Luin eilen täkäläisestä lehdestä – Metrosta varmaankin – jonkun julkkiskampaajan kommentin, että euroviisuvoittaja Loreenin hiustyyli on nousemassa selkeästi tukholmalaisten suosikiksi. Yksi ja toinen kampaamoon sisään marssiva asiakas toivoo hänen mukaansa paksua, tuuheaa hiuksistoa ja massiivinen, silmille asti ulottuva otsatukka on ihan must.
Tuuheutta saa tietty tarpeen vaatiessa erilaisilla hiuslisäkkeillä ja pidennyksillä, mutta mites toi otsatukka? Loreenin taiteilijatyyliin dramaattisen boheemi otsis sopii aivan loistavasti ja kieltämättä se näyttää kuvissa tosi hyvältä. Vähänkään pyöreäkasvoisemman moinen saa kyllä helposti näyttämään Rölli-peikolta, pelkään. Toisaalta ei sellainen ohut haituvaotsis ole yhtään sen hehkeämpi.
Kaunis otsatukka vaatii yllättävän paljon hoitoa. Pituuden pitää olla just eikä melkein, mikä tarkoittaa säännöllistä visiittiä kampaajalle tai tosi harjaantunutta ja ahkeraa fiskarsien käyttöä kotosalla. Lisäksi otsista pitää pestä yleensä huomattavasti useammin kuin muuten hiuksia. Eikä ainakaan itselläni ole toiminut normaalisti käyttämäni muotoiluaineet. Niinpä otsahiuksia varten pitää hankkia myös kevyet, tuuheuttavat tuotteet ja opetella käyttämään suoristusrautaa hellästi mutta päättäväisesti.
Huomaan tässä nyt listanneeni otsahiusten miinuspuolia. Syy siihen on se, että olen menossa tänään töiden jälkeen kampaajalle ja kärvistelen ihan mahottoman otsis-kuumeen kourissa. Mikä pahinta, mieleni tekisi juuri tuollaista paksua pehkoa, joka melkein peittää silmät… Toivon, että koen ihmeparantumisen iltapäivään mennessä. Muussa tapauksessa tämä ei voi päättyä kuin huonosti! 🙂