Author: Minna Paakkulainen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pikkuruinen muistutus tässä kaikille kisu-ihmisille ja niiden kavereille. TÄÄLTÄ löytyy aivan ihana arvonta (City-kissan kurnauskis-päivä). Kilpailuaikaa on vielä huomisiltaan asti. Palkintona ainakin Sunshinen ja Sailor Moonin mielestä ihan älyttömän herkullista kissanruokaa kokonainen jättipaketillinen! Vastauksia on tullut sen verran, että voittotsäänssit ovat mitä mainioimmat.
Klikkaa itsesi kisaan TÄSTÄ!

About puoli eteläistä Suomea vaikuttaa olleen jollain festareilla tänä viikonloppuna. Flow Helsingissä ja Porin Porispere on ainakin dominoinut Instagram-feediäni siihen malliin, että lukuunottamatta niitä muutamia onnellisia, jotka ovat saaneet nauttia perinteisestä mökkirauhasta, vaikuttaa jonkinlainen festarointi olleen tosi monien viikonlopun pääaktiviteetti.
Itse sain nauttia aurinkoisen lämpimästä ja inspiroivasta festivaalitunnelmasta viime viikonloppuna Karkin ja Peetun kanssa Stockholm Music & Arts -tapahtumassa. Kävin festarikuvia läpi ja huomasin, että sieltähän löytyy aineksia monenlaiseen inspiraatioon. Vähän kyllä noloa kuvata ihmisiä salaa ja takaapäin, mutta kivoja ja testaamisen arvoisia kampauksia tuli ikuistettua näiltä “festivaalinaapureiltani”.
Kampausinspiraatio 1
Peetu yritti ylipuhua päähäni kukkapantaa, mutta en sitten tohtinut. Tässä tosi kivan nonchalantti ja rento tapa pukeutua hippikukkiin. Kokomusta asu tekee kokonaisuudesta vähemmän vaativan ja itseasiassa aika toteuttamiskelpoisen oloisen. Ei nyt niin, että harkitsisin kukkapantaa arkiasuni osaksi, mutta ehkä johonkin muuten simppeliin ja cooliin kokonaisuuten yhdistettynä ja juuri tuolleen kivasti kuminauhan ympäri kieputettuna, look voisi toimia hyvinkin jossain sopivassa tapahtumassa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihanat palmikkokampaukset ovat olleet in ja hot ja cool vaikka miten kauan. Milloinkahan opettelisin tekemään edes sen yksinkertaisimman ranskanlettiversion? Vieruskaverin ponnari on tietty klassikko, mutta aina välillä pitää muistuttaa itseäänkin, että nätin boheemisti toteutettuna se on yksi parhaimpia tapoja pitää hiukset pois kasvoilta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suttunutturasta ei sen enempää – luullakseni kenellekään ei tule yllätyksenä, että hiukseni ovat pikaisella klassikkosykeröllä noin 90 % kaikesta ajasta. Toisaalta ihana kalanruotoletti ei ole kuulemma ollenkaan vaikea toteuttaa ja juuri tuollaisena “sivuversiona” se pitää ehdottomasti ottaa harjoittelulistalle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hattu ei nyt ole varsinaisesti mikään kampaus, mutta saman aihealueen inspiraatioon käy kyllä tämäkin. Kiva huopahattu ja hiukset pehmeän kiiltävänä putouksena toiselle olalle. Voisin kyllä hyvin ajatella toteuttavani tämän käytännössä. Pitäisi vain ensin löytää se hattu…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Karkki tässä näyttää, että paras kampaus sitten lopulta kuitenkin on kiiltävät, hyvinvoivat hiukset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suomalaisten rakastama, Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin kehitetty Gin Long Drink (tutuille ihanasti vain “Lonkero”) on tietystä spurgu-maineestaan huolimatta mitä mainioin drinkki. Aito Lonkero tehdään edelleen 50-luvulta peräisin olevan ohjeen mukaan ginistä ja greippijuomasta. Ruokakaupoista saa kuulemma myös jotain käymisteitse valmistettua versiota, mutta niistä me emme juuri nyt ole kiinnostuneita.
Aidon Gin Long Drinkin ainesosat on siis gin ja greippijuoma. Täällä Tukholmassa jatkuu edelleen aivan käsittämättömän ihana helle, joten me päätettiin tehdä peruslonkerosta jäähileinen deluxe-versio. Lopputulos oli äärettömän herkullinen ja viilentävän virkistävä – suosittelen ehdottomasti testaamaan!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
LONKERO DELUXE
ainekset:

  • 4 cl giniä per annos
  • 1,5 dl greippimehua per annos

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Valmistus:
Helpoiten homma hoituu, jos taloudesta löytyy jäätelökone. Alkoholi ei jäädy mitenkään näpäkästi, mutta suosittelen silti, että jätskimasiina laitetaan ensin pyörimään ja vasta sitten laitetaan ainekset koneeseen. Näin voidaan olla varmoja, että drinksun moninaiset ainekset sekoittuvat tasaisesti.
Mittaa ensin ginit ja sitten greippimehut jäätelökoneeseen ja anna masiinan käydä, kunnes tuloksena on ihanaa jäistä sohjoa.
Deluxe Lonkero 4
Ihan älyttömän nopsasti meidän kolmen drinkit eivät sohjoontuneet edes jätskikoneessa – eli hiukan kantsii ennakoida drinksutarvetta. Mikäli taloudesta ei löydy jäätelökonetta Lonkero Deluxe onnistuu aivan mainiosti myös ihan pakastimessa. Laita vain kaikki ainekset laakeaan pakkasen kestävään astiaan ja sekoita silloin tällöin. Pakastimessa kolmen drinksun valmistuminen kestää noin pari tuntia ja sekoitus kantsii tehdä noin puolen tunnin välein.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lonkero Deluxe – täydellinen hellepäivän viilentäjä!
(Karkin ensimmäinen kommentti tosin oli, että “toi näyttää ihan omenasoseelta”…)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sunshine tässä hei! Tai oikeastaan pitäisi kai sanoa Mjau – niinkuin meillä kissoilla täällä Stockiksessa on tapana tervehtiä.
Mun äitini Minttu (joo joo, tiedän kyllä, että se ei ole mun oikea äitini, mutta me kosmopoliitit city-kissat ollaan sitä mieltä, että sen ihkaoman perheensä jäsenet voi myös valita ihan itse!) on siis mukana Indiedaysin ja PrimaCatin yhteistyökampiksessa ja siitä hyvästä meikä-miau on päästetty ensimmäistä kertaa tänne blogiin kertoilemaan vähän siitä, miten täällä Tukholmassa vietetään kissanpäiviä.
Tiedättekö millaista on olla urbaani kaupunkilaiskisu? No minäpä kerron: se on a i v a n mahtavaa! Toimintaa riittää koko päiväksi – ja etenkin yöksi – niin paljon, että tuskin ehdin ottaa pakollisia 18 tunnin kauneusnokosiani!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ensimmäiseksi aamulla minulla on äärimmäisen tärkeä ja suurta tarkkaavaisuutta vaativa tehtävä pitää huolta koko perheen rutiinien mutkattomasta sujumisesta. Kuuntelen aina hyvin tarkkaavaisena, kun äiti-Mintun puhelin soittaa ärsyttävää aamuista herätysmelodiaansa. Tiedän, että se ensin alkaa ja sitten loppuu. Alkaa taas ja loppuu uudelleen. Sitten, kun puhelin on pimputellut jo kolmannen kerran, hyppään sänkyyn ja käyn sen masun tai rinnan päälle pörisemään suloistakin suloisempana kisukeränä. Siitäpä onkin sitten äitylin helppo nousta aamutoimia tekemään! Hih-miau!
PrimaCat 3
Pientä hässäkkää meillä on aina aamuisin, mutta minä vain otan coolisti ja nautin menosta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Milloinkaan ei onneksi vielä ole ollut niin karsea kiirus kenelläkään, etteikö aamupalaa olisi ehditty tarjoilla. Se onkin tärkeää sillä rrrakastan hyvää ruokaa ja nämä kampiksen kautta testiin saadut aitoa lihaa sisältävät superherkulliset DeLuxe PrimaCat-ateriat kyllä tosiaankin hemmottelevat nirsoja makuhermojani. Toisinaan käy niin, että en edes malta kattaa kauniisti, vaan vedän herkut karvaiseen napaani suoraan purkista!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedän, että Minttu, Karkki ja Peetu käyvät silloin tällöin hemmottelemassa itseään hyvällä ruualla, jossakin kivassa ravintolassa. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että on huomattavasti parempi, jos herkut lennähtävät kuin itsestään nenäni alle. Jos sinä olet enemmän noiden meidän perheen hoomanien kanssa samoilla linjoilla, kantsii klikata tänne PrimaCatin kampanjasivulle. Siellä on nimittäin menossa ihan purrrrfekt kilpailu, jonka voittona on illallinen ihanassa Farangissa ja yöpyminen vieläkin ihanammassa Klaus K. -hotellissa kahdelle ei-nelijalkaiselle.
Kampanjasivulla voi myös ilmoittautua testiryhmään (50 nopeinta kisuliinia pääsee mukaan, joten kannattaa toimia ripeästi!), lukea eläinlääkärin asiantuntijavinkkejä, napata kutkuttavia reseptejä myös perheen hoomaneille ja saada vähän luksusta arkeensa Spotify-soittolistan avulla.
PrimaCat 5
Olette ehkä kuulleet, että sain pikkusiskon tässä muutama viikko sitten? Sailor Moon on sellainen kertakaikkiaan käsittämätön kakara, että välillä menee hermot. Etenkin, jos se päättää pitää mun häntääni leluna ja hyökkiä sen kimppuun, vaikka yritän rauhaisasti pitää lukua pihapiirin tapahtumista.
Ruokailun suhteen ollaan kyllä aika samoilla linjoilla – vaikka ihan yhtä hienostunut ja elegantti maku sillä rääpäleellä ei nyt vielä ihan ole. Itse tosiaan en t o d e l l a k a a n suostu pistämään suuhuni mitä tahansa. Näkisittepä miten osaan väräyttää viiksikarvojani todella halveksuvasti, jos kotiin on kannettu jotain, mistä en tykkää!
PrimaCat 6
Herkkuani on tonnikala – erityisesti Deluxe PrimaCat Chunky Chicken with Tuna and Liver – saa minut aivan hyrinätuulelle. Sailor Moon tykkää eniten mauista Charming Chicken with Rich Rabbit ja Bold Beef with Savory Surimi. Päivisin käyn kyllä mieluiten napsimassa kivasti kuivattuja naksuja (esmes suosikkini Deluxe PrimaCat Sizzling Salmon), jotka nekin ovat niin makoisia ja pitävät tämän upean mustan turkkini kauniina ja kiiltävänä. Paljon parempaa naposteltavaa kuin Mintun rakastamat sipsit!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Juuri tällä hetkellä suurinta luksusta on, kun pääsen hetkeksi parvekkeelle viilentymään ja vahtimaan naapuruston pikkulintuja. Sisällä on niin älyttömän kuuma ja varmasti kaikki joskus isosiskoksi tulleet tietävät, että on aivan taivaallista saada olla välillä hetki ihan omassa rauhassa. Niin ihanaa kuin sen pikkuisen tärrähännän kanssa riehuminen onkin. Kaikessa rauhassa kahdestaan äidin kanssa partsilla pimenevässä kesäillassa. Voi ihanuutta!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
PrimaCatilla on muuten tosi kivat facebook-sivut. Siellä on paaaljon ihania kisujen kuvia, niinkuin oikein onkin. En oikein jaksa käsittää, mitä iloa on nettisivuista, joilla ei ole kuvia kissoista. Sama pätee kyllä Instagramiin myös. Hastageillä #deluxeprimacat ja #kissanpäivät löytyy paljon mukavasti kehräävää katseltavaa. Voisitte btw käyttää samoja hastagejä omissa kissanpäiväkuvissanne, niin voisin sitten käydä niitä katselemassa.
Yksi tärkeä asia vielä:
Sain (tai äiti-Minttu sai…) luvan arpoa yhden mahtavan upean DeLuxe PrimaCat -paketin (arvo noin 25 €) lukijoitteni kesken! Näin osallistut arvontaan:
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  1. Kilpailukysymys: Montako eri makua DeLuxe PrimaCat täysravintoa on olemassa?
  2. Jätä vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksiin viimeistään tiistaina 12.8. klo 22.00 mennessä!
  3. Laita mukaan toimiva sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti, että saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle.
  4. Käy paijaamassa lähimmän karvakuonokisun pehmoista masua!

Ja tosiaan – se upea hemmottelukilpailu löytyy TÄÄLTÄ!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En oikeastaan usko “second chance” -tyyppiseen ajatteluun noin yleensä elämässä. Mielumminkin ehkä uusiin alkuihin. Pukeutumisessa asia on hiukan toinen. Jollekin vaatteelle tai kokonaisuudelle voi antaa uuden mahdollisuuden, kun taivaankappaleet ovat pyörähtäneet hiukan suotuisampaan asentoon.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viimeksi, kun liehuin pellavaisissa kesähelmoissani toimistolla, tunsin oloni oudoksi ja epämääräisen epäasialliseksi. Liekö sitten helteet vai lomailu pehmittänyt pääni (vai se, että jälkeenpäin yksi työkaveri tuli kyselemään, että “mikä se ihana kukallinen hame oli, joka sulla oli päällä“…), mutta nyt olen täysin eri mieltä! Musta-valkoinen hame on ilmavuudessaan ihan ykkönen tällaisina hikisinä office-päivinä.
Ja täytyy sanoa, että tuo pellavakankaan ominaistyypillinen rypistyminen ei haittaa itseäni lainkaan. Pellava rypistyy ja that’s it.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kysymyksessä on eilisen asu, joka piti laittaa jo eilen illalla eetteriin. Päätin kuitenkin, että on tärkeämpää lähteä Peetun kanssa iltauinnille ja sen jälkeen töllätä muutama jakso Modern Familyä pop corn -kulho käden ulottuvilla, kuin istua sekin hetki läppäriä naputellen. Uintiretkien second chance -vaihe on nimittäin ohi pikemmin kuin ehtii sanoa Speedo, mutta päivän asuja riittää toivottavasti julkaistavaksi vielä pitkälle tulevaisuuteen!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänään Peetulla on pesutupavuoro, joten äiskällekin jäi hyvin bloggausaikaa. Samoin ilma on hiukan epävakaa – hiostavan kuumaa on tosin edelleen, mutta ukkonen tuntuu painavan päälle koko ajan. Sen verran nössö olen, että en halua lillua järvessä, kun salama iskee… Oikein lehdessä varottivat, että nyt on rajua salamointia tiedossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • paita, minimarket
  • hame, Mintun ompelimosta (Marimekon kangas)
  • sandaalit, Clarks
  • aurinkolasit, Tiger of Sweden

 
 

Old stuff