Meillä on tänään työpaikan pikkujoulut – tai “julbord” – niinkuin täälläpäin on tapana sanoa. Häppeningin teema on rock, mikä aiheutti pientä päänvaivaa, koska halusin hauskan ja teeman mukaisen asun, mutta en mitään hevirokki-naamiaispukua.
Hiukka on taas vaihteeksi kiire, mutta.. kengät check!
korut (saatu Glitterltä – kiitos!!)… check!
Hillitysti rock asu. check!
tiukka rokkimeikki. check!
puudelikiharat in making. check!
Huomenna lisää, nyt täytyy juosta!! Pussss!
Kuinkahan moni on mennyt tänään kihloihin, naimisiin tai muuten vahvistanut liittonsa sormuksilla? Minä ainakin olisin vastannut myöntävästi, jos joku olisi kysynyt. Vähänkö siistiä olisi ollut saada Harry Winstoninsa sisälle kaiverrettuna päivämäärä 11.12.13. !! No, kukaan ei sattunut kysymään, joten vietin päivän alkuperäisen suunnitelman mukaisesti konferenssihommissa.
Yllättävän paljon säätämistä ja ähräämistä voi mahtua yhteen konferessipäivään, vaikkei ole itse sen paremmin järjestelyvastuussa kuin esiintymässäkään. (Esimerkiksi jaksaa kummastuttaa, että mitenkä ihmiset, jopa tällaisessa talon sisäisessä tapahtumassa, kuvittelevat, että kertakäyttökahvikupit ja banaanin kuoret kävelevät itsekseen roskikseen? Tai niinhän ne itseasiassa tekivätkin, kun kuljin tauolla keräämäässä roskat. Oman tuoteryhmäni esitys oli heti tauon jälkeen ja tuntui paljon kivemmalta, kun sali oli siivottu. Oh well.) Mielenkiintoisia esityksiä täynnä olleen päivän jälkeen tuntuu, että korvienväli on silleen positiivisella tavalla aika finaalissa. Olo on väsynyt mutta inspiroitunut.
Kotiin tultuani kävin nakkaamassa jättivuoren pyykkiä peseytymään pesutuvalle. Blogihommia olisi pieneksi jonoksi asti – eikä tiskaamista voi enää lykätä… Jännä, miten monta työpäivää sitä saakaan mahdutettua yhteen päivään.
Konferenssipäivän asun ajatuksena oli olla mukava, että jaksaa sekä istuksia että kipitellä ja että yleisilme olisi jokseenkin viksu. Esittelyssä tällä kertaa myös toiset toimistokengistäni. Työpöytäni alla lymyilee nimittäin kahdet vaihtokengät, Vagabondin ballerinat ja nuo kuvien sandaalit sekä lisäksi yksi pari lenkkareita lounaslenkkejä varten. Usein siis päivän asukuvissa esittelemäni kengät vaihtuvat työpäivän ajaksi joko ballerinoihin tai sandaaleihin.
Tänään olisi sitten ohjelmassa ne Ruotsin viralliset pukujuhlat – eli Nobel-gaala. Tuntuu kyllä jotenkin ihan mälsältä alkaa katsoa sisääntuloa, kun rinsessat eivät osallistu tänä vuonna kumpikaan. Kruunuprinsessa Victoria on Nelson Mandelan muistojuhlassa ja Madeleine jättää kekkerit väliin raskauteensa vedoten. Ihan hyvät syyt siis molemmilla, mutta silti… Ei Nobel-juhla tunnu oikein miltään, jos ei saa jännittää Vickanin ja Madden asujen puolesta – tuleeko tyylikästä, tylsää, överiä vai huikeaa luomusta tällä kertaa.
No, kai sitä Nobel-meininkiä on silti vähän sivusilmällä vilkuiltava. Kyllä sieltä muitakin pukutaitureita löytyy. Silvia yllättää aina joskus vähän epäkonservatiivisemmallakin asulla ja Anna Maria Corazza Bildt jättää harvoin kylmäksi valinnoillaan. Samalla on myös jännä bongailla, miten ruotsalaiset nuoret suunnittelijat tekevät tietään kristallilamppujen loisteeseen. Veikkaisin, että Ida Sjöstedtiltä on tänä vuonna geimeissä mukana jo useampikin mekko.
En jaksa enää valittaa migreenistä, mutta on se vaan rasittavaa, että riesasta pitää aina kärsiä useamman päivän. Ja mikä siinäkin sitten on, että kohtauksen alkaessa hälvetä, iskee aivan järjetön hiilihydraatin ja silkan sokerin himo (yleensä olen siis melkein mielummin suolaisella herkuttelija kuin sokerihiiri) sekä lisäksi vielä mäntti blues-fiilis.
Piristystä päivään toi kuitenkin kaapin perukoilta löytynyt Lindexin Missoni -malliston siksak-neulemekko, jonka lempeät värit ovat olleet mieleeni heti siitä asti, kun ihana Veera kävi sen minulle Porin Lindexistä metsästämässä. (Kiitti vielä kerran!!).
Aikaisemmin olen pitänyt mekon alla t-paitaa, pitkähihaista t-paitaa, pooloa ja valkoista kauluspaitaa. Tällä kertaa testasin yhdistelmää Filippa K:n mustan hihattoman silkkipaidan kanssa. Toimii mielestäni ihan hyvin. Mustat läpinäkymättömät sukkikset ja mustat kengät tasapainottavat yläosan mustaa. Ihan ilman mitään paitaa mekkoa ei oikein pysty käyttämään – sen verran antava tuo on malliltaan…
Voiko olla niin, että migreeni johtuisikin jostain ulkopuolisesta syystä, auringon pilkuista tai kosmisesta säteilystä? Ajattelin vain ihan sillä, kun tuntuu että aina, kun itselläni on migreenipäivä, sellainen on myös ainakin Karkilla tai Peetulla (tai molemmilla) ja useimmiten lisäksi myös epälukuinen määrä facebook-kavereita valittelee statuksissaan pääkipua juuri samana päivänä.
Niin että voisiko se sitten olla niin, että maailmankaikkeuden energiakentät pistää nupin kemiat sekaisin ja kaikki vähänkään herkistyneet potisivat migreeniä samaan aikaan? Se olisi mielestäni tosi kiva selitys. En kärsi migreenistä kovin usein, mutta silloin kun se iskee, olen yleensä puolikuntoinen monta päivää. Lääkkeillä pysyn tolpillani ja toimintakykyisenä, mutta järjenjuoksun kanssa on tavallistakin enemmän toivomisen varaa.
Viime viikko, viikonloppu ja vielä tämä nyt alkanut viikko on aikamoista härdelliä. Sekunttiaikataulutettu elämä on vallannut illat ja viikonloputkin – mutta suurimman osan asioista olen valinnut aivan itse. (Ja sitäpaitsi töissä olen mielestäni tekemässä töitä – en edelleenkään jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka alkavat vinkua sillä sekunnilla, kun eteen isketään jotain kynän pyörittelyä kummempaa… Sorry.). Eli kieltäydyn tunnustamasta, että tämän maanantain lamaannuttanut migreeni johtuisi stressistä tms. Kosminen säteily on mielestäni huomattavasti parempi selitys.
Toinen asia, mitä olen miettinyt tänään, liittyy ihanan paitani sanomaan. Viikonlopun kotosalla hengaillut Karkki selosti lukeneensa jostain tutkimuksen, jonka mukaan hymyileminen auttaa muistamaan asioita paremmin. Eikä hymyn tarvitse olla edes aitoa. Aivot ovat kuulemma sen verran yksinkertaisesti rakennettu, että ne eivät oikein osaa erottaa aitoa ja feikattua virnettä, mikäli vain oikeat lihakset simuloituvat. Mielenkiintoinen ajatus.
Niinpä olen tänään yrittänyt selvitä migreenin ja migreenilääkkeitten aiheuttamassa pöpperössä hymyilemällä vaikka sitten puoliväkisin. En tiedä onko se auttanut, mutta tuntuu, että olo alkaa jo kummasti helpottaa. Normaalisti tämä olisi vasta alkusoittoa ja edessä olisi vielä ainakin pari jomotuksen ja vihlonnan täyttämää päivää.
Nyt aion lelliä itseäni jättämällä tiskit huomiseen ja katsomalla sen sijaan jakson tai pari Hart of Dixie:tä. Niin ja Peetun hartioita pitää hieroa, koska sillä on kuulemma migreeni tuloillaan…
En oikein vieläkään osaa asennoitua siihen, että täällä Svennelässä 6.12. on ihan normaali päivä. Niinkuin esim. tänään, ihan perusperjantai. Tai no, pääsin yksien meidän yhteistyökumppaneiden tarjoamalle joululounaalle, joten ihan tavallinen päivä ei onneksi ollut töissäkään.
Karkasin lisäksi töistä pikkuisen etuajassa kotiin – ja nyt odottaa perinteitä kunnioittava Itsenäisyyspäivän juhlinta toimiston Finne-tyttöjen kanssa. Ohjelmassa on kynttilöiden polttamista, kuplivien juomien täyttämien lasien kilistelyä ja Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivän Juhlavastaanoton tölläämistä suorana YLE Areenalta. Mahtiskivaa siis! Melkein jänskittää, että tarjotaankohan vieraille mustaa makkaraa… Kyä luulis!
Halusin ehdottomasti julistaa (diskreetisti…) Suomen värejä tämän päivän asullani. Lempparimekoksi muodostunut Lindexin Matthew Williamson toimii tarkoituksessa mielestäni erinomaisesti. Sinivalkoisen lisäksi asukuvia “värittää” kuvaushetken kohtuunapakka (lue: myrsky) tuuli.
Ihanaa Suomen Itsenäisyyspäivää!!
