Keväällä aloitin kunnianhimoisen projektin treenata itseni hyvään kuntoon ja raportoida kaikki viikon treenit täällä blogissa. Aika pianhan kävi ilmi, että parin vuoden takainen selkävamma ei ollutkaan yksi niistä asioista, joista selviää itsekurilla ja päättäväisellä asenteella. Sitkeästi pidin viikottaista “reenipäiväkirjaa”, mutta sitten lopulta itseänikin alkoi ärsyttää pelkkä selkävaivojen voivottelu ja treenijuttujen rehab-henkisyys – ja jätin koko homman vähin äänin.

Sittemmin olen saanut vihreää valoa fysioterapeutilta juoksemisen testailua varten ja minut on siirretty itsehoitoon muutamien reipashenkisten jumppaliikkeitten kanssa. Juoksemista olen yritellyt tismalleen saatujen ohjeiden mukaisesti – eli olen lähinnä tehnyt muutamien minuuttien juoksupyrähdyksiä kävelylenkeilläni, samalla selän vointia kuulostellen. Ihan mukavaa on ollut – kiitos kysymästä – mutta selkä on kyllä tullut kipeäksi joka kerta. Ja nyt jo tiedän ihan hyvin miksi.. Se varsinainen selkävamma siellä tietty kummittelee taustalla, mutta kaikki olisi ihan hyvin – tai ainakin paljon paremmin, jos vatsa- ja selkälihakset olisivat paremmassa kunnossa.

Pikkuisen tylsää, että ratkaisu löytyy ihan perinteisesti peilistä katsomalla ja itse tekemällä. Jotenkin olisi niin paljon helpompaa, jos voisi ratkaista koko asian vaikka jollain pillerillä tai jotain. Mutta kun ei ne tv-shopin jututkaan toimi ( ei niin, että olisin testannut…), pakko kai sitä on alkaa hommiin. Pari erityyppistä lihaskuntotreeniä viikossa (Body Balance, jooga, BodyPump esmes) ja pari juoksupyrähdyksiä sisältävää kävelylenkkiä. Eiköhän se siitä.

Tänään tein peruslenkkini, joka normaalisti vie noin 1 h 30 – 1h 35 min. Otin kameran mukaan, koska ajattelin, että haluatte tulla mukaan katsomaan, missä se Minttu lenkkeilee. 🙂

Lenkkipolku lähtee heti meidän ulko-oven vierestä. On tosi luksusta, että voi asua lähestulkoon Tukholman keskustassa, mutta vain parin metrin päässä alkaa iso luonnonsuojelualue.

Me asutaan ihan Tukholman ja Nackan kunnan rajalla. Ulkoilualue on Nackan kunnan puolella. Taustalla siintää city-laskettelurinne Hammarbybacken, jonka päälle kipuaminen toimii loistavasti lenkin alkuverryttelynä.

Sickla Sjö

Kuvanottohetkellä seison tuossa kartan vasemmassa yläkulmassa olevan punaisen palluran kohdalla.

Sunnuntaisin toinen Hammarbybackenin ankkurihisseistä on toiminnassa. Huimapäiset dh-lapsukaiset hilaavat itsensä hissillä ylös ja painavat sitten  tuhatta ja sataa mäkeä alas. Hurjan näköistä menoa jo pelkästään tuo ylöspäin meneminen. En voi tajuta, miten ne voi pysyä pystyssä ankkurin nykiessä satulaa ylös noustessa – saati sitten mitä rytyytystä alaspäin lasettaminen on….

Aika tasan tarkkaan tuossa kuvan keskellä näkyy kellanoranssi nostokurki. Se on meidän talon naapurissa. Uutta koulua rakentavat. Meidän talo ei näy – se on puiden takana piilossa, mutta suunnilleen kaksi milliä nostokurjesta oikealle on meidän talo.

Kaikenlaisia reittejä on tuohon viralliseen karttaan merkitty. Mintun polku kulkee tuon Sicklasjön rannassa. Sitä ei ole merkitty kunnolla karttaan, koska polku ei ole valaistu. Kääntöpisteeni on tuo silta Sicklasjön ja Nackasjön välissä, joka vie ulkoilualueelta asuinalueelle.

Sicklasjö on tosi suosittu melontapaikka.

Tuolla taustalla häämöttää Hammarbybacken, jonka päällä hetki sitten oltiin. Tosin tässä vaiheessa ollaan jo taas melko lähellä kotia. Jos olisi kesä, tässä vaihessa voisi käydä uimassa ja sitten vilistää vartissa kotiin. 🙂

Ensi viikon treeniohjelmassa on suunnitellusti sekä Balancea että Pumppia – ja tietty näitä juoksulla höystettyjä kävelylenkkejä. Kyl tää tästä. Maratonille ei taida ihan vielä uskaltaa ilmoittautua, mutta parempaan päin ollaan menossa…

Olen tainnut jo aikaisemminkin paljastaa, että tapanani on – turhamaista kyllä – miettiä jo etukäteen seuraavan päivän vaatteita. Garderobini on aika staattinen, eli suomeksi sanottuna shoppailen tosi vähän. Silti yritän kehitellä kaikenlaisia uusia kombinaatioita ja koska rakastan muotia, myös tehdä omanlaisiani tulkintoja siitä.

Ihan pikku vinkkinä kaikille, jotka samaistuvat tuohon edelliseen: kantsii testata “innovatiivisia” elementtejä sisältävä asu mahdollisimman hyvissä ajoin. Kun aamukiireessä kiskoo päällensä kokonaisuuden, joka teoriassa toimi tosi hyvin, mutta viisi minuuttia ennenkuin on aivan tasan pakko lähteä vipeltämään Tvärbanalle, näyttää lähinnä.. öö.. tosi karsealta, päälleliimatulta (tiedän, että tuota ei oikeasti voisi suomentaa, mutta ruotsin påklistrat on vaan niin hyvä sanonta…) ja vähintäänkin väkisin väännetyltä. Siinä vaiheessa tulee yleensä pikkuisen kiire miettiä yhtään mitään.

Ajatus oli siis rakentaa aikuismainen Isabel Marant -henkinen toimistokäyttöön sopiva kokonaisuus. Ihan hyvä suunnitelma, mutta valitettavasti sellainen, joka ei ainakaan tuon Indiedaysin kampiksen kautta saadun Marimekon mekon kanssa toiminut. Mutta toimimattomuus ei ollut pelkästään mekon vika. Ainoat ehjät sukkikset, jotka löysin, olivat aivan liian paksut. Ja mustat. (Sukkahousuvarastojen niukkuus on vähintään yhtä varma syksyn saapumisen merkki kuin facebook-kavereitten “vitsi miten paljon kanttarelleja” -päivitykset…)

Marimekon liukuvärjätyn oloinen takkimekko on silti oikein kiva – ja kaikille kiinnostuneille voin kertoa, että ehdin nippanappa töihin siitä huolimatta, että testasin peräti kolmet kengät tuon ikivanhan western-henkisen vyön kanssa. (yhdet omat ja kahdet Peetun).

• mekko, Marimekko
• neuletoppi, Esprit
• ruskea nahkavyö, “vanha” (=oma en muista mistä…)
• kengät, Palmroth 

Huomasittehan Indiedaysille kirjoittamani jutun Kevään tärkeimmät trendit?

On oikeasti aika uskomatonta, miten eri suunnittelijat aivan erityylisissä mallistoissaan päätyvät toisistaan tietämättään toteuttamaan tismalleen samoja teemoja, inspiroitumaan samoista väreistä ja luomaan samankaltaisia siluetteja. Tuohon Indiedaysin juttuun poimin kaikkein vahvimmat – eli todella monessa mallistossa toistuvat trendit.

Itse innostuin uudenlaisista napapaidoista, maksihelmoista, räätälöidyistä housuista ja henkäyksen ohuista vaatteista.

En nyt vielä lupaa, että tulen ensi keväänä testaamaan napapaitaa. Tosin ensimmäistä kertaa se tuntuu ylipäätään edes mahdolliselta. Väljälinjainen laatikkomainen napapaita paljastaa vain pikkuriikkisen ja etenkin maksipitkän alaosan kanssa siluetista tulee ihan uudella tavalla raikas ja naisellinen.

Olen huomannut viihtyväni housuissa. Vaikka eniten tuleekin käytettyä hametta tai sitten farkkuja, jos on lahkeellisesta vaatekappaleesta kyse. Siisteissä, räätälöidyissä huosuissa on kuitenkin ihan oma fiiliksensä. Maskuliinisempi, varmempi, coolimpi. Sitäpaitsi nuo vasemmanpuoleiset Hopen raitahousut ovat aivan sietämättömän hienot. 

Maksihelmoissa on tullut hiihdeltyä jo pari kesää – sikäli varsin uutuuttaan huokuvasta trendistä ei voi puhua. Sen sijaan nuo orgaaniset printtikuosit, paljaat olkapäät, murretut sävyt. Kyllä kiitos!

Jotain sisäistä draama-keijukaistani hivelee sifonki-/mesh-tunikat nonchalantisti simppelin kesäasun päälle heitettynä. Uskomatonta, miten paljon mielenkiintoisemmaksi valkoinen niru-naru-olkaiminen mekko tai simppeli toppi-hame -yhdistelmä muuttuu läpinäkyvän kerroksen läpi tarkasteltuna!

Omat suosikkitrendinsä voi käydä valkkaamassa täältä: Kevään tärkeimmät trendit!

All photographs from the shows are property of ASFB and copyright Kristian Löveborg.

Kuvasin Lindexin Missoni-bileissä hiukan myös juhlavieraiden outfittejä. Paikalla oli yli 350 vierasta ja päätellen siitä, miten kuumana täkäläisten juorulehtikuvaajien kamerat kävivät, moni taisi olla ainakin jonkinlainen julkkis. Olen vähän huonosti perehtynyt tuohon puoleen, mutta muutaman ruotsalaisen huippubloggarin bongasin vieraiden joukosta kyllä.

Julkkismetsästyksen sijaan halusin kuvata kivoja ja inspiroivia asuja.

Entinen Elin Klingin assistentti, nykyinen Elle-bloggari Emma Elwin rennon tyylikkäänä. Tykkään skarpeilla stiletoilla terästetystä asusta, mutta upeinta tässä on kyllä nuo hiukset. Tismalleen tuon väriset haluaisin itsekin. Ja mielellään yhtä huolettoman kauniisti laskeutuvat. Otsiksella tai ilman.

 Wau, mitkä hihat! Muutenkin valkoinen bleiseri, ohut musta tee ja nahkahame toimii. Tuollaisen asun voisin hyvinkin kuvitella itseni päälle…

Kuvittelin, että on viisainta jättää camo-kuosit nuorison trendi-villitykseksi. Kuinka väärässä olinkaan! Olen viettänyt puolet nuoruudestani maastokankaaseen verhoutuneena ja nyt salaa himoinnut kaikkia kivoja parka ja bomber -tyylisiä takkeja. Voi olla, että en enää pysty hillitsemään itseäni. Camo-kuosi on lähempänä garderobiani kuin koskaan sitten vuoden 19xx…. ;P

Toinen ihastuttava Elle-bloggari, Elsa Billgren, tyylilleen uskollisena ruutuhamosessa – ja aina yhtä valoisana ja herttaisena! 

 Aika monet (tai no monet ja monet… mutta jotkut ainakin!) olivat saaneet etukäteen jo Missoni-Lindex -malliston vetimiä itselleen. Niitähän piti tietty ikuistaa muistiin!  Tästä näkee esim. hyvin, miten tuo siksak sopii mainiosti vähän lookbook ja catwalk -stailauksia rauhallisempiin yhdistelmiin, mustan ja viininpunaisen kaveriksi.

Hinkusin itselleni jotain mekkoa tuosta mallistosta – enkä nyt vieläkään tiedä, olisiko se sittenkin se kietaisumekko. Toisaalta tämä neulepaidan ja hameen yhdistelmä on alkanut kiinnostaa vielä enemmän. Yhdessä tuo on ihan kuin mekko, mutta yhdistelmämahdollisuuksia olisi huomattavasti enemmän…

Ja sokerina pohjalla ihanat, hurmaavat, valloittavat, tyylikkäät Suomi-jengiläiset:

 Polhemin Maija, Liia Cosmosta  ja Irene.

 Indiedaysin Mari ja Jenni.

 Marianna ja Linda

Hei – nyt olisi erityisen hyvä hetki auttaa. Just nyt.

Sain haasteen osallistua SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen Natalta – kiitos siitä. Olisin kyllä osallistunut muutenkin. Olen kai siitä aika tyypillinen (laiska) fiilispohjainen maailmanparantaja, että yleensä aina haluan auttaa. Mutta jotta tuo epämääräinen halu muuttuisi ihan konkreettisiksi teoiksi, auttamisen pitää olla helppoa. No, nyt on.

Auttaminen -> toteutusvaihe:

– laita lahjoitus Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille 221918-68000

– lahjoita haluamasi summa Nälkäpäiväkeräykseen netissä

– soita numeroon 0600 12220 (20,12 €/puh. + pvm)

– tekstaa “SPR” numeroon 16499. Tekstiviestilahjoituksen hinta on 15 €

– lahjoita 3 euroa Otto-automaatilla käteisnoston yhteydessä

Tiesitkö tämän:

Mihin lahjoitukset käytetään?

Punaisen Ristin tehtävä on auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä kaikkialla maailmassa, myös täällä Suomessa. Nälkäpäivänä keräämme sitomattomia varoja katastrofirahastoon, jotta olemme valmiina auttamaan heti, kun apua tarvitaan. Jo parilla sentillä saa rokotuksen tai puhdasta vettä, 5 eurolla huovan ja 17 eurolla äitiyspakkauksen. Kotimaassa apu on usein henkistä tukea kriisiin joutuneelle tai hätäapua tulipalossa kotinsa menettäneelle.

Punaisen Ristin vahvuus perustuu järjestön omaan verkostoon kotimaassa ja ulkomailla – olemme pysyvästi läsnä lähes kaikissa maailman maissa. Punaisen Ristin työ tähtää aina paikallisten yhteisöjen vahvistamiseen. Avun perillemenoa valvotaan tiukasti alusta loppuun. Keräyskulujen keskiarvo viimeisen kymmenen vuoden ajalta on 13 %. (sitaatti täältä)

Keräys on tänä vuonna käynnissä 13. – 15.9. Vielä ehtii hyvin vaikkapa perustamaan ihka oman keräyslippaan. Tai sitten osallistumaan bloggareitten lippaan saldon kasvattamiseen. 

Haastan ihan erityisesti mukaan lahjoittamaan ja levittämään tietoa keräyksestä Veeran ja Marjukan. Ja tietty ihan jokaisen muunkin. Blogittomien on helppo levittää tietoa keräyksestä klikkaamalla tuota alla olevaa Facebookin “tykkää” -nappulaa.

Muistin taas eilen illalla yhden asian, jonka jo luulin oppineeni: ikinä koskaan ei pidä jättää kotiin ballerinoja/tennareita/muita tasapohjaisia vaihtokenkiä, kun lähtee rilluttelemaan johonkin mingel-tapahtumaan. Ei, vaikka korot olisivat miten hyvät jalkaan – ja jalat korkeuksiin tottuneet. Cocktail-tyyppiset tapahtumat ovat käytännössä pelkästään seisoskelua ja kun siihen vielä lisää pienet marssit raitiovaunupysäkille ja takaisin, on aivan saletti, että jalat huutavat hoosiannaa muutaman tunnin jälkeen.

Voin kertoa, että tunto alkoi palailla päkiöihin ja varpaisiin tänään vasta, kun iltapäivä oli jo pitkällä…

Puutarhajuhliin kannattaisi muutenkin valita joko tukevat tolppakorot tai mieluiten kiilat. Kapeat stiletot uppoavat varsin ikävästi nurmikkoon ja laatoituksen väleihin. Ja kyllähän tämän kaiken olisi pitänyt tietää. Käyn aivan selvästi ihan liian vähän juhlissa, kun tällaiset perusasiat ovat päässeet unohtumaan! 😀

Mutta eipäs mennä asioiden edelle! Ennenkuin olin sitä mieltä, että voisin viskoa Bossin koroilla vaikka nyt sitten sitä kuuluisaa vesielikkoa, ehti kuitenkin tapahtua yhtä ja toista.

Italian suurlähetystön puutarhassa meitä odotti herkkutarjottimet ja elävä jousimusiikki. Ilta oli merkillisen lämmin, pikkuisen tuulinen ja taisi pari pisaraakin jossain vaiheessa ripsoa. Kaikki yhdessä muodosti aikas maagisen kokonaisuuden. Ihmiset, musiikki, ympäristö, tarjoilut, maisemat…

Pallukoiden sisällä oli jotain juustohommelia – tosi mielettömän hyvää! Kaikenlaisia muitakin pieniä herkkuja oli tarjolla kaviaarilla koristelluista lohibiiteistä kermaisaan tattikeittoon ja risottoon. Puhumattakaan nyt niistä jälkkäripaloista, pähkinäisestä maitosuklaatryffelistä ja Marsala-viinillä maustetulla mascarpone-juustomoussella ja tuoreilla mansikoilla täytetyistä tuulihattusista… om nom nom nom!

Mutta siis muotinäytöstähän me siellä oltiin katsomassa.

Tapahtuman juontajana toimi aina yhtä ihana, herttainen, välitön ja ammattitaitoinen Emma Wiklund.

Itse muotinäytöksestä taitaa jo olla netti pullollaan ammattikuvaajien ottamia kuvia, joten tässä nyt vain ne, joista on jotain erityistä sanottavaa.

Ensinnäkin olin niin iloinen, että mallisto on selkeästi jopa merkittävästi parempi luonnossa kuin sinänsä kivoissa ja fiilikseltään onnistuneissa lookbook-kuvissa. Vasta livenä tajusin, että neuleissa on aika paljon kiiltävää lurex-lankaa. Jonkun mielestä se voi olla too much – Mintun mielestä se tuo just kivasti vähän extra-potkua ja räväkkyyttä neuleisiin. Silti nuo ovat kuitenkin selkeästi työ- ja toimistokäyttöön sopivia. Vaikka kyllähän niillä nyt epämuodollisempiin juhliin, ravintolaillalliselle, teatteriin etc. menee ihan mainiosti.

Aina välillä iskee kaiho niihin aikoihin, kun Karkki ja Peetu oli pieniä ja äiskä saattoi toteuttaa itseään pikkuneitoja pukien. Eilen illalla, kun näytöksessä esiintyi näitä hurmaavia nuoria naisia kauniissa siksak-mekoissaan, oli yksi näistä hetkistä.

Suomi-jengiä terävänä front row:lla. 🙂

Käsittääkseni nuo mustat kumihousut tulevat kanssa myyntiin. Niitä löytyy myös viininpunaisena. Just nyt tuntuu siltä, että on ihan pakko saada molemmat värit. Kaikki kumipinnoitehommelit tulevat olemaan vielä keväällä ihan kuumintahottia, joten kysymyksessä olisi varsin strategisesti viisaasti ajoitetut muotishoppailut.

Tämä on ehkä ihanin mistään muotinäytöksestä ottamani kuva evö! Mallin on aivan pakko olla tuon hurmaavan kikkurapäisen pikkuruisen äiti. Katsokaa nyt, miten lapsi katsoo! Ja hei, miten tuo front row katsoo… Awwww!

Noniin – ja takaisin itse asiaan. Jos ehkä kumipinnoitepöksyjä ehkä vielä harkitsenkin (lähinnä siksi, että nyt pitäisi olla ihan varma, että ne on housut eivätkä legginsit…), ihan ehdottoman pakko on saada nuo printti-chinot. Kuvissa ne ei näyttänyt jostain syystä ihan niin houkuttelevalta, mutta näytöksessä innostuin ihan täysillä.

Näytöksen jälkeen parin sivuhuoneen muodostamaan tilaan avattiin Missoni-Lindex pop-up-shop. Jono ja ryysis oli heti näytöksen jälkeen niin tajuton, että päätimme vetää sekunnin happea ensin. No, siinä vaiheessa, kun vihdoin oli jonkinlainen tsäänssi päästä apajille, oli jäljellä lähinnä joitakin asusteita, himoamaani kaulakorua, mutta väärän värisenä, nahkalaukkuja (ihan mukavan tuntuista nahkaa, mutta nyt en ole sellaista vailla) ja kaulahuiveja (ja nyt ihmettelen, että miksi sitten en ostanut sellaista kivaa pitkää neulehuivia…). Muuten tangot notkuivat tyhjyyttään.

No, ei siis muuta kuin lanseerauspäivänä 25.9. Lindexin ovenkahvaan vaan roikkumaan!