Author: Minna Paakkulainen


instru-trendwalk-1
Ai että mihin seuraan pääsinkään Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumassa otetussa kuvassa!
Testailtiin upeiden tyyppien Marian ja Emilian kanssa erilaisia silmälasikehyksiä Instrun TrendWalk -pisteellä ja päätimme sitten lopulta mekin ikuistaa lempparimme valokuvaseinällä. Postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.
TrendWalkin idea on se, että eri kehystrendit on saanut vaikutteita eri muotipääkaupunkien, Milanon, Lontoon ja Pariisin tyyleistä. Inspiroivaa sinänsä, sillä kaikilla kaupungeilla on ihan tosiaankin oma henkensä ja tunnistettava tyylinsä. Vaikka olenkin vain satunnaisesti rillipää, kiehtoo ajatus, että ihan vain pokien avulla voi muuttaa koko outfitin olemuksen täysin toisenlaiseksi. Silmälasit kun nyt sattuvat istumaan varsin keskeisellä paikalla – ja ne huomaa sellainenkin, joka ei yleensä muuten asusteisiin niin kiinnitä huomiota.
Haaveilen tilanteesta, että kehysgarderobistani löytyisi monet erilaiset pokat, joita voisi vaihdella tilanteen ja fiiliksen mukaan. Ihan niin helppoa se ei kuitenkaan ole. Omia silmälasivalintojani säätelee tyylin ja trendien lisäksi erittäin paljon kasvojen muoto. Etenkin korkeat poskipäät rajoittavat valintaa tosi paljon. Monet ihanat pokat jäävät jumiin poskille viimeistään siinä vaiheessa, kun yritän vähän hymyillä. Eikä puheen tahdissa kasvoilla heiluvat rillit tunnu nekään kovin houkuttelevalta ajatukselta.
Koen myös, että oma väritykseni on niin kertakaikkiaan pliisu, että monet ihanat kehykset jäävät valitsematta vain niiden liiallisen hallitsevuuden vuoksi. Silmälasien kun olisi tarkoitus kirjaimellisesti kehystää katsetta, ei jättää käyttäjää kokonaan varjoonsa.
Instru TrendWalk Instru TrendWalk Instru TrendWalk
Ihastuin Instrun pisteellä moniin “laikukkaisiin” ja väritykseltään epäsymmetrisiin kehyksiin. Hippimäinen kukkaisuus ja kissamainen eläimellisyys olisi hauska lisä ilmeeseen. Jotenkin nuo myös tuntuivat hirmu ajankohtaisilta ja freeseiltä, mutta eivät valitettavasti näyttäneet ollenkaan samalta allekirjoittaneen nenällä.
Onneksi leikkisät, yksilölliset kehykset on vain yksi tämän sesongin päätrendeistä. Myös punasävyiset pokat on nyt in – ja siksi vältyin tuntemasta itseäni ihan täysin eilisen mummoksi, kun suosikeiksi nousi MaxMaran diskreeteillä dimangeilla pimpatut viininpunaiset pokat.
Kaikki syksyn ja talven kehystrendit löytyy täältä. Valinnanvaraa ja tyylejä on tarjolla niin paljon, että on ihan ihme, jos ei sieltä löydä mieleisiään.
instru-trendwalk-5 Instru TrendWalk
Tapahtuman villi valaistus oli ihana paikanpäällä, mutta aiheutti hieman haasteita luonnollisten värisävyjen tallentamisen kanssa. Olen silti sitä mieltä, että yllättävän hyvin nuo tummanpunaiset pokat matsaavat omaan väritykseeni.
Onneksi tuli otettua mallin tuotenumero muistiin, jos tässä nyt vaikka ihan oikein saisi aikaiseksi hankkia kunnolliset silmälasit. Hiukan jo välillä nolottaa, kun kuljen kaupungilla tunnistamatta metrin päästä ohi kulkevia tuttuja ja busseihinkin hyppään vasta viime tingassa, kun ensin täytyy tihrustaa, että lukihan siinä nyt varmasti oikea numero.
Instru TrendWalk
Pitihän sitä vähän myös hullutella. Vaikka olin kieltämättä aika yllättynyt, miten hyvin voimakkaat turkoositkin kehykset sopivat. Ihan oikeasti en kyllä moisia harkitsisi – sen verran voimakkaan siniset silmälasit tuovat mieleen assosiaatioita pariinkin eri julkisuuden henkilöön, että en voisi ikinä katsoa itseäni peilistä tuntematta pieniä vilunväreitä. Haha!
Kuvaseinäkuva: valokuvaaja Sanni Riihimäki/Sannimaria Photography, kuvat Mintusta: Maria (kiitos, kiitos!!) ja loput yours truly

Minttu 25.11.2016
Hei, I’m back!!
Viimepäivien blogihiljaisuus ei ole johtunut sen paremmin inspiraation puutteesta, tavallista pahemmasta kiireestä tai keskittymistä vaativista elämänmullistuksistakaan. Tai no, tavallaan ehkä tuosta viimeisestä kuitenkin, sillä – voitteko kuvitella – olen elänyt peräti neljä päivää ilman nettiyhteyttä!
Karkki oli viikolla käymässä Tukholmassa jonkun koulutustapahtuman takia. Tiistai-aamuna olin tekemässä töihin lähtöä, kun tyttöjen huoneesta kuului Karkin ääni: “äiti, netti ei toimi”. En juuri kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, oli vähän kiirekin (yllätys!) ja yleensä tuon kaltaiset ongelmat ratkeaa sillä, kun vetää routerin virtapiuhan hetkeksi irti.
Illalla kotiin tullessani tajusin, että koko tyhmä router on ihan pimeänä. Könysin aikani tv-tason takana (*aivastus*) ja totesin, että tällä kertaa kukaan perheen nelijalkaisista jäsenistä ei ollut käynyt riehumassa johtoja irti seinästä. Ei siis muuta kuin pikainen (= jonoaikasi on arviolta 24 minuuttia) soitto nettitoimittajalle ja uusi masiina matkaan.
Minttu 25.11.2016
En nyt edes viitsi alkaa tuosta jonottamisesta… Mutta on se nyt jotenkin kuitenkin aika ihme, että ihan randomina marraskuisena tiistai-iltana pitää asiakaspalveluun jonottaa vähintään puoli tuntia. Ja tosiaan sikäli vähintään, että ennenkuin pääsee sinne jonoon asti, pitää keskustella jonkun retardin tietokoneohjelman kanssa, joka kyselee, että mitä asia koskee, mutta ei jostain syystä ikinä ymmärrä vastauksia. Niin huonoa ruotsia en kuitenkaan kuudentoista Tukholmassa vietetyn vuoden jälkeen mielestäni puhu.
No, palvelu oli ihan ystävällistä, kun vihdoin sain puhua muun kuin tietokoneen kanssa. Hiukan piti kyllä nikotella, kun asiakaspalvelijapoika sanoi, että uuden routerin pitäisi olla lähipostissani jo perjantaina. Miten niin jo perjantaina? Yritin hiukan ystävällisesti selostaa, että olisi kyllä ihan kauheen hienoa, jos se masiina olisi täällä jo vähän aikaisemmin. Olisi sellainen blogikin, jota haluaisin päivittää. No kuulemma perjantaina varmaan olisi, mutta voi olla, että menee maanantaihin.
Perjantaina tulikin sitten tekstari, että paketti olisi noudettavissa lähipostistani. Valitettavasti en lukenut viestiä kovin tarkasti ja kun perjantaina illalla olin terhakkana noutamassa lähetystä, saamallani pakettinumerolla oli ihan jollekin muulle tarkoitettu lähetys. Yritin esittää hiukan närkästynyttä ja ojensin postilta tulleen tekstiviestin virkailijan luettavaksi.
Ihan superystävällisesti hän sitten totesi, että rouva hyvä, pakettinnehan on ihan muualla. Ja se muualla oli tietenkin mennyt kiinni jo aikaa sitten perjantai-iltana.
Minttu 25.11.2016
Eli sain haettua routerin sisältävän pakettini vasta eilen aamulla. Tunsin vilpitöntä iloa, kun näin paketin keittiön pöydällä, mutta mihinkään asennushommiin en ehtinyt ryhtyä.
Eilinen oli nimittäin omistettu tukholmalaiselle Suomi-jengilleni. Ystäväporukalle, jonka kanssa aikoinaan nähtiin tosi tiiviisti, sitten harvemmin, välillä miesten/perheiden kanssa – ja nyt taas ennemminkin naisten kesken. Tavallaan voisi sanoa, että eilen jatkui The Syntymäpäivien viettäminen. Sain nimittäin Suomi-jengiltäni synttärilahjaksi SPA-päivä Sturebadetissa sisältäen 50 minuutin vapaavalintaisen hoidon.
Vietimme aivan mielettömän ihanan päivän ensin treenaamalla ja hyvällä lounaalla, sitten hoidoissa ja lopuksi altaissa lilluskellen ja saunoen. Niin, ja tietty kylpyläpäivän jälkeen kävimme vielä syömässä hyvin.
En ole ollut mikään kovin suuri kylpyläfani. Aikoinani sain ihan kylläkseni kaiken maailman eedeneistä sun muista vesiriehapaikoista, jotka ovat lähinnä täynnä riemusta kiljahtelevia lapsukaisia ja ranskalaisten friteerausöljyn tuoksua. Enkä kyllä oikeastaan ole ihastunut mitenkään kovasti edes Yasuragiin, vaikka siinä on toki puolensa. Lähinnä paikan suuruus siellä häiritsee ja se, että siellä on aina selkeästi isoja, työn puolesta paikalla olevia porukoita, joille kylpylämäinen käyttäytyminen on ihan vieras ajatus.
Sturebadet on kuitenkin ihana poikkeus molemmista edellisistä. Kylpylä sijaitsee ihan Tukholman keskustassa, se on tarkoitettu vain aikuisille (18 v. ikäraja) ja siellä  on rauhallinen ja jopa seesteinen tunnelma jopa silloin, kun väkeä on paljon – kuten eilen. Täydellinen synttärilahjapäivä ihastutti niin kovasti, että aloimme heti suunnitella Tinnin kanssa kylpyläpäivää, kun hän on tulossa tänne visiitille seuraavan kerran.
Minttu 25.11.2016
Mutta tosiaan, vietin siis täydet neljä päivää ilman varsinaista nettiyhteyttä. Toki puhelimella pääsin lukemaan meilit ja tsekkailemaan tärkeimmät, mutta olihan se silti tosi outoa ja kummallista. Varsinkin perjantai-iltana oli ihan orpo olo ilman nettiä.
Ensin tuumasin, että jee, onpas nyt paljon löysää aikaa, kun ei voi blogata tai muuten vain roikkua langoilla. Sitten olin ihan että mitäs nyt sitten? Televisioni ei ole toiminut vuosikausiin. Tv-ruutu on käytössä vain isona näyttönä, kun haluamme katsoa jotain yhdessä. En oikeasti keksinyt mitään järkevää, perjantai-iltaan sopivaa rentoa tekemistä, joten päädyin katsomaan (please don’t judge!!) kaikki neljä uutta Gilmore Girls -jaksoa Netflixistä kännykällä.
Oikeastaan ihan älytöntä, miten sitä on nykyään niin riippuvainen toimivasta nettiyhteydestä. Kyllähän sitä teoriassa voisi lukea vaikka kirjaa tai maalata akvarelleja, mutta käytännössä, jos nettiä ei ole, sitä on ihan uunona.
Tämän pohdiskelun ohessa on esittelyssä viime perjantainen toimistoasuni, joka kuulunee siihen viralliset “casual Friday” -asut luokkaan. Tarkoitus oli tietty postata tämä jo heti perjantaina, mutta koska netti.
Minttu 25.11.2016

  • t-paita, Primark
  • neuletakki, Filippa K
  • farkut, Lindex
  • huivi, Diane von Furstenberg
  • tennarit, Adidas Originals
  • laukku, Rebecca Minkoff

img_0657
Tämän viikon lounaslaatikkoon, tai -purkkiin paremminkin, kokkaillaan ylellisen oloista sinisimpukkakeittoa. Karkki teki tuota vain muutama viikko sitten ihan tavallisen arki-illan päivälliseksi, mutta ihastuimme siihen niin kovasti, että olen tehnyt itse samaa jo parikin kertaa sen jälkeen.
Periaatteessa sinisimpukkakeitto ei ole kuin päivitetty versio Maailman parhaasta lohikeitosta, mutta sinisimpukoiden ansiosta se on jo visuaalisesti ihan eri maata. Juuri näyttävyytensä vuoksi se sopii mielestäni myös mainiosti juhla-ateriallekin. Miksei vaikka alkukeitoksi uuden vuoden illalliselle.
img_0658
KERMAINEN SINISIMPUKKAKEITTO
(2 – 3 annosta ja 2 lounasta)
Ainekset:

  • 500 g kiinteitä perunoita
  • 4 porkkanaa
  • 500 g valmiiksi keitettyjä kuorellisia sinisimpukoita (pakaste)
  • 400 g turskafileitä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl voita
  • 1 1/2 dl kermaa
  • 3 rkl kalafondia (tai 2 kalaliemikuutiota)
  • 1 pieni purkki maissia
  • 250 g rasia pikkuisia luumutomaatteja
  • 1 ruukku tuoretta tilliä
  • 2 tl cayennepippuria
  • 1/2 tl timjamia
  • 1 laakerinlehti
  • suolaa
  • pippuria myllystä
  • vettä

Valmistus:

  • Aloita sulattamalla sinisimpukat. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Kuori ja hienonna valkosipuli ja paista alhaisella lämmöllä voissa kunnes silppu tuntuu pehmenevän. Lisää cayennepippuri, timjami sekä laakerinlehti ja paista vielä hetki. Lisää peruna- ja porkkanakuutiot, sekä niin paljon vettä (about 5 dl), että kaikki peittyy. Anna kiehua noin 15 min. niin, että kasvikset tuntuvat pehmeiltä.
  • Lisää kerma, kalafondi, maissi ja kuutioitu turska. Anna kiehua vielä n. 5 minuuttia.
  • Halkaise tomaatit ja hienonna tilli. Lisää molemmat sekä sinisimpukat (myös niiden liemi!) keittoon. Näiden ei tarvitse kiehua, mutta pari-kolme minuuttia siinä menee, että ovat lämmenneet.
  • Maista lientä ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja tuoreena rouhitulla pippurilla.

img_0659
Vaikka sinisimpukkakeitto onkin hiukan randomia makkarakastiketta fancymmältä vaikuttava ruokalaji, se sopii erinomaisesti myös töihin mukaan otettavaksi lounaaksi. Kuka sitä on sanonut, että arkiruuan pitäisi olla vain väritöntä ja kurjaa? Eikä sinänsä mitään pahaa makkarakastikkeesta – Peetun korvstroganoff on aivan mielettömän hyvää!
Toimistolounaalla tosin on aika mukavaa, jos ei tarvitse askarrella sinisimpukoita ulos kuorista. Se on nimittäin melkoisen hidasta puuhaa, mikä on toki paikallaan päivällisellä. Töissä on kuitenkin käytännöllisempää, jos keiton voi vain lusikoida suuhunsa. Visuaalista efektiä voi toki tehostaa jättämällä lounasannokseen yhden tai kaksi simpukkaa kuorineen, mutta omasta mielestäni on kätsympää, että muuten tekee näpertelyä vaativat hommat jo kotona.
img_0660
Sen verran kovasti olen nyt ihastunut Kermaisen sinisimpukkakeiton makuun ja viehkoon tarjoilu-ulkonäköön, että sanottakoon nyt tässä ihan blogiin välityksellä varoituksen sana kaikille ystävilleni: seuraavan kerran, kun saatte kutsun meille syömään, tarjolla on mitä todennäköisemmin juuri tätä keittoa!

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’MaxFactor’ title=’Töistä suoraan juhlimaan – meikkausvinkkejä ja ARVONTA!’]
Max Factor False Lash Epic
Joulunalusviikot on ihan mahtavaa aikaa! Jo pelkästään joulun odotus on ihanaa, mutta sen lisäksi on kaikkia upeita tilaisuuksia, glögikutsuja, pikkujouluja, kauden päättäjäisiä etsetera parhaimmillaan useana päivänä viikossa. Monet häppeningit osuvat arki-illoille ja toimistorotasta pitäisi saada loihdittua iltamenoihin sopiva säihketyyppi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Usein sitä ei ehdi käydä edes kotona välissä, joten glamour pitää saada aikaiseksi minimaalisilla keinoilla. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Max Factorin kanssa ja tavoitteena on antaa hyviä vinkkejä, miten toimistolookin saa helposti päivitettyä juhlavaan menoon sopivaksi.
Max Factor False Lash Epic
Arkiehostuksesta juhlameikkiin muutaman helpon vaiheen avulla muuntautuminen ei ole utopiaa, vaan onnistuu helposti, kun käytössä on hyvät, monipuoliset tuotteet. Kullanhohtoisen arkimeikin ja astetta sähäkämmin kimaltelevan silmämeikin tekoon käytin Max Factorin Masterpiece Nude -palettia, sävy Golden Nudes, uutta False Lash Epic ripsiväriä sekä iltameikin tehostukseen mustaa Masterpiece rajaustussia.
Max Factor False Lash Epic
Tästä se lähtee!
Kullan sävyt sopivat hillitysti käytettynä aivan mainiosti toimistolle. Testaukseen saamani luomiväripaletti on hyvin käyttökelpoinen ja moneen tyyliin taipuva, sillä siinä on sekä mattasävyjä että näyttävämpiä hohdetta sisältäviä värejä aivan vaaleasta koko nude-skaalan kautta melkein mustaan tummanruskeaan.
Max Factor False Lash Epic
Ihan ensimmäiseksi levitin koko liikkuvalle luomelle neutraalia mattaa nude-beigeä paletin keskeltä. En yleensä käytä mitään pohjustustuotteita luomivärin alla, joten tuo saa toimia myös silmämeikin pohjana.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Luomen keskiosaan ja silmän sisänurkkaan laitoin lempeän vaaleaa, hiukan hohdetta sisältävää sävyä.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Arkimeikin varjostukseen käytin vaaleinta tummanruskeaa. Varjostus saa silmän ulkonurkassa kohota hieman liikkuvan luomen yläpuolelle. Se avaa katsetta ja nostaa ilmettä mukavasti meillä aikuisilla naisilla.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Ripsiväri on ehdottomasti silmämeikin tärkein osa. Olen aina fanittanut Max Factorin ripsareita eikä False Lash Epic tuottanut sekään pettymystä – päinvastoin! Täysin uudenlainen koostumus antaa näyttävät ja silti luonnollisen ja taipuisan oloiset ripset. Meikäläisenkin ohuet ja varsin mitättömät silmänympäryskarvat alkoivat näyttää ihanan viuhkamaisilta!
False Lash Epic mascara on tosiaan sesongin uutuus ja sitä on tietääkseni saatavissa ainakin Sokokselta.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Koostumuksen lisäksi uutta on False Lash Epic ripsivärin muotoiltu harja. Ensin olin hiukan epäileväinen ja pelkäsin, että kysymyksessä on vaan joku jippo, kun on ihan pakko keksiä jotain uutta markkinoille. Nyt tuotetta jonkin aikaa testailtuani en enää vaihtaisi takaisin vanhaan.
Harjan avulla ripsivärin levitys on tosi tarkkaa ja käy nopeasti. Erityisesti tykkään tuosta päässä olevasta piikkipallosta. Sen avulla saa juuri sopivasti väriä myös niihin kaikkein hennoimpiin ripsiin. Yleensä ripsarin harjan päässä on niin tuhdisti väriä, että kärkeä käyttämällä ei saa kuin suttua aikaiseksi.
Erityisen hyvin palloharjaskärki sopii alaripsien meikkaamiseen. En halua kuin ihan vähän väriä ja ryhtiä alaluomille – liian tuhdit ripset vetävät mielestäni ilmettä jotenkin alaspäin ja vanhentaa. False Lash Epicin harjalla alaripset tulee esiin, mutta eivät muutu liian raskaiksi.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Kullanhohtoinen arkimeikki aka Mintun office-look.
Sitten on aika tälläytyä iltaa varten!
Max Factor False Lash Epic
Masterpiece Nude -paletin värejä voi käyttää myös kostutetulla siveltimellä. Silloin lopputulos on intensiivisempi, hohtavampi ja selkeästi näyttävämpi.
Valitsin käyttää samaa vaaleaa iltameikissäni kuin päivälläkin, mutta nyt vain kostutetun siveltimen kanssa. Näin hohtoa irtoaa todella helposti ja ihan muutamalla siveltimenvedolla saa aimo annoksen iltaglamouria lookiin.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Varjostukseen kullanhohteista tummanruskeaa, niinikään kostutetulla siveltimellä.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Syvyyttä ja iltamenoon sopivaa glamouria katseeseen tuo paletin tummin sävy. Vedin ohuen rajaustyyppisen viivan ripsien juureen sekä ylä- että alaluomille. Alaluomelle tosin vain hyvin kevyesti, sillä en halunnut tehdä liian rock-henkistä ehostusta.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Aivan silmien ulkonurkaan lisäsin vielä pikkuisen intensiteettiä mustalla rjaustussilla.
Max Factor False Lash Epic Max Factor False Lash Epic
Illalla myös ripset saavat olla näyttävät! Max Factorin False Lash Epic ripsari sisältää erityisen paljon vettä ja sen ansiosta mascaraa voi kerrostaa vaikka kuinka paljon ilman, että lopputuloksesta tulee klumppinen tai raskas.
Pari harjanvetoa yläripsiin riittää päivittämään toimistoilmeen iltaan.
Max Factor False Lash Epic max-factor-false-lash-epic-26
Sitten vain kirkasta punaa huuliin, hiukset auki ja menoksi! Aika suuri muutos ihan muutaman vaiheen avulla – eikö vain!?
Max Factor False Lash Epic
Nyt seuraa hyviä uutisia! Sain nimittäin luvan arpoa kolme False Lash Epic -ripsiväriä lukijoideni kesken!
Osallistu arvontaan tämän postauksen kommenttiboksissa vastaamalla 29.11. klo 23.55 mennessä kysymykseen: “Paras meikkivinkkini pikkujoulukauteen”.
Kilpailun säännöt löytyvät tarkemmin täältä.
lifie-logo-rgb-1

Yhteistyössä Max Factor

*tähdellä merkityt linkit kaupallisia

saint-laurent-aw16-1
Pikkujouluaika on sisäisen harakan lempparivuodenaika! Nyt saa kimaltaa ja säihkyä aina uudenvuoden vastaanottajaisiin asti niin paljon kuin sielu sietää. Ja se sietää paljon!
Pidempään mukana olleet lukijat varmaan muistavatkin, että meillä töissä on tapana, että joulujuhlilla on joka vuosi vaihtuva teema. Pari vuotta sitten se oli “Rock” (edustin Peetun Ramones-paidassa ja Lanvin-koroissa), seuraavaksi 90-luku (valitsin grunge-tyylisen asun, koska kaikki muut markkinointiosaston naiset halusivat olla Spice Girlsejä) ja nyt viimeksi ”After Ski” (valitettavasti tuosta, jopa palkintosijoille päätyneestä asustani, joka koostui Peetun valkoisista snoukkahousuista, kolmirivisestä niittivyöstä, Dr. Martenseista, musta-kultaisesta paljettitopista ja otsalla keikkuvista laskettelulaseista ei ole muuta kuvaa kuin yksi selfie instagramissa).
saint-laurent-aw16-2
Tänä vuonna teemana on “Gold”, kulta. Olen hiukan hahmotellut jo asuani ja ehtinyt mm. romuttaa kaikki ajatukset siitä, että muka ompelisin jotain itse. Vaikka juhlat on vasta joulukuun 9. päivä on viikonlopuille ehtinyt kertyä jo sen verran ohjelmaa, että edes meikäläisen aikaoptimismilla ei enää voi luottaa oman ompelimon saavutuksiin.
Juhlien teema on siis kulta ja näyttävät korvakorut yksi sesongin vahvimmista trendeistä. Olen hiukan suunnitellut, että jätän kaikki muut korut pois, mutta hankin jotkut todella huikeat kultaiset tai strassiset bling bling –korvikset.
saint-laurent-aw16-3
Surffailin nettikauppalemppareissani ja poimin suosikkini. Jotkut näistä lähtee vielä tilaukseen, kunhan nyt vain saisin ensin päätettyä, että mitä lopulta puen päälleni. Tai toisaalta, voihan sitä asun suunnittelun perustana olla korviksetkin!
Valinnanvaikeus tulee kyllä olemaan erittäin suuri. Niin paljon ihania uistimia on tarjolla…
asos-1
Paljettiset joulupallot* on kuin tehty pikkujouluja varten. Ihastuin näissä erityisesti megapitkään malliin.
asos-2
Olen heikkona hapsuihin ja siksi nämä palloketjusta tehdyt korvikset* olisivat ihan täydelliset.
asos-3
Hiukan graafisemmat korvikset*, mutta ihanat hapsut näissäkin. Voi olla, että juuri nämä ovat listallani ykkösenä.
asos-4
Toisaalta tekisi mieleni oikein kunnon blingiä*. Tosin nämä statement-korvikset saattavat olla jo vähän liikaa.
zalando-1
Mutta sitten taas toisaalta… Pikkujouluissa, jos missä on lupa kimaltaa. Riikinkukkokorvikset* eivät blingiä säästele.
zalando-2
Art Deco -henkiset kultablingit isoilla helmillä* voisi tosin olla hiukan kestävämpi valinta. Ei ehkä kuitenkaan tekisi mieleni hankkia koruja vain yksiä juhlia varten.
zalando-3
Sama pätee näihinkin. Näyttävät kultakolmiot* ovat kivasti graafiset, joten niitä tulisi varmasti käytettyä muulloinkin kuin pikkujouluissa.
zalando-4
Vielä vähän lisää hapsuja*. Ihastuin näihin ensin ihan hurjasti ja olin melkein tekemässä tilausta, mutta sitten alkoi arveluttaa, että miltähän ketjuhapsut näyttävät livenä, kun jo kuvassakin moni ketju on ihan solmussa…
Onneksi verkkokaupoissa on yleensä supernopea toimitus. Ehtii tässä vielä hetken makustella valintaa.
Catwalk-kuvat (Saint Laurent AW16): Vogue.com, muut kunkin verkkokaupan sivuilta, linkki kuvan yhteydessä.

Old stuff