Muotiviikon aikaan hätäpikahankitut hengenpelastuskengät ansaitsevat tulla esitellyksi ihan kunnolla. Ostopäätöksen tekemiseen meni noin kolme minuuttia. Syy siihen, miksi tunasin päätöksen kanssa niinkin kauan on se, että mielessäni kuvittelin hankkivani jotkut 5 euron kangastossut. No, tähän aikaan vuodesta ei sellaisia löytynyt – ja ihan hyvä vaan.
Vagabondin söpöt mustat nupukki-creepersit odottelivat alehyllyssä 30 % alennuksella varustettuna. Periaatteessahan nuo eivät todellakaan ole mitkään talvikengät, mutta paksu läskipohja eristää mainiosti maasta hohkaavan kylmän.
Jalassa oli siis nämä Ril’sin mokkanilkkurit. Kenkien lesti ei ole ollut mikään maailman miellyttävin milloinkaan. Aika paljon niitä tulee silti käyttettyä – tykkään hurjasti nilkkureitten muodosta ja ulkonäöstä. Parhammillaan ne ovat kuitenkin perus-toimistopäivinä, jolloin kävelyä on aika vähän eikä tarvitse pinkoa kiireellä epämääräisellä alustalla.
Jossain vaiheessa taisin pikkuisen kyllästyä Vagabondin kenkiin. Valikoima tuntui tylsältä ja jotenkin mitäänsanomattomalta. Toisaalta hyvät ja järkevät peruskengät, joissa on kuitenkin jotain jujua, on yleensä paljon parempi hankinta kuin älyttömän kreisit fashion-popot. Ja harvat kengät kestävät tulikokeen, josta Vagabond on omalla kohdallani selvinnyt jo useamman kerran: Jätin creepersit jalkaan jo kaupassa, kuljin kilometrikaupalla ja seisoskelin iltaan asti ilman hiertymän hiertymää!
Aina selostan, miten surkea heräteostelija olen, mutta näköjään sitä tiukan paikan tullen osaa kuitenkin tehdä erinomaisen onnistuneita pikapäätöksiä!