Viikonlopun auringonpaisteen ja helteen keskelle osui pari pilvisempää tuntia. Sormet syyhysivät päästä Olssons Tyger -kangaskaupasta löytyneen i-ha-nan pitsinpalasen kimppuun. Haaveksin jostain simppelistä, helposta topista, jonka saisi vähällä vaivalla muunnettua söder-hipistä gala-kelpoiseksi.

Leikkuvaiheessa käytin henkisenä tukena vanhasta Ottobresta löytynyttä perustopin kaavaa. En nyt tiedä oliko kaavasta varsinaisesti hyötyä tai apua. Se on tarkoitettu trikoolle ja muutenkin muokkasin topin mittasuhteita leikkuuvaiheessa aika perusteellisesti.

Venepääntie tuli mukaan kuvioihin vähän – hups – sattumalta. Tai ehkä alitajunta ohjaili saksia, kun yritin vältellä kaikkea, mikä vähänkään vaikuttaisi syvään uurretulta. Pikkuiset kimonohihat tekee yleisilmeestä vähän puetumman, mutta ei kuitenkaan liian väkisin tehdyn näköisen.

Pitsi on laadukkaan joustavan pehmeää ja kivasti kolmiulotteista. Olen aika laiska penkomaan kangaskauppojen tilkkukasoja, vaikka niistä yleensä tekee parhaat löydöt. Olssons Tygerin tapaiset kangaskaupat ostavat usein design-merkkien tehtailta kaikki jäännöspakat ja välillä voi tosiaankin tehdä ihan mahtavia löytöjä. Toppiin tarvittava pitsipalanen maksoi alle 3 euroa.

Simppelin topin juju on selkäpuolen lurpsakasti laskeutuva pääntie.

Pitsitoppi on kuvattu yhdessä Uniqlon luonnonvalkoisen topin ja Monkin ikivanhan minihameen kanssa. Jalassa Mohedan puukengät ja koska en jaksanut meikata paitakuvien ottamista varten piti nassu peitellä raksuilla Tom Ford -arskoilla.

Tällä viikolla on ollut ohjelmassa ankaraa synttärijuhlaputkea. Merkittävin kaikista on tietty Peetun odotettuakin odotetumpi 18 v. synttäripäivä. Tärkeää päivää varten pitää tietty olla uusi herkullinen mekko. Minttu kaivoi kätköistään muutama vuosi sitten Marimekon alesta hankitun hehkuvan pinkin kangasbiitin. Täydellisen tuntuiset kaavat löytyivät Burdan Young -kaavakirjasta.

Periaatteessa osaan kyllä piirtää kaavat itse/leikata vaatteita ilman kaavojakin, mutta silkkaa laiskuuttani haluan aina ompeluprojektieni pohjaksi jotkut ainakin vähän sinnepäin -kaavat. Lopputulos on harvoin, jos koskaan, täysin kaavojen mukainen. Eikä niin tainnut käydä tälläkään kertaa. 😉 Silti on jotenkin matalampi kynnys alkaa toteuttaa asumielikuviaan kankaasta, kun on jonkunlainen konkreettinen lähtökohta.

Minttu ompeluhommissa… Yöunet ovat jääneet hiukan vähäisiksi, kun menin lupaamaan, että mekko on valmis huomisia synttärijuhlallisuuksia varten. Ja mitäs ideaa sitä olisikaan päivän myöhässä valmistuneessa juhla-asussa!? Eli I do not complain! Nyt vain täytyy pitää peukkuja, että sovitusmuutokset osuivat kohdalleen, helma ei ole aivan liian lyhyt ja että Peetu on muutenkin tyytyväinen erehdyttävästi karamellia muistuttavaan uuteen mekkoonsa. Kuvatodisteita tulossa toivottavasti jo huomenna.

Ruotsalaiset lukiolaiset pääsevät sikäli helpommalla kuin suomalaiset, että kolmasluokkalaisia ei kiusata kirjoituksilla. Siitä seuraa, että abit eivät myöskään jää lukulomalle. Ja siksi kakkosista ei ikinä tule koulun vanhimpia. Eikä tietty näin ollen juhli vanhojenpäivääkään.

Pikkuisen päästiin kuitenkin fiilikseen täälläkin, kun bf:n tytär tanssi vanhoja Tampereella. Puku on Isan itse suunnittelema ja toteuttama. Lopputuloksena upea poltetun oranssin, punaruskean ja erityyppisten materiaalien muodostama kokonaisuus.  Pisteenä i:n päällä avonainen selkä ja pitkät solmitut nauhat. Ja täytyy kyllä sanoa, että rastoista voi tosiaankin saada todella makean kampauksen.

En taida edes kehdata kertoa, miten kauan tweed-takkiprojekti on ollut työn alla… No eniveis, jostain pari vuotta vanhasta Burdasta löydetyillä kaavoilla valmistui vihdoin pikkuisin omin sovelluksin höystetty 50-lukuhenkinen villakangastakki. Tykkään oikein kovasti mallin isoista kauluksista, laatikkomaisesta muodosta ja pitkät nahkahanskat (mulla on uudet – pitääkin muistaa esitellä ne!) paljastavista väljistä hihoista. Ja tietty puisista aidoista 50-luvulta peräisin olevista napeista.

Burdassa oli muistaakseni parikin eri versiota takista ja pitihän mun itsekin vähän säätää kaavoja. Juuri nyt ei ole muistissa lehden numeroa, mutta kaivan sen ilman muuta esiin, jos jotakuta kiinnostaa…

Napit on tosiaan ihan oikeesti oikeesti 50-luvulta. Suuren kokonsa puolesta ei ehkä kaikkein käytännöllisin valinta, mutta eihän näitä päätöksiä sen perusteella tehdä! 🙂

Vuorikankaassa seikkailee söpöjä kettuvauvoja (vaikka taitavat kyllä olla susia, supikoiria tms…) metsänvihreällä pohjalla.

Takki on siis lähes musta – toisin kuin edellisistä kuvista voisi päätellä. Salamalla otetussa kuvassa on lähes luonnolliset värit.

Mikään hyperkylmien talvikelien takki tämä ei tosiaankaan ole, mutta pikkupakkasilla pärjäilee ihan varmasti.

Siitä on varmasti jo reilusti yli puoli vuotta, kun kaverini Nadja laittoi facebookissa varsin seriöösisti otsikoidun viestin: “ihan vakavan sorttinen kyssäri”. Sinänsä hauskaa, koska yli puolet viestittelystämme koskee normaalisti enemmän tai vähemmän työasioita… 😀

Vakavan sorttinen kyssäri osoittautui toivomukseksi, että voisin ommella Nadjalle unelmien mekon, hänen omiin 30 v. synttärijuhliin, joita olisi tarkoitus viettää oikein kunnon kalaaseilla. Eihän tuollaisesta voi kieltäytyä, joten noin ziljoonan inspiraatiomeilin jälkeen ryhdyttiin hommiin.

Koko juhlien fiiliskuvaksi Nadja valitsi Mulberryn kevätkampanjan ilmapallojen täyttämän tivolikarusellin. Iloista, kevyttä, hilpeää ja riehakasta kangasta lähdettiin siis metsästämään. Yritin etukäteen antaa vinkkejä kagaskaupoissa kiertelyn varalle. Yleensä on turhanaikaista etsiä jotain tismalleen mielikuvien mukaista kangasta – ja jo kolmannessa kaupassa Nadjakin totesi, ettei varmaan sellaista kevyttä vaaleaa puuvillakangasta, jossa on pikkuisia punaisia kirsikkaterttuja taida olla kovin helposti saatavilla.

Ensimmäiseltä kierrokselta muistiin jäi noin kolme tai neljä kangasta, joita Nadja oli kuulemma käynyt useaan otteeseen tsekkailemassa. Kun sitten vielä saatiin luonnosteltua paperille toivomusten mukainen, vähän fiftarihenkinen mekko, ei kagasvalinnasta ollut enää epäilystäkään. Vaaleankeltaiset, keväänvihreällä ympäröidyt pallot lemmikinsinisellä pohjalla sopi saumattomasti kaikkiin suunnitelmiin.

Viime perjantaina sitten vihdoin juhlittiin Nadjan kauan ja innolla odotettuja 30 v. synttäreitä. Ja täytyy sanoa, että juhlakalu oli suloinen kuin mikä karamellivärisessä mekossaan!

Helmassa on pituutta yli neljä metriä. Aluksi suunniteltii alle vielä tyllialushametta tuomaan lisämuhkeutta, mutta lopulta tuumattiin, että se on kyllä parempi ihan näin.

Virallinen blogi-pose ajalta ennenkuin alas roikkuva pää ja sisään käännetyt jalkaterät muuttuivat standardiksi…

Kampaus, ruusu, korut, asusteet – täydellisen ihana kokonaisuus, joka mielestäni tavoittaa mainiosti inspiraatiokuvan keveänonnellisen tunnelman.

Takaa pääntie on uurrettu juuri niin syvään kuin mahdollista ilman, että joutuu tekemään hankalia kompromisseja alusvaatteiden suhteen. Vyötäröä kiertävä nauha päättyy taakse solmittavaan rusettiin, joka ei kyllä kuvassa näy mitenkään erityisen hyvin…

Lisää juhlapukuja luvassa ensi viikolla!