Month: August 2017


Elokuussa puhun aina sinnikkäästi loppukesästä, vaikka kaikki merkit viittaisikin siihen, että on alkusyksy. En ole mikään suuri syysfani – en edes oikeastaan tiedä miksi. Jotain vaikean teini-iän aikaisia traumoja varmaan kummittelee alitajunnassa, koska periaatteessa rakastan monia seuraavan vuodenajan tyypillisiä asioita.
On ihanaa, että saa taas kaivaa kaikki lempparineuleet käyttöön, sytyttää ziljoona kynttilää valaisemaan tunnelmalliseen pimeitä iltoja, haistella raikasta syksyn kirpeyttä tuulessa ja nauttia sadonkorjuuajan mielettömän ihanista vihanneksista, juureksista, sienistä ja marjoista. Rakastan kulkea metsässä, kun lehdet räiskyvät punaisina, keltaisina, oransseina ja purppuraisina.

Ehkä kaikkein eniten tykkään kuitenkin siitä, että syksyn tulo antaa täydellisen tilaisuuden elämän arviointiin ja uuden aloittamiseen. Useimmiten se on itselleni tarkoittanut sitä, että mietin uusia harrastuksia, haasteita ja projekteja, joita haluaisin aloittaa. Elokuun puolivälin tienoille osuu “koululaisten uusivuosi” ja siksi kai se tuntuu juuri sopivalta hetkeltä miettiä, mihin suuntaan sitä haluaisi itseään, tietojaan ja taitojaan kehittää.
Toisiaan seuraavat kammottavat tapahtumat maailmalla ja Suomessakin on pyörinyt päässäni koko viikonlopun. Jotenkin tuntuu siltä, että haluaisin tehdä jotain enemmän kuin vain tuijottaa omaa napaani ja miettiä henkilökohtaista hyvinvointiani.

Toisaalta karu totuus on kuitenkin se, että itsestä sitä on aloitettava. Jos on voimaton, saamaton, iloton ja täysin vailla energiaa, ei ole paljoa, mistä voisi ammentaa mihinkään sen laajempaankaan kokonaisuuteen. Eikä pidä myöskään väheksyä sitä hyvää, mitä voi pienillä teoilla ja sanoilla levittää lähiympäristöön. Positiivinen energia leviää vesirenkaiden tavoin toivottavasti myös sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan, uskon niin.
Eikös perhosefekti ole lähes tieteellisesti todistettu asia? Tosin kyseinen teoria ei taida luvata hyvän leviämistä, mutta antaa ainakin uskoa siihen, että pienilläkin asioilla ja teoilla on merkitystä.



Osallistuin viime talvena Unelma Itsestä online valmennukseen. Koin valmennuksen aikana monia oivalluksia ja niiden avulla olen pystynyt löytämään uusia voimavaroja itsestäni ja muokkaamaan elämästäni enemmän itseni näköistä. Osan ajatuksistani olen jakanut täällä blogissakin (jutut löytyvät tagin: Unelma Itsestä -alta).
Tammikuussa alkaneen valmennuksen ensimmäiset viikot sujuivat tosi hyvin, olin innostunut ja käytin sopivasti aikaa tehtävien tekemiseen ja kysymysten pohtimiseen. Sitten tuli se e:llä alkava väliin ja putosin hiukan vauhdista. Otin kyllä keväällä loppukirin, mutta tuntuu, että missasin monta tärkeää ja inspiroivaa steppiä. Niinpä olinkin tosi innoissani, kun minulta kysyttiin, että haluaisinko osallistua 4. syyskuuta alkavaan seuraavaan valmennukseen. Aivan varmasti haluan!
Jos olet miettinyt tämän tyyppistä itsensä kehittämistä, hyvinvoinnin aakkosten haltuunottoa ja voimavarojen kerryttämistä, kantsii tsekata Unelma Itsestä -valmennuksen kotisivut täältä. Mikäli neljän kuukauden mittainen hyvinvointivalmennus alkoi kiinnostaa, koodilla “minnaunelmaitsestä” saat kurssin hintaan 149 €. Koodi on voimassa elokuun loppuun asti. (Yhteistyössä Unelma Itsestä Online valmennus)

Vähän tuntuu ristiriitaiselta ajatella toisaalta kaikkea maailman pahuutta ja samalla suunnitella osallistumista omaan hyvinvointiin keskittyvään valmennukseen. Ihan niinkuin minun napani olisi tärkeämpi kuin ympärillä olevat vääryydet.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos haluan edes yrittää tehdä maailmasta parempaa paikkaa, on ihan pakko ensin pitää huolta omasta jaksamisesta. Jonkinlainen uusi alku on edessä ja odotan innostuneen malttamattomana, että pääsen näkemään, mitä tästä vielä tulee!
Näiden pohdiskelujen lomassa loppukesän lemppariasuni lämpimänviileisiin iltoihin. Neuletta jo vähän kaivataan, eikä täysin sääret paljaana tarkene olla, mutta sandaaleista ei onneksi vielä tarvitse luopua.

  • neule, Dagmar
  • farkut, Lindex
  • laukku, Rebecca Minkoff
  • sandaalit, Jeffrey Campbell


Jätin ihan tarkoituksella edellisestä Tukholmavinkkipostauksestani pois yhden kotikaupungissa vietetyn lomaviikkoni kulinaarisista highlightseista. Grand Hotel -hotellin seisova lounaspöytä on niin poskettoman hyvä ja elämyksenä ihana, että se ansaitsee ihan oman juttunsa.
Etsiskelimme Tinnin kanssa ihan randomisti jotain kivaa brunssia, jonne olisimme voineet mennä kesälomani viimeisenä sunnuntaina, kun Tinnin äiti ja kummityttäreni, Tinnin tytär Peppi, olivat myöskin täällä viettämässä Tukholma-viikonloppua.
Tukholma on aivan kertakaikkiaan upea brunssikaupunki! Ravintolasta riippuen tarjolla on monia erilaisia kattauksia (sekä buffet että á la carte) ja useita tyylejä, jotka miellyttävät erilaisia brunssiporukoita lapsiperheistä jatsifaneihin ja tähtiravintoloihin tottuneisiin ravintolavieraisiin – kaikki tarpeet tulee yleensä täytettyä paremmin kuin hyvin.

Siinä sitten täkäläisiä brunssimestoja interwebsistä selaillessamme totesimme, että näin kesäloma-aikaan ei olekaan niin itsestäänselvää, että täällä pääsisi nauttimaan urbaanin suositusta aamiaislounas-ateriasta.
Aika uskomatonta sinänsä, että suurin osa täkäläisistä suosituista brunsseista on kesälomalla juuri, kun kaikki ziljoonat turisti ovat täällä! Myös Grand Hotellin varsinainen brunch on kesäaikaan pois ohjelmistosta, mutta heidän smörgåsbord (seisova lounaspöytä?) on niin loistavan herkullinen, että eipä siinä muuta enää osaa kaivata!

Eli siis päädyimme virallisen brunssin sijaan nautiskelemaan Grand Hotelin huippuherkullisesta lounasbuffetista. 
Ja hyvä niin! Niin ihanaa ja yltäkylläistä makuilotulitusta en ole kokenut aikoihin!
Rakastuin erityisesti kaikkiin kymmeniin itsetehtyihin silleihin ja kalapöydän antimet sai muutenkin kaikki nirvana-levelit varsin korkealle. Salaatteja ja leikkeleitä on myös tarjolla ihanan laajasti. Itseasiassa niin paljon, että sinänsä erittäin herkullisen näköiset lämpimät jäivät käytännöllisesti katsoen maistamatta. Lihapullat saivat kylläkin seurueeltani erittäin kiitettävät arvosanat.

Mikään erityinen kalafani – kuten allekirjoittanut – ei todellakaan tarvitse olla. Grand Hotellin smörgåsbord on niin laaja, että kasvissyöjäkin kokee runsauden pulaa. Vegaanille tuo tosin on aika haasteellinen, joten jos kaipaa täysin eläinvapaata brunssia/lounasta, silloin tuskin kannattaa sijoittaa Grand Hotellin smörgåsbordiin.
Myös Grand Hotellin miljöö on niin hurjan ihana, että ihan pelkästään vain sen vuoksi kantsii tuolla käydä edes kerran.

Tinni, järjestyksen ihminen, pitää epävirallista ja vain inhimilliseen muistiin perustuvaa kirjaa seisovassa pöydässä syötyjen lautasellisten lukumäärästä. Kuulemma joskus parikymppisinä varhaisaikuisina vedettiin ainakin kahdeksan kierrosta, kun oltiin Tukholman risteilyllä. Pitää todennäköisesti paikkansa, mutta nykyään samaan suoritukseen ei pysty mitenkään, vaikka kuinka haluaisi. Haha!
Itse olen aika huono noutopöytäasiakas. Haluan maistaa mieluiten kaikkea, mutta en osaa ottaa vain atomin kokoista nökärettä eri annoksista lautaselleni.
Grand Hotellin smörgåsbord sai myös toivomaan, että olisi mennyt sinne heti avaamisen jälkeen ja sitten kaikessa rauhassa chillaillen nautiskellut samaan putkeen sekä aamiaisen että lounaan.

Toisaalta, niinhän me kyllä melkein tehtiinkin. Itse en ehtinyt syödä aamiaista ollenkaan (varhaisaamiaiset jää kyllä muutenkin helposti väliin) ja ihan rauhassa ehdittiin istua. Jopa niin rauhassa, että ihan viimeiseksi lopuksi kävin hakemassa vielä kaksi (kyllä, kaksi, 2) pientä palaa ananasta. Ihan kuin siinä vaiheessa sitä ei jo olisi aivan supertäynnä.

Grand Hotel on aivan ihana paikka muutenkin! Parhaimmillaan siellä voi herkuttelun lisäksi bongailla julkkiksia. Kaikki Tukholmassa visiitillä olevat superstarat, kuninkaalliset ja Nobel-palkintojen saajat yöpyvät yleensä aina tuolla.
On melkein sanomattakin selvää, että paikan palvelu on aivan huippuluokkaa. Eikä sitä tosiaankaan tarvitse olla mikään celebrity tai muu merkkihenkilö – kaikki ne kerrat, kun olen Grand Hotellissa ollut, asiakaspalvelu on ollut vähintäänkin moitteetonta ihan tällaiselle tavalliselle random-vieraallekin.


Somea selatessa tuntuu, että tämä viikonloppu on ollut virallinen kaupunkifestariviikonloppu. Flow siellä, Way Out West täällä – ja lisäksi kaikenlaista pienempää kinkeriä näyttää olleen väkeä viihdyttämässä.
Fiilis on ilmeisesti tarttuvaa sillä halusin ehdottomasti ulkoiluttaa viikonloppuna ihanaa hapsureunaista tunikajakkuani, vaikka en päätynytkään hytkymään minkään lavan eteen musiikin tahdissa. Itseasiassa oma ohjelmani on ollut varsin kaukana siitä – nyt koitti vihdoin kovasti odottamani golf-kurssi.

Tuntuu ihan lottovoitolta, kun viikon upein hellepäivä osui perjantaille! Muutenkin on kyllä ollut ihanaa ja lämpimän kesäistä – vaikka eihän siitä nyt enää ihan täysillä ehdi nauttia arkisin, kun päivät tulee lusittua officella.
Perjantaina oli tosiaan niin kova helle, että ihan niin lämmintä en olisi golf-kurssilleni toivonutkaan. Yllättävän kovaa hommaa se on tällaiselle tottumattomalle aloittelijalle. Varsinkin pidempiä lyöntejä harjoitellessa olin aivan yltä päältä hiessä, vaikka lämpötilat olivatkin laskeneet inhimillisiin, kahdenkympin tienoilla huiteleviin lukemiin.

Johtuu varmasti osittain siitä, kun ei oikein osaa mitään, niin kaikki tuntuu yllättävän vaikealta ja haasteelliselta. Nyt kahden intensiivisen golf-päivän jälkeen olo varsinkin yläkropassa on kuin olisi jäänyt jonkun tiejyrän alle. Ehkä tässä vielä taidot karttuu sen verran, että sitä joskus pääsee vielä oikein baanalle pelaamaan. Tällä hetkellä itsevarmuus on kyllä aika minimissä.

Kuumankosteat, pimeät elokuun illat ja yöt on jotain ihan erityistä. Auringonlaskut on ollut aivan kertakaikkiaan upeita joka ilta. Olo on ollut kuin olisi jossain ulkomailla ja kameran muistikortti on täyttynyt toinen toistaan värikkäämmistä yötaivaskuvista.
Olen tapani mukaan seurannut säätiedotuksia silmä kovana ja vaikka monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että tämä oli nyt kesän viimeinen viikonloppu, en ole ihan kokonaan heittänyt vielä toivetta nurkkaan, etteikö sitä tänä kesänä vielä pääsisi ulkoiluttamaan kesäistä hapsutunikaakin!

  • tunika, River Island
  • toppi, H&M
  • hame, H&M
  • sandaalit/läpyskät, Alexander Wang X H&M
  • laukku, Marc by Marc Jacobs

Tämän kesän mansikka-aika alkaa pikkuhiljaa hiipua, mutta vielä on ehtii testata suussasulavan herkullista mansikkajälkkäriä. Seljankukkamarinoidut mansikat ja sitruunainen mascarpone-vaahto oli meillä juhannuksen illallisen jälkiruokana ja ihastuimme siihen kovasti. Mascarponen koostumus tekee vaahdosta samettisen pehmeää ja omasta mielestäni tuorejuuston maku sopii mansikoille paremmin kuin perinteiset, yksiselitteisen makeat kermavaahdot ja vaniljajätskit.

Peetun valmistama ihanuus päätyi välittömästi suosikkeihin. Sen lisäksi, että marinoidut mansikat ja mascarpone-vaahto on helppo ja nopeasti valmistuva jälkkäri, mitään erityisvälineitä vispilää ja jääkaappia lukuunottamatta ei tarvita. Siitä syystä ohje sopii helposti toteutettavaksi esim. mökillä tai silloin, kun muut ruokalajit valloittavat uunin, eikä leipomisesta tule mitään.

SELJANKUKKAMARINOIDUT MANSIKAT JA SITRUUNAINEN MASCARPONE-VAAHTO
(noin 6 annosta)
Ainekset:

  • 1,5 l mansikoita
  • 1 dl seljankukkamehutiivistettä
  • 150 g mascarpone-juustoa
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 sitruuna (mieluiten luomu-)

Valmistus:

  • Perkaa ja paloittele mansikat.
  • Mittaa seljankukkamehutiiviste kulhoon, kääntele mansikanpalat sekaan ja laita jääkaappiin marinoitumaan vähintään kahdeksi tunniksi.
  • Notkista huoneenlämpöinen mascarpone-juusto sileäksi ja vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä sokerin kanssa.
  • Pese sitruuna hyvin ja raasta kuoren keltainen osa hienojakoisella raastimella.
  • Sekoita notkistettu tuorejuusto, kermavaahto ja raastettu sitruunankuori. Tarkista maku.
  • Tarjoile marinoidut mansikat yhdessä sitruunaisen mascarpone-vaahdon kanssa. Koristeluun käy klassisesti pari lehteä sitruunamelissaa.


Näin loppukesästä mansikat ei enää ole ihan maukkaimmillaan, mutta tähän ohjeeseen käy hyvin myös vähän vähemmän makeat marjat. Satokauden ollessa parhaimmillaan sitä ei ehkä edes raatsi käsitellä mansikoita mitenkään erityisesti, ne kun ovat sellaisenaan niin makoisia. Nyt on ihan toinen juttu ja tämän ohjeen avulla on helppo venyttää mansikkasesonkia pidempään.


En olekaan pitkään aikaan tehnyt klassista “New in” postausta. Ei niin, että olisin mitään kovin kummoista viime aikoina shoppaillutkaan. Nyt on kuitenkin eri tilanne – löysin nimittäin Rizzon kesäalesta niin ihanat  niittitennarit, että ne pitää saada esitellä oikein kunnolla.
Olen jo pitkän aikaa – ja hiukan vaihtelevalla menestyksellä – yrittänyt noudattaa periaatetta, että ostan uutta vain, jos samaan tarpeeseen ei löydy garderobistani vastausta. Sikälihän tuo on aika heppoinen elämänohje, sillä helpostihan sitä nyt aina jonkin uuden tarpeen itsellensä keksii, jos jotain pakko-saada -tyyppistä osuu eteen.

No, nyt oli sellainen tilanne, että toimistollekin käyvien tennareitteni siisteysaste alkaa olla sitä luokkaa, että ei niitä oikein enää kehtaa pitää kuin vapaa-aikana. Keväinen puhdistusoperaatio pidensi selkeästi raksujen Adidas Superstarieni käyttöikää, mutta koska käytän tennareita tosi paljon, alkaa nekin olla jo edustuskäyttöelinikänsä loppuvaiheessa.
Eli siis tarvitsin todellakin siistit ja kivat sneakersit, jotka voisin näppärästi yhdistää niin siisteihin housuihin kuin hameeseen ja mekkoonkin.
En ollut edes etsimässä mitään erityistä – korkeintaan kannasta avoimia matalakorkoisia avokkaita työkäyttöön – kun Rizzon ohi kävellessäni silmäni osuivat alepöytään ja bongasin ihanat savenvalkoiset niittitennarit. En ollut uskoa hyvää tuuriani, kun varastosta löytyi vielä täysin iskemätön pari kokoa 38!

Malliltaan niittitennarit on kapeammat ja naisellisemmat kuin Superstarit. Onneksi pohjasta löytyy paksuutta ja niititkin tietty auttavat, ettei yleisilme ole liian neitimäinen.
Myös väri on ihan just eikä melkein. Täysin valkoisia tossuja en olisi varmastikaan vilkaissut kahta kertaa, mutta utuinen, lähes pastellinen savenvalkoinen on ihan täydellinen. Vaikea sanoa, miten väri säilyy käytössä – toisaalta eipä nuo nyt työmatkoilla kovin kaksiseen kuormitukseen joudu. Urheilukengät on sitten erikseen.

Ihan pikku varoituksena tässä; ihastuin niittitennareihin niin palavasti, että tulette aivan varmasti näkemään niitä asukuvissani kyllästymiseen asti! Haha!

Old stuff