Category: Ajatukset


Eilisen uuden kuun voima tuntuu yhä vahvana, joten jos uudenvuoden lupauksien tai -manifestaatioiden kanssa vauhti on hiipunut, sieltä tulee tarvittavaa taustatukea. Muutenkin päällä oleva Kauriin aika on mitä otollisin uusien rutiinien käyttöönottoon, projektien aloittamiseen ja ylipäätään kaiken käytännönläheisen järjestykseen laittamiseen. Tosin kun juurikin näillä hetkillä Pluto ja aurinko kohtaavat yhdessä Kauriin tähtimerkissä, on melko varmasti tiedossa valtataisteluita ainakin jollakin tasolla.
Uranus, joka on peruuttanut elokuun 15. päivästä asti, kääntyy nyt suoraan. Se tuo tullessaan selvänäköisyyttä ja sekä peruutuksen aikana syntyneet tilanteet että käsitykset ihmisistä näyttäytyvät nyt todellisessa valossa. Kannattaa erityisesti miettiä peruutuksen alkupään ajankohtaa, mikäli alkaa olla sellainen tunne, että kaikki ei ole nyt ihan kohdallaan.
Nyt onkin hyvä aika tehdä työn alla olevat sopimukset valmiiksi, etenkin isommat kaupat tai työnpaikan vaihtoon liittyvät asiat. Noin kahden viikon päästä alkaa vuoden ensimmäinen Merkuriuksen peruuttamisen aika ja silloin on viisainta pitäytyä tekemästä isompia päätöksiä tai sopimuksia suuntaan tai toiseen.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Malakiitti
Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää.
Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä.
Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.
Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.

1. Lanttien Ässä
No nyt on kertakaikkiaan tiedossa jotain aivan mahtavaa! Lanttien ässän viestinä on suuri menestys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, vauraus sekä eheys. Tulevina päivinä vallitsee tyytyväisyys ja kaikin tavoin hyvä olo, tasapaino ja rauha. Eheys ja turvallisuuden tunne auttaa myös pääsemään yli oman täydellisyydentavoittelun ja itsekriittisyyden aiheuttamien esteiden.
Vinkki viikonlopuksi: Ole avoin uusille asioille ja oppimiselle. Juuri nyt tilanne on otollinen ja pystyt omaksumaan paljon uutta. Nauti prosessista kiirehtimättä maaliin ja muista antaa itsellesi runsain mitoin kiitosta kaikista saavutuksistasi.
2. Sauvojen 3 – Hyve
Nyt on hyvä aika luottaa omaan sisäiseen vahvuuteen. Ei ole mitään syytä valahtaa takaisin entisiin huonoihin tapoihin tai väärältä tuntuviin tilanteisiin/ihmissuhteisiin. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, sillä sitä kautta tulee voimaa ja usko omiin kykyihin. Tarkastele elämäntilannettasi ja itseäsi kypsästi ja objektiivisesti. Iloitse eteen sattuvista lämpimistä kohtaamisista.
Vinkki viikonlopuksi: Luota itseesi, niin kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ilman suurempaa kamppailua tai stressiä. Nyt  on hyvä hetki pitää huolta omasta tasapainosta, kehosta, mielestä ja sielusta – sekä jakaa hyvää oloa muillekin. Sinulla on niin paljon annettavaa!
3. I – Taikuri
Ajatusten ja suunnitelmien on nyt aika muuttua konkreettiseksi toiminnaksi. Osaat halutessasi pukea tarpeesi ja halusi sanoiksi niin, että vastaanottaja ymmärtää, mitä tarkoitat. Ylipäätään kommunikaatiokykysi on nyt huipussaan, osaat valita sanasi viisaasti ja viesti menee perille. Tunnet sisältäsi kumpuavan vahvuuden.
Vinkki viikonlopuksi: Sinulla on runsaasti käyttämättömiä kykyjä ja voimavaroja. Tunne voimasi ja uskalla elää – vaistosi ja mahanpohjatunne kertoo kyllä, kun olet oikealla tiellä. Älä pidä kynttilääsi vakan alla ja muista, että joku muukin saattaa ilahtua ja hyötyä taidoistasi. Ehkä olisi korkea aika siirtää osaamistasi muillekin?
Aika mukava viikonloppu on tulossa meille kaikille ainakin korttien perusteella! Itselleni nostin kolmosen, eli suuren arkanan taikurin. Ihan kovin montaa ihmistä en (taaskaan) tänä viikonloppuna ole tapaamassa, joten tiedä nyt tuosta osaamisen siirtämisestä. Ehkä voin virtuaalisesti auttaa jotakuta? Tai ehkä Peetu haluaa opetella kutomaan sukkia, kun tulee huomenna käymään! Eihän sitä koskaan tiedä.
Ihanaa talviviikonloppua! Nautitaan ulkoilusta, mutta varotaan palelluttamasta itseämme!


Planeetat lupasivat valtataistelua – mutta ihan tällaista meininkiä, mitä maailmalta nyt on kuulunut, harva kuitenkaan tohti ennustaa. Tämä ei ole mikään politikoinnin foorumi, mutta kieltämättä meemit tyyliin “2020: I’m the WORST year ever! 2021: Hold my beer…” naurattaisivat, jollei itkettäisi.
No, positiivisempaa on se, että uuden vuoden aatonaaton täysikuusta alkanut ja 13. päivän uuteen kuuhun kulminoituva ajanjakso antaa pontta kaikenlaisille uusille aluille. Energiat tukevat erityisesti käytännönläheisiä muutoksia liittyen rahaan, työhön ja asumiseen, terveyteenkin sellaisella pragmaattisella tasolla. Myös ihmissuhteiden, rakkauden ja unelmien alueella puhaltaa positiiviset lämpimät tuulet, vaikka painopiste sielläkin on pikemmin arkipäiväisissä asioissa kuin suurissa kuvioissa.
Eli jos tuntuu, että uusi vuosi ei ole lähtenyt ihan toivomallasi tavalla käyntiin, vielä ehtii hyvin. Itse olen hyödyntänyt maanläheisen muutosvireen lisäämällä pieniä positiivisia rutiineja sinne tänne pitkin päivää. Mitään mullistavaa ei tietenkään vielä ole pikkuisten muutosten ansiosta ehtinyt tapahtua, mutta olen ollut hyvällä mielellä ja energinen – ja onhan sekin jo jotain! (Tosin päätös mennä ajoissa nukkumaan taitaa kyllä kariutua tänään(kin))
Tsekataanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Karneoli
Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.
Akaatti
Akaatti tuo rauhaa ja tyyneyttä. Se vahvistaa itsetuntoa, antaa rohkeutta, suojelee sekä vapauttaa stressistä. Akaatti tunnistaa totuuden, hyväksyy olosuhteet, on voimakas parantaja ja tasapainottaa fyysistä energiaa. Se antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta.
Muinoin akaatin uskottiin takaavan runsaat sadot, parantavan unettomuudesta ja karkoittavan ihosairauksia. Oranssinpunainen akaatti luo turvallisuuden tunnetta ja tyynnyttää sisäistä raivoa tai (seksuaalisia) jännitteitä sekä vakauttaa energiakenttää eli auraa.
Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

1. Lanttien 6 – Menestys
No nyt olisi tarjolla menestystä! Lantit on maan merkki, joten kysymyksessä on työhön, rahaan ja muuhun maalliseen liittyviä asioita ennemmin kuin henkiseen, älylliseen tai ihmissuhteisiin liittyvää menestystä.  Tunnet voimakasta halua olla hyödyksi ja pidät mielelläsi huolta apua tarvitsevista joko ihan rahallisesti tai muuten konkreettisesti esim. laittamalla ruokaa.
Vinkki viikonlopulle: Menestys on yllättävän häilyvä käsite – mitä yksi pitää onnistumisena ei toisen mielestä ole mitään. Kannattaa muistaa, että menestys houkuttelee luokseen lisää menestystä, joten riemuitse ja onnittele itseäsi pienistäkin askelista. Saat huomata, että näin menestys vain kasvaa. Uskalla antaa itsesi menestyä! Kortti toisaalta myös varoittaa hurvittelusta ja yli varojen elämisestä – eli kantsii tsekata tilien saldot, luottokortit, lainat, laskut ja muut sellaiset tämän viikonlopun aikana.
2. Lanttien 9 – Saavutus
Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.
Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?
3. Lanttien 4 – Voima
Rajat ja säännöt tuovat turvallisuutta ja jopa mielenrauhaa – mutta ne voivat myös estää tai hankaloittaa elämään oleellisesti kuuluvan muutoksen. Kortti symboloi itsenäisyyttä ja tarvetta pitää ohjat omissa käsissä. Tunnet oman sisäisen vahvuutesi ja olet tasapainoisen tietoinen sekä kyvykäs asettamaan järkeviä tavoitteita.
Vinkki viikonlopuksi: Pysähdy hetkeksi ja tunnustele energiaasi. Oletko noudattanut liian kanssa ulkoa saneltuja sääntöjä, tavoitellut muiden asettamia tavoitteita? Ota oma elämäsi haltuusi, mutta varo liian tiukkoja sääntöjä ja rajoituksia – ne vain heikentävät toimintakykyä.
Ihan uskomatonta, että kaikki kolme korttia on lantteja! Sopii aivan täydellisesti, sillä lantit on tarot-korteista kaikkein maanläheisimpiä ja ne yhdistetään fyysiseen maailmaan sekä materiaan. Talvi on lanttien vuodenaika ja ilmansuunta pohjoinen.
Kaikki kolme tämän torstain korttia on konstailettomalla ja käytännöllisellä tasolla erittäin positiivisia. Itselleni nostin ykkösen ja onhan tuo nyt ihan mahtavan kiva saada näin vuoden köyhimpänä kuukautena! Haha! Taroteille tyypillisesti kaikki positiivisimmatkin kortit sisältävät myös varoituksen sanan – ja ilman muuta otan huomioon myös muistutuksen pitää talous balanssissa.
Ihanaa viikonloppua!


Uusi vuosi kutkuttaa tekemään päätöksiä ja lupauksia, vaikka varsinainen new year, new me -ajattelu ei innostaisikaan. Tykkään valtavasti erilaisten rajapyykkien konseptista oli sitten kysymyksessä uusi vuosi, uusi lukukausi, uusikuu tai ihan vain maanantai. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus – ja jokainen mahdollisuus uuteen alkuun on tilaisuus tehdä omasta elämästään enemmän itsensä näköinen.
Oikeastaan en silti pidä perinteistä lupaan sitä ja tätä -meininkiä itselleni hyvänä. Viimeksi olen tainnut onnistua tekemään virallisen uuden vuoden lupauksen – ja pysymään siinä – joskus viime vuosituhannella. Uutena vuonna 1996 – 1997 lupasin opetella kävelemään korkokengillä, jotka ovat korkeampia kuin 10 cm ja sen myös tein. Valitettavasti päkiäni ovat sitä mieltä, että tuo(kin) taito on tuoretavaraa ja nykyään en voi kuin hämmästellä, miten esimerkiksi kykenin Karkin lakkiaisissa seisomaan käytännöllisesti katsoen koko päivän 12,5 cm stiletoissa ja vielä illan päätteeksi kävelemään samaisilla kengillä kilometrikaupalla. Oh well.
Tsekkasin juuri muutaman viime vuoden “lupauksiani” (osa löytyy täältä blogista, osan olen kirjoittanut vain itselleni) ja vaikka en varsinaisesti olekaan pystynyt täyttämään listaamiani asioita, kysymyksessä on ollut enemminkin luettelo toiveista, haaveista ja tavoitteistani. Useimmat niistä on edelleen ihan ajankohtaisia ja saavat luvan toimia suunnannäyttäjänä myös tulevalle vuodelle.

Yksi asia, joka on toistuvasti mukana listoillani, on löytää sielunkumppani, ehkä jopa parisuhde. Kaikki, jotka ovat joutuneet kohtaamaan sen tosiasian, että oikea elämä ei ole mikään romanttinen komedia, jossa kaikki lopulta saavat toisensa ja sitten elävät onnellisena (korkeintaan hiukan nokkelasti sanaillen) elämänsä loppuun saakka, tietävät, että ei ole tosiaankaan mikään päätöskysymys löytääkö jonkun, jonka kanssa klikkaa, vai ei. Toisaalta pitää kyllä myöntää, että Tinnillä on ihan vissi pointti, kun hän sanoo, että on aika mahdoton löytää ketään, kun en edes yritä.
Tiedän vitivarmasti, että sanonta kukaan ei tule kotoa hakemaan on puppua (on esimerkki oikeasta elämästä – yksi vain tosin – mutta se ei ole minun tarinani kertoa!), mutta toistaiseksi kukaan niistä eri lähettifirmojen kuriireista, jotka käytännöllisesti katsoen päivittäin ilmaantuvat ovelleni, ei ole osoittanut minkäänlaista potentiaalia. Taitaa olla lottovoiton kanssa samaa sarjaa, joku kyllä voittaa niitä jättipottejakin, mutta ei sen varaan kannata laskea, että sama osuisi omalle kohdalle.
Tinderin olen avannut noin kaksi kertaa vuoden 2020 aikana. En voi valittaa, että siellä ei ole ketään – en todellakaan – oikeastaan päinvastoin. Kivoja, ikähaarukkaani sopivia, nastan oloisia tyyppejä on siellä vaikka kuinka. Ja sen jälkeen, kun itsekin vihdoin vaivauduin kirjoittamaan profiiliini oikein esittelytekstin, jossa selkeästi kerron haluavani löytää jonkun tosimielellä, on suurin osa kyseenalaisista kontakteista loppunut ja dick pic -tyypit hävinneet lähes kokonaan. Swaippaaminen tuottaa mukavia matcheja suoraan sanottuna ihan avokätisesti…
Mutta jotta Tinder toimisi, pitäisi myös kyetä tapaamaan.

Olisi tietenkin erittäin helppoa ja mukavaa syyttää koronakriisiä siitä, että mitään deittejä ei pysty järjestämään. Eikä tarvitse edes ponnistella löytääkseen muita erinomaisen käytännöllisiä esteitä. Lempparini jo ajalta ennen pandemiaa on ollut “en halua mennä deitille tän käsihärvelin kanssa, koska sitten ei muusta puhuttaisikaan”. Ja siis vaikka en todellakaan kaipaa leimautumista ikuisiksi ajoiksi siksi tyypiksi, joka ei pysty käyttämään oikeaa kättään, olen täysin tietoinen, että tekosyy mikä tekosyy.
Oikea syy on tietenkin se, että ajatus parisuhteesta pelottaa. En toivo eläväni yksin loppuelämääni, mutta silti kauhistuttaa, että taas joku tulee ja tietää paremmin millainen minun pitää olla. Joku, josta tykkään tosi paljon, mutta jonka mielestä teen vääriä valintoja, pukeudun väärin, sanon vääriä asioita, vietän aikaani väärässä seurassa, priorisoin väärin. Jonkun, joka on mielestäni ihana, mutta joka ei ymmärrä, että on eri asia sanoa, että olen typerä, koska teen jonkun valinnan, kuin sanoa, että valintani on typerä (mutta minä edelleen ihana).
Eli poistan listaltani mahdollisen tulevan kumppanin löytämisen ja lisään uuden:

  • vuonna 2021 lupaan tehdä kaikkeni, että oppisin rakastamaan itseäni niin, että voin seisoa omilla jaloillani itseeni luottaen ja siten antaa tilaa tilaa myös kaikille, joita kohtaan oli se sitten romanttisesti tai ei.


Viime vuonna tuli universumilta aika monta oppituntia ihan ilmaiseksi. Hiljentyminen ja pienempien ympyröiden arvostaminen oli itselleni yksi tärkeimmistä. Tosi vaikea sanoa, mihin suuntaan 2021 kehittyy, mutta toivon tosi kovasti, että vapaa-ajan ja erityisesti lomien suorittaminen jää vähemmälle. Vaikka toimiston energiaa jo kaipaankin, varustelukilpailua muistuttavia “mitä meinaatte tehdä lomalla” -keskusteluja en todellakaan.
Tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta mutta itselleni tämä on ollut ensisijaisesti oppitunti kateudesta. Tajusin jotain, minkä olen oikeastaan tiennyt jo kauan: Se, että on jossain maailman kauneimmalla rannalla, upeimmassa ravintolassa, henkeäsalpaavimmassa taide-elämyksessä tai missään muuallakaan, ei ole yhtään mitään, jos ei pysty olemaan läsnä siinä tilanteessa. On paljon tärkeämpää arvostaa hetkeä, oli se mikä hyvänsä, kuin dokumentoida tilannetta, jotta muut voisivat kadehtia sitä.
En missään tapauksessa dissaa ketään somettamisesta – siitä tässä ei ole kyse. Itse kerron mielelläni sekä arkipäiväisiä asioita että huippuhetkiäni niin Instagramissa kuin täällä blogissakin. Somessa on mielestäni paljon hyvää. Esimerkiksi, kun tein elämäni ensimmäisen lomamatkani yksin (Kos matkapäiväkirja), tuntui, etten ole ollenkaan niin yksin, kun siellä olitte kaikki te blogin ja instan kautta seuranani. Kysymys tässä on omasta asennoitumisestani ja sen sisäistämisestä, että rauha ja ilo löytyy itsestä – ja että hienoimmankin hetken voi hukata ja pilata olemalla henkisesti jossain muualla.
Vuodelle 2021 haluan tehdä lupauksen:

  • muistan arvostaa just tätä hetkeä! Puitteilla, paikalla tai yhtään millään muullakaan ei ole mitään merkitystä tai arvoa, jos siihen ei pysty pysähtymään.


Jo useamman päivän olen todistanut (pääasiassa Instagramissa), miten Suomessa suurimmassa osassa maata, ihan etelää myöten, on satanut lunta. Täällä meillä on ollut sen verran viileää, että jokapäiväinen sade hyhmettyi kainoksi tomusokerikoristeluksi sinne tänne, missä ei ollut liian lämmintä. Olisi ihana saada lunta ja sen tuomaa valoa, mutta toisaalta en kyllä kaipaa liikennekaaosta ja liukkaita. Lumisateet Tukholmassa ei tosiaankaan ole sama asia kuin lumisateet aikoinaan Tampereella.
Tunnen olevani monella tapaa todella onnekas ja oikeastaan kaikkein tärkein tämän vuoden lupauksista on “giving back to community”. Pahoitteluni amerikkalaisesta ilmaisusta, mutta en löytänyt parempaa. Hyväntekeväisyys ei mielestäni ole sama asia. Olen jo kuukausilahjoittaja sekä PLAN Internationalille että Greenpeacelle, painan aina “lahjoita hyväntekeväisyyteen” -nappia pullonpalautuksessa, annan satunnaiset kolikkoni niitä pyytäville ja yritän muutenkin olla asenteeltani avokätinen.
En missään tapauksessa kuvittele olevani mikään suuri hyväntekijä tai suurlahjoittaja, en tosiaankaan, mutta haluaisin oikeasti tehdä jotain, jotain konkreettista. Mutta en tiedä mitä ja miten. Tämäkään ei ole mikään uusi asia “lupauslistallani”, aikaisemmat yritelmäni ovat päättyneet siihen, että kaltaiseltani valkokaulustyöntekijältä toivottiin vain rahaa.
Olen ollut vapaaehtoisena hippileirillä ja muutenkin yrittänyt tehdä asioita ilman odotusta vastapalveluksesta, mutta jotenkin tuntuu, että en ole mitenkään onnistuneesti kyennyt jakamaan eteenpäin kaikkea sitä hyvää, mitä itse olen saanut. Yritin jopa osallistua politiikkaan, mutta täkäläiset vihreät eivät kyllä valitettavasti edistäneet uskoani ihmiskuntaan. Kesällä aloin käydä sunnuntai-aamuisin kirkossa ja nyt mietin, että ehkä sitä kautta löytyisi jokin tapa osallistua muutenkin kuin vain antamalla rahaa…
Siispä vuonna 2021 – ja siitä eteenpäin:

  • lupaan olla käytettävissä, tehdä asioita ja osallistua. Asetan tavoitteeksi löytää keinoja, miten voin auttaa ja olla mukana.

Kaikki tämän jutun kuvat on otettu parin viime päivän kävelylenkeilläni. Yli kymmenen vuotta näillä hoodseilla ja yhä edelleen en voi uskoa hyvää tuuriani, että ihan oikeasti saan asua täällä!
Tulipas muuten juuri mieleeni myös yksi ihan perinteiseltä uudenvuodenlupaukselta kuulostava lupaus. En ole kohta kahteen vuoteen päässyt uimaan (koska käsi), vaikka rrrakastan uimista. Lupaan siis ottaa kaikki menetetyt kerrat takaisin korkojen kanssa ja

  • opettelen/totuttelen vihdoin talviuimariksi (ilman saunaa)!

Ihanaa uuden vuoden alkua! <3


Vuoden viimeiset tarotit! Ihan kohta tsekkaan oman tulevan vuoteni kelttiläisen ristin avulla, mutta ensin ensimmäisen viikonlopun meiningit perinteisen Torstai Tarotin avulla.
Uusi vuosi on väistämättä fiiliksiltään sekä tilinpäätöksen että uusien alkujen ajankohta. Tänä vuonna planeetat antavat poikkeuksellisen rohkaisevaa ja energioltaan tsemppavaa virtaa juuri tähän hetkeen. Eilinen täysikuu Rapujen tähtimerkissä tarjoaa lempeää ja rohkaisevaa tukea irti päästämiseen oli sitten kysymyksessä haitalliset tavat tai rutiinit, harmilliset ajatuskuviot, epätyydyttävät ihmissuhteet tai elämäntilanteet, joista yksinkertaisesti haluaa pois. Jupiterin ja Saturnuksen taannoinen kohtaaminen laittaa voimasuhteita uusiksi erityisesti laajemmassa mittakaavassa, mutta antaa erinomaista taustatukea kaikille meille, jotka haluamme ottaa suuremman vastuun oman kohtalomme muodostumisesta.
Mutta korteilla on toki sanansa sanottavana vuoden alun meiningeistä myös. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.
Torstai Tarot uuden vuoden ennustukset
Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen
Labradoriitti
Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.
Fluoriitti
Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.
Torstai Tarot uuden vuoden ennustukset
1. Miekkojen 4 – Aselepo
Kortti viittaa vastausten löytymiseen huolellisen harkinnan jälkeen ja väliaikaista rauhan tunnetta. Nyt kannattaa kerätä voimia ja levätä, sillä vaikka asiat näyttäisikin olevan sovittu, kysymys ei todennäköisesti ole pysyvästä tilanteesta.
Vinkki vuoden alkuun: Nyt kannattaa järjestää aikaa rentoutua ja vetää henkeä. Parasta olisi välttää turhanaikaisiin kissanristiäisiin osallistumista. Tilannetta on hyvä seurata valppaana, mutta kuitenkin rentona. Stressaaminen tai vatvominen ei auta, koska juuri nyt on voimien keräämisen aika.
2. Sauvojen 10 – Torjunta
Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.
Vinkki vuoden alkuun: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!
3. VIII – Tasapaino
Vuoden alun tunnussanoja ovat sisäinen tasapaino ja oikeudenmukaisuus. Kaikenlaisia äärimmäisyyksiä kannattaa välttää ja kohdata tilanteet älylliseen ajatteluun ja sisäiseen ääneen luottaen. Hätiköinti ei kannata ja aina on hyvä tarttua tarjolla olevaan mahdollisuuteen löytää neuvotellen kaikkien kannalta parhain ratkaisu. Kortti viittaa myös karman lakiin, joten voit olla varma, että ilkeillen tai pahat mielessä tehdyt teot iskevät ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan.
Vinkki vuoden alkuun: Omat teot ja valinnat muokkaavat tulevaisuutemme. Aina on mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä, vaikka se tuntuisikin hankalalta käytännön tasolla. Oikeiden valintojen avulla on mahdollista löytää sisäinen tasapaino ja harmonia. Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa, vaikka tämän viikonlopun energiat houkuttelisikin äkkipikaisiin tekoihin.
Nostin itselleni kolmosen – eli suuren arkanan tasapainon. Olen hiukan hämmentynyt, että miksi sain tuon kortin, sillä nimenomaan tasapainoa, harmonisia valintoja ja sopusointua vailla minkäänlaista äkkipikaisuutta, olen tässä korona-aikana opetellut. Mutta hyvä muistutus pitää siitä kiinni edelleen ja linjassa on myös oman äitini lempilausahdus: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen! <3


Vuosi 2020 vaatii ehdottomasti tilinpäätöksen. Tänään on myös vuoden viimeinen täysikuu – Cold Moon – Rapujen tähtimerkissä, mikä osaltaan kannustaa ja auttaa hoivaavalla ja rohkaisevalla energiallaan jättämään taakse turhan painolastin, huolehtimisen ja negatiiviset energiat.
Tuntuu ihan pöljältä sanoa, että enpä olisi vuosi sitten uskonut, mitä 2020 tuo tullessaan. Eihän sitä milloinkaan voi tietää tulevaisuudesta, mutta tämä vuosi on kyllä ollut kaikilla mittareilla mitattuna erityisen ekstreme. Viime uuteen vuoteen valmistautuessani, minulla ei ollut hajuakaan, että olen tulossa mummuksi, että oman äitini maallinen vaellus on päättymässä tai että saan odotella lokakuuhun vuoden vaihteen tienoille luvattua kyynärpääleikkausta. Enkä tosiaankaan kyennyt kuvittelemaan, miten jo silloin kaukaisena pikku-uutisena vilahteleva koronapandemia tulisi pistämään elämän täysin ylösalaisin.
Pandemia on muuttanut kaikkea mahdollista todella paljon – ja tiedän, että sen vuoksi monet on sitä mieltä, että 2020 on kamalin vuosi milloinkaan, täynnä kärsimystä ja pettymyksiä. Lähetän ajatukseni heille, joille joko sairastuminen tai välilliset seuraukset ovat aiheuttaneet harmia, surua ja hankaluuksia. Omalla kohdallani rajoitukset ja yleinen elämän muuttuminen on tuonut mukanaan sekä hyvää että pahaa. Selkein negatiivinen vaikutus oli tietty kyynärpääleikkauksen siirtyminen, minkä johdosta etenkin kotipiirissä vietetty kesä oli erityisen vaatimaton ohjelmaltaan.

Työn kannalta kulunut vuosi on ollut merkillinen. Alkuvuosi maaliskuun puoleen väliin asti oli mahtavan hienoa aikaa. En muista olenko milloinkaan viihtynyt niin hyvin töissä, ja vaikka kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja oppimistilanteita tuli myös alkuvuonna vastaan, päällimmäisenä on kuitenkin muistikuva poikkeuksellisen hyvästä meiningistä. Kaikki ei missään tapauksessa romahtanut hetkessä, meidäthän lähetettiin alunperin kotiin vain kolmeksi viikoksi. Mutta onhan se aika mahdotonta pitää momentumia yllä, kun maailma palaa ympärillä.
Tiimiläiseni asuvat eri puolilla Pohjoismaita ja täytyy kyllä hattua nostaa, miten Suomessa, Tanskassa ja Norjassa pärjättiin upeasti kotitoimistolla, kun samanaikaisesti piti pyörittää alakouluikäisten lasten kotikoulua. Yksin kissojen kanssa asustamisessa on omat huonot puolensa, mutta ainakin sain (ja saan) itse huolehtia aikatauluistani Zoom-palaverien täplittäminä työpäivinä.
Koko pandemiahässäkkä on tuonut päivänvaloon monenlaista yllättävää. Varsinkin alkuvaiheessa ihmiset reagoivat pelkoon ja näkymättömään uhkaan hämmästyttävilläkin tavoilla. Foliohattuja alkoi keikkua yhden jos toisen päässä ja kanssaihmisten osoittelu sormella ja syyllistäminen milloin mistäkin syystä tuli yleiseksi kansanhuviksi. Itsehän ostamme vessapaperia vain tarpeeseen ja kuntosalikäyntimme/kampaamovisiittimme/mökkireissumme on välttämättömyys.
Oikeasti olen kuitenkin sitä mieltä, että koronakriisi on tuonut esiin pääasiassa ihmisten hyviä puolia. Naapuri auttaa naapuria, vaikka ennen tuskin tervehdittiin rapussa, kollektiivinen kyllä tästä selvitään -mentaliteetti yhdistää ja ainakin itselläni palaa usko ihmiskunnan kykyyn toimia luovasti jo ihan vain nähdessäni ulkoilualueella siellä täällä turvaetäisyyksin vietettäviä synttäreitä ja muita juhlia. Tänäänkin päivälenkilläni, vaikka satoi vettä ja lämpötila oli tuskin plussan puolella, bongasin iloisen seurueen helium-palloineen herkullisesti tuoksuvan grillin ympärillä.
Kaipaan ihmisiä, kaipaan toimistolla työskentelemisen dynamiikkaa, kaipaan saada halata ystäviä, kaipaan jopa tungosta. Tai no en tungosta sinänsä, mutta sitä tunnetta, että olen jossain, missä kaikki muutkin on ja että olen vain osa massaa. Mutta samalla arvostan ihan valtavasti, että olen saanut tämän mahdollisuuden hiljentyä, olla kotona, rauhoittua, kuunnella itseäni. Hälyn vähentyminen on antanut tilaa löytää takaisin omien ajatusten äärelle, coronacation auttanut pitkän matkaa kohti takaisin omaksi itsekseni.
Vuoden suurin menetys oli äidin kuolema toukokuussa. Setvin edelleenkin kaikkea sitä, mitä se nosti pintaan. Tunteet ja ajatukset tulevat ja menevät aaltoina – aivan kuin alitajunta itseäni viisaampana annostelisi asioita käsiteltäväksi paloina, jotka eivät hautaa alleen. Lohtua haen edelleen siitä, että äidille tämä oli kuitenkin niin paljon parempi.
Vuoden suurin onni on ollut Böniksen maailmaantulo. Melkein kirjoitin, että syntymä ja luonnollisesti syntymä on yksi tärkeimmistä vaiheista tässä. Mutta muistan hyvin, kun sain kuulla uutiset. Raskaus oli tuolloin kestänyt vain kymmenisen viikkoa, eli keskeytyminen ei olisi ollut mitenkään poikkeuksellista noin aikaisessa vaiheessa. Silti aivan valtava ilo ja rakkaus, onni, täytti koko olemukseni heti sillä hetkellä – ja on sen jälkeen vain kasvanut.
Todellinen oppitunti elämän kiertokulusta!
Ihana ja tärkeä “circle of life” -moment oli myös Peetun valmistuminen KTH:lta arkkitehdiksi. Onneksi päätimme pitää kasvihuoneella (melkein kuin ulkona) pienet valmistujaisjuhlat. Elämän virstanpylväiden merkitseminen juhlin on mielestäni tärkeä, inhimillinen riitti.

Kuva: Lilla Berlin

Vuoden kivojen juttujen listalle päätyy myös:

  • valmistunut keittiöremontti (otan kuvia ja teen postauksen heti, kun raaskin riisua kaikki joulukoristeet… :D)
  • hyvää vauhtia paranemassa oleva käsi
  • kutomisen löytyminen takaisin harrastukseksi muutaman kymmenen vuoden tauon jälkeen (tiedän, että se on oikeasti neulomista, mutta Tampereen murteessa kudotaan niin sukkia kuin villapaitojakin. Kangaspuilla kutomista kutsutaan loogisesti kangaspuilla kutomiseksi!)
  • koronahimmailun aikaansaaman luovuuden puuskissa tehdyt tulevaisuudensuunnitelmat (kyllä, perästä kuuluu!!)
  • oma palsta ja kaupunkiviljelyn opettelu
  • kivan, mielenkiintoisen ja antoisan lukupiirin löytyminen
  • kaikenlaisia muitakin pikkujuttuja, jotka tuottavat valtavasti iloa, kuten uusi sohva parvekkeella ja että löysin tosi hauskan treeniappin ihan sattumalta (Body FX, jos jotakuta kiinnostaa)

Miinukset on sitten lopulta vain murto-osa vuoden 2020 plussista. Jätän kaiken hyvillä mielin taakseni ja odotan luottavaisin ja iloisin mielin, mitä 2021 tuo tullessaan. Yleensä teen kovasti kaikenlaisia uudenvuoden lupauksia sun muita, mutta voi olla, että ainoa pyrkimykseni on elää entistä enemmän vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Se on kuitenkin ainoa, joka oikeasti on olemassa.
(Tosin huomenna tulee kyllä Torstai Tarot!)


Ihanaa, rauhaisaa, rentoa ja juuri itsesi näköistä joulua just sulle!
Kortit, kristallit ja planeetat kehottavat yhteen ääneen meitä kaikkia pitämään rakkauden sydämessä ja ajattelemaan myös heitä, joilla asiat ei ole niin hyvin. Viedään valo mukanamme mihin ikinä mennäänkin!
Ilon kautta!

Old stuff