Ensimmäistä kertaa Go 4 it vol. 2 -blogin historiassa: klassikkopostaus “Päivä kuvina”.
Melkein päädyin otsikoimaan jutun “Manic Monday”, mutta sitten tajusin, että tänään oli kyllä ihan niin Mintun perusmaanantai kuin vain voi. Pitää säästää tehokkaammat adjektiivit siiheksi, kun niitä oikeasti tarvitaan.

(kuva on otettu kutakuinkin klo 7.40 – juuri ennenkuin hyppäsin työmatkani ensimmäiseen julkiseen kulkuvälineeseen, Tvärbana-nimiseen raitiovaunuun)
Päivän kulun kuvaraportointiin antoi hyvän syyn Olympuksen ja Indiedaysin kampanja, johon suureksi ilokseni pääsin mukaan. Olympus PEN E-PL7 on aivan täysverinen järjestelmäkamera, mutta pienen kokonsa ja uuden huipputeknologisen litteäksi painuvan objektiivinsa ansiosta niin kätevän kompakti, että se kulkee vaivatta mukana pienemmässäkin laukussa.
Jos olet joskus miettinyt, millainen mahtaa olla tyypillinen arkipäiväni, niin voin kertoa, että kaikessa huikentelevaisessa villiydessään se menee suunnilleen näin:

6.15 Herätyskello soi. Taistelen kaiken tahdonvoimani avulla torkuttamista vastaan. Lojun kuitenkin hetken sängyssä ja totuttelen siihen ajatukseen, että nyt on taas aika aloittaa uusi työviikko.

7.00 Aamiainen on toinen asia, jonka kanssa tsemppihenki joutuu koetukselle. En oikeastaan tykkää syödä mitään aikaisin aamulla – tai ihan heti heräämisen jälkeen. Yritän kuitenkin elää terveellisesti ja kuulemma aamiainen on päivän tärkein ateria. Ihan joka päivä en tuohon pysty, mutta sentään joskus.
Aikaisemmin olen ollut siinä luulossa, että kamerapaketin mukana tulevat objektiivit ovat valoteholtaan ja muilta ominaisuuksiltaan aikas vaatimattomia. E-PL7:n vakio-objektiivi 14 – 42 mm EZ on kyllä osoittautunut aivan loistavaksi ja päivittäisessä käytössä erinomaisen tehovoimaiseksi. Illan datailukuvia lukuunottamatta kaikki tämän postauksen kuvat on otettu tuolla vakio-objektiivilla.

8.00 Lisää kaffetta ja peitevoidetesti aamun Metro-lehdessä. Vietän aikas monta tuntia viikossa julkisissa liikennevälineissä. Koska mielestäni on aivan turha harmitella markoihin kuluvaa aikaa, olen päättänyt tehdä matkustamisesta mahdollisimman mukavaa. Kahvikupponen ja päivän lehti on oikein mukava tapa aloitella arkipäivää.
Ainoa miinuspuoli on se, että nyt on ihan pakko selvittää, että mikä tuo Metron kehuma Perricone MD– niminen ihmevoide on (never heard!) – ja ostoslistalle taisi päätyä myös HR:n Magic Concealer -peitevoide. Lisäksi tekisi mieleni testata viisi maapalloa saanut By Terry, Touche Veloutee -voide (tästäkään en ole ikuna kuullut…). Tieto lisää tuskaa – tai ainakin tietää rahanmenoa näköjään.

9.00 Toimistohommaa. Kuvassa työpisteeni näyttää kovin karulta, mutta viihdyn juuri remontoidussa konttorissamme oikein mainiosti. Paikkani on siis tuo etualalla näkyvä. Muut “neliapilan” jäsenet kuuluvat samaan tiimiin kanssani. Plussaa uusi työpiste saa moottorilla toimivasta korkeudeltaan säädeltävästä työpöydästä. Nykyään seison vähintään kolmasosan työajasta. Istuminen kun kuulemma tappaa.
10.00 Piti saada aikaiseksi hieno “kuva tunnissa” -tyyppinen toteutus, mutta sitten en kuitenkaan kehdannut ottaa kameraa mukaan markkinointiosaston maanantai-aamupäivisin pidettävään viikkopalaveriin. En, vaikka kaikki tietävätkin, että olen bloggari ja viikkopalaveri on varsin epämuodollinen ja rento tilaisuus. Jotenkin noloa silti…

11.30 Lounasaika! Käyn korkeintaan kerran kuussa lounaalla ulkona, aina muulloin ohjelmassa on kotiruokaa. Tänään lounaslaatikosta löytyi astetta herkullisempaa sapuskaa: Peetun ja Karkin viikonloppuna leipomaa pitsaa! Omnomnomnomnom!! (Huomenna sitten taas kaalisoppaa…)
Jos tässä alkaa kamerahermoa kutkuttaa, niin voin kertoa, että Olympuksella on juuri nyt Verkkokauppa.comissa aivan superhuikea tarjous!. 599,90 -hintaisen E-PL7:n ostaja saa kaupan päälle supermakean design-lampun! Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolampun arvo on 121,00 €. Sitten, kun laitan täällä koko kämpän remonttiin ja vaihdan huonejärjestyksen, haluan kyllä tuon Block-lampun yöpöydälleni.

12.00 Kävelylenkki sadetihrussa. Ihan älytöntä, miten jotkut päivät eivät tunnu valkenevan ollenkaan. Vartin-kahdenkymmen minuutin ulkoilu virkistää silti kummasti, vaikka aina ei kyllä tee mitenkään hurjasti mieli poistua toimiston lämmöstä kesken päivän.
Ja kyllä, Tukholma on erittäin kaunis kaupunki ja täällä paistaa aina aurinko. Valitettavasti toimistomme sijaitsee niukasti kaupungin rajan pohjoispuolella, Solnassa. Sen on pakko olla ainoa selitys tällaiseen harmauteen!

15.15. Vessaselfie. Olen onnistunut olemaan ziljoona vuotta bloggarina ilman, että olen oppinut ottamaan edes auttavasti järkevän näköisiä kuvia peilin avulla. Haha! Tuo käynee kuitenkin paremman puutteesta myös päivänasu-kuvasta: vyötäröjakku Henkalta ja farkut Weekdayltä.
Olympus PEN E-PL7 -kamerassa on sisäänrakennettu WiFi. Sen ansiosta kameralla otettujen laadukkaiden kuvien jakaminen on ihan tolkuttoman helppoa. Puhelimeen tarvitaan vain Olympuksen ilmainen appi. Kamerassa olevista kuvista voi valita mieleisensä ja sen jälkeen jakaa ne Instassa, fb:ssä, muuten somessa – tai vaikka lähettää sähköpostilla mummulle Tampereelle. Esimerkiksi Mintun hieno ja virallinen vessa-selfie löytyy myös Instagramista… (@minnapaakkulainen, jos haluat vilkaista! Vähän eri versio tosin kuin tuo ylläoleva)

16.00 Vielä tunti töitä. Ulkona on entistäkin pimeämpää ja sateista. Alan käydä itseni kanssa kauppaa, jaksanko mennä salille työpäivän jälkeen. Päätän, että saan syödä hyvällä omatunnolla viikonlopulta jääneen kinuskijätskin, jos selätän laiskotteluntarpeeni ja treenaan edes 40 min.

17.40 Let’s do this!! 20 minuuttia stepperillä + 20 min hartioita, selkää ja vatsaa. Ei mikään supertreeni, mutta kaikki vähäkin on tyhjää parempaa. Every step counts – on mottoni!
Tuo SATS:in ulkopuolella sateisessa iltapimeässä otettu kuva on täysin käsittelemätön. En ole edes lisännyt valoa tai kontrastia (paljon muuta en kyllä osaakaan… :P) – eli siitä näkee hyvin vakio-objektiivin todella loistavan tason!

18.30 Done and done! Päätän, että olen tosi himskatin ylpeä siitä, että olen niin reipas, vaikka jonkun himourheilijan mittakaavalla en sitä olisikaan. Every step counts ja treenin jälkeen vain mustavalkoisia selfieitä. Haha!
E-PL 7 -kamerassa on tosi huippu, myös alaspäin kääntyvä näyttö. Sen avulla kivojen selfieitten ottaminen on tosi iisiä. Itseasiassa koko tämä blogipostaus: 3 minuutin juhlameikki, on toteutettu käsivaralla otetuilla selfieillä! Eli jos tämä hikinen treenin jälkeen näpsäisty otos ei vakuuta, kantsii tsekata tuon meikkipostauksen kuvat.

18.45 Täydennysostoksia. Tuorepuristettua appelsiinimehua ja basilikaa, luomua så klart. Ihme juttu, miten yrtteihinkin voi tulla himo. Tuntuu, että en osaa edes olla, jos keittiön pöydältä ei löydy rehevää basilikapuskaa.

19.30 Illallissalaatin jämät eiliseltä. Ylitän itseni ja syön sivistyneesti oikein keittiön pöydän ääressä. Toki samalla viikonlopulta lukematta jääneitä sanomalehtiä selaillen. Salaatissa on kanaa, sinihomejuustoa, kaikenlaisia erilaisia salaatteja, kirsikkatomaatteja, kurkkua, porkkanaa, Cantaloupe-melonia, oliiveja, parmesaniraastetta ja basamico-kastike. Ja se on hyvää!

20.15 Tiskaus. Olen yksi niitä harvoja, joilla ei vieläkään ole käytettävissä astianpesukonetta. Aikaisemmin vetkuttelin tiskiharjaan tarttumisen kanssa, mikä johti siihen, että viikonloppuina likaisia astioita riitti helposti parin tunnin sessiota varten. Nykyään yritän olla vähän edes kurinalaisempi ja ajatella, miten ihanaa onkaan, kun on siistit tasot keittiössä. Toisaalta koko hommaan ei myöskään silloin mene puolta iltaa.
E-PL 7 -Olympuksessa on valmiina kaikenlaisia hienoja suodattimia, joiden avulla kuviin voi saada helposti hauskaa efektiä ja ekstrapotkua. Tiskauskuvaan kuuluu mielestäni ehdottomasti vintage-suodatin. Meininki on sen verran antiikkista – ja lopputulos mielestäni tosi kivan näköinen!’

21.30 Datailua ja mm. tämän postauksen naputtelua. Kello alkaa olla jo aika paljon ja pitäisi alkaa suoriutua yöpuulle. Sitäpaitsi päivän todo-listalla on vielä toteuttamista vaativia asioita: kissojen hiekkalaatikot odottavat pesijäänsä. En kuitenkaan malta olla mainitsematta muutamasta mahtavasta E-PL 7:n ominaisuudesta. Tulen kyllä varmasti kirjoittamaan tästä vielä tarkemminkin, mutta olen nyt niin innoissani, että ihan pakko raapaista kuvaushommaa vähän tältäkin kantilta.
Olympus Image Share ja kameran liittäminen puhelimeen.

App Storesta löytyy Olympuksen ilmainen image share appi. Kun se on puhelimella tarvitsee vain klikata kameran näytön vasemmassa yläkulmassa olevaa WiFi-tekstiä ja sen jälkeen puhelin ja kamera ovat yhteyksissä toisiinsa. Ensimmäisellä kerralla pitää lukea puhelimeen kameran näytölle tuleva ruutuviivakoodi, mutta siihenkin menee vain viisi sekuntia.

Sen jälkeen on helppo tarkastella kameran muistikortilta löytyviä kuvia ja tallentaa ne puhelimeen. Tässä ei siis tapahdu mitään automaattista miljoonan kuvan latausta, joka tukkii koko puhelimen muistin, vaan sitä voi ihan kaikessa rauhassa valkkailla juuri ne kuvat, jotka haluaa.

WiFin avulla puhelinta voi käyttää kauko-ohjaimena. Tässä on screen shotteja siitä, kun säädän kameraa puhelimen avulla. Ihan kaikkia järjestemäkameran toimintoja ei luonnollisestikaan tarvita tässä vaiheessa, mutta tärkeimmät pääsäädöt onnistuu.
Kuvaa voi tsuumata ja tarkennuspistettä vaihdella kuvaa näpäyttämällä ihan samaan tapaan kuin muissakin Olympus PEN -kameroissa – sillä erolla, että kauko-ohjauksen avulla myös nuo toiminnot siirtyvät käytettäväksi puhelimen näytön kautta.
Lisäksi on mahdollista asettaa kuvan ottoon viive kahdesta kahteentoista sekuntiin. Erinomainen toiminto, jos ei halua esiintyä kännykän näyttöä tuijottavana idioottina kaikissa kuvissa!

Kuvan muokkausta en ole vielä ehtinyt ihan hurjasti testailla. Filttereitä on tarjolla melkoinen valikoima (mielestäni nämä ovat ihan samat kuin kamerassakin. En ole ihan satavarma, sillä kamerani puhuu englantia ja appi suomea…) ja lisäksi innostuin testailemaan kuvaan liitettävää tekstiä.
Itsellänikin kamera ja kaikki sen hienoudet ovat vasta testivaiheessa, mutta jo nyt voin sanoa, että en ole ikinä käyttänyt mahtavampaa vehjettä! Luonnollisesti arvostan monia toimintoja, koska olen bloggari, mutta voin niin nähdä, miten samoista toiminnoista on apua ihan kelle tahansa kuvaajalle: kaukolaukaisimen avulla saa aina koko perheen kuvaan, WiFin avulla lomakuva-albumin voi jakaa ystäville ja sukulaisille huolitellun näköisenä helposti ja nopeasti, kompakti tyylikäs kamera ei jää kotiin, koska se mahtuu pieneenkin laukkuun (jopa taskuun) ja erinomaisen kuvavakauden ansiosta kuvat onnistuvat haasteellisemmissakin olosuhteissa.

Tosiaan, jos on uutta kameraa vailla, kantsii muistaa Olympuksen mahtava kampanja Verkkokauppa.comissa! Tässäkin jutussa näkyvien kuvien kuvaamiseen käytetyn muotoilultaan klassisen tyylikkään retrohenkisen 599,90 -hintaisen E-PL7:n ostaja saa kaupan päälle kampanja-aikaan hienon design-lampun! Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolampun arvo on 121,00 – eli aikas mainio diili!
Kannattaa klikata samantien myös Olympuksen ja Indiedaysin kampanjasivulle, jonne kaikkien mukana olevien bloggareitten kuvia kerätään. Siellä on käynnissä kilpailu, jossa kuvia kommentoimalla osallistuu arvontaan, jonka voittajalle lähtee oma E-PL7! Osallistuminen on toisin sanoen superhelppoa – ja palkinto aivan huippuluokkaa! Kilpailu päättyy 20.12.2014.

Pienestä kisaväsymyksestä huolimatta – tässä esittelyssä Henkan Alexander Wang -mallistosta hankkimani jutut. Kisaväsymyksellä tarkoitan siis sitä, että ainakin itse odotan aina kovin innolla näitä mallistoja, seuraan julkisuuteen vuotavia kuvia ja h-hetken lähestyessä luen tarkkaan kaikki ennakkoarvostelut. Puhumattakaan siitä, että teen tarkat suunnitelmat, mitä haluan saada ostetuksi ja mihin budjetti antaa myöden.
Sitten, kun koko ruljanssi on ohi, koko aiheesta puhuminen alkaa kyllästyttää. Kuitenkin tiedän kokemuksesta, että yhteistyömallistovaatteista tulee itselleni aina pitkäaikaisia garderobin tukipilareita ja pukeutumispalapelin kulmapaloja. Ja kyllähän nyt sellaiset ostokset ansaitsevat ihan oman esittelypostauksensa!
Shoppailuhässäkän keskellä vaikeimmat saavuttaa olivat hienot, nahkapäälliset “lipsut”. Olin jo melkein luovuttanut koko ajatuksesta, kun bongasin yhden laatikon ihan muualla, kaikkien hyllyjen alla, ja kengät sattuivat olemaan juuri omaa kokoani! En ollut uskoa tuuriani, kun sain napattua unelmien kesäkengät itselleni. Ja voin kertoa, että ne ovat ihan mielettömän mahtavan tuntuiset jalassa.

Toivelistani yläpäässä oli myös lyhyt laatikkomallinen scuba-paita. VIP-shoppailuillan aluksi sain käsiini yhden XS-kokoisen harmaan version ko.paidasta ja sitä yritin huonolla menestyksellä treidata sovituskopin ulkopuolella mustaan M-kokoiseen paitaan. Olin jo käynyt maksamassa muut ostokseni ja päättänyt, että elämäni jatkuu ilman scuba-ihanuutta, kun havaitsin, että tavarahissistä tulee ulos vaaterekki täynnä mustia paitoja. Yksi M-kokoinen tänne kiitos!
Scuba-paita pääsi edustamaan toimistolle heti torstaina. Yllättävän monet työkaverini tajusi paitani jujun, vaikka stailaus valkoisen kauluspaidan ja mustien farkkujen kanssa olikin varsin huomiotaherättämätön.

Jersey-mekon tarina ei myöskään ollut mitenkään suoraviivainen. Löysin M-kokoisen mekon roikkumassa asusteosastolla korvakorunaulassa. Joku oli varmaan mallaillut useampaa kokoa ja päätynyt jättämään mediumin Mintun saaliiksi.

 
Ainoa asia, minkä löysin ihan normaalisti omalta paikaltaan tangosta, on miesten malliston “Choose your player” -teeppari. Tykkään paidasta aivan valtavasti ja se istuu juuri kivan rennon väljästi päälläni. Painatus on todella mieleiseni, melkein näkymätön reliefi. Perjantaina yhdistin paitaan mustan kapean hameen, mustan perusjakun ja mustat nauhakengät. Todella übermusta kokonaisuus tuntui pitkästä aikaa virkistävältä kaikessa monokromisuudessaan.
Edellämainittuja – ja monia muitakin – asuja on tulossa ihan satavarmasti blogiin esittelyyn. Tapanani kun on ollut käyttää näitä yhteistyömallistojen tuotoksia vuosikausia.

Ruokien kuvaaminen alkaa olla jo sen tason kansanhuvia, että ajattelin laittaa jakoon Inspiration Day:n Olympus workshopista oppimani muutamat niksit. Work shopin vetäjänä toimi ihana ja taitava valokuvaaja Mikko Rasila, jonka pedagogisen tyylin ansiosta meikäläinenkin automaattiasetusjumittaja sai muutaman välähdyskirkkaan ahaa-elämyksen.
Taustiedoksi sen verran, että olen tässä vähitellen oppinut (ja oppinut hyväksymään), että kamera ei ota niitä kuvia. Tottakai hyvälla kameralla on helpompi saada kaunis lopputulos, mutta läheskään kaikkea se ei ratkaise. Tiedän esimerkiksi yhdenkin bloggarin, jonka Instagram on täynnä tosi kauniita kuvia – jotka on otettu nykytekniikkaan verrattuna aivan antiikkisella iPhone 4:lla. Ei siis edes 4 S:llä vaan ihan sillä nelosella… Pitäisi siis vain osata ottaa niitä kuvia.
Omassa kamerassani ei ole mitään vikaa – päinvastoin – rrrakastan palavasti uutta Olympus PEN E-PL 7:aani. Kamerasta on tulossa juttua ihan erikseen vielä, mutta tässä vaiheessa voidaan todeta tylsien kuvien ongelman johtuvan täysin kameran ulkopuolisista tekijöistä.

Tämän kuvan, missä yours truly yrittää ylittää itseään kuvaajana, on ottanut: Jim Bergström.
Itse kuvaan ruokia lähinnä Instagramiin (@minnapaakkulainen) ja blogin Reseptit -kategorian juttuihin. Lähipiiriltä on tullut hiukan kommenttia, että erityisesti insta-kuvani eivät ole kovin houkuttelevan näköisiä. (Tarkemmin sanottuna Karkki väittää, että ne ovat suorastaan ällöttäviä… Haha!). Koska en ole ajatellut lopettaa sen paremmin reseptien julkaisemista kuin instagrammaamistakaan, hyökkäsin heti Mikon kimppuun ja pyysin apua.
Tässä Mikon antamat vinkit teillekin iloksi ja hyödyksi. Tämän postauksen kuvat ovat harjoittelutilanteessa otettuja näpsäisyjä, eikä tosiaankaan mitään “tee näin” -esimerkkejä. Lisäksi täytyy vielä sanoa, että ohjeet ovat oma tulkintani Mikon neuvoista – eikä häntä saa panna tilille, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.

1. Älä kuvaa myötävaloon.
Mikko sanoi tämän ihan ensimmäisenä ja minusta tuntui, että sain jo tämän vinkin avulla “kaiken”. Eli olen elänyt koko valokuvausikäni siinä uskossa, että aina, siis aina, pitää kuvata myötävaloon. Poikkeuksena korkeintaan supertaiteelliset näpsäisyt, joihin en ole tuntenut sen suurempaa hinkua.
Mutta sitten Mikko selitti, miten myötävalo latistaa ja tekee kaksiulotteiseksi kivankin näköisen annoksen. Oikeastaa mikä tahansa muu valo on parempi, sillä varjot antavat jännitettä ja särmää kuvalle. Ja – mikä tärkeintä – estää sen, että ruoka-annoksen kuvasta tulee yhtä mössöä. Niinkuin Mintun kuvista niin usein on tullutkin.

 
2. Vaihda kuvakulmaa.
Mikä tahansa ateria näyttää paljon houkuttelevammalta, kun se on kuvattu jostain muusta perspektiivistä kuin istun tässä ruokapöydässä ja edessäni on lautasellinen ruokaa -kuvakulmasta.
Tavallaan tämäkin on lähes itsestäänselvyys sen jälkeen, kun Mikko sanoi sen ääneen. Siis kenen mielestä oikeasti ne kebab-thai-grillien ruoka-annoskuvat näyttävät houkuttelevilta?

3. Uskalla mennä kauemmaksi.
Kaikkein kaunein kuva ei välttämättä ole se, jossa näkyy vain ruokaa (niille, jotka seuraavat instagramiani sanon vain yhden sanan: voileipäkakku…). On eduksi, jos annoksesta näkee, mitä siinä on eikä vain jotain raaka-aineen osasia. Kannattaa testata myös laajempaa kuvakulmaa esmes koko päivällisseurueen aterioista.

 4. Harjoitus tekee metsurin. (Ei, Mikko ei todellakaan käyttänyt ko. kulunutta “vitsiä” work shopissaan)
Digikameroiden etu on se, että kuvan ottaminen ei maksa mitään. Kuulin, miten Mikko oli ottanut fantastisen hienoja ruokakuvia omaan korvaani täysin mahdottomissa olosuhteissa (= tosi hämärä puoliavoin ravintola ja superkirkas auringonpaiste joka valaisi skarppina ulkoa) ja tajusin, että aina pitäisi edes kokeilla. Muistikortille mahtuu ruutuja ja tekemällä oppii. Ja pitää myös kai hyväksyä se, että kaikista kuvista vain ei tule hienoja. Ne voi sitten vähin äänin deletoida.
Lisäksi Mikko kannusti kuvaamaan myös puoliksi tai kokonaan syötyjä annoksia. En yhtään epäile, etteikö esimerkiksi kalanruodoista voisi saada upeita ja vaikuttavia kuvia. Jotenkin kuitenkin siinä vaiheessa, kun ei onnistu saamaan oikeasti veden kielelle tuovaa kuvaa kauniisti asetellusta annoksesta, on aika pitkä matka edessä siihen taitotasoon, että kalanruodot alkavat näyttää joltain muulta kuin kompostiin menossa olevalta kamalta.

Jokavuotinen juhla- ja kissanristiäissesonki alkaa marraskuun alussa ihan yhtä varmasti kuin kuin tilauksesta kasvoille läiskähtelevä räntäsade (Jep. Myös täällä meillä tänään…). Ihannetapauksessa juhliin valmistautumiseen on hyvin aikaa. Kukapa ei haluaisi pulahtaa virkistävään vaahtokylpyyn ja sen jälkeen kaikessa rauhassa laittaa hiuksia ja rakennella harkittua meikkiä? Tai vielä parempaa – päätyä johonkin ihanaan paikkaan samppanjalasi kädessä ja joku muu fiksaa kampauksen kuntoon ja piirtää glamourin kasvoille.
Tavallisen työssäkäyvän, mahdollisesti perheellisen, aikuisen naisen elämä näyttää hyvin usein vähän toisenlaiselta. Niin mukavaa kuin tuntikausien virittäytyminen juhlatunnelmaan, samalla itseään tälläten, olisikin, juhlafiiliksestä ja -lookista ei tarvitse tinkiä, vaikka aikaa valmistautumiseen olisikin vain joitakin minuutteja. Arkiminästä iltaglamouriin siirtyminen vaatii muutaman hyvän tuotteen (ja ropauksen positiivista asennetta), joiden avulla muodonmuutos on toteutettavissa vaikka työpaikan naistenhuoneessa.
Tässä oma taktiikkani päivittää arkimeikki iltalookiksi. Aikaa toteutukseen menee noin kolme minuuttia.

Arkimeikkini on ollut jo vuosikausia lähes sama. Neutraaleilla väreillä toteutettu hyvin luonnollinen, melkein värittömän oloinen ehostus saa hiukan terävyyttä mustasta ripsarista ja kevyistä silmänrajauksista. Tämän tapaiselle pohjalle on varsin helppo tehdä hiukan näyttävämpi iltameikki.
Parasta tietysti olisi, jos voisi pestä kasvonsa ja tehdä kokonaan uuden ehostuksen. Vanhan meikin päälle puleeraaminen on aina hiukan epäilyttävää. Mutta kuten sanottu, aina ei ole vaihtoehtoja ja silloin kantsii tehdä parhaansa niillä edellytyksillä, mitä on.

3 minuutin iltamuodonmuutokseen tarvittavat asiat: hyvä hienojakoinen irtopuuteri (Mintulla nyt käytössä Clinique, mutta mm. Diorin irtopuuteri on kanssa tosi ihanaa!), highlighter, musta silmienrajauskynä, kulmavaha (mieluiten värillinen), tumma luomiväri ja näyttävä huulipuna. Enempää ei tarvita, jos alla on jonkunlainen perusarkimeikki.

Aloita highlighterilla. Levitä aavistus hohdetta poskipäille silmäkulman ulkonurkkaan ja kulmaluulle kulmakarvojen alle. Itselläni on käytössä Lumenelta saatu, melkein seerumimainen valovoide. Käsittääkseni tuo on oikeasti tarkoitettu levitettäväksi koko kasvoille meikkivoiteen päälle. Ihan hyvin se toimii myös niin – erityisesti, kun kasvot ovat hieman päivettyneet. Käytän sitä kuitenkin mieluiten nimenomaan highlighterina, koska normaalisti tähän tarkoitukseen myytävät tuotteet ovat mielestäni aivan överihohtavia, melkein voidemaisen luomivärin luokkaa, ja toisinaan jopa glitterisiä.Sellaisillakin on varmasti paikkansa, mutta erityisesti pikameikkitilanteissa haluan, että tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja että nopealla sutaisullakin saa kivan näköisen lopputuloksen.
Hohdevoiteen jälkeen on aika puuteroida kasvot. (Tämä on kriittinen vaihe)

Osaan olla jonkin verran joustava käyttämieni meikkituotteiden kanssa, vaikka vaatimuslistani tiukentuukin koko ajan, mitä enemmän kokemusta kertyy. Puuteri on kuitenkin asia, jonka suhteen olen ollut varsinainen niuho niin kauan kuin muistan. Erityisesti meikkiä korjaillessa on aivan äärimmäisen tärkeää, että puuteri on läpikuultavaa, hienojakoista ja kevyttä. Muussa tapauksessa lopputulos paakkuuntuu heti ensi yrittämällä ja lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pestä kasvot ja aloittaa alusta.
Viimeiset pari kertaa olen ostanut Cliniquen irtopuuteria – ja se toimii kyllä oikein hyvin. Seuraavan täydennysostoksen kanssa taidan kuitenkin suunnata Diorin osastolle. Käytin Diorskin Loose Powder -puuteria vuosikaudet ja tykkäsin siitä ihan älyttömästi. Taisi olla muutaman kruunun säästöstä kyse, kun ryhdyin merkkiä vaihtamaan. Ja siis ihan tyytyväinen olen myös Cliniqueen, mutta Dior on kyllä ihan paras!

Puuteroinnin jälkeen on aika laittaa kulmat ojennukseen. Juuri mikään ei anna niin paljon ryhtiä ilmeelle kuin kauniisti järjestyksessä olevat kulmat. Lumenelta saamaani luonnollisen ruskeaa kulmavahaa suosittelen erittäin vilpittömästi myös heille, jotka muuten arvuuttelevat kulmavärien käytön kanssa. Tosin tuosta löytyy myös väritön versio. Itse laitan aina aamuisin hiukan myös kulmaväriä, mutta meikinkorjausvaiheessa sitä ei ole enää syytä lisätä.
Tähän mennessä aikaa on kulunut maksimissaan minuutti. Seuraava minuutti omistetaan silmille.

Tarvitaan pehmeähkö hyvä silmienrajauskynä – mieluiten musta, mutta toki jokin värillinenkin käy, jos siltä tuntuu. Itse olen sitä mieltä, että mustalla saa kauneimman ja “neutraaleimman” lopputuloksen. Värillisten kanssa saa olla paljon tarkempana, että homma ei mene överiksi.
Kynälempparini on Chanelin tavallinen rajauskynä. Se on todella pehmeä – eli sen avulla on helppo saada hyvin hentoinenkin lopputulos. Sähäkkäämpää rajausta haluavien kantsii ehkä vetää alle kunnon eye-linerit, kuten itselläni on tapana.

Perusajatus tässä on se, että silmät rajataa ympäriinsä. Jäljen ei tarvitse olla siisti tai tarkka, koska heti seuraavassa vaiheessa rajausta pehmennetään entisestään luomivärin avulla. Lisää intensiivisyyttä katseeseen haluavat voivat vetää mustaa myös alaripsien sisäpuolelle, ns. vesirajaan. Aina sanotaan, että pitäisi olla tosi isot silmät, että sisärajaus toimii. Olen eri mieltä – mielestäni se sopii ihan kelle vaan, jos se muuten tuntuu hyvältä.
Seuraavaksi rajaus sötkötetään sumuiseksi tumman luomivärin avulla.

Itselläni on käytössä L’Oréalin musta-harmaa trio-paletti. Useimmiten käytään tähän tarkoitukseen tuota alimpana näkyvää tosi tummanharmaata sävyä, jossa on mukana myös glitteriä. Se ei ole liian kimalteleva (näin iltakäytössä), mutta antaa vähän kolmiulotteisuutta ja säihkettä rajauksiin. Aika usein tulee sudittua myös vaaleampaa tummanharmaata, kun taas tuo melkein musta sävy on käytännöllisesti jäänyt käyttämättä.

Tummalla luomivärillä häivytetään kynällä tehty rajaus ja saadaan sumusilmämäistä utuisuutta katseeseen. Sen lisäksi vahvistan aina silmän ulkonurkassa olevaa varjostusta – se antaa iltameininkeihin sopivaa syvyyttä katseeseen. Sen sijaan en milloinkaan (enää) vedä tummaa varjostusta silmävakoon koko matkalle sisäkulmaan asti, vaikka se miten kuuluisi oikeaoppiseen sumusilmämeikkiin. Mielestäni se vain vanhentaa ja tekee väsyneen näköiseksi – iiriksen keskikohtaan asti tehty rajaus sen sijaan nostaa katsetta oikein mukavasti.

Silmämeikin korjailemiseen taisi mennä peräti puolitoista minuuttia, mutta peilistä katsoo jo takaisin Minttu, jonka toimistopäivä tuntuu olevan huomattavasti kauempana kuin se.
Viimeiset 30 sekuntia käytetään huuliin:

En ole ikinä ollut mikään huulipunien käyttäjä, mutta ihan huulirasvalta tuntuvat Lumenen Rasberry Sorbet -kynät totuttivat superpunaisten huulien huumaavaan vaikutukseen. Ensimmäisen kynän sain aikoinaan blogin kautta, mutta nyt käytössä on jo aika mones itse hankittu. Iisin huulirasvamaisen fiiliksen ja kivojen värien lisäksi tykkään kovasti siitä, että kynämallisten huulipunien kanssa ei tarvitse erikseen stressata huultenrajauksista tms. Puoli minuuttia punaamista varten on ihan ruhtinaallinen aika, kun liikkuvat osat on minimoitu.
Tässä vielä kaavakuva koko meikistä:

Jos tiedossa on jo aamulla, että töiden jälkeen on menoa, pyrin ottamaan mukaan korvikset, toisen paidan tai jotain muuta kivaa, jolla voin hiukan muokata päivän asuani. Hiukset sen sijaan saavat yleensä olla niinkuin ovat, jos en ehdi käydä kotona välillä.

Ennen ja jälkeen.
Eihän sitä nyt mitään total make overia kolmessa minuutissa tehdä, mutta juuri sen verran, että ainakin itsellä fiilis muuttuu. Paras juhla-look on kuitenkin se, kun silmistä näkee, että nyt on jätetty työstressit taakse ja on aika pitää hauskaa!

 
Ei muuta kuin juhlakutsuja odotellessa tässä näin…

Noniin, täällä sitä ollaan taas kyynärpäät teroitettuna valmiina taistelemaan H&M:n Alexander Wang -malliston helmistä. Torstai-aamuna myyntiin tulevat vetimet houkuttelee mitä suuremmalla todennäköisyydellä tälläkin kertaa ihan kiitettävän määrän shoppailuhalukkaita liikkeelle, joten perusteellinen etukäteissuunnittelu on melkeinpä pakollista.
Täytyy kyllä tunnustaa, että sain kutsun jo tämän illan VIP-shoppailutilaisuuteen, joten tsäänssit napata toivelistan jutut on ehkä piirun verran suuremmat. Toisaalta ainakin vuosi sitten, myös VIP-tilaisuus vaati varsin päättäväistä mielenlaatua ja selkeää shoppailusuunnitelmaa – sen verran kiitettävästi oli porukkaa paikalla silloinkin. Mikäli budjettini olisi jälleen kerran rajaton, wish list kattaisi lähes koko malliston. Koska näin ei kuitenkaan ole, olen listannut haluamani Wangit pakkosaada -järjestykseen.
Ykköset:

Jaquard-kudottu jersey-mekko ja nahkaiset “salikengät”. Molemmat on niin pakko saada, että jos VIP-shoppailu ja nettimetsästys antavat vesiperän, pitää varmasti taas kerran hätyytellä Tampereen porukoita. Ne on kyllä ennenkin auttanut tällaisissa äärimmäisissä shoppailu-hätätiloissa.
Melkein pakko saada:

Lyhyen scuba-collegen ja laser-leikatut bikinit yritän napsia mukaani jo tänään illalla. Jos ei onnista niin nettipeukalo joutuu huomenna kovalle koetukselle. Varsinkin paita on ihan ehdoton, mutta jostain syystä en saa bikineitäkään pois mielestäni, vaikkei niiden sesonki olekaan varsinaisesti päällä juuri nyt.
Ihan hirveän mielelläni haluaisin nämäkin:

Mallistossa on mukana useampikin hieno takki-/anorakkityyppinen vaatekappale – ja kaikki ovat toinen toistaan hienompia. Varsinkin parka on iskostunut haluhermoihin jo ensimmäisistä julkisuuteen vuotaneista kuvista lähtien. Jotenkin en vain kykene perustelemaan itselleni sen hankintaa, koska takkivalikoimani kasvoi viime talvena Samsøe & Samsøe -merkkisellä grafiitinharmaalla vettäpitävällä öljykangasparkalla. Eikä taida garderobistani löytyä aukkoa biker-malliselle toppanahkatakille tai vielä yhdelle parille aivan liian korkeita kenkiäkään – niin hienoja kuin ne olisivatkin.
Housuosastolta kelpaisi kyllä:

Scuba-pöksyt, nahkaiset nappiverkkarit ja superteknisen oloiset leggarit ovat kaikki mielestäni huippuhienoja! Voi olla, että live-tapaamisen jälkeen jotkut näistä päätyvät ensimmäiseen, ihan ehdottomasti pakko saada -kategoriaan…
Miesten osaston herkut:

Aikaisemmista H&M:n yhteityömallistoista olen hankkinut melkein joka kerta jotain myös miesten osastolta. Siis ihan itselleni. Tällä kertaa kuumottelisi avaruushenkinen hopeinen untuvatakki (miten siistiä, kun olisi aina foliohattu mukana!!) ja musta t-paita. Takkia en taida ihan tosissani sillä silmällä katsella, mutta teeppari saattaa hyvinkin päätyä omistukseeni. Ei yksi käyttökelpoinen lisä t-paitojen suurkuluttajalle mikään huono investointi olisi.
No, saa nyt sitten nähdä, mitä kaikkea sitä osuu kohdalle tänään illalla. Ei sekään olisi ihan tavatonta, että suunnitelmat muuttuvat, kun näkee vaatteet ensimmäisen kerran luonnossa.