Tag: Minttu testaa

Sain Max Factorilta testiin uutuusripsivärejä, jotka on suunniteltu korostamaan silmien väriä. Ripsareissa on kuulemma valoa heijastavia kiteitä, jotka saavat silmät säihkymään ihan erityisen ihanasti.

Vaihtoehtoja Max Factor Eye Brightening mascarassa on kolme: ruskeille, vihreille ja sinisille silmille. Ajatus on tosiaan se, että ripsari valitaan oman silmien värin mukaan, mutta kuulemma myös “vastavärisellä” vaihtoehdolla saa aikaiseksi mielenkiintoisen lopputuloksen. Ihan tuli mieleeni, että voisi kokeilla ripsarin soinnuttamista luomivärin kanssa…

Mintun vihertävän harmaat silmät saivat testikappaleeksi vihreille silmille tarkoitetun ripsivärin ja sinisilmäinen Peetu on käyttänyt pääasiassa sinistä versiota, mutta testaillut myös ruskeille silmille tarkoitettua vaihtoehtoa.

Täytyy sanoa, että suhtauduin aluksi erittäin ennakkoluuloisesti näihin uutuuksiin. Olen ehtinyt elää kertaalleen sen ajan, kun ripsarit olivat värillisiä. Sähkönsinisten, suklaanruskeiden ja luumunpunaisten (voi kyllä!!) ripsivärien aiheuttamat traumat eivät ole vielä lähimainkaan painuneet unholaan. Taisinpa olla niin skeptikko, että en edes avannut putkiloa ennenkuin Peetu yhtenä aamuna totesi ihan ohimennen “älyttömän hyvää ripsaria muuten tää uutuus”.

Ja tosiaan – kun avasin vihreille silmille tarkoitetun mascaran, tajusin, että se ei todellakaan ole vihreää. Eikä ole tarkoituskaan! Levitettäessä väri näyttää aavistuksen perinteistä mustaa vaaleammalta, mutta se kuivuu ripsissä ihan normaaliksi mustaksi ripsariksi. Tuosta silmien kirkastumisesta on vaikea itse sanoa mitään – tai edes silmien värin syvenemisestä. Mutta sen voin sanoa, että olen Peetun kanssa täysin samaa mieltä: älyttömän hyvä ripsari tämä uutuus!

Max Factor Eye Brightening mascara tuuhentaa, pidentää, kaartaa ja erottelee ripset todella kauniisti ja vain muutamalla harjanvedolla. Se kestää koko päivän rapisematta poskille ja leviämättä pienissä kesäsadekuuroissa, mutta lähtee helposti ja suttaamatta pois ilman mitään erityisiä silmämeikinpoistoaineita. Ja jos se siinä sivussa kirkastaa katsetta ja korostaa silmien väriä, niin mikäs siinä.

Jos nyt jostain pitää väkisin naputtaa, niin ehkä tuosta itse pakkauksesta… Erivärisin silmin koristeltu putkilo ei todellakaan ole mitenkään elegantti. Mutta ymmärrän toki, että tällaisen uutuustuotteen kanssa pitää olla selkeät pakkaukset, että ostajat ymmärtävät, mistä on kyse.

Pakkaus on lopulta sivuseikka, kun tuote on niin hyvä ja toimiva!

Tukholman muotiviikoilta sain mukaani testattavaksi Max Factorin Glossfinity-uutuuslakan. Tuote ei taida olla vielä ainakaan Suomen markkinoilla, koska en löytänyt sitä Max Factorin verkkosivuilta. Pressitiedotteen mukaan kynsilakan pitäisi pysyä kiiltävänä ja hyvänä peräti seitsemän päivää.

Päätin tehdä oikein kunnon testin ja dokumentoida kynsilakan elämän joka päivä seitsemän päivän ajan. Testisävynä aivan täydellinen superherkkuoranssi sunset orange.

Lauantai

Heti kynsien lakkauksen jälkeen viime lauantaina. (kiva kynsilakkatahra peukalossa ja epätoivoinen yritys piilotella sitä kynsilakkapullokorkin taakse). Lakka on jonkinverran tavallista paksumpaa, mikä aiheuttaa lakkausvaiheessa hiukan ongelmia. Toisaalta se ei ole niin paksua, että yksi kerros riittäisi – ainakaan, jos haluaa syvän intensiivisen värin. Kaksi kerrosta taas tekee lakkakerroksesta sen verran paksun, että kuivuminen kestää uudelle lakalle aika suhteettoman kauan.

Mutta plussaa kauniista kiiltävästä lopputuloksesta, syvästä väristä ja jotenkin joustavan oloisesta tunteesta kynsillä.

 Sunnuntai

Meillä tiskataan käsin. Eli lakkaus joutui heti toisena päivänä todelliseen testiin. Pesen aina viinilasit viimeisenä ja kuvasta näkee ehkä, että väri on kulunut vain aavistuksen kynnen kärjistä.

 

Maanantai

Lakkausta koetteli tavallinen toimistopäivä ja boxing illalla. Väri on kulunut lähinnä kynnen kärjistä. Vasemmasta keskisormesta lohkesi (liuskottui) pieni pala kynttä, eli lokonen värissä johtuu tästä eikä itse kynsilakan lohkeamisesta.

 

Tiistai

Tiistaina pötköttelin mahataudissa kotona ja lähinnä datailin. Ei kovin raskasta kynsille, eikä myöskään mitään suurempia muutoksia raportoitavana.

 

Keskiviikko

Edelleen sairaspäivä kotosalla. Lakan lohkeilu kynsien kärjissä jo aivan selvästi havaittavaa.

Torstai

Tiskauspäivä jälleen – ja sen kyllä huomaa. Lakkaus alkaa olla jo aika ruotosessa kunnossa. Lisäksi Mintun olisi näköjään selkeästi syytä hankkia laadukas ravitseva kynsinauhavoide…

Perjantai

Tilanne muuten melkein sama kuin edellisenä päivänä, mutta nyt alkaa jo selkeästi häiritä kynsien kasvamisesta aiheutuneet vaaleat raidat kynnen tyvessä.

 

Lauantai

Seitsemäs päivä samojen kynsilakkojen kanssa. Eihän noita kynsiä nyt enää mitenkään voi siisteiksi kutsua, mutta aika hämmästyttävän kiiltävänä väri on kuitenkin pysynyt. Aika monien lakkojen kohdalla kun tuntuu, että vaikka lakkaus sinänsä pysyisi siistinä, kiilto sammuu jo yhden päivän jälkeen. Myös kesto on mielestäni ihan luokkaa “erinomainen”. Voisin kuvitella, että jos en tiskaisi käsin, lakkaus olisi pysynyt huomattavasti siistimpänä koko viikon. Toisaalta väri on sen verran paksua, että kerran lohkeillutta lakkausta sillä tuskin pystyy siististi paikkailemaan.

Jokatapauksessa vaikuttaa Max Factorin uutuuslakka erinomaiselta tulokkaalta hintaluokassaan. Pienistä puutteistaan huolimatta. 🙂

 

Olen juuri palaamassa kotiin tapahtumasta, jossa esiteltiin Boschin ja Siemensin uutuuksia.

20120208-185021.jpg

“Yllättäen” jumahdin Boschin pisteelle tsekkailemaan kaikenlaisia hiustenväkerrysjuttuja. Esittelijä istutti Mintun kampaamotuoliin ja väsäsi noin vartissa makean kiharapilven.

20120208-185458.jpg

Välineenä käytettiin tuollaista hauskaa kaksihaaraista vempelettä. Hiukset kieputettiin kahdeksikkona puikuloitten ympärille, annettiin olla siinä noin 15 sek ja päästettiin auki.

20120208-185811.jpg

Puolet hiuksista valmiina!

20120208-185911.jpg

Ja tässä on lopputulos! Täydelliset huolettomasti laskeutuvat lainekiharat!! Valitettavasti iPhone-kuvat ovat vähän vähemmän täydellisiä…

20120208-190252.jpg

Tässä vielä sama pörrö takaapäin.

Aika yllättäen esittelijä oli ehdottomasti sitä mieltä, että mitään kuumalta suojaavia tuotteita ei pitäisi käyttää. Kuuma rauta kuulemma vain käräyttää ne kiinni hiukseen. Parempi olisi hänen mukaansa laskea muotoiluraudan lämpötilaa. Ihan uutta tietoa ainakin mulle, mutta toisaalta olen kyllä tosi laiska laittamaan hiuksiani ylipäätään.

20120208-190929.jpg

Tässä vielä lähikuvassa laite, jolla kiharat tehtiin. En nyt juuri muista, mikä tuon nimi on, mutta kauppoihin sen pitäisi tulla huhtikuussa. Taidan kyllä harkita vehkeen hankkimista. Sen verran kätevästi ja nopeasti tämän meikäläisenkin kuontalon kihartaminen sujui!

Parin pikkuisen pilvisemmän kesälomapäivän jälkeen aurinko paistaa taas siniseltä taivaalta. Ei muuta kuin bikinit niskaan ja hetkeksi aurinkoon loikoilemaan ennenkuin matka kohti Tamperetta starttaa!

Ajattelin vinkata parista loistotuotteesta, jotka sain testattavakseni alkukesästä. Rrrakastan auringonpaistetta ja lämpöä. Päätavoitteeni bikinilojumisessa ei ole ruskettuminen vaan nautin ihan vaan siitä olemisesta ja tunteesta, minkä aurinko jättää iholle. Hyvät suojatuotteet ovat a&o, ettei nautinto kostaudu ikävästi.

Piz Buin on tuonut markkinoille allergiatestatun kasvojen ja kaulan herkälle alueelle sopivan aurinkovoiteen. Täytyy sanoa, että suhtauduin pikkuisen skeptisesti etukäteen mm. lupauksiin, että voiteen ansiosta voisi sanoa heipat jokakesäiselle aurinkoihottumalle. Liekö sitten Piz Buinin ansiota vai täydellisestä blasebo-efektistä, mutta tänä kesänä olen välttynyt kokonaan kirvelevän kutiavalta iholta. 30 suojakerroin riittää mainiosti kuumemmassakin porotuksessa ja esim. veneillessä kunnon kertoimet on ihan must.

Olayn päivävoide ei ole varsinaisesti aurinkovoide, mutta 15 suojakertoimen ansiosta toimii erinomaisesti myös tässäkin tarkoituksessa vähän päivettyneemmällä iholla. Ihastuin ikihyvin voiteen hiukan vaahtomaisen oloiseen koostumukseen ja kimmoisan pehmeään tunteeseen, jonka se jättää iholle.

Bretagnesta kotoisin oleva kosmetiikkamerkki Yves Rocher on järkännyt aivan mahtavan kilpailun, jossa voi voittaa ihanan kylpyläloman Ranskassa itselleen ja neljälle kaverilleen. Jo pelkästään Bretagne kuullostaa aivan mielettömän ihanalta – kaunista luontoa ja taivaallista ruokaa… Lisää siihen vielä kylpylähemmottelua parhaimpien kaverien kanssa  ja siitä ei paljoa reissu enää parane!

Yves Rocherin kilpailun pääpalkintona on viiden hengen viikonloppumatka yrityksen omaan Eco-Spa-kylpylään La Gacillyyn, palkinnon arvo on noin 4500 euroa.

Kylpyläloma Bretagnessa

Kilpailuun osallistutaan Facebookissa – ja voittomahdollisuuksia tietty parantaa, mikäli kaveriporukan muutkin jäsenet osallistuvat kilpailuun. Osallistumisaikaa on 31.3.2011 asti ja kilpailu on avoin kaikille 18 v. täyttäneille.

2. – 60. palkintona on Yves Rocherin tuotepaketti, josta löytyy mm. Provencen oliiviöljy vartalovoide ja kuorinta-aine.

Saimme testattavaksi voittopaketin oliivi-tuotteet ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka kylpyläloma olisikin aivan fantastinen voitto, kyllä jo pelkästään tuotepalkintojenkin toivossa kannattaa osallistua kisaan. Sen verran hyviltä ne tuntuvat!

Yves Rocher oliivi

Muutaman päivän testailun jälkeen kolmihenkinen, Mintun, Karkin ja Peetun muodostama raatimme on tätä mieltä:

– Oliivi-ihovoide on ihanan kevyttä ja se levittyy hyvin.
– Keveydestä huolimatta voide tuntuu ravitsevalta ja se jättää ihon ihanan pehmoiseksi.
– Ihovoide sopii erinomaisesti myös atoopikolle (Peetu) eikä ainesosissa mainittu manteliöljy aiheuta oireita manteliallergikolle.
– Molempien tuotteiden tuoksu on miellyttävän mieto ja oliivinen.
– Kuorinta-aine on hienojakoista ja tuntuu hyvin hellävaraiselta.
– Purkit ovat hurjan kivat ja ne näyttävät söpöltä kylppärin hyllyllä.

Miinuspuolellekin saatiin pari kommenttia:

– Purkkien avaaminen saippuaisin/liukkain sormin on pikkuisen hankalaa.
– Kuorinta-aine ei tunnu ihan hillittömän tehokkaalta hellävaraisuutensa ja hienojakoisuutensa vuoksi.

Yhteenvetona pidämme toisin sanoen oliivi-tuotteista kovasti! Jotenkin tuntuu myös kivalta se ajatus, että Yves Rocher kasvattaa ison osan tuotteissa käytetyistä kasveista itse. Yrityksellä on La Gacillyssa, eli samalla paikkakunnalla, missä kylpyläkin sijaitsee, 44 hehtaaria luonnonmukaisia viljelmiä.

Nyt, kun iho on pehmoinen ja kimmoisa, taidankin siirtyä kilpailusivustolle ja osallistua kilpailuun!

Old stuff