Muistin taas eilen illalla yhden asian, jonka jo luulin oppineeni: ikinä koskaan ei pidä jättää kotiin ballerinoja/tennareita/muita tasapohjaisia vaihtokenkiä, kun lähtee rilluttelemaan johonkin mingel-tapahtumaan. Ei, vaikka korot olisivat miten hyvät jalkaan – ja jalat korkeuksiin tottuneet. Cocktail-tyyppiset tapahtumat ovat käytännössä pelkästään seisoskelua ja kun siihen vielä lisää pienet marssit raitiovaunupysäkille ja takaisin, on aivan saletti, että jalat huutavat hoosiannaa muutaman tunnin jälkeen.
Voin kertoa, että tunto alkoi palailla päkiöihin ja varpaisiin tänään vasta, kun iltapäivä oli jo pitkällä…
Puutarhajuhliin kannattaisi muutenkin valita joko tukevat tolppakorot tai mieluiten kiilat. Kapeat stiletot uppoavat varsin ikävästi nurmikkoon ja laatoituksen väleihin. Ja kyllähän tämän kaiken olisi pitänyt tietää. Käyn aivan selvästi ihan liian vähän juhlissa, kun tällaiset perusasiat ovat päässeet unohtumaan! 😀
Mutta eipäs mennä asioiden edelle! Ennenkuin olin sitä mieltä, että voisin viskoa Bossin koroilla vaikka nyt sitten sitä kuuluisaa vesielikkoa, ehti kuitenkin tapahtua yhtä ja toista.
Italian suurlähetystön puutarhassa meitä odotti herkkutarjottimet ja elävä jousimusiikki. Ilta oli merkillisen lämmin, pikkuisen tuulinen ja taisi pari pisaraakin jossain vaiheessa ripsoa. Kaikki yhdessä muodosti aikas maagisen kokonaisuuden. Ihmiset, musiikki, ympäristö, tarjoilut, maisemat…
Pallukoiden sisällä oli jotain juustohommelia – tosi mielettömän hyvää! Kaikenlaisia muitakin pieniä herkkuja oli tarjolla kaviaarilla koristelluista lohibiiteistä kermaisaan tattikeittoon ja risottoon. Puhumattakaan nyt niistä jälkkäripaloista, pähkinäisestä maitosuklaatryffelistä ja Marsala-viinillä maustetulla mascarpone-juustomoussella ja tuoreilla mansikoilla täytetyistä tuulihattusista… om nom nom nom!
Mutta siis muotinäytöstähän me siellä oltiin katsomassa.
Tapahtuman juontajana toimi aina yhtä ihana, herttainen, välitön ja ammattitaitoinen Emma Wiklund.
Itse muotinäytöksestä taitaa jo olla netti pullollaan ammattikuvaajien ottamia kuvia, joten tässä nyt vain ne, joista on jotain erityistä sanottavaa.
Ensinnäkin olin niin iloinen, että mallisto on selkeästi jopa merkittävästi parempi luonnossa kuin sinänsä kivoissa ja fiilikseltään onnistuneissa lookbook-kuvissa. Vasta livenä tajusin, että neuleissa on aika paljon kiiltävää lurex-lankaa. Jonkun mielestä se voi olla too much – Mintun mielestä se tuo just kivasti vähän extra-potkua ja räväkkyyttä neuleisiin. Silti nuo ovat kuitenkin selkeästi työ- ja toimistokäyttöön sopivia. Vaikka kyllähän niillä nyt epämuodollisempiin juhliin, ravintolaillalliselle, teatteriin etc. menee ihan mainiosti.
Aina välillä iskee kaiho niihin aikoihin, kun Karkki ja Peetu oli pieniä ja äiskä saattoi toteuttaa itseään pikkuneitoja pukien. Eilen illalla, kun näytöksessä esiintyi näitä hurmaavia nuoria naisia kauniissa siksak-mekoissaan, oli yksi näistä hetkistä.
Suomi-jengiä terävänä front row:lla. 🙂
Käsittääkseni nuo mustat kumihousut tulevat kanssa myyntiin. Niitä löytyy myös viininpunaisena. Just nyt tuntuu siltä, että on ihan pakko saada molemmat värit. Kaikki kumipinnoitehommelit tulevat olemaan vielä keväällä ihan kuumintahottia, joten kysymyksessä olisi varsin strategisesti viisaasti ajoitetut muotishoppailut.
Tämä on ehkä ihanin mistään muotinäytöksestä ottamani kuva evö! Mallin on aivan pakko olla tuon hurmaavan kikkurapäisen pikkuruisen äiti. Katsokaa nyt, miten lapsi katsoo! Ja hei, miten tuo front row katsoo… Awwww!
Noniin – ja takaisin itse asiaan. Jos ehkä kumipinnoitepöksyjä ehkä vielä harkitsenkin (lähinnä siksi, että nyt pitäisi olla ihan varma, että ne on housut eivätkä legginsit…), ihan ehdottoman pakko on saada nuo printti-chinot. Kuvissa ne ei näyttänyt jostain syystä ihan niin houkuttelevalta, mutta näytöksessä innostuin ihan täysillä.
Näytöksen jälkeen parin sivuhuoneen muodostamaan tilaan avattiin Missoni-Lindex pop-up-shop. Jono ja ryysis oli heti näytöksen jälkeen niin tajuton, että päätimme vetää sekunnin happea ensin. No, siinä vaiheessa, kun vihdoin oli jonkinlainen tsäänssi päästä apajille, oli jäljellä lähinnä joitakin asusteita, himoamaani kaulakorua, mutta väärän värisenä, nahkalaukkuja (ihan mukavan tuntuista nahkaa, mutta nyt en ole sellaista vailla) ja kaulahuiveja (ja nyt ihmettelen, että miksi sitten en ostanut sellaista kivaa pitkää neulehuivia…). Muuten tangot notkuivat tyhjyyttään.
No, ei siis muuta kuin lanseerauspäivänä 25.9. Lindexin ovenkahvaan vaan roikkumaan!
