Tag: Make up

Reilu viikko sitten kerroinkin jo, että pääsin mukaan Indiedaysin ja Yves Rocherin kampanjaan ja sen tiimoilta aloitin kymmenen päivän detox-kuurin. Tänään litkin viimeiset tipat Défiligne-juomasta ja kropan kevätsiivous on tehty.
Otin jokaisena kuuripäivänä detox-selfien, jonka julkaisin Instagram-tililläni (minnapaakkulainen – jos joku haluaa tsekata!). Tarkoitus oli seurata homman etenemistä ja tietty toiveissa oli, että kymmenen päivän jälkeen ero aikaisempaa olisi sekä silminnähtävä että häikäisevä.
Ihan niin hurjaa total make overia en saanut aikaiseksi, mutta ihan kivoja tuloksia kuitenkin.
Yves Rocher Detox 1
Oikealla ylhäällä kuva tasan kymmenen päivää sitten. Perjantai-iltana olo oli aivan järkyttävän väsynyt ja ryytynyt. En melkein kehdannut edes julkistaa tuota ensimmäisen päivän selfietä, mutta kun kerran oli sovittu, että näin tehdään, niin sitten tehdään kanssa. Lauantaina silmänaluset on vielä ihan yhtä mustat, mutta sunnuntain selfiessä muikistelee jo paljon reippaamman näköinen detoxaaja.
Join joka päivä ohjeen mukaisesti litran detox-mehua. Défiligne-juoma tulee tiivisteenä ja korkin mittakupin avulla se laimennetaan juontikuntoon. Maultaan mehu on niin hyvää, että aluksi tuntui, että voiko tämä tosiaan tehota jollain tapaa. Miedon persikan tai vesimelonin aromit maistuvat päällimmäisenä ja taustalla on vieno vihreän teen aavistus. Ei siis tosiaankaan tarvinnut pakottaa detox-juomaa kurkusta alas. Päinvastoin!
Yves Rocher Detox 2
Maanantaina ja tiistaina oli jo usko mennä. Tunsin oloni hiukan pirteämmäksi, mutta mustat silmänaluset ja väsynyt ilme vain tuijotteli takaisin kuvista. Keskiviikon kuva näyttää aavistuksen pirteämmältä – saattaa kyllä johtua myös valaistuksesta.
Kaikki selfiet on täysin ilman filtteriä, koska halusin, että mahdollinen “edistyminen” tulee selvästi esille. Pariin kuvaan lisäsin tosin hiukan valoa, koska niistä olisi muuten tullut aivan liian pimeitä. Kuvat on otettu iPhone 5s:llä.
Yves Rocher Detox 3
Loppukiri! Detox-juoman nauttimisen lisäksi rukkasin hiukan normaalia ruokavaliotani. Aluksi ajattelin jättää pois myös kahvin, mutta sitten tajusin, että se on aivan turhaa, sillä jo juomassakin on hiukan kofeiinia. Muuten jätin pois kaiken näkyvän sokerin, eläinrasvat (paitsi maitotuotteita en), lihan ja alkoholin. Ei mikään erityisen suuri ruokaremontti siis, mutta jotenkin en jaksa innostua mistään kovin äärimmäisyyksiin menevistä dieteistä.
Viimeiset päivät olo oli aivan mahtava! Taisin olla ihan ärsyttäväkin kaikessa energisyydessäni. Haha! Myös unen tarve väheni aivan ihmeellisesti. Normaalisti olen kanttuvei, jos takana on vain seitsemän tunnin yöunet. Nyt saatoin herätä ihan itsekseni ja tarpeeksi nukkuneena vain kuuden ja puolen tunnin unien jälkeen. Uskomaton juttu!
Yves Rocher Detox 4
Tässä vielä virallinen ennen ja jälkeen kuvapari. Ehkä suurin ero on fiiliksessä – mikä välittyy mielestäni myös kuvista. Tunnen oloni reippaammaksi, kaikenlainen ärsyttävä turvotus on häipynyt, iho vaikuttaa kimmoisammalta ja heleämmältä. Kuvissa posket näyttävät yhtä pyöreiltä sekä ennen että jälkeen, samoin eron freesiysasteessa voi selittää sillä, että toinen kuva on otettu perjantai-iltana rankan työviikon päätteeksi ja toinen sunnuntai-iltana hyvin levätyn viikonlopun jälkeen.
Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että detox-kuuri toimi mainiosti. Mangostanihedelmää ja vihreää teetä sisältävä Défiligne-juoma laittaa vauhtia sekä neste- että rasva-aineenvaihduntaan. Yksi suuri etu juoman nauttimisessa on se, että kun litran päiväannosta lipittelee aamusta alkaen, ei kuuri pääse “unohtumaan” kesken iltapäivän verensokerikuilunkaan kohdalla.
Sisäistä kevätsiivousta olen juhlistanut myös ulkoisilla jutuilla.
Yves Rocher Detox 5
Jostain luin, että tämän kevään ehdoton hittiväri kynsissä on puhdas valkoinen. Pitihän tuo tietenkin kokeilla. Sen verran olen kuitenkin jumittautunut “ringfinger” -manikyyriin, että nimettömiin oli pakko saada vähän kultahilettä. (Lumenen lakka saatu blogin kautta, sävy 39, Hiekkaa purossa).
Kampanjapaketissani tuli myös pikkupullo Yves Rocherin valkoista lakkaa. Aikaisemmin en olekaan YR:n lakkoja testannut, mutta oikein mainiosti tuo tuntuu pysyvän kynsissä. Lisäplussaa edullisesta hinnasta ja lakkapullon minikoko tuntuu tosi hyvältä silloin, kun haluaa vain testata jotain sesongin hullutusta. Niinkuin nyt esimerkiksi vitivalkoiseksi maalattuja kynsiä.
Toinen tärkeä kevätilmeen piristäjä on huulipuna!
Yves Rocher Detox 6
Kyllä – luitte aivan oikein – huulipuna. Minulla!
Syytän tästä Lumenen paksun kynän mallisia punia, joiden myötä opin käyttämään väriä huulillani. Porttiteoria osoittautui jälleen toimivaksi ja meitsi käyttää nykyään aivan suvereenisti jopa ihan perinteisiä huulipunia.
Yves Rocherin kampanjapaketissa oli mukana aivan täydellinen kevätväri huulille. Sävy 71 Rose Poudré näytää raikkaalta ja valoisalta kevätkalpealla iholla. Se on riittävän roosa muttei kuitenkaan liian hallitseva.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Tykkään oikein kovasti!
Tuntuu, että nyt kevät saa tulla – olen valmis kaikin tavoin! (No okei, ehkä jotkut kengät vielä…)
Mikäli nyt heräsi innostus testata detox-kuuria tai hankkia vähän uusia kevätmeikkejä, kannattaa klikata Yves Rocherin sivuille. Koodilla YR30 saa nettikaupassa 30 % alennuksen aivan kaikista tuotteista! Kampanjakoodi on voimassa 3.4.-10.4.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hiihtolomailija tarvitsee tietty teemaan sopivat kynsilakkaukset – eikö vain? No täytyy tunnustaa, että vaikka fantsut kynnet on aina paikallaan, halusin myös tällätä kunnon tuen harvinaisen haperossa kunnossa oleville kynsilleni. Kimallelakalla tiukennettu peruslakka toimii kuin korsetti – vaikka joku paikka pyrkisikin repsottamaan, hyvä tuki pitää senkin kohdan kuosissa.
Ihan ensin pitää kyllä heittää pieni recap tämänpäiväiseen snoukkameininkiin.
Snow Globe 2
Tai eipä tässä oikeastaan muuta kuin, että poskettoman sumuisen aamun jälkeen läpitunkemattomalta tuntunut pilvikerros alkoi rakoilla jo joskus siinä kymmenen aikoihin ja pikkuhiljaa kurkisti jopa aurinko esiin. Eikä siinä vielä kaikki. Lopulta lounasaikaan mennessä taivas oli aivan sininen ja aurinko paisteli iloisesti koko iltapäivän! Uskomatonta ja ihanaa – etenkin, kun kaikki säätiedotukset on luvannut vain sumua, tihkusadetta tai positiivisimmillaankin vain pilvistä mutta poutaa.
Rinteet ovat olleet erinomaisessa kunnossa ja muutamista mehevistä pannuista huolimatta olen tuntenut olevani varsinaisen ässä snoukkakissa tänään. Haha! (Lue: loman aiheuttamaa positiivis-utopistista vääristymää minäkuvassa.. :P).
Tosin noin ziljoona vuotta vanhan lautani toinen etuside kämähti tänään kesken laskun. Ehdin jo olla hiukan kauhuissani, että pitääkö tässä nyt ihan kokonaan uusia siteitä ryhtyä hankkimaan. Eikö mitä! Suksivuokraamon superystävällinen (ja superkuuma…) ruutupaitapoitsu vaihtoi rikkoontuneen tilalle odottaessa uuden lukon. Lysti maksoi naurettavat 20 kruunua (noin 2 euroa). Melkein toivoisin, että huomenna toinenkin side menisi rikki… Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lumihommiin sopivat kynnet fiksautuivat Ciatén minilakkojen sävyjen “ferris wheel” (vaaleansininen) ja kaikissa sateenkaaren väreissä välkkyvän isohileisen glitterilakan “snow globe” avulla.
Tykkään kovasti kombosta ja jos totta puhutaan, tämä ei ollut mikään spontaani yhdistelmä. Sillä hetkellä, kun sain tietää tästä hiihtolomastani, oli virallisten lumilautailukynsien sävyvalikoima tiedossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Nyt täytyy pinkoa auttamaan keittiöhommissa ja myöhemmin illalla, jos ei koko porukka ole jo siinä vaiheessa (eli klo ysiltä) unten mailla, olisi tarkoitus katsoa virallinen ruotsalainen hiihtolomareissuleffa, Sällskapsresan 2… I say no more! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Muistatte varmaan vielä ihanan Ciaté-joulukalenterin, jota himosin jo ennen joulukuuta ja jonka sitten vihdoin vuodenvaihteen jälkeen alen loppurähinöissä lunastin itselleni mukavaan – 50 % hintaan?
Kalenterista ei kuoriutunut pelkästään kauniita kynsilakkoja vaan mukana oli myös yksi purnukka irtoglitteriä. En ole kovinkaan montaa kertaa itse käyttänyt kynsissä mitään muuta kuin varsinaista lakkaa, mutta kalenterin mukana seuranneiden ohjeiden avulla homma tuntui varsin yksinkertaiselta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Valitsin värisävyt huomista Valentinen-päivää ajatellen. Ja eikös sen suomalaishenkisen “ystävänpäivänkin” sävymaailmaksi ole vakiintunut samat pinkin, vaaleanpunaisen, hattaran ja kimalluksen sävyt kuin muidenkin “kaikkien sydänten päivien”?
Eli Mintun Valentine-päivän manikyyri koostuu Ciatén sävyistä “kiss chase” (pinkki) ja “ivory queen” (nude)  sekä irtoglitteristä “glitter jingle belle”.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Joulukalenterin mukana tuli tuollainen kätevä minikokoinen tratti, jolla on helppo ottaa talteen käyttämättä jääneet hileet. En ole ihan varma, onko tämä nyt ehdottomasti se kaikkein paras tapa toimia irtoglitterin kanssa, mutta pari kertaa olen ollut manikyyrissä, jossa on käytetty vastaavaa tekniikkaa. Ja hyvin tämä tuntui toimivan myös kotioloissa.
Vaihe 1
Lakkaa kynnet normaalisti aluslakalla ja lisää yksi kerros värillistä lakkaa.
Ciate irtoglitteri 4
Vaihe 2
Laita toinen kerros värillistä lakkaa. Ripota kostean lakan päälle irtoglitteriä. Tämä vaihe kannattaa toteuttaa kynsi kerrallaan. Eli kakkoskerros lakkaa + glitteri ja sitten seuraava kynsi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA Ciate irtoglitteri 6
Vaihe 3
Glitterin ripottelun jälkeen päälle vedetään hyvää kirkasta päällyslakkaa.
Irtoglitterillä voi toteuttaa helposti ihan perinteiset kimalluskynnet tosi helposti. Tavallisen glitterilakan kanssa ongelma on usen se, että on ihan mahdotonta arvioida, miten paljon kimallusta siveltimeen tarttuu. Joskus tuloksena on älytön hohtohippukasaantuminen ja joskus täysin kimalluskalju kynsi. Irtoglitterillä voi annostella yksinkertaisesti kunkin kynnen kimallusasteen itse.
Erityisesti liukukimallusten tekeminen irtoglitterillä on todella helppoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä Valentinen-päivän manikyyrissä ripottelin kimallusta reilusti kynsinauhan tuntumaan. Kun sitten samantien vedin päälle kirkasta päällyslakkaa, kimallukset levisivät kauniiksi liu’uksi kynnen päälle.
Sen verran olin kyllä nynny, että en tohtinut kimaltaa kuin nimettömissä, mutta ehkä muiden sormien karamellipinkki tasaa hiukan kokonaisfiilistä? Eivais – tykkään ihan hillittömästi tuosta tyylistä, että nimettömissä on muista sormista poikkeava, vähän ärtsympi lakkaus.
Huomenna lisää ystävänpäiväjuttua, mutta nyt jo tässä vaiheessa haluan toivottaa mitä ihaninta päivää kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin ystäville, toivottavasti mahdollisimman monet teistä saivat samppanja-aamiaisen sänkyyn! (Ei ole toistaiseksi kylläkään osunut omalle kohdalleni). Onneksi aina voi antaa edes kynsiensä kimaltaa, vaikka glamour muuten olisikin enemmän tai vähemmän hakusessa!

Suurkiitokset kaikille blogini LivBox -arvontaan osallistuneille!!
Kilpailukysymys: “viimeisin kosmetiikkasuosikkini” poiki monenlaisia vastauksia uudesta suosikkituoksusta Lildlistä hankittuun perusvoiteeseen. Suosittelen lämpimästi lukemaan läpi kaikki vastaukset, jos kaipaat pikkuriikkisen inspiraatiota kosmetiikkarintamalle. Oma “näitä ainakin haluan testata” -listalle päätyi:

  • Urban Decay Naked -luomiväripaletti
  • Elisabeth Ardenin Hydration Boost Night Mask
  • Lumenen SOS-voide (niiin moni kehui tätä!)
  • MAC:n Brun (harmaanruskea, matta) -luomiväri
  • L’Oréalin Miss Manga -ripsiväri
  • Rimmelin voidemainen Stay blushed-poskipuna
  • Himalaya Herbals jalkavoide
  • Nivean Express Hydration Primer
  • Lumenen kulmakarvavaha
  • MSCHIC -poskipuna (eri sävyt saivat useammankin “äänen”)

Jos kysymyksessä olisi oikeasti ollut suosikkituotteiden äänestys, voittajasta ei olisi ollut epäilystäkään. Sen paremmin tulosta laskematta voin todeta, että Lumenen CC-voide sai aivan ylivoimaisesti eniten “suosikkituote” -mainintoja. Olen pitänyt itse itseäni enemmän Lumenen BB-voide -tyyppinä, mutta tämän innoittamana taidan kaivaa sen muutaman kerran testatun CC-voiteen uudelleen esiin.
Toiseksi eniten “ääniä” sai hiusöljyt, jos ne niputetaan yhteen. Ainakin Moroccan Oil ja Mintun suosikki Schwarzkopf sai useampia kannattajia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
No, mutta kysymyksessä ei kuitenkaan ollut äänestys – vaan arvonta. Yksi onnellisista vastaajista on nyt ollut onnettaren suosikki ja saa siitä hyvästä mahtavan LivBox-kosmetiikkapaketin kotiinsa joka kuukausi vuoden ajan!! (Mä haluan kans!!)
Kaikki eivät valitettavasti voi tälläkään kertaa olla voittajia. Onnettarena toimi aina yhtä puolueeton Random.org ja näin kuuluu voittajan vastaus:
Kysymys: “viimeisin kosmetiikkasuosikkini”
Vastaus: Lumenen hiekkaa purossa-glitterlakka! Sopii joulunpyhienkin jalkeen kotiaidin arkea sulostuttamaan:)
Elikkä onnellinen voittaja on nimimerkki: MILLA !!
Hurjasti onnea ja ihania kosmetiikkahetkiä voittajalle koko tulevan vuoden ajaksi!
“Milla” on saanut tiedon voitostaan myös sähköpostitse. Kaikki me muut voimme nyt tässä vakavasti harkita, josko se sittenkään ei olisi hassumpi investointi ihan tilata tuo LivBox… Aika hurjan paljon siitä olisi iloa ja paketin arvo on aina kuitenkin reilusti enemmän kuin mitä kk-tilaushinta 15,90 € on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pidän lakatuista kynsistä. Kiva lakkaus on usein juuri se pieni lisä, joka saa olon tuntumaan huolitellulta ja hauska väri kynsissä ilahduttaa aina, kun katse osuu omiin sormiin. Välillä iskee kuitenkin totaalinen inspiraation puute. Mikään omista varastoista löytyvä sävy ei tunnu oikealta eikä lakkaamiseen tunnu ikinä löytyvän aikaa.
En edes muista, milloin lakkasin viimeksi kynteni. Todennäköisesti yli kuukausi sitten, ennen työpaikan pikkujouluja. Uuden vuoden illallisetkaan eivät saaneet innostumaan, vaikka kaikenlaisia teemaan sopivia glittereitä olisi varastossa vaikka kuinka.
Sitten tapahtui sellainen hassu juttu kuin alennusmyyntien loppurysäys.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oikaisen usein Åhlénsin alakerran meikkiosaston läpi tunnelbanalle mennessäni. Eilen läpikulkumatkalla silmiini osui jotain mahtavaa: Ciatén kynsilakkajoulukalenteri oli vihdoinkin päätynyt aleen!
Olen himoinnut tuota jo marraskuusta lähtien, mutta 570,- kruunun hinta on tuntunut vähän turhan suolaiselta. Etenkin, kun en varsinaisesti tarvitse uusia kynsilakkoja.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
– 50 % alessa kynsilakkakalenteri alkoi tuntua suorastaan edulliselta. 285,- kruunua on noin about sama kuin kahden hyvän lakan hinta. Kalenterissa lakkoja on yhteensä 24! 23 niistä on tosin minikokoisia ja vain jouluaaton luukusta löytyvä punainen glitterilakka täysikokoinen. Toisaalta tuntuu, että en muutenkaan ehdi käyttää kynsilakkojani loppuun ennenkuin ne kuivuvat vanhuuttaan. Eli minikokoiset ovat juuri hyvät!
Kahdessa pullossa on lakan sijaan pieniä “helmiä” kaviaarimanikyyriä varten, yhdessä glitteripulveria ja yhdessä kimallus”paljetteja”. Aivan mahtava päästä testailemaan myös tuollaisia vähän erikoisempia kynsijuttuja. Ihan muuten vain niitä olisi tuskin tullut hankittua.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Täytyy sanoa, että olo oli kuin lottovoittajalla karamellikaupassa, kun sain avata kaikki luukut kerralla. Eikä tuo kynsilakkavuorikaan yhtään hassummalta tunnu. 🙂
Ja – tadaa – kynsienlakkausinspiraatio palasi takaisin!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aloittelin rauhallisesti nuden värisellä hyvin luonnollisella amazing gracie -sävyllä. Aikaisemmin lemppareitani luonnollisissa sävyissä on ollut Essien Ballet Slippers ja Mademoiselle. Nyt vaikuttaa siltä, että olen löytänyt loistavan ja entistä paremman naturel-sävyn.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Ihan pelkästään hillittynä en jaksanut kuitenkaan olla. Molemmat nimettömät saivat kunnon hopeahileet locket-lakalla. Nyt tuntuu siltä, että juuri tämä tyyli, kun nimettömissä on muista kynsistä poikkeava lakkaus, on hauskin ikinä. Ja että kynsien lakkaaminen ylipäätään tuntuu taas inspiroivalta, on tietty ihan parasta. 🙂

Old stuff