The Happiness Project -kirjan alussa todetaan, että yksi onnellisemman elämän avaimista on tehdä enemmän sitä, mikä on kivaa – ja pitää hauskaa. Ihan hävettää tunnustaa, mutta olen kompastellut tosi pahasti jo heti tässä ensimmäisessä haasteessa.

Muistatteko, kun The Artist Way -projektin aikana piti joka viikko käydä taiteilijatreffeillä itsensä kanssa? Treffien ideana oli tehdä jotain kivaa ja “epätuottavaa” vähintään tunnin ajan. Ensimmäiset pari viikkoa sujui ihan hyvin. Askartelin mood boardin, kävin metsäkävelyllä ei-lenkkeily-kuntoilu -mielessä ja varmaan jotain muutakin vielä keksin, mutta sitten tuli stoppi. En kertakaikkiaan keksinyt enempää asioita, joiden tekemisestä tykkäisin, joiden ajatteleminenkin jo ilostuttaisi.

Tosin täytyy muistaa, että The Artist Wayn perusajatus oli vähän eri – ja siinä oli tavoitteena oppia olemaan itsensä kanssa, löytää luovuus plus muut voimavarat omasta itsestään. Siksi taiteilijatreffeillä piti käydä yksin. Keksin kyllä hyvin paljon asioita, joiden tekemisestä nautin, kun vain saan olla minulle rakkaitten ihmisten kanssa.

Onnellisuuden metsästyksessä oleellinen vaihe on tunnistaa ne asiat, joiden tekeminen tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Vähintään yhtä tärkeää on sen jälkeen pyrkiä tekemään enemmän kyseisiä kivoja juttuja.

Päätin yrittää kasvattaa omaa iloasioiden listaani. Mietin kaikkia mahdollisia, isoja ja pieniä, kaukaisia ja läheisiä juttuja, joiden kanssa tunnen oloni onnelliseksi. Apuna käytin Pinterestin inspiraatiokansioitani ja sitä kautta päädyin And that’s who I am -sivulle. Suosittelen jonkinlaista flown apuvälinettä, jos alkuun pääseminen tuntuu hankalalta.

Rakastan vettä, rantoja ja uimista. Meillä on tässä aika lähellä – vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä – puhdasvetinen pieni järvi. Viime kesänä siellä ei tullut juurikaan pistäydyttyä, mutta nyt onnellisuusprojektini myötä lupaan käydä ainakin pari kertaa viikossa uimassa. Viikonloppuiset aamu-uinnit kun on ehkä parasta mitä tiedän. Tai sitten iltauinti, mikäettei.

Leirinuotiota on hiukan hankalampi viritellä ihan itsekseen, mutta kyllä muukin elävä tuli käy. Eipä Minttua muutenkaan juuri tarvitse pakotta grillivahdiksi, mutta nyt ilmoittaudun vapaaehtoiseksi vaikka väkisin. Tulen katselemisessa on jotain mielettömän hypnoottista ja rauhoittavaa. Isomman roihun puutteessa kynttiläkin toimii ihan hyvin.

Lakkaan häpeilemästä sitä, että rakastan sentimentaalista krimskramssua. Jouluvalot eivät ehkä nyt ole ihan juuri tämän sesongin juttu, mutta jos nautin juhannuskuusista, kauniista serveteistä, kynttilöistä, ja kurpitsalyhdyistä silloin, kun kunkin aika on (ja vähän muulloinkin), ei se ole keneltäkään pois. Vaikka ehkä niin on joku joskus antanut ymmärtääkin…

Samaa pätee viihteeseen, televisiosarjoihin, elokuviin ja musiikkiin. Varsinkin musiikkiin. Aion nauttia omasta mielestäni loistavasta viihteestä vaikka se olisi muiden mielestä kuinka surkeaa, ala-arvoista, heikkotasoista, hipster-poliittisesti epäkorrektia tai muuten vaan kaikkien fiksujen halveksimaa. Culture Club here I come!

Ketut. Olen aina tykännyt ketuista. En oikein tiedä, miten tämä nyt olisi sovellettavissa onnellisuuden metsästykseen. Sen verran voin sanoa, että jos alan The Happiness Projectin innoittamana laulaa joka aamu “räven raskar över isen, räven raskar över isen…” tulee metsästysprojektilleni takuuvarmasti nopea ja karu loppu.

Ihana pieni karvamasu Sunshine on yksi iloisimmista ja onnellisimmista asoista, mitä kohdalleni on osunut viimeisien vuosien aikana. Valitettavasti kisu ei ole varsinaisesti mikään sylivauva – eikä todellakaan rakasta ylenpalttista lääppimistä tai halimista. Sen sijaan pallon heittely ja kaikenlaisten jahtausleikkien leikkiminen on ihan ykköstä. Karkki on jaksanut leikkiä Sunshinen kanssa pitkät pätkät joka päivä (kun Minttu on ollut muka liian kiireinen), mutta nyt aion käyttää enemmän aikaa kisun kanssa riehumiseen. Ilo on varmasti molemminpuolinen (ja siten entistä suurempi!) nyt, kun Karkki on taas muuttamassa pois.

RRrakasta käydä elokuvissa! Miksi sinne tulee mentyä niin harvoin? Tykkään käydä leffassa, vaikka katsottavana oleva elokuva ei olisi mitenkään ihmeellinen. Lisää elokuvakäyntejä – kiitos!

Uintihomma tulikin jo käsiteltyä tuolla ihan ensimmäisenä. Huomaan, että alitajuntani yrittää sanoa minulle jotain, koska valitsin tämän aihepiirin kuvan kahteen kertaan. Kyllä – haluan mennä uimaan!

Road Trip ei ole niin yksinkertaisesti järjestettävissä nyt, kun omaa autoa ei ole käytettävissä. Toisaalta rakastan myös suunnittelua, joten voisin ihan hyvin aloittaa nautiskelemalla kunnon autoseikkailuretken suunnittelusta. Määränpäällä ei ole niin väliä.

Listojen tekeminen on IHANAA! Kaupalista, pakkauslista, todo-lista, mitä-tekisin-lauantaina -lista, sunnuntai-päivällisen tarjoilulista, juhliin kutsuttavien lista – mikä tahansa toimii! Tajusin juuri, että listojen kirjoittaminen ei olekaan mikään epätoivoinen tapa yrittää saada järjestystä liian kaoottiseen todellisuuteeni, sillä siinä tapauksessa käyttäisin varmasti tehokkaita ja hyvin organisoituja sähköisiä apuvälineitä, iPhonea ja monia tarjolla olevia appeja. Ei, kirjoitan listoja käsin, koska se on minusta mukavaa haaveilua ja ajankulua. Vähän kuin kartan tai mind-mapin piirtämistä – ilman sitä piirtämisosuutta.

Kaikkia asioita ei ole mahdollista tehdä enemmän vain omalla päätöksellä. Arvostan kuitenkin perhettäni ja ystäviäni aivan mielettömästi ja siksi haluan olla enemmän läsnä niissä hetkissä, kun yhteistä aikaa on. Aina ei saa olla kiire bloggamaan, pyykkäämään, sinne ja tänne. Useimmiten on paljon tärkeämpää pysähtyä, kysyä mitä toiselle kuuluu, kikattaa tyyny sylissä sohvan nurkassa niin kauan, että maha on krampissa, etsiä vaihtoehtoja elämän kimurantteihin haasteisiin ja katsoa silmiin, kuunnella. Vaikka kyllä puhdas pyykkikin toisinaan tuo ihan silkaa onnea ja iloa, mikään ei voita hetkiä omiensa kanssa.

Lopuksi pitäisi vielä löytää sen verran viisautta, että tajuaisi, mitkä kaikki kivat ja iloiset jutut eivät ole lainkaan itsestä kiinni. Niitä ei kannata laittaa omalle listalle kuin korkeintaan niin, että tajuaa tarttua hetkeen, kun se tulee kohdalle. Mikäli rakentaa iloisten asioittensa arsenaalin sellaisista asioista, jotka ovat pääasiassa jonkun toisen toiminnasta kiinni, ollaan aika heikoilla. Äkkiä huomaa olevansa entistä pettyneempi, entistä ärtyneempi, kun maailma ei suostukaan taipumaan omien halujen mukaiseksi.

Tärkeintä on keskittyä iloa, onnellisuutta ja hyvää mieltä antaviin juttuihin, joiden toteutuminen on kiinni vain omasta itsestä. Silloin ei tarvitse kuin ryhtyä listan kirjoittamisesta toimiin!

Kuvat: http://andthatswhoiam.tumblr.com/

OMG!!!

H&M onnistuu kyllä kerta toisensa jälkeen yllättämään ja ilahduttamaan! Joko olette ehtineet kuulla uutisen, että tämän syksyn nyt jo likilegendaariseksi muodostuneesta suunnittelijayhteistyökampanjasta vastaa ihana, valloittava, urbaanisti boho-rock-chic Isabel Marant??

Pidempään blogiani seuranneet varmaan muistavatkin, että Isabel Marant on toiminut Mintun inspiraation lähteenä kerran jos toisenkin.

Ihan catwalk-/mallistojuttujakin olen tulevan yhteistyömalliston suunnittelijatähdestä kirjoittanut, mutta tärkein on varmasti syksyn ja talven 13/14 tyylejä käsittelevä postaus. Yleensä kun nuo Henkalle tehdyt mallistot ovat yllättävän (ja kiitettävän!) lähellä suunnittelijan muuta tuotantoa.

Lehdistötiedotteen mukaan Isabel Marant (kuvassa vas.) suunnittelemassa H&M-mallistossa tullaan näkemään suunnittelijan omia suosikkiasuja ja signature-vetimiä. Kuullostaa aivan mielettömän hyvältä!!

Onnistuneet yhteistyöt ovat kuulemma pitkälti H&M:n pitkäaikaisen pääsuunnittelijan, nyt jo puoliksi eläkkeelle siirtyneen Margareta van den Boschin (kuvassa oik.) henkilökohtaisten suhteiden ansiota. Kiitos siitä – ja siitä, että jo näin kesäkuussa tietää, että edes marraskuusta ei tule pelkästään pitkä, pimeä ja ankea!

Kuvat: style.com ja H&M

Sain keväällä BIOeffectiltä testattavaksi superintensiiviseksi ja tehokkaaksi mainostetun anti-ageing seerumin. Rrrakastan käyttää kaikenlaisia ihmetippoja ja noitaliemiä normaalin päivä- tai yövoiteen alla, joten tartuin hyvin innoissani myös tähän uutukaiseen.

Pakkauksessa on kolme pientä putelia, jotka kaikki sisältävät 4 ml ryppyjä hävittävää ja ihoa sileyttävää ihmeainetta. Seerumi tulee käyttää kuuriluontoisesti 30 päivän ajan. Testien mukaan juuri kolmekymmentä päivää on optimaalinen aika ihmeaineen sisältävien kolmen tehokkaan solujen toimintaa aktivoivien ainesosien toiminnalle.

Ensimmäinen suuri yllätys BIOeffect-seerumin kanssa oli, että sitä tulee käyttää mieluiten ihan sellaisenaan. Eli kuukauden ajaksi piti sanoa hyvästit niin päivä- kuin yövoiteellekin. Varsinainen haaste kaltaiselleni voideaddiktille, mutta päätin tehdä juuri niinkuin ohjeissa sanotaan! Aamullakin seerumin piti antaa olla kasvoilla vähintään kymmenen minuuttia ennen meikin levitystä.

Ohjeiden mukaan 3 – 4 tippaa seerumia levitetään puhdistetulle kasvojen ja kaulan iholle aamuin illoin. Yhden pikkupullon tulisi kestää siis noin kymmenen päivää. Itse laskin tipat joka kerta seerumia käyttäessäni, mutta silti tuntui, että ihan täyttä 30 päivää en saanut kasaan.

Sen sijaan olin aivan hurjan yllättynyt siitä, että keväinen kuiva, ohut ja helposti ärtyvä ihoni tuntui tyytyvän pelkkään seerumiin. Varsinkin päivävoiteen kaipuu oli lähinnä henkistä. BIOeffect tipat eivät tunnu rasvaisilta, mutta jostain syystä iho tuntui oikein miellyttävältä ja kimmoisalta heti ensimmäisten käyttöpäivien jälkeen.

No, miten niiden ryppyjen ja muiden vekkien kanssa kävi? Rehellisesti tunnustan, että ihan hirveän vaikea sanoa. Ei, ihoni ei näytä siltä, että olisin juuri täyttänyt 19 vuotta myöskään nyt kuurin jälkeen. Ja tietenkin sitä odottaa aina jotain epärealistisia ihmeitä… Mutta kyllä, ihoni on selkeästi tasaisempi ja kimmoisampi kuurin jälkeen. En kykene arvioimaan objektiivisesti tilannetta kasvoillani – valitettavasti näen vain kaiken sen, mistä myöskin olisi pitänyt päästä eroon – mutta tajusin muutamankin kerran kuurin loppuvaiheessa katselevani dekoltee-aluettani – ja kirjaimellisesti hämmästyin, että voiko tämä tosiaan pitää paikkansa.

Niin paljon BIOeffectin 30 päivän ihmekuuri oli tehnyt taikojaan.

30 päivää kestäneen seerumikuurin jälkeen ihon pitäisi levätä vähintään pari kuukautta; sen verran tehokasta aine on. Itselläni ei ollut mitään haittavaikutuksia, kuten alkuvaiheessa esiintyviä finnejä, kun ihohuokoset alkavat puhdistua vauhdilla. Sen sijaan kuurin loppuvaiheessa aloin tuntea arkuutta ja kuumotusta suupielien alapuolella. Se on muutenkin alue, joka itselläni ärtyy helpoiten. Silloin kuuri oli tosiaan jo muutenkin lopussa ja tilanne tasaantui ihan yhden päivän aikana.

Tsekkasin juuri BIOeffectin sivuilta, että tuo testaamani tehokuuri maksaa 250 euroa. Se on kyllä aika paljon rahaa, mutta jos yksi tai kaksi kuuria vuodessa riittää, jää kustannukset helposti esim. kampaamokulujen alle. Ainakin tässä vaiheessa, kun ihon kimmoisuus ei enää ole mikään itsestäänselvyys, pidän tuota kyllä kaikesta huolimatta ihan siedettävänä summana ja tehotuotetta sen väärtinä!

Olen viettänyt laiskanpulskeaa ukkossunnuntaita Madeleinen ja Chrisin hääkuviin ja -videoihin uppoutuen. Esmes täältä löytyy mukava viiden tunnin “kooste”, jonka avulla pääsee aika hyvin mukaan tunnelmaan. Ensimmäisen puolen tunnin aikana ehdin jo vetistellä muutamaan otteeseen. Kyllä häät on aina ihan erityinen tapahtuma – vaikkei asianosaisia henkilökohtaisesti tuntisikaan. Otan myös takaisin kaikki väheksyvänsävyiset lausahdukseni sulhasesta, sillä näkeehän sen, vaikka silmät kiinni, miten mies ihailee ja palvoo Madeleinea.

Jo muutama päivä sitten selvisi, että Prinsessa Madeleinen hääpuvku on juhlapukutaituri Valentinon käsialaa. Upeat pitsit ovat Valentinon signature (punaisen värin lisäksi…), joten ei ole mitenkään hämmästyttävää, että pliseeratun silkin lisäksi juuri pitsi on puvun se juttu.

Ja onhan puku ihana. Tyttömäisempi kuin kruunuprinsessa Victorian – ja tietty enemmän Madeleinen oloinen. Olkapäät ovat protokollan mukaisesti peitetyt, hääkimppu perinteiden mukaisesti koottu pääosin valkoisista kuvista ja timangitiaraan kiinnitetty perintöhuntu.

Aivan käsittämättömän kaunis morsian! Aika monet täällä ovat kylläkin onnistuneet pahoittamaan mielensä, koska muotikiinnostuksestaan tunnettu prinsessa ei valinnut ruotsalaista suunnittelijaa hääpuvun tekijäksi. Tavallaan kyllä ymmärrän heitä, mutta toisaalta Madeleinen rooli ei ole ihan samanlainen kuin aikanaan kuningattareksi kohoavan sisarensa. Jolle siis ruotsalainen suunnittelijan valinta oli itsestäänselvyys.

Kaikki pahat puheet on peruttu!! Chris vaikuttaa oikein sympaattiselta ja hyvin hyvin rakastuneelta mieheltä! Toivon kovasti heille onnea ja iloa – vaikka juuri ilo heidän välillään tuntuu kuplivan ja virtaavan ihan luonnostaan.

Kruunuprinsessa Victoria aivan uskomattoman tyylikkäänä ruotsalaisen Fadi el Khouryn käsialaa olevassa puvussa. Ja niin suloinen pikkuinen Estelle!

Sulhasen äiti oli aikas merkillinen ilmestys ylipumpatuissa huulissaan ja paha kuningataräitipuoli-stailauksessaan…

Bileet jatkuivat Drottningholmin linnassa. Onneksi eilen oli niin mahtavan upea sää. Ihan täydellinen prinsessaunelmapäivä.

Victoria ja prinssi Daniel on tyylikäs ja vakuuttava pariskunta. Ilman heitä olisi varmasti kuningashuoneen vastustajien määrä huomattavasti suurempi…

Iltabileisiin Madde vaihtoi toisen mekon ja päästi hiukset vapaaksi. Aika tyttömäinen on tämänkin ballerinamittainen tyllihelmainen esitys vyötärön silkkiruusukkeineen.

Ihanat!

Seuraavaksi onkin sitten kai odotettavissa prinssihäät…

Kuvat: Scanpix, expressen.se ja aftonbladet.se

Käsi ylös: kuka aikoo seurata tänään Madden häitä?? (Ainiin, oli siellä joku happamen näköinen bisnessmies kanssa köpöttelemässä alttarille…)

Hulina Prinsessa Madeleinen suuren päivän tiimoilta ei ihan protokollasyistäkään ole ollut yhtä massiivista kuin Kruunuprinsessa Viktorian kolme vuotta sitten. Tiarankimallusta on kuitenkin ilmassa ihan kiitettävästi.

Itse missasin Viktorian juhlallisuudet livenä, koska olin radiossa muotikommentaattorina; lähinnä siis kertomassa mielipiteitäni juhlavieraiden asuista ja arvioimassa, josko tyylit joko heijastelevat tärkeimpiä trendejä tai peräti pystyisivät luomaan niitä. Tällä kertaa on kollega päättänyt pitää 30-v synttärinsä (mies – tietenkin… Haha!) juuri tänään. Eli olen tässä valmistautumassa rillaamaan possunkylkeä samaan aikaan kuin prinsessa sanoo tahdon. Pikkuisen pitää kyllä käydä kaupungilla fiilistelemässä. Kuulemma ennätysmäärä amerikkalaisia on juuri tällä hetkellä Tukholmassa.

Asiasta kukkalautaan – elikkä tärkeimpiin 30 v. synttäririllausten varusteisiin. Päälle ajattelin kiskaista raksun kalamekon, jotkut matalat kengät (ehkä jopa kiiltävänvioletit Havaianakset…), hiukset auki ja kiharalla sekä kesähippihenkeä tuomassa virallinen sesongin ranneröykkiö.

Monet asiat tuovat välittömän kesäfiiliksen: paljaat sääret, lämpimässä ulkoilmassa sulava jäätelö, pääskysten sirkuna korkealla sinisellä taivaalla, ballerinat ilman sukkia etsetera. Koruosastolla rannekoruhilut ovat itselleni se tärkein kesän merkki. Johtuu ehkä siitä, että sen jälkeen, kun neljätoistavuotiaana äidin vastustuksesta huolimatta “karkasin” Saapasjalkarokkiin, on kesät tarkoittaneet ranteeseen kertyviä festarirannekkeita.

No, nykyisin rannekerintamalla on rauhallisempaa, mutta mahdollisimman sekalainen seurakunta erilaisia rannehiluja tuntuu täydelliseltä asusteelta edelleenkin aina kesäisin!

Tämän illan rillauksiin pääsee hilukasa, joka koostuu Childhoodin muovihelmikorusta, Club Monacon tutustumisillasta saadusta kieputusnauhasta, Happy Beads -merkin heleän turkoosista puuhelmirannekorusta ja  Selectedin ketjukorusta (ihastuin palavasti tuohon solmukiinnityssysteemiin!).

Mutta hei – nyt mun on ihan pakko alkaa kihartaa hiuksia ja meikata, että en ole sataa tuntia myöhässä! Huomenna juttua ja pohdintaa Madden häistä (ja sen toisen kans… ;D)!

Ihanaa lauantaita kaikille!!

xoxo, Minttu