Day: June 23, 2022

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta jotain merkillistä, sillä tänne meille ainakin on luvattu valtavan ihanaa, aurinkoista ja lämmintä kesäsäätä koko juhannusviikonlopuksi! Eihän tuo kuulosta lainkaan perinteiseltä juhannusaattona-pari-astetta-kylmempää-kuin-jouluaattona –keliltä. Haha! Eivais, ihanaahan se on, että vihdoin tuntuu oikeasti kesältä!

Aika monet vaihtaa tänään jo vapaalle, joten mennään pidemmittä puheitta asiaan!

Aurinko siirtyi Rapuihin pari päivää sitten – ja sehän tuo tunnetusti aina tähän keskikesään oman sävynsä. Ravulle tyypillinen huolenpito lähimmistä, kotipiirikeskeisyys ja kauneudentaju kohtaa herkästi loukkaantuvan ja itseensä ottavan energian. Toisaalta Venus on juuri siirtynyt Kaksosten tähtimerkkiin, mikä lisää seikkailunhalua ja auttaa olemaan avoin omien tunteiden suhteen.

Katsotaanpas seuraavaksi, mitä korteilla on sanottavana juhannusviikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Seleniitti

Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa energioita, vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.
Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Siitä syystä se on erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Savukvartsi

Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.

Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.

 1. XIV – Taito

Vaikuttaa siltä, että tulossa on varsin tasapainoinen ja seesteinen juhannus ja koko viikonloppu. Olet valmis hyväksymään sen että asioilla on kaksi puolta, hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, oikeaa ilman väärää, kaunista ilman rumaa. Pystyt näkemään kokonaisuudet laajemmasta perspektiivistä ja ymmärrät ristiriitaisuuden tasapainottavan vaikutuksen.

Vinkki viikonlopuksi: Näkemyksesi ansiosta sinun on nyt helppo toimia sovittelijana tai tilanteen tasapainottajana. Kun vain luotat omiin taitoihisi voit tuoda ympäristöösi kaivattua seesteisyyttä. Toisaalta ymmärrät myös, että kaikenlaiset sävyt kuuluvat elämään ja kaikkea ei ole tarpeen ehdoin tahdoin muuttaa kuvankauniiksi.

 2. Miekkojen 8 – Häirintä

Näyttää siltä, että edessäsi on valinta kahden vaihtoehdon välillä. Päätös on vaikea, sillä heti, kun olet kallistumassa yhden vaihtoehdon kannalle, toinen alkaakin vaikuttaa paremmalta. Tietämättömyys rassaa hermoja ja tuntuu ahdistavalta.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus kannattaa laittaa jäitä hattuun ja olla ryntäämättä päätökseen, vaikka vaihtoehtojen välillä häilyminen tuntuisikin epämiellyttävältä. Sietämällä hetkittäistä epätietoisuutta voit kerätä lisää tietoa ja tehdä päätöksen omista lähtökohdistasi etkä kuuntelemalla ympäristöstä tulevia vaatimuksia ja toiveita. Joskus pitää myös hyväksyä se, että oikeaksi kokemasi vaihtoehto ei nyt tällä kertaa ole mahdollinen.

 3. X – Kohtalo

”Vain muutos on pysyvää” muistuttaa kohtalon kortti. Perusvire on onnekas ja klassisesti kohtalonpyörä enteilee odottamatonta onnenpotkua, mutta myös läpimurtoa pidemmän aikaa työn alla olleeseen tilanteeseen tai konkreettista uutta alkua. Toisaalta pyörän pyörähdys noudattaa universumin kiertokulkua ja kaikki elämään tuleva hyvä kannattaa ottaa avoimin ja kiitollisin mielin vastaan. Epäileväinen vastahakoisuus ja negatiivinen epäily pistää kirjaimellisesti kapuloita rattaisiin ja saat havaita jämähtäneesi epätyydyttävään elämäntilanteeseen.

Vinkki viikonlopuksi: nyt jos koskaan kannattaa avata silmästä näkemään kaikki elämän tarjoamat upeat kokemukset ja ihanat elämykset. Myönteinen ja valoisa asenne auttaa havaitsemaan kaiken sen rikkauden, mitä olet tähän mennessä saavuttanut. Ripaus uskallusta ja leikkimielistä kapinallisuutta, totuttujen kaavojen rikkomista ja luottavaista heittäytymistä palkitsee!

Aikas isoja ja merkittäviä kortteja tuli taas tänäänkin, erityisesti ykkösen ja kolmosen nostaneille. Itselleni nostin kakkosen ja vaikka nyt tuntuu, että varsinkin viikonlopun ajan voin olla aivan hyvin vielä kaikin puolin vapaalla, maanantaina koittaa sitten toisenlainen tilanne. Ja voipi olla, että tässä pitää nyt taas kertaalleen miettiä suunnitelmat ja vaihtoehdot uudelleen. Haluamani skenaario alkaa näyttää vähän siltä, että se ei nyt tosiaan ole yksi vaihtoehdoistani. Oh well. Miekkojen kasin hengessä: sellaista se joskus on!

Ihanaa viikonloppua ja oikein onnellista keskikesän juhlaa kaikille! ❤️

 

Old stuff