Hurjasti kiitoksia kaikille OBH Nordican Magic Brush -arvontaan osallistuneille! Oli aivan mahtavan hauska lukea kaikkia huikeita kilpailuvastauksia. Tai hauska ja hauska… eihän sitä nyt koskaan toiselle varsinaisesti hiuskatastrofia toivo, mutta suurimmasta osasta on kuitenkin selvitty ilman sen kummempia fyysisiä tai henkisiä vaurioita. Useimmiten hiukset kun on kuitenkin ihan uusiutuva luonnonvara.

Suosittelen selailemaan tuon postauksen kommenttiboksia, jos oma hiuskatastrofi tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä!

Onneksi voittajaa ei tarvinnut valita vaan arpaonni ratkaisi, kuka pääsee kohentelemaan kampaustaan 38 mm:n Magic Brushin avulla. Voittajan vastaus kuuluu näin:

“Katastrofin aineksia oli kerran uudella kampaajalla käynti ennen illanviettoa ja lopputuloksena “tätimäinen” kampaus, jota sitten kotona piti yrittää pikaisesti parannella.  Tuo Magic Style Brush olisi  mainio vempele tämän perheen äidin ja tyttären yhteiseen käyttöön :)”

Eli nimimerkki:

ANSKU!!!

Lämpimät virtuaaliset onnitteluhalaukset voittajalle!!

Voittajalle on lähtenyt ilmoitus myös sähköpostitse.

Vuoden pimein hetki on ohi. Onneksi. Ei hetkeäkään liian aikaisin. Tästä lähtien ollaan matkalla kohti valoa – ja aina vaan lyhyemmiksi käyvät päivät on ohitse taas hetkeksi.

Vaikka ihan hurjasti ei kyllä kehtaa keleistä valitella. Tänään, kun aamulla aikaisin lähdettiin tekemään joulun suurruokaostoksia, tuntui kuin olisi lähinnä pääsiäinen. + 8 asteen lämpötila ja pilvien lomasta varsin avomielisesti näytille tuleva aurinko ei todellakaan vihjaillut sen paremmin vuoden pimeimmästä vuodenajasta kuin talvisesta joulujuhlasta. En valita todellakaan. Tällainen leuto, lumeton talvi kelpaa kyllä aivan mainiosti. Lähden sitten vaikka Alpeille, kun lumi-abstinessi alkaa todella vaivata.

Täällä meillä ollaan jo aika vahvasti joulu-modessa. Oikeastaan aivan ihanaa, että jouluaatto on tiistaina. Kaikki säätäminen, siivoaminen ja hässäkkä ehtii hyvin asettua, kun on vapaana jo ennen niitä varsinaisia pyhiä.

Eilen pidettiin Karkin ja Peetun kanssa oikein perusteellinen siivouspäivä. Jynssättiin koko kämppä lattiasta kattoon. Imurin ääntä vihaava Sunshine oli jo aivan kauhuissaan, että eikö tästä ikinä tule loppua.

Seiskan aikaan tuotiin kuusi sisälle ja jumituttiin sohvalle tölläämään Hart of Dixietä. Peetu lähti jossain vaiheessa tapaamaan kavereitaan – eikä voinut uskoa silmiään yhden aikaan takaisin kotiin tullessaan, kun me Karkin kanssa tapitettiin edelleen jakso toisensa perään.

(Me ollaan nyt Karkin kanssa kakkossesongin about puolessavälissä. Olen kuitenkin katsonut Peetun kanssa jo kolmannen sesongin uuden jaksot. Oikeastaan aloin sarjan alusta vasta nyt, kun kolmossesonki jäi joulutauolle. Eli tavallaan siis tiedän, että ehdoton suosikkiparini, *spoiler warning*, on nyt vihdoinkin oikeasti kimpassa, mutta että kolmossesongilla sitten enää ei. Samanaikaisesti haluan ahmia kaikki loput jaksot nyt heti ja en katsoa ollenkaan, koska en kestä, jos (kun) he eroavat…).

Lisäksi kunnon joulu-mode edellyttää suklaata ja kiitäväkantisia muotilehtiä. Epähuomiossa jäi tänään aamuisella kauppareissulla Karkin lemppari, Paradis-rasia, ostamatta. No, sillä varjolla sain neidon houkuteltua vielä pienelle kävelylenkille joulun auringossa.

Koko meidän koti on nyt lastattu aivan täyteen kynttilöitä sekä LED-versioina että perinteisinä. Välillä tuntuu, että joulu on vain ihana tekosyy kaikkien valojen kanssa irroittelemiseen.

Kuusi on myös koristeltu, rakkaimmat perinnekoristeet kaivettu esiin, piparkakkujen pimppaus täydessä vauhdissa ja jääkaappi ahdettu täyteen ihania herkkuja.

Huomenna on tosin vielä työpäivä. Peetu menee oikein toimistolle, Karkin pitää lukea tenttiin ja Minttu tekee etäduunia kotitoimistolta. Eli ihan ellun kanaksi tässä ei vielä sovi heittäytyä. Puoliksi vain.

Joulu-mode tarkoittaa kuitenkin sitä, että täällä blogissa on varmaan nyt vähän hiljaisempaa. Huomenna tosin julkaisen vihdoinkin sen mahtavan OBH Nordiga Magic Brush -arvonnan voittajan – ja tuskin ihan kokonaan kykenen pitämään sormiani pois näppikseltä muutenkaan, mutta pieni joulurauha saattaa nyt hiipiä tänne blogiinkin.

Ja muistakaa: nyt ollaan menossa valoa kohti!

Tavallinen ketjukaupoista vaatehankintansa tekevä ihminen – eli kuka tahansa meistä – unohtaa helposti, että simppelimmänkin vetimen takana on usein yllättävänkin paljon ajatustyötä. Muistan oman ompelijakoulutukseni ensimmäisen tehtävän kanssa painiessani, että pitkän uran suomalaisen vaateteollisuuden huipulla tehneen opettajamme näkökulmasta oli suorastaan koomista, että unohdimme suunnitteluvaiheessa esimerkiksi ajatella, miten vaate teoreettisessa toteutustilanteessa puettaisiin päälle.

Samainen suuresti kunnioittamani opettaja myöskin iskosti inhon kaikkea ei-toimivaa kohtaan; vetoketjujen tulee aueta ja taskuihin pitää voida tunkea ainakin nenäliina – eikä jakun hihansuihin todellakaan ommella nappeja, jos niitä ei oikeasti voi aukaista ja sulkea.

Kävin eilen katsomassa Tillskärarakademin oppilasnäytöksen, joka järjestettiin Armémuseumin elegantissa aulassa. Coolista metalliverkko-catwalkista, musiikista, roudauksesta ja kaikesta muusta runt omkring vastasi toinen, tapahtumatuottamiseen keskittynyt lukiolinja, mutta nyt ei valitettavasti tule mieleen mikä.

Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, jota mahdollisesti kiinnostaisi jo lukiotasoiset opinnot täällä Tukholmassa – laita tarkempia kysymyksiä kommenttiboksiin. Täällä on nimittäin aikas hyviä ja erinomaisia kontakteja antavia lukiolinjoja niille, jotka jo 16-veenä tietävät, miksi haluavat tulla isona. Etenkin siis esteettisien aineiden alueella.

Tillskärarakademin rehtori ja hyvä ystäväni Camilla Nhu Duongin jakussa, äidin vanhassa hopeatopissa, Hope:n kengissä ja kivipestystä silkistä valmistetussa kirppislöytöhameessa. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että pyysin Camillaa seisomaan tuossa hetken, että voisin tarkistaa kameran asetukset näytöstä varten. Asu on kuitenkin niin cool, että kuva oli ihan pakko laittaa tänne blogiin. Topin hopeaisuus ei valitettavasti toistu kuvassa ihan niin täydellisesti kuin olisin toivonut.

Näytöksen lisäksi paikalle oli pystytetty näyttely. Entisenä alan opiskelijana ja ex-ammattiompelijana mieltäni lämmitti ihan hillittömästi se, miten perusteellisesti Tillskärarakademin oppilaat perehtyvät mm. vaatteen rakenteeseen. Tillskärarakademi ei ole se luovin tukholmalainen suunnittelijakoulu, mutta esimerkiksi kaikki kaavoituksesta edes vähänkään kiinnostuneet (ja edes jonkinlaista kykyä osoittaneet) ryöstetään hyviin duuneihin H&M:lle nopeammin kuin koodarit Googlelle.

En oikeastaan edes tiedä millainen maine H&M:llä on Suomessa, mutta täällä meillä se katsotaan vähintäänkin ompelu-, suunnittelu- ja muotialan “yliopistoksi”. Mikä sinänsä on ihan loogista, koska korkeamman asteen koulutuksiin täällä on todella helppo päästä, koska pääsykokeita ei tunneta, mutta todellista taitoa vaativia koulutuksia on erittäin vähän.

Tässä vielä lopuksi yksi näytöksen ehdottomasti hienoimmista asuista. Sähkönsinisestä ja signaali-oranssista silkistä valmistettu pitkä mekko on leikkaukseltaan klassinen, mutta vastavärien yhdistäminen tekee siitä voimakkaamman kuin aika perinteinen iltapukumalli olisi muuten ollut.

Sini-oranssin silkkimekon idea- ja fiiliskuvat samoin kuin mallipiirros ja kuvaus kertovat, että kyseessä on paljon enemmän kuin vain puku.

Dear Santa,

Olen ollut tosi tosi tooooosi kiltti koko vuoden ja siksi joululahjatoivelistaltani löytyy…

Ei vais tähän väliin haluaisin siteerata (vapaasti) hyvän ystäväni kymmenvuotiasta poikaa, jonka joulutoiveena on löhöillä, viettää aikaa perheen kanssa ja syödä hyvin. Mitään muuta tältä joululta en odota niin paljoa, kuin laiskoja, pyjamassa ja villasukissa vietettyjä vapaita päiviä, yhdessäoloa Karkin ja Peetun kanssa, jouluherkkuja (osin klassisia kuten rosolli tai perunalaatikko, osin ihan uusia suosikkeja kuten esmes fried rice).

Sen verran ajateltiin “ryhdistäytyä”, että tapanina vaihdetaan OnePiecet farkkuihin ja käydään katsomassa lähileffateatterissa Catching Fire sekä sen jälkeen syömässä lemppariravintolassani Urban Delissä – tai heidän uudessa filiaalissa tuossa ihan meidän lähellä.

Haaveiden joululahjatoivelistalla on toteutuvan suunnitelman linjassa olevia toiveita. Matka Lontooseen, shop-till-you-drop -päivä, ihana hemmotteluviikonloppu hoitoineen jossakin ylellisessä SPA:ssa – kaikki tämä yhdessä Karkin ja Peetun kanssa. Yhdessäolo on kuitenkin kaikkein tärkeintä.

Ihan oikeasti ja konkreettisesti toivomuslistaltani löytyy tasan neljä asiaa:

1. Iso, kaunis juomalasi. Unohdan aina juoda vettä töissä, mikä toimiston kuivan ilman kanssa yhdistettynä ei ole mitenkään hyväksi mielialalle, kropalle tai iholle. Lasin tilavuus saisi olla vähintään puoli litraa. Ilokseni huomasin, että tuota Iittalan uutta viinilasisarjaa löytyy todella isolla kuupalla.
2. Ripsien kiharrin. (en edes tiedä, miksi tuota vekotinta kutsutaan..) Naisellisten kykyjen arsenaalistani puuttuu täysin ripsien taivuttamisen jalo taito. Ainoa uuden vuoden lupaus about ikinä, jonka olen oikeasti pitänyt, on noin 8 vuotta sitten tehty päätös opetella kävelemään tosi korkeilla koroilla. Tänä vuonna aion luvata opetella ripsienkiharrussaksien käytön.
3. Iso, kaunis kahvikuppi. Olen parantumaton esteetikko ja siksi yksi niistä harvoista asioista, jotka työpaikalla ihan oikeasti rasittaa, on se, että tarjolla oleva kahvikuppivalikoima on joko Ikean kulahtaneita halpiksia tai firman vähintään yhtä kulahtaneita mainoskuppeja. Eikä ne edes ole tarpeeksi suuria. Pah. Kahvia kun pitää aina saada kerralla vähintään se puoli litraa…
4. Meikkipeili. Nykyinen meikkipeilini on peräisin omilta lukioajoiltani. Vuosikausien hiuslakat sun muut ajan tuomat korroosiot ovat samentaneet rakkaan peilini käytännössä käyttökelvottomaksi. Uusi peili olisi siis todella tarpeen. Enkä panisi pahakseni, vaikka siinä olisi toinen puoli suurentava. (mitään jalkaa en kyllä tarvitse – ei sille paikkaa kuitenkaan löytyisi).

Perinteisiä dekkaripokkareita on aina kiva saada, mutta muutaman vuoden kestänyt ahmimisikä taitaa olla tältä erää ohitse ja  juuri nyt lukemattomien pino alkaa jälleen hipoa taivaita. Eli joulunpyhiksi riittää kyllä luettavaa, vaikkei pukinkontista uutta kirjaa löytyisikään. Suklaavarastoista aion pitää henkilkohtaisesti huolen, mutta en toki pane pahakseni, vaikka paketista kuoriutuisi vielä toinen mokoma lisää.

Mutta paketteja tai ei – ihanaa, että tulee vapaat ja leppoisat pyhät. Uuden vuoden suunnitelmatkin selkiytyivät juuri eilen, joten siitäkään ei tarvitse enää ottaa paineita. (Uusi vuosi ei ole mikään leikin asia täällä Svennelässä… ;D)

Kuvat: Visit London, NK, Style.com, Yasuragi, Iittala, Sephora, Indiska

Kuvittelin tehneeni jokaikinen vuosi, sitten blogin alkuaikojen, postauksen ruotsalaisten vuoden joululahjasta – eli “årets julklapp”. Koska blogijuttujeni kategorisointijärjestelmä (tai “järjestelmä”) on sen verran sumeaa logiikkaa, etten itsekään löydä juurikaan paria viikkoa aikaisemmin tehtyjä postauksia, käytän yleensä ihan googlea vanhoja juttujani etsiessäni. “Årets julklapp Go 4 it vol. 2” -hakusanalla löytyi vain kaksi vanhempaa “Årets julklapp” -postausta: yksi vuodelta 2008 (elämys) ja toinen vuodelta 2009 (kuulokkeet. Mutta että Urban Ears oli jo tuolloin…).

Nykyisin “virallisen” valinnan tekee kaupan alan järjestö (don’t ask who…) ja elektroniikka-alan järjestö Elektronikbranchen. Tässä tämän vuoden voittajat vinkkinä niille, jotka eivät keksi serkulle, veljelle, anopille, kusiinille tai mutsin uudelle boyfriendille (and that will NOT be me…) kivaa, trendikästä joululahjaa.

Aina ajan hermolla elävien ruotsalaisten mielestä, vuoden 2013 toppen joululahjat ovat:

KEVYTUNTSIKKA

Toivottavasti tämä on toimiva joululahjavinkki siellä Suomessa – täällä meillä tuntuu nimittäin siltä, että aivan jokaikisellä on jo käytännöllinen, hyvä, lämmin ja ennenkaikkea supertrendikäs kevytuntuvatakki. Tosin itseltäni moista ei löydy, vaikka voisin kyllä helposti kuvitella itseni käyttämään jotain Monclerin vähän vähemmän superkiiltävästä materiaalista valmistettua versiota (mustana).

Edullisempia – ja ulkonäöltään hyvinkin paljon esikuvansa kanssa saman oloisia – kevytuntuvatakkeja löytyy melkein kaikkien sport- tai sport/fashion -merkkien valikoimista.

Toinen – ja selkeästi paljon laajemman suosion saavuttanut “vuoden joululahja” on:

MEHULINKO

Jos kevytuntuvatakki tuntuu aika yllättävältä “vuoden joululahjalta”, on sen sijaan Elektronikbranchen -järjestön valinta, mehulinko, varsin looginen. Onhan tuolle kyseenalaista kunniaa saavuttaneelle listalle päätynyt noin ziljoona sittemmin kirpputoriklassikoksi muuttunutta vehjettä: leipäkone, pop corn -kone ja jalkakylpylaite nyt ainakin.

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että mehulinko ei ehkä ole ihan yhtä älytön juttu. Leivät saa tehtyä mainiosti uunissakin, mutta tuorepuristettua (ja ah niin ihanaa!!) mehua on todella vaikea tehdä ilman hyvää linkoa.

Joskus edellisessä elämässä talouteemme kuului mehulinko, jolla tehtiin ehkä maailman parasta omenamehua. Laite oli kuitenkin kooltaan verrattavissa pieneen panimoon, joten nykyisessä kerrostalon keittiössä en kyllä sen kanssa jaksaisi alkaa askarrella (ja se taisi kyllä hävitä parempaan kotiin “suuren kirpputoritalven” aikana). Sen sijaan tuo Boschin suhteellisen virtaviivainen mehulinko voisi olla tismalleen se, jonka haluaisin kaverikseni niitä nyt vasta muodostumassa olevia uuden vuoden lupauksia toteuttamaan…

Kuvista kiitos: Bosch & Moncler