Mikäli olet kiinnostunut muodista edes ihan pikkuriikkisen yli sen alueen, jota kutsutaan shoppailuksi, tässä on näyttely, jota ei kertakaikkiaan voi jättää näkemättä!
Liljevalchsissa muutama viikko sitten avattu näyttely Utopian Bodies – Fashion Looks Forward on kattavin ja mielenkiintoisin, mitä näillä leveysasteilla on ikinä nähty. Kaikki yksitoista eri tilaa esittelee erilaisen näkökulman pukeutumiseen, vaatteiden rooliin ja tulevaisuuteen. Osa kallisarvoisimmista näyttelyesineistä on lasivitriineissä, mutta suurinta osaa pääsee katsomaan todella läheltä – mikä ainakin tällaista ex-käsityöläistä kiinnosti kovasti.
Esillä on ihan mielettömiä luomuksia, ajattelua haastavia teoksia (joita ei ole tarkoitettukaan käytettäväksi), jonkin verran muodin historiaa (mutta ei niinkään pukuhistoriaa, joka on ihan oma taiteenlajinsa) ja mielikuvitusta kutkuttavia katsauksia nyt jo testikäytössä oleviin tulevaisuuden tekniikoihin. Miten olisi vaikkapa 3D-printatut sandaalit?

Utopian Bodies -näyttely sopii erinomaisesti vierailukohteeksi myös vähän isompien lasten kanssa. Varsinaisen näyttelytilan ulkopuolella on laaja workshop-alue, jossa on tarjolla runsaasti erilaista materiaalia – kankaita, helmiä, paljetteja, nauhoja, liimaa, neuloja, lankaa etc.. – joiden avulla nuoret näyttelyvieraat voivat luoda oman tulkintansa haluamastaan muodista.
Täytyy tunnustaa, että lasten alue näytti niin inspiroivalta, että olisin erittäin mielelläni jäänyt itsekin sinne askartelemaan. Terkuin nimimerkki: “Barbille vaatteita vielä lukioikäisenä ommellut”. Haha!

Vaikka pyörimme ystäväni Camillan kanssa näyttelyssä useamman tunnin ja nyt olen sulatellut kaikkea näkemääni jo viikon verran, tuntuu kuitenkin siltä, että haluan ehdottomasti nähdä Utopian Bodiesin vielä uudelleen. Harvoin, jos milloinkaan, näkee näin hyvin toteutettua, todella laajaa ja erittäin inspiroivaa muotiin keskittyvää näyttelyä näillä meidän leveysasteilla. Suosittelen todellakin lämpimästi ja jos ette usko minua niin ylistäviä arvosteluja voi lukea mm. täältä: Rodeo, “höstens mest omistliga modeupplevelse i Stockholm, DN, “modefest med politisk djup”, SvD, “En modeutställning som går utanpå det mesta”.

Ruotsin kuningaskunnan tuorein tulokas, prinssi Nicolas, kastettiin tänään. Tilaisuus oli luonnollisesti pienintä yksityiskohtaa myöten suunniteltu ja säädetty, mutta täytyy sanoa, että yllättävän lämminhenkinen ja kotoinen tunnelma tapahtumasta kuitenkin välittyi. Ehkä syynä oli se, että paikalla oli niin paljon lapsia. Prinsessa Madeleine oli kuulemma ihan erikseen esittänyt toiveen, että lapset otettaisiin kastejuhlaan mukaan. Eniten sydämiä valloitti kuitenkin kuningasperheen omat pikkuprinsessat, uskomattoman hurmaava prinsessa Estelle ja reipas tuuliviiri prinsessa Leonore.
Koko kastetilaisuuden voi katsoa täällä kuningashuoneen sivulla.
Lapsi sai nimensä hyvässä järjestyksessä ja kaikki oli, kunnon huutokuoroa myöten, just niinkuin pitääkin. Mutta mites ne asut?

Kruunuprisessa Victoria oli pukeutunut eleganttiin violettiin taittavaan rojalsiniseen mittatilaustyönä valmistettuun mekkoon, joka myötäilee kauniisti pyöristyvää vatsaa, ja saman väriseen pillerihattuun. Mekko on peräisin äitiysvaatteisiin erikoistuneelta Séraphine-nimiseltä merkiltä, joka vaikuttaa olevan ainakin euroopan nuorten kuninkaallisten mamma-aikojen suosikki.
Aivan mainiohan tuo Victorian asu on, ei siinä mitään. Aavistuksen olen kyllä pettynyt, koska hän on nyt viime vuosina ollut varsin terävästi trendimeiningeissä mukana. No, ehkei raskausaika ole se kaikkein inspiroivin vaihe pukeutumisen kannalta muutenkaan.

Prinsessa Estelle on niin kertakaikkiaan hurmaava, että eihän hänestä voi muuta sanoa kuin että voi, mikä herttainen suloisuus. Pikkuneidon asun osat (takki ja mekko alla: Marie-Chantal) on nähty ennenkin – hyvä, että vielä tuossa iässä voi esiintyä julkisesti samoissa vaatteissa useammankin kerran!
Estelle vaikuttaa niin iloiselta, reippaalta ja tasapainoiselta nuorelta tyttöseltä, että ihan sydän sulaa.

Sen sijaan olen hiukan huolestuneena katsellut prinssi Danielista viime aikoina näkyneitä kuvia. Hän ei vaikuta ollenkaan niin reippalta ja iloiselta – päinvastoin – hymy tuntuu päälleliimatulta ja väkinäiseltä, vaikka hän aikaisemmin vaikutti aina niin aidolta ja avoimelta. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin…

Prinsessa Leonore on varsinainen vauhtimimmi. Noin tunnin kestävän kastetilaisuuden aikana hän jo ehti tanssia kirkon keskikäytävällä hameenhelmat korvissa, melkein kaataa kastemaljan ja herättää muutenkin hilpeyttä omalla showllaan. Mekko ranskalaisen Bonpoint-lastevaatemerkin ja pitsikaulus kuninkaallista pitsiä.
Juhlakalun äiti, prinsessa Madeleine oli valinnut hillitysti monivärisen mekon, jossa kultaisella pohjalla olevat sulkamaiset kuviot muodostaa mosaiikkimaisen pinnan, sekä huikean purppuranpunaisen kukkahässäkkähiuskoristeen.

Mekon kuosi on mielestäni aivan mielettömän upea! Värit sopivat Madeleinen omaan sävymaailmaan todella hyvin ja kiva nähdä välillä jotain muutakin kuin ihan yksiväristä. Mekon malli on myös ihan ok – ei noin näyttävän kuosin kanssa mikään jännempi leikkaus sopisikaan.

 
Tässä vielä lähikuva itse mekosta. Niskalapussa lukee Valentino ja hintalapussa yli 3000 euroa.
Mielestäni prinsessa Madeleine oli oikein kaunis, tyylikäs ja seesteisen oloinen asussaan. Yleensä olen tottunut antamaan hänelle lähes poikkeuksetta aina parhaan pukeutujan -palkinnon. Tällä kertaa se meni kuitenkin prinsessa Sofialle.

70-lukuhenkinen tumman ruusunpunainen (vasemmanpuoleinen on lähempänä totuutta) Guccin mekko ei voisi olla enempää ajankohtainen! Heiluvat helmat, pitkät puhvihihat, leveät rannekkeet, voimakas väri ja vielä solmuke pääntiellä, kaikki yksityiskohtia, jotka ovat juuri nyt niin in kuin vain voi olla. Asusteet matsaavat nekin ihan täydellisesti. Rizzon viininpunaiset mokka-avokkaat, rasiamainen clutch, hiukset ja rusetti-harso-hässäkkä ovat kaikki aivan just eikä melkein. Ehdottomasti kastejuhlan parhaiten pukeunut!

Bonuksena vielä yksi ei-kuninkaallinen asu. Ei nyt ole mikään suurensuuri yllätys, että fashion-profiili Sofi Fahrman osaa pukeutua, mutta tässä, eri sinisen sävyjä taitavasti yhdistelevässä asussa on jotain ihan erityistä. Ja niinkuin näkyy – sinisävyjen lisäksi hän yhdistelee rennosti kullan ja hopean värisiä metalleja. Tykkään oikein kovasti! Asu on persoonallinen ja sopii hyvin tilaisuuteen.
Mutta mielenkiintoista nähdä, millaisia pukeutujia tulee pikkuprinsessoista ja prinssistä. Kiinnostus muotiin tuntuu kulkevan suvussa…
Kuvat: Aftonbladet, Expressen, SVT & Svensk Damtidning

Materiaalinörtin taivas voi näyttää aika monenlaiselta. Yksi niistä tuli vastaan jokin aika sitten Eccon pressitilaisuudessa nimeltä Ecco Leather Factory. Hauskasti rouheisiin metallisiin teollisuusputkiin oli laitettu esille toinen toistaan upeampia nahkavuotia, joita sai – tai suorastaan piti – hypistellä ja kosketella. Tarkoitus oli nimittäin uusien mallistojen lisäksi tutustua eri nahkalaatuihin, valmistusprosessiin, viimeistelyihin ja pikkuisen myös kenkien valmistukseen.
Onneksi nahkavuodat olivat vain esittelyä varten. Jos niitä olisi saanut ostaa, olisin varmasti hankkinut kasan kaikissa sateenkaaren väreissä – vaikka en enää omista edes ompelukonetta, jolla nahkaa voi ommella. Ihanat materiaalit ovat jotain, mitä en kertakaikkiaan pysty vastustamaan!

Hurmaavan kouluttajamme nimi on valitettavasti päässyt unohtumaan, mutta niin se vaan on, että jos joku on totaalisesti liekeissä omasta aiheestaan, häntä voi kuunnella vaikka miten pitkään! Nyt tiedän ainakin perusteet siitä, että minkälaista nahkaa käytetään eri tyyppisiin kenkiin, mistä kohtaa vuotaa eri kengän osat leikataan ja että teollisestikin tuotettujen laatukenkien valmistuksessa on hyvin paljon perinteisiä käsityövaiheita jäljellä.
Toki kuulimme myös hiukan kehuskelua siitä, miten Eccon nahkatehtaat ovat maailman ykkösiä, mitä tuotekehitykseen ja laatuun tulee.


Toisaalta kehuskeluissa on varmasti perääkin. Sen verran vaikuttava rivi luksusmerkkejä ostaa kaiken nahkansa Eccon tehtailta. Muistaakseni meille sanottiin, että muut asiakkaat on liikesalaisuus (miksi se sitten kerrottiin toimittajille??), mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että oli ihan hilkulla, että ostin viime syksynä Shopbopista Alexanr Wangin clutchin, jossa oli käytetty coolia lämmön vaikutuksesta väriä vaihtavaa nahkaa. Ihan samanlaista kuin tuo, johon olen painanut kämmeneni jäljen…
Varsinaista nahan valmistusprosessia meille ei konkreettisesti näytetty, mutta aika kemikaalipitoista puuhaa tuo näyttää olevan. Sikäli ymmärrän hyvin, että luonnonmukaisin menetelmin parkitulle, muokatulle ja värjätylle nahalle on tilausta.

Unelmieni ateljeen konekantaan tuli yksi toivomus lisää! Pitäähän sitä ihmisellä kunnon nahka-Singer olla!

Tuoteuutuuksista ihastuin erityisesti staileihin reppuihin. Tukholman muotiviikoilla erilaiset reput tuntui olevan aivan vakiovaruste ja ylivoimaisesti silmiinpistävin uusi katumuotitrendi. Molemmat ylläolevista Ecco-repuista olisi tosi kiva ja tyylikäs vaihtoehto tuohon tarpeeseen.
Myös Eccon uudet sneakersit tuntuivat freesiltä uudelta aluevaltaukselta.

Suureksi ilokseni pääsimme vielä lopuksi itsekin askartelemaan! Tavoitteena oli saada aikaiseksi simppeli clutch muutaman niitin avulla. Tai olisi siellä saanut tehtailla jotain muutakin pientä, matkalaukku-tagin ja sen sellaista, mutta itse valitsin clutchin.
Siinä näperrellessä tuli mieleen, että pitäisi taas alkaa väsätä enemmän DIY-juttuja. Tykkään hommasta ihan älyttömästi ja aina parempi, jos lopputuloksena on jotain käyttökelpoista! (Jos nyt jollakin on heti spontaanisti antaa vinkkejä inspiroivista DIY-blogeista, omasta tai muiden, laita ihmeessä linkki kommenttilootaan!)

Näin hienon clutchin sain aikaiseksi! Valkkasin tuollaisen tosi rouhean bootsi-nahan, jossa on selkeästi erottuva “raskausarpi” keskellä. Aavistuksen harmittaa, etten hoksannut, että siellä olisi ollut patinoituja messingin värisiä niittejä myös, ennenkuin olin jo hakannut hopeanväriset paikoilleen. No toisaalta, eihän tuo niitti kovasti näy – ja toisaalta patinoitu olisi saattanut näyttää vähän liiankin sterotyyppiseltä tuon valitsemani nahan kanssa.
Kertaakaan en ole clutchia vielä ulkoiluttanut, mutta jonkin rennomman baari-asun kanssa se varmaan toimisi ihan kivasti.

Vuotta on vähän vajaa kolme kuukautta jäljellä. Tulossa on vielä pikkujoulu- ja yleinen juhlakausi, H&M:n Balmain -mallisto ja oikeastaan lämpimän ja aurinkoisen syksyn ansiosta koko uusi a/w -sesonki. Ihan pakko siis tehdä pieni väliaikakatsaus siihen, missä 15 muotiostoksen haasteen kanssa nyt mennään.
Uusille lukijoille tiedoksi, että haastoin itseni vuoden alussa rajoittamaan shoppailuani ja lupasin pitää muotiostokseksi laskettavat hankinnat maksimissaan 15 tuotteessa.
Ensimmäisen kuvan nelikko on todellisia täysosumia, garderobin kaivattuja tukipilareita ja välittömästi kovaan käyttöön päätyneitä huippuhankintoja. Adidaksen Superstarit, COS:in raitamekko, Asoksen kashmir-neule ja Rodebjerin paita eivät ehkä hankintahinnaltaan olleet mitään budjettilöytöjä, mutta jo nyt tiedän varmaksi, että hinta/käyttökerta -indeksi tulee näillä olemaan pienempi kuin vähemmän harkituilla halpiksilla.

Kosmetiikka- ja koruosastolla on ostosten joukossa sekä huteja että hittejä. Paras ostos – todellinen löytö – on Marc Jacobs Beayty -sarjan musta silmänrajauskynä. Se on käyttö- ja pysyvyysominaisuuksiltaan erinomainen: pehmeä kynä piirtää helposti ja “jynssäämättä” halutun vahvuisen rajauksen, joka pysyy häipymättä vaikka miten pitkän ja hikisen päivän, mutta lähtee pois normaalin kasvojen pesun yhteydessä ilman panda-efektiä.
Olen ihan tyytyväinen myös Bobbi Brownin meikkipalettiin – vaikka olisihan se pitänyt tietää, että tummimmat sävyt jäävät lähes käyttämättä, ja “käyttövärit” alkavat jo osoittaa hiipumisen merkkejä. Kahta glitterisintä väriä, tummaa ja vaaleaa, en ole osannut käyttää oikein ollenkaan.
Henkalta hankkittujen Conscious Collection -korvisten kuvittelin päätyvän kovaan käyttöön, koska tykkään pitää isoja uistimia aina, kun on vähänkään syytä laittautua. Olisikohan nuo päätynyt korviin kaksi kertaa? Voi kyllä olla, että liioittelen puolet.
Sephoran kynsikoruista ei sen enempää kuin että kyllä minä vielä jonain päivänä niitä kokeilen!

Hyviä, mutta toistaiseksi aika vähälle käytölle jääneitä ostoksia on myös hankintojen joukossa. Kylmä kesä rajoitti River Islandin kimono käyttöä huomattavasti, vaikka ostohetkellä kuvittelin, että asun siinä koko kesän. Lindexin “culottesit” on sen verran tuore ostos, että sen vuoksi niiden ajokilometrit on vielä aika vähissä.
Primarkin raitapaitaa olen käyttänyt jonkin verran, mutta jotain sen mallissa tai leikkauksessa on, että siitä ei ole ihan kuvittelemaani superlempparia muodostunut. Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelema kassi on sen sijaan päässyt jo mukaan aika moneen menoon, vaikka hankin sen vain reissukäyttöön. Suurin syy on varmasti se, että kassiin mahtuu kätevästi kroki-kurssin piirustuslehtiö – ja onhan sitä tullut vähän reissattuakin.

“Ei-aivan-napakymppi” -osastoon menee New Balancen ihanat tennarit. Tykkäsin niistä aivan hurjasti, mutta koko oli vain auttamattomasti liian pieni. Muutaman kerran yritin sneaker-kaunokaisia käyttää, mutta lopulta oli aivan pakko myöntää, että eihän siitä mitään tule. Pienet mitkä pienet. En lähtenyt kuitenkaan tossuja palauttamaan, koska ajattelin, että ne menevät sitten Karkille. Neidolla kun on melkein numeroa pienempi jalka kuin minulla. No, ei ne käynyt Karkillekaan – niin paljon pieni tuo malli on kooltaan. Peetun suosiollisella avustuksella tennarit saatiin kuitenkin myytyä hyvään kotiin ja ihan mukavalla hinnalla.
Toinen vähän vähemmän onnistunut ostos on Adidaksen hieno musta verkkatakki. En ole käyttänyt sitä kertaakaan, vaikka olen vilpittömästi sitä mieltä, että se on tosi magee. Pitäisi ottaa oikein asiaksi ja testata muutamia asuja takin kanssa… En ole vielä menettänyt toivoani sen suhteen!
Eli karu tilanne on se, että olen tehnyt 14 muotiostosta käytettävissä olevista 15:a. Aion tosin olla sitä mieltä, että saan hyvitystä New Balanceista, koska ne on myyty eteenpäin. Mutta siitäkin huolimatta jäljellä on vain kaksi ostosta tälle vuodelle. En ole vielä täysin toivoton haasteen pitämisen suhteen, mutta eihän tämä nyt kovin hyvältä näytä…

Tuntuu siltä, että Suomessa alkaa taas maahanmuuttokeskustelun sävy koventua. En ehdi enkä etenkään jaksa seurata enää sikäläläistä keskustelua niin tarkkaan, että voisin sanoa mitään ehdottomia mielipiteitä tai väittää tietäväni asioista jotenkin paremmin. Välillä toki täällä meilläkin sävy tiukkenee, mutta kysymyksenasettelu tuntuu olevan aivan toinen. Tulee ihan mieleen, että pitäisiköhän Suomen maahanmuutosta vastaavien tehdä täysin käytännön tasolla yhteistyötä Ruotsin kanssa? Täällä luulisi tietoa, taitoa ja rutiinia olevan paljon suurempienkin maahanmuuttajamäärien vastaanottamiseen. Enkä muista, että koskaan olisi ollut mitään rettelöitä ruuan tasoon tai muihin sivuseikkoihin liittyen. Lisäksi ihan kokemuksesta voin sanoa, että suomalainen tavallinen kouluruoka on kyllä aivan erinomaista verrattuna täkäläisten koulujen falukorv-virityksiin.
Ruuasta sun muista detaljeista valittavista pakolaisista haluan sanoa vielä sen verran, että kusipäitä on varmasti avuntarvitsijoiden joukossakin. Niitä on valitettavasti ihan joka paikassa. Se ei silti tarkoita etteikö meidän, inhimillisyyden nimessä, pitäisi auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Riippumatta siitä, ymmärtävätkö apua saavat olla nöyriä, hiljaisia ja kiitollisia saamastaan avusta – vai eivät. (Maan lakeja pitää toki maahanmuuttajienkin noudattaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että maahanmuutto on Suomessa lisännyt vain kantasuomalaisiksi itseään kutsuvien rikoksia ja naisten kokemaa uhkaa samasta suunnasta).
Yksi lempparipaikoistani Tukholmassa on valokuvamuseo Fotografiska – eikä pelkästään siksi, että se sijaitsee kivasti reippaan kävelymatkan päässä tästä meiltä. Valokuvanäyttelyiden katsominen on ylipäätään jotenkin vapautavan helppoa ja iisillä tavalla sivistävää. Olen ehkä kasvanut juuri sellaisessa sopivassa visuaalisessa ympäristössä, elokuvakerhoissa sun muissa, koska valokuvataide ei mielestäni vaadi mitään tekotaiteellista päkistämistä – vaan kuvat voi puhutella, koskettaa, viihdyttää, tuottaa nautintoa, hivellä aisteja – ihan ilman varsinaista väkinäistä tulkinnan tai “taiteen kokemisen” tarvetta.
Yleensä siis suosittelen sekä itselleni että kaikille, jotka haluavat kuunnella, visiittiä Slussenin rannassa sijaitsevaan Fotografiskaan. Nyt on kuitenkin poikkeus. Tai menkää te, jotka tämän kestätte, itse tuskin kykenen katsomaan kuvia edes tässä koneella. Kysymyksessä on juuri avattu näyttely: Marcus Wennmanin kuvareportaasi Syyrian sotaa pakenevista lapsista: Där barnen sover.
Ajankohtainen ja vaikea asia, joka koskettaa kymmeniätuhansia lapsia. Heidän kohtalo ei saa jäädä sen varjoon että parisenkymmentä kloppia ei tykännyt ohrasuurimoista.


Näyttely on avoinna 24. tammikuuta asti. Suosittelen erityisesti niille, jotka ihmettelevät, miksi ensimmäiseksi pakomatkalle lähetetään perheen nuoret miehet ja voimakkaat isät. Kuka haluaa, että yhtään kenenkään lapsi joutuu kokemaan jotain tällaista?
Kuvat: Fotografiska/Marcus Wennman

Päivän suuri uutinen: varasimme Karkin ja Peetun kanssa tänään aamupäivällä matkan New Yorkiin!!! JEIII!
En tiedä miten älyttömän monta vuotta olen halunnut matkustaa juuri New Yorkiin. Jotenkin se vaan on silti aina ollut liian kaukana, kallis ja ties vaikka mitä. Mutta nyt, nyt on matka varattu! Ajankohta on ensi helmikuu – mikä nyt varmasti säiden puolesta ei ole ihan maailman paras, mutta kaupunkikohteissa yleensä riittää tekemistä, vaikka kelit olisivatkin ulkoilmaelämän kannalta haasteelliset.
Suurin syy siihen, että tällainen lähes ex tempore -päätös tehtiin – ja juuri tuona ajankohtana – on se, että Mintulla on helmikuussa “The Syntymäpäivä”. Rakastan juhlia yli kaiken ja juhlien suunnittelemista ja järkkäämistä, jos mahdollista, vielä enemmän. Mutta tulossa olevat synttärit ei nyt vaan jotenkin herättänyt muuta kuin vastenmielisiä puistatuksia, ja niinpä oman, yli seiskakymppisen äiskäni innostamana, päätin juhlia klassisesti “matkoilla”.
Puhuin äidin kanssa puhelimessa viime maanantaina, Karkin ja Peetun kanssa innostuttiin New Yorkista torstaina ja tänään lauantaina ostettiin aamulla lentoliput. Hiukkasen kyllä huimaa näin nopeat päätökset, mutta ihan New York -hurmiossa on mennyt koko päivä. Lauantain todo-listalla oli vaikka mitä, mutta en ole saanut riivittyä itseäni pois NYC-saiteilta, Airbnb:stä etsetera. Pitkällä lenkillä sentään kävin, kun oli niin ihanaa ja aurinkoista taas tänäänkin, mutta muuten on kyllä kotihommat jäänyt New Yorkin varjoon.
Tämä on ihka ensimmäinen kerta New Yorkissa meille kaikille kolmelle, siksi kaikki tuntuu niin hurjan jännittävältä ja uudelta. Jo nyt vaikuttaa selkeästi siltä, että viikon reissu ei riitä kuin murto-osaan siitä, mitä kaikkea sitä haluaisi nähdä ja tehdä. Toisaalta on onni, että mennään helmikuussa, niin voidaan rauhassa skipata iso osa ulkoilma-must-nähtävyyksistä.
Mutta koska ollaan tosiaan ekaa kertaa matkalla meidän kaikkien unelmien kaupunkiin – ja ollaan hiukan pihalla kaikesta – olisi tosi mielettömän kiva saada vähän vinkkejä teiltä, jotka olette siellä jo käyneet. Ekakertalaisina me varmasti halutaan rampata kaikki perusnähtävyydet, vapaudenpatsaat, satc-kiertoajelut ja groundzerot, mutta erityisesti toivoisin vinkkejä:

• hyvät, kivat ravintolat (mellan tai budjet)
• erityisesti kiva ja mysigt ravintola “The Synttäri” -illaksi
• brunssipaikat
• majoittuminen, missä, miten
• vinkkejä kivoista Airbnb -asunnoista

Onhan tuohon reissuun vielä aikaa (sitä yritin tolkuttaa itselleni jo päivällä, kun olisi pitänyt tarttua imuriin…), mutta suunnittelu on aina mielestäni yksi ihana ja olennainen osa matkustamista. Lisäksi New Yorkin kaltaisessa paikassa sitä aivan varmasti päätyy pyörimään kaikkein pahimmissa turistiansoissa, jos ei yhtään suunnittele etukäteen.
Toisin sanoen: kaikki vinkit ja linkit hyville sivustoille otetaan erittäin mielellään vastaan! Myös kaikki ihan basic käytännön asiat, kuten esimerkiksi, että miten subway-lippuja ostetaan ja miten Newarkilta pääsee Manhattanille ja onko kaikki paikat suljettu sunnuntaisin etc. on täällä toistaiseksi aivan hämärän peitossa… 🙂