Tässä tulee lupaamani tutoriaali nahkahame-clutchin ompeluun. Samalla ohjeella voi toki tehdä laukun ihan uudestakin nahasta, tekonahasta tai kankaasta. Itseasiassa innostuin tekeleen helppoudesta ja lopputuloksen söpöydestä niin paljon, että suunnitelmissa on thai-silkkinen versio vanhan punaisen kaasomekon jäännöspaloista.

Ohjeeni on tarkoitettu kaikille niille, jotka ompelevat ihan tavallisella kotikoneella. Silloin on tärkeä välttää moninkertaisia paksuja saumoja nahkaa ommellessa. Oma koneeni on noin ziljoona vuotta vanha ja siitä puuttuu totaalisesti kaikki nykyajan kotkotukset, farkkusaumojen ompelutoiminnot sun muut. Eli perinteisellä KISS -periaatteella mennään. (KISS = keep it simple stupid – jos nyt joku ei sattunut tietämään…)

Laukkua varten tarvitaan siis yksi kpl nahkahameita, jossa ei ole etupuolella liian kanssa saumoja tms. härpäkettä. Tosin voisi olla ihan hauskakin, jos vintage-hameessa olisi vaikka vanhoja niittejä tms. tuomassa vauhtia lopputulokseen. Tuo keltainen mokkahame on alunperinkin Mintun ompelimon tuotantoa. Aikoinaan sitä tuli käytettyä hyvinkin paljon (aikankin täällä ja täällä), mutta kesäsuosikilla on tullut istuskeltua kaikenlaisilla terassipenkeillä, eikä rähjäistä takaosaa pelastanut enää edes Omo Infon neuvot.

Niinpä hamonen oli aivan joutilas palasteltavaksi.

Nahka purkaantuu aika kiitettävän siististi, mutta vanhat ompeleet jättävät jälkeensä ikävän reikärivin. Kannattaa katsoa, onko saumanvarat parempi leikata pois vai voiko nekin käyttää.  Itse leikkasin pois helman, mutta saumojen aukaisun jälkeen totesin, että sivusaumat ovat niin siistit, ettei niitä todellakaan kannata hävittää. Laukusta tulee muutenkin helposti aika minikokoinen näillä ohjeilla.

Kun hame oli palasteltu, leikkasin yksinkertaisesti etupuoliskolta mahdollisimman suuren suorakaiteen muotoisen kappaleen.  Tässä vaiheessa projektia olin äärimmäisen skeptinen koko homman onnistumisen suhteen ja juoksin penkomaan sekä omani että Peetun laukkuvarastot läpi. Mitään edes lähimainkaan tyydyttävää vaihtoehtoa ei löytynyt (Peetu ehdotti, että olisin ottanut pinkin Marc by Marc Jacobs -sleeven iltalaukuksi – ja oikeasti hetken harkitsin jopa sitä!), joten palasin kiltisti ompeluhommiin..

Koska en ollut mitenkää kovin perusteellisesti varautunut tähän(kään) projektiin, en ollut erikseen hankkinut mitään matsaavaa vuorikangasta. Ilmeisesti elän siinä uskossa, että pohjattoman oloisesta kangasvarastostani löytyy aina se, mitä tarvitsen. Niinpä keltainen clutch sai herkän hattaranvaaleanpunaisen vuorin.

Leikkasin vuorin käyttämällä nahkapalaa kaavana. Periaatteessa kai vuorin pitäisi olla aavistuksen päällistä pienempi, mutta meillä tuo ei ole niin nokonnuukaa…

Ja sitten leikkasin vielä biitin vanua. Vanu saisi olla mielellään aika tiivistä, jos on varaa valita. Täällä ei ollut, joten otin sitä mitä oli tarjolla ja ihan hyvin se toimi. Tuollaista ihan metritavarana myytävää perusvanua siis – ja sitä tarvitaan vain noin 20 cm.

Aloitin ompelemalla vetoketjun nahkapalan lyhyisiin sivuihin. Keltaisia vetoketjuja ei ole tarjolla ihan älyttömän laajaa valikoimaa. Halusin vähän rouheamman ketjun, joten piti tyytyä kirkkaankeltaiseen avoketjuun. Oh well. Hyvinhän se sinne istahti – ja oikeastaan avoketjun ompelu on aika simppeliä, koska puoliskot saa kokonaan erilleen toisistaan. Tällöin täytyy kylläkin olla aika tarkkana, että kappaleet osuvat samalle kohtaa niin, että vetoketjun hampaat kohdistuvat toisiinsa. Muuten koko laukusta voi tulla ihan vinkkeli.

Nahan ompelu on oikeastaan ihan älyttömän helppoa! Materiaali ei purkaannu, sitä on helppo muokata sormilla ommellessa ja mikä parasta – hankalat kohdat ja epätäydelliset saumat voi helposti korjata liimalla! Oikea nahkaliima kuivuu joustavaksi ja vähän purukumimaiseksi. Sitä kannattaa suosia, kun ompelee nahkavaatteita. Laukun saumoissa ei joustolla ole niin väliä ja ihan tavallinen askarteluliima toimii mainiosti.

Vetoketjun jälkeen ompelin laukun sivusaumat niin, että ylimääräinen vetoketjun pää jäi laukun sisään.

Laukun runko on nyt valmis.

Koska halusin, että laukku on tuollainen kaksinkerroin taitettava, leikkasin tukea ja pörheyttä antavaa vanua niin, että se ulottui vain laukku-osuudelle. Laukun “läppä-osuus” on siis ilman vanua ja vuoritettu vain vaaleanpunaisella vuorikankaalla.

Vuorikangas ja vanu ommellaan yksinkertaiseksi pussiksi. Leikkelin ylimääräiset vanut pois saumanvaroista, ettei laukku pullistele ihan turhan kanssa. Tuon ei tarvitse olla niin älyttömän tarkkaa puuhaa ja vuorin huolitteluakaan ei tarvita, koska se jää laukun ja vuorin väliin piiloon.

Tässä vaiheessa tungin vuoripussin laukun sisään niin, että vanu jää nahan ja vuorikankaan väliin. taittelin vuorikankaan saumanvarat sisään ja kiinnitin taitteen nuppineuloilla vetoketjuun.

Aika helpostihan vuorin saisi ommeltua koneellakin tuohon reunaan, mutta tässä vaiheessa en halunnut enää riskeerata, että tikkaussaumasta olisi tullut ns. juosten kustu… Niinpä otin neulan pikku kätösiini ja tikuttelin vuorikankaan käsin kiinni. Käsin ompelu sujuu ihan nopsaan ja kätevästi, kunhan muistaa, että vuoria ei ole tarkoitus ommella itse laukkuun – eli siis  nahkaan – kiinni, vaan vetoketjuun, mikä on huomattavasti helpompaa.

Ja tässähän on sitten se lopputulos!

Laukku palveli ihan mainiosti koko Indiedaysin juhlien ajan. Pari parannusta tuli kyllä mieleen jo melkein heti, kun sain laukun valmiiksi… Samalle alueelle kuin missä vanukin on, voisi ihan mainiosti silittää vähän tukikangasta – etenkin, jos nahka on yhtä lörppöä kuin tuo mun mokkanahkani. Tekonahka tuskin tarvitsee mitään tukihommeleita. Lisäksi Peetun toive oli, että laukkuun pitäisi saada rannelenkki. Senkin toteuttaminen olisi ihan yksinkertaista. Tarvittaisiin vain iso purjerengas, vasara ja vähän narulla tuettua laukun nahasta tehtyä hihnaa.. 🙂

Elsa Billgrenin blogi on yksi Peetun suosikkiblogeista. Muutama päivä sitten värikäs ja viehättävä bloggari esitteli viimeisimmän kenkälöytönsä, hurmaavat TopShopin glittereillä pimpatut avokkaat. Peetun budjetti ei juuri nyt taipunut uusien kenkien hankintaan, mutta pienellä vaivalla vanhoista Monkin avokkaista tuli tosi hienot.

Aivan mielettömän hienot glitterikorot!

Kengät on tosiaan ostettu Monkilta noin kolme vuotta sitten. Tuunausprojektin hyvä puoli on se, että ei haittaa yhtään, vaikka korot olisivat kolhiintuneet pahastikin ennen glitterin liimaamista. Pienet epätasaisuudet peittyvät ja tasoittuvat liiman ja kimalluksen avulla.

Alunperin Peetun ajatuksena oli laittaa kimallusta myös kenkien kärkeen, mutta päätyi sitten pimppaamaan vain korot. Ihan hyvä päätös mielestäni – ja voihan kärjen päällystää glitterillä myöhemminkin. Jos vaikka alkaa tuntua, että elämästä puuttuu säihkettä… 🙂

Tuunausprojektiin tarvitaan irtohilettä – tuohan voi olla vaikka minkä väristä – ja tavallista tekstiililiimaa. Tai itseasiassa Peetu ei sitten lopulta käyttänyt ihan tavallista tekstiililiimaa, vaan liimaa, jossa on jo itsessään mukana vähän glitteriä. Lopputuloksesta tulee tällä tavalla helpommin tasainen ja peittävämpi. Yksi kerron liimaa ja sen päälle siroteltu kimallus riittää hyvin.

Sekä liima että glitteri on ostettu Panduro Hobbystä, joka on täkäläinen ihan tavallinen askartelukauppa.

Tuunausprojektin päätteeksi Peetu suihkutteli korot vielä kaikken jämäkimmällä hiuslakalla, mitä taloudesta löytyy. Näin pienet irtohileetkin pysyvät paikoillaan ainakin vähän aikaa. Eikä tuo nyt suuri ongelma ole, jos glitterit vähän rapisee. Liimaa ja kimallusta riittää kyllä pienten naarmujen korjaamiseen!

Vuoden ensimmäinen Burda on myynissä vielä tämän viikon. Hokasin, että alkaa olla korkea aika pistää ompelukerhovinkkejä eetteriin, jos joku vaikka innostuisi ompeluhommiin.

Valitsin ensimmäiseksi ompelukerhoprojektiksi kivan näköisen kietaisupaidan ensinnäkin siksi, että se mainittiin helpoksi toteuttaa. Se ehkä inspiroi muitakin yrittämään. Ja toisekseen siksi, että tykkään kovasti kaikenlaisista kietaisuvetimistä niiden huolettomuuden takia.

Burdan versiossa on käytetty melkein läpinäkyvää ohutta viskoosia.

Itse ompeluhomma alkaa lehden ohjesivuilta. Ohje kertoo, miten paljon eri kokoihin tarvitaan kangasta ja mitä muita lisätarvikkeita pitäisi olla.

Kietaisupaidassa on tosi muhkeat solmimisnauhat, siksi kangasmenekki on varsin suuri. Tästä löytyy myös leikkusuunnitelma ja tieto siitä, mistä kohtaa kaava-arkilta jäljennettävät kaavat löytyvät.

Oikeiden kaavanosien löytyminen voi olla joskus aikamoista salapoliisityötä. Ns. helppokaava näkyy tummennettuna punaisella. Tässä lehdessä se on kolmesta kappaleesta ommeltava kynähame.

Koska kaavojen piirtäminen voi olla kimuranttia ja tarkkuutta vaativaa puuhaa, on tärkeä huolehtia, että assistentti on tehtäviensä tasalla…

Kaavaan kannattaa jäljentää kaikki mahdolliset pikkumerkinnät, muotolaskokset ja oikean langansuunnan osoittavat nuolet. Itse kirjoitan yleensä vielä muistiin, mistä lehdestä olen kaavan ottanut, jos vaikka myöhemmin tulee käyttöä samalle kaavalle. Silloin oikeaa lehteä ompeluohjeineen ei tarvitse etsiskellä turhaan.

 Ensin ompelin kietaisupaidan takasauman ja takakappaleen muotolaskokset. Seuraavaksi sivusaumat ja olkasaumat. Siksakkasin saumanvarat yhteen muuten paitsi oikeassa sivusaumassa erikseen, koska siihen tulee jättää aukko nauhan pujotusta varten (kaavassa on merkintä tätä varten).

 Saumat ja muotolaskokset silitän aina taakse- ja keskellepäin. Muutenkin kannattaa silittää saumoja ahkerasti eri ompeluvaiheiden välillä. Työ etenee näin helpommin ja saumoista tulee siistimpiä.

 Tässä herkullinen lähikuva oikean sivusauman aukosta, josta siis kietaisupaidan nauha kulkee läpi. Tikkasin aukon reunat lähinnä siksi, että saumanvarat pysyisivät kurissa käytön yhteydessä.

 Ohjeen mukaan pääntie käännetään kietaisupaidan kankaasta itse leikatulla vinonauhalla. Minä käytin valmiina myytävää puuvillaista vinonauhaa (laiska!), joka on ehkä vähän jäykempää ja toimii parhaiten vähän paksummasta materiaalista tehtyyn paitaan.

 Yleensä paitojen hihat leikatan lankasuoraan – eli kankaan reunojen mukaisesti. Tässä mallissa on kuitenkin täysvinoon leikatut hihat (ks. leikkuusuunnitelma). Ohjetta kannattaa noudattaa, sillä hihan malli on todella kapea ja täysvinoon leikkaaminen antaa sille tarvittavaa joustoa.

Kiristyslangat hihan pyöriöllä helpottaa kovasti hihan kiinnitystä miehustaan.

 Pari vinkkiä:

• Malliin kannattaa valita ohut, hyvin laskeutuva ja mielellään vähän joustava kangas.
• Nauhat kiinnitetään niin päin, että lankasuora (kankaan reuna) tulee ylöspäin, eli pääntietä kohti. Muuten pääntie alkaa helposti lerpsuttaa.
• Burdan koot ovat varsin “normaalit” ja tämä malli on aika niukka – eli kokoa miettiessä ei tarvitse valita pienempää kokoa.

 Ja tässä sitten valmis kietaisupaita!

Ompelin oman paitani ohuehkosta viskoosista, joka ei jousta yhtään. Se tuntuu toimivan ihan hyvin, mutta voisin kuvitella, että pieni määrä elastaania tekisi tuosta vieläkin paremman. Mallissa on aika pitkät hihat, mikä on omasta mielestäni pelkkää plussaa, mutta pituus kannattaa tarkistaa ompeluvaiheessa.

Kokonaisuudessaan, kankaan leikkuu mukaan lukien, kietaisupaidan valmistamiseen meni noin neljä tuntia. Pisin aika meni varmaankin kauniiden käänteiden tekemiseen solmiamisnauhoihin. 🙂

Tämä ei nyt ollut mikää totaalisen seikkaperäinen ompeluohje, mutta kuten kunnon ompelukerhomeininkiin kuuluu, annan mielelläni lisää vinkkejä, jos jokin jäi askarruttamaan!

Lauantaina tapahtui jotain todella häkellyttävää ja ennalta arvaamatonta. Peetu mainitsi ihan ohimennen, melkein sivulauseessa, että saattaisi voida haluta hameen, joka olisi sen verran pitkä, että pikkarit eivät vilahtele ihan jokaisessa liikkeessä (!!). Ilahduin ja hämmennyin moisesta toiveesta niin paljon, että puhalsin siltä istumalta pölyt ompelukoneen päältä ja kaivoin kangasvarastostani mustan pellavasekoitekankaan. Parin tunnin duunauksen jälkeen lopputulos oli tämä:

Melkein polvipituinen helma näytää yllättävänkin keveältä – klassiselta ja modernilta yhtäaikaa. Marimekko Converset sopii enemmän kuin täydellisesti kokonaisuuteen.

Hameen materiaali on pellavasekoitetta, joka tottelee mukavasti vyötärölaskosten skarppia muotoa, mutta laskeutuu just sopivan ryhdikkäästi. Väri ei ole ihan pikimusta vaan ennemminkin lempeä ja elävä hiilenmusta.

Oli ihan pakko ottaa illalla päivänasukuvasarjan jatkoksi vielä yksi kuva. Peetu tuli töistä kotiin uusi takki päällään. Valitettavasti pusakan hieno tumman smaragdinvihreä samettinen väri ei oikein pääse tässä oikeuksiinsa…

• hame, Mintun ompelimosta
• paita (oikeasti tunika…), Cheap Monday
• sukkikset (Mintun), saatu tuliaisiksi Italiasta
• tennarit, Converse
• huivi, tuliainen Thaimaasta
• kello, Zadig & Voltaire
• takki, 2nd hand /Americana

Karkki osti noin kuusi tai seitsemän vuotta sitten kielikurssireissulla Lontoon Zarasta tosi kivan koralli-valkoraitaisen mekon. Ainoa ongelma on ollut se, että sen paremmin Karkki, Peetu kuin Minttukaan ei ole oikein osannut käyttää sitä. Suloisuutensa – sekä selkeän tuunauspotentiaalinsa – ansiosta mekko on välttänyt kirpparikohtalon kerta toisensa jälkeen.

Mekon korsettimaisessa yläosassa suunnitteluvirhe kohtaa säästöbudjetin. “Luut”, joiden avulla olkaimeton mekko pysyisi päällä, on ommeltu vain etupuolelle ja ne päättyvät rintojen alle. Ei varmaan tarvitse alleviivata, että viritys ei ollut kovin helposti päällä pysyvää sorttia.

Jossain vaiheessa ajateltiin, että vyötärön rusettinauhasta viriteltäisiin jonkinmoinen halterneck. Jotenkin kuitenkin raitainen kokomekko tuntui vaikeakäyttöiseltä ajatukselta. Aika harvassa kun kuitenkin on ne tilaisuudet, missä haluaisi näyttää pirtsakalta Marianne-karkilta. Eihän täällä juhlita edes vappua…

Eilen sattui pikkuisen pilvisempi lomapäivä, joten raaskin uhrata kaikki 30 minuuttia tuunaushommiin. Lopputuloksena aivan hillitömän ihana fiftarihenkinen hamonen!!

Ompelin irrallisen rusettinauhan vyötärökaitaleeksi ja siksakkasin stopparit poikkaantuneeseen vetoketjuun. That’s it! Kyllä kannatti tätäkin projektia pitkittää vuosikausia… Ha ha!!

Lisäksi Peetulla on kuvassa:

• neuletakki, Vero Moda
• toppi, H&M
• ballerinat, saatu Aussielta 🙂