Day: May 26, 2016

Pietari Wikipedia
Tässä nyt ensimmäiset fiilistelyt siitä tämän viikonlopun huikeasta jutusta, josta hiukan jo vihjailin etukäteen. Olen nimittäin lähdössä blogireissulle PIETARIIN ja matkaseurana on ei enempää eikä vähempää kuin ihana Uuden Kuun Emilia!! Reissu on osa Indiedaysin ja VR Allegron yhteistyökampanjaa. Viralliset kampispostaukset tulevat sitten, kun on jotain kerrottavaa, mutta nyt toivoisin teidän apua!
Olen käynyt yhden ainoan kerran Venäjällä. Silloin oli toki rautaesirippu jo historiaa, mutta Karjalan Kannakselle suuntautunut Tampereen yliopiston Alumniyhdistyksen matka oli niin hyvin matkajohdettu, että itse ei tarvinnut huolehtiä yhtään mistään. Nyt tilanne on toinen ja lähdemme Emilian kanssa matkaan todellisella seikkailuasenteella!
Käytännön asioista tiedän sen verran, että vettä ei kannata juoda. Mutta mites noin muuten? Käyköhän siellä kortti (uskaltaako sillä maksaa) vai pitäiskö olla ruplia? Entä tippikulttuuri – tai shoppailu? Kuuluuko tingata, maksaa mitä pyydetään vai maksaa vielä vähän ylimääräistä? Entä kulkeminen? Uskaltaako takseilla ajaa?
Niinkuin huomaatte, olen aivan täysin pihalla kaikesta mahdollisesta! Nyt on myös sellainen tilanne, että herätys on aamulla sika-aikaisin enkä ole vielä ede aloittanut pakkaamista (aina sama homma! Huoh.). Tiskatakin pitäisi, että Karkin on mukavampi tulla kissavahdiksi.
Olisi myös aivan tosi mahtavaa, jos joku siellä ruudun toisella puolella osaisi antaa vinkkejä, mitä kannattaisi nähdä ihan ehdottomasti (nähtävää siellä kyllä vaikuttaa riittävän!) ja luonnollisesti kaikki ravintolavinkit otetaan vastaan enemmän kuin kiitollisena.
Huomisen matkustuspäivän aikana ehtii onneksi vähän itsekin googlailla, mutta olen aina saanut niin hyviä vinkkejä teiltä aikaisemmillekin reissuilleni, että olisi tosi mukava, jos niitä tulisi nytkin!
Ei kertakaikkiaan! Nyt mun on ihan pakko hakea matkalaukku kellarista ja alkaa hommiin. Olisi ihan ookoo, jos ehtisi nukkuakin muutaman tunnin!
Kuva: Wikipedia

Old stuff