Month: May 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kissa-Vansit ovat olleet todella kovassa käytössä siitä lähtien, kun Peetu sai ne synttärilahjaksi. Tänään ne sopi erityisen hyvin teemaan, sillä pienessä aaltoliikkeessä oleva kisuvauvakuume on taas voimistumaan päin. (Esmes nämä uskomattomat punaiset karvapallerot olisivat hyvään aikaan luovutusiässä…). Välillä olen edelleenkin sitä mieltä, että en ehkä uskalla ottaa sitä riskiä, että jo viisivuotias Sunshine ei hyväksyisikään pentua. Eniten olen kuitenkin kallistumassa sille kannalle, että kisukaveri olisi vain hyvästä ja olisipahan sitten leikkikaveria, kun hoomanit on duunissa ja harrastuksissa.
Sunshine on luonteeltaan aika easy going, mielummin arka kuin dominoiva ja vetäytyy ennemmin sängyn alle omaan rauhaansa kuin puolustaa raivokkaasti reviiriään. Eli en usko, että pennun kanssa välttämättä tarvitsee tulla mitään suuria eksistentiaalisia taisteluita. Toki tutustumisvaiheen tulee olla suojattu ja rauhallinen niin, että molemmat voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Olisi aivan järkyttävää kiintyä uuteen pentuun ja sitten joutua luopumaan siitä, jos tutustuminen ei onnistuisikaan. Jotenkin tuntuu kuitenkin, että kaikki menee varmasti ihan mukavasti. Ikuinen optimisti täällä vaan moi, mutta ei kai sitä aina voi pahintakaan odottaa?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä kuva on mielestäni mainio! Tvärbanan kuljettaja ei ollut saada vaihteita käännettyä pakoilleen, kun kyttäsi silmä kovana meidän kuvaushommia – haha!! On se hyvä, että pystyttiin antamaan vähän iltaohjelmaa työpäivän lomaan. 😀
Lämpötilat on täällä hiukan onneksi kohonnut sitten viimeviikon, mutta mikään älyttömän lämmin ei ole edelleenkään. Välillä sataa ja välillä pilkahtelee aurinko – sellaista se pitää keväällä ihan oppikirjan mukaan kaiketi ollakin. Kunnon kesän kaipuu on kieltämättä kova. No, ensimmäiseen kesälomapätkään ei ole kuin pari hassua viikkoa. Lennähdetään silloin Suomeen juhlimaan rakkaan kummitytön ylioppilaaksi tuloa. Saan oikein Karkin ja Peetun mukaani Tampereelle pitkästä aikaa. Vieläköhän tytöt osaa siellä kulkea..
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • puuvillaneulepaita, Monki
  • helmikauluspaita, Forever21
  • hame, Primark
  • sukat, Forever21
  • tennarit, Vans

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kevätkenkävalikoimani on kasvanut lähiaikoina kahdella parilla. Toiset löytyivät Brandokset (fyysisestä) varastoloppuunmyynnistä ja toiset Stockholm Quality Outletista pari viikkoa sitten. Ihan sattumalta molemmat uutukaiset ovat mustaa kiiltonahkaa. Tai se, että ne ovat mustat, ei ole sen paremmin sattumaa kuin yllätyskään. Mustat nahkakengät on ainakin itselläni pukeutumisen perusta. Mutta että kiiltonahka on nyt näin voimakkaasti edustettuna, on kyllä aikas poikkeuksellista. Jos lasketaan mukaan vielä talvella hankitut minimarketin matalat sling-backit, olen peräti kolmien uusien kiiltonahkaisten arkikenkien omistaja.
No, ihan hyvä materiaalihan tuo on. Helposti tietty vähän juhlava arkikäytössä, joten täytyy olla hiukan tarkkana, ettei toimistoasut näytä liian cocktail-kutsumaisilta. Eipä tosin yleensä tässä itselleni tyypillisessä t-paita dress codessa mikään todellinen riski.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Brandoksen varastoloppuunmyynnistä oli lähteä mukaan aikas monet kengät. Lopulta tajusin, että en todellakaan kaipaa yksiäkään kahdentoista sentin halpisstilettoja kaappiini. En, vaikka ne periaatteessa esineenä olisivatkin hyvin suloisia ja varmasti jotain käyttöä niille olisin keksinyt. Kiltisti kiersin hyllyt takaperinjärjestyksessä ja palauttelin paikoilleen kaikki muut, paitsi nämä ihanat Broxin sling-backit.
Olen kaivannut juuri tuon tapaisia korkokenkiä ihan arkikäyttöön. Näissä on kivan maltillinen korkeus ja harvinainen ominaisuus: sling-back ja umpinainen kärki yhdistettynä samassa mallissa. En tosiaan pysty käyttämään avokkaita, koska ne ei vain kertakaikkiaan pysy jalassani ja siksi olen jahdannut juuri tuon mallisia vastineita. Kylmä ja kosteankalsea toukokuu ei tahdo millään muutua takaisin kesälämpöiseksi. Siksi söpöliinit eivät vielä ole olleet varsinaisesti in action kertaakaan.
Hiukan paremmin vallitsevaan kevätsäähän sopiikin Vagabondin outletista 60 % alennuksella löytämäni kiiltonahkaiset loaferit.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oikeastaan olen ollut ihan tavallisia nauhakenkiä vailla jo pidempään, mutta nämä loaferit sattuivat eteen sopivalla hetkellä. Taisi olla viime keväänä, kun vihdoin heitin puhkikuluneet ja korjauskelvottomiksi hajonneet ikivanhat Palmrothin krokopainetut jokasään-materiaalista valmistetut nauhakengät roskiin. Talvella puutostila ei ollut aivan yhtä näkyvä (vaikka poikkeuksellisesti melkein koko talven olikin ihan kävelykenkäkelit), osittain Dr. Martensien ansiosta. Mutta nyt keväämmällä olen huomannut kulkevani tennareissa silloinkin, kun vähän fiksummat kengät olisi paikallaan.
Järkihankinta siis – ja Vagabond on kuitenkin yksi lemppareista peruskenkämerkeistäni. Niiden mallit ovat ehkä aavistuksen kesyjä, konservatiiviselle pohjoismaiselle kuluttajalle suunnattuja versioita trendeistä, mutta erityisesti juuri klassiset kengät ovat varsinaista luottokamaa. Loaferit, naukakengät, bootsit, ballerinat etc. Vagabondin perusmallit ovat todella loistavia käyttökenkiä, lestiltään mukavia ja käytössä kestäviä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Saa nyt sitten nähdä, miten paljon tavallista pintanahkaa arempi kiiltonahka on käytössä. Jotain pintakäsittelyainetta luulisi näillekin löytyvän. Tavallista kosteussuojasuihketta en kuitenkaan laittanut, koska pelkäsin, että kiiltonahka muuttuu laikulliseksi. Toisaalta luulisi kyllä, että tuo kestää siinä missä muutkin nahkamateriaalit. Tehdäänhän kiiltonahkasta jopa maihinnousukenkiä.

Nyt on erittäin historiallinen hetki. Ikinä koskaan koko Go 4 it vol. 2 -blogin yli seitsemän vuoden historian aikana en ole esitellyt kotiamme täällä. Tietty asu- ja muiden kuvien taustalla on vilkahdellut yksityiskohtia sisustuksesta ja joskus muinoin, vielä edellisessä kodissa asustellessamme, osallistuin “esittele bloggauspaikkasi” -haasteeseen ja julkaisin kuvan silloisesta työpisteestäni.
Mitään erityistä syytä siihen, että en ole kotiamme esitellyt, ei ole. Lähinnä kai kyse on ollut siitä, että mielestäni meillä on aika tavanomaisen näköistä. Nyt kuitenkin Peetun hyvä ystävä, valokuvausta opiskeleva Rebecka, otti niin kivoja kuvia koulutehtäväänsä varten, että pitäähän ne nyt laittaa tänne blogiinkin!
Mintun koti 1
Sisustuksessa tärkeintä on mukavuus ja viihtyvyys. Haluan, että meillä on aina tilaa ystäville ja yhdessäololle. Iso nahkanojatuoli on oikeasti Karkin, mutta pieneen opiskelijasolukämppään ei tuollainen jättituoli mitenkään mahtunut. Sikäli mainiota, sillä se on ehkä mukavin löhöilypaikka ikinä ja kissankin lemppari.
Mintun koti 2 Mintun koti 3 Mintun koti 4
Taulut ovat pianon päällä edellisen asukkaan jättämissä koukuissa. Karkki pelasti muuttohässäkän keskellä taulut lattialta tuhoutumasta. Siinä ne roikkuvat nyt vielä viiden vuoden jälkeenkin, tismalleen samoilla paikoilla. Niin rabiaatti sisustaja minä olen. Haha!
Mintun koti 5 Mintun koti 6 Mintun koti 7 Mintun koti 8 Mintun koti 9
 
Tässä pieni maistiainen siitä, millaisessa ympäristössä blogijutut syntyvät. “Toimistonurkkani” on tuo sohvan pääty, jossa on Marimekon kankaalla päällystetty tyyny. Siinä istun nyt tälläkin hetkellä tätä tekstiä naputtelemassa. Läppäri kyseisen tyynyn päällä ja jalat Pentikin villapeiton alla lämpimässä. Peetu istuu nahkanojatuolissa kissa ja tietokone sylissä ja töllää kuulokkeet korvilla “Thirty Rock” -sarjaa (ja kikattaa). Karkki istuu keittiön pöydän ääressä ja lukee ties miten monennetta tuntia tenttiin. Kohta aletaan laittaa yhdessä illallista.
Kaikki on hyvin.
Kuvat: Rebecka Andersson

Ihanaa huomista äitienpäivää kaikille suomalaisille äideille! Kaikkien näiden Tukholmassa vietettyjen vuosien jälkeen meille on vakiintunut tavaksi juhlia vasta ruotsalaisena äitienpäivänä – eli parin viikon päästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sain jo joskus talvella testattavakseni Lumenen uuden Bright Now Visible Repair -sarjan ihovoiteita. Eli olen ehtinyt käyttää ryppyjä suomalaisen lakan kantasoluteknologian avulla vähentävää tuotesarjaa jo varsin pitkään. 35+ ikäryhmälle suunniteltu ihonhoitosarja on ollut kaupoissa maaliskuusta alkaen.
Ja jos nyt lukijasta alkaa tuntua siltä, että Minttu kehuu aina, kun uusi Lumenen tuote tulee markkinoille, niin olen ensimmäisenä myöntämässä, että juuri näin on asia. Jostain syystä ne vain sopivat iholleni aivan erinomaisesti. En usko, että se on sattumaa. Kotimainen huippututkimus ja pohjoismaisen ihon tuntemus on varmasti pääsyyt siihen, että tyypillinen suomalainen ihoni yksinkertaisesti viihtyy Lumenen ihovoiteiden hoidossa.
Lumene Bright Now Visible Repair -ihonhoitosarja sisältää siis suomalaisesta lakasta kasvatettua soluviljelmää. Kuullostaa aika yli hilseen menevältä jutulta, mutta jos tämän tulkitsee vähän maanläheisemmin, it makes sense. On jotenkin päivänselvää, että mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä kompaktimmin marjojen (ja mahdollisten hedelmien) tulee sisältää vitamiineja, antioksidantteja ja muuta elinvoimaa. Tässä omat käyttökokemukseni.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen onnistunut viime aikoina (lue: vuosina) kehittämään varsinaisen seerumi-addiktion. Tuntuu, että ihonhoito ei ole mitään, jos ennen päivä- tai yövoidetta ei levitä mitään seerumia. Esim. matkoilla en ole seerumipulloa sen pienestä koosta huolimatta pitänyt mukana ja olo on ollut ihan vajavainen. Pikkuisen siis riippuvuusoireita ilmassa, tunnustan.
Mutta on niin helppo tottua johonkin niin ihanaan tuotteeseen kuin tämä Bright Now Visible Repair Serum. Se on ohut mutta riittoisa (jotkut seerumit vain häviävät ihoon, mutta ei tämä), fiilis on aktiivinen, muttei silti aiheuta punoitusta (toiset tuotteet ovat aktiivisuudessaan ihan jees, mutta jos iho varsinkin leuan ja otsan alueelta helottaa tulipunaisena, tulos ei kai ole kovin toivottu) ja lisäksi seerumin sisältävät valoa heijastavat pigmentit antavat heleän fiiliksen, vaikka seuraavan päivän presentaatio olisikin pitänyt hereillä puoli yötä.
Lumenen Bright Now Visible Repair Serum on mielestäni erittäin hyvin toimiva ja ehdottomasti testaamisen arvoinen. Viinijutuissa usein kerrotaan onko viini hintansa arvoinen tai peräti löytö (tai sellainen, josta ei ko. hintaa todellakaan kannata maksaa…) ja nyt sanoisin, että tämä seerumi on todellinen löytö.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bright Now Visible Repair -sarjan päivä- ja yövoiteet ovat taattua Lumenea. Koostumuksesta sen verran, että olin aluksi hieman hämmentynyt, kun molemmat voiteet tuntuivat vanhoihin luottotuotteisiini, Bright Now Vitamin C -sarjaan, verrattuna aika ohuilta. Mutta, joskus ensivaikutelma pettää, ja näiden kohdalla todella kävi niin. Siinä missä Vitamin C -sarja oikeasti tuntuu runsaalta ja jättää sellaisen olon myös iholle, on Visible Repair -sarja ravitsevuudessaan ihan omaa luokkaansa. Eli fiilis on kevyt, mutta iho ei tunnu kaipaavan yhtään mitään. Aikas ihana tunne voin kertoa näin ärtyneestä, paikoin kutiavan kuivasta ja muutenkin tosi helposti rasittuvasta ihosta kärsivänä.
Lumene Bright Now Visible Repair 4
Silmänympärysvoide on sarjan uudistuksellisin tuote. Ihan tulee mieleen, että miksei kukaan ole tullut ajatelleeksi tätä aikaisemmin!? Siis silmänympärysvoide ja tummien silmänalusten peittoon sopiva voide samassa purkissa – aikas hienoa. Ainakin teoriassa. Perusvoide on samaa sukua muiden sarjan voiteiden kanssa – eli kevyt, mutta yllättävän ravitseva. Tykkään todella paljon, vaikka mieluiten ehkä kuitenkin käyttäisin pumppupulloa tai tuubia ihan hygieenisyyssyistä.
Integroitu peitevoide on mielestäni aivan huippu idea. Silmänaluseni on kroonisesti mustat, edes kymmenen päivän detox-kuuri ei auttanut (pitäisi varmaan lisätä kymmenen yön, kymmenen tunnin yöunet kuuriin). En ole kuitenkaan oppinut käyttämään kunnon peitevoiteita siitä huolimatta. Silmäaluset saa kyytiä vain valokynäsipaisulla silloin, kun siihen on aikaa. Valitettavasti silmänympärysvoiteeseen integroitu peitevoide ei myöskään tuonut toivomaani ratkaisua. Useimmiten se jää levittämättä, mutta lähinnä siksi, että se vain – valokynän helppouteen tottuneena – tuntuu liian hankalalta. Parhaimman lopputuloksen mielestäni saa, kun levittää peitevoiteen ennen meikkivoidetta, mutta tosiaan, uskon edelleenkin mielummin valokynän hohtavaan voimaan. Varmasti jollekin, joka on tottuneempi peitevoiteiden käyttäjä, tuo voisi sopia paremmin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihan muutama päivä sitten sain Bright Now Visible Repair -sarjan uuden tulokkaa, ihon sävyä korjaavan Tone Corrector -seerumin. Seeruminörtti täällä on jo tietty ihan täpinöissään uudesta tuotteesta ja luonnollisesti odotan sen tekevän ihmeitä tulevana aurinkoisena ajanjaksona. Mikä yleensä tarkoittaa aika hurjan suurta tarvetta ihon tasoittamiselle, pigmettiläiskien hävittämiselle ja kaikenlaiselle muullekin kirkastamiselle.

Old stuff