Positiivisuus ja positiivinen elämänasenne on elämäntaito-oppaiden standardiratkaisu, jos haluaa oppia paremmaksi ihmiseksi, kehittyä elämään onnellisempana ja ymmärtää, miten nauttia pienistä asioista. Asioiden näkeminen positiiviselta kantilta on kuulemma myös avain menestykseen niin työssä kuin yksityiselämässäkin.
Tunnen olevani peruspositiivinen tyyppi. Näen rasittavuuteen asti kaikessa jotain hyvää ja vaikka vastoinkäymiset pahoittaa mieleni aika ajoin, tulevaisuuden ja kaiken muunkin valoisuus on lähtökohtani. En tunne kaipaavani “Think positive” -tyyppisiä affirmaatioita, sillä asenne tulee jo valmiiksi selkäytimestäni.
No, mikä sitten mättää?

Kaikesta rummutuksesta huolimatta tuntuu siltä, että positiivisuutta pidetään naiivina, lapsellisena ja pahimmillaan kritiikittömänä ajattelun puutteena. Etenkin työelämässä asiallisina ja hyvällä tavalla vaativina pidetään niitä tyyppejä, jotka kritisoivat, hankaavat vastaan, epäilevät, haastavat ja jumittavat. Asioihin – varsinkin muutoksiin – positiivisesti suhtautuvia pidetään helposti heikkoina ja vietävissä olevina.
Pitäisi ilmoittaa olevansa lasini-on-puoliksi-täynnä -tyyppi, mutta käytännössä sitä pidetään naiivina. Kaikkihan näkee, että lasi on vain puolillaan.

Enkä nyt väitä, että negatiivisuutta ominaisuutena pidetään yleisesti mitenkään haluttavana. Lyhyt visiitti googlessa kuitenkin puhuu omaa karua kieltään. Niin tavoiteltavana kuin positiivista elämänasennetta pidetäänkin, se yhdistyy useammin kuin monesti sanoihin “naiivi”, “sinisilmäinen”, “epärealistinen”, “lapsellinen” ja “herkkäuskoinen”. Sinänsä ihan söpöjä ja aurinkoisia ominaisuuksia sunnuntaisia instagram-kuvia ajatellen, mutta ei ihan niin houkuttelevia tavallisessa arjessa.
Positiivisuus ei kuitenkaan mielestäni ole sama asia kuin ongelmien kieltäminen tai vaikeiden asioiden nielaisemista sellaisenaan ilman analysointia. Siinä missä hyväuskoinen ja naiivi hyväksyy kaiken sinisilmäisesti kyselemättä, vain maailman hyväntahtoisuuteen luottaen, positiivinen tarkastelee asiaa, punnitsee vaihtoehtoja ja valitsee nähdä ratkaisuvaihtoehtoja ja valoisia skenaarioita. Maailman hyväntahtoisuuteen luottaa toki hänkin.

Itse olen sitä mieltä, että positiivinen asenne johtaa ratkaisukeskeisempään suhtautumiseen kuin kritiikissä jumittava negatiivisuus.
Eli ei, positiivisuus ei ole samaa kuin olla naiivi. Hymyileminen ei myöskään tarkoita sitä, että olen tyhmä höppänä.

Olen halunnut kirjoittaa tämän peruspositiivisen elämänasenteen puolustuspuheen jo vuosikausia. Työelämässä on vielä jotenkin ymmärrettävää, että kollegat ja esimiehet muodostavat kuvan sinusta vain niiden pienien palasien avulla, joita työtehtävien ja palaverimaratonien raoista tipahtelee. Siihen kuvaan on sitäpaitsi hyvin helppo vaikuttaa omilla tekemisillään.
Läheisessä ihmissuhteessa on sen sijaan aivan käsittämätöntä, jos toinen lukee positiivisuuden heikkoudeksi. Pahimmassa tapauksessa se johtaa siihen, että vastapuoli alkaa käyttäytyä alentuvan holhoavasti ja jopa nähdä velvollisuudekseen vähän ohjailla. Eihän naiivi reppana voi mitenkään käsittää, miten tätä elämää oikeasti kuuluu elää ja miten ihmisiä tulee kohdella. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että tuo ihmissuhteeni on päättynyt aikapäiviä sitten.

Kaikki kuvat eiliseltä iltauintiretkeltäni Sicklasjön lähilaiturille. Kävin kyllä tänäänkin, mutta jätin kameran kotiin. Ilman lämpötila sama kuin eilenkin, 21 astetta, vesi piirun verran yli 19 astetta. Ihanaa ja virkistävää – arjen helmihetkiä!
Positiivista energiaa!
EDIT: Kaikki “naivit” muutettu oikeaan kirjoitusmuotoon “naiivi”. Kielenhuollosta rakas kiitos bestikselleni, suomen lehtori Tinnille. Pahoittelen mokaa. Toivottavasti silmienne kirvely alkaa jo helpottaa.

Olen vieläkin aivan fiiliksissä viimeviikkoisesta Tampereen reissustani! Miten yhteen, vähän pidennettyyn viikonloppuun ehtikin mahtua niin paljon kaikkea kivaa ja ihanaa. Ystävyys-, ilo-, naisenergia- ja voimaantumisakut tuli ladattua kerralla täyteen. Tottakai on sellainen olo, että miksei tällaista voisi olla useamminkin – tai ehkei nyt sentään juhlia tarvitse olla sen tiuhempaan, mutta yhdessäoloa, läsnäoloa, hyvääoloa ja kaikenlaista muutakin mukavaa oloa.
Ihan kaikkia suunnittelemiani Tampere bucket-listan kohtia en ehtinyt enkä päässyt ruksaamaan. Hyvä niin, onpahan sitten pohjasuunnitelmat valmiina seuraavaa reissua varten. Saunaan ja uimaan järveen kuitenkin pääsin ja äiskää tuli tavattua useammankin kerran. Promenadit Pyynikillä jäi aika viitteellisiksi (onneksi Tinni asuu ihan harjun kupeessa, joten mäntyjen tuoksu kantaa kyllä sinne asti), mustatmakkarat tällä kertaa syömättä ja poken pelaaminenkin tyssäsi siihen, ettei tyhmällä svenneliittymälläni päässyt puhelimella nettiin.
Ensimmäinen ohjelmakohta oli Tinnin tyttöilta-teemalla vietetyt The Syntymäpäivät.

Juhlakalu ilahdutti vieraita lähettämällä yhteiseen whatsapp-ryhmään vakuuttavan kisakuntoisen kuvan itsestään kaikessa rauhassa vaahdottamassa maitoa cappucinoa varten vain reilua tuntia ennen juhlien alkua. No, kun on tehokas luonteeltaan, niin on. Juhlamekon Tinni kiskaisi päällensä vain varttia ennen ovikellon soimista – ja onnistui tietty näyttämään aivan häkellyttävän hehkeältä!
Synttäri-tyttöiltaan oli kutsuttu Tinnin läheisimmät naisystävät, joista monet tunsivat ainakin osan muusta porukasta. Tuskin kukaan – Tinniä lukuunottamatta tietty – tunsi kuitenkaan kaikkia. Niinpä jokaiselle iskettiin käteen “aikuisten ystävänikirja” -lappunen, joka sitten myöhemmin ruokapöydässä vaihdettiin vieruskaverin kanssa. Puheiden pitäminen jäi aivan sivuseikaksi, kun kaikki esittelivät naapurinsa koko seurueelle. Vastauksista syntyi kivoja ja erittäin mielenkiintoisia keskusteluja samalla, kun sai oppia tuntemaan uusia fantastisia tyyppejä.

Istumajärjestykseen Tinni oli keksinyt aivan mahtavan idean. Tervetuliasmaljoihin oli kiinnitetty ihanat pienet akvarellit, joiden perusteella löytyi oma paikka pöydästä. Kätevä tapa “sekoittaa” tällainen pienempi juhlaseurue niin, ettei kaikki päädy istumaan vain sen parhaiten tuntemansa kaverin viereen. Puhumattakaan siitä, miten kivalta lasit näyttivät pienten taideteostensa kanssa.

Samppanjan seuraksi tarjolla oli kaikenlaisia herkullisia pieniä paloja. Kaikki räätälöity sopimaan Tinnin itse Ranskasta tuottaman juhlajuoman makuun. Sievien herkkujen väkertämiseen meni oma aikansa, mutta yllättävän nopeasti saimme kuitenkin viisi erilaista cocktail-palaa tehtyä. Ihan tarkkoja ohjeita ei ole tiedossani, mutta suunnilleen näin se meni:

• Mozzarella-kirsikkatomaattiveneet: kirsikkatomaatti ja kuutioitu puhvelimozzarella keihästetään ison basilikalehden kanssa veneeksi. Voidaan maustaa pisaralla hyvää oliiviöljyä.
• Lohinapit: ruisnappien täytteenä kylmäsavulohta pieneksi pilkottuna ja sekoitettuna creme fraicheen. Mausteeksi tilliä, suolaa ja ruohosipulia.
• Piparjuuri-savupororullat: piparjuurituorejuustoon sekoitettaan pieneksi pilkottua savuporoleikettä. Seos levitetään pienelle tortillalätylle, rullataan tiukasti pötkyläksi, annetaan vetäytyä kelmuun käärittynä jääkaapissa parisen tuntia ja leikataan kivoiksi siivuiksi ennen tarjoilua.
• Bresaola-nyytit: pieni nektariinin lohko kääritään bresaolaan ja keihästetään tikulla. (EDIT: taisikin olla serranokinkkua noissa nyyteissä, mutta Tinnin mukaan bresaola olisi käynyt yhtä hyvin..)
• Feta-melonitikut: fetajuusto ja vesimeloni kuutioidaan tasasuuriksi kuutioiksi. Jokaiseen tikkuun yksi kuutio kumpaakin.

Ihana ilta! Onnea ja kiitos Tinni vielä kerran!!
Seuraavana päivänä juhlat jatkuivat hiukan Tampereen ulkopuolella Saarikylissä. Mukana oli vain meidän oma jengi, läheisimmät kaverit. Tällä kertaa juhlittavana oli seuraava The Syntymäpäiväsankari, Uke.

Tosi fiksun näköistä, kun yritämme porukalla sihtailla selfie-tikkua niin, että kaikki mahtuisivat samaan kuvaan! Haha!!
Alunperin tarkoitus oli tehdä luontoretki kävellen, mutta sitten päätimmekin, että lämpöinen, mutta hiukan epävakaa perjantai sopii erinomaisesti pienelle kajakki-haikille. Roine oli aivan täydellisen peilityyni, ilma lyhyen kesäsadekuuron jälkeen raikas ja kevyt hengittää. Me ei-niin-kokeneet melojatkin pysyimme hyvin pystyssä ja elämys oli kaikinpuolin aivan mielettämän upea. Ihmeellinen tunne lipua lähes äänettömästi veden pinnalla. Ymmärrän hyvin niitä, jotka jäävät melomiseen täysin koukkuun.

Melomisen jälkeen ohjelmassa oli saunomista, uimista, hyvää ruokaa ja vielä parempia juttuja. Ihana ja erilainen tapa viettää synttäreitä! Bonuksena vielä aamu-uinti Roineessa ja mustaviinimarjoja suoraan pensaasta suuhun. Täydellistä!
Takaisin Tampereelle piti kuitenkin suunnata heti aamutoimien jälkeen (olisikohan ollut puoli kahden aikaan iltapäivällä… Haha!), sillä illalla odotti Eppujen 40 vee juhlakonsertti Ratinassa.

Matkalla Ratinaan kieppasin Pikku Kakkosen puiston kautta. Halusin käydä omin silmin todistamassa poke-huumaa ja intensiiviseltähän tuo touhu siellä näyttää. Ai että, kun korpesi, etten päässyt nettiin ja poke-apajille minäkin!

Tampereen reissun kruunasi kauan ja hartaasti odotettu konsertti. En ala nyt mitään keikkaraporttia kirjoittamaan, mutta sen vaan sanon, että kyllä oli hieno elämys. Ihana nähdä, että vanhat idolit on vielä kovassa vedossa, kaikki lempparibiisit rullasivat mahtavasti ja sikälimikäli screeniltä välittyviin tunnelmiin on luottaminen, bändillä itselläänkin oli hyvä meininki ja hauskaa lavalla.
Niin paljon muistoja ja tunnelmia Eppuihin liittyy, että moneen kertaan piti kyllä nieleskellä kyyneliä konsertin aikana.

Eihän se nyt tietty ole ihan samanlainen intiimi kokemus seistä 30 000 muun kanssa Ratinan kentällä kuin joskus muinoin YO-talolla heiluessa. Toisaalta tosi makea tunne, kun kaikki ympärillä laulaa täysiä “Beibeee, rakastan sua syvästi…”
Kuvat on pääasiassa allekirjoittaneen ottamia, osa kameralla, osa puhelimella. Mukana on kuitenkin myös ystävättärieni otoksia, joten kiitos Tinni, Kaisu, Uke ja Tuike!

Muutaman toimistopäivän jälkeen huomenna olisi taas aika aloittaa pieni lomapyrähdys. Jokakesäinen Tampereen reissuni ajoittautui tänä vuonna vähän myöhempään, tavallisesti yritän käydä kotikonnuilla heti lomakauden alussa. Viikonloppuna odottaa kuitenkin Eppu Normaalin juhlakonsertti Ratinassa, joten elokuiset päivämäärät tuli bookattua jo talvella.
Vajaan viikon kestävän matkani aikataulu on poikkeuksellisen tiivis. Konsertin lisäksi ohjelmassa on syntymävuosisiskojen The Syntymäpäivien juhlistamista, äiskän tapaamista ja sen sellaista. Jotta mitään tärkeää ei pääsisi unohtumaan, päätin kirjoittaa muistilistan kaikesta kotikaupunkikivasta, jonka haluaisin mahduttaa vajaan viikon kestävään reissuuni.
Mintun TAMPERE -bucket list:

• Mustaamakkaraa Laukontorilla
• Saunominen (ainakin kerran) ja jos vielä pääsisi järveen uimaan niin ai että!
• Nähdä Eput livenä (tän pitäisi olla helppo, kun liputkin on jo hankittuna!)
• Hengittää männyntuoksua Pyynikinharjulla
• Edelliseen saumattomasti liittyen: legendaariset munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa
• Pikavisiitti Pikku Kakkosen puistoon (noooh, kyllä – pelaan edelleen!)
• Uusien aurinkolasien hankinta
• Äitiä pitää saada halata monta kertaa!
• Valvoa pikkutunneille mailman parhaiden ystävien kanssa
• Parantaa maailmaa (ks. edellinen kohta)

.. ja bonuksena:

• Facebookin Sipsikaljavegaaniryhmässä legendaariseksi noussut vegaanihampurilainen Kekkosentien Nesteellä.

Unohtuikohan jotain? Todennäköisesti – mutta oikeastaan muulla ei lopulta ole merkitystä kuin sillä, että saa tavata kaikkia rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, viettää hetki aikaa yhdessä ja ladata ystävyysakkuja syksyn ja talven varalle!

Juhannusaatto ei alkanut ihan kaikkien toivomusten mukaisesti. Ulkona loikui sellainen kaatosade, että ei tosikaan ja Brexit on mennyt läpi. Positiiviselle puolelle voi toki kirjata sen, että on kuitenkin tosi lämmintä, nyt keli alkaa jo vähän jopa kirkastua – ja shoppailuista brittiläisissä nettikaupoissa tulee nyt punnan rajusti heikenneen kurssin ansiosta huomattavasti edullisempia. (I got one word for you: asos.com)
Ihan justiinsa olen pinkaisemassa juhannuksen viettoon ystäväni Camillan luokse. Tosi mukavaa päästä saaristolaismaiseen ympäristöön hän kun asuu ihan Mälarenin rannalla (vaikkakin silti melkein Tukholman keskustassa). Grillailun, juhannusaskartelun (salko jätetään väliin, mutta seppeleet olisi tarkoitus sitoa) ja uimisen lisäksi on tarkoitus vain chillailla ja nauttia valoisasta yöstä.
Ihanaa, mukavan yhdessäolon, romantiikan ja hyvän ruuan täyteistä juhannusta myös kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! Tässä vähän inspiraatiota ruotsalaisista juhannustraditioista, jos saunominen ja kokon polttaminen alkaa tuntua liian perinteiseltä.

Peetu päätti, että tänä kesänä hän ei halua mennä kesätöihin.
Itse sain ensimmäisen työpaikkani elokuvateatteri Nordiasta Tampereella, kun olin juuri täyttänyt 15. Siitä lähtien olen ollut töissä ja jotenkin selkäytimessä on sellainen automatiikka, että työ on ihmisen mitta.
Elokuvateatterin lipunrepijän paikka ei ollut ensimmäinen palkkatyöni. Jo edellisenä (tai ehkä jo sitä edellisenä?) kesänä oltiin Tinnin kanssa sekä lapsenvahtina että vahdittiin uunista tulevia leipiä ja leivonnaisia Tinnin tädin leipomossa Peipohjassa. Muutaman viikon pesti leipomossa oli varsin opettavaista aikaa. Tinnin yrittäjätäti ei päästänyt pentuja helpolla, vaikka työajan jälkeen saimmekin ihan vapaasti ratsata pakastimesta tanskalaisviinereitä evääksi uimarannalle.
Leipomon omistaja, Tinnin täti Kaarina, oli hiukan pelottava, mutta samalla aivan mahtava esikuva. Silloisen 13-vuotiaan Mintun maailmankuva oli toki hiukan erilainen kuin nykyään, mutta muistan ihailleeni jo silloin (ja silloisella ymmärrykselläni) sitä, että Tinnin täti oli tehnyt ihan itse ja ihan tyhjästä itselleen juuri sellaisen elämän kuin halusi. Sen lisäksi, että hänellä oli koko ajan ziljoona tanskalaista viineriä ja tosca-kakkua pakastimessa.
Työpäivä Kaarinan leimossa alkoi neljältä aamulla, joten päivisin jäi hyvin aikaa hengailla uimarannalla. Aikana ennen nettiä viihteenä toimi lähinnä radio, Sinä/Minä -lehti ja Kaarinan kirjahylly. Aika monta kirjaa tuli kahlattua läpi sinä kesänä ja sitäkin useampi sivu kirjoitettua farkkukangaskantiseen, imelään hajuveteen hukutettuun päiväkirjaan.

Lapsuudenkodissani arvostettiin työntekoa. Yksi syy – tai ansio – siihen, että olen kouluttautunut ompelijaksi on se, että ensimmäisen kerran, kun abivuonna hain yliopistoon lukemaan kauppatieteitä, äiti oli sitä mieltä, että on hyvä olla joku takaportti, jos pääsykokeet eivät menekään ihan suunnitelmien mukaan. Ja hyvä olikin, menihän siinä aika monta vuotta, ennenkuin sitten oikeasti pääsin yliopistoon. Silloin monta kokemusta ja yhtä Go 4 it:ia rikkaampana.
Kun aloitin kauppatieteen opinnot Tampereen yliopistossa Karkki oli parivuotias ja odotin Peetua.
Mikään ei olisi voinut olla mahtavampaa kuin opiskella! Rakastin vilpittömästi jokaista hetkeä! (Tai no, siis konseptuaalisesti jokaista hetkeä, mutta olihan se välillä aavistuksen raskasta).

En muista, että olisin ollut yhtenäkään kesänä opintojeni aikana töissä. Välillä tein jotain kesäkursseja, mutta yleensä taisin olla kodinhoitovapaalla. Jo silloin se tuntui tosi huikealta. Että sitä vaan voi olla omien lapsiensa kanssa kotosalla ja voida hyvin. Olla stressaamatta. Tunsin oloni tosi etuoikeutetuksi.
Mielestäni on hyvä, että nuoret ja nuoret aikuiset oppivat tekemään töitä, mutta on myös hurjan tärkeää, että he oppivat, että joskus on tärkeämpi pitää huolta itsestään.
Peetu olisi päässyt kesätöihin tänäkin kesänä, jos olisi halunnut. Sen sijaan hän päätti lukea kesän aikana kaksi nykyisiä arkkitehtiopintoja laajentavaa kurssia ja olla menemättä töihin. Kaupunkiviljely ei ehkä ole se, mikä ratkaisee Peetun työnsaannin tulevaisuudessa, mutta hurjan kiinnostavalta kurssi on tuntunut myös näin äiskän näkökulmasta. Ja ensi viikolla laitetaan parsa-perunat parvekkeelle kasvamaan!
Töiden tekeminen on tärkeää, mutta aina silloin tällöin on tärkeä pysähtyä ja miettiä, että onko se kuukausipalkka todella kaikkein tärkein asia – vai voisiko sitä tehdä jotain muuta. Jotain, mikä ei näy välittömästi pankkitilillä, mutta antaa valmiuksia, kokemuksia ja lisää hyvinvointia.

Super-sateisen viikonlopun jälkeen tänään oli jo taas hiukan lämpimämpää ja kesäisempää. Aamulla mittarissa oli kuitenkin vain vaivaiset 15 astetta, joten sukkikset ei ollut ollenkaan liioittelua.
Peetun perusarkiunivormuun kuuluu vanhan Asokselta hankitun luottohameen lisäksi yleensä t-paita, New Yorkin reissulla hankittu farkkutakki ja tennarit.

• t-paita, Levi’s
• hame, Asos
• farkkutakki, Levi’s
• tennarit, New Balance