Kohta alkaa olla taas aika käydä fiksaamassa luonnonharmaa tyvikasvu kuntoon kampaajalla. Viimeaikaisia asukuvia katsellessani tajusin, että hiuksistoni on aivan varkain muuttunut vähän turhankin blondiksi. Siis olen mielelläni vaalea, tunnen oloni kotoisaksi siinä, mutta ihan barbie-blondi ei mielestäni ole omassa päässäni kovin sofistikoituneen näköinen.

Tässä on tilanne tänään. Toisaalta tuo on ihan kiva sävy, mutta nyt mietityttää, että pitäisköhän yrittää tummentua ainakin vähäsen?

Varsinaisesti ei tosiaan ole ollut tarkoitus muuttua ihan näin vaaleaksi, mutta kaikki raitoja tai muunlaista vaalennusta kokeilleet tietävät, että vaikka alunperin vaalennusaste olisi ollut vain asteen tai kaksi, aurinko tehostaa lopputulosta aika kiitettävästi. Eli alunperin en ole juurikaan vaalentanut hiuksiani, mutta aurinko on toiminut varsinaisena tehoblondeeraajana.

Tilanne maaliskuussa 2012 – eli noin puolitoista vuotta sitten. Vaalea kylläkin, mutta enemmän tuollainen lämpimän pyökin värinen tukka olisi ehkä aavistuksen aikuisempi kuin tämä nykyinen.

Mutta sitten toisaalta tykkään kyllä tästä ihan vaaleastakin…

Sen verran paljon on tullut myös leikittyä eri hiusväreillä, että pelkään järkkyä lopputulosta, jos tuota nyt kovasti alkaa tuosta tummentelemaan… Ehkä kampaajan käsittelyssä ei tulisi kivaa metsänvihreää sävyä (piti olla tuhkainen keskivaalea), mutta ihan turvallista puuhaa vaaleasta tummempaan siirtyminen ei kuitenkaan ole.

Ja mitään ihan ruskeaa tai tummaa en kyllä missään tapauksessa juuri nyt halua!

Nyt NE on vihdoinkin minun!!

En edes muista, miten monta vuotta olen jankuttanut haluavani klassiset mustat Dr. Martensit. Jossain vaiheessa alkoi itsestänikin tuntua, että puhun vaan, enkä ikinä saa hankintaa tehtyä. Kieltämättä hiukan on jänskittänyt, että onko nuo liian rokut tyyliini, että näytän hassulta mammalta ärtsyissä nuorisokengissä…

Eilen oli palkkapäivä ja marssin suorin tein työpäivän jälkeen kenkäostoksille. Tuntuu melkein epätodelliselta, että kaiken sen jahkaamisen ja haaveilun jälkeen maihinnousukengät tosiaan ovat minun!

Hiukan koviltahan nuo näin alkuunsa vaikuttavat, mutta sehän kuuluu näiden kanssa ihan asiaan. Pikkuisen olen jo ehtinyt testailla kenkiä erilaisten asujen kanssa ja aivan loistavasti ne istahtavat eri tyyleihin. En voisi olla tyytyväisempi!

Tykkään hurjasti nahan himmeästi hohtavasta pinnasta, keltaisista tikkauksista, vaaleasta kumipohjasta ja konstailettomasta, vähän äijämäisestä tyylistä. Myös se, että kengät on selkeästi tehty kestämään vuosikausien käyttöä, ilahduttaa suuresti. Juuri tällaisia hankintoja haluan tehdä silloin, kun jotain ostan.

Sen verran olen nyt näihin rakstunut, että varmaan seuraavat ziljoona päivän asua tulee Dr. Martensien kanssa!

Jotenkin aika uskomatonta, että Filippa K viettää jo 20-vuotissynttäreitä! Kyllähän sen tajuan, että siitä hetkestä, kun kaikilla piti olla superjoustavat pillifarkut, joissa oli matala vyötärö ja kaksi kuparinappia, on enemmän kuin ne kuuluisat ziljoona vuotta. Siis juuri ne legendaariset housut, jotka määrittelivät yhden täkäläisen ysärin tavoitelluimmista identiteeteistä – kai vähintään jokatoinen meistä halusi tuolloin olla se “Filippa K -tjej”.

No, sittemmin Filippa K muokkaantui vielä enemmän yksinkertaista selkeyttä, hyviä materiaaleja ja ajattomia leikkauksia arvostavan urbaanin naisen vaatehtimoksi. Vaikka ihan alunperin tuntui, että kaavanpiirtäjän mallina on ollut se about kaksimetrinen kapealanteinen ruotsalaiskaunotar, jonka kroppa aikuisenakin muistuttaa enemmän pitkänhuiskeaa teinipoikaa kuin ihan oikeaa naista, kasvoi Filippa K:sta aika pian yritys, jonka liikevaihto- ja vientiluvut kilpailivat vanhojen talouden tukipilarien, autoteollisuuden ja mitänäitänyton kanssa.

Niin että ei voi muuta kuin kunnioittaa saavutusta – 20 vuotta mukana yhdellä maailman tuulisimmista bisnes-alueista. Respect!

Juhlaväki oli aikas naisvoittoista! Hetken luulin jo bonganneeni yhden miehenkin, mutta sitten kävi ilmi, että hän oli kuvaamassa tapahtumaa jotain julkaisua varten.

Kenkäaiheesta tulee lisää juttua vielä tänä viikonloppuna, mutta täytyy sanoa, että nuo matalankorkeat nilkkurit kuiskivat kyllä aika kiitettävän vahvasti nimeäni synttäri-iltana…

Eilisen asu tulikin jo postattua, mutta tässä vielä ihan in action. Niin lämmintä on ollut, että siirryin takaisin Acnen nahkarotsiin. Kevyempikin villakangastakki on ollut liikaa, kun päivälämpötilat huitelee melkein 15 asteessa.

Klassikkolaukun uudet värit.

Ai että olen tyytyväinen, että ymmärsin ostaa tuon samaisen pikkulaukun mustana mokkanahkaisena versiona NK:n joulualesta -40% alennuksella joskus aika hurjan monta vuotta sitten. Tykkään laukusta edelleen tosi kovasti ja malli on edelleen niin klassinen kuin vaan voi toivoa!

Klassikoista puheen ollen. 20-vuotissynttäreitten kunniaksi Filippa K on tuonut takaisin tuotantoon muutamia ikonisia malleja brandin alkutaipaleelta. Ne kuuluisat Filippa K -tjej -farkut (tai farkut ja farkut… enemmän ne kyllä muistuttaa legginsejä kuin farkkuja, mutta mikäs minä olen tässä asiaa määrittelemään..) ovat luonnollisesti mukana ja tosiaan muutamat muut mallit myös. Koko Limited Edition -mallisto löytyy täältä.

Taisin jo eilen mainitakin, mutta ihan vinkkinä kaikille, joilla on instagram tili: kantsii tagata kaikki Filippa K -aiheiset kuvat tagilla: #fk20yrs – paras kuva voittaa juurikin ne kuuluisat Filippa K:n ysärifarkut!

Synttärihulinoitten keskellä ehdin toki tutkia ajankohtaista tarjontaa ja vähän käydä sovittelemassakin. Karkille tiedoksi, että sitä fantastista kashmir-hupparia on edelleen saatavilla. Tosin voipi olla, että nykyään, kun neito kuitenkin asustelee omillaan eikä enää ole kaikkia viikonloppuja töissä, kashmir-paitojen akuutti tarve on saattanut hivenen vähentyä.

Toinen huomio liittyy Filippa K -perustytön mittasuhteisiin ja etenkin alaosien kaavoitukseen. Kuvan nahkahousut (taivaallisen ihanaa, pehmeää, joustavaa ja kauniin himmeästi hohtavaksi parkittua lampaannahkaa) olivat aivan upeat muuten, mutta kuten kuvasta ehkä näkyykin, puntti on noin puoli metriä liian pitkä. Lisäksi se koko, joka muuten tuntui hyvältä, oli vyötäröltä melkein parikymmentä senttiä liian iso. Enkä minä edes ole mitenkään erityisen kurvikas…

Kyllä ennenvanhaan oli helppoa, kun kalenterista saattoi katsoa, mitkä värit on in juuri nyt. Syksyllä terrakottaa ja viininpunaista, talvella mustaa ja smaragdia, keväällä puuteripastelleja ja merihenkeä, keskikesällä kirkkaita perusvärejä ja oranssia. Vielä sitäkin aikaisemmin oli vielä helpompaa; muodin saattoi tsekata hameen helman pituudesta.

Nykyään on toisin. Kaikkia värejä käytetään kaikkina vuodenaikoina ja helman pituudella on ollut viimeisten noin ziljoonan sesongin aikana merkitystä vain teinityttöjen äideille – jos edes heillekään. Yhdistelmät, kokonaisuus ja etenkin siluetti on se, mikä ratkaisee, tuntuuko asu trendikkäältä vai ei. (Ja nyt täytyy sanoa, että “tuntuu”-verbin valinta ei ollut mikään sattuma. “Näyttää” -olisi ollut ehkä ilmiselvempi vaihtoehto, mutta siinä vaiheessa, kun jokin asia pukeutumisessa “tuntuu” oikealta tai väärältä, aletaan olla perustrendien ytimessä.)

Tänään tuntui ihan oikealta pukeutua kesäisen hedelmäiseen oranssinpunaiseen neulepaitaan. Asun syksyistämisestä huolehti H&M:n mid-season salesta hankkimani harmaa-musta perushame, mustat sukkikset ja samaisesta alesta hankkimani mustat nilkkurit. Vetskariyksityiskohdilla pimpattu &Other Stories -kauluspaita on oikeastaan ihan superlemppari. Jostain syystä kuitenkaan se tyyppi, joka meillä silittää kauluspaidat (and that will be me…) ei ole yleensä kovinkaan reipas palauttamaan ihanuuskauluspaitoja pesun jälkeen takaisin käyttöpaitojen tangolle…

Ihan normaalin työpäivän ja ilman varikkopysähdystä hoidettu Filippa K:n 20 v. juhlien asun kulmakivi oli tietty oranssinpunainen, punaisenoranssi Filippa K:n neulepaita. Huomenna lisää kuvia itse tapahtumasta! Ja hei, kannattaa tagata Instagramissa kaikki Filippa K -aiheiset kuvat tagilla #fk20yers – paras kuva voittaa ikoniset 90-luvun Filippa K -farkut!

• neule, Filippa K
• kauluspaita, & Other Stories
• hame, H&M
• nilkkurit, H&M

Mitä ihmettä on tapahtunut? Onko kasvihuoneilmiö sittenkin täällä?

Tänään ennen töihin lähtöä, kun katsoin ikkunasta ulos, sieltä tuijotti takaisin mustanharmaa syysaamu – ihan niinkuin niin monena aamuna tätä ennenkin. Kiskoin päälle normi päällysvaatteet, kevyen villakangastakin ja ison merinovillahuivin. Ei tullut mieleenkään vilkaista lämpömittaria. Olisi ehkä pitänyt, sillä ulko-ovella tervehti niin lämmin ulkoilma, että tuntui melkein kuin olisi astunut ihan toiselle leveysasteelle.

En missään tapauksessa valita, mutta että 14 astetta, kun kalenterissa lukee melkein marraskuu??

Töissä oli tosi kiva päivä! Yhdet meidän tosi tärkeät asiakkaat tulivat koko päivän mittaiseen tuotekoulutukseen ja sain kunnian toimia yhtenä kouluttajista. Aamulla olin tietty aavistuksen jänskänä, mutta heti, kun päästiin vauhtiin, oli tosi mahtavaa. Tosiaan tykkään aivan mielettömästi tällaisista päivistä! Eikä asiaa ollenkaan huonontanut se, että koulutettavana olleet asiakkaat olivat tosi tyytyväisiä juuri heille räätälöityyn päivään. Lisäksi lounas (bouillabaisse, valkoviinissä höyrytettyjä sinisimpukoita ja fenkolileipää…) oli aivan taivaallinen.

Sovimme kouluttajaporukan kanssa, että päivän dress code on valkoinen kauluspaita ja mustat housut. Venytin rajoja sen verran, että laitoin tummansininet housut ja mustan jakun. Tummansiniset housut oli yhdellä toisellakin, enkä saanut moitteita jakusta, joten olen ihan tyytyväinen. Tyyliin olisi ehkä paremmin sopinut toisenlaiset kengät, mutta oli ihan pakko ajatella sitä, että jaksaa seistä ja olla liikkeellä koko päivän, joten creeperseillä mentiin.

• kauluspaita, Cheap Monday
• jakku, H&M
• chinot, COS
• kengät, Vagabond