Tag: Make up

Meikkipussipostaukseen tuli paljon hyviä kommentteja. Monet olivat sitä mieltä, että aamulla tehdyn meikin ylenpalttinen korjailu aiheuttaa vain pakkeloidun lopputuloksen. Mm. Lily, Dolce vita ja Tuike kehuivat, että puuteripaperilla saa kiillon kasvoilta pois niin, että lopputulos on luonnollinen. Tai no, Dolce vita kertoi käyttävänsä sätkäpaperia samaan tarkoitukseen. 🙂

Tästäpä innostuneena päätin tehdä testin ja kipaisin heti lounastunnilla lähimpään Body Shopiin hankkimaan paketin puuteripaperia.
Paketissa on 65 paperia ja se maksoi noin 8 euroa. Ei siis varsinaisesti kovin edullinen hankinta, mutta ei nyt järkyttävän kalliskaan.
Ensimmäisen käyttökerran jälkeen vaikuttaa siltä, että paperi tosiaan toimii! Kiilto kasvojen t-alueelta poistuu helposti ja lopputulos on miellyttävän raikas. Hiukan epäilen, kuinka hyvin kiilto häviää esim. kesällä, juhlissa tai muissa extreme-tilanteissa, mutta tavalliseen arkikäyttöön paperilappuset tuntuvat sopivan erinomaisesti näin yhden testipäivän kokemuksella!

Monissa muotiblogeissa on ollut esittelyssä bloggarin käsilaukun sisältö (esim. Mintun) ja ajattelin, että tähän teemaan sopisi juttu käsilaukun meikkipussin sisällöstä.

Useimmat naiset kantavat käsilaukussaan valtavaa meikkiarsenaalia, vaikka harva tarvitsee esim. kolmea eriväristä kynsilakkaa kaupungilla käydessään. Minttu tapasi Max Factorin meikkitaiteilijan Tomas Lennerydin Tukholman muotiviikolla. Tomas kertoi varsinaisen haastattelun lomassa parhaat vinkkinsä siihen, mitä tuotteita kannattaa aina pitää mukana ja mitkä meikit kannattaa jättää kotiin.

Tomasin mukaan käsilaukkumeikkipussin tärkein kapine on ripsien taivuttamiseen tarkoitettu härveli. Parhaimmissa on silikoniset pehmusteet, jotka ovat erittäin hellävaraiset ripsille. Toinen tärkeä apuväline on peitevoide. Mikäli havaitset kesken päivän yllättävän näppylän tai tummat rinkulat silmien alla, on peitevoide on erinomainen apu. Hätätapauksessa peitevoidetta voi käyttää kosteusvoiteella tai vedellä ohennettuna jopa meikkivoiteena.

Käsilaukussa kannattaa myös olla hyvä, nopeasti kuivuva mascara ja puuterimainen vaalea beigen-harmaan-ruskea luomiväri silmämeikin korjailua varten. Useimmat pitävätkin käyttämäänsä huulikiiltoa tai –punaa mukanaan, mutta Tomas antoi vinkin, että näiden lisäksi pitäisi käsilaukussa olla aina hoitavaa huulirasvaa. Mikäli huulet rohtuvat kesken päivän, ei mikään huulipuna näytä kauniilta, joten huulirasva on silloin juuri oikeaa ensiapua. Markkinoiden parasta huulirasvaa Tomasin mielestä on apteekista saatava hoitava perushuulirasva.

Tomasin ohjeet eivät ihan matsaa Mintun meikkipussin sisältöön. Ripsien taivutinta en ole oikein oppinut käyttämään ja luomiväriä en ole ikinä kantanut mukana. Peitepuikkokin puuttuu, mutta sellainen pitäsi kyllä hankkia (onko vinkkejä, mikä olisi hyvä?).

Mitä meikkejä sinun käsilaukustasi löytyy?

Kuvat: asos.com

Ajattelin vihdoin hankkia kynsilakkakokoelmiini syvän tummanvioletin syysvärin. Poikkesin Åhlénsille, koska postissa oli tullut sekä 20% alekuponki (valfri vara!) ja 50,- kruunun bonus-kuponki. Valitettavasti himotuslistalla olevat Essien Bahama Mama ja Sole Mate olivat molemmat loppu…

Dependin violetit saivat luvan toimia Mintun syysviolettina. Toinen lakoista on syvä tumma violetti, jossa on vähän kimalletta ja toinen vähän siniseen vivahtava festivaalilakka.

Violetti on kynsissä oikeastaan aika kiva – kimallusta ei huomaa juurikaan, mikä on positiivista. Siistin lopputuloksen aikaansaaminen on sen sijaan varsin tuskallista. Lakka on jotenkin paksua ja levittyy huonosti, joten lakkaamisen pitää varata aikaa ja hermoja. Kuivuminen ei onneksi kestä kuin hetken, mistä iso plussa.
Siniseen vivahtavaa en ole vielä testannut, mutta ajattelin, että se voisi olla hauska vaihtoehto bilekynsiin.

Lakkasin viime sunnuntaina – eli vähän vajaa viikko sitten kynteni Essien syvän punaisella A-List kynsilakalla. Lakan levittäminen onnistui hyvin, vaikka suti tuntui jotenkin kapoiselta. Yksi kerros tosin oli läpikuultava ja oudon kirsikkainen sävyltään, joten kaksi kerrosta on ihan must, jotta saa kauniin lopputuloksen.

Viikon jälkeen kynteni näyttävät tältä:

Kynteni ovat rasittavan liuskoittuvat, vaikka yritän syödä kalkkia ja käytää kynsilakanpoistoaineita, joissa ei ole asetonia. Sekä pikkusormen että keskisormen kynnestä on lohjennut siis pala kynttä eikä vain lakkaa…

Ensimmäisen käyttökokemuksen jälkeen olen varsin tyytyväinen Essien lakkaan. Se on helppokäyttöistä ja kauniin kiiltävää sekä pysyy hyvin kovassakin käytössä (Mintun tiskiviikko..). Erityinen plussa siitä, että lakka lähtee suhteellisen iisisti pois kynsilakanpoistoaineella, mitä ei voi todellakaan sanoa kaikista tumman sävyisistä lakoista. Pullo on vielä suhteellisen kookas, joten 10 euron hinta tuntuu, jos ei nyt ihan edulliselta, niin kohtuulliselta ainakin.

Old stuff