Tukholma, aurinko ja saaristo on ihan täydellinen kesäkombinaatio. Onneksi ei tarvitse olla veneenomistaja tai purjehtija päästäkseen nauttimaan merestä ja auringonkuumentamista rantakallioista. Sandhamn on yksi suosituimpia kesälomasaaria Tukholman ulkosaaristossa. Ihan parasta varmasti olisi, jos voi viettää paikanpäällä edes pari-kolme yötä, mutta päiväretkelläkin pääsee loistavasti fiilikseen mukaan.
Tinni on viettämässä kesälomaviikkoa Tukholmassa ja allekirjoittanutkin pitää muutaman päivän vapaata. Sen kunniaksi päätimme lähteä yhden aurinkoisen kesäpäivän mittaiselle mikrolomalle saaristoon. Nyt high-seasonin aikaan erilaisia retkivaihtoehtoja on tarjolla aika paljon, mutta me halusimme ehdottomasti käydä luksus-tason veneistä ja hyvästä ruuasta kuuluisalla Sandön saarella.

Sandhamn – tai Sandö, niinkuin itse saari on oikeastaan nimeltään – on tosiaan ulkosaaristoa, mutta nopeimmillaan sinne pääsee Tukholman keskustasta vajaassa puolessatoista tunnissa. Silloin tosin pitää ottaa bussi Slussenilta ja körötellä päätepysäkille Stavnäsiin (Stavnäs vinterhamn) ja sieltä sitten lautta Sandhamniin. Bussin päätepysäkki on ihan satamassa, joten mitenkään hankala tämäkään vaihtoehto ei ole.
Tukholman keskustasta pääsee Sandhamniin näin kesäaikaan monellakin eri laivalla. Nopein reittilaiva seilaa matkan reilussa parissa tunnissa, romanttisella höyrylaivalla saa tunnelmoida saaristosta nelisen tuntia. Eli jos haluaa matkustaa höyrylaivalla molempiin suuntiin, on melkein pakko yöpyä Sandhamnissa, mikäli tavoitteena on nähdä vähän saartakin.
Isoja laivayhtiöitä on oikeastaan kaksi, Strömma ja Waxholmsbolaget. Laivaliput käyvät vain saman yhtiön lauttaan, mistä ne on ostettukin. Mikäli haluaa pitää matkailuvaihtoehdot avoimina, ei siis kannata ostaa meno-paluulippua. Liput voi ostaa vasta laivasta, eikä yhdensuuntaisten matkojen kanssa reissu tule yhtään sen kalliimmaksi.

Me hyppäsimme Cinderella II -laivaan Strandvägeniltä klo 9.30 tiistai-aamuna. Parin stopin jälkeen saavuimme Sandhamniin puoli kahdentoista aikoihin. Paluuaikataulu oli aika tiukka, sillä olimme palaamassa jo illalliselle takaisin Tukholmaan. Nappasimme siis 15.15 Stavnäsiin lähtevän lautan ja saavuimme sillä sopivasti viiden aikaan alkuillasta cityyn.
Meillä oli reilu kolme tuntia aikaa fiilistellä Sandhamnia – ja onhan se selvää, ettei siinä ajassa ihan mahottomia ehdi. Aika riitti kuitenkin mainiosti rantakävelyyn, kallioilla hengailuun, katkarapusalaattilounaaseen, leipomovisiittiin ja ennenkaikkea ihanan lomafiiliksen saavuttamiseen.

Sandhamnin ravintola-, kahvila- ja baaritarjonta on aivan vertaansa vailla. Kiertelimme hetken pääraitilla ja lueskelimme lounasmenyitä vesi kielellä. Lopulta päädyimme viehättävään, monena vuonna White Guiden suosituslistalla keikkuneeseen Mondrad’s -ravintolaan.
Onneksi olimme suht hyvissä ajoin sillä paikka täyttyi nopeasti ja ovensuuhun kertyi kohtuullinen jono nälkäisiä lounastajia. Ja mikä ettei – ainakin nauttimamme katkarapusalaatti oli juuri niin freesi ja ihanan maukas kuin vain voi toivoa. Myös ohitse kiitäneet muut annokset näyttivät ja tuoksuivat todella herkullisilta.

Lyhyelläkin visiitillä ehtii kokea sekä Sandhamnin purjehdushenkisen pulssin että levollisen luonnonrauhan. Kallioilla riittää tilaa kauniinakin päivänä, keskellä parasta loma-aikaa. Hiekkarannoille on sen verran pitkä kävelymatka, että kolmen tunnin pysähdyksellämme emme lähteneet niitä etsimään. Tosin ilmeisesti ihan kylän keskustan tuntumassakin on yksi ranta, mutta me taidettiin lähteä tutustumisretkellämme täysin vastakkaiseen suuntaan.
Purjeveneiden lipumisen seuraaminen on jotenkin rauhoittavaa. Tinni kertoi lukeneensa jostain, että meri-ilmassa on ioneja, jotka edistävät terveyttä. Pieni paussi rantakalliolla tuntui puhdistavan pääkoppaa varsin tehokkaasti.

Pakollinen pysäkki Sandhamnissa on mäen päällä sijaitseva leipomo. Peetukin muistutti aamulla, kun olin lähdössä, että “Sandhamnsbulle” (= “seglarbulle”) pitää ehdottomasti kokea. Tunnelmallisen leipomon valikoima on normaalisti varmasti vähän laajempi, mutta iltapäivällä jäljellä oli vain taikinajuureen tehtyjä patonkeja (aivan taivaallisia! Ostin kotiinkin…) ja juuria kyseisiä seglarpullia.
Pulla ei näytä ulospäin juuri miltään, enkä usko, että ilman suosituksia olisin inspiroitunut sitä ostamaan, mutta maku on jotain aivan uskomattoman hyvää. Tai tavallaan tavallinen pullahan se on, mutta niin poskettoman kuohkea ja suussasulava, etten ole ikinä maistanut vastaavaa. Uunituore, vielä lämmin seglarbulle, on kuin kuuman kesäpäivän poutapilvi! (Eli toisinsanoen ehdoton must kaikille Sandhamn-kävijöille!)

Mistä tietää, että on ollut hyvä loma? No monestakin asiasta tietty, mutta yksi hyvä mittari on se, että ei enää muista mikä viikonpäivä on menossa – kaikki päivät kun on vain niitä lomapäiviä. Itselleni kävi Sandhamnissa juuri näin. Mietin ihan vilpittömästi, että mikähän päivä nyt on (tiistai). Sinänsä aika huvittavaa, koska olin vielä maanantaina toimistolla.
Sandhamn maistuu, tuoksuu ja tuntuu lomalta. Eikä fiiliksen saavuttamiseen tarvita kuin muutama tunti!

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’VR Allegro 2′ title=’Meovinkkejä Pietariin’]

Tässä tulee niitä luvattuja  reissuvinkkejä Pietariin! Tämäkin postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja VR Allegron kanssa.
Rivien välistä saattaa paistaa pieni turhautuminen, sillä yksi viikonloppu Pietarissa ei tosiaankaan riitä kaikkeen. Etukäteen kuvittelin rauhaisia illallisia, rentoa hengailua Pietarin lukuisissa puistoissa, inspiroivia visiittejä eri nähtävyyksiin ja elämyksellisiä kohtaamisia venäläisen taiteen kanssa.
Noh, positiivista on se, että jopa yhden viikonlopun aikana ehtii todella paljon! Enkä kyllä halua laittaa negatiivisten listalle sitä, että kaikkea suunnittelemaani en sitten ehtinytkään kokea. Kyllähän te tiedätte minut ja todo-listani!
Lyhyt yhteenveto Pietarin-vinkeistäni kuuluu näin: yhden viikonlopun aikana ei kannata yrittää ehtiä kaikkea! Nähtävää ja koettavaa on niin älyttömän paljon, että aluksi on ihan pakko priorisoida tekemisiään. On oikeastaan ihan mahtavaa, että Pietari on niin lähellä – ja että sinne on niin helppo matkustaa – niin paljon siellä on nähtävää ja löydettävää.

Iisakin kirkko oli meidän ykkösnähtävyys.
Kirkko on todella upea – ja moneen kertaan todettiinkin, että eihän tätä pysty sanoin kuvailla. Upeus on pakko kokea itse!
Lippujen ostaminen käy helposti kirkon ulkopuolella olevista automaateista. Suosittelen visiittiä myös näköalatasanteelle. Näkymät ovat aivan fantastiset ja myös kevyestä korkeanpaikan kammosta kärsivä selviää tukevien kaiteiden ansiosta hyvin. 🙂

Pietarilauantain toinen pääkohteemme oli talvipalatsi. Sali toisensa jälkeen kultaa, kimallusta, kristallia ja kirjailuja. Alun ymmyrkäisyys vaihtui jossain vaiheessa turtumukseksi. Emiliakin kysyi, että mikä on Minttu, kun et enää ota kuvia. Jonkinlainen ähky varmaankin iski. Vaikka en kyllä olisi uskonut, että voisin saada yliannostusta kullasta ja kristallista!

Pietariin pääsee tosiaan superkätsysti, nopeasti ja edullisesti junalla.
Yhden viikonlopun aikana kaupungista ei mitenkään ehdi kokea kaikkea, mutta yllättävän paljon kuitenkin. Kesäreissulle liput löytyvät helposti täältä – tai jos kilpailuhenki kiinnostaa – kantsii osallistua 240 € matkalahjakortin arvontaan täällä! Jos haluat maksimoida tsäänsisi, kantsii osallistua arvontaan myös Uuden Kuun Emilian blogissa.

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’VR Allegro 1′ title=’Junalla Pietariin!’]

Nyt on kotiuduttu ikimuistoiselta ja hyvin kompaktilta Pietarin matkalta kameran muistikortti täynnä kuvia (siis kirjaimellisesti! En muista milloin viimeksi olisi käynyt niin, että kamera herjaa “card full“) ja monta elämystä ja kokemusta rikkaampana. Reissu oli tosiaan osa Indiedaysin ja VR Allegron yhteistyökampanjaa.
Itse matka tuli itselleni sellaiseen aikaan, että kalenteri oli jo valmiiksi täynnä ja oikeastaan ei olisi tosiaankaan pitänyt lisätä siihen enää mitään. Toisaalta rakastan matkustamista, uusiin paikkoihin ja elämäntyyleihin tutustumista sekä – myönnetään – myös ihan reissussa olemista. Lisäksi junalla liikkuminen on aina ollut yksi lempparitavoistani matkustaa. Bussissa tulee helposti huono olo, jos yrittää tehdä yhtään mitään muuta kuin tapittaa eteensä tai ikkunasta ulos ja lentokoneen ilmanpaine & ilman kuivuus aiheuttaa pöllön olon jo lyhyilläkin välimatkoilla. Lisäksi sisäisen maailmanparantajani sielussa junamatkailu tuntuu hyvältä ihan jo vain ympäristöä ajatellen.

Viime perjantaina iltapäivällä hypättiin siis Emilian kanssa junaan, päämääränä Pietari.
Jos nyt ihan totta puhutaan, en ole varmaan milloinkaan valmistautunut etukäteen näin heppoisesti matkalle lähtöön. Silloinkin, kun olen ollut reissussa ystäväni supermatkanjohtaja Tinnin kanssa, olen kuitenkin tehnyt edes jonkin verran omaakin ennakkotutkimusta. Tällä kertaa elämässä oli meneillään niin hektinen vaihe, että pakollisten viisumihässäköiden lisäksi ehdin vain ristiintaulukoida hiukan hyviä ja kivoja ravintoloita – muuten ainoa etukäteisinfoni oli teiltä saamani vinkit (kiitos! Niistä oli todellakin paljon iloa!).

No, hätä ei ollut ollenkaan tämännäköinen! Allegrossa pidetään huolta huithapelimmastakin matkailijasta. Normaalien junapalveluiden lisäksi matkan aikana junassa kiertää rahanvaihtohenkilö, jolta voi ostaa ruplia joko käteisellä (euroilla) tai pankkikortilla. Luottokortit eivät käy. Ja jos matkakassa tuli poikkeuksellisesti yliarvioitua voi ylimääräiset ruplat vaihtaa paluumatkalla takaisin euroiksi. Superkätevää!

Venäjälle kun ollaan menossa, ei ole mikään yllätys, että eteen lyödään kaikenlaista lippusta ja lappusta täytettäväksi. Junassa jaettavasta Allegro-lehdestä löytyy onneksi hyvät ohjeet kuponkien täyttämiseen. Samaisesta lehdestä bongattiin myös monta hyödyllistä käytännön vinkkiä visiittiämme varten.
Täytyy sanoa, että kolmen ja puolen tunnin junamatka oli juuri passeli aika viikonloppureissun suunnitteluun. Jos matkaan lähtikin ihan täysin valmistautumattomana, oli tilanne Pietariin saavuttaessa ihan toinen. Hyvänä apuna toimi junan maksuton wi-fi, jonka ansiosta nähtävyyksien surffailu onnistui moitteetta.

Allegron ravintolavaunu oli positiivinen yllätys! Tai no, en kyllä ole ollut vuosikausiin minkään VR:n junan ravintolavaunussa, mutta mielikuvani tarjolla olevasta ruuasta on tasoa elmukelmun alla nahistuva lihapullaleipä. Ehkä nykyään kaikkialla tarjoillaan samanlaista, oikeasti hyvää lounasruokaa, mutta mielestäni Allegron tarjonta ansaitsee ihan  erityismaininnan. Emilian lohikeitto ja minun fetasalaatti olivat superherkulliset ja ihanaa ruisleipää sisältävä leipäpaketti aivan erinomainen. Taivaalliselta tuoksuvassa keitossa oli enemmän lohta kuin perunaa ja salaatti oli rapea, raikas ja erittäin runsastäytteinen.
Matkakohteena Pietari on todella kiinnostava. Palaan vielä varsinaisiin Pietari-vinkkeihin, mutta tässä muutamia juttuja, jotka on hyvä ottaa huomioon jo reissua suunnitellessa.

Taksilla kulkeminen
Tässä Emilia seisoo Suomesta tulevan junan aseman sivustalla, siinä mistä tullaan ulos, kun juna saapuu Pietariin. Takana näkyy rivi takseja ja kuskit tyrkyttävät varsin innokkaina palveluitaan junasta ulos tuleville matkailijoille.
Monesta suunnasta meitä varoiteltiin ottamasta tuntematonta taksia – ja samaa sanoi kyllä maalaisjärkikin, kun pääsimme paikalle. Etäisyydet on Pietarin kokoisessa suurkaupungissa kuitenkin helposti arvioitua pidemmät, joten etenkin matkalaukun kanssa on yleensä mukavampaa, jos on joku kuljetus. Terveisin nimim. “kaksi ja puoli tuntia kävellen matkalaukkua hotellille perässään kiskonut”.
Eli kokemuksesta viisastuneena sopisin hotellini kanssa, että he hoitavat taksin, joka tulee hakemaan minut ja pakaasini juna-asemalta. Taksi ei maksa juuri mitään, mutta ummikkona asian hoitaminen vasta paikanpäällä tuntui mahdottomalta tehtävältä. Etukäteen tilattuja takseja tai paremminkin kuskeja nimikylttien kanssa, oli junaa vastassa pilvin pimein. Eli tuntuu, että tuo on ihan normaali käytäntö siellä.

(kuva, Emilia)
Hotellin sijainti
Kuten sanoin, etukäteisvalmisteluni olivat äärimmäisen olemattomat. Silti hävettää hiukan tunnustaa, että odotin jotain maksimissaan Helsingin kokoista, helposti käveltävää kaupunkia. Nopea visiitti interwebsin ihmeelliseen maailmaan kertoi, että Pietari on kaksi kertaa Tukholman kokoinen, asukasluku melkein yhtä paljon kuin koko Suomessa. Eli ei siis mikään ihme, että välimatkat ovat parhaimmillaankin aika jäätävät.
Suosittelen siis tarkistamaan vielä kolmannenkin kerran, että majapaikka sijaitseen niillä hoodseilla, missä olette ajatelleet muutenkin viettää aikaa. Meidän hotelli, Rossi Hotel & Spa oli ihan mukava, mutta sijainti kaukana julkisten liikennevälineiden linjoilta ja noin 45 min kävelymatkan päässä pääkadulta, ei ollut ehkä ihan se optimaalisin, kun aikaa oli käytettävissä vain yhden viikonlopun verran.

Palaan tosiaan vielä varsinaisiin matkailuvinkkeihin, mutta vaikka hotellimme ei ollutkaan sijainniltaan ihan täysin optimaalinen, pääsimme sen ansiosta kurkistamaan hiukan arkisempaan pietarilaiseen elämään. Aina uuteen paikkaan matkustaessani haluan toki nähdä kaikki nähtävyydet (ja niitä Pietarissa todellakin riittää!), mutta myös paikallisen elämänmenon aistiminen antaa mahtavia elämyksiä.
Allegrolla viikonlopun mittainen – tai miksei pidempikin – Pietarin reissu onnistuu tosi vaivattomasti. Suosittelen lämpimästi, jos vaikka kesälomasuunnitelmissa on viikonlopun mittainen aukko. Liputkaan (alk. 40 €) eivät ole pahan hintaiset: lippuvarauksiin tästä.

Kiinnostaako Pietari?
Nyt olisi niin huippu juttu tiedossa, että saan arpoa kahden hengen Allegro-lippupaketin (arvo 240 €) Pietariin!!
Voit osallistua arvontaan vastaamalla tämän postauksen kommenttiboksiin kysymyksiin:

• Oletko koskaan käynyt Pietarissa?
• Jos olet, mikä on suosikkikohteesi siellä?
• Mitä haluaisit nähdä ja kokea, jos menisit ensi kesänä Pietariin?

Kaikki viimeistään maanantaina 6.6.2016 klo 23.59 jätetyt vastaukset osallistuvat arvontaan! Tarkemmat kilpailusäännöt löytyy täältä.

Tässä nyt ensimmäiset fiilistelyt siitä tämän viikonlopun huikeasta jutusta, josta hiukan jo vihjailin etukäteen. Olen nimittäin lähdössä blogireissulle PIETARIIN ja matkaseurana on ei enempää eikä vähempää kuin ihana Uuden Kuun Emilia!! Reissu on osa Indiedaysin ja VR Allegron yhteistyökampanjaa. Viralliset kampispostaukset tulevat sitten, kun on jotain kerrottavaa, mutta nyt toivoisin teidän apua!
Olen käynyt yhden ainoan kerran Venäjällä. Silloin oli toki rautaesirippu jo historiaa, mutta Karjalan Kannakselle suuntautunut Tampereen yliopiston Alumniyhdistyksen matka oli niin hyvin matkajohdettu, että itse ei tarvinnut huolehtiä yhtään mistään. Nyt tilanne on toinen ja lähdemme Emilian kanssa matkaan todellisella seikkailuasenteella!
Käytännön asioista tiedän sen verran, että vettä ei kannata juoda. Mutta mites noin muuten? Käyköhän siellä kortti (uskaltaako sillä maksaa) vai pitäiskö olla ruplia? Entä tippikulttuuri – tai shoppailu? Kuuluuko tingata, maksaa mitä pyydetään vai maksaa vielä vähän ylimääräistä? Entä kulkeminen? Uskaltaako takseilla ajaa?
Niinkuin huomaatte, olen aivan täysin pihalla kaikesta mahdollisesta! Nyt on myös sellainen tilanne, että herätys on aamulla sika-aikaisin enkä ole vielä ede aloittanut pakkaamista (aina sama homma! Huoh.). Tiskatakin pitäisi, että Karkin on mukavampi tulla kissavahdiksi.
Olisi myös aivan tosi mahtavaa, jos joku siellä ruudun toisella puolella osaisi antaa vinkkejä, mitä kannattaisi nähdä ihan ehdottomasti (nähtävää siellä kyllä vaikuttaa riittävän!) ja luonnollisesti kaikki ravintolavinkit otetaan vastaan enemmän kuin kiitollisena.
Huomisen matkustuspäivän aikana ehtii onneksi vähän itsekin googlailla, mutta olen aina saanut niin hyviä vinkkejä teiltä aikaisemmillekin reissuilleni, että olisi tosi mukava, jos niitä tulisi nytkin!
Ei kertakaikkiaan! Nyt mun on ihan pakko hakea matkalaukku kellarista ja alkaa hommiin. Olisi ihan ookoo, jos ehtisi nukkuakin muutaman tunnin!
Kuva: Wikipedia

Kun aikaa New Yorkin kaltaisessa matkakohteessa on vain äärimmäisen rajallisesti ja koko porukan päätoiveena tehdä ensisijaisesti muuta kuin vain randomisti shoppailla, on hyvin tärkeää suunnitella kaupoissa kiertelyyn tarkoitettu aika hyvin. Tarjontaa on niin paljon, että jos ei ole tehnyt sen kummempaa suunnitelmaa, sitä huomaa yhtäkkiä viettäneensä yhden kokonaisen päivän Macy’sillä. Mikä siis periaatteessa on mielestäni aivan yhtä hyvä matkasuunnitelma kuin mikä tahansa muukin, jos se on se mitä halutaan. Ongelma on se, että New Yorkin shoppailutarjonta on sellaisissa mittasuhteissa, että ei ole ollenkaan vaikea hukata vahingossa yhtä kokonaista päivää johonkin, mihin ei ollenkaan ollut tarkoitus.
Meidän NYC:in reissun päätavoite ei ollut shoppailu ja rajallisesta matkabudjetista korvamerkittiin mielummin budjetti muutamiin ihaniin illallisiin viinien ja drinksujen kanssa kuin vain ostamisen ilosta shoppailuun.
Mutta pitihän sitä nyt kuitenkin hiukan jotain kivaa hankkia! Toiset meistä (lue: Peetu) uudistivat garderobiaan ihan reilusti, toiset tekivät harkittuja ja laadukkaita täsmähankintoja (lue: Karkki) ja jotkut taas shoppailivat vähän jotain hyödyllistä, vähän jotain hölmöä, vähän jotain kivaa ja vähän jotain aivan ihanaa (lue: Minttu). Tässä siis shoppailuvinkkejä New Yorkiin lähinnä Mintun näkökulmasta, mutta mukana on tottakai Karkin ja Peetun parhaat myös!
Ja ihan niinkuin muutkin NYC-vinkit, nämäkin on suunnattu kaltaisillemme ekakertalaisille; konkarit varmasti haukottelevat hihaansa näiden vinkkien kanssa. 🙂

Ykkösvinkkini on Victorias Secret – ja melkein suosittelisin nimenomaan Times Squarella sijaitsevaa flag ship storea.
Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt itsekin siitä, että koko New Yorkin reissuni paras shoppailuvinkkini on mainstream Victoria’s Secret. Muistan, kun aikoinaan oli älytön kohu ja haloo siitä, että Tukholmaan avataan oma VS. Ja mikä pettymys, että se oli vain kosmetiikkaa, laukkuja ja joitain peruspikkareita valikoimissaan pitävä “tax free -mallinen” konsepti. Innostukseni lässähti ja vaikka olenkin ollut tosi tyytyväinen kaikkiin VS:n super invisible -pikkuhousuihin, en tuntenut mitään hinkua päästä itse putiikkiin New Yorkissa. Tuntui, että olin saanut jo ihan riittävän suuren annokset ätläkän teini-ikäiseltä tuoksuvia body splashejä ja muovisia pinkkejä nesessäärejä.
Hiukan kieltämättä takaraivossa kuumotteli kuitenkin se, että niin monet kaltaiseni aikuiset naiset, jotka mielellään haluavat söpöjä, kivasti seksyjä, kauniita ja ei-tylsiä rintsikoita, joissa olo on mukava ja toimiva, vannovat VS:n nimeen.

Ensimmäinen havainto New Yorkin Victoria’s Secretissä oli se, että rintsikat on kaiken keskipiste – se tärkein asia koko putiikissa. Vartalosuihkeet ja pinkkiraitaiset meikkipussit etsetera, mitä täällä meillä on totuttu pitämään myymälän normaalina valikoimana, oli tuolla vain sitä kassajonon karamellikamaa, jonka oletetaan eksyvän ostoskassiin, kun odotusaika venyy ja aika käy tylsäksi tai jos yhtäkkiä muistaa, että suihkusaippua on loppu, sisko tarvitsee nimpparilahjan tms. (Itse en esimerkiksi pääse milloinkaan ulos H&M:ltä ilman, että olen ostanut aikomieni ostosten lisäksi nipun hiuskumilenksuja ja sen kahden sormikasparin paketin, joka on aina kassalla tyrkyllä).
Olimme olleet VS:llä sisällä ehkä noin 15 sekuntia, kun ensimmäinen myyjä, Stacey, tuli kysymään a) tiedämmekö oman VS-kokomme ja b) haluammeko, että meidät mitataan. Joku kielitaitoisista ja ihanista lapsistani sai selostettua, että oltiin siellä ja koko New Yorkissa ihan ekaa kertaa ja että ehkä eka haluttaisiin vain katsella ja vasta sitten miettiä muuta. Stacey, samanlaiseen fashion professional -tyyppiseen virka-asuun (=mustat farkut, musta printti-t-paita) pukeutunut, suunnilleen ikäiseni ja ehdottomasti XS-kokoa suurempi, ihastuttava myyjä kertoi meille perusteellisesti, mitä kaikkea putiikin kolmesta kerroksesta löytyy, mitä kampanjoita on menossa ja antoi muutenkin kaiken toivomamme infon.
Yleensä en puutu puolella sanalla tapaamieni ihmisten oletettuun ikään tai mahdolliseen ulkomuotoon. Se on mielestäni täysin toissijaista. Paitsi, kun on kysymyksessä Victoria’s Secretin kaltainen instituutio spektaakkelimaisine muotinäytöksineen ja “enkeli”-kultteineen. Kuuleman mukaan jokainen jo valmiiksi huippumallimitoissa oleva VS-näytökseen mukaan valittu malli noudattaa todella tiukkaa treeniohjelmaa ja ruokavaliota jopa useamman kuukauden ennen näytöstä. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni ihan ookoo todeta, että varsin pitkäksi venähtäneen visiittimme aikana (rintsikoitten sovittaminen ei ole mitään pikapuuhaa, jos sen haluaa tehdä hyvin) tapasimme kaiken kokoisia, kaiken ikäisiä, kaiken näköisiä ja todella moneen etniseen viiteryhmään kuuluvia myyjiä, joilla kaikilla oli kaksi yhteistä piirrettä: aivan mielettömän ihana, aidosti ystävälliseltä ja auttavaiselta tuntuva palveluasenne sekä se, että he olivat naisia.
Olen ollut niin älyttömän tyytyväinen minulle sovitusprosessin kautta löytyneisiin rintsikoihin, että tekisi mieleni varata matka vain siksi, että pääsisi uudestaan  VS:lle sovittelemaan kaikkia ihanuuksia ja vaikka pistämään koko alusvaategarderobin uusiksi!

Urban Outfittersia en odottanut niin kovasti – se kun on täällä Tukholmassakin. No, brändivalikoima on New Yorkin myymälöissä ihan toinen, vaikka peruskonsepti onkin ihan sama. Jänniä independent-meikkituottajien valikoimia haikaileville Times Squaren Urban Outfitters on ihan mekka. Kaikenlaisia erikoisia ja mielenkiintoisia meikkibrändejä, joiden nimet toivat lähinnä mieleen Mintun punk-nuoruuden 80-luvun alun Tampereella! Ja lisäksi aivan törkimysmäisen ihana paperi- ja lahjatavaraosasto. Samantien kehittyvät Polaroid-kuvat (& kamerat) vei puolet osastosta, mikä ei ollenkaan lieventänyt jo joulusta asti potemaani instant-kamera -kuumetta.
Dollarin kurssi ei sattunut olemaan matkamme aikaan mitenkään erityisen edullinen. Shoppailuajankohtana helmikuun toinen ja kolmas viikko on muutenkin varmasti vuoden kalleimpia. Talvialet on loppunut, mutta edes epätoivoisimmat eivät vielä ole aloittaneet “midseason sale” -kampanjoitaan. Jenkkimerkit ovat kuitenkin aina siellä paikanpäällä vähintään biljardi kertaa edullisempia kuin täällä rapakon tällä puolella.

Peetu investoi klassiseen harmaameleerattuun cK-logo -swetariin ja samaisella logolla varustettuun valkoiseen t-paitaan. Molempien hinnat oli about puolet siitä, mitä olen nähnyt tänne toimittavissa nettikaupoissa. Ja tosiaan siis ilman mitään alennusmyyntiä.
Älkää kysykö, miksi en hankkinut samoja paitoja – vaikka mustana, jos olisi tullut tekstiilikaksosahdistus. En hankkinut, koska en hankkinut ja koska olen tyhmä. Nyt olen yrittänyt vannottaa Peetua ottamaan paidat kesäksi kotiin. Ehkä lainaamalla Adidaksen Originals -tennareitani voisin lunastaa parit käyttöpäivät cK-paidoille..

Missään maailmassa en ole toistaiseksi nähnyt yhtä fantastisen ihania paperikauppoja kuin New Yorkissa! (pikkuisen pitää pitää “maailman parhaan paperikaupan” -akkunaa raollaan – voin kuvitella, että Hong Kongin – tai vaikka Tokion paperikauppaskene on aika mean! Sinne kun vielä pääsisi :D)
Voisin helposti upottaa pienoisen omaisuuden ihaniin kortteihin. Siksipä yritin ottaa aika iisisti. 100 erilaista Pantone-värisävykorttia sisältävän paketin lisäksi en ostanut kuin ihan pari-kolme muuta korttia. Ja ihan vähän jotain muuta paperitavarahommaa (mutta en niitä viiksekkäitä pupulaseja!).
Seuraavalle NYC:n matkalle otan ehdottomasti mukaan julisteputkiloni, että voin täydentää tarkkaan valittujen lahjapapereitten valikoimaani! Eli shoppailuvinkki paperikauppafaneille: muista laittaa budjettia myös kortti- ja lahjapaperishoppailuun.

MoMAn museokaupan pitäisi kuulua jokaikiselle NYC-shoppailulistalle! Aivan mielettömän laaja taidekirjallisuuskauppa leviää pitkälle seuraavaan kerrokseen. Alakerrassa on kaikkea ihanaa lahjatavaraa, designia, käyttöesineitä, koruja ja superhurmaavaa krääsää. Museokauppaan pääsee sisään ilman sisäänpääsymaksua. Kantsii kuitenkin vältellä perjantain iltapäiviä. Silloin MoMAan on ilmainen sisäänpääsy ja meininki muistuttaa melkein jotain festareita. Ihmisiä on todella tungokseen asti!
Itse ostin tällä kertaa vain MoMA:n perusnäyttelyn teoksia, nykytaiteen helmiä, esittelevän kirjan. Tykkäsin ajatuksesta, että taideteoksia voisi “googlata” ihan perinteisen analogisesti kirjan avulla.

Karkki taisi olla hieman epäileväinen sen suhteen, tulenko ikinä edes avaamaan koko kirjaa. No, tässä kuvatodiste, että kylläpä vain! 🙂
MoMAn museokaupan lisäksi kaikkien muidenkin isompien museoiden putiikit on mielenkiintoisia ja hyviä paikkoja tehdä persoonallisia löytöjä.

“Shoppailu” on mielestäni laajempi käsite kuin ostaminen. Sitä voi shoppailla vaikka kuinka, milloinkaan oikeastaan tekemättä varsinaista ostopäätöstä.
Tämä asenne on hyvin käyttökelpoinen Fifth Avenuen yläpäässä (Central Parkista alkaen) käpsytellessä. Luksusmerkkien kaupat kihnuttavat siellä kylkiä toisiinsa. Ehdottomasti pienen promenadin arvoinen kaikille meille materialisteille ja esteetikoille.
Tekniikkafanin ei kantsi missata Apple Storen flagship storen sisäänkäyntiä – se on näky sinänsä. Ja Tiffanyllakin olivat superystävällisiä, kun kävimme pällistelemässä toinen toistaan karaatimpia dimangeja. (Vaikka nyt kyllä tuntuu siltä, että seuraavaksi haluan mieluiten Harry Winstonin).

Kaikki parhaimmat ennen matkaa saamamme shoppailuvinkit tuli ehdottomasti blogin kautta. Kiitos siitä tuhannesti kaikille teille ihanille!
Alunperin ajatus oli, että olisin hankkinut vähän enemmänkin kosmetiikkaa. Yksi jos toinenkin perustuote on alkanut vilautella purkin pohjaa, joten täydennykselle olisi ihan oikeasti tarvettakin – eikä vain halua.
Se tuli nyt huomattua, että jos olen muutenkin tosi huono spontaani heräteshoppailija, niin kosmetiikan kohdalla tilanne on vielä pahempi! Minun täytyy saada miettiä ja vertailla ja rauhassa testailla tuotteita, ennenkuin voin tehdä ostopäätöksen. Eikä kysymys ole ollenkaan siitä, että olisi taloudellinen katastrofi hankkia väärän sävyinen tuote ja sitten seuraavana päivänä joku toinen, paremmin sopiva.
En vain kertakaikkiaan pysty tekemään kosmetiikkaan liittyvää ostopäätöstä, enkä etenkään meikkituotteiden kohdalla, jos en ole ensin saanut vatvoa sen sopivuutta erilaisissa tilanteissa ja valaistuksissa riittävästi. Meikeistä kun harvoin on saatavilla testereitä, lopputulos on se, että ramppaan meikkiosastolla ja pyydän myyjää laittamaan testausvaiheessa olevaa tuotetta kasvoilleni  kunnes olen edes suhteellisen varma, että olen löytänyt haluamani. Eli ei, en osaa ostaa kosmetiikkaa spontaanisti.
Olinkin aivan superhämmästynyt ja iloinen, että löysin aivan täydellisen peitevoiteen ja vielä oikein edulliseen hintaan. Vinkki oli tullut blogin kautta (kiitos!) ja heti, kun DuaneReaden myyjä laittoi tuota the Balmin peitevoidetta silmien alusilleni, tiesin, että se on saatava! Olen aika noviisi ylipäätään peitevoiteiden kanssa, mutta en tietänyt, että kombinaatio hyvin peittävä ja silti ihan luonnollisen näköinen ja oloinen, on ylipäätään mahdollinen.

DuaneReade on, jos ymmärsin oikein, alunperin se, mitä täällä meilläpäin kutsutaan apteekiksi. Sinänsä aavistuksen koomista, että kun marssittiin ensimmäiseen putiikkiin sisälle, vastaan tuli kalja- ja tupakkahyllyt! Että sellainen apteekki! 😀
Heillä on kuitenkin todella laajat valikoimat kosmetiikkaa ja meikkejä, yleensä tunnetusti edulliseen hintaan. Ainakin keskustan kaupoissa sai myös todella nopeasti ystävällistä ja asiantuntevan oloista palvelua.
Suosittelen siis DuaneReaden putiikkeja kosmetiikkashoppailuun, myös MACin putiikki ihan Times Squarella oli yllättävän seesteinen kokemus. Sephoran putiikit sen sijaan olivat valitettavasti järjestään sekaisen, jopa kaaottisen oloisia paikkoja, joista sotkuisten testeripöytien sekamelskasta ei olisi löytänyt haluamaansa, vaikka olisi kuinka etsinyt (2 x NARSin Orgasm jäi hankkimatta, vaikka etukäteen oli jo päätetty).

Tiedättekö sen tunteen, kun on lomilla ja sitä on tavallaan itsensä, mutta sitten ei ihan täysin kuitenkaan? Mielikuvat ja visiot omasta minäkuvasta taipuvat ja peilautuvat sen hetkiseen todellisuuteen, joka tuntuu yhtä käsinkosketeltavan realistiselta ja oikealta, kuin sekin mistä on väliaikaiseen viitekehykseensä matkustanut.
Yleensä tällainen loma-minän inkartoituminen tarkoittaa oranssia tie-dye-värjättyä maksisalsamekkoa (jolla ihan hyvin voisi mennä vaikka naapureitten rapujuhlille… Ai ei vai?) tai tunnelmallisen paikallissävyisesti paikkakunnan nimikkokasvein brodeerattua singoalla-paitaa.
Näköjään ei tarvittu kuin muutama päivä New Yorkissa ja näin jo itseni tosi terhakkaana valkoisessa tennishameessa ja harmaassa piké-paidassa, hiukset elegantisti kiharrettuna keskustelemassa illallispöytävarauksesta Ralph Laurenin Polo Bar -ravntolaan. No, olisin halunnut oikeasti maistaa Polo Barin hampurilaista ja kai tuota paitaakin tulee töissä käytettyä. Vähän kyllä pistää silti ihmetyttämään, että miten sitä matkoilla aina käsitys omasta tyylistä jotenkin himmenee!
Tämän enempää ei käytännöllisesti katsoen tullut koko reissulla ostiskeltua. Ainoa, mikä on jäänyt kokonaan mainitsematta on Karkin ja Peetun farkkushoppailut Leviksellä. Yhteensä kolmet farkut, yksi farkkutakki, yksi neule, ja varmaankin ainakin pari t-paitaa ja mitähän vielä? No, hyvin onnistuneet ja edulliselta tuntuneet ostokset tytöt mielestään tekivät. 170 euroa kolmista farkuista on aika ookoo kustannus.
Ihan kaikkialle, mihin oltais todella haluttu, ei nyt sitten tällä reissulla ehditty edes työntään nenää ovenraosta sisään. Uniqlo ja Nordstrom Rack harmittivat ehkä eniten, mutta ensi kerralla sitten!