Kun olin pieni, äiti sanoi aina, että on kettujen häät, kun sataa ja paistaa aurinko yhtä aikaa. Tämän päivän asukuvat on siis otettu kettujen häissä! Aika ihana valo ja tuossa ylimmässä kuvassa näkyy, miten sadepisaroista tulee varjot seinälle. Kaunista!

Peetu tosin ei ollut ihan yhtä innoissaan. Neito oli lähtenyt lenkille ja päättänyt siinä matkan varrella tehdä vähän pidemmän kiepin kuin tavallisesti. Aivan mieletön rankkasade yllätti – tietenkin – juuri, kun Peetu alkoi harkita takaisinpäin kääntymistä. Kaiken kukkaraksi oudoilla poluilla oli reitti vähän hukassa. Reilun puolentoista tunnin jälkeen kotiin saapui varsin väsynyt ja totaalisen litimärkä (mutta hämmästyttävän hyväntuulinen!) tyttö.

Mintun päivän asu on ihan perus toimistohommaa. T-paita, jakku, housut -comboon tuo pikkuisen vauhtia ketjuilla pimpatut nilkkuribuutsit.

 

 

  • t-paita, MTWTFSS
  • housut, frk
  • jakku, frk
  • kengät, Vagabond

Yksi kaikkien aikojen suosikkejani, ruotsalainen muotitalo Dagmar, on toteuttanut eksklusiivisen Pink Ribbon -malliston. Viisi tuotetta käsittävän minimalliston myynnistä 10 % menee suoraan rintasyövän vastaisen tutkimuksen tukemiseen.

Mallistossa on pinkki nahkainen ranneke, never-ending rinkulahuivi, valkoinen tee pinkillä Dagmar-painatuksella ja kaksi ihanan pinkkiä merinovillaista neulepaitaa. Erityisesti nuo neulepaidat kiinnostaisivat… Hehkuvan pinkki sävy on aivan ihana, kuvien perusteella paitojen malli on kauniisti istuva ja kummallekin – sekä ohuemmalle sileälle että paksummalle patenttineuleiselle – tulisi takuuvarmasti käyttöä nyt syksyn ja talven aikana.

Pink Ribbon -malliston hinnoista ei ole toistaiseksi tietoa, mutta voipi olla, ettei budjetti taivu molempien neulepaitojen hankintaan. Myyntiin nuo tulevat ensi maanantaina 24. syyskuuta. Ostopaikkoja täällä Tukholmassa on ainakin Åhlénsin ja NK:n tavaratalot sekä Aplace-putiikki. Verkkokaupoista ainakin Nelly.com myy tuota mallistoa myös – ja varmaan sitä kautta niitä voi tilata myös Suomeen.

Dagmar vastaa myös tämän syksyn virallisesta Roosa Nauha -kampanjan nauhasta. Pikkuisen harmittaa, että ei tullut aikoinaan alettua kerätä vuoden teemanauhaa. Vähintään viimeiset kymmenen vuotta, ehkä jo pidempäänkin, joka syksyksi on ilmestynyt uusi ruotsalaisen taiteilijan, muotoilijan tai suunnittelijan designaama nauha.

No, ehkä sen keräilyn voisi aloittaa vaikka nyt tänä vuonna!

Sekopäiset (lue: tyypilliset eli normaalit) syyskelit jatkuvat. Aamupäivällä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, lämpöä on lähemmäs parikymmentä astetta ja muutenkin on oikein mukavaa. Iltapäivällä vihmoo vettä ja on yleisesti mäntti puuskatuulinen sää. Pukeudu nyt siinä sitten jotenkin järkevästi ja asiallisesti.

Yhteistä syysiltapäiville on näköjään se, että valo ei nyt enää yksinkertaisesti riitä kunnollisten – tai edes hiukan vähemmän rakeisten – asukuvien ottamiseen. Ei, vaikka miten asettuisi lattiasta kattoon ylettyvän ikkunan eteen. Jotenkin tuntuu, että tuon järkkärin perusputken valovoima on oikeasti surkeampi kuin vanhan pokkarini… Irenen kanssa juteltiin Lindexin Missoni-bileissä aiheesta ja nyt tuntuu, että en taida pärjätä ilman kiinteää 50 millistä (ööö – sanotaankohan se noin?? – no siis se “virallinen muotibloggariobjektiivi” eniveis…) objektiivia. Irene ei kuulemma juuri muuta käytäkään, joten ihan turha pelko, että kohta joutuisi kantamaan mukanaan kaiken muun kivan lisäksi vielä sataa vaihtoputkea kameraan. Tuollaisella voisi kuvata vähän hämärämmässäkin ilman salamaa ja saada silti ihan skarppeja kuvia.

Aika hifistelyksi menee, mutta rajansa ryynipuurollakin.

 

 

  • mekko, COS
  • ballerinat, Marc by Marc Jacobs

Aika monilla on tapana vaihdella käsilaukkua aina asun mukaan. Aktiivikäytössä on useita erilaisia ja laukkuja matsaillaan kenkiin/takkiin/fiilikseen… Minttu ei kuulu tähän ihmisryhmään.

Käytössäni on aina kerrallaan yksi arkilaukku. Tuo matkalaukkunakin tunnettu kantoväline nielee sisäänsä puoli elämää. Kalenteri, lompakko, avaimet kotiin ja töihin, kirja, pankkitunnarit, sateenvarjo, aurinkolasit, hiuslakka, epälukuinen määrä huulikiiltoja ja pari muuta elintärkeää asiaa kuuluvat vakiovarusteisiin. Olennaista on se, että tiedän aina kaiken tarvittavan olevan mukana. Jos vaihtelisin laukkua yhtenään, en varmasti pääsisi ikinä toimistolle omilla avaimillani.

Koska suhtautuminen arkilaukkuun on mikä on, tuntuu laukun vaihtaminen melkein samalta kuin muuttaisi ihan oikeasti. Vanhan “kämpän” tyhjentäminen, siivous ja kuntoon laittaminen on oma projektinsa, joka paljastaa kaikenlaisia sedimenttejä eletystä elämästä. Kyllähän sen käsittää, että laukun pohjalle kertyy tonnikaupalla vanhoja kassakuitteja, neljä avattua nenäliinapakettia ja yhdeksän kuulakärkikynää (kaksi toimivaa). Sen sijaan en ole aivan vakuuttunut siitä, miksi olen kantanut mukanani neljää eri kynsilakkaa, kahta Helsingin karttaa, saippuakuplaputkiloa tai sydämen muotoisia kalvosinnappeja. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, milloin iskee aivan vastustamaton halu puhallella saippuakuplia. Onhan se hyvä olla varautunut kaikkeen…

Ruskea Marc by Marc Jacobsin laukku on ollut käytössä nyt reilun vuoden, joten päätin, että on aika muuttaa arkielämä mustaan Botkierin laukkuun. Yksi tärkeimmistä päätöksistä uuden “kämpän” sisustamisessa on kirjaston valinta. Sain kaveriltani vähän aikaa sitten nipun suomalaisia pokkareita. Kylläpäs olikin kiva lukea välillä omalla äidinkielellä, mutta nyt nuo on luettu. Uusi laukkuvaihe vaatii siis myös uudet kirjat.

Seuraavana jonossa olisi The Hunger Games -trilogia, mutta toisaalta sormia syyhyttäisi lukemattomien svenne-kirjojen pinokin…

Tämän kolmikon ainoa ongelma on se, että ovat onnettomat kovakantisia. Nuo ovat jääneet tosi pitkäksi aikaa lukematta, kun en millään viitsisi raahata muita kuin pokkareita mukanani. (Neljä kynsilakkaa on sen sijaan ilmeisesti ihan ookoo…).

Siivous- ja järkkäilyurakan lopputuloksena “uuteen” laukkuun siirtyi kompakti henkinen ja fyysinen survival kit.

Kalenteri ja lompakko, Mulberry, sateenvarjo Marc by Marc Jacobs, muistivihko, Bookbinders Design plus kaikenlaista muuta sälää… Kuten kuvasta näkyy, päädyin lukemaan seuraavaksi Mari Jungstedtiä. Ehtiihän sen The Hunger Gamesin sitten myöhemminkin.

Muuttourakan päätteeksi lepoon pääsevä laukku sai pintaansa kunnon rasvakerroksen ennen dust bagiin hyppäämistä. Näin se on toivottavasti taas loistokunnossa seuraavan muuttopäivän koittaessa.  

Botkier valmiina duuniin. Sen verran sain karsittua laukun perusvarustusta, että tilaa jäi mainiosti vielä vapaavalintaiselle lounaslaatikolle, varaneuleelle, järkkärille – tai mitä sitä nyt kulloinkin on aivan kertakaikkisen pakko raahata mukanaan. 🙂

Tiedätte varmaan tunteen, kun on maanantai-aamu, olo on aika nahkea ja mieluiten ehkä jäisi vielä noin 16 tunniksi peiton alle makaamaan. Oikeasti arkiaamut – jopa maanantait – on kuitenkin ihan mukavia ja turvallisia. On suorastaan melkein kivaa, kun voi työkavereitten kanssa taas toimistolla päivitellä, miten nopeasti viikonloppu meni ja kylläpäs taas tietää että on maanantai, kun väsyttää ja kohtahan se onkin pian perjantai. Ja sitä rataa.

Jotkut maanantait ovat kuitenkin pikkuisen enemmän maineensa veroisia kuin toiset. Silloin toivoo, että päivän vaatteet olisivat samanaikaisesti pehmoisen armolliset että antaisivat vähän skarppia tukea maanantai-angstista kärsivälle selkärangalle.

Yleensä en ole millään muotoa maanantai-vastustaja. Ehkä kaikki ne vuodet Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijana opetti. Yleinen tenttiaikamme oli maanantaisin klo 8-12 ja yhden pikkuvauvan ja yhden vähän isomman äitinä jouduin aika usein turvautumaan noihin maanantai-aamuisin järjestettäviin tenttitilaisuuksiin. Niin että harjoiteltu on. 🙂

Tänään oli astetta hankalampi päivä, koska jostain syystä nukkumatti kieltäytyi viime yönä totaalisesti yhteistoiminnasta. Olin ulkoillut hyvin, enkä stressanut mistään – siitä huolimatta uni ei suostunut tulemaan. Kaikenlaisia ajatuksia pyöri päässä – niinkuin aina, mutta tavallisesti osaan kyllä laittaa ne nukkumaanmenoaikaan “pois päältä”. Viime yönä sekään ei jostain syystä onnistunut.

Aamulla halusin siis päälleni, jotain lempeää, helppoa ja kotoista = farkut, valkoisen t-paidan ja nauhakengät. Ja lisäksi jotain, joka psyykkaisi skarpimpaan olemukseen = pallojakku ja helmikorvikset. Ihan hyvä ja toimiva asu omasta mielestäni.

 

 

  • jakku, Marni for H&M
  • t-paita, H&M
  • farkut, Acne (Kex)
  • nauhakengät, Palmroth
  • korvikset, Snö of Sweden

Ah ja nyt – BodyBalancen, päivällisen ja bloggauksen jälkeen: ihana väsymys! Taidanpa hipsiä nukkumaan. Kauniita unia kaikille! Muistakaa pestä hampaat!!

Tiedän ihan hyvin, että nyt on jo Lontoon muotiviikot parhaillaan vauhdissa. Ihan kaikkia näytöskuvia en ole ehtinyt selailla, mutta tässä on nyt muutamia herkkupaloja viime torstaina päättyneiltä New Yorkin muotiviikoilta.

 Laserleikkauksia ja modernia city-sporttia – Alexander Wang.

 Toimistokäyttöön sopivaa sport-tyyliä ja hehkuvaa oranssia – Helmut Lang.

 Pilkulliset sandaalit ja harmaameleeratut aerobic á la 80’s -rynkkysukat – Marc by Marc Jacobs.

 Viileitä raitoja ja modernia graafisuutta – Marc Jacobs.

 Nahkainen tilkkutäkkifarkkuliivi – Proenza Schouler.

Laserleikkauksia ja sporttistilettoja – Rodarte

Kaikki kuvat: Style.com

Old stuff