Category: Inspiraatio

Icona Pop
Muotiviikkojen yksi hauskimmista puuhista on bongailla inspiroivia asuja ja upeita tyylejä. Sen verran olen pihalla näköjään täkäläisestä julkkishulinasta, että vasta jälkeenpäin tajusin pyytäneeni kuvaan maailmankuulun coolin dj-duon, Icona Popin toisen jäsenen, Aino Jawon. No, eihän sitä kaikkia voi tunnistaa ja ainakin tämä kuvattava oli niin sydämellinen ja herttainen, että mistään tähtidiivailusta ei ollut häivähdystäkään. Hyvät naurut saatiin, kun takaa lähestyvä pakettiauto änkesi väkisin kuvaan mukaan.
Tallensin muitakin tyylejä aikamoisen liudan ja kyllähän sitä taas löytyi ne tietyt suosikit, jotka löytyivät melkein kaikkien yltä. Tsekkaa kaikki kuvat ja kirjoittamani yhteenvedot toimituksen blogista täältä: Katutyylejä Tukholman muotiviikoita.

Trendikollaasi 1
Mitkä mahtaakaan olla ne seuraavat vahvat trendit? Maailman suurilla muotiviikoilla kuullaan yhdenlainen totuus, mutta se, mitä nähdään Tukholman muotiviikolla on usein kuitenkin paljon lähempänä sitä todelllisuutta, missä useimmat meistä täällä Pohjoismaissa elää.
Perinteiseen tapaan kirjoitin koosteen tärkeimmistä trendeistä Indiedaysin toimituksen sivuille. Tsekkaa koko juttu täältä: Ensi syksyn muoti esittelyssä Tukholman muotiviikoilla.
Trendikollaasi 2
 
Kuvat: Kristian Löveborg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En mitenkään malttanut vielä jättää Tukholman muotiviikkoja taakseni. Tuntuu, että muutaman päivän aikana tuli taas koettua ja nähtyä niin paljon kaikenlaista, että suorastaan pakko purkaa vielä ajatuksia tänne blogiin. Vaikka siis muotiviikkomaanantain päällimmäiset fiilikset tulikin jo pikaisesti kerrottua.
Ensimmäisenä catwalkille asteli Whyred. On aika suuri kunnia saada avata muotiviikko. Yleensä silloin on paikalla kaikenlaisia tärkeitä yhteiskunnallisia vaikuttajia, kulttuurin- ja kaupan alan järjestöpamppuja, poliitikkoja yms. Lehdistöä on toki paikalla koko ajan, mutta varsinkin avajaisissa on myös niitä, jotka eivät muuten muodista niin syvällisesti raportoi. Eli kunnian lisäksi on mahdollisuus saada varsin laajaa julkisuutta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tällä kertaa oli sekä oma nimeni että Indiedays kirjoitettu joka kerta seatingissä oikein! Todella poikkeuksellista! Varsinkin sukunimeni tuottaa yleensä kovasti päänvaivaa, samoin on uskomatonta, miten monella tavalla Indiedays voidaan kirjoittaa väärin. Pitää siis muistaa, että tapahtumiin kuitenkin ilmoittaudutaan aina kirjallisesti, eli PR-toimistoilla olisi kyllä ollut ennenkin kirjoitusmalli käytettävissä.
Tässä kuvaamani laadukas video Whyredin näytöksen loppukiitoksista:

Itse näytösten lisäksi muotiviikoilla on käynnissä varsinainen mediasirkus. Pihalla on päällä sen päiväinen katumuotikuvien näpsiminen, että välillä tuntuu, ettei sellaista paikkaa olekaan, missä ei joutuisi kameroiden ristituleen. Siis en tarkoita, että kukaan varsinaisesti olisi kiinnostunut asuistani, vaan kun yrittää siirtyä paikasta a paikkaan b, tuhoamatta jonkun kuvaussessiota.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lisäksi paikalla on lukuisia kameratiimejä, jotka haastattelevat väliajoilla paikalle saapuneita fashion-profiileja. Harva kai päätyy oikeasti telkkariin, mutta lehtien, radio- ja tv-kanavien verkkolähetyksissä näkyy milloin kenenkäkin kertovan mielipiteensä kulloisestakin näytöksestä ja muodista noin ylipäätään.
Muotiviikon yhteydessä on yleensä myös kaikenlaisia näyttelyitä. Yksi hauskimmista oli tänä vuonna amerikkalainen Snoopy goes fashion -muotinallenäyttely. Lukuisat muotitalot olivat saaneet tehtäväkseen tulkita ja toteuttaa Snoopylle ja Bellelle signature-tyyppiset asukokonaisuudet.
FWS Ma 4
En nyt tiedä mikä näyttelyn anti noin niinkuin muodin näkökulmasta on, mutta kyllähän sitä tällainen ex-ompelija, joka on viettänyt koko nuoruutensa väsäten Barbie-nukelle kopioita omista vaatteistaan, ihastui totaalisesti. Vasemmalla ylhäällä Diane von Furstenbergin Snoopyt. Farkkutakki kuuluu Isabel Marantin luomukselle ja lähikuva on siitä syystä, että kuulemma yrittivät saada jopa tuon farkkukankaan kudonnan olevan skaalassa mahdollisimman luonnollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Alhaalla vasemmalla Rodarte ja oikealla Dries van Noten.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ida Sjöstedtin näytöstä tulikin jo kehuttua, mutta halusin vielä laittaa yhden kuvan, missä näkyy upeat puitteet. Yksi Bernsin ison salongin mielettömistä kristallikruunuista oli laskettu ihan alas ja voimakkaat spotit loivat maagiset varjot catwalkin perukoille. En olisi voinut kuvitella paremmin malliston fiilikseen sopivaa miljöötä!
FWS Ma 6
Oscar Jacobsoniakin tuli jo kehuttua, mutta täytyy sanoa, että vielä näin jälkikäteenkin heidän intiimi, klassinen näytöksensä, missä suunnittelija itse kuvailee jokaisen asun, kertoo materiaalit ja ajatukset kokonaisuuden takana, mallin kävellessä rauhallisesti yleisön välissä, jäi kyllä mieleen yhtenä koko muotiviikon highlightseista! Ja olihan siellä aivan ihanat tarjoilutkin.
Maanantain päätti Filippa K, joka näytti jälleen kerran, että on paikkansa muotitaivaan kiintotähtenä todellakin ansainnut.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yllättävänkin 70-lukuhenkisen – mutta onneksi varsin sofistikoituneella tavalla – malliston parasta antia olivat laajapunttiset housut, elegantit tekoturkikset, kauniisti leikatut jakku-housupuvut ja tietenkin se pakottamaton rennon elegantti tyylikkyys, joka on yksi Filippa K:n ehdottomista vahvuuksista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Icona Pop piti hauskan ja lyhyen puheen avatessaa tämänkertaiset Tukholman muotiviikot. Puhe päättyi sanoihin – tai paremminkin huudahdukseen: “Let the fashion party begin!”.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Eilen saatiin kokea monta hienoa hetkeä, nähdä mietittyjä, tasapainoisia – osin inspiroiviakin – mallistoja ensi syys-/talvikaudelle. Ikisuosikkini Ida Sjöstedt esitteli itselleen epätavallisen suppean, mutta sitäkin huikeamman kokoelman bad-ass-glitter-glamouria.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En ole mikään miesten muodin asiantuntija, mutta kyllä entisen ompelijan sydän aivan lämpeni Oscar Jacobsonin esitellessä intiimissä tilaisuudessa upeita miesten kashmir-pukuja, shaaleja, päällystakkeja etcetera. Jo pelkästään hyperlaadukas työn jälki on niin ihanaa katseltavaa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Kungsträdgårdenissa oli Cheap Mondayn näytöspaikan rakentelu täydessä käynnissä. Näytöksen voi myös tsekata suorana streamattuna täältä klo 20.30 Suomen aikaa.
Lisää fiiliksiä tulossa vielä, mutta tässä nyt ensimmäiset päällimmäiset! Gotta run!

Ensi viikolla on taas tiedossa ihanaa muotihulinaa – Tukholman muotiviikko alkaa jälleen! Ihanaa!!
Nyt esittelyyn tulee syys/talvi 15/16 – eli tuttavallisemmin AW15 -sesongin mallistot. Yours truly on luonnollisesti paikanpäällä ja raportoi tuoreeltaan kaikki tärkeimmät trendit, fiilikset ja tietenkin myös muotiviikkovieraiden yllä bongatut ihanuudet.
Luvassa on taas monta mielenkiintoista näytöstä. Vanhoja muotitaivaan kiintotähtiä on luonnollisesti mukana useita: Whyred on saanut kunnian avata, Filippa K, Carin Wester, juurikin vuoden designer-palkinnon Elle Galassa pokannut Dagmar, J.Lindeberg, Cheap Monday ja monta muuta. Ida Sjösted on palannut muotiviikon päänäyttämölle Bernsin isoon salonkiin – eikä mikään ihme, kun Nobel-illallisiltakin bongasin ainakin viisi IS-luomusta.
Fashion Week Stockholm AW15 invitations
 
 
(Perinteinen muotiviikkokutsukollaasi ei ole ihan entisensä. Tänä vuonna fyysisiä kutsuja ei tullut kuin kaksi, joten päätin ensimmäisen kerran tehdä kollaasin sähköpostiin saapuneista. Ihan kauniitahan nuo ovat noinkin – ja mikä parasta – sähköisten kutsujen kanssa ei tarvitse käydä keskenänsä henkistä taistelua, pitäisikö hieno kutsu arkistoida johonkin – vai voiko sen heittää roskiin… :D)
Suurella innolla odotan myös Fift Avenue Shoe Repair -suunnittelijakaksikon uuden merkin “By the No” esittelyä. Fashion-täti tässä muistelee, että käyttivät samaa nimeä jo aikoinaan FASR:n rinnalla toteutettujen upeiden, veistosmaisten couture-luomustensa kanssa. Aivan huikeat ennakko-odotukset on myös täysin uuden tulokkaan Lamija Suljevicin näytöksen suhteen.
Viikonlopun aikana pitäisi sitten keksiä jotain päälle pantavaa kaikille kolmelle päivälle. Onneksi säätiedotus lupaa vesi-/räntäsadetta jokaiselle päivälle ja öiksi jopa kahdeksaan pakkasasteeseen laskevaa lämpötilaa. Täällä kun ei ole juuri tapana hiekoitella katuja – ja noilla spekseillä se tuskin auttaisikaan – niin onneksi ei tarvitse juurikaan pohtia korkojen käyttöä. Jääpiikit tai jotain muuta yhtä eleganttia olisi huomattavasti parempi vaihtoehto. Mitään kovin väljiä siirtymäaikoja ei eri näytösten välillä nimittäin ole tälläkään kertaa ja koska edelleenkin hoidan näytösten välillä liikkumisen joko kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä, pitää kenkien olla käyttökelpoiset – niin epä-fashionilta kuin se kuullostaakin. Haha!
Viimeaikoina vakiintuneen tavan mukaisesti laitan Instagramiin makupaloja tuoreeltaan ja tänne blogiin yritän saada aikaiseksi jotain vähän paremmin pureskeltua materiaalia. Mintun insta löytyy hakusanalla: minnapaakkulainen. 🙂

Gwyneth Paltrow long bob
Poden – jälleen kerran – keskivaikeaa hiustenleikkauskuumetta. Tiedän, että monet pitävät pitkää tukkaani aika kivana ja toisaalta viihdyn siinä itsekin ihan ookoo. Toisaalta olen roikottanut pitkää, suorastaan ylipitkää, kuontaloani lähestulkoon samanlaisena jo niin kauan, että tekisi tosiaan mieli saada vähän vaihtelua.
Eniten himottaisi pitkähkö, olkapäille ulottuva kampaus – long bob. About vuosi sitten tyyli oli iso hitti celebrityjen keskuudessa, minkä ansiosta inspiraatiokuvamateriaalia löytyy interwebsin täydeltä.
January Jones long bob
Olen leikannut muutaman kerran aikaisemmin hiukseni tosi tosi pitkästä ihan lyhyeksi. Ensimmäisellä kerralla olin töissä Tampereen Työväen Teatterissa ja teatterin kampaamon tytöt leikkasivat hiukseni toivomukseni mukaisesti melkein siiliksi sitä vastaan, että saivat pitkän ponnarini peruukkiaineksiksi. Karkki oli silloin ihan melkein vauva vielä, joten superlyhyt tukka oli teknisesti helppo. Kasvatus takaisin pitkäksi alkoi tosin samana päivänä, kun hiukset leikattiin.
Toisella kerralla olin töissä Tampereen yliopistolla. Muistan, miten perjantaina lounaalla puhuttiin työkavereitten kanssa hiusten leikkaamisesta ja kuinka julistin olevani ehdottomasti eniten oma itseni pitkissä hiuksissa, enkä missään tapauksessa ajatellut leikata niitä tyyliin ikinä. En tiedä, mitä yön aikana tapahtui, mutta lauantaina käytin koko aamupäivän soitellen läpi Tamperelaisia kampaamoja vapaan ajan toivossa. Tuloksena oli jälleen superlyhyt kampaus – itse pyysin vieläkin lyhyempää, mutta kampaaja kieltäytyi leikkaamasta. Sanoi, että voin mennä maanantaina takaisin, jos hiukset edelleen tuntuvat liian pitkiltä… No, eivät tuntuneet. Haha! Ja työkavereitten ilmeet oli kyllä ikuistamisen arvoiset, kun en-kyllä-koskaan-leikkaa-hiuksiani-Minttu saapui lyhyen kuontalonsa kanssa toimistolle!
Jennifer Lawrence long bob
Muutaman kerran olen tehnyt myös vähän maltillisemman hiustenlyhennysoperaation. Aina lopputulos on kuitenkin ollut se, että olen alkanut kasvattamisprojektin aivan samantien. Eli onko leikkaamisessa ylipäätään mitään järkeä?
Yleensä pidän hiukset aina kiinni ja siksikin tuntuu jotenkin turhanaikaiselta pitää matkassa ylipitkiä karvoja. Ei niistä toisaalta mitään haittaakaan ole. Mieleni tekisi silti uudistua jotenkin – ja mikä olisikaan ihanampaa kuin uudet hienot hiukset?
Reese Witherspoon long bob
Ongelma taitaa olla nyt oikeastaan vain se, että raaskinko leikata. Nyt, kun hiukseni ovat olleet niin pitkät niin pitkään, tuntuu, kuin en osaisi kuvitellakaan elämää ilman mahdollisuutta Hollywood-kiharoihin. Tai että kaikki supervoimani olisi säilööntynyt juuri karvojen pituuteen. Asiaa ei millään tavalla helpota se, että kampaajani sai viime kerralla melkein sydärin, kun ilmoitin harkitsevani kutrien katkaisua.
Scarlett JOhansson long bob
No, saa nyt sitten nähdä, löytyykö rohkeutta kutrien pätkäisyyn vai ei. Mieli kyllä tekisi. Olkapäille ulottuva long bob olisi siitäkin hyvä, että sen saisi vielä ponnarille. Eikä tämä meikäläisen melkoisen luonnonsöherökiharainen hiuslaatuni kovin lyhyessä viihtyisikään – etenkään, kun en edelleenkään halua ryhtyä laittamaan hiuksiani joka kerta, kun olen lähdössä ihmisten ilmoille.
Sofia Coppola long bob Taylor Swift long bob
Vanha viisauteni on, että kyllähän ne siitä sitten taas kasvaa – ja niin kasvaakin. Toisaalta tähän pituuteen, missä hiukseni on nyt, ei päädytä ihan hetkessä. Mutta ehkä voisin oikeasti viihtyäkin pitkässä polkassa… Pitäisi varmaankin rohkaistua ihan oikeasti ja käydä pätkäisemässä kiharat. Tai jos sitten kuitenkin ei… Nääs, nääs…
Kuvat: Getty Image, poimittu täältä ja täältä.

Old stuff