Viime syksynä mietin jälleen kerran, että mikähän minusta tulee isona. Paljon olen mielestäni saavuttanut – elänyt kivaa ja ainakin hyvin vaiherikasta elämää. Siitä huolimatta tuntuu aina välillä, että sitä hukkaa itsensä. Huomaa tekevänsä ziljoona asiaa, koska niin kuuluu tehdä – tai joku sisäinen ääni sanoo, että pitää tai on pakko. Kuitenkin meillä on vain tämä yksi elämä ja siitä pitäisi osata nauttia, eikä päivien pitäisi olla vain suorittamista ja selviämistä. Miten helppo sitä onkaan hukkua kaikkiin velvollisuuksiin ja unohtaa se, mikä oikeasti tuottaa itselle iloa.

Tällasia asioita mietiskelin, kun kaverini Camilla kysyi haluaisinko lähteä mukaan opintopiiriin, jonka tavoitteena on löytää sisäiset luovuuden voimavarat ja lisää iloa elämään. En usko sattumaan, joten tajusin heti, että niin epäilyttävältä kuin sana opintopiiri (no okei, se oli studie cirkel, koska ollaan täällä Stockholmissa, mutta same same..) kuullostaakin, tämä on juuri se juttu, mitä kaipasin. Ei, tarvitsin.

Opintopiiri perustui Julia Cameronin kirjoittamaan kirjaan The Artist Way. Julia Cameron on itse käsikirjoittaja, kirjailija ja elokuvaohjaaja ja lisäksi luovuuskouluttaja. Itseasiassa kirjan alkusanojen mukaan koko opus on koottu hänen kurssimateriaalinsa pohjalta. Kirja on jaettu kahteentoista eri kappaleeseen, joista jokainen on oma askelmansa sisäisen luovuuden ja itsensä löytämisen polulla.

Julia Cameron on amerikkalainen – ja selkeästi oman osansa self-help kirjoja kahlannut. Lievältä “noudata näitä viittä kohtaa ja taivas aukeaa” -keittokirjasoopafiilikseltä ei tämänkään kohdalla voi välttyä. Pikkuisen myös tökkii yltiö-amerikkalainen suhtautuminen jumaluuteen. Toki Cameron itsekin suosittelee korvaamaan käyttämänsä “God”-sanat millä tahansa ylempään voimaan liittyvällä käsitteellä, johon kukin lukija voi uskoa.

Syksyinen opintopiirimme kesti vähän reilut 12 viikkoa. Kirjassa on 12 lukua ja etenimme yhteisellä sopimuksella luvun viikossa – niitä paria viikkoa lukuunottamatta, jolloin yhdessä päätimme, että tapaamiskerta jätetään väliin. Tahti oli mielestäni oikein hyvä. Viikossa ehtii nippanappa lukea kappaleen ja tehdä siihen liittyvät tehtävät. The Artist Way on todella siis varsinainen työkirja. Vaikka tekstin ajoittainen amerikkalaisuus pistääkin huvittamaan (joitakin ryhmäläisiäni jopa ärsyttämään), ovat lukuisat tehtävät  kaikessa yksinkertaisuudessaan yllättävän tehokkaita.

Pidempi aikaväli tapaamisten välillä olisi todennäköisesti johtanut siihen tavalliseen: ns. “oikea elämä” tulee ja nielaisee kaiken niinkin höpsöön kuin itsensä löytämiseen varatun ajan.

No miksi sitten tilitän täällä jotain viime syksynä käymääni opintopiiriä? Yksinkertaisesti siksi, että koin heti kurssin loputtua hyvin voimakkaasti, että haluaisin käydä sen uudelleen. Tuntui, että pääsin vasta nippanappa alkuun… Sain ikäänkuin juonen päästä kiinni, mutta jatko on edelleen hämärän peitossa. Selvittelin aikani, löytyisikö uutta ryhmää jonkun järjellisen matkan päästä sellaiseen aikaan, että voisin edes kuvitella osallistuvani lähes joka kerta, mutta sellaista ei löytynyt.

Päätin sitten perustaa opintopiirin tänne blogiini!

Julia Cameron rohkaisee kirjansa loppusanoissa kaikkia halukkaita perustamaan oman opintopiirin tai creative cluster – niinkuin hän niitä kutsuu. Koska Mintulle ei sellaista löytynyt IRL, julistan sellaisen perustetuksi NYT tänne blogiin.

Eli suunnitelma on tämä:

• The Artist Way -opintopiiri kokoontuu täällä Go 4 it vol. 2 -blogissa  joka tiistai klo 18.00, tästä noin 12 viikkoa eteenpäin.
• Kirjaa ei ole pakko hankkia, käyn läpi keskeiset tehtävät ja ajatukset täällä blogissa. Siitä huolimatta suosittelen lämpimästi kirjan hankintaa!
• Osallistujien ei ole pakko ilmoittautua eikä muutenkaan “tehdä itseään näkyväksi”. Kuitenkin olisi mukavaa ja opintopiirimäistä, jos osallistujat osallistuisivat myös keskusteluun ja toistensa kannustamiseen.
• Vedän koko kurssin täällä alusta loppuun asti, koska itse haluan käydä läpi prosessin uudelleen – kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Ensi viikon tiistaina esittelen The Artis Way -luovuuskurssin keskeiset työkalut: aamusivut ja taiteilijatreffit. Sen jälkeen – eli tiistaina 17.4. on ensimmäinen varsinainen kurssikerta. Eli tässä on nyt tasan kaksi viikkoa aikaa, jos haluaa ostaa/tilata itselleen tuon kirjan.

Lämpimästi tervetuloa mukaan löytöretkelle luovuuteen ja itsetuntemukseen!

xoxo

Minttu

PS. <3-kiitokset ystävälleni Tinnille, jolta olen saanut jutun kuvituksena käytetyt kortit!

Suoristurautanoviisi täällä hei!

Kampaustyylini (tai paremminkin “kampaustyylini”) on yleensä sellainen pese-ja-pidä -tyyppinen. En juurikaan laita hiuksiani, jollei yhdellä hiuslenksulla väsättyä superpikanutturaa lasketa. Olen ehkä galaksin viimeinen, joka ei ole koskaan omistanut suoristusrautaa… Ainakin blogeja lukiessa tulee sellainen vaikutelma, että suoristusrauta lasketaan vähän samaan välttämättömyystarvikeluokkaan kuin esim. hammasharja.

Indiedaysin 2 v. synttäreitten lahjapussukka oli sen verran hövelisti täytetty, että sen sisältä löytyi mm. makea OBH Nordican Björn Axén Tools -suoristusrauta.

 Jeij!! Mun eka ihka oma suoristusrautani! Huomatkaa ältsitrendikkäät liskokuosit!

Onhan meillä taloudessa toki ollut aikaisemmin suoristusrautoja niin Karkilla kuin Peetullakin. Pikkuisen olen raudalla aina silloin tällöin taltuttanut villiintynyttä otsatukkaani, mutta muuta kokemusta ei ole. Kerran-pari on jompikumpi tytöistä suoristanut äiskän hiukset, mutta nyt päätin testata hommaa ihan itse.

Valaistus kuvien ottohetkellä oli ihan hyvä. En mitenkään tajua, miksi näistä tuli taas näin rakeisia. Äh.

Suoristin hiukseni kolmessa kerroksessa, ensin alimmat niskahiukset ja lopuksi päällimmäiset. Homma sujui yllättävänkin nopeasti – noin vartissa olin käynyt läpi koko kuontalon ja ikuinen pörröpää oli suora!

 Hmm… Tästä takaapäin otetusta kuvasta näkee suorastaan kiusallisen selvästi, että hiusten latvat ovat kipeästi trimmauksen tarpeessa. Ja näköjään hiusten pituus kasvaa ainakin kolmaosan, kun kikkurat on taltutettu.

Ihan hauska olla vaihteeksi suoratukkainen, mutta enpä usko, että tästä mikään vakituinen rutiini tulee. Töissä kyllä yllättävän moni kommetoi kampaustani. Ilmeisesti kiharaisuus on niin olennainen osa olemustani, että tuo suoruus sai jengin reagoimaan. Normaalin kampaajalla käynnin jälkeen yleensä tuskin kukaan huomaa mitään. 😀

 Suoristuksessa käytin aseina tuota lahjaksi saatua suoristusrautaa ja Schwartzkopfin Osis+ -sarjan lämpösuojaa.

Mintun vinkit muille suoristusrautanoviiseille:

• Kannattaa pitää rauta sopivan kuumana – eli paksummalle hiuslaadulle ja hyväkuntoiselle tarvitaan korkeampi lämpötila kuin ohuelle tai käsitellylle.
• Lämpösuojan kanssa ei tarvitse liioitella – muutama suihkaus riittää – muuten hiuksista voi tulla raskaat. Suihkuttelun jälkeen kannattaa harjata hiukset niin suoja leviää tasaisesti jokapuolelle.
• Suorista hiukset kerroksittain ja aika pieninä osioina niskasta alkaen. Ihan alimpia hiuksia ei tarvitse litistää juuresta asti – näin lopputuloksesta tulee pöyheämpi.
• Suoristuksen jälkeen ei kannata laittaa mitään kosteaa hiustenmuotoilutuotetta, koska silloin hiukset vetävät takaisin kiharaan. Pari kevyttä suihkausta hiuslakkapullosta riittää.

Seuraavaksi aionkin siirtyä uuden vehkeeni kanssa suoraan jatkokurssille ja opetella tekemään suoristusrautakiharoita!