Vuosi 2020 vaatii ehdottomasti tilinpäätöksen. Tänään on myös vuoden viimeinen täysikuu – Cold Moon – Rapujen tähtimerkissä, mikä osaltaan kannustaa ja auttaa hoivaavalla ja rohkaisevalla energiallaan jättämään taakse turhan painolastin, huolehtimisen ja negatiiviset energiat.
Tuntuu ihan pöljältä sanoa, että enpä olisi vuosi sitten uskonut, mitä 2020 tuo tullessaan. Eihän sitä milloinkaan voi tietää tulevaisuudesta, mutta tämä vuosi on kyllä ollut kaikilla mittareilla mitattuna erityisen ekstreme. Viime uuteen vuoteen valmistautuessani, minulla ei ollut hajuakaan, että olen tulossa mummuksi, että oman äitini maallinen vaellus on päättymässä tai että saan odotella lokakuuhun vuoden vaihteen tienoille luvattua kyynärpääleikkausta. Enkä tosiaankaan kyennyt kuvittelemaan, miten jo silloin kaukaisena pikku-uutisena vilahteleva koronapandemia tulisi pistämään elämän täysin ylösalaisin.
Pandemia on muuttanut kaikkea mahdollista todella paljon – ja tiedän, että sen vuoksi monet on sitä mieltä, että 2020 on kamalin vuosi milloinkaan, täynnä kärsimystä ja pettymyksiä. Lähetän ajatukseni heille, joille joko sairastuminen tai välilliset seuraukset ovat aiheuttaneet harmia, surua ja hankaluuksia. Omalla kohdallani rajoitukset ja yleinen elämän muuttuminen on tuonut mukanaan sekä hyvää että pahaa. Selkein negatiivinen vaikutus oli tietty kyynärpääleikkauksen siirtyminen, minkä johdosta etenkin kotipiirissä vietetty kesä oli erityisen vaatimaton ohjelmaltaan.
Työn kannalta kulunut vuosi on ollut merkillinen. Alkuvuosi maaliskuun puoleen väliin asti oli mahtavan hienoa aikaa. En muista olenko milloinkaan viihtynyt niin hyvin töissä, ja vaikka kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja oppimistilanteita tuli myös alkuvuonna vastaan, päällimmäisenä on kuitenkin muistikuva poikkeuksellisen hyvästä meiningistä. Kaikki ei missään tapauksessa romahtanut hetkessä, meidäthän lähetettiin alunperin kotiin vain kolmeksi viikoksi. Mutta onhan se aika mahdotonta pitää momentumia yllä, kun maailma palaa ympärillä.
Tiimiläiseni asuvat eri puolilla Pohjoismaita ja täytyy kyllä hattua nostaa, miten Suomessa, Tanskassa ja Norjassa pärjättiin upeasti kotitoimistolla, kun samanaikaisesti piti pyörittää alakouluikäisten lasten kotikoulua. Yksin kissojen kanssa asustamisessa on omat huonot puolensa, mutta ainakin sain (ja saan) itse huolehtia aikatauluistani Zoom-palaverien täplittäminä työpäivinä.
Koko pandemiahässäkkä on tuonut päivänvaloon monenlaista yllättävää. Varsinkin alkuvaiheessa ihmiset reagoivat pelkoon ja näkymättömään uhkaan hämmästyttävilläkin tavoilla. Foliohattuja alkoi keikkua yhden jos toisen päässä ja kanssaihmisten osoittelu sormella ja syyllistäminen milloin mistäkin syystä tuli yleiseksi kansanhuviksi. Itsehän ostamme vessapaperia vain tarpeeseen ja kuntosalikäyntimme/kampaamovisiittimme/mökkireissumme on välttämättömyys.
Oikeasti olen kuitenkin sitä mieltä, että koronakriisi on tuonut esiin pääasiassa ihmisten hyviä puolia. Naapuri auttaa naapuria, vaikka ennen tuskin tervehdittiin rapussa, kollektiivinen kyllä tästä selvitään -mentaliteetti yhdistää ja ainakin itselläni palaa usko ihmiskunnan kykyyn toimia luovasti jo ihan vain nähdessäni ulkoilualueella siellä täällä turvaetäisyyksin vietettäviä synttäreitä ja muita juhlia. Tänäänkin päivälenkilläni, vaikka satoi vettä ja lämpötila oli tuskin plussan puolella, bongasin iloisen seurueen helium-palloineen herkullisesti tuoksuvan grillin ympärillä.
Kaipaan ihmisiä, kaipaan toimistolla työskentelemisen dynamiikkaa, kaipaan saada halata ystäviä, kaipaan jopa tungosta. Tai no en tungosta sinänsä, mutta sitä tunnetta, että olen jossain, missä kaikki muutkin on ja että olen vain osa massaa. Mutta samalla arvostan ihan valtavasti, että olen saanut tämän mahdollisuuden hiljentyä, olla kotona, rauhoittua, kuunnella itseäni. Hälyn vähentyminen on antanut tilaa löytää takaisin omien ajatusten äärelle, coronacation auttanut pitkän matkaa kohti takaisin omaksi itsekseni.
Vuoden suurin menetys oli äidin kuolema toukokuussa. Setvin edelleenkin kaikkea sitä, mitä se nosti pintaan. Tunteet ja ajatukset tulevat ja menevät aaltoina – aivan kuin alitajunta itseäni viisaampana annostelisi asioita käsiteltäväksi paloina, jotka eivät hautaa alleen. Lohtua haen edelleen siitä, että äidille tämä oli kuitenkin niin paljon parempi.
Vuoden suurin onni on ollut Böniksen maailmaantulo. Melkein kirjoitin, että syntymä ja luonnollisesti syntymä on yksi tärkeimmistä vaiheista tässä. Mutta muistan hyvin, kun sain kuulla uutiset. Raskaus oli tuolloin kestänyt vain kymmenisen viikkoa, eli keskeytyminen ei olisi ollut mitenkään poikkeuksellista noin aikaisessa vaiheessa. Silti aivan valtava ilo ja rakkaus, onni, täytti koko olemukseni heti sillä hetkellä – ja on sen jälkeen vain kasvanut.
Todellinen oppitunti elämän kiertokulusta!
Ihana ja tärkeä “circle of life” -moment oli myös Peetun valmistuminen KTH:lta arkkitehdiksi. Onneksi päätimme pitää kasvihuoneella (melkein kuin ulkona) pienet valmistujaisjuhlat. Elämän virstanpylväiden merkitseminen juhlin on mielestäni tärkeä, inhimillinen riitti.
Kuva: Lilla Berlin
Vuoden kivojen juttujen listalle päätyy myös:
- valmistunut keittiöremontti (otan kuvia ja teen postauksen heti, kun raaskin riisua kaikki joulukoristeet… :D)
- hyvää vauhtia paranemassa oleva käsi
- kutomisen löytyminen takaisin harrastukseksi muutaman kymmenen vuoden tauon jälkeen (tiedän, että se on oikeasti neulomista, mutta Tampereen murteessa kudotaan niin sukkia kuin villapaitojakin. Kangaspuilla kutomista kutsutaan loogisesti kangaspuilla kutomiseksi!)
- koronahimmailun aikaansaaman luovuuden puuskissa tehdyt tulevaisuudensuunnitelmat (kyllä, perästä kuuluu!!)
- oma palsta ja kaupunkiviljelyn opettelu
- kivan, mielenkiintoisen ja antoisan lukupiirin löytyminen
- kaikenlaisia muitakin pikkujuttuja, jotka tuottavat valtavasti iloa, kuten uusi sohva parvekkeella ja että löysin tosi hauskan treeniappin ihan sattumalta (Body FX, jos jotakuta kiinnostaa)
Miinukset on sitten lopulta vain murto-osa vuoden 2020 plussista. Jätän kaiken hyvillä mielin taakseni ja odotan luottavaisin ja iloisin mielin, mitä 2021 tuo tullessaan. Yleensä teen kovasti kaikenlaisia uudenvuoden lupauksia sun muita, mutta voi olla, että ainoa pyrkimykseni on elää entistä enemmän vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Se on kuitenkin ainoa, joka oikeasti on olemassa.
(Tosin huomenna tulee kyllä Torstai Tarot!)
