta eihän se niin mene.
Nostalgiasta puheenollen. Ultra Bran esitys kipusi välittömästi suoraan tunteisiini menevien keikkojen top vitoseen. Tiukka bändi, ihanat laulut ja ammattitaitoinen esitys olisi ollut elämys jo sinänsä. Itselleni vanhojen tuttujen laulujen kuuleminen elävänä uudelleen, pitkän tauon jälkeen, oli nostalginen ja erittäin emotionaalinen hetki.

Laulut veivät yhtäaikaa menneisyyteen ja toivat nykyaikaan, loivat kontrastin, joka tuntui sydämessä asti. Osaan ulkoa käytännössä kaikkien Ultra Bran laulujen sanat. Niiden merkitys on tavallaan pysynyt samana, vaikka kaikkien elämän kierrosten jälkeen ymmärrän asiat eri tavoin.
Onneksi oli aurinkoista. Peiliaurinkolasien takana oli hyvä ja turvallinen olo itkeä tilanteen vaativat itkut.

Muita randomeita havaintoja…
Vaikka meitä kävelijöitä tuntui olevan festaripolulla ihan loputtoman paljon, oli festivaalialueen pyöräparkki varsin vaikuttava näky! Miten joku voi ikinä löytää tuolta oman fillarinsa yön hämärässä?

Upea Zara Larsson oli festareiden viimeinen esiintyjä. Halusin ehdottomasti nähdä hänen esityksensä, vaikka se tarkoitti sitä, että missasimme sunnuntai-illan viimeisen Turku-Tampere -junan.
Täytyy kyllä tunnustaa, että tuossa vaiheessa sunnuntai-iltaa alkoi hiukkasen jo tuntua, että sitä ollaan oltu festareilla jo kolme päivää. Ihana ja superlahjakas Zara Larsson oli kuitenkin kaiken väärti – ja hyvinhän me lomalaiset päästiin Tampereelle sitten maanantai-aamunakin.

Sinänsä on kuitenkin vaikea nimetä mitään yksittäisiä Ruisrock-highlighseja. Kyllä se on kokonaisuus, vaihtelevuus, tunnelmasta toiseen kulkeutuminen, aurinko, yhdessäolo, rantalavan upeus, ohitse lipuvien risteilylaivojen uhkeat siluetit, yhdessä musiikin kanssa, mikä muodostaa elämyksen nimeltä Ruisrock.
En lupaa, että palaan ensi vuonna – tai sitä seuraavanakaan – mutta toisaalta en pidä ollenkaan mahdottomana, ettenkö päätyisi Ruisrockiin tai jollekin muulle suomalaiselle festarille jo ensi kesänä. On siinä joku oma viehätyksensä, vaikka aika puhki sitä on kolmen päivän session jälkeen tällainen myöhäisillan biletykset väliin jättävä aikuisfestaroijakin.
Ruisrock 2017 oli kuitenkin kaikilla mittareilla mitattuna mahtava elämys, täynnä uuden löytämisen riemua, itsensä tunnistamista ja sopivassa määrin vanhaa tuttuutta. Lisäksi ennenkaikkea ihanaa yhdessäoloa ystävien kanssa ja loputtomiin aurinkoa!