Author: Minna Paakkulainen

Carrot Oil
Keyword: Love -blogin Jonna teki jokin aika sitten kattavan postauksen ihonhoitoon sopivista öljyistä. Ajattelin tähän samaan syssyyn julkaista jo jonkun aikaa työn alla olleen juttuni omasta suosikistani, joka on Rosenserien -sarjan porkkanaöljy.
Löysin kasvoille tarkoitetut ihoöljyt muutama vuosi sitten oikeastaan ihan sattumalta. Olen lähes pakkomielteenomaisesti uskonut, että ihoni on hyvin kuiva – ja koska vaikuttaa olevan totuus, että kuivassa ihossa ikääntymisen merkit näkyvät keskimääräistä nopeammin, olen halunnut mahdollisimmat tehokkaat aseet käyttöön.
Öljy tuntui olevan ratkaisu moneen pulmaan, mutta ihan mieleistäni tuotetta ei ensin meinannut löytyä. Monissa on aika voimakas tuoksu ja jotkut – varsin ohuiltakin tuntuvat, eivät millään meinanneet imeytyä ihoon. Ja pinnalta öljyistä tunnetta ei kai kukaan halua kasvoilleen.
Carrot Oil
Viime keväänä törmäsin Stockholm Beauty Week -tapahtumassa Rosenserien edustajaan ja sain testattavakseni heidän palkitun ja kiitellyn porkkanaöljynsä. Jo parin päivän jälkeen tiesin, että nyt olen löytänyt öljyn, joka todellakin sopii iholleni.
Porkkanoiden terveellisyys lienee tuttua kaikille. Karoteeni, A-vitamiini, E-vitamiini ja kaikki ziljoonat juureksen sisältämät antioksidantit tekevät ihmeitä myös ulkoisesti nautittuna. Porkkanan sanotaan usein vahvistavan ihoa myös aurinkoa varten ja edistävän korjaantumista palamisen jälkeen. Tiedä sitten tuosta, mutta muistaakseni en viime kesänä kokenut lainkaan jokavuotista poltin-sitten-poskipäät-ja-nenän -episodia.
Carrot Oil
Rosenserien porkkanaöljy sisältää itse porkkanan lisäksi avokadoa, auringonkukkaöljyä ja vehnänalkioöljyä. Miellyttävän juokseva tuote imeytyy tosi nopeasti ja sopii kaikille ihotyypeille ikään katsomatta. Kasvoille tulee raikas ja joustava olo (sekä ehkä ihan aavistus lämmintä sävyä!) – eikä öljyisestä tahmeudesta ole tietoakaan.
Olen käyttänyt öljyä aamuin illoin aina kasvojen pesun jälkeen. Kuivaan kasvot taputtelemalla pyyhkeeseen niin, että iho ei ole enää märkä, mutta hiukan kostea kuitenkin. Heti seuraavaksi levitän muutaman pisaran öljyä sormenpäillä pyöritellen kasvoille, kaulaan ja dekolteelle. Pienen hetken jälkeen laitan joko kosteuttavan päivävoiteen tai yövoiteen.
Carrot Oil
Porkkanaöljy tuntuu iholla huomattavasti kevyemmältä kuin mitä sana öljy kuullostaa. Sanoisin, että fiilis on suorastaan kosteuttava.
Kävin muutama viikko sitten kosmetologilla klassisessa kasvohoidossa ja hiukan yllätyin saamastani palautteesta. Kosmetologin mukaan minun ei todellakaan pitäisi käyttää mitään raskaita ja tehokkaita anti-ageing -tuotteita, vaan mieluiten varsin keveitä, pääasiassa kosteuttavia voiteita. Siis sellaisia nuorelle iholle tarkoitettuja!
Carrot Oil
Lisäksi kosmetologi neuvoi, että ihon kannalta on huomattavasti parempi  lisätä pisara tai kaksi hyvää öljyä kosteuttavan yö- ja päivävoiteen alle, kuin siirtyä raskaampiin tuotteisiin. Etenkin kasvojen ohut iho tukkeutuu helposti iästä riippumatta. Öljyn ja kevyemmän kosteuttavan voiteen yhdistelmä imeytyy helpommin ja kaikki tuotteiden sisältämät vitamiinit, antioksidantit ja muut vaikuttavat ainesosat tulee oikeasti hyödynnettyä.
Voin siis suositella Rosenserien porkkanaöljyä lämpimästi ihan kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille! Toinen öljy, josta pidin myös hurjasti, kun se oli käytössäni parisen vuotta sitten, on Kiehl’sin ihanasti laventelille tuoksuva, yökäyttöön tarkoitettu Midnight Recovery Concentrate.
Carrot Oil

Punajuuri-feta-babypinaattisalaatti
Taitaapi olla tämän vuoden viimeisen lunchlåda-postauksen aika – ellen sitten innostu väsäilemään jotain kivaa lounaslaatikkoon jouluruokien tähteistä. Tällä viikolla on useimmilla kuitenkin vielä ihan duunihommia, joten tarvitaan myös töihin mukaan otettavaksi sopivia ruokia.
Kokkailin ihanasti timjamin ja valkosipulin tuoksuista lämmintä punajuuri-feta-babypinaattisalaattia ensimmäisen kerran jo joskus alkusyksystä. Ihastuin siihen niin kovasti, että sen jälkeen sitä on tullut tehtyä useamman kerran.
Salaatin suurin juju piilee kastikkeessa. Valkosipulinkynnet laitetaan kuorineen muhimaan punajuurien kanssa uuniin ja muusiksi pehmenneet kynsilaukat käytetään sitten salaatinkastikkeen valmistuksessa. Muutenkin olen kyllä ollut ihan hulluna punajuureen, mutta tämä, muutamasta eri reseptistä soveltamani ohje on mielestäni paras.
Punajuuri-feta-babypinaattisalaatti
LÄMMIN PUNAJUURI-FETA-BABYPINAATTISALAATTI
(4 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • 1 kg punajuuria
  • 250 g fetajuustoa
  • iso pussi babypinaattia (olisko siinä 150 g?)
  • 1/3 ruukku tuoretta timjamia
  • 1/2 dl balsamiviinietikkaa
  • 5 – 6 valkosipulinkynttä
  • hyvää oliiviöljyä (noin 1/2 dl)
  • suolaa
  • pippuria myllystä

Punajuuri-feta-babypinaattisalaatti
Valmistus:

  • Lämmitä uuni 200 asteiseksi
  • Kuori ja paloittele punajuuret pienehköiksi lohkoiksi. Laita uuninkestävään vuokaan yhdessä kuorimattomien valkosipulinkynsien kanssa. Ropsi päälle vähän oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja timjamin oksia. Kypsennä uunissa kunnes punajuuret on pehmeitä – eli noin 35 – 45 min.
  • Kun punajuuret on valmiita, ota vuoka pois uunista ja poimi valkosipulinkynnet erilleen. Kuori ja muusaa sisukset pienessä kulhossa. Lisää 3 – 4 rkl oliiviöljyä, balsamiviinietikka, suolaa ja pippuria. Sekoita kastikkeeksi.
  • Kantsii myös poimia pois uunissa mukana olleet timjaminoksat, ne muuttuvat aika tikkuisiksi. Jos haluat voimakkaammin timjamille maistuvan salaatin, kantsii riipiä ruukusta tuoreita lehtiä (ilman vartta) punajuurien sekaan.
  • Viruta babypinaatit, murustele feta-juustot ja sekoita punajuurien & kastikkeen kanssa isossa kulhossa.

 
Punajuuri-feta-babypinaattisalaatti
Lämmin punajuuri-feta-babypinaattisalaatti on ihan parhaimmillaan juuri valmistettuna – niinkuin kai käytännössä kaikki salaatit. Se maistuu kuitenkin oikein hyvin myös kylmänä seuraavana päivänä.
Itse laitoin lunchlåda-annokseni tosin puoleksi minuutiksi mikroon toimistolla, koska en halunnut ihan jääkaappikylmää salaattia. Ainekset ja koostumus kestää hyvin kevyen mikrottamisen. Pinaatin maku voimistuu lämmitettäessä aavistuksen ja rapeus häviää hiukan, mutta mielestäni se ei haittaa. Meillä syödään muutenkin paljon babypinaattia esmes kuumaan pastaan sekoitettuna.
Lämmin punajuuri-feta-babypinaattisalaatti toimii erinomaisesti melko kevyenä lounaana (voi olla tarpeen näin suklaakonvehtiaikaan, jos mielii mahtua uuden vuoden mekkoonsa!), mutta se sopii loistavasti tarjottavaksi jouluisella brunssilla – tai miksei vaikka lisukkeena joulupöydässä.

img_0685
Kakkulankäyttäjän unelma olisi se, että olisi ainakin parit-kolmet silmälasit, joita voisi vaihdella asun, fiiliksen ja tilaisuuden mukaan. Olen sen verran kuivasilmäinen, että piilareita voin oikeastaan käyttää vain ulkoiluaktiviteeteissa. Sisäilmassa tuntuu, kuin muovinpalaset liimautuisivat kiinni silmiin, vaikka tekisi mitä. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa ja tarkoitus oli löytää kivat pokat, jotka maksavat vain euron.
Suhtauduin haasteeseen ensin lievällä skeptisyydellä. Uskon kyllä periaatteessa, että edullisestikin voi saada kivoja ja tyylikkäitä asioita. Jostain syystä onnistun kuitenkin aina iskemään silmäni paikan kalleimpaan asiaan – oli kyse lähes mistä tahansa – ja eihän sitä sitten enää mikään muu tule kysymykseen. (Kohtapuoliin esittelen esmes itselleni joululahjaksi hankkimani aurinkolasit, joiden piti maksimissaan maksaa 200 €, mutta vähän toisinaan siinä sitten kävi…)
img_0683
Tampereen reissullani pistäydyin kuitenkin uteliaana Koskipuiston Instrumentariumissa – ja yllätyin todella positiivisesti!
Vain yhden ainokaisen euron maksavia kehyksiä on tarjolla todella paljon eri tyylisiä – ja sekä miehille että naisille on omat mallistonsa. Euro-hyllyssä on ihan oikeita merkkikehyksiä: Calvin Klein, Versace, Tommy Hilfiger, Guess etsetera. Yhtäkkiä tuli tunne, että jonkinlaisen “silmälasigarderobin” kehittäminen ei ehkä olisikaan niin mahdoton juttu.
img_0686
Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt, miten monet eri tavalla kivat ja eri tavalla sopivat pokat löysin eurolla ihan jo yhden Instru-visiitin aikana.
Metallisankaiset “insinööri-pokat”, yhdet retro-tyyppiset sekä klassiset aikuiskehykset olisi helposti valittavissa henkilökohtaisen silmälasivalikoiman perustaksi. Olihan sitä pakko testailla vähän värikkäitä tv-kuuluttaja-pokiakin, mutta niiden hankinta taitaa kyllä jäädä vähän myöhemmäksi.
img_0687
img_0682
img_0684
Suosikikseni nousi Calvin Kleinin melko klassiset ja varsin maskuliiniset pokat. Valokuvaajana toiminut Tinni ehdottikin, että olisi pitänyt ihan oikeasti tsekata myös miehille tarkoitetut euron kehykset. Jotenkin olen aina tykännyt paljon enemmän aika miehekkäistä ja suoralinjaisista kehyksistä kuin keveistä ja siroista naisten pokista.
Toisaalta huomasin kyllä myös sen, että ihan liian neliskanttisetkaan silmälasit eivät ole kovin hyvät. Kasvoni on jo valmiiksi varsin kulmikkaat ja liian neliöt pokat vain alleviivaavat efektiä.
Erittäin tärkeä huomio oli myös se, että kantsii ihan oikeasti ottaa silmälasiostoksille mukaan joku, jonka makuun ja rehelliseen mielipiteeseen voi luottaa. Olen valkannut monet viimeisistä kehyksistäni yksinäni, mutta kaveri auttaa huomattavasti, kun pitää ajatella, että miltä silmälasit näyttää “ulospäin”. Toki asiantuntevaan ja ammattimaiseen henkilökuntaan voi myös luottaa, jos bestis ei juuri sillä hetkellä pääse mukaan kakkulaostoksille.

BOSS The Scent for Her
Nyt seuraa ihan virallinen arvontamuistutus!
Vielä tänään ja koko huomisen päivän voi täällä osallistua mielettömän ihanan tuoksupaketin arvontaan! Olen ihan innoissani lukenut kaikkia tuoksumuistoihin liittyviä kilpailuvastauksia ja haluaisin mielelläni kuulla myös juuri sinun ajatuksiasi tuoksuihin liittyen. Kaikki vastaukset osallistuvat arvontaan, jossa voittona on BOSS Scent  ja BOSS Scent for her EdP:t.
Itse arvonta löytyy siis täältä: Tuoksun viettelevä voima + mieletön BOSS arvonta! ja osallistumisaikaa on vielä koko lauantain ja sunnuntain ajan.
Klikkaa itsesi arvontaan tästä!

[mittaustagi]
Minttu 16.12. 2016
Onneksi Peetu on tulossa kotiin viettämään joulua jo tänä viikonloppuna. Ehkä se tarkoittaa myös sitä, että saataisiin ikuistettua edes jotkut päivän asut ulkona kunnollisessa päivänvalossa. Vaikka miten yrittäisi taimata sisällä itselaukasijalla otetut kuvaushetket siihen päivän valoisimpaan nanosekuntiin, niin lopputulos on aika pliisu.
Halusin kuitenkin esitellä tämän Tampereen reissun asuni, koska tajusin, että juuri mikään KENZO x H&M -ostoksistani ei ole päässyt vielä blogiin.
Minttu 16.12. 2016
Patologisena kissaeläinfanina ja t-paitojen väärinkäyttäjänä olin aivan superonnellinen, että sain napattua kokoelmiini malliston mustan teepparin. Se on ollut kovassa tehokäytössä heti ostopäivästä lähtien.
Mustapohjainen t-paita on kiitollinen yhdisteltävä. Se sujahtaa helposti jakun alle, printtikuvion tuodessa pikkuisen särmää kokonaisuuteen. Yksinkertaisin rentoiluasu, jonka kuitenkin voin pukea toimistolle, koostuu t-paidan lisäksi mustista farkuista, mustasta basic-neuletakista ja mustista nilkkureista.
Yksi lempparikomboista on kuitenkin tänään alkaneen Tampereen reissun asu. Jostain syystä burgundinpunainen kynähame tuntuu ainakin omaan silmääni matsaavan tosi kivasti t-paidan kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että vaikka paidan teksti on periaatteessa kirkkaanpunainen, kirjaimista on myös tummempia sävyjä.
Henkan Divided-nuorisomallistosta hankkimani pitkä, aika ohut, harmaameleerattu neuletakki on sekin ollut yksi tämän sesongin lemppareita.
Nyt on aika irrottautua ruudun äärestä ja jatkaa Tampereen lomaa – eli ihanaa viikonloppua kaikille!!
Minttu 16.12. 2016

  • t-paita, KENZO x H&M
  • hame, H&M
  • neuletakki, H&M
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • kengät, Acne
Old stuff