Päätin liittyä lenkkareita fashion-asusteena käyttävien yhä kasvavaan joukkoon. Periaatteessa tavoitteeni on käyttää enemmän naisellisia, kauniin silhuetin antavia korkoja, mutta käytännössä mukavuus vie kyllä usein voiton. Tennarit jalassa on vaan niin paljon helpompi olla myöhästymättä tvärbanasta aamulla. Saman tien sitä vois sitten yrittää olla vaikka vähän trendikäs…

Ajattelin mielessäni, että valitsen lähinnä sähäkän väristen Nike (Air) -tossujen ja hipsterviileiden New Balance -lenkkareitten välillä. Sitten tapahtui jotain kummallista.

Löysin aivan järjettömän hienot suomalaiset Karhu-lenkkarit!! Oi onnea!

Yhteisen taipaleen alku oli aivan sattuman kauppaa.

Luin viime perjantaina töihin mennessä Metro-lehteä junassa kuten tavallisestikin. Silmiin osui pieni ilmoitus, että perinteikäs streetwear putiikki Reddevil vaihtaa omistajaa ja koko varasto myydään 50 % – 70 % alennuksella. Päätin käydä tsekkaamassa tilanteen, sillä tuolla on ollut myynnissä Niken ja New Balancen lisäksi myös mm. Dr Martensia etc.

Hyllyt olivat jo aikalailla tyhjennettyjä perjantai-iltana, joten varsinaista Tukholmavinkkiä tuosta loppuunmyynnistä ei valitettavasti saa. New Balanceista olisi tosin löytynyt kaunis saven sävy ja Nike Aireista retee pinkki-punainen yhdistelmä ihan omassa koossani. Muuten Dr. Martenseista oli jäljellä vain tosi pieniä kokoja ja vaatepuolta lähinnä miehille.

No, Mintulta ei juuri riittänyt katseita enää muualle, kun iskin silmäni legendaarisiin Karhu Albatrosseihin!

Kieltämättä olo oli myös hieman nostalginen. Joskus oli aika, jolloin kevään tulon tiesi siitä, että sai vetää jalkaansa uudet Karhun lenkkarit. Onneksi Reddevilin loppuunmyynnissä ei ollut vihreitä Albatrosseja – olisin saattanut ollut olla pakotettu ostamaan nekin ihan tunnesyistä.

Aion yhdistää kaunokaiset lenkkarini – eiku city sneakersit – erityisesti hameiden kanssa. Nyt tuntuu, että tarvitsen välittömästi sen leveähelmaisen, pohjepituisen hameen, josta olen täälläkin sauhunnut jo vähintään viime syksystä lähtien.

Sen verran pihtailen kuitenkin uutukaisten käyttöönottoa, että annan tuon ulkona eilisestä lähtien pyörineen lumi-/räntäsadevaiheen (wtf??) kurakatuineen mennä ohitse.

JEEE!! On ne vaan hienot!

Painuin kellariin etsimään vanhaa (and I really mean old...) bomber jacket -takkiani. Tiedän, että omistan sellaisen aidon, hienon preussinsinisen pusakan, jossa on räikeän oranssi vuori. Tiedän, että se on tallessa – tai ainakin tallessa vastakohtana sille, että se olisi joutunut kirppikselle tai muuten kiertoon. Hihataskussa on varmasti vielä kiinni vanha Marsupilami-pinssini.

Ajatus omasta vanhasta bomber jacketistani on vaivannut siitä lähtien, kun totesin, että Filippa K:n versio onkin jo loppuunmyyty. Kaikkein hienoin olisi tosin ollut army-vihreä takki, mutta sininen olisi muutenkin ollut heti kakkosvaihtoehto.

Aikani kellaria pengottuani totesin, että takin etsimiseen käytetyn menetetyn työajan hinnalla perustaisin kohta kokonaisen takkitehtaan… Eli vaikka henkilökohtainen kama-arkistoni ei omasta mielestäni ole mitenkään erityisen sotkuinen – melkeinpä päinvastoin – on jonkun tietyn asian löytyminen kuitenkin ihan hänessä.

Täysin tyhjin käsin ei löytöretkeltä silti tarvinnut palata, sillä kuinka ollakaan, käsiini osui pari vanhoja rakkaita sandaaleja, jotka napsahtavat kevään musta-valkotrendiin aivan täydellisesti!

En ole mitenkään erityisen hamsteri-keräilijä, mutta aina joskus osuu kohdalle asioita, joiden kiertoon laittaminen tuntuu yllättävän hankalalta. Monesti ihan tunnesyistä säilytykseen päätyneet jutut päätyvät kirpparikasaan sopivan “suruajan” jälkeen. Onneksi sentään sen verran on järkeä, että näiden mahtavien sandaalien kaltaisia aarteita ymmärtää olla hävittämättä!

Nyt vaan ei tarvittaisi kuin ne sandaalikelit! (Huomenna on kevätpäiväntasaus – ja täällä sataa LUNTA!! Virhe!)

Tosi viimeisenpäälle järkevien kenkähimotusten sarja jatkuu näköjään. Niinkuin taisin tuossa jo mainitakin, kevätgarderobiani vaivaa huutava järkevien jalkineiden puute. Aivan täysin loogisesti menin sitten rakastumaan tulenpalavasti Marimekon ja Conversen tämän kevään yhteistyön tuloksena syntyneihin mansikkakuvioisiin Chuck Taylor All Star Platform -tennareihin.

Maija Isolan vuonna 1967 suunnittelema mansikkakuosi on niin herkullinen, että melkein tuntee pienet mansikankivet hampaankolossa! Ja polka-raitainen platform-pohja niin iloinen, että tuskin nuo tossut jalassa perinpohjin kurjaa päivää tulisi koskaan. Tosin ei ole aavistustakaan, miten tennarisöpöliinit voisi luontevasti yhdistellä normaaliin office casual -tyyliini. Ei todennäköisesti mitenkään, mutta tosi rakkaus ei moisista pikkujutuista piittaa!

Lehdistötiedotteen mukaan mansikkatennareitten (ja tietty niiden muidenkin kevään yhteistyöuutuuksien) piti tulla kauppoihin maaliskuussa. Nythän on maaliskuu, right? Marimekon verkkokaupassa noita ei vielä näy, mutta pitää varmaan lähteä laukkaamaan läpi Tukholman Marimekko-putiikit, jos vaikka sieltä jo löytyisi…

Kuva: Marimekko

Joskus tuntuu, että pitäisi lopettaa blogien lukeminen ihan kokonaan. Niinkuin nyt esimerkiksi.

Kohta on kevät ja tarvitsen erittäin kipeästi uudet nauhakengät (mustat, mielellään paksupohjaiset ja hiukan äijämäiset), siistit tennarit (jostain syystä valkoiset perus-Hi-top Converset ei nyt tunnu iskevän – mitä ihmettä niiden sijaan?) ja kivat slippersit (ballerinakautta odotellessa). Lisäksi kenkävarastostani puuttuu täysin kävelykorkuiset mustat sandaalit.

Kenkäosaston ostoslista on siis pitkä, mutta mitä tekee Minttu. Viaton vierailu naapuritontin blogissa johti vakavaan pakkomielteeseen. Mun on ihan pakko saada kanssa Ida Sjöstedtin timangikengät.

Olen nyt tässä pari päivää yrittänyt pysyä nahoissani ja puhua itselleni järkeä. Tiedossa ei ole ainoitakaan juhlia, jonne unelmanihanat timangikengät voisi laittaa. Anopillehan nuo voisi sopia, mutta ihan vielä ei ole näköpiirissä, että saisin alkaa käyttää tuota himoittua titteliä. Mutta kyllähän pianon päälle aina kauneutta ja iloa ympäristöönsä levittäviä esineitä sopii. Eikö?

Muotiviikon aikaan hätäpikahankitut hengenpelastuskengät ansaitsevat tulla esitellyksi ihan kunnolla. Ostopäätöksen tekemiseen meni noin kolme minuuttia. Syy siihen, miksi tunasin päätöksen kanssa niinkin kauan on se, että mielessäni kuvittelin hankkivani jotkut 5 euron kangastossut. No, tähän aikaan vuodesta ei sellaisia löytynyt – ja ihan hyvä vaan.

Vagabondin söpöt mustat nupukki-creepersit odottelivat alehyllyssä 30 % alennuksella varustettuna. Periaatteessahan nuo eivät todellakaan ole mitkään talvikengät, mutta paksu läskipohja eristää mainiosti maasta hohkaavan kylmän.

Jalassa oli siis nämä Ril’sin mokkanilkkurit. Kenkien lesti ei ole ollut mikään maailman miellyttävin milloinkaan. Aika paljon niitä tulee silti käyttettyä – tykkään hurjasti nilkkureitten muodosta ja ulkonäöstä. Parhammillaan ne ovat kuitenkin perus-toimistopäivinä, jolloin kävelyä on aika vähän eikä tarvitse pinkoa kiireellä epämääräisellä alustalla.

Jossain vaiheessa taisin pikkuisen kyllästyä Vagabondin kenkiin. Valikoima tuntui tylsältä ja jotenkin mitäänsanomattomalta. Toisaalta hyvät ja järkevät peruskengät, joissa on kuitenkin jotain jujua, on yleensä paljon parempi hankinta kuin älyttömän kreisit fashion-popot. Ja harvat kengät kestävät tulikokeen, josta Vagabond on omalla kohdallani selvinnyt jo useamman kerran: Jätin creepersit jalkaan jo kaupassa, kuljin kilometrikaupalla ja seisoskelin iltaan asti ilman hiertymän hiertymää!

Aina selostan, miten surkea heräteostelija olen, mutta näköjään sitä tiukan paikan tullen osaa kuitenkin tehdä erinomaisen onnistuneita pikapäätöksiä!