Month: May 2019


Hei ihanaiset! Täällä yksi viikon konferenssireissulta kotiin palannut uupunut mutta tyytyväinen toimistorotan ja tarotkorttien tulkitsijan yhdistelmä. Edellisestä kerrasta, kun osallistuin oikein kunnon myllytyskonferenssiin on sen verran aikaa, että en ihan täysin muistanut, miten intensiivisiä päivät ovat ja miten häviävän vähän teoreettista “omaa aikaa” kaiken muun lisäksi jää.
Viime sunnuntaina, kun pakkailin reissumatkalaukkua, tuumasin, että varmaan ehdin siellä Münchenissä iltaisin myyssailla hotellihuoneessa ja kirjoitella valmiiksi blogin luonnoksissa olevia puolivalmiita postauksia. Ja että ainakin nyt MET gaalan puvut ehtisin arvioida. Ha! Hyvä kun olen Instasta ehtinyt tsekata tärkeimmät MET-asut, muuten olen elänyt täydellisessä konferenssikuplassa koko viikon tähän asti.
Toivon siis tulevalta viikonlopulta lähinnä rauhaa, lepoa, rentoilua ja akkujen latausta. Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana tulevan viikonlopun meiningeistä.
Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle. Tällä kertaa siis koko pääsiäiselle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.
Vihreä jade
Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

1. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
2. Sauvojen 8 – Nopeus
Onko elämässäsi joku, jonka kanssa väärinkäsitykset on jäänyt käsittelemättä? Nyt on hyvä aika ottaa yhteyttä ja puhua asiat selviksi. Kortti kuvaa taitoa käsitellä ongelmia, kykyä kommunikoida rehellisesti ja ratkaista vaikealtakin tuntuvia asioita. Toisaalta sauvojen kahdeksikon energia kehottaa ottamaan riskejä, kokeilemaan jotain uutta. Aistisi kaipaavat nyt yksinkertaisesti stimulointia ja virikkeitä, raikkaita tuulahduksia ja jotain tavallisesta rutiinista poikkeavaa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on tosiaan hyvä hetki oikaista väärinkäsityksiä ja ratkoa keskenjääneitä asioita. Ei ole mitään syytä pimittää oleellista tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, että on vain moukkamaista käyttää rehellisyyttä tekosyynä toisten loukkaamiseen liiallisella suorasukaisuudella. Hienovaraisuus ja huomaavaisuus toimii ihan hyvin yhdessä avoimen kommunikaation kanssa.
 3. II – Ylipapitar
Nyt kannattaa todella kuunnella omaa sisäistä ääntä ja luottaa siihen. Viikonloppu on todennäköisimmin varsin rauhallinen – ja ainakin sisäisesti suuntautunut ennemmin huolenpitoon ja pehmeisiin arvoihin – vaikka ympärillä tapahtuisi yhtä ja toista. Pehmeys ja feminiinisyys ei ole heikkoutta, päinvastoin. Intuitio auttaa näkemään asiat kristallinkirkkaasti ja opettaa arvostamaan ympärillä olevia hyviä asioita.
Vinkki viikonlopuksi: Muita kannattaa toki kuunnella, neuvojakin, mutta tärkeimmät ja parhaimmat päätökset tulee tehdä tarkoin omaa sisäistä ääntä ja intuitiota kuunnellen. Pinnallisuutta ja itsekkyyttä kannattaa varoa, sillä ne aiheuttavat vain pahaa oloa ja hajottavat.
Itselleni nostin ykkösen ja kylläpäs tuntuu hyvältä, että kortit ovat samoilla linjoilla itseni kanssa: viikonlopun avainsana on koti!


Hei ihanaiset! Joko siellä ollaan toivuttu vapusta? Pikkuhiljaa alan tottua siihen, että täällä svennelässä kevään juhla ei ole mikään juttu, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että joka vuosi iskee pieni kaihoisa kaipuu kunnon vappuperinteisiin tippaleipineen, ilmapalloineen ja piknikeineen.
Nyt ollaan siis menossa kovaa vauhtia kohti kesää, vaikka pitkän lämpöaallon jälkeen iskenyt takatalvi muuta yrittää väittää. Astrologisessa kalenterissa ollaan siirrytty härän aikakauteen, mikä tarkoittaa mm. että nyt on hyvä hetki käyttää vähän aikaa ja vaivaa itsensä hemmotteluun, hyvään ruokaan ja kaikenlaiseen lempeään hyvinvointia lisäävään toimintaan.
Lauantaina on uusi kuu härässä. Uusi kuu on aina mitä oivallisin hetki asettaa uusia tavoitteita ja aloittaa kiinnostavia projekteja tai muuttaa elämäänsä haluamaansa suuntaan. Uusi kuu härässä tukee erityisesti kaikenlaisia omaa hyvinvointia lisäävien muutosten tekemistä. Eli nyt jos koskaan kannattaa rukata elämäntapoja ja lisätä tanssia, taidetta & kaikkea muuta ihanaa ihan jokaiseen päivään.
No mutta mennäänpäs nyt vihdoin asiaan, eli tämän viikonlopun tarotteihin. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle. Tällä kertaa siis koko pääsiäiselle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.
Vihreä kalsiitti
Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.
Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.

1. VII – Vaunut
Vaikuttaa siltä, että viime viikon muutosenergiat saa tässä selkeän jatkumon. Muutos, uusi alku, on jo tosiasia, mutta pikkuisen vielä tulee viipyiltyä vanhassa. Vaunut eivät ole vielä liikkeessä ja kuskikin tietää, että sitten kun lähdetään rullaamaan, paluuta takaisin ei ole. Kortin mukaan muutosta on kuitekin edeltänyt perusteellinen taustatyö, mistään hätiköidystä päätöksestä ei siis ole kysymys. Kaikki viittaa siihen, että muutoksesta tulee oikein onnistunut.
Vinkki viikonlopuksi: Vaikka olisitkin jättämässä paljon taaksesi, kannattaa ammentaa iloa ja uskoa kaikesta tekemästäsi valmistelusta ja taustatyöstä. Muutoksen polkaiseminen tosissaan käyntiin houkuttelee useimmiten myös negatiivista energiaa kurkkimaan olan taakse. Keskity lämpimiin ja rakkaudellisiin ajatuksiin – erityisesti itseäsi kohtaan – niin saat nähdä, että tästä tulee vielä varsinainen menestys!
2. Sauvojen 2 – Herruus
Edessä on mitä todennäköisimmin ”suoran toiminnan” viikonloppu. Aktiivinen toiminta ei kuitenkaan tarkoita päätä pahkaa sinne tänne sinkoilua, vaikka muuten olo voi olla poikkeuksellisen aikaansaava. Kortti symboloi myös uuden luomista ja luottamusta, joten siinä mielessä nyt voi olla juuri oikea hetki ottaa se ratkaiseva iso askel, vaikka ulkopuolisten mielestä tuntuisikin, että olet tehnyt päätöksen liian nopeasti.
Vinkki viikonlopuksi: Tasapainon löytäminen on hyvin henkilökohtainen asia ja vain sinä itse tiedät, mikä on oikein kohdallasi. Uskalla luottaa mahanpohjatunteeseen – se ei petä, jos kykenet kuuntelemaan sen ääntä rehellisesti.
3. III – Hallitsijatar
Syvä henkisyys ja maanläheinen käytännöllisyys ovat nyt tasapainossa toistensa kanssa. Viikonlopusta on hyvällä tahdolla tulossa sopusointuinen, myötätunnon ja hyväksymisen ollessa päällimmäiset elementit. Rakkauden lempeällä voimalla voi saada aivan uskomattoman paljon aikaiseksi. Rauhallinen viipyminen tässä hetkessä antaa mahdollisuuden luoda luottavainen katse tulevaisuuteen.

Vinkki viikonlopuksi: Luota elämään. Nauti tästä hetkestä ja anna luonnollisen energian viedä sinua eteenpäin. Katso ympärillesi ja anna kauneuden valaa voimaa sisällesi, älä tukahduta aistillisuuttasi. Uskalla avautua ja olla antelias. Kaiken ytimessä on se, että annat itsellesi luvan rakastaa itseäsi ehdoitta.
Nostin itselleni kakkoskortin eli sauvojen kakkosen. Olen itseasiassa hyvin iloinen saamastani viestistä, vaikka sekä “vaunut” että “hallitsijatar” onkin enemmän niitä klassisesti toivottuja ja positiivisia energioita viestiviä kortteja.
Tosin mitään suurta askelta ei ole mielessäni eikä pohdinnan alla, mutta jo pidempään jatkunut vetämätön olo officen ulkopuolella saisi mielellään pikkuhiljaa väistyä. Ei siinä mitään, vaikka välillä Netflix tuntuisikin houkuttelevammalta kuin ainainen suorittaminen, mutta toivotan tosiaankin tervetulleeksi vaihteeksi hiukan energisemmän vapaa-ajan meiningin.
Ihanaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle! Kyllä se kevätkin sieltä pian palaa takaisin!!

Old stuff