Tag: Verkkovinkit

Kun joka toinen kaveri ja tutuntuttu julistaa facebookissa Hullujen Päivien alkamista, ei täällä suuren valtameren toisella puolellakaan ole helppo välttyä joukkopsykoosilta.

Koko idean keltakuumeisesta alusta alkaen olen ollut suorastaan häkeltynyt nerokkaan yksinkertaisen toimivasta ideasta! Siis että saadaan ihmiset kirjaimellisesti tappelemaan tavarasta, jonottamaan tukahduttavassa tungoksessa, rynnimään kyynärpäät sojossa ja kahmimaan tavaravuoria, joita ei ehkä ollut alunperinkään tarkoitus hankkia. Ja kaikki tämä sillä fiiliksellä kuin kaikki ostettava loppuisi maailmasta just nyt. Tai että tämä olisi viimeinen mahdollisuus tehdä oikeasti hyvät kaupat. Siitäkin huolimatta, että Hullut päivät ovat kellontarkasti ohjelmassa aina pari kertaa vuodessa. Idean äidin on pakko olla ihailtu ja rikas!

Mutta siis koska en ole yhtään sen coolimpi kuin kukaan muukaan (ja haluan tietenkin hankkia hyvälaatuisia merkkituotteita huomattavasti normaalihintaa edullisemmin…) päädyin Hullujen Päivien verkkosivuille tutkimaan fb-ystävien statuksissaan hehkuttamaa tarjontaa.

Hullut 2013 1

Ja HEI – hoksasin, että Stockalla on nykyään oikein verkkokauppa! Tukholmassa asuvat keltakuumeiset suomalaiset on pelastettu!

Neuletakkien suurkuluttajana valkkasin suosikikseni niin Global Essentialin ihanan raikkaan raitaneuleen (100 % puuvillaa) kuin Filippa K:n merinovillaisen perusneuletakin. Mikäli merinovilla on yhtä ihanaa laadultaan kuin normaalivalikoimassakin, neuletakki kannattaa hankkia sekä korallinpunaisena että mustana.

Hullut 2013 2

Mekko-osastolta olisin löytänyt vaikka miten monta älyttömän ihanaa ehdokasta, mutta päädyin näihin kolmeen. Vasemmalla Esprit Collectionin hihaton puuvillaelastaanimekko, joka sopivasti asustettuna taipuu sekä juhliin että töihin. Keskellä Diana von Furstenbergin klassinen kietaisumekko. Olen hinkunut jo niin kauan DvF:n kietaisumekkoa, että suorastaan hihkuin, kun näin mekon nettiesitteessä ja lisäksi tuon kivan mustavalkoisen printin. Mustavalkoista linjaa jatkaa Malene Birgerin raikas raidallinen hyvin monikäyttöisen oloinen puuvillaneulemekko.

Hullut 2013 3

Pitkän aikaa cravings-listalla on jonottanut myös ruudulliset laadukkaat lakanat. Ralph Laurenin sini-punaruutu täyttäisi juuri sopivasti tuon aukon. Ja noista Iittalan Essence-sarjan samppanja-maljoista olen tainnut jankuttaa jo täällä blogissakin ihan kyllästymiseen asti. Onneksi niitä nyt löytyy myös Hullujen Päivien verkkokaupasta. Sänkytarjottimesta en ole ihan varma. Toisaalta se voisi olla kätsy, koska rakastan syödä aamiaista vuoteessa, mutta toisaalta en ole ihan varma kuinka kaunis tuollainen hökötys on.

Tänä globaalin kaupankäynnin aikana Mintun Hullut Päivät shoppailussa on vain yksi pulma:

Hullut 2013 4

Verkkokauppa toimittaa tuotteita vain Suomeen! Miten voi olla mahdollista!! Voi pettymysten pettymys! Ehkä täytyy sitten tilata Diane von Furstenbergit Ameriikasta, niinkuin tähänkin asti, ja Essence-sarjaa oli ihan hyvään hintaan Iittala-Outletissä. Tai ehkä, jos hyppäisi laivaan ja teroittelisi kyynärpäitään koko matkan… Tai..

Kuvat: Stockmann

Mulla on ongelma. & Other Stories -verkkokauppa avattiin eilen. Erehdyin vierailemaan sivustolla – ja nyt haluaisin tilata sieltä tasan aivan kaiken. Aika iso ongelma.

other stories 1 other stories 2 other stories 3 other stories 4

Kaiken lisäksi tilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Pitänee varmaan ryhtyä luovaan ongelmanratkaisuun tässä…

Kuvat: & Other Stories

Maailmanloppua saadaan näköjään odotella taas muutama vuosi. Kuulemma seuraavat “jännät paikat” on vuonna 2027, kun atsteekkien kalenteri päättyy.

Ajattelin juhlistaa elon jatkumista kaikkein optimistisimmalla ja symbolisesti merkittävimmällä tavalla mitä keksin – eli hankkimalla uuden kalenterin.

Kalenteri 1

Sain jo aikapäiviä sitten käytettäväkseni koodin, jonka avulla voin tilata itselleni hienon omaksi personoidun kalenterin. Innostuin ihan täpöillä, sillä kuulun siihen ihmisryhmään, joka rrrakastaa suunnittelua, kynä kädessä miettimistä, todo-listoja, tavoitelistoja ja kaikenlaista muutakin planeerausta.

Kyllä, käytän toki myös elektronista kalenteria kaikkeen tylsään (tärkeään) ja mekaaniseen sekä iPhonen muistutuksia ja muistilistoja. Siitä huolimatta kannan aina mukanani paperista kalenteria ja vähintään yhtä – yleensä kahta – pientä muistikirjaa. Olen itse ensimmäinen myöntämään, että saisin varmasti paljon enemmän aikaiseksi, jos en käyttäisi niin paljon aikaa todo-listojen tekemiseen. Mutta mitä siitä, jos kerran listojen väsäily on kerran niin mieluisaa puuhaa?

Kalenteri 2

Kalentereiden lisäksi tuolta voi tilata hienoksi ja persoonalliseksi duunatun muistikirjan. Luulenpa, että seuraavana ostoslistalla onkin sellainen. Muistikirjan voisi personoida heti jotain tiettyä tarkoitusta varten: ompeluideat, treenit, reseptit….

Kalenteri 3

Valikoima ei ole kovin laaja, mutta täyttää mielestäni hyvin juuri tämänkaltaisen tarpeen. Ihan minipikkuisessa kalenterissa hieno personointi voisi mennä hukkaan. Sen sijaan voisin kaivata vielä vähän suurempaa versiota. Sellaista pöydällä pidettävää koko perheen suunnittelukalenteria…

Kalenteri 4

Itse valkkasin kaikkein suurimman kalenterin. Ideana on käyttää tätä nimenomaan kaikenlaiseen suunnitteluun – eikä niinkään kantaa sitä mukana. Isoin koko antaa eniten temmellystilaa ajatuksille.

Valmiita kansivaihtoehtoja on valittavana tosi paljon. Valkkasin tuollaisen tsemppihenkisen valmispohjan, vaikka pitkään kyllä mietin, että jonkun oman kuvan lataaminen voisi olla myös huippukiva. Myös kannen tekstejä voi muokata. Ensin olin päätymässä perusversioon: Minttu 2013, mutta sitten tuumasin, että osuva ajatus sopii suunnittelukalenteriin paremmin.

Kalenteri 5

Sivujen yläreunan tyyliä olisi voinut myös vaihtaa, mutta jotenkin tuo “You are here.” puhutteli niin paljon, että halusin sen myös sivuille. Sivun alareunaan on tarjolla kaikenlaista diagrammia ja muuta nastaa (olisin niiiiin halunnut laittaa johonkin nuottiviivaston, koska se on niin kivan näköinen, mutta sitten tulin järkiini…) – päädyin kuitenkin valitsemaan joka blokkiin to-do -listan.

Kalenteri 6

Kalenteriin saa laitettua myös omia merkintöjä. Laittelin kaikki tärkeimmät synttärit muistiin ja hikipäässä yritin keksiä, mitä muita henkilökohtaisia, kalenterityyppisiä merkintöjä olisin voinut tehdä, mutta pää löi niin tyhjää, että en keksinyt mitään. Tylsä ihminen.

Kalenteri 7

Varsinaisten viikkosivujen jälkeen kalenterissa on vielä pari osiota, jotka pystyy räätälöimään mieleisikseen. Tarjolla on monenlaista hauskaa värityskirjasta, sudoku-sivuihin ja nuottiviivastoon. Olin taas jotenkin tylsä ja valkkasin kuukausiyleissivut (hyvät perheen lomien ja kissanhoitovuorojen suunnitteluun!) ja muuten pelkkiä valkoisia sivuja. Puhtaan valkoiset sivut kun ovat  kaikkeen parhaimpia luovaan to-do -suunnitteluun.

Toimitusaika kalenterilla on noin kaksi viikkoa – eli en mitenkään tule saamaan sitä ennen vuoden vaihdetta. Aloitusajankohdaksi olisi voinut laittaa jonkun muunkin kuin tammikuun, mutta ajattelin, että on tosi tylsää, jos kalenteri tulee vaikka tammikuun tokalla viikolla ja sitten pitäisi odottaa monta viikkoa ennenkuin sitä voisi alkaa käyttää…

Oikeastaan ihan huippua, että se maailmanloppu ei nyt sitten vielä tullutkaan. On niin monta suunnitelmaa vielä tekemättä! 🙂

Oletteko huomanneet, miten Indiedaysin etusivu on nykyään hieno!? Itse klikkailen yleensä suoraan seurailemiini blogeihin, joten etusivulla tulee käytyä aika harvoin. Uusi layout ja toiminnallisuus tekee kuitenkin blogien seuraamisen – ja etenkin uusien blogien löytämisen aivan fantastisen helpoksi.

Etusivu uusiks 1

Isot ja selkeät näyttökuvat esittelevät kunkin Indiedays-blogin tuoreimman postauksen. Mouse-over, eli hiiren vieminen halutun juttukuvan päälle, tuo esiin linkit, joiden avulla joko juttuun tai blogiin pääsee yhdellä klikkauksella. Tosi kätevää! Kaiken lisäksi aktiivinen nappula on punainen, joten ei todellakaan tarvitse ihmetellä, mitä tässä nyt voisi tehdä.

Sivupalstalta löytyvät Top Picks -postaukset ja Kuumimmat samalta paikalta kuin ennenkin, mutta selkeämpänä ja isompien kuvien kanssa.

Etusivu uusiks 2

Etusivun blogijuttugalleria suorastaan houkuttelee klikkailemaan blogeihin, jotka eivät normaalisti kuulu lukulistalle. Siispä pieni varoituksen sana: tuonne ei kannata eksyä, jos tarkoitus olisi esimerkiksi mennä ajoissa nukkumaan, saada aikaiseksi jokin tylsääkin tylsempi raportti tai tehdä jotain muuta hyödyllistä. Sitä nimittäin huomaa hyvin äkkiä tolkuttavansa itselleen: vielä, vielä tämä yksi blogi, sitten laitan koneen kiinni ja… – ja yhtäkkiä onkin parituntinen vierähtänyt ihan tuosta vaan!

Etusivu uusiks 3

Ylimpänä etusivulla keikkuvat mielenkiintoiset bloginostot. Tuo on aivan loistava juttu ainakin kaltaiselleni “sekakäyttäjälle”. Monta monituista juttua olisi mennyt ohi vain siksi, että loistava postaus on ilmestynyt sellaisessa blogissa, jota en lue säännöllisesti – tai onhan sitä aina joskus (lue: ihan liian usein!) niin paljon tekemistä, että lempparitkin jäävät vähemmälle huomiolle. Onneksi Indiedaysin loistava toimitus poimii rusinat pullasta meidän kaikkien nautittavaksi!

Etusivu uusiks 4

Kaikki Indiedaysin blogit löytyy kätevästi yhden valikon takaa. Tuo on tosi kätevä, kun etsii jotain tiettyä blogia, muttei jaksa alkaa arpoa, että mikähän se osoite nyt sitten oikein olikaan.

Etusivu uusiks 5

Yläreunan navigoinnista löytyy blogien lisäksi myös käytetyt pääkategoriat. Itselläni on näistä ollut käytössä yksi ylitse muiden. Uskokaa tai älkää, mutta se on RUOKA. Nyt kun olen pitänyt käynnissä henkilökohtaista kokkikouluani Peetun maailmalle lähdön jälkeen, olen huomannut, että harva keittokirja on yhtä houkutteleva ja puhtaasti hyvä kuin kiva ruokajuttu blogissa. Bonuksena vielä kaiken lisäksi se, että bloggarille voi esittää niitä (tyhmiäkin) tarkentavia kysymyksiä, joita meillä vasta-alkajilla “aina toisinaan” saattaa olla.

Kannattaa siis tosiaankin tutustua uudistuneeseen Indiedays-etusivustoon ja kaikkiin sen tarjoamiin mahdollisuuksiin!

Hyväntekeväisyysteepparit eivät tosiaankaan ole mikään järin uusi keksintö. Jostain syystä niistä on aika vaikea innostua, vaikka asia olisi kuinka hyvä ja paitakin ihan siedettävä. Yleensä hyväntekeväisyyspaita päätyy sinne vaatekaapin pimeimpään nurkaan, ei-koskaan-käyttöön-päätyvien-mökkipaitojen kanssa samaan pinoon. Nudie on kuitenkin onnistunut toteuttamaan Amnestyn kanssa yhteistyössä sarjan todella makeita t-paitoja, joiden hankkiminen tuntuu haluttavalta muutenkin kuin hyväntekeväisyysmielessä.

Paitojen printit on peräisin kilpailusta, johon kuka tahansa saattoi osallistua. Kuvituksen teema on EMPOWERMENT. Raadin valitsemat printit päätyivät paitoihin asti. Tässä Mintun lempparit – kelpuuttaisin garderobiini näistä minkä tahansa!

 Ieuan Jones “My design is about a choice we make, in more developed and secure environments. The slogan ’truth or dare?’ embodies this choice: do we merely accept the truth that violence, hatred and ignorance exists? Or do we dare to change this through not only empowering others, but giving them the resources to empower themselves?”*

 Lars Holmberg “Many of us possesses the ability to take the power back from what has been written, from the system of rules, and reveal to others the enourmous amount of creative power such understandment mean.”*

Lina Brandt ”With my contribution I want to cure the world from injusticeness by adding more empowerment to it every day. Empowerment is the medicine for an unfair world.”* 

 Niclas Franzén “I think Education is the way forward for everything not just a way out of poverty but also the way forward for all problems in society may it be sexual or ethnical rights. Education is what is important to me so thats my main message with my print, in my mind I had a kid starting to learn the alphabet with the idea the more you learn the more empowered you will get. The path to a better world does not come through us but through our children.”*

10 euroa kaikista myydyistä t-paidoista menee Ruotsin Amnestylle. Hyvä diili!

Kuvat ja *-lainatut tekstit: Nudie

 

Old stuff