Tag: Tapahtumat

Parin viikon päästä koittava Guldknappen gaala hiukan jänskittää. Itse tapahtumakin tietty – mutta tässä vaiheessa nyt eniten, että mistä löydän jotain säällistä päällepantavaa. Kurkistus omaan garderobiin ei paljoa lohduta. Valinnanvaraa on äärimmäisen niukasti ja kaikki, mitä löytyy, tuntuu todella tylsältä ja niin nähdyltä.

Inspiraatiota etsiessäni tuumasin, että paras mahdollinen lähde on viime vuoden vastaavat juhlat.

Guldknappen 2012 1 Guldknappen 2012 2

Kun puhutaan tapahtumasta, jonka nimessä on oikein sana gaala, tuntuu, että pitäisi ehdottomasti pukeutua pitkään pukuun. Nyt, kun maksihelmat ovat muutenkin ajankohtaiset, ei ajatus tunnu ollenkaan vieraalta – eikä yhtään liian paljolta. No, ihan mihinkään olkaimettomaan glitteriversioon en tohtisi verhoutua, mutta johonkin vähän iisimpään kylläkin.

Tosin mingel-kuvia selaillessani huomasin, että enemmistö oli kuitenkin valinnut lyhyen mekon.

Guldknappen 2012 3 Guldknappen 2012 4

Kyllähän lyhyetkin helmat voivat olla ihan juhlavat – ja asusteilla pystyy muuttamaan kokonaisuuden ilmettä ihan huomattavasti.

No, onneksi pari viikkoa on ihan reilusti aikaa – ehkä tässä ehtisi vielä vaikka ommella jotain. Se olisi sikälikin paras vaihtoehto, sillä juhlapukubudjettini on harvinaisen minimaalinen tällä hetkellä. Yllättävän monet viime vuoden juhliin osallistuneet naiset olivat valinneet juhla-asukseen housut. Sinänsä ihan trendikästä, mutta itse haluan kyllä pukeutua helmoihin, kun kerran tuollaiseen häppeningiin pääsee.

Kuvat: Stureplan.se

Ei välitetä siitä, että Tukholman muotiviikot merkkaavaat järkähtämättä kesäkauden päättymisen vuosi toisensa jälkeen. Oikeastaan aika ihana aloittaa syksyn hulinat kunnon fashion-pläjäyksellä.

Muotiviikot on jaettu kahteen osaan myös tänä vuonna. Ensi viikolla starttaa sisäänostajille suunnatut messut, sitten on viikko aikaa huilia ja lauantaina 24.8. juhlittava Guldknappen toimii lähtölaukauksena varsinaiselle muotinäytösviikolle.

STO Fashion Week visning

En edelleenkään tajua, miten Ruotsin – kuitenkin suhteellisen pienillä – vaate- ja muotimarkkinoilla on varaa jakautua kahdeksi eri tapahtumaviikoksi. Toki messuviikko (jolla BTW on yksinään virallinen oikeus tulla kutsutuksi Stockholm Fashion Week -nimellä – tästä aiheesta oltiin menossa jo oikein raastupaankin, mutta sitten muotinäytösviikko sai Mersun sponsoriksi ja alkoi kutsua itseään MBFW Stockholm -nimellä…)  houkuttelee jonkin verran eri kohderyhmää, sisäänostajia ja silleen, kun taas muotinäytösviikolla yleisö koostuu pääasiassa toimittajista, stylisteistä ja muista fashion-skenen vaikuttajista.

No, Mintun kannalta tällainen jakautuminen on vaan mukavaa – ehtiipähän osallistua useampaan häppeningiin. Ensi maanantaina on heti Fashion Weekin viralliset avajaispartyt. Aika hassu tapahtuma, joka on suunnattu pääasiassa julkkiksille ja en oikein tiedä kenelle. Ainakaan paikalla ei ole mitenkään erityisen paljon “normaalia” muotipressitapahtumissa pyörivää väkeä. Puitteet on kuiteskin hienot, tarjoilut hyvät ja kiinnostavaa muotipuoltakin jonkun verran, kun Rookies-finalistit marssittavat catwalkille kilpailumallistonsa.

Keskiviikkona on sitten toisenlainen muotinäytös Café Operassa. Tiedättehän tyyliin tavaratalomuotinäytös, jossa mallien asut on koottu eri valmistajilta. Ihan hauska tapahtuma silti tuokin.

Eniten kuitenkin odotan MBFW Stockholm -muotinäytösviikkoa! (Joka itsestäni tuntuu siltä oikealta muotiviikolta… ;D)

STO Fashion Week program

Muutamana viime sesonkina on puhuttu, että Tukholman muotinäytösviikko on menettämässä kiinnostavuuttaan. Menestyvät merkit siirtyvät kansainvälisemmille catwalkeille ja pienemillä ei ole varaa kunnon näytöksiin. Acne tuskin palaa enää takaisin kotikonnuilleen, mutta muuten tämän sesongin line up näyttää mielestäni aivan älyttömän lupaavalta!!

Tämä oli nyt vähän tällainen etukäteishehkutus, mutta tiedättepä, mitä tässä nyt tuleman pitää. Kauheeta asukriisiä pukkaa… Ensi viikko menee vielä ihan suhteellisesti ilman ressiä, mutta – aaargh – mitä ihmettä päälle Guldknappen gaalaan??

Ihan ensimmäiseksi: eilinen Princen konsertti oli jotain niin mielettömän mahtavaa, että en ole oikein vieläkään palannut takaisin maan pinnalle. Tai edes takaisin koti-galaxille… Jätän tarkemmat musiikkianalyysit niille, jotka niitä osaavat tehdä. Mutta on se vaan ihan käsittämätön fiilis, kun heti keikan ensimmäiset soundit on viedä jalat alta, sen jälkeen meno jatkuu sellaisena, että aika ja paikka unohtuu tanssiessa. Välillä tekee mieli itkeä, välillä nauraa ääneen. Kaksi ja puoli tuntia meni yhdessä hujauksessa. Olen niin onnellinen, että sain olla mukana – ja että kaikki oli niin uskomattoman eeppistä ja legendaarista, että jopa Mintun sanavaraston superlatiivit loppuvat kesken.

Eilisillan konsertin (tai siis Stockholm Music & Arts -festarin päätöksen, mutta konsertilta se kyllä enemmän tuntui) ja tämän päivän työpäivän väliin jäi vajaan neljän tunnin yöunet. Työpäivä meni ihan vanhoilla adrenaliineilla, mutta nyt alkaa kyllä jo masiina tökkiä siihen malliin, että pakko suoriutua peiton alle asappina.

Princen vaatimuksesta festareilla oli eilen kielletty kameroiden vienti alueelle ja kaikenlainen valokuvaaminen muutenkin (esmes kännyköillä). Tässä kuitenkin aurinkoisia fiiliskuvia ja meidän porukan festariasut lauantailta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki festari-kesäheinänä chillailemassa Skeppsholmenin rannassa.

  • brodeerattu pitsitoppi, Forever21
  • shortsit, Filippa K
  • tennarit, Converse
  • arskat, Sebastian

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vannoutunut mekkotyttö Peetu puki lauantain festareitten kunniaksi juuri pari päivää aiemmin Forever21:lta saapuneen mekon päällensä.

  • mekko, Forever21
  • laukku, TopShop
  • nahkatennarit, Vagabond

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Riemullisesti valottuneissa kuvissa mukana mm. Mintun hikisen päivän ansiosta ihanaksi ryppypalloksi rutistuneet puolipellavashortsit. Tunnen myös oloni tosi viisaaksi, kun yritän tuossa väkijoukon keskellä esitellä illaksi varaamani mustan sifonkipaidan epäsymmetristä leikkausta. Haha!

  • toppi, Forever21
  • shortsit, Filippa K
  • sifonkipaita, MTWTFSS
  • korvikset, AdR for H&M
  • arskat, Polaroid
  • sandaalit, Moheda

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki fiilistelee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Virallinen festari-urpokuva! Mitä ihmettä me tehtiin roudaustauoilla ennen digi-kameroita ja kännyköitä??

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Camillan überhieno kisukaulakoru on peräisin Berliinistä. Miau!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rodriguez – lauantai-illan pääesiintyjä. Mielenkiintoinen elämys – ja etenkin Searching for Sugarman -dokkarin antamaa taustaa vasten. Ehkä ei musiikillisesti ihan niin koskettava kuin ehkä salaa toivoin, mutta jotenkin historiallisesti merkittävältä tuntui kuitenkin se, että sai olla paikalla. Eikä se ole ihan vähän sekään.

Kesän aurinkoisin päivä eilen – mikä voisi olla parempi ajankohta Stockholm Pride 2013 -paraatille? Noin 55 000 henkilöä osallistui itse paraatiin, katsojia oli kuulemma viime vuonna poliisin arvioiden mukaan n. 600 000, tämän vuoden upea keli takasi varmasti vähintään yhtä suuren yleisömäärän.

Pride-paraati on mielestäni ollut ajankohtainen kaikkina niinä 16. vuotena, jona se on täällä Tukholmassa järjestetty. Tänä vuonna tosin järkyttävä negatiivinen kehitys mm. Venäjällä vaikutti siihen, että toisaalta taistelu, toisaalta yhteenkuuluvuuden ja supportin näyttäminen julkisesti on entistä tärkeämpää.

Värikäs, sitoutunut, iloinen, rakkaudentäyteinen kulkue sai jälleen monet kerrat kyyneleet Mintun silmiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika monta kertaa tuli eilen myös todettua ääneen se, miten fantastisen upea ja ihana kaupunki Tukholma on!

Mutta kuitenkin:

Suurin niistä on rakkaus!

Eilisen festaripäivän puheenaihe oli syyrialaisen artistin Omar Souleymanin poisjäänti esiintyjälistalta. Syy: Ruotsin viranomaiset eivät olleet myöntäneet taiteilijalle viisumia. Kuulemma riski, että hän jäisi maahan ja hakisi turvapaikkaa, on liian suuri. En ole mikään poliitikko ja muutenkin vain sen verran syvällisesti kiinnostunut tämän tyyppisistä asioista, että pystyn osallistumaan lounaspöytäkeskusteluihin. Silti tuntuu aika oudolta, että ympäri maailmaa esiintymässä kiertävä Omar Souleyman nyt sitten yhtäkkiä päättäisi jäädä juuri Ruotsiin.

Iltaa myöten maahanmuuttopoliittiset keskustelut ja chill tunnelmointi väistyivät hilpeämmät menon ja jorauksen muuttuessa meiningiksi.

Muuta raportoitavaa: sadeviittaa ei (todellakaan!!) tarvittu, taisin vähän rakastua First Aid Kit -muusikoihin (i h a n i a !!), kashmir-neule on aina hyvä olla mukana. Päivän moka: minä – bloggari-rabiaatti jo vuodesta 2006 – olin unohtanut tarkistaa kameran akun lataustilanteen. Niinpä koko vehje pamahti pimeäksi, kun vasta alettiin ottaa vähän asu- ja fiiliskuvia… Karkin ja Peetun asut ehdittiin kuvata – ja Mintun kimallusvarpaat Havainaksissa. Eipä niissä meikäläisen farkkushortseissa ja mustassa henkkamaukan tuubitopissa tosin paljon olisi kuvattavaa ollutkaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

My babies !! <3 <3 <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetun vetimet:

  • mekko, Mintun ompelimosta (Marimekon puuvillabatisti)
  • tennarit, H&M
  • kukkapanta, Forever21
  • reppu, Kånken

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkin vetimet:

  • mekko, H&M
  • tennarit, Converse
  • laukku, (Mintun) Filippa K
  • arskat, Sebastian

Täksi päiväksi on luvattu koko kesän kuuminta päivää – I H A N A A !! Festarihommien lisäksi olisi tarkoitus käydä katsomassa Pride-paraatia – se kun on aina niin fantastisen upea, rakkaudentäyteinen elämys. Onneksi Skeppsholmenilta kävelee ihan muutamassa minuutissa Kungsträdgårdeniin, minkä ohi paraati kulkee. Lisäksi olisi ajatus poiketa Moderna Museetissa tsekkaamassa Pop, Konst, Design -näyttely. Festarirannekkeella kun pääsee viikonlopun ajan ilmaiseksi sisään. Onneksi iltapäivällä on pari ei niin kiinnostavaa esiintyjää, että malttaa tehdä vähän muutakin kuin jäpittää lavan edessä.

Mutta nyt täytyy alkaa laittaan aurinkorasvaa ja pakata samppanja-brunssi-piknikiä mukaan!

Old stuff