Tag: Tukholmavinkit

Karkin eiliset tuparit taisivat toimia jonkinlaisena katalysaattorina tai inspiraation lähteenä, sillä huomaan tänään pyöritelleeni alitajunnassani kaikenlaisia sisustus- ja kodinparannusajatuksia. Mitkään suurisuuntaiset remontit eivät ole ajankohtaisia vielä toistaiseksi, mutta pientä säätöä olisi kiva tehdä näin syksyn alussa. On vähän sellainen tunne, että nyt kun koko mielettömän upea kesä on tullut vietettyä enemmän tai vähemmän ulkona, vähintäänkin partsilla, olisi kiva uudistaa vähän kotia, kun on “sisäänmuuttamisen” aika.

En ole mikään suurenmoisen lahjakas sisustusekspertti – toisin kuin Karkki, joka on lyhyessä ajassa ja lähes olemattomalla budjetilla loihtinut pienestä opiskelijakämpästään oikein viihtyisän ja kauniin pikkuisen kodin. Tiedän kyllä suunnilleen, mistä tykkään ja kodinsisustuksen tärkein ohjenuora itselleni on mukavuus ja viihtyvyys. Ruokapöydän ympärille pitää saada istutettua isompikin lauma ja kaikille halukkaille on löydyttävä löhöpaikka True Blood -maratonin osuessa ohjelmaan.

Tavallaan arvostan kovasti tyylikkäitä, elegantteja, pelkistetysti sisustettuja koteja. Meillä kuitenkin asiat on aina vähän sinnepäin ja hurlumhei. Turhanaikainen kurinalaisuus ei houkuttele ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, sisustus-Mintun sisältä taitaa löytyä varsinainen romantikko.

Zara Home Stockholm 1

Sikäli siis aivan timangia, että Zara Home avaa putiikin Tukholmaan. En nyt voi väittää, että olisin mikään stereotyyppinen Zara Home -sisustaja, mutta juuri tuon tyylisestä, pikkuisen välimerellisen runsaasta, maanläheisen romanttisesta, nonchalantin kodikkaasta maustesekoituksesta tykkään kovasti oman perus-Lundia/Ikea -sisustukseni mausteeksi.

Tietojeni mukaan avajaispäivä on 20. syyskuuta ja sijainti cityssä keskellä parasta shoppailualuetta osoitteessa Birger Jarlsgatan 15. Putiikin valkoimissa tulee olemaan kaikki sisustusjutut, tekstiilit, koriste-esineet, astiat, ruokailuvälineet ja lasten Zara Home Kids.

Zara Home Stockholm 2 Zara Home Stockholm 3 Zara Home Stockholm 4 Zara Home Stockholm 5 Zara Home Stockholm 6 Zara Home Stockholm 7

Tuollaista ihanaa kylppäriä, johon mahtuu vapaasti sijoitettava kylpyamme ja josta on korkeat ikkunat ulos, ei taida kuitenkaan löytyä Zara Home -putiikin valikoimista… Ehkä kivalta tuoksuvat käsisaippuat ajavat saman asian?

Kuvat: Zara Home ja Ellos

Pitkästä aikaa pari kivaa ravintolavinkkiä täältä Tukholmasta!

Täkäläisen ravintolamogulin ja julkkiskokin Melker Anderssonin Kungsholmenilla aivan Mälarenin rannassa sijaitseva ravintolarypäs on uudistunut totaalisesti parin viime vuoden aikana. Joku ehkä muistaa Norr Mälarstrandin laituripaikalla 464 sijainneen Kungsholmen -nimisen ravintolan (siellä oltiin syömässä vuoden 2009 blogireissulla, mutta en valitettavasti löytänyt linkitettävää juttua tänne…). Pari viimeistä vuotta tuo alkujaan aika ihanalla tavalla urbaani ja rennon kunnianhimoinen paikka oli kyllä aikas leipääntynyt ja väsynyt.

Niinpä onkin ihan mahtavaa, että ravintolakonseptia uudistettiin ja paikalle nousi ihana, mutkaton ja valloittavasti rönsyilevä Orangeriet sekä keskivertoa kunnianhimoisempi italialaismesta Trattorian.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime perjantaina treffasin Orangerietissä AW:n merkeissä ihanan Teemu Blingin kanssa. Teemu oli täällä pidennetyn viikonlopun mittaisella lomalla ja ehti onneksi tavata myös ex-Indiedays kollegaansa.

Melko aikaisin iltapäivällä Orangerietin herkullisista drinksuista ja erittäin maukkaasta baariruuasta käy nauttimassa yleensä lähitoimistojen väkeä ja muita työporukoita. Illemmalla meno nuorentuu ja vaihtuvat dj:t pitävät huolen hyvästä meiningistä. Drinkkilistalla on hyvä valikoima klassikkoja – tosin painotus gin-pohjaisissa cocktaileissa. Sesongeittain vaihtuva Orangerietin oma drinksuvalikoima on myös testaamisen arvoinen. Teemun “High Heels” oli raikas sekoitus, jossa päällimmäisenä maistui passion-hedelmä.

Orangerietin baarimenu on lyhyt ja ensisilmäyksellä vähän turhankin basic. Ruoka on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan robustin kauniisti laitettu ja erityisesti puuhiiligrillissä valmistettu hampurilainen kertakaikkiaan ihana!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teemu ja High Heels -drinksu. Sekä ehkä galaxin viileimmät korvikset. Arvatkaa kerta olinko kade!? Nuo on niin hienot, että räpsin varmasti puoli muistikortillista täyteen Balmain-kateusvihreyttä. No, rehellisyyden nimissä, korvisihanuudet sopivat kyllä Teemun tyyliin paremmin kuin Mintun. Mutta minkäs sitä harakka kimalluskuumeelleen voi. Haha!

Teemun illan asun voi käydä tsekkaamassa kokonaisuudessaan täältä – käynee todisteena sille, että kyllähän Mintultakin käy päivänasukuvien ottaminen, kun vaan joku laittaa asetukset ja muut ensin kamerassa kohilleen…

Kylki kyljessä Orangerietin kanssa on illallisravintola Trattorian.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Italiassa aikoinaan jonkin aikaa asuneen seuralaiseni kanssa odotimme hiukan jännityksen sekaisin tuntein, että kuinkahan sujuu Melkeriltä ciao bella e tutti bene. Ravintolan interiööristä en osaa paljoa sanoa, sillä meidät sijoitettiin (pyynnöstämme) puoliksi lasitetulle terassille. Pohjoismaalaiset istuu ulkona niin kauan, kun siihen vain hiukankin on mahdollisuus!

Mukavasti näytti kuitenkin vanhan Kungsholmenin muka-urbaani (so 2005!!) fiilis hävinneen ja tilalla oli vähän kuparikattilakrimskramssua, jämeriä aterimia ja kivasti aplikoituja lautasliinoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokalista on samaan tapaan perinteistä italialaista hipsterhenkisellä Melker Andersson -tulkinnalla. No, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tulkinnat ovat aikas hienovaraisia ja tyylitajuisesti tehtyjä.

Yrttimaustettu focaccia ja laadukas oliiviöljy toimivat täydellisesti raikkaan proseccon kanssa. Ihana alku illalliselle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hetken mietittiin, että syödäänkö pelkkiä antipastoja illalliseksi – molemmat kun olemme suuria alkupalojen ystäviä. Päädyttiin kuitenkin tilaamaan antipastot ja primi piattit. Todettiin, että tilataan sitten lisää, jos on vielä nälkä.

Rrrrakastan palavasti carpacciota. Muistan yhdenkin Italian reissun, jolloin söin valehtelematta joka ikinen päivä lounaaksi carpaccio-annoksen. Trattorian Carpaccio di Manzo saa ihan hyväksytyn leiman kylkeensä. Liha oli mehevän muhevaa maukasta ja oliiviöljy laadukasta, rucola reipasta ja juuri rouhittua parmesaaniakin ihan sopivasti. En nyt kuitenkaan ollut mitenkään jalat-menee-alta -tyyppisesti ihastunut (niinkuin oletin..). Lihan olisivat saaneet leikata ohuemmaksi ja se olisi saanut olla aavistuksen vähemmän pehmeää. Siis mielummin vähän ohuempaa ja antaa aavistuksen enemmän vastustusta hampaille. Maussa ei ollut oikeastaan mitään valittamista, mutta lempiruokien kanssa tämä on välillä tällaista hifistelyä.

Alkupalojen jälkeen sytyttivät terassille lämpölamput – ja tässä syy, miksi myöhemmästä ateriasta ei ole enää kuvia:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haha! Kivasti punastuttaa tuo lämpölamppujen kajo!

Kuvassa kuitenkin fantastisen herkullinen pääruokani, pikantilla salamilla ja fenkolilla höystetty aidon pohjois-italialaisen puuroinen risotto, Risotto Salamino al Piccante. Kerrankin siis pääruoka peittosi alkupalat mennen tullen. Myös seuralaiseni päätyi tismalleen samaan lopputulokseen omien ruokavalintojensa suhteen.

Minttu ei ole mikään varsinainen innovatiivisten jälkkärien fani. Useimmiten pala simppeliä suklaakakkua ja/tai pallo vaniljajäätelöä toimii paremmin kuin merkilliset höystöt ja marinoidut raparperin versot. Nyt täytyy kyllä sanoa, että Limoncellossa uitettu sitruunasorbetti, Affogato al Limone, on kyllä sen väärti, että kannattaa eksyä paikalle pidemmänkin matkan takaa!

Sebastian Professional on yllättävän tuntematon hiustuotesarja täällä Svennelässä. Siis, kun ottaa huomioon, että merkki on Suomessa hyvinkin suosittu ja monien ammattilaisten käyttämä.

Ilmeisesti Sebastian on kuitenkin päättänyt vakaasti iskostua myös ruotsalaisten tietoisuuteen. Olimme eilen Karkin kanssa heidän kaksi viikkoa Söderillä sijainneen pop up storen päättäjäispartyissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu oli samaisen Sebastian Pop Up Storen avajaisissa pari viikkoa sitten ja kertoi, että tapahtumassa sai laitattaa itsellensä kampauksen iltaa varten. Tosin siinä vaiheessa, kun Peetu ja Liz olivat saapuneet paikalle, oli jonot jo niin mahottomat, että koko illan kiintiö oli täynnä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä viisastuneena hyökkäsin ajoissa paikalle ja pienen odottelun jälkeen pääsin istahtamaan kampaamotuoliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jee – vähän kivaa – mun tukkaa laitetaan!!

Pienen jutustelun jälkeen hoksasimme, että kampaajalla ja Mintulla on yhteinen kieli. Vaasasta kotoisin oleva Nina on yksi Suomen Sebastianin kouluttajissa – ja tosiaan nyt nämä pari viikkoa Tukholmassa PR-hommissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kuva oli ihan pakko laittaa tänne, kun nuo takanani kammattavaksi jonottavat tytöt ovat niin jännittyneen näköisiä! Vakavaa puuhaa… Haha!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki ei oikein osannut päättää, haluaisiko jonkun kampauksen vai ei. Ihanat aurinkolasit kuitenkin löytyivät ja juuri tismalleen oikean sävyisillä vaaleilla pokilla! Aurinkolasien takana häämöttää Karkin toinen löytö: megamageet statement-korvikset.

Kuumintahottia ruokarintamalla tällä hetkellä täällä on Food Trucks. Vietnamilaishenkisiä täytettyjä patonkeja tarjoileva Bun Bun on yksi ensimmäisistä Tukholmassa pyörivistä ruokarekoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bun Bun oli eilen parkkeerattu ihan meidän iloksemme, pitämään huolta, että Sebastianin vieraat saavat sisuksiinsa jotain kiinteääkin. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkin illan asu jäi kovasta tahtotilasta huolimatta ikuistamatta kunnolla. Tässä kuitenkin näkyy kauniin mekon elegantti selkäpuoli…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… ja tässä kuvassa puolestaan mekon etupuolta koristava upea epäsymmetrinen kukkaprintti näkyy melkein kokonaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aidon oloista (ja myös makuista!) chili-soosia ruokarekan vietnamilaispatonkeja vauhdittamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tosin ihan mukavasti näissä on potkua ilman ylimääräisiä lisukkeitakin. Ja voin kertoa, että makuelämys on aivan taivaallinen! Suosittelen ehdottomasti testaamaan, jos satutte törmäämään Bun Buniin Tukholmassa liikuskellessanne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Food Truck -poitsu pitää tilanteen hallinnassa!

Ja tässä nyt vihdoin vähän parempia kuvia Ninan loihtimasta kauniista palmikkokampauksesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauniit palmikot – eikö!? Sen sijaan tuo muu tukkareuhka näyttää kyllä ainakin tässä kuvassa taas harvinaisen söheröiseltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika taiteellinen päälaki! Kuva on vähän epätarkka, mutta yritin säätää siihen kaikilla (olemattomilla) taidoillani vähän terävyyttä. Kupoli ansaitsee mielestäni tulla esitellyksi ja tämä on tasan ainoa kuva tuosta vinkkelistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen hippiprinsessa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta oli siis oikein hauska ja iloinen ilta! Hyvää musiikkia, pikkuisen shoppailua, kampaushemmottelua, hyvää ruokaa ja juomaa kivassa seurassa. Voisi sitä lauantai-iltansa huonomminkin viettää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja hei – lopuksi vielä Lakritspuck!

Enää nykyisin en juuri viitsi kertoa puolituntemattomille ihmisille, että tykkään muodista – jopa rakastan sitä – ja että pidän muotia yhtenä ihanimmista harrastuksistani. Ai miksikö? No siksi, että yleisin reaktio “alan” ulkopuolelta tulevilta on lähes poikkeuksetta tyyliin “ai, taidat olla kova shoppailemaan?” tai “juu, kyllä minäkin olisin kiinnostunut muodista, mutta kun ei minulla ole niin paljoa rahaa/en jaksa pyöriä kaupoissa”. Itse suhtaudun shoppailuun kuitenkin varsin pidättyväisesti, mikä johtuu ainoastaan ja vain siitä, että en kertakaikkiaan jaksa omistaa niin paljoa kamaa ja ehkä pikkuisen myös siitä, että moni juttu menettää oman pääni sisällä osan hohtoaan siinä vaiheessa, kun himotuksen kohde muuttuu omaisuudekseni…

Muoti on niin paljon muutakin kuin viimeisimpien mallistojen hamstraamista tai loputonta oman itsensä stailaamista. Juuri nyt Tukholmassa on meneillään useampikin näyttely, joita suosittelen erittäin lämpimästi kaikille muodista – muttei niinkään shoppailusta – kiinnostuneille.

Legendaarinen valokuvaaja Helmut Newton – näyttely Fotografiskassa 31.5. – 29.9.2013.

helmut newton yves saint laurent

Helmut Newton on tunnettu provokatiivisista ja reippaasti paljasta pintaa esittelevistä kuvistaan. Nainen esitetään monesti hyvin esineellistetyssä kontekstissa ja monista valokuvista on todella helppo vetää herne feministiseen nenään. Välillä varmaan ihan syystäkin. Monet Helmut Langin kuvista on saavuttanut suorastaan kulttiaseman. Esimerkiksi YSL “Le Smoking” -kuvasarja, mistä tuo yllä oleva kuvakin on peräisin, lienee ikonisuudessaan tuttu myös muotipiirien ulkopuolella.

Itse näyttelyn lisäksi myös koko Fotografiska on kokemisen arvoinen paikka! Suosittelen varaamaan reilusti aikaa, jotta ehtii pitää kaffepaussin kahvilassa, josta on upeat panoraamaikkunat suoraan Tukholman lahteen. Kesäaikaan pihaterassilla on barbecue-grilli kuumana ja live jazzia hengenravinnoksi.

Fashion Figures Faces – Mats Gustafson 13.6. – 22.9.2013 Millesgården

mats gustafson dior ss 2013

Ennen valokuvauksen yleistymistä muotipiirrosten tavoitteena oli kertoa muodinnälkäisille uusimmista mallistoista, linjoista ja siitä kuuluisasta “helman pituudesta”. Nuo ajat ovat tietty olleet ja menneet jo aikapäiviä sitten, mutta edelleen taitava piirtäjä pystyy vangitsemaan designin hengen paljon valokuvaa tehokkaammin. Esimerkiksi tuo Diorin SS 2013 -malliston asu laajahelmaisine kukkahameineen ja ankarine yläosineen toistaa herkkyyden ja karuuden tavalla, mihin valokuva ei pysty. Mats Gustafsonin tyyli on uneneomainen, kepeä ja herkkä. Just the way I like it!

Myös itse Millesgården on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka. Aikoinaan yksityiskotina palvellut rakennus on todella makea kaikkine terasseineen ja etenkin puutarha patsaineen on jo itsessään nähtävyys.

Arkitektur- och Design museet: The Fashion World of Jean Paul Gaultier, From the Sidewalk to the Catwalk 15.6. – 22.9.2013

paolo-roversi

Jean Paul Gaultier on niin paljon muutakin kuin nimi torso-hajuvesipullojen kyljessä. Madonnan kultaiset tötterörintsikat ja sailoriraitapaita ovat legendaarisia muotimaamerkkejä, mutta näyttely ei ole kuitenkaan mikään entisen suuruuden jäähyväisnäytös, vaan esillä on paljon ihan ajankohtaista tuotantoa. Sanovat siis ne, jotka olivat eilen illalla näyttelyn avajaisbileissä. Minttu jätti avajaisskumpat väliin, koska samalle illalle osui työpaikan kesäjuhlat. Päätös, jonka fiksuudesta voi tällä hetkellä olla montaa mieltä, mutta ainakin aamulla Camilla oli vielä sitä mieltä, että haluaa käydä JPG:n näyttelyssä vielä ainakin kerran tänä kesänä.

Eihän nuo näyttelyidenkään sisäänpääsymaksut mitään ilmaisia ole, mutta noin 10 – 15 euron investoinnilla on mahdollista saada huomattavasti ilahduttavampaa ja kestävämpää muotisisältöä elämäänsä kuin mitä tuon hintaisella ketjuteryleenitopilla ikinä!

Kuvat: Helmut Newton/YSL, Mats Gustafson/Dior, Jean Paul Gaultier

Puolivuosittainen tietotoimistotiedotus kaikille Tukholmaan matkaaville shoppailunhimoisille alennusmyyntihaukoille:

ALEt ovat nyt alkaneet täällä käytännössä kaikkialla!

Dagens NK

Ketjut aloittelivat alennusmyyntejään jo viime viikolla, tavaratalot (Åhléns ja PUB) ja pienemmät putiikit ovat liittyneet mukaan tällä viikolla. NK:n alestartti on yleensä selkeästi myöhemmin kuin muilla, mutta sielläkin on nyt punaiset hinnat valloillaan tästä päivästä lähtien. Nathalie Schuterman on toinen (odotettu!) myöhäinen alottelija. Nettikaupassa sielläkin näyttäisi olevan halvennuksia tämän sesongin tuotteissa, joten varmasti sama pätee myös fyysiseen myymälään.

Tänä viikonloppuna Tukholmassa shoppailumielellä pyöriville tiedoksi, että jumalaisen ihana Dagmar pitää sample salea perjantaista sunnuntaihin.

Dita dress Dagmar

Aukioloajat:

perjantai 14.6. klo 08.00 – 18.00
lauantai 15.6. klo 10.00 – 17.00
sunnuntai 16.6. klo 11.00 – 17.00

Paikka:

Astoria Sandrew, Nybrogatan 15 – eli ihan keskustassa! Valuuttana Dagmarin Sample Salessa käy vain käteinen.

Lisäksi vielä tiedoksi, että lauantaina on klo 12.00 – 17.00 mahdollisuus tehdä hyviä design-löytöjä skandinaavisen muodin erikoisputiikki Aplacen valikoimista. Aplace Below osallistuu kesäklubi Trädgårdenin lauantaikirppikselle, joten paikalta on hyvät tsäänssit tehdä muitakin löytöjä! Kivan ilman luulisi houkuttelevan paikalle paljon muitakin myyjiä ja hyvästä fiiliksestä pitää huolen myös iltapäivän DJ-sessiot.

Kuvat: NK & Dagmar

Old stuff