Month: September 2015

Nyt onkin kuulkaas esittelyssä sellainen suurhankinta, että investointi-sanan käyttö on kerrankin perusteltua! No ei vaiskaan!!
Vuoden 11 muotiostos tuli tehtyä vähän hätäpäissään kesällä, kun olin Karkin luona Berliinissä. Yhtenä päivänä kiertelimme shoppailumielellä kaupungilla – ja pitihän sitä sitten poiketa Primarkissa. Tarkoitus oli hankkia vain ja ainoastaan ei-muotiostokseksi laskettavia välttämättömyyksiä, pikkuhousuja, sukkia ja sen sellaista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olimme jo painumassa kassalle, kun silmiini osui kauniin vaaleanharmaaraitainen perusteeppari. Enhän siinä juurikaan miettinyt vuoden 15 muotiostoksen haastettani – vaan kiikutin sen kassalle sen enempiä harkitsematta. Ei niin, että olisin hetkeäkään ostostani katunut. Kiva klassinen raitakuosi sopii hyvin tällaisen t-paita-addiktin garderobiin – ja onhan sille tullut jo käyttöäkin vaikka kuinka paljon!
Esimerkiksi loppukesän Helsingin reissulla raitapaita edusti Hotel Indigon aamiaisella (ja sen jälkeen asiaan kuuluvassa vessa-selfiessä..).
raitateeppari
Ostoksesta on jo sen verran aikaa, että otsikon “New in” tuntuu hiukan liioittelulta. Tosin yksi tämän shoppailunrajoittamishaasteen idea oli, että jokaisesta ostoksesta tulee myös oma blogijuttu. Ajattelin, että se lisäisi harkintaani ostohetkellä ja ex tempore -tehdyt läpihuutohankinnat jäisivät kokonaan tekemättä. Ihan niin ei ole käynyt ja varastoissa on pari muutakin ostosta, joita en ole vielä esitellyt, mutta hyvin opettavaista tämä on ollut!

Peetu 17.9.2015
Olen tainnut sanoa jo aika monta kertaa, että en todellakaan ole mikään syksy-ihminen. Siitä huolimatta en voi olla ilahtumatta vuodenajalle tyypillisistä sääilmiöistä. Tuntuu kuin yhden päivän aikana käytäisiin läpi useampi vuodenaika!
Esimerkiksi tänään aamulla heräsin siihen, kun aivan tajuton sade hakkasi ikkunoita, tuuli paukutti puiden oksia ja oli niin synkkää, että piti ensimmäistä kertaa laittaa kaikki valot päälle, ettei olisi eksynyt matkalla keittöön aamukahvin keittoon. Töihin mennessä hengittelin syvään ja koitin olla ajattelematta sitä, että tätä tää nyt sitten on seuraavat puoli vuotta.
Perillä toimistolla pimeys, sade ja myrskyn mittoihin nouseva tuuli oli vakipuheenaihe huomenien toivottelun yhteydessä. Vielä lounasaikaan keli oli niin kurja, että päätimme Hannan kanssa jättää perinteisen lounaskävelylenkin väliin. Loppupäivä märissä kengissä ei houkuttanut, vaikka pieni keskipäivän happihyppely kyllä yleensä tuntuu tosi hyvältä ja lisää kummasti potkua iltapäivän tunteihin.
Mutta kuinkas sitten kävikään? Yhtäkkiä alkoi kirkastua – ja ennenkuin huomasimmekaan aurinko paistoi, jos ei nyt aivan pilvettömältä taivaalta, tosi ihanasti ja päättäväisesti kuitenkin. Kylmä ei ollut ollut aamullakaan, mutta paisteen myötä elohopea kipusi yli kahteenkymmeneen! Uskomaton juttu!!
Peetu 17.9.2015
Yllättävä aurinko ja lämpö aiheutti välikausille tutun ilmiön. Töistä kotiin matkalla olevat ihmiset olivat hauskaa katseltavaa, kun osa paineli menemään kumisaappaissa ja sadetakissa täydessä auringonpaisteessa, osa hikoili kevytuntuvatakeissaan – mutta monet olivat nopeasti mukana sään vaihteluissa. Paljaita sääriä, shortseja, t-paitoja ja jopa nirunarutoppeja sai bongata iltapäivän lämmössä yllättävänkin paljon.
Itse olin vähän siltä väliltä – hameessa ja avokkaissa, mutta pikähihaisessa neuleessa. Hiki tuli, mutta en todellakaan valita!
Pukeutumisen kannalta nopeasti laidasta laitaan muuttuvat kelit on varsinainen pähkinä. Kerrospukeutumiselle kaikki kunnia, mutta tänään olisi melkein pitänyt olla mukana kaikki mahdollinen, vaihtokengistä alkaen. Ja matkalaukku, jonne niitä kerroksia olisi sitten iltapäivällä purkanut. Edes säätiedotusten lukemisesta ei ole kummoistakaan iloa – ennuste vaihtelee parin tunnin välein, eikä pidä siltikään paikkansa. No, mielummin huono ennustettavuus ja aurinkoa edes toisinaan kuin satavarma sadekeli.
Peetu 17.9.2015
Peetun aurinkoisen syyspäivän asun perustana on herkullinen yhdistelmä mustavalkoista leo-printtiä ja sporttihenkeä, korallin ja oranssin sävyillä terästettynä. Erilaiset kuosit – jopa eläinkuviot – toimii tosi hyvin urheilullisten elementtien parina, kun väriskaala on niukka ja toisiinsa rimmaava. Musta-valkoinen on tässäkin tapauksessa helpoin vaihtoehto toteuttaa yhdistely ilman ylilyönnin vaaraa.
Oranssi-korallit sandaalit, takin kauluksen oranssi tehosteraita ja huikean oranssi huulipuna tuovat väriä ja eloa – ja lisäksi toimivat asun kokoavana tekijänä.
Peetu 17.9.2015 Peetu 17.9.2015
Peetun huikean oranssi, melkein neon, huulipuna on peräisin kesäiseltä ex-tempore -reissultamme Täbyn Sephoraan. Innostuimme silloin penkomaan alelaareja ja teimme useammankin kivan löydön. Puna on Sephoran omaa, Sephora Collection -merkkiä, mutta valitettavasti juuri tuon valmistus on lopetettu. Siksi se varmaan olikin alessa.
Peetu 17.9.2015
 

  • mekko, H&M
  • takki, Adidas
  • sandaalit, Jeffrey Campbell

Hotel Indigo
Niinkuin varmaan muistattekin, olin parisen viikkoa sitten pienellä blogilomamatkalla Helsingissä. Reissun ihaninta antia oli aivan ehdottomasti kaikkien mahtavien blogikollegoiden tapaaminen. Meille järjestetty hauska ohjelma ja kaikki ihanat herkut olivat nekin ihan ykkösjuttuja. Yksi asia tekee kuitenkin näistä Helsinki-viikonlopuista aivan erityisiä ja se on yöpyminen hotellissa!
Tällä kertaa meille oli varattu huoneet viime keväänä avatusta Hotel Indigosta. Elegantisti skandinaaviseen ja aavistuksen 50-lukuiseen henkeen stailattu hotelli sijaitsee kätevästi Boulevardilla, kävelymatkan päässä kivoista ravintoloista, kiinnostavista putiikeista – ja Helsingin rautatieasemasta!
Itselleni on tärkeää, että hotellini on Helsingissä kävelymatkan päässä rautatieasemalta, jonne päädyn aina Finnairin bussilla lentokentältä. Olen nimittäin niin onnettoman surkea suunnistamaan armaassa pääkaupungissamme, että sorrun helposti tuhlaamaan taksiin, mikäli etäisyys näyttää vähänkään pidemmältä.
Hotel Indigo 2
Tämä ei ollut ensimmäinen kertani Hotel Indigossa – vaan sain ilokseni yöpyä siellä jo viime keväänä ID:n ja Indigon yhteistyön ansiosta. Sinänsä hyvin mielenkiintoista, kun voi vertailla kahta eri kokemusta samasta paikasta. Oliko mikään muuttunut tai eri tavalla?
Vastaus on kyllä ja ei. Tällä kertaa sain astetta isomman huoneen kuin viimeksi. Yksinäinen matkailija, joka ei ole shoppailureissulla, mahtui kyllä ihan mainiosti siihen kaikkein pienimpäänkin huonekokoon yhdeksi yöksi. Pariskunnille, ystävyksille, suurshoppaajille ja useammaksi yöksi majoittujille suosittelen tätä isompaa huonetta. Siellä mahtuu levittelemään pariakin matkalaukkua, kaappitilaa on todella reilusti ja muutenkin huoneessa mahtuu hengittämään paljon paremmin.
Hotel Indigo Hotel Indigo Hotel Indigo
Palvelu on hotellissa edelleen ihan kiitettävää – eli kaikki into ei ole karissut avajaisten jälkeisessä arjessa. Hiukkasen tosin palvelualan veteraanin korvaan särki se, että vastaanottovirkailija ilmoitti up-greidauksesta isompaan huoneeseen tyyliin “varaamanne huonetyyppi on valitettavasti loppu, joten siirrämme teidät isompaa huoneeseen”. Ehkä jokin muu kuin pahoitteleva äänensävy tällaisen postiivisen uutisen kanssa olisi ollut paikoillaan? Mutta pikkupottujahan tuo on, enkä halua antaa pelkästään sen vuoksi miinusta Hotel Indigon henkilökunnalle.
Hotel Indigo 6
Edellisestä reissusta poiketen, söimme tällä kertaa illallista hotellin Bröd-nimisessä illallisravintolassa. Menu on tyylisuunnaltaan varsin skandinaavinen – ja tarjolla on paljon tuttuja makuja, osin innovaatisin yhdistelmin. Kaikki, mitä tarjottiin, oli mielestäni ihan ookoo hyvää. Mitään kovin huikeita makuelämyksiä ei syntynyt ja hiukan tuntuikin kuin ravintola Bröd ajattelisi asiakkaansa tulevan jostain Pohjoismaiden ulkopuolelta, jolloin meille tutut maut ovat jo sinänsä uusia ja kiinnostavia.
Parasta oli mielestäni ennen alkupaloja tarjotut hauskan kaareviksi kuivatut ohuen ohuet näkkärit, joiden päällä oli muutama pisara punajuurimajoneesia.
Hotel Indigo 7
Brödissä voi ihan vapautunein mielin ajatella tilaavansa kaikki aterian osat alkupaloista jälkiruokaan, sillä annosten koot ovat sen verran hienostuneet, että varsinaista ähkyn vaaraa ei ole. Enpä muista milloin viimeksi olisin jaksanut syödä yhdeltä istumalta neljä eri ruokalajia! Voin kertoa, että en ollut seurueemme ainoa, josta tuntui tältä ja monet olivatkin kuulemma parsineet tilannetta vielä samana iltana hampurilaisella. Itse tyydyin huoneen minibaarista löytyneisiin salmiakki-traktoreihin ja suklaapatukkaan…
Hotel Indigo 8
Hotelli-aamiainen taitaa olla suosikkini kaikista maailman aterioista! Indigon aamiainen on pitänyt kutinsa: tuoreita hedelmiä on edelleen runsaasti, kaikki on ihanan freesia, pannukahvi maukasta ja maksapatee kertakaikkiaan taivaallista.
Vaikuttaa silti vähän siltä, että ainakaan aamiaistarjoilusta vastaavat eivät ole lukeneet edellistä arvosteluani, sillä tarjolla ei edelleenkään ollut maukkaita maustekurkkuja maksapateen kaveriksi – eikä lämpimiä kuuden minuutin munia tai munakuppeja. Toisaalta kaikki muu oli niin hyvää, että jotenkin ei kehtaa valittaa.
Hotel Indigo
Virallinen hotellinvessa-selfie! 😀
Palvelun, mukavien huoneiden, ihanan aamiaisen, kauniin interiöörin ja erinomaisen sijainnin lisäksi Hotel Indigo on kunnostautunut yhdessä, matkailijalle täysin kriittisessä asiassa: sängyt on niin täydelliset, että jos niissä ei nuku hyvin, niin ei kai sitten missään!

Muotiviikko street style Muotiviikko street style Muotiviikko street style
Kamerani lauloi Tukholman muotiviikolla näytösten välissä ahkerasti. Tavoitteena oli ikuistaa niin monta upeaa asukokonaisuutta kuin vain mahdollista. Muotiviikoille kokoontuu aina hirmu määrä todellisia tyylitaitureita, muotialan ammatilaisia ja eturivin bloggareita, joten ihailtavaa – ja kuvattavaa riittää yllin kyllin.
Sinänsä aika hauskaa, että vaikka kaikki pyrkivätkin pukeutumaan mahdollisimman yksilöllisesti – aina on havaittavissa joitakin trendejä, jotka ovat erityisesti muodin muutoksille herkän porukan suosiossa.
Kaikki inspiroivat kuvat ja henkilökohtainen trendi-analyysini löytyy Indiedaysin BUZZ-osastolta – eli täältä: Upeaa katumuotia Tukholman muotiviikolla – katso kuvat ja inspiroidu!

Non Sense
Kävin Tukholman muotiviikon aikaan tutustumassa ihan uuteen, Non Sense -nimiseen merkkiin. Tiesin odottaa vähän Odd Molly -henkistä tyyliä, sillä brandin perustajaporukka suunnittelijoita myöten on sama kuin Odd Mollylla.
Non Sense on reteempi, rokkaavampi ja boheemimpi kuin konservatiivinen isosiskonsa. Vaatii selkeästi enemmän pokkaa pukeutua niitein somistettuihin paisley-paitoihin ja liskonilkkureihin kuin Odd Mollyn sievän romanttisiin asuihin. Molempien merkkien perustaja Per Holknekt sanoo saaneensa inspiration Non Sense -tyyliin luettuaan “Fifty Shades of Grey” -kirjan.
Non Sense Non Sense Non Sense
Itse en ole kulttiasemaan noussutta kirjaa lukenut – enkä käynyt katsomassa elokuvaakaan, joten olen ehkä hiukan väärä ihminen kommentoimaan vaikutteita. Jotenkin on kuitenkin sellainen fiilis, ettei Non Sense nyt ihan niin hurjan tummasävyinen ja eroottinen ole tyyliltään. Itselleni tulee ennemminkin mieleen 70-lukuhenkinen cool hippinainen Kaliforniasta, joka hengailee Rollig Stones ja Jimi Hendrix -tyyppien kanssa.
Non Sense Non Sense Non Sense Non Sense
Mielenkiintoista nähdä tuleeko Non Sensestä samanlainen menestystarina kuin Odd Mollysta. Jotenkin vaikea kuvitella, että siitä tulisi ainakaan samanlainen virkanaisten vaatettaja. Itse en myöskään näe itseäni pukeutumassa kokonaiseen Non Sense -asuun, sen verran nuo tuntuvat vievän tilaa ja vaativan huomiota. Sen sijaan jonkin yksittäisen niitein koristellun paisley-paidan tai herkulliset bootsit saattaisin kyllä haluta garderobiani täydentämään.

Old stuff