Month: April 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämän päivän toimistoasun suurin uutinen – ainakin itselleni – on se, että aikoinaan COSilta hankkimani tummansiniset kiiltäväpintaiset chinot mahtuvat taas päälle! Olematon askel ihmiskunnalle, mutta suuri merkkipäivä Mintulle!
Chinojen kaverina tummansininen, oranssi-valkoisin raidoin elävöitetty Zalandon outletista viime syksynä hankittu neulepaita. En ole juurikaan käyttänyt paitaa, koska jo ostohetkellä ajattelin, että se olisi täydellinen kaveri näille chinoille. Sattuneesta syystä komboa ei ole tullut käytettyä aikaisemmin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En ole mikään penkkiurheilija tai sporttifani (paitsi silloin, kun saan olla itse mukana actionissa), mutta hiukan kyllä huvittaa, että vannoutunut Ilves-fani on pukeutunut näin selkeästi Tapparan väreihin. Aika syvällä näköjään istuu alakoulussa sisäistetyt “tyylisäännöt” ja värikoodit, vaikka miten monta periaatteessa puolueetonta ajokilometriä olisi takana. Haha!
No, mutta värien viesteistä viis – olen ihan superonnellinen, että kykenen taas käyttämään ainakin osaa vanhoista vaatteistani. Voisin itseasiassa tässä jonain päivänä kirjoittella vähän uudesta, Nutrilett-pulvereiden jälkeisestä, ruokavaliostani. Sain nimittäin työkaveriltani tosi kivan yhdistetyn treeni- ja dieetti-ohjelman, jota olen tässä viimeaikoina noudattanut. Eniten siksi, että se on hurjan helppo (en edelleenkään rakasta laittaa ruokaa jokaikinen päivä), mutta myös siksi, että huomaan omenankarkoituksen toimivan – enkä tunne olevani nälkäinen oikeastaan milloinkaan!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neulepaita, Zalando (omaa mallistoa?)
  • housut, COS
  • jakku, H&M
  • kengät, Vagabond

Tämän viikon lopulla ja ensi viikolla on täällä Tukholmassa varsinainen ystävämyyntien suma. Keräsin tähän mielestäni parhaat vinkiksi teillekin. Kokemuksesta tiedän, että kantsii ehdottomasti poiketa tsekkaamassa tarjontaa, jos vain sattuu olemaan täällä kulmilla. Itse en taida uskaltaa ihan jokaiseen rynniä, sen verran tiukilla 15 muotiostoksen vuositavoite on tällä hetkellä, mutta itseni tuntien, tuskin maltan kokonaan pysyä poissakaan.
Dagmar
Dagmarin ystävämyynti on yksi niistä, joihin on melkein pakko päästä. Aikaisemmilla kerroilla olen tehnyt niin ihania löytöjä ja todella edulliseen hintaan, että olisi ihan tuhlausta jättää menemättä.
Hope Sample Sale
Saakos tuosta kuvasta nyt ollenkaan selvää Hopen sample salen ajoista ja osoitteesta? Eli ovet on auennut jo tänään ja myynti jatkuu klo 11 – 18, huomenna perjantaina klo 8 – 18 ja lauantaina 10 – 16. Osoite Gävlegatan 12 A.
J.Lindeberg
J.Lindebergin ystiksestä metsästäisin ensisijaisesti lasketteluvetimiä ja jos pelaisin golfia, niin sitten niitä myös. osoite: Drottninggatan 81 B
aukioloajat: perjantai 24/04 08.00—20.00, lauantai 25/4 10.00—18.00, sunnuntai 26/4 10.00—18.00
Maksu vain kortilla.

Marc by Marc Jacobs etc
Yksi jännimmistä ystävämyynneistä on Stock Sale, jossa on tarjolla Marc by Marc Jacobsia, Isabel Marantia, Stella McCartneya ja Månestrålea. Täällä en ole aikaisemmin ollutkaan, joten melkein pakko käydä tsekkaamassa tilanne.
Open Hours: 28 April, 09-19, 29 April, 07-19, 30 April, 08-13, osoite: Grev Turegatan 30
Up to 70% discount
We accept cash and card
Rodebjer Sample Sale Selected Brands
Whyred SS15 Sample Sale
 
Viimeisenä vielä Whyred sample sale – joka sekin on alkanut jo tänään. Se ei kyllä ainakaan aikaisemmin ole paljoa haitannut, sillä Whyredin ystiksissä on yleensä aina paljon kamaa tarjolla.
Our Opening Hour:
Thursday: 10am-19pm
Friday: 10am-19pm
Saturday: 11am-17pm
Sunday: 12am-16pm

osoite: Drottninggatan 94
 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Neuletakkien väärinkäyttäjä täällä taas hei!
Taitaa olla ensimmäisiä kertoja, kun ihana Dagmar Fortuna Classic -neuleeni on esittelyssä päivän asun yhteydessä. Se on jäänyt valitettavasti aika vähälle käytölle, vaikka oikeasti tykkään siitä aivan valtavasti. Meillä toimistolla se vaan sattuu olemaan sellainen suosikkivaate, joka löytyy varmaan jokaisen naispuolisen kollegan garderobista. Jotenkin on tuntunut, että en ole halunnut olla samis. Kieltämättä ihan pöljä ajatus, joten päätin, että en anna sen häiritä itseäni, vaan annan neulejakulle sille kuuluvat ajopäivät.
Sillä mikä voisi olla parempi toimistovaate kuin jakkumainen, siisti ja kaunis neuletakki? Se on mukava päällä, ei kinnaa mistään ja näyttää silti fiksulta ja skarpilta sopivan pehmeällä tavalla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Neulejakun kaveriksi puin t-paidan (kuinkas muuten!) ja mustavalkoiset housut. Minimarketin paita on aavistuksen perusteepparia vaatteemman oloinen, kiitos drapeeratun pääntien. & Other Storiesin housuissa on aavistuksen pyjamaiset vibat, mutta malli on sen verran klassinen, että ihan selkeältä makuuhuonetunnelmalta sentään vältytään.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvan takalaidalta voi bongata virallisen kuvausassistentin koivet. Tällä kertaa karvapyörremyrsky otti fotosession aika rennosti… 😀
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neule, Dagmar
  • paita, Minimarket
  • housut, & Other Stories
  • kengät, Vagabond

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Noin neljännes vuodesta takana ja olen käyttänyt jo kolmanneksen tälle vuodelle sovituista 15 muotiostoksesta. Tunnustan, että hiukan jo hirvittää, miten tulen selviytymään tavoitteestani! Kesäksi en kyllä tarvitse oikeastaan juuri mitään. Kaikki bikinit ovat tosin vähintään pari vuotta vanhoja, joten ennen Italian reissua pitää varmaan investoida niihin. Lisäksi rantaelämää ilahduttamaan ja helpottamaan haluaisin jonkun kauniin kimonon, mutta muuten olen siinä uskossa, että kesävaatevalikoimani ei kaipaa täydennystä. Toivottavasti fiilis pitää paikkansa.
Vuoden viides ostos on raikas puuvillainen raitaneulemekko COS:ilta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ramppasin koko viime lauantain pitkin Tukholmaa ja yritin löytää kriteereihini sopivaa mekkoa. Halusin sen olevan ei-musta, asusteilla toimistolle ja juhlaan muunneltavissa, hihat ja ajaton malli. Tarkoitus oli, että mekko pääsisi debyyttikeikalle Indiedays Blog Awardsiin ja sen jälkeen muuntuisi monenlaisiin tilanteisiin sopivaksi.
Vannon, että sovitin varmasti ainakin sataa mekkoa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olin jo vaipua epätoivoon. Niin tyypillistä, että silloin, kun ei missään tapauksessa ole ostamassa mitään – eikä oikeastaan tarvitsekaan mitään – sitä törmää kaikenlaisiin kivoihin juttuihin. Sitten, kun päättää käydä pikaisesti kauniina aurinkoisena lauantaina kaupungilla “hakemassa”, jonkun – ihan minkä tahansa väljiin kriteereihin sopivan mekon, ei löydy yhtikäs mitään. (Voin kertoa, että löysin paritkin sellaiset kengät, joita olen tuloksetta metsästänyt aiemmin. Jätin ne kuitenkin kauppaan. Fiksua tai ei…).
COS:illakin sovitin varmaan puolet heidän laajasta mekkovalikoimastaan. Ihan ensimmäisellä kierroksella tyrmäsin raitamekon liian arkisena. Sitten kiersin vielä muutaman putiikin ja lopulta noin varttia ennen kauppojen sulkemisaikaa palasin takasin ja nappasin sen mukaani.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Nyt tässä muutaman päivän asiaa makusteltuani (ja keskusteltuani Peetun kanssa stailauskysymyksistä noin tunnin puhelimessa…) olen sitä mieltä, että mekko on ihan täydellinen löytö. Oikein asustettuna siitä saa just ihanan kesäisen raikkaan “Minttu matkalla luksusjahdille” -tyyppisen asun Blog Awardseihin. Tapahtuman dress code on “inspiration” ja sikäli tuo sopii mielestäni hyvin.
Muuhun elämään raitamekko sopiikin sitten paremmin kuin hyvin – ja klassisen ilmeensä ansiosta sille tulee varmasti käyttöä pitkän aikaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suomen eduskuntavaalien tulosten jälkipuintia seuratessani huomaan, että olen vieraantunut aika kauas vanhan kotimaani arjesta. En oikein edes ymmärrä, minkälainen tilanne ja ilmapiiri on maassa, jonka yhteiskunnallinen kello näyttää pompahtaneen takaisin 70-luvulle. Ainakin näin kauempaa – ja rehellisesti sanottuna varsin pinnallisesti – vaalitulosta tarkastellessani, tuntuu siltä, että äijät, konservatiivit ja “vanhojen hyvien aikojen” puolestapuhujat pääsivät valtaan.
Toisaalta positiivista on se, että Vihreiden kannatus on selkeästi vakiintunutta ja vahvaa nykyään muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Omakin ehdokkaani Pirkanmaalta pääsi läpi. Äänestin tosin samaa henkilöä kuin parissa edellisissäkin vaaleissa – ja täysin tutustumatta muihin vaihtoehtoihin. Tuntui melkein epäreilulta, että saan äänestää Suomen eduskuntavaaleissa, koska en enää asu siellä, eikä ole myöskään minkäänlaisia aikomuksia palata. Miksi minulla on oikeus olla mukana päättämässä?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Demokratian hyvä puoli on se, että äärimmäisten mielipiteiden yleinen vaikutus pienenee. Päätöksentekosysteeminä se ei ole missään tapauksessa se tehokkain, mutta kun kukaan ei pääse yksinään määräilemään kaapin paikkaa, lopputulos on useimmiten hyvä tai ainakin kelvokas useimpien kannalta. Sikäli ihan hyvä, että Persujen junttilauma pääsee hallitsemaan maata. Hallituksesta on huonompi huudella populistisia kannanottoja. Miinuspuolena on tietty tunne, että mikään ei muutu.
Aikalailla paikallaan tarpoo Mintun maanantainen toimistoasukin. Vanhoja palasia, Henkan haalean roosan värisestä neuleliuhusta mustaan jersey-hameeseen ja Nellyn korutoppiin, yhdistellen mentiin tänäänkin. Jos nyt jotain uutta, niin ihan tismalleen näin en ole asun osasia vielä koskaan yhdistänyt.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neule, H&M
  • toppi, Nelly.com (oma mallisto)
  • hame, H&M
  • kengät, Vagabond
Old stuff