*yhteistyöpostaus

 
Blondina eläminen ei ole aina helppoa. Joskus muinoin, kun olin ihan supervaalea, tuntui melkein siltä, että tyvikasvua piti käydä värjäämässä joka toinen viikko. Nykyään olen koittanut ottaa vähän rauhallisemmin, mutta kyllähän se luonnonharmaa pukkaa sieltä esiin.
Pesen yleensä hiukseni noin kerran viikossa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että viikon puolivälissä pitää hiustyveen suihkia vähän kuivashampoota.
Biozellin uusi sävyttävä tyvispray on aivan mahtava tuote siinä mielessä, että se häivyttää diskreetisti tyvikasvun ja antaa samalla tukea ja ryhtiä kunnon kuivashampoon tapaan.


 
Tyvispray löytyy vaaleanruskeana, punaisena ja tummanruskeana. Vaaleanruskea toimii mielestäni ihan hyvin meikäläisen lähes blondissa tukassa. Harmaat peittyy mainiosti ja suihkeen avulla on tosi helppo häivytellä kampaamokäyntien väliin jääviä rajoja. Ja tosiaan, varsinaista kuivashampoota ei tarvitse, joten ainakin omalla kohdallani tuote on ihan win-win.

Pidempään blogiani lukeneet varmaan muistavatkin, että olen onnistunut keräämään aikamoisen läjän epäonnistuneita kampaamokäyntejä. Milloin epämiellyttävästi lähentelevä kampaajanuorukainen vaalentaa lettini oman makunsa mukaiseksi povipommiblondiksi, milloin asiaansa vain keskinkertaisesti keskittyvä kampaajaneitokainen polttaa föönillä otsani vesikellukoille.
Joskus aikoinaan vannoin, että en enää ikinä koskaan värjää itse hiuksiani, mutta kun viime kevään BID-tapahtumasta sain testattavaksi uuden Prodigy-hiusvärin ja tykkäsin kovasti luonnollisesta lopputuloksesta, päädyin takaisin omatoimivärjääjäksi. Tänään oli taas tyvikasvuhuollon aika – ja ihan hyvinhän se sujui. Tätä kirjoittaessa hiukseni ovat vielä vähän kosteat, mutta väri näyttää taas tarttuneen oikein hyvin ja tasaisesti. Hommaan ei mene mitenkään älyttömän kauan aikaa ja vuosien harjoittelun jälkeen kylppärikin pysyy suht siistinä.
Silti houkuttaisi mennä oikein ammattilaisen käsiteltäväksi. Omatoimisesti sitä saa lähinnä tyvikasvun piiloon, mutta mitään muuta muutosta en halua edes alkaa yrittää. Kampaajalla sen sijaan voisi testata jotain vähän uuttakin.

En kuulu siihen porukkaan, joka aikoinaan rakasti Jennifer Anistonin hiuksia niin paljon, että painuivat kampaajalle näyttelijättären kuva ojossa. Sen sijaan tämä myöhempien aikojen sävymaailma on mielestäni todella kaunis. Voisin kuvitella, että tuollainen karamellinmakea toffeenruskea muutamalla harkitulla highlightsilla voisi sopia myös omiin ominaisväreihini. Tällainen sävytys ei myöskään olisi niin älyttömän suuri muutos nykyiseen.

Toisaalta kunnon liukuväri voisi olla ratkaisu ainaiseen tyvikasvun kanssa tappelemiseen. Oma perusvärini kun on aika tumma (ei tosin niin tumma kuin Jessica Alban tässä…), niin kasvusto alkaa yleensä häiritä jo aika pian värjäyksen jälkeen. Tosin tämän tyyppinen väritys taisi olla kuumin viime syksynä ja nyt trendijunaan hyppääminen tuntuisi ehkä vähän laimealta.

Varsinaiseksi punapääksi en missään tapauksessa halua. Olen kokeillut varmasti kaikki mahdolliset punaisen sävyt mustanpunaisesta (“musta tulppaani” oli sävyn nimi!) mahonkiin ja tummasta kuparista kirkuvaan porkkanaan. Näin jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä, että mitä oikein ajattelin.. Sen sijaan vaalea keskiruskea, joka taittaa hiukan punakultaan ja inkivääriin, kuten tässä Jessica Chastainilla, on yksi suosikkisävyjäni. Vahva suosikki seuraavalle kampaamokäynnille!

Toisaalta sitä voisi vain mennä ammattilaisen luokse ja pyytää se täydellinen vaalea sävy. Se, joka on luonnollisen, aurinkoisen ja kepeän näköinen. Esimerkiksi kuten Kate Bosworthilla. Valitettavan harva – ammattitaitoinenkaan – kampaaja hallitsee täydellisesti blondin tekemisen..
Kuvat: Elle.com

Lisa Eldridge on ehdottomasti suurin guruni, mitä meikkaamiseen tulee. Löysin hänen Youtube-kanavalle jo joskus kolme-neljä vuotta sitten Karkin vinkistä. Sen jälkeen olen opetellut meikkaamaan kulmakarvani, peittämään tummat silmänaluset ja tekemään niin arki- kuin juhlameikkejäkin Lisa Eldridgen havainnollisten tutoriaalien avulla.
Normikäyttöön tarkoitettujen meikkien tutoriaalivideoissa leikitellään aika usein eri vuosikymmeniltä saaduilla vaikutteilla. Nyt Lisa Eldridge on kuitenkin tehnyt tosi kiinnostavan ja hyvin havainnollistavan läpileikkauksen eri aikakausien ehostustyyleistä aina muinaisen Egyptin voimakkaista rajauksista tähän päivään asti.

Kaikkea ei tietty tarvitse aina ajatella monimutkaisesti, mutta jotenkin mielestäni meikkaustyylit kuvastavat kunkin aikakauden ajatuksia naisen asemasta. Hurjimmat mustat rajaukset ja “sumusilmät” vaikuttavat olleen pinnalla esim. faaraoiden aikana, jolloin naiset olivat poikkeuksellisen tasa-arvoisia verrattuna myöhempiin ajanjaksoihin. Sama toistui 1920-luvulla, naisten vapautettua itsensä sekä henkisestä että fyysisestä korsetista.
Toisaalta havaittavissa on sama ilmiö kuin kaikissa trendi-ilmiöissä yhä edelleen: yhden äärilaidan jälkeen siirrytään mielellään toiseen laitaan, vahvasta ja näyttävästä ehostuksesta puhtaisiin ja luonnonmukaisiin kasvoihin.
Olisipa mielenkiintoista tietää, minkä hullutuksen tulevat historioitsijat valitsevat tämän ajan signature-tyyliksi. Veikkaan sumusilmämeikkiä ja kasvojen voimakasta contouring-muotoilua.
Kuva: Lisa Eldridge

Saan aina silloin tällöin kyselyitä siitä, miten laitan hiuksiani – ja etenkin miten teen kiharat pitkiin kutreihini. Tässä pähkinänkuoressa kiharrusrutiinini sekä vertailussa kaksi harjakiharrinta, omani ja toinen, joka on lainassa kaveriltani.
Olen päätynyt käyttämään harjakiharrinta siitä yksinkertaisesta syystä, että olen aika laiska, enkä jaksa ensin erikseen kuivata tukkaani pesun jälkeen. Fööniharjakihartimella puolikuivaksi kuivuneet hiukset on kätevä sekä kuivata loppuun että kihartaa.

Ensin hiuksen jaetaan muutamaan osioon. Osioiden koko riippuu oikeastaan siitä, miten paljon on aikaa ja miten paljon haluaa kiharoita. Mitä pienemmät osiot, sitä kauemmin aikaa menee ja sitä enemmän kiharaa. Hiusten jaottelussa käytän Cailapin klipsuja, joissa on ikäänkuin nivel keskellä. Alunperin sain ko. klipsuja pari pressiesittelykappaleina, mutta olen tuottanut Tinnin kautta niitä jo pari pakettia lisää. Jonnekin ne aina häviävät ja täältä Tukholmasta en sinnikkäistä etsinnöistäni huolimatta ole löytänyt yhtä hyviä, pitäviä ja käteviä klipsuja mistään.
Suihkuttelen/levittelen jokaiseen osioon lämpösuojaa ja sitten vain kihartelemaan suortuva kerrallaan! Näiden testaamieni harjakihartimien aivan ässä ominaisuus on se, että painamalla “liipasimesta” saa harjan piikit vedettyä sisään. Sen ansiosta pitkätkään hiukset eivät milloinkaan takkuunnu kiinni harjaan (kyllä, näin on käynyt aikaisemmin, kerran jouduin leikkaamaan koko vitsin kihartimen irti päästäni…) ja toisaalta kiharan voi jättää korkkiruuville jäähtymään, jolloin lopputuloksesta tulee paljon kestävämpi.
Kun korkkiruuvit on jäähtyneet, haron ne auki viisipiikkisellä ja suihkuttelen päälle mietoa ja joustavaa hiuslakkaa luonnollisen lopputuloksen säilyttämiseksi.

Oma harjakihartimeni on Bosch PowerStyler 1200. Se on ollut käytössäni noin vuoden verran, mutta sitä aikaisemmin omistin lähes tismalleen samanlaisen. Sen edellisen oli joku reipas karvakuono tiputtanut kylppärin kovalle laattalattialle sillä seurauksella, että harjaosan kiinnitysväkänen murtui, eikä harja pysynyt enää kunnolla paikoillaan.
Kihartimeen kuuluu myös tasainen harja, jolla olisi tarkoitus saada aikaiseksi sellainen kiiltävä, sileä föönauslopputulos kuin olisi käynyt kampaajalla. Olen testannut sitä vain kerran ja silloin se ei ainakaan tähän Mintun söheröpöheikköön kaksista lopputulosta tuottanut. Tavallista harjan näköistä harjaosaa en ole käyttänyt kertaakaan.
Sen sijaan tuo varsinainen kiharrusharja on ollut ahkerassa käytössä ja tykkään siitä kovasti – jopa enemmän kuin siitä edellisestäni. Tässä on parempi kiinnitysmekanismi ja harja tuntuu todella tukevalta. Tehoja riittää ja jopa tämän meikäläisen tukan saa kuivattua ja kiharrettua noin vartissa (tosin noin puolikuivista hiuksista – ei täysin märistä!).

Oman harjakihartimeni ainoa miinuspuoli on se, että se on aika paksu ja siksi sen kiertäminen yhdellä kädellä on hiukan raskasta. Varsinkin kerrostetuissa hiuksissa kun on pakko pitää toisella kädellä suortuvasta kiinni, ettei fööni puhalla kaikkia karvoja joka ilmansuuntaan.
Lainasin kaveriltani testiin vastaavan harjakihartimen kuin tuo omani, mutta sillä erotuksella, että tässä on toiminto, joka pyörittää harjaosaa. Ennen testausta olin aivan sata varma, että joudun hankkimaan tällaisen itselleni. Ja olihan tuo toiminto ihan kiva. Voin kuvitella, että jos automaattipyöritykseen tottuisi, ilman sitä olisi vaikea tulla toimeen.
Toinen Bosch ActiveCurl Creatorin etu on se, että siinä ei ole turhalta tuntuvia “vaihtoteriä” niinkuin tuossa minun kihartimessani, vaan vain ohuempi ja paksumpi kiharrusharja. Paksumpi on about saman kokoinen kuin mikä minullakin on, mutta tuollaisen ohuemman harjan haluaisin mieluusti kyllä lisäksi. Valitettavasti kiinnityssysteemit ovat erilaiset, niin ei voi edes ajatella hankkivansa sitä varaosana. Molemmissa näissä saa myös piikit vedettyä sisään, mikä on – kuten sanottu – aivan olennaisen tärkeä ominaisuus!

Tässä näkyy paremmin tuo pyörityssysteemi.
Lopputulos on kuitenkin se, että palautan lainakihartimen ja olen tyytyväinen omaani. Pyöritystoiminto on ihan kätsy, muttei niin mullistava, että sen vuoksi lähtisin toista, melkein samanlaista laitetta hankkimaan (vaikka siinä kyllä saisi sen ohuemman kiharrusharjan samalla…). Varmaan jos olisin ylipäätään hankkimassa harjakiharrinta, miettisin kyllä tämän hankintaa. Se täytyy kyllä vielä sanoa, että tuossa minun laitteessani on harjaosan kiinnitys tukevampi – eli jotenkin kyllä taidan sitten kuitenkin tykätä siitä enemmän. Voi olla, että on vain tottumuskysymyskin…

 

Fööniharjakihartimen lisäksi käytössäni on OBH Nordican kuumenevat pyöröharjat, joilla saa nopsasti tehtyä kiharoita kuiviin hiuksiin sekä Ghd:n kiharruspuikko potentiaalisia trendikiharoita varten. OBH Nordican kiharrusharjoja käytän aika usein – niillä on tosi hyvä esim. elvyttää näitä fööhikihartimella tehtyjä kiharoita, jos ne on vaikka yön aikana vähän uuvahtanut.
Sen sijaan kiharruspuikon kanssa en ole tullut kaveriksi, vaikka sinnikkäästi olen yrittänyt opetella. Sillä pitäisi pystyä tekemään vähän huolettomammat ja rennomat kiharat, mutta itse en saa aikaiseksi kuin sotkua. Nuo tuossa oikealla sivupalkin profiilikuvassa olevat kiharat on tehty puikolla (ammattilainen teki!) ja mielestäni tukkani on siinä tosi nätisti. Pitää nyt varmaan katsoa vielä toiset ziljoona YouTube-tutoriaalia ja uhrata yksi viikonloppu treenaamiseen – ehkä se siitä sitten.
Siihen asti mennään näillä Mintun peruskiharoilla!

Jotenkin kuvittelin vuoden 15 muotiostoksen haastetta aloitellessani, että kaikenlainen hölmö pieni mielihyväostiskelu jäisi pois. Ajattelin, että jokaikistä hankintaa tulisi mietittyä ja harkittua, kun kiintiötä ei nyt ole käytössä kuin vain rajallisesti.
No, näin ei tosiaankaan tapahtunut – vaan yhdeksi vuoden mahtavista hankinnoistani kipusi aivan yllättäen Sephoran kesäalesta mukaan tarttuneet kolmiulotteiset kynsikoristeet.

Eihän nuo maksanut kuin pari hassua euroa – ja aina välillä innostun askartelemaan enemmänkin kynsieni kanssa. Eli sikäli ei kysymyksessä ole mikään ihan älytön ostos. Toisaalta olisin kyllä tarvinnut huomattavasti enemmän esimerkiksi syystakkia…
Näköjään myöskään kynsienkoristeluinnostus ei ole ollut ihan huipussaan, kun jo heinäkuussa ostettu paketti on edelleen avaamaton. Assistentti on toki aina valppaana auttamassa!

 
No, onhan ne ihan kauniita! Täytyy nyt ottaa asiakseen testata ihan in action. Ja kyllä sillä vanhalla syystakilla menee vielä ihan hyvin…

Manikyyri-maanantain kunniaksi päätin pitkästä aikaa testata uutta kynsilakkausta. Itseasiassa melkein koko kesä on mennyt ihan simppelissä nude-tyylissä, mutta nyt bongasin Pinterestistä niin kivan idean, että inspiroiduin sukeltamaan värilakkojen varastooni.
Kaikenlaisia polka dot -manikyyrejä on näkynyt jo aika kauan, mutta yhdellä pallolla toteutettu versio on vähän uudemman oloinen. Tosin huomasin kyllä, että koristelupuikkoa ei ole tullut käytettyä taas vähään aikaan, sillä pallukoista ei tullut ihan supertasaisia. No, harjoitus tekee metsurin…

Ihan kesäisen hehkuvat sävyt eivät nyt enää iske, vaikka yritänkin pitää kynsin hampain kiinni ajatuksesta, että elokuussa ei vielä ole syksy. Oranssit ja tulenpunat on vaan nyt vähän henkisesti passé. Sen sijaan en näköjään ikinä kyllästy erivärisiin nimettömiin, ringfinger maniin.

Nimettömiä lukuunottamatta kaikki kynnet saivat tumman grafiitinharmaan pohjan Sally Hansenin lakalla, sävy 645 “Grey Expectations”. Tykkään hurjasti sen melko tummasta, puhtaan harmaasta vivahteesta. Lakka on Peetun löytö Sephoran alesta; harmi, että se muuttaa kohta Uumajaan. Harmaan päälle tein pallot Ciatén mintunvihreällä lakalla, sävy PP104 “pepperminty”.

Sormussormet pohjustin Yves Rocherin aivan ihanalla nude-ruskealla lakalla, sävy 04 “Taupe rosé” (saatu blogin kautta). Nuo Yves Rocherin uudet kynsilakat on ollut kyllä ihan suosikkeja, vaikka paksuhkoon geelimäiseen koostumukseen on ollut vähän totuttelemista lakkaamisvaiheessa. Kestävyydeltään ja pysyvyydeltä ne ovat aivan huippuluokkaa!
Koska aina pitää myös vähän kimaltaa, laitoin nimettömiin pilkut Ciatén hopeahilelakalla, sävy PP114, “locket”. Ei ehkä ihan kaikkein fiksuinta valita yksityiskohtien piirtelyyn lakkaa, jossa on glitterihiutaleita – aivan tasaisella hopealakalla olisi varmasti saanut tasaisemman tuloksen (sitäkin olisi löytynyt varastoista, mutta en sitten tullut ajatelleeksi).

Pallojen symmetrisyydessä on aavistus toivomisen varaa, mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Yksittäiset pallot kynsillä antavat kivasti ilmettä, mutta eivät ole liian räväkät toimistokäyttöönkään.