Aloittelin eilen illalla “onnellisuutta metsästämässä” -juttusarjaan postausta itsekuriin, ääripäihin ja kultaiseen keskitiehen liittyen. Aika pian havaitsin, että olen sotkeutumassa omaan näppäryyteeni – eikä vieressä Vampire Diariesia intohimoisesti tölläävät Karkki ja Peetu mitenkään erityisesti lisänneet keskittymiskykyäni. Puolenyön aikaan päätin luovuttaa ja mennä nukkumaan.

Tänään nappasin tuon itselleni hyvin henkilökohtaisen ja tärkeän aiheen uudelleen käsittelyyn. Ankaran editoinnin ja uudelleen kirjoittamisen jälkeen olin valmis painamaan julkaisunappia. En tiedä mitä onnistuin klikkaamaan, mutta on se nyt taivaan ihme, että näiden bloggausvuosien jälkeen mitkään varoituskellot eivät kilise, vaikka ruudulle ilmestyy kysymys: “are you sure, you want to do this?”. Mitä siis julkaisuohjelmamme ei normaalisti todellakaan kysele. Painoin “kyllä” ja havaitsin, että olen palannut takaisin ruutuun yksi. Jäljellä oli se, minkä viime yönä draftina tallensin. Koko tämän illan työ oli haihtunut jonnekin.

Kiukkupäissäni deletoin koko jutunraakileen, mutta tulin katumapäälle ja kävin pelastamassa sen kuitenkin myöhempää käyttöä varten. Ehkä maailmankaikkeus halusi kertoa, että en halua julkaista tekstiä sellaisena kuin se oli. Tai että siitä on enemmän iloa, jos mietin vielä kerran, kuinka haluan asiani sanoa.

Pääpointtini on kuitenkin, että on aivan supertärkeää muista kehua ja kiittää itseään. Ihan. Joka. Päivä.

Tänään kehun itseäni, koska:

1. Olin reipas ja kävin hammaslääkärissä (enkä pyörtynyt tuoliin, vaikka ensin olin ihan varma, että taju lähtee nyt justiinsa)

2. Lähetin töissä hankalan meilin hankalalle ihmiselle, kun kukaan muu ei tohtinut/jaksanut/viitsinyt

3. En hermostunut, vaikka onnistuin hävittämään parin tunnin intensiivisen työn tulokset yhdellä delete-nappulan klikkauksella

Ja varmaan jotain muutakin vielä löytyisi, mutta nyt yritän keskittyä painamaan oikeaa julkaisunappia – ja sit painun viivana peiton alle kauneusunilleni… Hyvää yötä ja kauniita unia!!

Istuskelin eilen parvekkeella ilta-auringossa ja lueskelin toimiston lehtihyllystä löytämääni STYLEBY-lehteä.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt lehden toimituksellisessa sisällössä tapahtuneeseen kehitykseen! STYLEBY:n alkuaikoina ostelin irtonumeroita aika säännöllisesti ihan vain kannatuksen vuoksi, mutta jossain vaiheessa intoni lopahti, koska sisältö ei sitten kuitenkaan vastannut toiveitani. Tai täsmällisemmin sanottuna lehti ei ylipäätään onnistunut viihdyttämään, innostamaan, yllättämään tai ilostuttamaan mitenkään erityisesti, vaikka Elin Kling -fani olenkin ollut jo aikojen alusta asti.

Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että STYLEBY on löytänyt oman kielen ja tavan tulkita muotia. Sävy on välitön ja henkilökohtainen, asenne asiantunteva ja lukijan tietopohjaa ja älykkyyttä kunniottava – ihan niinkuin parhaissa blogeissa. Turha ammattitoimittajamainen etäännyttäminen loistaa poissaolollaan. Paperille painettu lehti mahdollistaa kuitenkin sekä kuva- että tekstipohjaiset laajemmat reportaasit huomattavasti luonnikkaammin kuin blogiformaatti.

Täytyykin ottaa STYLEBY takaisin irtonumero-ostoslistalleni. Jos sisältö ja tyyli on nyt juuri lukemani lehden tasoa nykyään, taisin löytää uuden lempparin svenne-Ellen rinnalle.

Leppoisa lukuhetkeni sai äkkinäisen käänteen noin about lehden puolivälissä. Lyhyt juttu meikkipensselien merkityksestä kauniin ehostuksen luomisessa herätti tajuamaan, että omat sutini ovat olleet käytössä ilman kunnollista puhdistusta aivan hävettävän kauan…

Lehti sai siis siirtyä sivuun (hetkeksi) ja siirryin välinehuoltohommiin.

Kuulemma tavallinen käsin tiskaukseen tarkoitettu astianpesuaine toimii hommassa oikein hyvin. Itse käytin luottopesuainetta, jolla pesen kaikki silkki- ja kashmir-vaateenikin – eli nestemäistä Marseille-saippuaa.

Tässä samalla esittelyssä kaikki sutini “suihkunraikkaana”.

1. Random-tuuhea luomivärisivellin. En muista, mistä tämä on peräisin, mutta tykkään vinosta muodosta ja tuuheasta karvoituksesta. Sopii erittäin hyvin varsinkin jauhemaisten mineraaliluomivärien levitykseen.

2. Make Up Storen eye liner -sivellin. Käytän lähes ainoastaan kakkumaista eye lineria ja hyvä pensseli on aivan must. Make Up Storen suti täyttää kyllä tehtävänsä, mutta en ole siihen mitenkään erityisen tyytyväinen. Käytössä se on liian lörppö (pitäisi olla paljon jäntevämpi!) ja harottaa ikävästi. Parempi pitäisi hankkia, mutta mistä?

3. Puuterihuisku on alunperin tullut Diorin puuterin mukana. Aikaisemmin käytin aina Diorin irtopuuteria ja noita samanlaisia huiskuja on kertynyt varastoon jo muutama. Nykyään käytän irtopuuterina vähän mitä sattuu (juuri nyt Clinique), mutta Diorin suti on edelleen ihan paras.

4. Face Stockholmin kulmakarvapensseli toimii hyvin. Tosin olen aika noviisi kulmakarvojen meikkaamisessa, joten en osaa sanoa, olisiko joku muu parempi. Toisaalta miksi vaihtaa toimivaa konseptia.

5. Aurinkopuuteria levitän Smashboxin supertuuhealla sudilla. Se on ihana!!

6. Haha! Aivan paras kulmakarvojen kampaamiseen. (Kyllä, kaikki te naiset, jotka ikinä olette käyneet papa-kokeessa, tiedätte kyllä mikä tämä on…). Kiitokset harjasta rakkaalle lääkäriystävälleni!

7. Minipieni H&M:n pensseli on maailman paras sumusilmärajausten suttaamiseen. Valitettavasti tuo on aika vanha, enkä ole nähnyt vastaavaa enää valikoimissa. Olisin nimittäin ostanut pari varalle. Sen verran kiva kapistus minipensseli on.

8. – 12. Body Shopista pari vuotta sitten hankittu sutisetti on ihan päivittäisessä tehokäytössä. Littanat luomiväripensselit annostelevat väriä just sopivasti luomille ja niiden käyttö ei vaadi mitään supervakaata ja harjaantunutta kättä. Käytän myös tuota pienintä juuri luomiväreihin, enkä huulipunan levitykseen, niinkuin kai kuuluisi. Iso poskipunasivellin näyttää pesun jäljiltä aika takkuselta (niinkuin muutkin siveltimet näköjään…), mutta se on aivan ihana käytössä. Tykkään siitä, että se on litteä eikä hurja pörrö, niinkuin poskipunapensselit yleensä.

Puhtaat siveltimet kuivumassa ilta-auringossa! Kyllä nyt kelpaa, kun voi sutia puhtailla välineillä nassuansa. Eikä puuhaan mennyt edes kovin kauaa – eli mikään ei tosiaankaan estä ottamasta pesuhommaa vähän säännöllisemmäksi iltapuhteeksi.

Ja hyvin riitti vielä ilta-aurinkoa, että ehdin lukea STYLEBYn loppuun!

Stressi on salakavala ja vaarallinen olotila. Pitkään jatkuessaan se aiheuttaa kaikkea mahdollista kurjaa sydän- ja verisuonitaudeista astmaan ja lihavuuteen. Stressin kokeminen on subjektiivista, mutta yhteistä on se, että ihminen ei tunne hallitsevansa tilannetta, kaikkea – töitä, vaatimuksia, murheita, muutoksia, paineita – on vain yksinkertaisesti liikaa.

En väitä, että stressi olisi pelkästään asennekysymys, vaikka toisinaan joidenkin ihmisten kanssa sitä puistelee mielessään päätä ja miettii, että miten tuostakin muka voi stressata… Avainkysymys on hallinnan tunne. Mikäli se puuttuu, muuttuu ulkopuolisesta yksinkertaisen näköinen tilanne epämääräistä painetta ja stressiä aiheuttavaksi. Ei ole mikään ihme, että sekä yksityis- että työelämän puolella juuri ne asiat, jotka vaikuttavat voimakkaasti itseen, mutta joihin ei pysty vaikuttamaan mitenkään, aiheuttavat eniten stressiä. Esim. läheisen kuolema, jätetyksi tuleminen, työpaikan konkurssi tai irtisanominen ovat aika ekstremejä stressinaiheuttajia.

Muistan lukeneeni joskus tutkimuksen, jossa todettiin, että johtopaikoilla – teoriassa erittäin stressaavissa tehtävissä – työskentelevillä ei ole havaittu keskimääräistä enempää työperäistä stressiä, vaikka näin voisi helposti kuvitella. Yksi syy on varmasti se, että tuollaisissa hommissa myös päätösvalta oman ajankäytön ja töiden järjestelyn suhteen kasvaa.

No mitä tällainen stressi-höpinä tekee täällä blogissa? Sitä vaan, että tajusin tuossa yhtenä päivänä, että vaikka kaikkea stressiä ei voikaan poistaa, muuttamalla suhtautumista sen aiheuttajiin lisääntyy hyvinvointi aika eksponentiaalisesti.

Mintun stressinkäsittelyohjelmaan kuuluu kolme vaihetta:

1. Etäännytä itsesi tilanteesta – yritä katsoa sitä ulkopuolelta ja saada mittasuhteet kohdalleen. Ehdottomasti useimmat (työ)asiat ovat täysin merkityksettömiä esim. 50 vuoden, 5 vuoden tai viikon päästä. Tosi pahassa paikassa voit kuvitella, että elämäsi onkin elokuva (Kaurismäet toimivat itselläni usein aika hyvin) ja tässä nyt vaan esitetään yhtä hankalampaa kohtausta, että koko leffa ei olisi ihan lame.
2. Keksi ainakin yksi asia, miksi asiat eivät ole ollenkaan niin huonosti, miltä ensiksi tuntuu. Töissä tuumaan aina stressin pyrkiessä iholle, että ei tässä kuitenkaan missään lasten ensiavussa olla töissä, kukaan ei kuole, vaikka kaikki taulukot eivät olisikaan iltaan mennessä viimeistä pilkkua myöten viilatut. Niille, jotka oikeasti ovat töissä lasten ensiavussa, toivotan voimia!
3. Listaa joka ikinen päivä vähintään viisi (5) konkreettista asiaa, joista voit olla onnellinen/iloinen/tyytyväinen. Tarkoitus on hämätä ajattelua ja johdattaa alitajuntaa pois stressin helposti itseään ruokkivasta kehästä mukaviin ja hyvinvointia lisääviin asioihin.

Kohdassa 3 on tärkeää olla konkreettinen ja todella nostaa aktiivisesti tietoisuuden tasolle niitä juttuja, jotka kaiken keskelläkin ovat hyvin. Ohimennen tajunnassa vilahtava mmmm…. noo… toi nyt ei oo ihan niin syvältä… ei vielä riitä panemaan kapuloita stressirattaisiin.

Mintun tämän tiistain viisi ihanuusasiaa:

1. Aamuherääminen kehräävä kisu kainalossa
2. Kuukausi sitten äitiyslomalta palannut kannustava, rohkaiseva ja tsemppaava kollega
3. Väkevä kesäniityn tuoksu lounaskävelylenkin varrella
4. Peetun tekemä herkullinen trendipapupastaillallinen, josta jäi vielä lounaslaatikko huomiselle
5. Kohta tv:stä ilmoille pärähtävä True Blood S06E02 – I wanna make bad thing with you

Miten sitä aina ajatteleekin, että kesän tullen töissä olisi vähän lunkimpaa. Ihmiset alkavat painua lomille, uusia projekteja ei enää aloitella ja päivät kuluvat leppoisasti sähköisiä ja fyysisiä arkistoja sekä muita kasautumia siivoillen. Ja miten väärässä sitä joka kerta onkaan! Tällä viikolla ollaan siinä pisteessä, että palavereja laitetaan alkavaksi jo ennen varsinaisen toimistopäivän alkua, että kaikki ehditään pitää.

Lähin kollegani on palannut juuri äitiyslomalta. Tänään iltapäivällä, harvinaisen kipakan kokouspäivän päätteeksi, häneltä meni niin sanotusti kuppi nurin. Juteltiin siinä sitten rauhassa hetki; minä toistelin mantraani “ei tässä nyt kuitenkaan missään lasten teho-osastolla olla töissä – kenenkään henki ei riipu näistä meidän hommista – turha stressata liian kanssa”. Pian kävi ilmi, että pikkuinen valvottaa – kollegani ei ole nukkunut kunnolla moneen yöhön.

Unen puute tekee hulluksi. Liian lyhyet yöunet, rikkinäinen uni, stressikieppuminen sängyssä jne. Jo parin yön jälkeen maailma muuttuu kumman mustaharmaaksi, hermot kiristyy, pinna lyhenee eikä mikään tunnu hyvältä. Onnellisuuden metsästyksessä hyvät ja riittävät yöunet ovat aivan varmasti yksi tärkeimmistä työvälineistä. Ja uniongelmaiselle ehkä se kaikkein tärkein.

Happiness Project -kirjassakin yksi ensimmäisiä tehtäviä, jonka kirjoittaja itselleen määräsi, oli riittävän unen saannin turvaaminen. Harva pytyy venyttämään yöuniaan aamusta, joten ainoa keino on mennä aikaisemmin nukkumaan.

Pienten lasten vanhemmille, jotka eivät saa tarpeeksi unta, koska piltti pitää hereillä, en oikein osaa sanoa muuta kuin, että koittakaa kestää. Kyllä se siitä. Kannattaa ehkä laskea ambitiotasoa ja yrittää nukkua aina, kun se on mahdollista. Kyllä ne lattialle levinneet puurot ehtii siivota myöhemminkin, eikä ole mitään järkeä yrittää pitää kaikkea tiptop ainakaan unien kustannuksella.

Mitäs sitten me muut, jotka teoriassa voisimme nukkua tarpeeksi, mutta niin vain ei lukuisista syistä tapahdu?

Itse aloitin tekemällä listan nukkumaanmenoa pitkittävistä asioista. Tietokoneella roikkuminen, blogin päivittäminen ja muiden blogien lukeminen on looginen ykköspahis. Tajusin kuitenkin, että alitajuisesti pitkitän iltapuuhiin siirtymistä, vaikka varsinaiset blogihommat olisikin jo pulkassa. Nukkumaan meno tuntui hankalalta – niin omituiselta kuin se kuullostaakin. Katkipoikkiväsyneenä jään mielummin hengailemaan Pinterestiin kuin lähden iltapesulle, koska se tuntuu helpommalta vaihtoehdolta. Ratkaisuna tähän pieneen, mutta monta tärkeää unituntia vieneeseen ongelmaan on hampaiden ja meikkien pesu heti illallisen jälkeen, ennen tietokoneen avaamista. Siinä vaiheessa, kun unikello (herätyskellon vastakohta…) kilahtaa, ei tarvitse enää kuin kömpiä peiton alle. Lupaan, että toimii!

Mitäs sitten, jos uni ei tule? Maailma on täynnä unikouluvinkkejä: ei stimuloivaa ohjelmaa eikä treenausta juuri ennen nukkumaanmenoa, ei kofeiinia tai liikaa alkoholia, viileä ja pimeä makuuhuone, säännöllinen nukkumaanmenoaika ja makuuhuoneen rauhoittaminen vain nukkumiselle. Hyviä vinkkejä varmasti kaikki – ja toimivat kenelle toimivat.

Itse en varsinaisesti kärsi uniongelmista, mutta joskus tietty nukkumatti on hävöksissä. En jaksa käyttää verhoja, joten makuuhuoneeni on pimeä talvisin ja valoisa kesäisin. Pidän mielelläni officea sängyssäni, joka toimii myös kirjastona, aamiaishuoneena ja sängynalus on Feng Suin vastaisesti täynnä kaikenlaista säilytettävää kamaa kankaista valokuviin ja vanhoihin muotimagazineihin. En usko kuitenkaan ulkomusiikillisten asioiden haittaavan unensaantia. En myöskään usko siihen, että päässä pyörivät työ- tai muut projektiasiat tulisi kirjoittaa paperille – ja sitä myöten saisi rauhan unilleen. Listafani Minttu päätyisi aivan varmasti kirjoittelemaan kaikenmaailman todo-muistilappuja koko yöksi, jos sille linjalle lähtisin.

Paras vinkkini unen saavuttamiseen on keskittyä ajattelemaan omaa hengitystä. Itse mietin, että happi on sinistä (viileää) sisäänhengitettäessä ja punaista (lämmintä) uloshengitettäessä. Pakotan (=ohjailen lempeästi) itseni ajattelemaan ainoastaan ja vain hengitystäni – en mitään muuta. Jos päähän hiipii ajatus, että hemmettisoikoon, en taaskaan ehdi nukkua tarpeeksi, kun uni ei tule, sanon itselleni, että nyt on aivan sama nukunko vai en, nyt ajatellaan hengitystä. Lopulta homma muuttuu niin puuduttavaksi, että herätyskellon soidessa huomaan kuitenkin nukkuneeni – ja vielä ihan hyvin.

Vinkki on samaa sarjaa lampaiden laskemiselle ja jooga-ommmmille, mutta tuntuu luonnikkaammalta ja helpommalta omasta mielestäni. Hengitys on hyvä konkreettinen asia, mihin voi keskittyä. Suosittelen testaamaan – vinkki on toiminut jopa hysteerisillä teinitytöillä!

The Happiness Project -kirjan alussa todetaan, että yksi onnellisemman elämän avaimista on tehdä enemmän sitä, mikä on kivaa – ja pitää hauskaa. Ihan hävettää tunnustaa, mutta olen kompastellut tosi pahasti jo heti tässä ensimmäisessä haasteessa.

Muistatteko, kun The Artist Way -projektin aikana piti joka viikko käydä taiteilijatreffeillä itsensä kanssa? Treffien ideana oli tehdä jotain kivaa ja “epätuottavaa” vähintään tunnin ajan. Ensimmäiset pari viikkoa sujui ihan hyvin. Askartelin mood boardin, kävin metsäkävelyllä ei-lenkkeily-kuntoilu -mielessä ja varmaan jotain muutakin vielä keksin, mutta sitten tuli stoppi. En kertakaikkiaan keksinyt enempää asioita, joiden tekemisestä tykkäisin, joiden ajatteleminenkin jo ilostuttaisi.

Tosin täytyy muistaa, että The Artist Wayn perusajatus oli vähän eri – ja siinä oli tavoitteena oppia olemaan itsensä kanssa, löytää luovuus plus muut voimavarat omasta itsestään. Siksi taiteilijatreffeillä piti käydä yksin. Keksin kyllä hyvin paljon asioita, joiden tekemisestä nautin, kun vain saan olla minulle rakkaitten ihmisten kanssa.

Onnellisuuden metsästyksessä oleellinen vaihe on tunnistaa ne asiat, joiden tekeminen tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Vähintään yhtä tärkeää on sen jälkeen pyrkiä tekemään enemmän kyseisiä kivoja juttuja.

Päätin yrittää kasvattaa omaa iloasioiden listaani. Mietin kaikkia mahdollisia, isoja ja pieniä, kaukaisia ja läheisiä juttuja, joiden kanssa tunnen oloni onnelliseksi. Apuna käytin Pinterestin inspiraatiokansioitani ja sitä kautta päädyin And that’s who I am -sivulle. Suosittelen jonkinlaista flown apuvälinettä, jos alkuun pääseminen tuntuu hankalalta.

Rakastan vettä, rantoja ja uimista. Meillä on tässä aika lähellä – vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä – puhdasvetinen pieni järvi. Viime kesänä siellä ei tullut juurikaan pistäydyttyä, mutta nyt onnellisuusprojektini myötä lupaan käydä ainakin pari kertaa viikossa uimassa. Viikonloppuiset aamu-uinnit kun on ehkä parasta mitä tiedän. Tai sitten iltauinti, mikäettei.

Leirinuotiota on hiukan hankalampi viritellä ihan itsekseen, mutta kyllä muukin elävä tuli käy. Eipä Minttua muutenkaan juuri tarvitse pakotta grillivahdiksi, mutta nyt ilmoittaudun vapaaehtoiseksi vaikka väkisin. Tulen katselemisessa on jotain mielettömän hypnoottista ja rauhoittavaa. Isomman roihun puutteessa kynttiläkin toimii ihan hyvin.

Lakkaan häpeilemästä sitä, että rakastan sentimentaalista krimskramssua. Jouluvalot eivät ehkä nyt ole ihan juuri tämän sesongin juttu, mutta jos nautin juhannuskuusista, kauniista serveteistä, kynttilöistä, ja kurpitsalyhdyistä silloin, kun kunkin aika on (ja vähän muulloinkin), ei se ole keneltäkään pois. Vaikka ehkä niin on joku joskus antanut ymmärtääkin…

Samaa pätee viihteeseen, televisiosarjoihin, elokuviin ja musiikkiin. Varsinkin musiikkiin. Aion nauttia omasta mielestäni loistavasta viihteestä vaikka se olisi muiden mielestä kuinka surkeaa, ala-arvoista, heikkotasoista, hipster-poliittisesti epäkorrektia tai muuten vaan kaikkien fiksujen halveksimaa. Culture Club here I come!

Ketut. Olen aina tykännyt ketuista. En oikein tiedä, miten tämä nyt olisi sovellettavissa onnellisuuden metsästykseen. Sen verran voin sanoa, että jos alan The Happiness Projectin innoittamana laulaa joka aamu “räven raskar över isen, räven raskar över isen…” tulee metsästysprojektilleni takuuvarmasti nopea ja karu loppu.

Ihana pieni karvamasu Sunshine on yksi iloisimmista ja onnellisimmista asoista, mitä kohdalleni on osunut viimeisien vuosien aikana. Valitettavasti kisu ei ole varsinaisesti mikään sylivauva – eikä todellakaan rakasta ylenpalttista lääppimistä tai halimista. Sen sijaan pallon heittely ja kaikenlaisten jahtausleikkien leikkiminen on ihan ykköstä. Karkki on jaksanut leikkiä Sunshinen kanssa pitkät pätkät joka päivä (kun Minttu on ollut muka liian kiireinen), mutta nyt aion käyttää enemmän aikaa kisun kanssa riehumiseen. Ilo on varmasti molemminpuolinen (ja siten entistä suurempi!) nyt, kun Karkki on taas muuttamassa pois.

RRrakasta käydä elokuvissa! Miksi sinne tulee mentyä niin harvoin? Tykkään käydä leffassa, vaikka katsottavana oleva elokuva ei olisi mitenkään ihmeellinen. Lisää elokuvakäyntejä – kiitos!

Uintihomma tulikin jo käsiteltyä tuolla ihan ensimmäisenä. Huomaan, että alitajuntani yrittää sanoa minulle jotain, koska valitsin tämän aihepiirin kuvan kahteen kertaan. Kyllä – haluan mennä uimaan!

Road Trip ei ole niin yksinkertaisesti järjestettävissä nyt, kun omaa autoa ei ole käytettävissä. Toisaalta rakastan myös suunnittelua, joten voisin ihan hyvin aloittaa nautiskelemalla kunnon autoseikkailuretken suunnittelusta. Määränpäällä ei ole niin väliä.

Listojen tekeminen on IHANAA! Kaupalista, pakkauslista, todo-lista, mitä-tekisin-lauantaina -lista, sunnuntai-päivällisen tarjoilulista, juhliin kutsuttavien lista – mikä tahansa toimii! Tajusin juuri, että listojen kirjoittaminen ei olekaan mikään epätoivoinen tapa yrittää saada järjestystä liian kaoottiseen todellisuuteeni, sillä siinä tapauksessa käyttäisin varmasti tehokkaita ja hyvin organisoituja sähköisiä apuvälineitä, iPhonea ja monia tarjolla olevia appeja. Ei, kirjoitan listoja käsin, koska se on minusta mukavaa haaveilua ja ajankulua. Vähän kuin kartan tai mind-mapin piirtämistä – ilman sitä piirtämisosuutta.

Kaikkia asioita ei ole mahdollista tehdä enemmän vain omalla päätöksellä. Arvostan kuitenkin perhettäni ja ystäviäni aivan mielettömästi ja siksi haluan olla enemmän läsnä niissä hetkissä, kun yhteistä aikaa on. Aina ei saa olla kiire bloggamaan, pyykkäämään, sinne ja tänne. Useimmiten on paljon tärkeämpää pysähtyä, kysyä mitä toiselle kuuluu, kikattaa tyyny sylissä sohvan nurkassa niin kauan, että maha on krampissa, etsiä vaihtoehtoja elämän kimurantteihin haasteisiin ja katsoa silmiin, kuunnella. Vaikka kyllä puhdas pyykkikin toisinaan tuo ihan silkaa onnea ja iloa, mikään ei voita hetkiä omiensa kanssa.

Lopuksi pitäisi vielä löytää sen verran viisautta, että tajuaisi, mitkä kaikki kivat ja iloiset jutut eivät ole lainkaan itsestä kiinni. Niitä ei kannata laittaa omalle listalle kuin korkeintaan niin, että tajuaa tarttua hetkeen, kun se tulee kohdalle. Mikäli rakentaa iloisten asioittensa arsenaalin sellaisista asioista, jotka ovat pääasiassa jonkun toisen toiminnasta kiinni, ollaan aika heikoilla. Äkkiä huomaa olevansa entistä pettyneempi, entistä ärtyneempi, kun maailma ei suostukaan taipumaan omien halujen mukaiseksi.

Tärkeintä on keskittyä iloa, onnellisuutta ja hyvää mieltä antaviin juttuihin, joiden toteutuminen on kiinni vain omasta itsestä. Silloin ei tarvitse kuin ryhtyä listan kirjoittamisesta toimiin!

Kuvat: http://andthatswhoiam.tumblr.com/