Perjantai-ilta + lähi-intialaisesta haetut Chicken Butter Tikka Masalat masussa = about juurikin näillä hetkillä peiton alle valmis bloggari.

Tässä kuitenkin vielä tämän perjantaisen toimistopäivän asu – eli Henkalta tilattu musta-valkomekko vihdoinkin ihan in action. Voimakas mustavalkoisuus vaati mielestäni näyttävät korut kaverikseen. Statement-kaulakoru olisi varmasti toiminut myös, mutta koska tänään oli korvakoruolo, ripustin korviini aikoinaan Costa Rican reissulta hankitut reteet uistimet. Tasapainon vuoksi valkkasin myös huuliini asteen normaalia nude-sävyä punaisemman huulikiillon.

Mutta nyt on pakko lopettaa höpinät lyhyeen ja painua pehkuihin. Huomenna on tulossa hauska päivä, sillä suuntaan kaverini Camillan kanssa Gustavsbergin posliinitehtaalle posliininmaalauskurssille heti aamusta. Ajattelin ottaa kameran mukaan, joten voipi olla, että saan tännekin jotain kivaa juttua aikaiseksi. (Paitsi, jos kaikki maalaukset menee ihan pieleen ja saan itku-potku-raivarit silkasta turhautumisesta – silloin on varmasti parasta kaikille, että unohdetaan koko juttu)

• mekko, H&M
• nilkkurit, Ril’s

Tunnustan nyt tässä heti alkuunsa, että niin kovasti kuin leuhkinkin sillä, että ostan vain hyvin vähän ja hyvin harvoin uusia vaatteita, kyllä vain uusissa vaatteissa keekoilu on mukavaa!

Tänään yhdistin & Other Stories vetoketjukauluspaidan Åhlénsilta löytyneeseen polven alle ulottuvaan kynähameeseen. Kauluspaita on juuri niin ihana kuin ajattelinkin. Leikkaus toimii, kangas on kaunis ja hihansuiden vetoketjukoristeiden kolina työpöydän kulmaan ei tuntunut häiritsevän kollegoita. Paidan alle laitoin musta topin. Tuumasin, että kun se kuitenkin näkyy läpi, voi väri olla selkeästi poikkeava. Näitä kuvia katsellessa tulee mieleen, että vähän kevyemmän mallinen toppi olisi kyllä tainnut olla aika paljon raikkaampi. No, next time sitten.

Kynähameen printtikuviosta tykkään tosi paljon, mutta pituudesta en ole ihan varma. Näköjään sitä on niin tottunut polven yläpuolelle päättyviin helmoihin, että tällainen vain pikkuisen pidempi tuntuu heti vähän oudolta. Ehkä kuitenkin yritän antaa hameelle vielä uuden mahdollisuuden ennekuin tartun saksiin.

• kauluspaita, & Other Stories
• toppi (alla), TopShop
• hame, Å (Åhlénsin oma mallisto…)
• kengät, Vagabond

Kävin tutustumassa Marimekon ensi syksyn sisustusmallistoon jo yli pari viikkoa sitten. Lupasin kuitenkin pantata kuviani hetken, sillä suomalainen lehdistö ja bloggarit pääsevät ihastelemaan uutuuksia vasta torstaina 4. huhtikuuta. Nyt en voi kuitenkaan enää pidätellä itseäni. Tässä siis raikkaan, vaihtelevan, luonnonläheisen ja seesteisen sisustusmalliston esittely.

Olin vähällä kirjoittaa, että “suosikkieni esittely”, mutta sitten tajusin, että taisin ihastua palavasti ihan koko mallistoon, astioista, kuoseista, printeistä materiaaleihin ja muotoihin. Toisaalta – mikä ihme tuo nyt on? Jos kyseessä on niinkin sääriippuvainen tapaus kuin allekirjoittanut, joka tuskin pystyy kirjoittamaan ainuttakaan blogipostausta ilman kommenttia päivän säätilasta, putoaa “Sääpäiväkirja” -niminen mallisto todella otolliseen maaperään.

Oiva-astiaston uudet, kuulaan kirpeät kuviot ovat Aino-Maija Metsolan käsialaa. Ehkä johtuu siitä, että vietin puolet lapsuudestani vesivärien kanssa sutien, sillä Sääpäiväkirja-astiat tuntuvat välittömästi ja spontaanisti hyvältä tavalla, jota on vaikea kuvailla.

Kuuskajaskari, Jussarö – mummulan putkiradiosta kuultujen merisäätiedotusten tutuksi tekemät paikannimet saavat uuden kodin Anna-Maija Metsolan suunnittelemissa kankaissa. Edellisen kuvan sinisävyinen Jussarö on Marimekon napakkaa puuvillakangasta ja ukkostaivas/syysniitty -sävyinen Kuuskajaskari aivan mielettömän ihanaa pellavaa.

Juu, kyllä. Haluan ne kaikki. Ja nuo lasit kanssa. No ainakin kannun. Ja tarjoiluvadit…

Uusi aluevaltaus Marimekolta on ruokailuvälineet! Haukasti omina “persooninaan” esiintyvät aseet sopivat hyvin luonnikkaasti käteen. Konkkaronkka taisi olla noiden nimi. Tai sitten se oli niin, että salaatinottimet olivat Konkkaronkka ja ruokailuvälineet Sortin sakki… tai jotain sinne päin. Kivan ja iloisen oloinen setti jokatapauksessa!

Marimekolla on taidettu hoksata, että monet ostavat palan kangasta ja tekevät siitä sisustustaulun. Nyt Anna-Maija Metsolan kuvia saa ihan jo valmiiksi tauluksi ajateltuna.

Tässä Konkkaronkka-salaatinottimet ja alla ruokailuvälineiden säilytykseen tarkoitettu käärittävä taskullinen liina. Ihastuttava lahjaidea! Paljon hauskempi ainakin kuin pömpöösit jalopuurasiat, joille ei kuitenkaan ole mitään käyttöä sen jälkeen, kun lahjapöytä on purettu.

Täydellisistä lahjaideoista puheenollen…

Sääpäiväkirja-mallistoon kuuluu myös ihan oikea sääpäiväkirja!

Tiedän olevani parantumaton muistikirjanörtti ja herkeämätön säätilantarkkailija, mutta onhan pellavakangaspäällysteinen, kauniisti sidottu sääpäiväkirja kerrassaan valloittava!

Loistavan lahjaidean kirjasta tekee myös päiväkirjasivujen lomasta löytyvät suomalaisten ruokien ohjeet. Ohjeet ovat sekä suomeksi että englanniksi, joten kirja sopii tuliaisiksi pidemmällekin suuntautuvalle mökkiretkelle.

Sääpäiväkirjan päivämerkinnät ovat vuosiluvuttomia. Itse ajattelin heti, että tuohon mahtuisi helposti viidenkin vuoden merkinnät kauniilla pienellä käsialalla kirjoitettuna. Anna-Maija Metsolan kuvat ilahduttavat myös päiväkirjan sivuilla.

Se hyvä puoli tässä ulkomailla asumisesta on, että aina Suomesta kotiin tulessa voi ostaa tuliaisia myös itselleen. Seuraavilta reissuilta tuskin pääsen paluumatkalle koukkaamatta Marimekon kautta.

Kaikenlaiset nutturaviritykset tuntuvat olevan kuumintahottia kampausrintamalla. Sopii mainiosti Mintulle, koska hiukseni ovat kiinni eniveis noin 90 % ajasta. Yleensä toki vain yhden ponnarilenksun avulla huitaistulla superpikasöherönutturalla, mutta kaikenlaiset muutkin ideat ovat aina enemmän kuin tervetulleita tuomaan vaihtelua iänikuiseen vakikampaukseen.

Ongelma on vain se, että en oikein osaa enkä viitsi tuunailla sen kummempia kutrieni kanssa. Kampauksien on valmistuttava minuutissa ja lopputuloksen olla siinä määrin pitävä, että laitosta ei tarvitse korjailla päivän mittaan.

Suunnilleen vuosi sitten blogosfäärissä kiersi villityksen lailla “sukkanuttura” – elikkä kiva hiuslaitos, jossa keskeinen apuväline oli sukan varsi. Ei sinänsä mikään uusi idea, mutta usein vanhat vinkit ovat.. niin te tiedätte.. parempia kuin clutchillinen uusia.

Peetu väsäsi Mintulle muutaman kerran muhkean sukkanutturan. Tykkäsin siitä oikein kovasti, mutta en ikinä onnistunut saamaan sitä itse onnistumaan edes sen vertaa, että olisin kehdannut lähteä oven ulkopuolelle. Liikaa karvoja, liian paljon kerrostettuja tasoja ja liian lörppö sukka – siinä selitykseni. Viimeksi Henkalla käydessäni mukaan tarttui kassan vieressä strategisesti tönöttävästä hyllystä nutturadonitsi.

Pörröinen rinkula tarraa sen verran peremmin hiuksiin, että tuon avulla sukkanuttura – tässä vaiheessa kaiketi siis donitsinuttura – onnistuu aivan mainiosti ilman apukäsiäkin. Donitseja on myynnissä kahta eri paksuutta ja muistaakseni kahta tai kolmea eri sävyä. Ostin paksumman version vaaleimmassa sävyssä, hinta oli muistaakseni noin parin euron luokkaa.

Periaate on sama kuin sukkanutturassakin – eli ensin hiukset kootaan ponnarimaisesti yhteen halutulle korkeudelle. Jos hiukset ovat kovin kerrostetut – niinkuin itselläni on – kannattaa käyttää jotain hiuskiinnettä ennen hommaan ryhtymistä. Muuten voi hermo palaa sinne tänne karkaileviin hiusten pätkiin. Itse suihkuttelin keskivahvaa hiuslakkaa kevyesti koko pehkoon.

Donitsi laitetaan hiusten ympärille samaan tapaa kuin ponnarilenksu. Hiusten pituus voi vähän rajoittaa sitä, mihin kohtaan nutturan voi tehdä. Itse en esimerkiksi saa tehtyä itselleni trendikästä päälaella keikkuvaa nutturaa siitä yksinkertaisesta syystä, että käsivarsien pituus ei riitä, koska hiukset ovat päässeet kasvamaan niin pitkiksi.

Donitsi vedetään hiusten latvoihin ja sen jälkeen hiuksia aletaan rullata donitsin ympärille. Alkuvaihe voi tuntua vähän hankalalta, mutta tässä vaiheessa ei ole vielä mitään tarvetta pyrkiä siistiin lopputulokseen. Kunhan kaikki hiukset pysyvät mukana – hyvä. Yleisilmettä pystyy sukimaan lisää loppuvaiheessa.

Lopuksi silitellään ja tasaillaan päänahkaan asti kierrretyn donitsin päälle. Itse en tavoitellutkaan kovin siistiä ja “nuoltua” lopputulosta. Tuollainen vähän boheemimpi hurlumhei-meininki on enemmän tyyliseni.

Nutturan väsäämiseen meni kaikkinensa kaksi minuuttia. Harjoittelun myötä tuo varmasti onnistuisi vieläkin nopsemmin. Aivan täydellinen siis tällaiselle hiustenlaittotumpelolle. Nutturasta tulee tosi tukevan oloinen, eikä se ainakaan normipäivän aikana tarvitse mitään korjailutoimenpiteitä.