Lupasin ja vannoin itselleni, että yritän päästä nukkumaan arki-iltaisin vähän aikaisemmin. On muuten aivan mielettömän ihana tunne herätä työaamuinakin sellaiseen fiilikseen, että kyllähän sitä unta jo tulikin tarpeeksi. Tuhatkertainen energiapiikki jo ennenkuin on edes noussut ylös sängystä! Ihan mieletöntä – ja saavutettavissa varsin yksinkertaisesti.
Eli toisin sanoen kukkuminen tietsan kanssa puolille öin on k i e l l e t t y !
Jotta olisin edes muodollisesti itselleni antamani lupauksen mittainen, yritän pitää höpinät vähän vähemmällä. Lyhyestä siis virsi… jne.
Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni ja kaksikin siihen liittyvää dilemmaa: näyttävät hiuspinnit -trendi ja villaponcho sisäkäytössä.

Ensinnäkin: mitä mieltä olette hiuspinneistä? Ja siis tarkoitan tietty tuollaisia näyttäviä, näkyviä hiussolkia, joita käytetään koristelemaan kampausta, enkä niitä näkymättömiä metallisia jutskia, joiden tehtävänä on pitää kampaus paikallaan.
Oma mielipiteeni on kaksijakoinen. Toisaalta tykkään kaikista hiusjutuista ja vaihtelu virkistää (plus pinnin saa viritettyä hiuksiin myös pelkällä vasurilla). Toisaalta koristeellisesta soljesta tulee helposti vähän lapsekas olo. Etenkään toimistolla en ensisijaisesti hae asuvalinnoillani assosiaatioita päiväkoti-ikäisten lemppari-outfiteihin.

Tuo kuvissa näkyvä hiuspinni on itselleni erityisen rakas, vaikka onkin ihan muovinen ja varmasti alunperin ostettu jostain edullisesti. Löysin sen äitini tavaroiden seasta tyhjentäessäni viime talvena lapsuudenkotiani. Muistan hyvin, miten äiti käytti sitä kesäisin uimarannalla pitämässä hiukset pois kasvoilta.
Ja kyllä tuo mielestäni ihan hyvin toimii vähän uimapukua virallisemmankin asun kanssa. Ehkä en koristaisi kutrejani näyttävällä kukkasoljella, jossa on kaiken lisäksi vähän glitteriä, sellaisena työpäivänä, jolloin ohjelmassa on tärkeitä palavereita tai asiakastapaamisia, mutta muuten kyllä.

Toinen kysymysmerkki on tuo poncho.
Hankin sen alunperin kesällä tuumaten, että se varmasti riittää ainoaksi robocop-ajan lämpimäksi vaatteeksi. No, niinkuin tiedätte, käsihärveli onkin nyt ilonani aika paljon pidempään, joten koko “miten pysyä lämpimänä” -konsepti on pitänyt ajatella uudelleen.
Pelkkä poncho ei enää säiden viilennyttyä riitä päällysvaatteeksi (vaikka siis sivuhuomautuksena, että aivan poskettoman upeita rapisevan kirpeän raikkaita, aurinkoisia syyspäiviä tässä on ollut jo useampi putkeen!) ja niinpä tämä yksilö onkin päätynyt toimittamaan villapaidan/neuletakin virkaa sisäkäytössä.
Ensin ajattelin, että se näyttää ihan liian selkeästi ulkovaatteelta, mutta nyt olen jo tottunut ajatukseen ja mielestäni poncho toimii ihan ok toimistolla. Tai sitten robocop-käsivarteni on sulattanut pois viimeisetkin tyylitajuni rippeet! Haha!!

  • poncho, b-young
  • kauluspaita, Kiomi
  • toppi, Åhléns
  • hame, Lindex
  • kengät, Acne

Aaargh, nyt täytyy kyllä painua salamana höyhensaarille!! Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia lyöntivirheitä, korjailen niitä sitten aamulla työmatkalla. Hyvää yötä! Muistakaa pitää huolta itsestänne!!


Tekipäs tänään tiukkaa saada torstain tarotit ajoissa eetteriin!
Olin tänään illalla töiden jälkeen Fotografiskassa kuuntelemassa supermielenkiintoista esitystä liittyen siellä tänään avattuun näyttelyyn, jonka tavoitteena on tuoda näkyväksi täkäläistä sensaatioiden ulkopuolella elettyä, tavallista arkipäivää ja sen merkittäviä hetkiä. Luennon jälkeen ajattelin vain nopeasti katsastaa itse näyttelyn, mutta vierähtihän siellä sitten lopulta ihan kunnon tovi.
No, täällä meillä ollaan vielä torstaissa joten katsotaanpas pidemmittä puheitta, mitä korteilla on kerrottavana tulevasta, skorpionin ajan ensimmäisestä viikonlopusta.
Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.
Savukvartsi
Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.
Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

1. Sauvojen Ritari
Tiedossa on sisäistä kasvua ja kehittymistä. Juuri nyt sinulla on kaikki mahdollisuudet ja voima hävittää ympäriltäsi epätoivottuja negatiivisia asioita, jotka estävät etenemästä parhaaksi versioksi omasta itsestäsi. On aika jättää liian pieneksi ja ahdistavaksi käynyt haarniska taakse ja laukata kohti unelmia. Hovikortit viittaavat toisinaan ihan konkreettisesti ihmisiin, joten voi olla, että energinen uusi alku tulee kohdallesi pelottoman ja tulisieluisen nuoren miehen muodossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa pitää silmät, korvat ja muutkin aistit avoimina. Mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen saattavat tulla eteen yllättävässäkin muodossa, joten kantsii olla tarkkana, että tilaisuus ei mene ohi. Kannattaa myös keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, mistä se vain on mahdollista – juuri mikään ei ole yhtä kuolettavaa negatiivisille energioille kuin kiitollisuus.
2. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
3. Sauvojen 3 – Hyve
Nyt on hyvä aika luottaa omaan sisäiseen vahvuuteen. Ei ole mitään syytä valahtaa takaisin entisiin huonoihin tapoihin tai väärältä tuntuviin tilanteisiin/ihmissuhteisiin. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, sillä sitä kautta tulee voimaa ja usko omiin kykyihin. Tarkastele elämäntilannettasi ja itseäsi kypsästi ja objektiivisesti. Iloitse eteen sattuvista lämpimistä kohtaamisista.
Vinkki viikonlopuksi: Luota itseesi, niin kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ilman suurempaa kamppailua tai stressiä. Nyt  on hyvä hetki pitää huolta omasta tasapainosta, kehosta, mielestä ja sielusta – sekä jakaa hyvää oloa muillekin. Sinulla on niin paljon annettavaa!
Aika positiivisia ja skorpionin aikaan nähden yllättävänkin harmonisia ja tasapainoisia juttuja on tiedossa kaikille. Itselleni nostamani kortin, ykkösen, eli sauvojen ritarin viestin tiedän jo nyt ihan tismalleen. Tiedän myös ketä tulisieluista henkilöä kortti esittää. Allekirjoittaneelle pitäisi olla tiedossa positiivista muutosta – pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin!
Ihanaa viikonloppua!


Tämä ei ole jälleen yksi voi voi, Mintun käsi on rikki -postaus, mutta sen verran siihen liittyen, että tässä menee nyt vähän kauemmin kuin luulin. Kyynärpäässä on yksi osanen irti (auts!) ja se ei parane itsestään. Tarvitsen siis uuden leikkauksen, jonka ajankohta on “joskus alkuvuodesta”. Siihen asti mennään robocop-härvelin kanssa, joka ystävällisesti pitää kasassa kaikki käsivarteni irtonaiset osaset.
Halusin kuitenkin palata tekemään klassisia “päivän asu” -postauksia. Ongelmat pukeutumisen kanssa ovat nyt osa arkipäivääni, koska niin toimistolle kuin vapaa-aikaankin on pitänyt kehittää rajoitteideni kanssa toimivia asuja. Käsihärvelin (toim. huom. “ortoosi”) kiinnityssoljet, ja saranaosa varsinkin, on sen verran kookkaat, että laitos ei ihan tuosta vaan solahda normiväljänkään hihan sisään. Lisäksi kyynärpään irtonaisuus tekee sen, että en pysty työntämään, vetämään tai painamaan ilman, että … no, menemättä ällöihin yksityiskohtiin sanon vain, ilman että tekee kipeää. Samasta syystä ei myöskään sormien toimivuus ole palautunut.
Eli luvassa on siis lepakko- ja kimonohihoja, oversize-neuleita, ponchoja ja alaosia, jotka ovat joko väljiä tai resori vyötäröllä. Ei vetoketjuja, solmittavia nauhoja tai pukeutumisakrobatiaa vaativia leikkauksia. Vain kaikkea kivaa, mitä pystyy pukemaan päälle yhdellä kädellä toisin sanoen!

Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni.
Monessa tilanteessa palvelleen kimonojakun ostin jo kesällä. Silloin ajattelin, että se käy robocop-periodin ainokaisesta pitkähihaisesta. Nyt tilanteen pitkittyessä, se on lähes ainoa jakkumainen asia, jonka saan puettua päälleni.
Kimonon materiaali on 100 % viskoosi, mikä tekee siitä tosi miellyttävän käyttää. On toki tosiasia, että viskoosi rypistyy helposti – ja niin se tekee myös tässä. Onneksi materiaali on laadukasta ja rypyt oikenevat itsestään varsin nopeasti, joten hyväksyttävä office-siisteystaso tulee saavutettua varsin nopeasti, vaikka kimono olisikin matkustanut laukussa toimistolle.

Meikkaaminen ja hiusten laitto yhdellä – vasemmalla – kädellä on edelleenkin haaste. Kuontalo kulkee stailattuna tyyliin “Curly Girl goes kesämökki” ja meikiksi saa riittää CC-voide, puuteri, aurinkopuuteri, kulmakynä (kyllä! Olen opetellut piirtämään kulmat vasurilla!!) ja huulikiilto (värillinen toki… haha!).
Tuota hiusten “kiharuutta” olen kyllä tässä hiukan kummastellut. Aikaisemmin kutrini vetäytyivät mukavalle surffilaineelle ja usein jopa ihan kikkuralle, vaikka käytin ihan mitä sattuu hiustuotteita. Ainoa CG-metodi, mitä olen toteuttanut koko aikuisikäni on, että pesen hiukseni vain kerran viikossa.
Kesällä aloin pikkuhiljaa, tuote tuotteelta, siirtyä nonchalantista kyllä se siitä -asenteesta kohti CG-hyväksyttyjä aineita ja metodeja. Tällä hetkellä kaiken hiuskosmetiikkani pitäisi olla erittäin tiukasti CG:n säännösten mukaisia, mutta tukka on edelleen söhryä eikä mitään erityisiä kiharoita ole näkynyt. Kun on viettänyt päivän kuivassa toimistoilmassa, tilanne on jo aikas karsea.
Mutta näillä mennään. Kyllä mahtaa tuntua mahtavalta, kun taas pystyn käymään kaksin käsin kiinni tilanteeseen!

Päällysvaatteiden löytäminen on sekin ollut varsinainen seikkailu. Onneksi täällä meillä lämpötilat on vielä toistaiseksi useimmiten jopa aamulla huidellut siinä kymmenen plus-asteen tietämillä. Siinä vielä tarkenee poncholla. Tykkään muuten ihan hurjasti tuosta liehusta, jonka löysin asoksen miesten osastolta! Sitä tulee aivan varmasti käytettyä vielä tämän hässäkän jälkeenkin.
Positiivista robocop-elämässä on tosiaankin se, että pakon edessä tulee testattua vaatteita, joita muuten en harkitsisikaan. Kuten nyt esimerkikisi tuota torkkupeittoa muistuttavaa liehuketta.

  • kauluspaita, Lindex
  • toppi, Åhléns
  • kimonojakku, Lindex
  • farkut, Ellos
  • poncho, asos
  • tennarit, Puma


Torstaissa ollaan jälleen! Vaa’an aikaa on enää hetki jäljellä, joten nyt kannattaa käyttää sen tarjoama taustatuki itsensä hemmotteluun kaikella hienostuneella. Eli hienoimmat kynttilät palamaan, ruusun terälehtiä kylpyveteen, kaiuttimiin klassista musiikkia (Nina Simone käy myös) ja kasvoille se tyyris kasvonaamio, jota olet säästellyt erityistä hetkeä varten ja eikun nauttimaan. Jokin ylevä taide- tai kulttuurielämys sopii erinomaisesti viikonlopun ohjelmaksi (ei siis haastava, kriittinen tai roisi – niiden aika on kohta, kun päästään Skorpionin aikaan).
Nyt kannattaa myös pikkuhiljaa lyödä lukkoon työn alla olevat isommat sopimukset ja merkittävät kaupat. Merkurius alkaa taas peruuttaa kuun vaihteessa ja silloin kaikki tuollainen hankaloituu ja mutkistuu merkittävästi.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.
Vihreä jade
Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta, rauhaa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.

1. Sauvojen 7 – Urheus
Nyt ei ole aika tehdä kompromisseja. Omaa sisäistä ääntä kannattaa kuunnella tarkasti ja seistä rohkeasti ja vakaasti omilla jaloilla. Itsensä kieltäminen muita miellyttääkseen on lyhytnäköinen tie, joka ampuu takaisin pikemmin kuin sitä arvaakaan. Mitä kovempi vastus, sitä tärkeämpää, että olet vahva ja uskollinen itsellesi. Luota voimaasi tässä viikonlopun aikana päällä olevassa tilanteessa.
Vinkki viikonlopuksi: Rehellisyys ja avoimuus kannattaa ja auttaa eteenpäin. Itsensä arvostaminen ja se ettei suostu tekemään kompromisseja itselle tärkeissä asioissa ei tarkoita sitä, että toisia kohtaan pitää olla epäystävällinen tai tyly. Ehkä onkin ihan rikkaus sovitella yhteen monenlaisia todellisuuksia rinnakkain, ilman että kenenkään tarvitsee kompromissata asioissa, joissa ei halua?
2. V – Ylipappi
Kukaan muu ei voi kertoa sinulle kuka olet – vain sinä itse voit sen määritellä. Kortti kuvaa henkistä etsimistä ja totuutta. Olemalla rehellinen itselleen ja opettelemalla kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään on mahdollista saavuttaa suuria oivalluksia. Vaikuttaa siltä, että uusi ajanjakso sarastaa. 
Vinkki viikonlopuksi: Jotain uutta ja merkittävää on kehkeytymässä ja alat vähitellen vakuuttua tiesi oikeasta suunnasta. Kannattaa kuitenkin välttää fanaattisuutta, moralisointia, toisten tuomitsemista ja oman totuuden tuputtamista muille ainoana oikeana. Jokaisen polku on lopulta erilainen.
3. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
Huomasitteko?! Maljojen kasi tuli taas! Eli nyt tarkkana, jos satuit nostamaan sen sekä viime viikolla että nyt. Vain muutos on pysyvää, joten kannattaa uskoa, että parempaa on tulossa. Baby steppejä vaan oikeaan suuntaan – se on hyvä alku!
Itse en nostanut maljojen kasia nyt – vaikka ei kai elämä ikinä niin täydellistä ole, etteikö aina löydy aika- ja energiavarkaita, jotka joutaisi hiivata menemään. Sen sijaan sain sauvojen seiskan viikonloppuni ohjenuoraksi. Juuri nyt ei ole tiedossa mitään erityisiä tai isoja asioita, joissa olisi ei-toivotun kompromissin vaaraa – mutta eihän sitä tiedä mitä kaikkea viikonloppu tuo tullessaan!
Ihanaa viikonloppua!!


Edellisistä asukuvista taitaa tällä palstalla olla jo yli puoli vuotta! Huh huh!! Vieläkään ei pääse ihan perinteiseen meininkiin, sillä ajattelin esitellä Karkin elokuisten hääjuhlallisuuksien asuni, mutta mitään “virallisia” asukuvia ei tullut otettua. Varmasti joku olisi ihan mielellään outfittiani esittelevät otokset näpsäissyt, mutta olin itse niin häähuumassa, että unohdin ihan totaalisesti pyytää.
Haluan kuitenkin ihan jo vain arkistoihin tallentamistarkoituksessa esitellä häissä käyttämäni asut. Juhlallisuuksia oli alunperin kolme: perjantaina drinksut, lauantaina itse hääjuhla ja sunnuntaina yhteinen brunssi. Viimeksi mainittu peruutettiin hääparin pyynnöstä. Halusivat viettää sunnuntain kaikessa rauhassa kaksin, ilman edustusvelvollisuuksia, mikä on erittäin ymmärrettävää. Tämä ostoslakkolainen oli tosin ehtinyt jo hankkia siihenkin asun, mutta palataan lakkokysymyksiin vähän myöhemmin.
Tässä ensimmäisenä esittelyssä pre-Wedding drinks -asuni.

Perjantaina, päivää ennen Karkin ja Cissin häitä, oli siis sovittu, että nähdään kaikkien kynnelle kykenevien häävieraiden kanssa epämuodollisten drinksujen merkeissä. Idea lähti alunperin siitä, että tiesimme monien pitkänmatkalaisten saapuvan Tukholmaan jo päivää ennen h-hetkeä. On myös aika klassista, että varsinkaan hääpari ei ehdi kunnolla rauhassa jutella kaikkien vieraiden kanssa varsinaisessa juhlassa, joten näin saatiin enemmän aikaa yhdessäoloon.
Juhlapäivän lähestyessä tajusin, että drinksut olivat myös aikatauluttamisen kannalta täydellinen nappiveto. Siinä vaiheessa, kun Karkki maanantaina alkoi stressata, että miten ihmeessä me ehditään koristella koko juhlatila perjantain aikana ja pitäiskö drinksutapaaminen peruuttaa, tiesin, että siitä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Muuten olisi suuri riski, että morsiuspari kuhkii koko yön viilaamassa kattauksen ja kukka-asetelmien yksityiskohtia perfektionistityttäreni toiveesta.

No kiirehän siinä tuli – ei sitä voi kieltää! Ilmoitin jo heti aamulla, että tulen julistamaan juhlatilan valmiiksi klo 18.00. Silloin meillä olisi teoreettinen tunnin väliaika siistiytyä ja laittautua sekä suoriutua paikalle klo 19.00 alkavaksi ilmoitettuun tilaisuuteen. Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa kello on kutakuinkin kuusi – ja yours truly fiksailee hikipäässä vielä kukkia maljakoihin.
Ihan älyttömästi ei siis jäänyt laittautumiselle aikaa (eikä oltu ihan ajoissa…), mutta tässä nyt kuitenkin asun osaset esittelyssä:



Rakastuin Stine Goyan karttakuvioiseen kimonomekkoon aivan välittömästi, kun bongasin sen jostain nettiputiikista! Fanitan muutenkin karttoja ja jotenkin näin häissä se tuntui ihanan monimerkitykselliseltä valinnalta. Yhteinen polku eteenpäin, tulevaisuuden karttamerkit… ja sellaista runollista höttöilyä. Haha!

Korvissa killui eripariset I’MMany-korvikset – värimaailmaltaan täydelliset kimonon kanssa. Olen aina ollut heikkona korviksiin, joissa pari on yhtenäinen, mutta korut keskenään erilaiset.

Kaulassa Maria Nilsdotterin yksisarvinen. Havaitsen nyt tässä toistelevani ilmaisua “olen aina tykännyt” jokaikisen asuni osasen kohdalla, mutta niin se vaan on. Ihastuin Maria Nilsdotteriin aikoinaan Tukholman muotiviikkojen yhteydessä (tässä mm. juttua näytöksestä, joka on edelleen yksi hienoimmista, jota olen milloinkaa saanut seurata livenä ja tässä yksi varhaisimmista rakkaudentunnustuksista quilty pleasure tunnustusten saattelemana).
Ja siis onhan se nyt selviö, että olen halunnut kerätä ihanimmat asiat tällaiseen tärkeään asuun!

Asukokonaisuuden laukku, Mulberryn mauve mini zipped Bayswater, tuli hankittua kesällä, kun kiukkupäissäni lohtushoppailin hääjuhlien asujen osia. Olin itseasiassa hankkinut jo toisen ihanan laukun Natalie Schutermanin alesta, mutta se sai nyt jäädä kotiin, koska sitä voi kantaa vain kädessä. Näin yksikätisenä ei tullut mieleenikään, että olisin sitonut ainoan käteni laukun kantamiseen – siispä tarvitsin jotakin sievää, jota voi kantaa olalla.

Jalkaan oli tarkoitus vetäistä sandaalit, mutta koska olimme jo valmiiksi myöhässä (ja koska rakastan kulkea lipsuissa!), iskin jalkaani tummanruskeat Havaianakset. Sopivat ihan hyvin sekä asuun että drinksutapaamisen mutkattomaan tunnelmaan.
Ehostusta en ehtinyt siinä hässäkässä juurikaan miettiä – kulmiin ja huuliin laitoin vähän väriä, puuteria t-alueen kiiltoa himmentämään. Eipä sitä pelkällä vasurilla juuri sen kummempiin taidonnäytteisiin kykenekään. Kulmista olen jo näköjään ehtinyt hikoilla kaiken värin pois kuvienottohetkeen mennessä. Oh well.
Hiukset on sinänsä hauka juttu, että kävin drinksuja edeltävänä päivänä eli torstaina kampaajalla. Tarkoitus oli ottaa vain väriä, mutta ihana kampaajani sanoi tekevänsä päähäni kaupanpäälle kiharat, jotka kestävät lauantain h-hetkeen asti. Sain ohjeeksi olla koskematta hiuksiin torstaina (en koskenut) ja haroa kiharat auki vasta, kun olen perjantaina lähdössä drinksuille. Tarkoituksena oli, että tähän asuun olisi ollut villit kikkurat, jotka olisi sitten lauantaiksi laantuneet eleganteiksi laineiksi.

No näistä muutamista kuvista näkee jo ihan selvästi, että suunnitelma ei toiminut mitenkään täydellisesti – tai edes puoliksi… Mitään “auki harottavia kiharoita” ei näkynyt edes perjantaina aamulla. Siihen kun päälle vielä vietettiin intensiivinen ja hikinen talkoopäivä ei ole ihme, että kampaus oli pikkuisen koetuksella. Hiukseni ovat mielestäni ihan kivat, mutta eivät tosiaankaan kiharat. Ehkä korkeintaan vähän taipuisat.
Ilta oli eniveis erittäin onnistunut. Vieraita tuli yllättävän paljon paikalle ja morsiuspari sai hyvän irtioton häiden järjestelyvaiheesta itse juhlavaiheeseen!
Seuraavaksi haravoin kaikki biljardi hääpäivänä otettua kuvaa ja yritän saada leikkaa-liimaa -periaatteella toteutetun esittelyn varsinaisesta juhla-asustani.


Mikä mieletön viikonloppu tulossa! Aloitetaan tärkeimmästä: sunnuntaina on täysikuu. Se osuu Oinaan tähtikuvioon, mikä tekee tilanteesta erityisen pikantin. Tämä täysikuu on nimeltään Hunter’s Moon (myös Blood Moon), mikä kuvastaa erinomaisesti vallitsevia energioita. Oman sähäkän osuutensa soppaan tuo Venus siirtyessään näillä näppäimillä Skorpionin tähtimerkkiin.
Koska eletään Vaa’an aikaa edelleen, kannattaa pitää pää kylmänä ja olla hermostumatta pienistä. Ihan loputtomiin ei tietenkään kannata sietää päättämätöntä vatvomista, mutta ehkä juuri nyt ei myöskään ole oikea hetki pusertaa väkisin vastausta ulos. Täydenkuun energinen voima voi tosin tehdä sen mahdottomaksi, mutta välillä on ihan paikallaan pistää jäitä hattuun ja antaa asioiden edetä omalla painollaan.
Mutta katsotaanpas nyt, mitä korteilla on sanottavana aiheesta. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa.
Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Karneoli
Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.

1. Maljojen 3 – Runsaus
Maljojen kolmonen viittaa syviin ja harvinaislaatuisen erityisiin tunteisiin, aitoon kiintymykseen ja avoimeen kommunikointiin. Tunteissa on havaittavissa jopa tiettyä jaloa suuruutta – ilman että niissä olisi mitään feikkiä tai velvollisuudesta johtuvaa vastuuntuntoista yrittämistä. Siitä huolimatta tässä ei nyt välttämättä ole kyse romanttisesta rakkaudesta tai parisuhteesta. Ihan vain elämän rikkaus ja ihanuus korostuu ja näiden tunteiden jakaminen on nyt helppoa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on ihan loistava tilaisuus kehittää ihmissuhteita luovempaan ja syvempään suuntaan. Uskalla ilmaista tunteesi rehellisesti ja aidosti – myös surut ja haasteet, mutta valoa unohtamatta – niin huomaat, miten yhteys toisiin ihmisiin avautuu ja selkeytyy. Jos olet etsimässä yhteistyökumppania, varmista, että olette samalla aaltopituudella.
2. Miekkojen Prinsessa
Olet matkalla kohti valoisampaa tulevaisuutta. Tiedät kyllä mahanpohjassasi, että ratkaisusi ja valintasi ovat oikeita, vaikka vähän hirvittääkin ajatella muiden mahdollista paheksuntaa ja nostattamaasi pölyä. Sisäinen fiiliksesi on pikkuisen kapinallinen, mutta eihän tässä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella omaa sisäistä ääntä.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikkiin asioihin ei tarvitse suhtautua kuolemanvakavasti. Sinulla on myös kyky omaksua asiat nopeasti, toimia tässä ja nyt, näennäisesti impulsiivisesti, mutta sydämessäsi tiedät, mikä on oikein ja hyväksi. Luota vaistoihisi äläkä suostu kompromisseihin, vaikka järki arvioisikin ne hyviksi, mutta mahanpohjassa ratkaisu tuntuu väärältä.
3. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
Jaahas… mielenkiintoista nähdä, mitä viikonloppu tuokaan tullessaan. Itselleni nostin kolmosen ja maljojen kasin viesti tuntuu nyt varsin osuvalta. Olen ensinnäkin erittäin kyllästynyt – kirjaimellisesti uupunut – siihen, että käteni ei ole vieläkään kunnossa. Kirjoittelen tilanteesta varmasti vielä jossain vaiheessa lisää, mutta lyhyesti: käsivarsi, käsi ja kyynärpää eivät tule kuntoon ilman uutta leikkausta, jolloin siihen asennetaan kokoproteesi.
Käden kanssa säätämiseen menee ihan älyttömästi aikaa ja esim. aamulla kestää kertakaikkiaan aivan rasittavan kauan, että ylipäätään pääsen liikkeelle. Niinpä olen tinkinyt aamujumpasta ja monenlaisista pikkuisista rutiineista, jotka tuovat hyvää oloa mutta vievät aikaa. Eli nostamani kortin sanoin: nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii. Siitä on hyvä alkaa!
Ihanaa täydenkuun viikonloppua!

Old stuff