Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu


Mitäs sanotte, onko nyt jo kesä? Voisin kyllä melkein väittää, että on, vaikka kai toukokuu lasketaan virallisesti kevätkuukaudeksi. No, oli miten oli – aivan ihanasti ryöpsähtelee joka puolelta elinvoimaista vihreää, joka antaa juuri sellaista virtaa ja inspiraatiota, mitä tässä menneinä harmaina kuukausina on todellakin kaivattu.
Allekirjoittaneen viikonloppusuunnitelmissa on laittaa vihdoinkin parveke kunnolla kesäkuntoon. Vähän olen siellä siivoillut ja hommaillut jo, mutta eihän se partsiparka vielä muistuta ollenkaan sitä kesäolohuonetta, jollaisena se yleensä lämpimänä vuodenaikana tunnetaan.
Toinen tärkeä häppening on lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön osuva täysikuu. Ajattelin kukkua hereillä, jos vain kirkasta yötä lupaavat säätiedotukset pitävät paikkansa, sillä tämänkertainen täysikuu on Full Blue Moon (eli kuu on tasan toisella puolella maapalloa kuin aurinko). Seuraavan kerran samasta ilmiöstä saadaan nauttia vasta kahden vuoden päästä.
No mutta höpinät sikseen ja katsotaanpas, mitä kortit lupaavat tälle täydenkuun viikonlopulle. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle. Tällä kertaa siis koko pääsiäiselle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Ihan täytyy nyt tähän alkuun sanoa, että aika merkittävä on maljojen energia tänä viikonloppuna! Ei vielä milloinkaan ole sattunut niin, että kaikki nostamani kortit olisi samaa maata! Maljat hallitsevat intuitiota, tunteita ja ihmissuhteita. Eli riippumatta siitä, minkä kortin nostit, on aivan varmaa, että viikonloppu on täynnä tunteita, ihmissuhteiden merkitys nousee pinnalle ja myös luovuus on korkealla.
 1. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
2. Maljojen 7 – Irstaus
Kortin suomenkielinen nimi on mielestäni vähän tyhmä, koska tässä kohtaa se viittaa ennemminkin voimakkaaseen, jopa epätoivoiseen, rakkaudenkaipuuseen ja ihmissuhteisiin takertumiseen kuin mihinkään varsinaiseen irstailuun. Suunta elämässä voi tuntua hiukan hämärältä juuri nyt. Aiemmin iloa ja tyydytystä tuottaneet asiat tuntuvat nyt tyhjänpäiväisiltä ja merkityksettömiltä.
Vinkki viikonlopuksi: Ehdottomasti tärkein vinkki juuri nyt on se, että menneisyyteen ei kannata takertua. Jos jotkin asiat, joista ennen olet saanut nautintoa, tuntuu nyt tahmeilta ja kyllästyttäviltä, se on vain merkki siitä, että on aika päästää irti. Toisaalta kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada yhdellä kertaa ja siksi onkin tärkeä oppia nauttimaan myös matkasta kohti unelmia.
3. Maljojen 9 – Onnellisuus
Viikonlopusta näyttää tulevan sopusointuinen ja harmoninen. Elämä on tasapainossa eikä juuri nyt ole näköpiirissä mitään mittavia haasteita. Rauhallinen ja onnellinen olo tulee syvältä sisimmästä eikä sillä ole mitään tekemistä materiaalisen yltäkylläisyyden kanssa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa antautua sisäisen hyvinvoinnin vietäväksi ja jakaa sitä mahdollisimman paljon myös ympäristöön. Kortti vapauttaa myös luovia energioita, joten nyt on mainio hetki tehdä myönteisen maailmankuvan masinoimia suunnitelmia tulevaisuutta varten.
Itselleni nostin ykkösen, eli maljojen kasin. Tiedän, että melkein joka torstai sanon, että en olisi voinut saada paremmin osuvaa korttia, mutta tarkoitan sitä joka kerta ja tarkoitan sitä myös nyt.
Olen ollut itselleni poikkeuksellisessa stressitilassa jo pidempään. Töissä meillä oli alkuvuodesta organisaatiouudistus, joka (niinkuin niin usein) tarkoitti sitä, että pitää tehdä enemmän hommia pienemmällä porukalla. Osastoni johtajana olen pitänyt mantrana, että kun tehdään töitä fiksummin saadaan enemmän aikaiseksi, eikä kenenkään tarvitse stressata. Totuus on se, että ensimmäisen kerran ikinä näen, miten omat dead linet vaan paukkuu.
Lisäksi koko alkuvuosi on ollut myös henkilökohtaisella tasolla vähintäänkin työläs, joten ei ole mikään yllätys, että tosiaankin haluan säätää elämääni pikkuhiljaa takaisin sellaiselle vaihteelle, että kaikilla läsnäolijoilla (eli itselläni) on kivaa edes toisinaan ja mielellään mahdollisimman usein. Onneksi viikonlopulle ei ole juuri mitään suunnitelmia, joten aikaa elvyttävälle välitilinpäätökselle pitäisi löytyä helposti!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *