Dear Santa,
Olen ollut taas tänä vuonna yhtä tuhma kuin aina aikaisemminkin. Olen lykännyt hommia viimetippaan ja ärsyyntynyt työkaveriin, vaikka sydämen pitäisi aina olla täynnä rakkautta, valoa ja ymmärtämystä. En ole kierrättänyt viitseliäästi kaikkia talousjätteitäni ja kissoillekin on tullut kivahdeltua ihan turhan päiten.
Laitan nyt kuitenkin nämä joululahjatoiveeni tähän, jos vaikka se, että annan muille istumapaikkani tunnelbanassa (seisominen on kuulemma terveellistä, sanovat) laskettaisiin joksikin. Ja olen myös tsempannut tosi, tosi hyvin ruuanlaiton kanssa – take away -sapuskaan on tullut turvauduttua Peetun muutonkin jälkeen vain muutaman hassun kerran. No ei ainakaan useammin kuin viisi kertaa.

1. Peetu vei mennessään Uumajaan keittiömme yhden käytetyimmän laitteen: Soda Streamin. Tokihan se oli Peetun oma ja ihan ensimmäisestä palkasta omilla rahoillaan ostama, joten ei siinä mikään. Autottomalle kuplavesifanille hiilihapotuslaite olisi kyllä aivan must! Eihän niiden vissypullojen raahaamisessa ole mitään järkeä. Nyt Soda Streamista on näköjään tullut vielä sellaisia superkapeita versioita, jotka istahtaisivat keittiön työpöydälle varsin kivuttomasti.
2. En ole vieläkään saanut hankittua The Laukkua, vaikka olen siitä puhunut jo koko syksyn. Alunperin hankinnan piti ehdottomasti olla musta, mutta nyt olen melko varmasti muuttanut mieleni. Unelmien täyttymys olisi Mulberryn uusi versio Bayswater klassikosta: Bayswater Double Zip Tote.
3. Varsinkin nyt, kun aamiaisseuranani on yleensä aamun lehti ja kaksi karvakuonoa, olen taas palannut tapaani nauttia brunssiksi kääntyvää aamupalaa sängyssä loikoillen. Pikkuruinen yöpöytäni on välillä lastattu niin täyteen, että ei tarvita kuin huomaamaton kissan hännän heilautus ja kahvikatastrofi on valmis. Tukevasti peittokasan päälle asettuva tarjotin olisi loistava ratkaisu tähän teknisluontoiseen laiskotteluongelmaan.
4. Silloin, kun Karkki ja Peetu olivat pieniä, sain heiltä usein jouluna, synttäreillä ja äitienpäivänä lahjaksi erilaisia lahjakortteja. Niillä saatoin sitten lunastaa kaikenlaisia hemmotteluja. Karkki oli erikoistunut niskahierontaan ja aromaattisten kylpyjen järjestämiseen, Peetun lahjakorteilla sai useimmiten meikkausta, kampausta tai kynsien laittoa. Juuri nyt tuntuu, että voisin mielelläni haluta useammankin erilaisen hemmottelulahjakortin, jolla pääsisi ihaniin itse toteutettuihin kotihoitoihin!

 
5. Mason Jar -lasipurkeista onkin tullut jauhettua jo täällä blogissakin. Tiedän aivan mainiosti, että lasit, purkit tai mitkään astioihin viittaavat asiat ei todellakaan ole jotain, mitä välttämättä tarvitsisin. Silti vain olen sitä mieltä, että vaikka 6x paketti olisi tosi ihana. Niistä voisi sitten välipäivinä hörppiä kuumaa omenatotia sohvannurkassa pehmoiseen vilttiin kääriytyneenä ja töllätä hömppäfilmejä Netflixiltä.
6. Apropoo vilteistä puheenollen. Meillä on vain yksi kunnollinen, pehmoinen ja ihanan lämmin villahuopa ja usein sekin on kissalauman itselleen kaappaama. Entistä monimutkaisemmaksi laskutoimitus menee, kun koko perhe kokoontuu sohvalle. Niinpä tuntuu, että suorastaan todella kovasti tarvitsisin ihanan vedevihreän Lapuan Kankureitten villaviltin.
7. Mockingjay Part 1 leffateatterissa yhdessä Karkin ja Peetun kanssa. Kyllä, tämä on yksi niistä lahjoista, joiden saamisesta taidan pitää ihan itse huolen.
8. Ja sitten, siltä varalta jos Dear Santa sattuisi vaikka voittamaan lotossa: keittiöremontti olisi ihana! Ei mikään sellainen kohennellaan-vähän-kulmia -tyyppinen ulkomuodon ehostus – vaan ihan kunnollinen kaikki-sileäksi-ja-alusta-asti-uusiksi -tyyppinen total makeover! Kiitos!
Ja kissoille niitä pieniä kuution muotoisia eri värisiin hopeapapereihin käärittyjä kisunameja. Ne ei oikein tykkää muista.
Kiitos kauheesti jo etukäteen! Pian nähdään!
PoK,
Minttu
Kuvat: Gigantti, Stockmann x2, Mulberry, Americana, Wikipedia, Me Naiset ja keittiöremontti

Tässä nyt poikkeuksellisesti asu, joka ei ole toimistoasuni. Vaikka ihan hyvin voisi kyllä ollakin – mikä tarkoittaa sitä, että tyylini ei kyllä mitenkään erityisesti vaihtele. Tai että muutokset johtuvat yleensä joko säästä tai vuodenajasta – ja hiukan tietty tapahtumasta riippuen, mutta pääosin mennään samoilla, toimistollekin sopivilla kamppeilla. Jos siis viikonloppuna ollaan niin energisiä, että hypätään ulos kotiverkkareista.
Eilen piti käydä vähän ihmisten ilmoilla tekemässä tonttuhommia ja hoitamassa pari muutakin asiaa. Poikkeuksellisesti siis kampasin naamani ja puin oikeat vaatteet päälleni myös sunnuntaina.

Tuntuu muuten aika hassulta julkaista kuvia omasta, varsin randomista asustaan, kun on juuri asettanut riviin vimpan päälle pukeutuneita upeuksia Linnan juhlissa. Oh well. Kyllä se arki koittaa heillekin ja olen aivan varma, että myös Sirpa Selänne omistaa kotiverkkarit. Ne tosin on varmaan laventelin väriset Juicy Couturet eikä tummansininen venähtänyt OnePiece, mutta ei kai sitä edes nuo ameriikan jääkiekkovaimot kulje täydessä tällingissä kotosalla?
Tässä kun julkkiksista puhutaan, tuli mieleeni viime viikolla blogosfääriä puhuttanut viestiketju Vauva.fi:n keskustelupalstalla. Juttu alkoi siitä, kun joku lahjakkaan oloinen kirjottaja teki lyhyet “parodiapostaukset” muutamista tunnetuista blogeista ja esitti kysymyksen, että tunnistaako kukaan. Jutut olivat aivan hillittömän hauskoja ja osuvasti ilkeilemättä (liikaa) toteutettu ja viestiketju sai valtavan suosion. Viestiketjun lomaan ilmestyi uusia, pidempiä parodiapostauksia ja kohta alkoi tuntua, että et ole kyllä yhtään mitään, jos et ole bloggarina mukana. Suljetuilla foorumeilla kuhistiin ja jotkut bloggarit kävivät jopa jättämässä viestiketjuun toiveen, että pääsisi parodioitavaksi.
En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä koko monta kymmentä sivua pitkä viestiketju poistettiin. Ehdin juuri käydä Indiedaysiläisten omalla sivulla valittamassa, että olen niin noubadi, että kukaan ei edes viitsi tehdä blogistani parodiaa. Yksi bloggarikollega väitti kyllä nähneensä minusta tehdyn jutun juuri ennenkuin koko homma poistettiin, mutta ehkä hän vain halusi olla kiltti. Jos se on totta niin, mahdettiinkohan Go 4 it vol. 2 -parodiassa puhua Tukholman säätilasta? Haha!

Mutta koskahan Linnan juhlissa nähdään ensimmäinen päätoiminen muoti-/lifestylebloggari – ja kukahan se mahtaisi olla… Oma veikkaukseni on Pupulandian Jenni tai Tyyliä metsästämässä Veera (vaikka Veera taitaa kyllä olla päätoimeltaan valokuvaaja eikä bloggari…) ja syy siihen, miksi he ovat saaneet kutsun on jokin kantaaottava, naisten, nuorten tai muuten ahtaalla olevien ihmisryhmien asemaa valottava/puolustava/helpottava puheenvuoropostaus, josta tulee valtava suomalainen viraali-ilmiö. Voi olla, että heille ei kolahda kutsua vielä ensi vuonna, mutta kuka tietää…

 

• kauluspaita, Whyred
• neuletakki, COS
• housut, Forever21
• kengät, Dr. Martens

Suurkiitokset kaikille blogini Coolstuff-kilpailuun osallistuneille! Vaikuttaa siltä, että hauska ja kätsy vihannesleikkuri Veggie Twister on yksi ensi joulun menestyslahjoista – ainakin, mikäli kilpailuvastauksia on uskominen. Se verran monen toivelistalta se löytyi. Kaikkea muutakin ihanaa olitte toiveisiinne kirjanneet. Vastausten lukeminen on aika vaarallista puuhaa – ainakin itsestäni alkoi tuntua ihan siltä, että tarvitsen vähintään pop-corn-koneen (täysin rasvattomia poppareita!?) ja pehmiskoneen..
100 euron arvosta toivelahjoja pääsee tilaamaan Coolstuff-arvonnan voittaja vastauksellaan:
“Kyllä tuo vihannesspagettihärveli olisi kätevä: Veggie Twister“
Eli nimimerkki HANSU!
Lämpimät onnitteluhalaukset voittajalle!
Vielä kerran kiitokset kaikille osallistujille! Voittajalle on lähtenyt tieto voitosta myös sähköpostitse.

Jälleen yksi vuosi itsenäistä Suomea takana. Jokavuotinen merkkipaalu sille on kauniisti remontoituun presidentin linnaan palannut juhla: Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto – tuttavallisemmin Linnan juhlat. Kaiken pukujen rankkaamisen ja allien kauhistelun lomassa tärkeintä mielestäni on kuitenkin muistaa, miten fantastisen hienoa on saada olla vapaan Suomen kansalainen – ja minkä hinnan isovanhempamme saivat maksaa siitä.
Oma isoisäni kaatui sodassa, kun isäni oli vain pieni vauva. En usko, että pystyn ikinä käsittämään, millaisia tunteita muutama vuosi sitten yli 90-vuotiaana pois mennyt isoäitini joutui käymään läpi tuolloin. Kaksi vanhinta lasta lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, mutta isäni oli liian pieni, joten hän sai jäädä äidin luokse. Miltä mahtaa tuntua jättää kaikki, mitä omistaa, kaikki, mitä on pitänyt rakkaana ja turvallisena, lähettää kolmen lapsensa isä sotaan, kaksi lasta johonkin vieraaseen maahan, vieraiden ihmisten huolehdittavaksi, napata pienin kainaloon ja lähteä evakkoon? Kohti tulevaisuutta, josta ei tiedä yhtään mitään?
Isoäitini, mummuni, oli selviytyjä – mutta ei todellakaan mikään puhuja. Epäkäytännöllisenä taivaanrannanmaalarina tuskin olin hänen lempilapsenlapsensa, joten ei ole mikään suuri ihme, että en ikinä päässyt puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Kerran erehdyin kysymään jotain mummun makuuhuoneen seinällä olevasta, Viipuria esittävästä kuparireliefitaulusta. Vastaukseksi sain kipakan: “näistä asioista ei tarvitse puhua!”.
En kyllä usko, että yhdelläkään veteraanilla on mitään sitä vastaan, että me kaikki saamme osallistua itsenäisyyspäivän juhlaan, vaikka sitten presidentin vastaanoton juhlapukuja arvostelemalla. Kunhan nyt edes sivukorvalla muistetaan, miksi meillä on ilo ja kunnia näitä juhlia viettää.
Näiden saatesanojen myötä eilisten juhlien pukujen Top 5 – ja muutama muukin huomio…
 5. Satu Taiveaho

Kierrätysmateriaalista valmistettu todella kaunis merenneitohenkinen violetin ja vihreän sävyissä läikehtivä luomus. En ole aivan satavarma tuosta mustasta harsotsydeemistä, mutta muuten koko stailaus 20-lukuhenkistä kampausta ja tummanvihreällä lakattuja varpaankynsiä myöten on kyllä kaikkien mahdollisten pisteiden arvoinen. Tyylikäs, elegantti, huoliteltu ja kantaaottava. Jos ikinä milloinkaan saan kutsun Linnan juhliin, haluan, että tämän puvun luoja Outi Les Pyy toteuttaa mekkoni!
4. Sari Helin

Laserleikatuilla kuvioilla kauttaaltaan koristeltu kangas on tämän puvun juju. Täytyy sanoa, että suorastaan ihmettelen, että tätä ei ole näkynyt juuri missään juhlien kuvagallerioissa. Meikki ja kampaus tasapainottaa hyvin klassisuudessaan mekon elävyyttä. Ymmärrän myös, mitä neon-vihreillä korviksilla on yritetty tavoitella, mutta ne yhdessä väärästä maailmasta peräisin olevan laukun kanssa ovat kuitenkin asun heikko lenkki. Sen verran harvoin kuitenkin näkee luonnikkaasti ja tyylikkäästi toteutettuja, vähän peittävämpiä juhlapukuja, että mielestäni tämä anstaitsee kyllä kaikki kiitokset!
3. Maria Guzenina

Aivan Mielettömän Ihana Mekko! Tummansinisen ja pronssin yhteenliittymä, kimaltavan metallisen, läpikuultavan sifongin ja valuvien muotojen leikki aivan todella kaunista katseltavaa! Teräväkärkiset pronssiset kengät onvat ihan kymppivalinta, mutta laukku olisi mielestäni saanut olla pienempi ja vähemmän tursuileva. Ymmärrän, että kampauksella on haettu huoletonta nonchalanttia vastapainoa puvun kaikkinaiselle koreudelle, mutta äh – olisi laittanut sen edes ponnarille.
2. Tea Riihilahti

En edes tiedä kuka tämä kyseinen henkilö on, mutta klassisen puhtaanpunainen pitsimekko oli mielestäni ehdottomasti yksi juhlien kauneimpia. Sileän elegantti nutturakampaus ja diskreetit korut antavat juuri sopivasti tilaa upealle puvulle. Mustat asusteet, kengät ja laukku, on ehkä vähän turhankin yltiöturvallinen valinta, mutta toimiihan ne. Erityispisteet puvun leikkauksesta (pääntie, helma ja koko siluetti) ja upeasti kolmiulotteisesta pitsistä.
(EDIT: Piti nyt tulla oikein tänne lisäämään tietoa puvusta. Hesarissa Sami Sykkö kertoo käyneensä kysymässä Riihilahdelta, kuka mahtaa olla puvun takana – vastaus: Valentino. Olisihan se pitänyt arvata!!)
1. Hanna Koivu

Ihanin, tyylikkäin, hienoin ja kaikinpuolin ihastuttavin ja upein oli mielestäni Hanna Koivu. Musta, yksiolkaiminen mekko on linjakas ja tyylikäs, kultaiset asusteen just eikä melkein ja hurmaavan rento hymy täydentää asun täysin aseistariisuvasti. Kyllä se vaan niin on, että vaikka tässä pukuja ja tyylejä arvostellaankin, on kantajalla suuri merkitys kokonaisuuden onnistumiselle. Ryhti ja yleinen “olemisen helppous” (tai vaikeus) vaikuttaa ihan hurjasti siihen, millaisen mielikuvan asu antaa. Hanna Koivu on niin omassa elementissään ja säteilee niin positiivista energiaa, että hän olisi varmasti päätynyt linnan kuningattareksi melkein missä asussa tahansa.

Päinvastaista efektiä edustaa Elina Kiikko. Stella McCartneyn todella kauniisti leikattu keltainen mekko sopii periaatteessa tummalle ja hoikalle Kiikolle erinomaisen hyvin. Jostain kuitenkin tulee niin negikset fiilikset, että koko kokonaisuus menettää hohtonsa. Vaikka tässä kuvassa hän sentään melkein hymyilee.
Loppukevennykseksi vielä huikea Kike Elomaa!

Siis vaikka olisi miten huikea kroppa “ikäisekseen” tai ihan muuten vaan: jumppapukuyläosa ei ole koskaan okei! Ensin tunsin, että tästä white-trash hirvityksestä olisi paljonkin sanottavaa, mutta sitten tuli mieleen, että jos se tekeekin tämän tahallaan? Kike Elomaa parodioi Kike Elomaa -brändiä? Voisko olla?
Ja toinen kysymys on se, mihin suureksi ällistyksekseni kukaan ei ole puuttunut: eikös tuo presidentin rouvan puku ole selkeästi muutaman sentin liian pitkä? Siis ihan kuin sovitus olisi tehty toisilla, vähän korkeammilla, kengillä? Virallisissa ja asetelluissa kuvissa mekko näyttää sievältä sellaisella tyttömäisellä, herkällä ja kainolla tavalla, joka sopii Haukiolle hyvin, mutta telkkarissa ja näissä in-action kuvissa näkyy mielestäni aivan päivänselvästi, että 5 cm vähintään olisi pitänyt napsaista pituudesta pois…
Noniin, nyt taidan katsoa jotain kevyttä hömppää Netflixiltä ja ladata mielipideautomaattiakkuni Nobel Gaalaa ajatellen.
Kuvat: Helsingin Sanomat ja Iltalehti

Aikaoptimistin juhlaanvalmistautumisesta täältä hei! Elikkä pitäis taas vaihteeksi olla jo kiitolaukkaa menossa työpaikan pikkujouluihin (oikein tuli erikseen tänään viesti, että tulkaa ajoissa), mutta tässä nyt pikaa vielä kuvat illan asusta.
Pikkiksien teema on 90-luku ja täällä vähän jo availinkin asutuumailujani. Tarkoitus ei siis ollut pukeutua ysäri-naamiaisasuun vaan kivasti siitä inspiroituen.

Meikissä ja asustuksissa pyrin tavoittamaan 90-luvun henkeä. “Tatuointi”-kaulakoru ja isot korvikset olivat juttu silloin, samoin tumma huultenrajaus vaalean huulipunan kanssa.
Hiukset olisivat varmasti olleet vielä autenttisemmat keskijakauksen kanssa, mutta siihen en pystynyt oikealla ysärillä ja siihen en pysty nytkään. Hyvän säväyksen olisi tehnyt, jos olisi raaskinut leikata otsalle muutaman otsis-tyyppisen haituvan. Sellaisia hämähäkinjalka-otsahiuksia näki silloin paljon. En sitten kuitenkaan viitsinyt.

Tatuointikaulakorun kanssa aidointa ysäriä edustaa käsilaukun virkaa toimittava minireppu alhaalla vyötäröllä keikkuen. Grunge-tyylin kanssa tulee flirttailtua silittämättömän ruutuflanellipaidan kanssa.
Grunge on siitä kiitollinen inspiraation lähde, että se toimii myös sumuisten pikkutuntien aikana. Haha!

No vitsi, vitsi!! Mutta ajattelin joka tapauksessa ottaa Dr. Martensit vaihtokengiksi.
Ainiin – se piti vielä sanoa, että tänä päivänä tuon pikkumustan pituus on mielestäni jo sillä rajalla lyhyytensä kanssa, että melkein en kehtaa sen kanssa ihmisten ilmoille lähteä. Ysärillä tuo olisi ollut mielestäni varmasti vähän turhankin reilu pituudeltaan…

 

• mekko, Lindex
• flanellipaita, Jack&Jones
• kengät, minimarket
• korvikset (saatu), Glitter

muu sälä kuvaus- ja juhlarekvisiittaa