Tag: Julkkikset

Trendipiiri pyörii… Yleensä, kun jo kertaalleen kokemani muotihullutus tulee uudelleen trendikkääksi, on spontaani reaktioni yleensä *huoh* ja *miksi???*. Esimerkkinä nyt vaikka pyöräilyhousut muussa kuin urheilukäytössä, sininen ripsiväri (onneksi vielä varsin bubling under – ehkä tästä selvitään pelkällä säikähdyksellä) tai napapaidat. Oikeastaan olin sitä mieltä, että jos on kerran käynyt läpi jonkun trendin, siitä on vaikea innostua enää toista kertaa. Mutta olin väärässä!

Olin joskus 70-luvun lopulla porukoitten kanssa Mallorgalla kesälomareissulla. Siellä bongasin heti ensimmäisenä lomapäivänä jotain mahtavan upean hienoa: valkoiset, punaisilla vaihtiraidoilla koristellut tennarit, joissa oli huikea kiilakorko! Jankutin koko reissun ja lopulta äiti taipui ostamaan ihanuudet pikku-Mintulle, vaikka olikin vielä tuohon aikaan tiukasti sitä mieltä, että korkokengät eivät ole todellakaan sopivat ikäiselleni tytölle. Rakastin korkolenkkareitani vilpittömästi ja käytin niitä käytännöllisesti kaikkien vaatteiden kanssa.

Nyt en voi muuta kuin olla kuplivan iloinen, että trendi on palannut!

Suloinen Kate Bosworth on bongattu suosikkisuunnitelijansa Isabel Marantin korollisissa tarralenkkareissa useammankin kerran. En ole ihan varma tykkäänkö tuosta tarrakiinnitysjutusta. Toisaalta ne tuovat kivaa massiivisuutta kengille ja alleviivaavat sporttihenkistä monomaisuutta, toisaalta ne tuovat ehkä liiaksikin mieleen lasten tarralenkkarit. Kyllähän sitä nyt tähän ikään mennessä on oppinut tekemään rusetin kengännauhoihin…

Vasemmalla Isabel Marantin hypetetyt Wedge Sneakersit. Värimaailma on niissä itseasiassa oikein kaunis, eikä mitenkään erityisesti vaikeasti yhdisteltävä. Jotenkin kuitenkin näkisin itselläni mieluiten vähän hillitymmän väriset korkolenkkarit. Oikealla See by Chloén kaunokaiset, jotka olisivat hyvin lähellä täydellistä. Vähän kenkämäisemmät ja sirommat kuin Isabel Marantin. Hintaa näillä molemmilla on sen verran, että taitaa jäädä vain haaveeksi. Tosin pikaisen nettikierroksen perusteella See by Chloét ovat vain noin puolet Isabel Marantien hinnasta, jotka kustantaa yli 700 dollaria.

Kivoja, vähän pienemmällekin budjetille sopivia versioita löytyy toki. Vasemmalla ASHin ruskeat mokkaiset, jotka ovat malliltaan hyvin lähellä täydellistä. Tosin en ole oikein varma tykkäänkö tossujen (vai voiko korkolenkkareita sanoa enää “tossuiksi”?) väristä. Ruskea tekee niistä vähän liiankin hillityn kenkämäiset. TopShopin Acrobat Padded Velcro Trainers yhdistää aika mukavasti sporttisuuden ja kenkämäisyyden. Itseasiassa TopShopilta löytyy toiset, valkoiset Athlete Wedge Heel Trainers -korkolenkkarit, jotka ovat vieläkin enemmän sellaiset, mitä kaipailen garderobiani hauskuuttamaan.

Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin taitaisin olla valmis syömään kaurapuuroa aika pitkän aikaa saadakseni  nämä Marc by Marc Jacobsin täydellisyydet! Vanha himo-aerobiccaaja ei voi olla lämpenemättä mallille, joka muistuttaa elävästi Reebokin ensimmäisen aerobic-huuman aikana markkinoille tuomia legendaarisia tossuja. Ei muuta kuin värikkäät rynkkysukat makkaralle ja menoksi! 😀

Korkolenkkarit on helppo yhdistää turvallisesti pillifarkkujen ja oikeastaan kaikenlaisten shortsien kanssa. Voisin kyllä nähdä itseni erinomaisen hyvin myös pitkissä helmoissa ja rennossa neulepaidassa Wedge Sneakersit jalassa.

Tosi harvoin enää ilmestyy trendiä, joka aiheuttaa vakavaa tää on ehdottomasti mun juttu -kutinaa. Mutta toisaalta. Rakastan tennareita ja tykkään kulkea korkokengissä, mikä normaalisti on aika mahdoton yhtälö. Korkolenkkari kaikessa kreisiydessään yhdistää nämä kaksi!

Tsekkailin tuossa eilisen Elle Gaalan juttuja. Eniten olin kiinnostunut siitä, että Acne sai “vuoden suunnittelija” palkinnon – jo toistamiseen! Varmasti ihan aiheesta. Oikeastaan tuntuukin, että Acne on vasta nyt muutaman viime sesongin aikana muuttunut hypetetystä farkkubrandistä ihan oikeaksi muotimerkiksi.

Eksyin siitä sitten sivulle, jossa esiteltiin juhlakansan asuja punaisella matolla. Aikani kuvia selailtuani tunsin pienen dejavu-fiiliksen ja aloin miettiä: Pitääkö paikkansa, että ysäriltä vähän liiankin tuttu, jokaikisten juhlien vakioasu pitsikotelomekko, on tehnyt paluun kaikessa hiljaisuudessa? Siis tuo LBD:n kanssa kilpaileva vapaavalintaisen värinen kapea viritys, jossa miehusta ja helma on vuorattu pitsin värisellä vuorikankaalla, mahdolliset hihat ovat vuorittamattomat ja pitsihelma aavistuksen vuoria pidempi niin, että pitsin muodostama piparkakkureuna erottuu selkeästi??

Myönnän. Varastoistani löytyy ainakin yksi tulkinta samasta aiheesta – ehkä kaksikin. Mutta en tosiaankaan ajatellut, että nyt jo olisi aika kaivaa ne takaisin käyttöön. Enkä kyllä ole ihan varma, että haluanko edes…

Musta versio aiheesta vuoritettu pitsimekko on ehkä eniten klassikko. Silti tuntuu, että vyötärölle poimuuntuva pitsi ja hihojen alta kelmottava iho – ketähän ne oikeastaan imartelee?

Vasemmalla on Ellen järjestämän “suunnittele gaala-asu” -kilpailun voittaja. Ja kieltämättä – laajahelmainen tulkinta aiheesta pitsimekko on kyllä oikein kaunis ja ajankohtaisen oloinen. Sen sijaan ihan liian kiiltävällä kankaalla vuoritettu ihan liian tiukka punainen pitsimekko… I say no more.

Asian tosiaan siis täytyy olla niin, että olen missannut koko ysäri-pitsimekon paluun. Jopa ex-A-Teens tähti Marie Serneholt (oik) on valinnut gaalamekoksi vadelmanpunaisen version aiheesta. Sikäli kuin olen asian oikein ymmärtänyt, muoti on neiti Marien suuri intohimo ja vaikkei hän nyt varsinaisesti olisikaan mikään muodin edelläkävijä, pitäisin hyvin epätodennäköisenä, että hänellä olisi sattumalta joku random-pitsimekko päällä Elle Gaalassa.

Camilla Thulinin kaveri on onnistunut kiskomaan päällensä ehkä ehkä epäedullisimman version aiheesta “pitsimekko”.  Pari kokoa liian pienen mekon pitsikuviot menevät masun päältä aivan viiruiksi eikä vaatimaton drapeerauskaan onnistu sitä peittämään. Sitäpaitsi eikös tämä ole sama mekko kuin tuo ensimmäisen kuvan musta?? Meikki on varmasti ollut livenä kivan näköinen ja matsannut hyvin kokonaisuuteen. Salamavalokuvassa efekti ei valitettavasti ole ihan sama…

Elle Galan kuvia voi käydä tsekkailemassa esmes Rodeon kuvagalleriassa. Aika kirjavalta vaikuttaa juhlakansan pukeutuminen jo tuollaisen pienen otoksen perusteella. Joku on saapunut paikalle yyberrennosti farkuissa ja tennareissa (“this is me making statement”…) kun taas jotkut ovat yliyrittäneet gaalaglamouria ihan kiusallisuuteen asti.

Ihastusasujakin löytyy tietty vaikka miten paljon!

Ehkä ihanin kolmikko on Natalia Altewai, Cia Jansson ja Randa Saome. Kaikki pukeutuneet luonnollisesti Altewai.Saome -luomuksiin. Tykkään ihan ekstra-paljon siitä, miten Randa Saome yhdistää vitivalkoiset teräväkärkiset avokkaat sähkönsiniseen housupukuunsa. Me likes big time!

Joskus aikoinaan luin päivittäin yli viittäkymmentä blogia. Viittäkymmentä!! Ja lisäksi tsekkailin sattumanvaraisesti muutaman kerran viikonssa vielä noin pariakymmentä lisää…

Nykyään luen vain ihan muutamaa blogia. Lisäksi rakastan inspiroitua valokuvablogeista, joissa ei turhia höpötellä. Yksi niistä on The Impossible Cool. Pääosin mustavalkoiset kuvat, tyyli-ikoneita vuosien varrelta – inspiroivaa eskapismia.

Ranskalainen esiintyjä ja taiteilija Francoise Hardy.

Ever-so-cool Faye Dunaway.

Catherine Deneuve, Mintun suosikki siitä lähtien, kun noin vuonna -83 näin Inhon Solariksen leffakerhossa.

Carole Lombard

Brigitte Bardot

Tänä viikonloppuna on juhlittu messeviä julkkishäitä sekä Monacossa että Iso-Britanniassa. Monacon raikuliprinssinäkin tunnettu ruhtinas Albert päätyi vihdoin alttarille etelä-afrikkalaisen ex-kilpauimarin Charlenen kanssa ja Kate Moss nai rokkaribf:nsä Jamie Hincen. Yksi viikonlopun ahkerimpia oli Naomi Campbell, joka teki visiitin molempiin häihin.

Monacon häissä Naomilla oli Alexander McQueenin PreAW09 malliston mekko. Väriä, mallia, materiaalia myöten aivan täydellinen asu! Myös päähärpäke on todella kaunis ja sopii hyvin kokonaisuuteen – vaikka yleensä en juuri moisista piittaa…

Charlene oli erittäin viisaasti valinnut olla jäljittelemättä edellisen ruhtinattaren legendaariseksi muodostunutta hääeleganssia. Armani Privén Swarovski-kristallein koristeltu puku on silkkaa mannaa käsityötaiteen ihailijoille.

On todella huikea nähdä, mihin couture-ompelijat pystyvät, kun työtunteja tai vaivaa ei tarvitse säästellä. Lopputulos on laadukkaan – ei – täydellisen käsityön juhlaa. Se, että lopputos fiilikseltään muistuttaa viileää jääprinsessaa on sitten eri asia.

En tiedä vaikuttaako häiden tunnelmaan jotenkin se, että Charlene tuntee koko Monacon kohtalon lepäävän harteillaan. Mikäli ruhtinas Albert ei onnistu saamaan poikajälkeläistä, liitetään maa Ranskaan ruhtinaan kuoleman jälkeen.

Etenkin ylhäältäpäin otetuista kuvista tulee kuitenkin aavistuksen sellainen olo, että Charlenen puku olisi pikkuriikkisen liian iso.  Kyseessä on aivan varmasti optinen harha – tai jotain – eihän Armani Privé tekisi moista mokaa. Eihän?

Kaikkein ihanin kaikista oli kuitenkin fashion royal Kate Moss. Ja verrattuna  Monacon häähäppeningiin Brittein saarilla näyttää pariskunta aidosti onnelliselta ja kuplivan kepeältä.

Kate Moss on täydellisen kaunis upeassa John Gallianon suunnittelemassa hääpuvussa. Rakastan erityisesti helman kultakirjailuja! Ja nyt kun katselen hurmaavan Jamie Hincen tyylikkään kyyhkysenharmaata pukua, voinkin pyörtää vain pari päivää sitten antamani tuomion ja todeta, että kyllä kaksirivinapitus vaan on särmä juttu ja aika veikeällä tavalla ryhdikäs. Parhaimmillaan kuitenkin yhdistettynä kapealinjaisiin täyspitkiin housuihin.

Vielä muutama sesonki sitten tuntui siltä, että designerit suorastaan kilpailivat siitä, kenellä on nuorimmat mallit kampanjoissa ja catwalkilla. 14-vuotiaat tyttöset maalattiin maailmannaisen näköiseksi ja tarjoiltiin meille tavoiteltavina ihannekuvina. Sinänsä nuoruuden ihannointi ei ole mitään uutta. Muoti-ilmiöiden syntyyn vaikuttaa myös niiden vaikea saavutettavuus. Se, mihin vain harvoilla on mahdollisuus, muuttuu tavoiteltavaksi. Kuten esimerkiksi vaalea ihonväri oli huipputavoiteltavaa aikana, jolloin “tavalliset ihmiset” työskentelivät pääasiassa ulkona ja vaalean ihon ylläpito oli työn ja tuskan takana. Siinä vaiheessa, kun kansa muutti tehdassaleihin ja konttoreihin leipäänsä ansaitsemaan, rusketuksesta tulikin sen merkki, että “hei, mulla on varaa lomaan ja jopa lomamatkoihin”. Eikä mikään ole niin hankalaa saavuttaa kuin nuoruus sen jälkeen, kun se on kerran mennyt.

Vaikka jo muinaiset roomalaiset (oikeasti!) ylistivät nuoruutta ja pitivät nuorena pysymistä tavoittelemisen arvoisena vippaskonsteja kaihtamatta, näyttää tämän päivän fashion climate olevan huomattavasti sallivampi. Pitkälti yli nelikymppiset mallit ovat tavallinen näky muotinäytöksissä niin täällä kotona Ruotsissa kuin kansainvälisillä catwalkeillakin.

Yasmin LeBon

Yasmin LeBon oli kasarilla yksi kuumimpia supermalleja. Minttua kaksi vuotta vanhempi kolmen lapsen äiti on jälleen muotiviikkojen aikaan täystyöllistetty eri näytöksissä. Ei siis voida puhua mistään “yhden näytöksen erikoisuudesta”, että vanha stara olisi raahattu stagelle vain säväyttämään ja tuomaan nostalgia-viboja.

Toinen täystyöllistetty veteraanimalli on Karl Lagerfeldin muusa Inès de la Fressange.

Ines dela Fressange

Yli viisikymppisellekin on siis tilaa ja tilausta muotisirkuksessa. Tietenkään se, että aikuisetkin naiset ovat tervetulleita näkymään ja näyttämään ikäisiltään, ei poista aivan kaikkia muodin ikäviä lieveilmiöitä, liiallisen laihuuden ihannointia ja ulkonäkökeskeisyyttä noin etunenässä. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että tämä kertoo kuitenkin jotain ajastamme. Jotain positiivista, suvaitsevaa, vahvaa, itsenäistä ja iloista. Tälle annamme blogin parhaimman peukut pystyyn -tunnustuksen: Me likes!!

Old stuff